Kukahan on käynyt taas polttelemassa kumia kylällä? Ettei vaan olisi taas jokin bemarin romu.. Myös yhtenäiskoulun hiekkakenttä suditeltu autolla aivan pilalle, pitää tasoittaa koko kenttä että pesäpalloa pääsee pelaamaan. Onneksi kameroista näkee.
Autoilla p*rseily
Anonyymi
282846
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
aamu 7 tais rattori olla jo tasottelemassa kenttää, työllistävä vaikutus
Kameroista näkee joo, mutta mitäpä sillä materiaalilla tekee?
Kyllä ainakin s-marketilla ja koululla on sen verran hyvät kamerat että rek.numeron näkee. Ennenkin jäänyt hurjastelijoita näin kiinni. Kunnan tekniselle vastaavalle ilmoitettu
No, toivotaan parasta, eikä vain pelkkää lässytystä sieltä.
Saattaapi olla näitä kunnan silmäätekievin jälkikasvua jotka rällää ! Niin eihän näihin silloin voi puuttua !
Tarkoitatko siis että kunnan teknisen vastaavan jälkikasvu kyseessä?
Tarkoitin , että näitten koheltajien vanhemmat ovat tavalla tai toisella kuntaan sidoksissa !
No niinhän se joka ikinen Sysmässä asuva on kuntaan sidoksissa. Voi viddu nyt taas miten typerä tyyppi olet. Lauot tollasia juttuja, katkerat setit kumpuaa jostain?..
Ei liity hän mitenkään tähän!!!!
Osaako joku antaa tuntomerkkejä autosta joka riehuu kylällä esim koulun kentällä vois laittaa ojennukseen jos löytyy kys kuljettaja myös rek numero kelpaa!
Taisi olla sellainen vanha volvon rämä ainakin kun yksi ilta parvekkeelta katselin riuvaamista! Kuskista tai rekisterinumerosta ei valitettavasti näkö havaintoja..
Tieliikennelaissa lukee seuraavaa:
"54 §
Tarpeettoman ja häiritsevän ajon kielto
Tarpeeton ja häiritsevä ajoneuvolla ajaminen on kielletty."
Nämä kaverit varmaankin sitä tieliikennelakia noudattavat ? Pojilla on vissiin sellainen käsitys että , laki on sitävarten että sitä kierretään ! Jäljistä päätellen sitä tieliikennelakia on taas noudatettu S marketin parkkipaikalla !
Odotan innoissani milloin paikalliset tekee asialle jotain/ojentaa. Sehän on vähän surullista että ilman nimeä uhoominen ja uhkailu on mieleinen harrastus. Onneksi sillä on ollut kuitenkin näin tehokas vaikutus kun selkeästi vähentynyt tuo kaahailu ja ”riuvaaminen”. Vai onko?
Niin, tämähän on se lievin ja helpoin keino "puuttua" luomalla sosiaalista painetta julkaisemalla nimiä ja rekisterinumeroita. Toivottavasti ovat edes oikein ettei syyttömille tule harmia.
mitä vittua se haittaa jos siinä koulun kentällä käy ajamassa kun ei sille mitään käyttöä kumminkaan ole enään vitun keilat
Tässä näemme esimerkin keskenkasvuisesta mieslapsesta. Luulee olevansa vielä kaiken yläpuolella.
Näin on vieroitettu liian aikaisin Äidin rinnasta ! Olisiko nyt tutti paikallaan , rinnan korvikkeeksi ?
Et oo sitten ollu äidinkielen tunnilla ?
Se on ENÄÄ eikä mikään enään!
Pilkut ja isot alkukirjaimet puuttuu myös.
Tekijän rek.nro tiedossa ja otan yhteyttä lähipäivinä t. Kunnan tekninen vastaava
Et ottanut sitten yhteyttä sillä kumi laulo viimeyönäkin !
Seuraava joka menee kentälle sudittelemaan, joutuu korvaamaan kaikki viimeisen 3kk aikana tapahtuneet vahingot koulun kentällä. t. ktv.
Kuka sillä valkoisella Volvolla kaahasi klo 18.00 Keskustiellä? Kaasu pohjassa koko
ajan?
Näyttäisi se valkonen volvo seisovan tuossa uotin vieressä parkissa ja siellä se omistajakin majailee.
On se hienoa että Sysmän ainoa valkoinen volvo on löytynyt. Eiköhän tästä hyvästä anneta keksi löytäjän opaskoiralle.
Jaa ilmankos se kumi laulaa kun oikein UOTISTA vauhtia haetaan !
Tervetuloa kahville tai vaikka "ojentamaan". Hienoa että olette vihdoin saaneet selville missä omistaja asuu!
Ei tässä ojentaa tarvinne, luonto korjaa jossain kohtaa.