Pyhäpäivän rauha

Että maistuukin aamukaffi hyvältä.

Naapurikaupungissa seniorimessut, sinne siis. Hyvät luennoijat ja paljon muutakin ohjelmaa. Laitetaan taas ikäihmisten asioita kuntoon.

21

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Huomenta!
      Kerrohan, kun olet nähnyt, mitä seniorimessut pitävät sisällään.
      Olisi mukavaa "kuulla" mitä uutta on esillä. Itse olen passiivinen toimija. Hyödynnän kyllä senioreille suunnattuja liikunta- ja luentopalveluja. En osaa potea huonoa omaatuntoa siitä, etten osallistu itse toimintojen kehittämiseen. Minusta ei vaan ole siihen. Tarjolla olisi mm. liikuntaryhmän vetäjää tai ystävätoimintaa.
      Lähdenkin nyt heti aamusta sienimetsään katsomaan saiko sateet jo sienet pintaan.
      Mukavaa sunnuntaita!
      (hymiö)

      • Joo minäpä kerron.
        Itseäni kiinnostaa nuo messut tarjontoineen ja ylipäätään mitä vanhustyössä tapahtuu tai ylipäätään sote-alalla. Kehittämiseen ei ole enää mahdollisuuksia tai oikeastaan en tiedä onko koskaan ollutkaan. Enkä jaksa enää toimia missään ystävätoiminnassa tai vapaaehtoistyössäkään. Siltä osin aihe on loppuunkaluttu.
        Mutta mielipiteensä voinee silti ilmaista :).

        Mukavaa sienestystä myös sinne. Tänne luvattu sadetta koko päiväksi.

      • Seniorimessuilla oli monenlaista ehdolla tavallistakin ja perinteistä.

        Silmiin pisti apuvälineistä uutena kaukosäätimellä ohjattava pyörätuoli, tarkemmin en valmistajaan tutustunut
        Muistiyhdistys, eläkeliitot ja muut yhdistykset oli pöytineen edustamassa.
        Kulttuuritoimijat toivat esille kulttuuritarjontaa. Elämää Portugalin aurinkorannoilla esiteltiin omana esityksenään videoiden kera.
        Poliitikoilla oli omat kojunsa.
        Sänky/tyynykauppiaat,korukauppiaat kauneudenhoitotuotteet, fysioterapia, hermoratahieronta, remonttiliikket,m poliisi ja ensihoito.Vaatemyyjät eli paljon monenlaista tutustuttavaa tarjolla ja kahviot pelasi hyvin jopa lounaskin jos halusi.

        Yksi mieleen painuvin oli kuitenkin hurmaava monessa mukana oleva vaaleanpunaisessa smokissa sanan hallussa omaava herrasmies josta kuulemme vielä. Hänenlaisiaan tässä maassa tarvitaan

        Kivelä Sirkka-Liisa esiintyi aiheenaan onnellisen ja arvokkaan vanhuuden avaimet. Lähestyi aihetta uudesta näkökulmasta pää-asiallinen sanoma ikääntymisen arvo ja ainutlaatuisuus ihmisen elämässä. Ikäihmisen elämä ei ole laskevat käyrä vaan paremminkin laajeneva alusta. Elämänkokemus ja yksilöllisyys, oman vastuun ottaminen ja ikääntymisen hyväksyminen lopulta kuoleman ajatuksen hyväksyminen. Paljon asiaa jota tässä mahdoton tuoda esiin. Kuitenkin loppusanoma se että ikäuhmisillä on samanlainen ihmisarvo kuin muillakin ja ikänsä kannattaa kantaa ylpeänä ja oikeuksistaan pitääkhuoli.

        Piepponen  esitys oli huumorilla höystetty matka ihmisen kehon fyysisiin ja henkisiin salaisuuksiin. Ihana pirteä ja hauska punapää.

        Onnistunut päivä, tykkäsin kovasti.

      • Siili2 kirjoitti:

        Seniorimessuilla oli monenlaista ehdolla tavallistakin ja perinteistä.

        Kivelästä tuli myös mieleen et hän toi esiin sitä että ikääntyvästä näkyy muille vain ikääntyvä ulkokuori. Silti ikääntyvällä on usein uudelleen se lapsenomainen mielikuvituskin, jonka erottaa lapsesta valtava ja pitkä elämänkokemus.

      • Anonyymi
        Siili2 kirjoitti:

        Kiitos, Siili!
        Onpa siellä ollutkin paljon tapahtumia ja tarpeellisia esittelyjä. Ja keveyttäkin välissä.
        Nuo apuvälineet ja jopa vaatteet ja jalkineet. Vielä ei ole käyttöä, mutta koskaan ei tiedä mitä tapahtuu ja iän karttuessa vääjäämättä tapahtuu.
        Eihän noista elämää helpottavista asioista ja tavaroista kukaan tule kotiin kertomaan.
        Sirkka-Liisa Kivelä on pitkään tuonnut esille ja ajanut ikääntyvien ihmisten elämän laatua parantavia asioita. Arvokasta vanhuutta. Hänelle kiitos.

        Meille on tulossa parin viikon kuluttua samantyyppinen tapahtuma. Minulla olisi muuta menoa tuolloin, mutta taidan siirtää sen ja mennä senioripäivälle.

        Sienisaalis oli vähäinen. Kantarelleja jonkun verran. Mustatorvisieniä ja suppilovahveroita ei vielä löytynyt. Rouskut oli jäljistä päätellen joku ehtinyt poimia omaan koriinsa.

        Levollista sunnuntain jatkoa!

        Kyllä se saadaan ihanalta iältä näyttämään, mutta ei ihanuus paljon auta, kun pitää arkisista asioista selvitä. Mikäs siinä, jos on fyrkkaa esim. siivousapuun, kun sekin maksaa. Kyllä sitä sais lisää ”ihmisarvoa”, jos arkiset asiat sais hoitumaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juu itseäkin hengästytti luetella noita asioita mitä päivillä oli ja siitä varmasti puuttuikin monia toimijoita. Olisihan siellä ollut selvännäkijäkin jolle olisi saanut varata ajan. Ja monet näytti menevän samoin tein. Siinä pöydän ääressä keskellä vilinää otti asiakkaitavastaan. Kardiologi luennoi siitä,miten voi itse ehkäistä sydäninfarktin.

        Minä en käy sienestämässä. En erota myrkkysieniä syötävistä joten parempi jättää sienten hankinta kauppaan tai torille 😊.

        Mukavaa sunnuntai-iltaa myös!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se saadaan ihanalta iältä näyttämään, mutta ei ihanuus paljon auta, kun pitää arkisista asioista selvitä. Mikäs siinä, jos on fyrkkaa esim. siivousapuun, kun sekin maksaa. Kyllä sitä sais lisää ”ihmisarvoa”, jos arkiset asiat sais hoitumaan.

        Kivelä toi esille myös sen että pitää hyväksyä myös se että ei jaksa enää kuten nuorempana ja toiminnot hidastuvat. Kävelylenkillä nuoremmat menee edelle. Arkiaskareissa menee kauemmin.

        Kaikilla ihmisillä on ihmisarvo.

      • Anonyymi
        Siili2 kirjoitti:

        Kivelä toi esille myös sen että pitää hyväksyä myös se että ei jaksa enää kuten nuorempana ja toiminnot hidastuvat. Kävelylenkillä nuoremmat menee edelle. Arkiaskareissa menee kauemmin.

        Kaikilla ihmisillä on ihmisarvo.

        Kun ei ole enää kysymys pelkästään hidastumisesta, vaan siitä, kun ei kaikkea enää kykene tekemään. Kivelä hyvällä eläkkeellään voi hyväksyäkin, kun on varaa palkata apua. Kun päivät täyttyy kotihommista, niin ei sitä ikää todellakaan arvosta. Elämästä tulee pelkkää selviytymistaistelua!

        Noh. Ehkä sinun olisi itse ollut hyvä olla kuulemassa mistä hän puhui. Ehkä en osaa selittää tarpeeksi ymmärrettävästi mitä hän tarkoitti. Nimenomaan sitä et ikäihmisillä on oikeus saada hoitoa ja apua.

      • Anonyymi
        Siili2 kirjoitti:

        Noh. Ehkä sinun olisi itse ollut hyvä olla kuulemassa mistä hän puhui. Ehkä en osaa selittää tarpeeksi ymmärrettävästi mitä hän tarkoitti. Nimenomaan sitä et ikäihmisillä on oikeus saada hoitoa ja apua.

        Niin joo, jos on varaa maksaa, niin varmaan saa sellaista apua, kun tarvitsee. Tympii vaan nää kotityöt. Ei millään meinaa sujua.

        No, mutta kaikki kai aikanaan ja tänään näyttää olevan tällainen vinkumispäivä. Huomenna täytyy katsoa Elisabetin hautajaiset. Tuskin enää sellaisia hautajaisia nähdään.

        Kiitos Siili positiivisuudesta!

        Eikö sinulla ole ketään lähipiirissä, joka voisi auttaa kotihommissa?

        Minua ei kauheasti Elisabetin hautajaisseremoniat jaksa kiinnostaa vaikka onhan ne erityiset.

    • Anonyymi

      Huomenta ja täälläkin kohta ”hyvä ikä” messut ja toisaalta kiinnostaa ja toisaalta ahdistaa. Ei mitenkään innosta ne puolelta toiselle vaappuvat vanhuslaumat. Toisaalta ei oikein kunto riitä enää massatapahtumia. Aivot ei enää jaksa toimia, kun on paljon tapahtumaa.

      Saisi kyllä paljon mielenkiintoista tietoa. Täytyy kysyä, jos joku jaksaa kanssani lähteä.
      Hyviä messuja sinulle!

      • Kyllähän siellä näkee ja kuulee mikä on ajan henki. Toisaalta siellä pääsee myös rahoistaan jos saa myyjä vakuutettua mitä juuri ikä-ihminen tarvitsee voidakseen hyvin. Esiintyjien sanomaa odotan mielenkiinnolla. Mulle lähtee sisko kaveriksi joten seuraa on omastakin takaa. Mukavaa päivää ja kerrohan sinäkin jos menet, mikä oli anti.

    • Tuli tuossa vielä mieleen että nämä seniorimessut oli tarkoitettu virkeille vielä itsenäisesti toimiville senioreille heille jotka vielä kuluttavat ja matkustelevat, kykenevät valitsemaan mitä tekevät tietenkin varallisuutensakin puitteissa.

      Pitäisikö enemmän apua jo tarvitseville ja heidän läheisilleen/omaishoitajilleen olla omat messunsa missä tiedotettaisiin palveluista, eduista ja tuista myös näistä digipalveluista ja mistä niihin saa apua ja opastusta.Myös tämä uusi kevennetty asumisen välimuoto yhteisöllinen asuminen kiinnostaisi. Uskon että pelkästään näistä saisi yhdet messut aikaan.

      Nyt kun tavoitteena on asua omassa kodissa mahdollisimman pitkään tällaisille messuille olisi tarvetta. Myös keinoja ehkäistä muistisairaiden "omatoimimatkat" kotiaan etsiessä etenkin Suomen sääoloissa talvisaikaan.
      Näyttää uutisounnin perudteella kadonneiden vanhusten etsinnät lisääntyneen.

      • Anonyymi

        Noita varten on sosiaalitoimi, diagonia ja vanhusneuvolat.
        Tuskin yrittäjien, joiden luulen sinun käymilläsi messuilla pääasiasa olleen, kannattaa ruveta ohjaamaan huonokuntoisia vanhuksia, Yrittäjät toimivat saadakseen elannon, ei jonkun ryhmän hyväntekijöinä tule leipä pöytään. Eivät saa eläkettä tekemättä mitään kuten me.

      • Anonyymi

        Mainitsemasi messukonsepti taitaa olla menneen talven lumia! Elinkustannukset nousevat, eikä tulevaisuuden eläkkeet ole kulutusystävällisiä. Kuluttamista ja matkustamista pitää muutenkin vähentää kestävämmän kehityksen puolelle.

        Toisaalta ehdottamasi rampojen ja rahattomien messut tuskin kiinnostavat ketään😂

        No ehkä en näitä eilisten messujen yrittäjiä tarkoittanutkaan vaan juuri sitä tarkoitin et kohderyhmä olisi eri.
        Uskon että läheudillä ja omaishoitajilla on tiedon tarve ja näillä messuilla aiheita olisi kerätty saman katon alle yhden luukun periaatteella ainakin tiedon osalta.

        Hyväntekijänä? Kommentistasi paistaa asenne et kaikkein hauraimmille ja heidän hoitajilleen ei mitään?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mainitsemasi messukonsepti taitaa olla menneen talven lumia! Elinkustannukset nousevat, eikä tulevaisuuden eläkkeet ole kulutusystävällisiä. Kuluttamista ja matkustamista pitää muutenkin vähentää kestävämmän kehityksen puolelle.

        Toisaalta ehdottamasi rampojen ja rahattomien messut tuskin kiinnostavat ketään😂

        Luulen et rampojen ja rahattomien messut on pakotettu alkaa kiinnostamaan😁.

    • Anonyymi

      Laitetaanko? Vai onko pelkkä sana helinää?

      • Kenelle puhut?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      151
      10944
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      52
      5230
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2433
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      30
      2133
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1701
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1544
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      30
      1241
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1176
    9. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      92
      935
    10. TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.

      Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o
      Hindulaisuus
      317
      892
    Aihe