Lauerma - Some todellisuudentajun vääristymisen riskitekijänä

Anonyymi-ap

Lääkärilehden etusivulla on tällainen artikkeli psykiatri Lauermalta:

"
Lauerma - Some todellisuudentajun vääristymisen riskitekijänä

Avain ongelman kohtaamiseen on kyky ymmärtää netin eri palstojen todellinen luonne.
"

Aivan luultavasti Lauerma osaksi käsittelee tuossa kirjoituksessa myös esimerkiksi tätä Suomi24-palstaa ja tänne kirjoitettuja asioista suoraan tai epäsuorasti. Artikkelia ei kuitenkaan pääse lukemaan suoraan. Jos jollain on pääsy lukemaan tuon artikkelin, niin voi laittaa vaikka joitain lainauksia tai lyhennelmän tuosta Lauerman kirjoituksesta.

28

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      - Ja kohta alalla olevat pääsevät väittämään jokaista, joka vähänkään kritisoi, tai kertoo vaikkapa omista kokemuksistaan mt-palvelujen käyttämisestä, että heillä on todellisuudentajun vääristymiä, tai ovat automaattisesti psykoottisia.

      Tämän johtopäätelmän, tai sitä mihin se voi johtaa, voi ennustaa jo nyt. Alalla olevat ajattelevat asioista aika pitkälti noin.

      Olen aivan varmasti oikeassa. Koska niinhän siinä tulee käymään.

    • Anonyymi

      Koska en ole lukenut, enkä pääse lukemaan arvostetun psykiatrin Hannu Lauerman kirjoittamaa artikkelia, enkä tiedä, mitä siinä on käsitelty, en voi ottaa kantaa siihen, onko hän tarkoittanut aiheellaan, tai analysoinut tällekin palstalle kirjoittaneita henkilöitä. Jos hän, tai joku muu alalla oleva psykiatri on kiinnostunut somessa, ja tällä palstalla tapahtuvasta kirjoittelusta, tai heillä on aikaa pörrätä somessa tarkkailemassa somekirjoittelua, niin sehän on erittäin mielenkiintoista. Itse olen siitä oikein otettu!

      Olisin varmasti mielellään tavannut hänenlaisensa älykkään, paljon lukeneen, ja sofistikoituneen ihmisen. Ja keskustellut hänen kanssaan (tai jonkun toisen alalla oleva kanssa) näkemyksistään psykiatriasta tai psyykkisesti diagnosoitujen nykyhoidosta, hoitokeinojen todellisesta tehoavuudesta ja niiden eettisyydestä., sekä ihmisoikeuksien toteutumisesta mt-potilaiden kohdalla. Ja miten hän näkee kenties hoitomenetelmien uudistustarpeen ja mitä kehitysideoita hänellä olisi.

      Mutta pahinta pelkään, että itse liian paljon huonoja ja negatiivisia kokemuksia mt-palvelujen tiimoilta aikoinaan saaneena, keskustelu ei välttämättä etenisi kovinkaan jouhevasti, vastavuoroisesti, tai positiivisesti.🙁

      • Anonyymi

        Minusta ainakin olisi todella mielenkiintoista päästä tuon tyyppiseen keskusteluyhteyteen.
        Itsellänikin on kokemusta laidasta laitaan, eli hyvää, huonoa, ja kaikkea siltä väliltä.

        Keskustelu saattaisi olla hyvinkin vastavuoroista ja haastavaa, sekä positiivista että negatiivista, mutta varmasti rakentavaa puolin ja toisin.

        Ainakin se olisi mielenkiintoisen haastava kokemus itselle.

    • Anonyymi

      Lauerma on itse sanonut, että hän ei ole Facebookissa eikä koskaan mene sinne. Eli kiinnostaisi nähdä tuo artikkeli, jossa hän analysoi eri nettipalstojen eroja ja sitä, miten some aiheuttaa "todellisuudentajun vääristymää". :D

      • Anonyymi

        Jossakin mielessä somemaailma on vääristynyttä. Koska se luo illuusion siitä, että siellä voi oikeasti kohdata ihmisiä, tai keskustella heidän kanssaan tasaveroisesti, tai että se olisi mitenkään vastavuoroista, tai ainakaan se ei ole mitenkään positiivista. Useimmiten keskustelu menee väittelyksi, tinkaamiseksi, toisen mielipiteen teilaamiseksi, tai herjaamiseksi.

        Se. että onko somessa tapahtuva keskustelu oikeata keskustelua, niin oikeastaan se ei ole sitä.

        Facebook ja muut vastaavat ovat myöskin tavallaan valheellisia. Koska ne luovat illuusion siitä, että voit kerätä itsellesi vaikka useita satoja ystäviä, mutta ovatko he sitä todella, oikeasti? Itse häippäsin pois Facebookista, koska en nähnyt siinä mitään pointtia, hyötyä itselleni, ja katsoin sen hyödyttävän enemmän kyseisen yrityksen perustajia rahallisesti (markkinoimista ja muita toiminnan pyörittämisestä saatavia tuloja).

        Mikään ei korvaa koskaan kasvokkain käytyä ja tehtävää keskustelua, koska se on ainakin aitoa, siinä hetkessä, reaaliaikaisesti tapahtuvaa, kohtaa ihmisen ihmisenä, eikä minkään verkon, tai sen palvelimen kautta ja lisäksi, kun se tehdään kasvotusten, se pysyy ainakin useimmiten hieman sivistyneempänä ja suodatetumpana. Somekeskustelut keskustelupalstoilla ovat varsin villi viidakko, jossa keskustelu useimmiten lähtee rönsyilemään ja menee inttämiseksi, tai toista kohtaan hyökkäämiseksi. Harvemmin ihmiset syventyvät näkemäänsä tekstiin ja alkavat paasata omia näkemyksiään, tai totuuksiaan pohtimatta lainkaan toisen argumentteja.

        Videopuhelut ovat sitten viestintäkeinona asia erikseen. Harvemmin, tai toivottavasti niin ainakin, ihmiset ovat toisiaan kohtaan kohteliaampia ja parempikäytöksisempiä, kun kohtaamiset tapahtuvat kasvokkain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä se hyvä on että tällänen paskalaari on olemassa, vähän niinkus päiväkirjaan kirjottelis kuonat pois.ihan sama kuka mitäkin on mieltä. täällä ei ainakaan kukaan heti keskeytä omaa erinomaisuuttaan esittäen.kälä kälä .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jossakin mielessä somemaailma on vääristynyttä. Koska se luo illuusion siitä, että siellä voi oikeasti kohdata ihmisiä, tai keskustella heidän kanssaan tasaveroisesti, tai että se olisi mitenkään vastavuoroista, tai ainakaan se ei ole mitenkään positiivista. Useimmiten keskustelu menee väittelyksi, tinkaamiseksi, toisen mielipiteen teilaamiseksi, tai herjaamiseksi.

        Se. että onko somessa tapahtuva keskustelu oikeata keskustelua, niin oikeastaan se ei ole sitä.

        Facebook ja muut vastaavat ovat myöskin tavallaan valheellisia. Koska ne luovat illuusion siitä, että voit kerätä itsellesi vaikka useita satoja ystäviä, mutta ovatko he sitä todella, oikeasti? Itse häippäsin pois Facebookista, koska en nähnyt siinä mitään pointtia, hyötyä itselleni, ja katsoin sen hyödyttävän enemmän kyseisen yrityksen perustajia rahallisesti (markkinoimista ja muita toiminnan pyörittämisestä saatavia tuloja).

        Mikään ei korvaa koskaan kasvokkain käytyä ja tehtävää keskustelua, koska se on ainakin aitoa, siinä hetkessä, reaaliaikaisesti tapahtuvaa, kohtaa ihmisen ihmisenä, eikä minkään verkon, tai sen palvelimen kautta ja lisäksi, kun se tehdään kasvotusten, se pysyy ainakin useimmiten hieman sivistyneempänä ja suodatetumpana. Somekeskustelut keskustelupalstoilla ovat varsin villi viidakko, jossa keskustelu useimmiten lähtee rönsyilemään ja menee inttämiseksi, tai toista kohtaan hyökkäämiseksi. Harvemmin ihmiset syventyvät näkemäänsä tekstiin ja alkavat paasata omia näkemyksiään, tai totuuksiaan pohtimatta lainkaan toisen argumentteja.

        Videopuhelut ovat sitten viestintäkeinona asia erikseen. Harvemmin, tai toivottavasti niin ainakin, ihmiset ovat toisiaan kohtaan kohteliaampia ja parempikäytöksisempiä, kun kohtaamiset tapahtuvat kasvokkain.

        Kyllä. Usein on parempi nähdä ihminen oikeasti. Noissa Lauerman kirjoituksissa minua häiritsee se, että hän esimerkiksi psykiatrina luokittelee nettikeskustelujen toiset osapuolet vainoharjaisiksi, kultakulan keskittymiskyvyn omaaviksi ja muuta sellaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Usein on parempi nähdä ihminen oikeasti. Noissa Lauerman kirjoituksissa minua häiritsee se, että hän esimerkiksi psykiatrina luokittelee nettikeskustelujen toiset osapuolet vainoharjaisiksi, kultakulan keskittymiskyvyn omaaviksi ja muuta sellaista.

        Miten voi tietää onko se toinen osapuoli edes tosissaan.
        Esimerkiksi minä esitän netissä hölmöä jollainen en ole oikeasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Usein on parempi nähdä ihminen oikeasti. Noissa Lauerman kirjoituksissa minua häiritsee se, että hän esimerkiksi psykiatrina luokittelee nettikeskustelujen toiset osapuolet vainoharjaisiksi, kultakulan keskittymiskyvyn omaaviksi ja muuta sellaista.

        Minua taas häiritsee se ettei hän tunne jatkuvasti vihaa ihmisiä kohtaan.

        "onko hän koskaan tuntenut vihaa rikoksentekijää kohtaan?

        – Äärimmäisen harvoin."

    • Anonyymi

      Ainakin Suomi24-viestit tulevat helposti Googlen etusivulle. Se on osaksi lukijan tehtävä päätellä, että miten vakavasti sen viestin ottaa. Tälläkin palstalla on joitain hyviä kirjoituksia, jotka esimerkiksi kritisoivat nykyistä mielenterveyden huoltoa asiallisilla kirjoituksilla. Sitten on trolleja ja kaikkea muuta.

    • Anonyymi

      https://www.apu.fi/artikkelit/vankilapsykiatri-hannu-lauerma-ihmisilla-on-nettia-selatessa-kultakalan-keskittymiskyky-kahdeksan-sekuntia

      Twitteristä Lauerma on taas tätä mieltä:

      "Avun kolumnipaikkaa Lauerma pitää tilaisuutena nostaa esiin yhteiskunnallisia teemoja faktapohjalta. Vaikka nykymediaympäristössä on hyviäkin puolia, hän vieroksuu asioiden typistämistä esimerkiksi twiitteihin, joita ei itse harrasta.

      – Ihmisillä on nettiä selatessa kultakalan keskittymiskyky: kahdeksan sekuntia."

    • Anonyymi

      Löysin keinon lukea tuon artikkeli netistä. Lauerma on hyvin yleinen kirjoituksessaan, mutta käsittääkseni tulkitsee, että erityisesti anonyymeilla palstoilla kirjoittavat henkilöt ovat kenties erityisen vainoharhaisia ja muuta sellaista.

      "Sosiaalisen median harhakuviin uppoutuminen siinä määrin, että prosessi alkaa kumulatiivisesti ja itseään kiihdyttäen vakavasti heikentää todellisuudentajua, koskee ennen muuta korostuneeseen epäluuloisuuteen tai suoranaiseen paranoidisuuteen taipuvaisia henkilöitä. He saattavat olla hyvin vakuuttuneita siitä, että kamppailevat sanoin anonyymisti vaikkapa tietyn poliitikon tai muutoin tunnetun henkilön kanssa. Jos asetelmaan vielä sattuu osumaan jokin aivan satunnainen häiriö tietoliikenneyhteyksissä, voi vainoharhainen kokemus esimerkiksi seurattavana olemisesta tai merkittävästä roolista yhteiskunnassa olla valmis. Tästä kumpuaviin herjauksiin ja suoriin tai epäsuoriin uhkauksiin ei poliisilla ole juurikaan resursseja puuttua.

      Herkimmin voinee ajatuksenkulku ja tunne-elämä vääristyä anonyymeilla palstoilla, jotka tarjoavat myös mahdollisuuden esiintyä toisen, joko tunnetun tai muun henkilön nimellä. Verkkohan on ihanteellinen ympäristö kiusantekoon erityisesti silloin, kun kohteena oleva henkilö ei täysin ymmärrä, että tietyillä alustoilla kuka tahansa voi esiintyä kenenä tahansa – ja satuillen mitä tahansa. Verkkomaailma houkuttelee siksi myös sadistisia ja psykopaattisia persoonia ja kypsymättömiä nuoria, jotka nauttivat mahdollisuudesta ”yllyttää hullua” tai loukata pahoin toisia ilman mainittavaa vaaraa anonymiteetin murtumisesta.
      ...

      Jne

      • Anonyymi

        Joo no ihan kaikki ei ole sentään Paranoiaa. Jotkut pahat ihmiset tekevät pahojaan ja väittävät uhrin olevan hullu ja vain kuvittelevan kaiken. Mutta siis en minä ainakaan kuvittele keskustelevani täällä kenenkään erityisen kanssa ja tiedostan, että joukossa voi olla myös teinejä tekemässä pilaa. Joskus tuntuu, että nämä koulutetutkin ihmiset aliarvioivat muiden kykyä hahmottaa somen todellisuutta. Toki se mahdollista on, että joukossa on niitäkin ketkä oikeasti ovat jotenkin paranoideja, mutta tuskin suurin osa on vainoharhaisia. Totuus taitaa olla, että enemmänkin purkaa omia ajatuksiaan kuin välttämättä uskoisi kaikkea aukottomasti. Kokemuksien jakamista myös.

      • Anonyymi

        Oikeastaan se ei heikennä todellisuudentajua, vaan todellisuudentajun on oltava jo valmiiksi jotenkin heikko, jos uskoo kaiken ja lähtee ns. mukaan " kuvitelmiin ".
        Tai todellisuudentajun on oltava tilassa, joka muuttuu herkästi suuntaan tai toiseen sen mukaan, mitä lukee ja miten sen ymmärtää.

        Asiaa voi ajatella useammalta suunnalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo no ihan kaikki ei ole sentään Paranoiaa. Jotkut pahat ihmiset tekevät pahojaan ja väittävät uhrin olevan hullu ja vain kuvittelevan kaiken. Mutta siis en minä ainakaan kuvittele keskustelevani täällä kenenkään erityisen kanssa ja tiedostan, että joukossa voi olla myös teinejä tekemässä pilaa. Joskus tuntuu, että nämä koulutetutkin ihmiset aliarvioivat muiden kykyä hahmottaa somen todellisuutta. Toki se mahdollista on, että joukossa on niitäkin ketkä oikeasti ovat jotenkin paranoideja, mutta tuskin suurin osa on vainoharhaisia. Totuus taitaa olla, että enemmänkin purkaa omia ajatuksiaan kuin välttämättä uskoisi kaikkea aukottomasti. Kokemuksien jakamista myös.

        Olen kanssasi aika pitkälti samaa mieltä. Minustakin on erittäin tärkeää kertoa omista ajatuksistaan, tunteistaan ja kokemuksistaan. On aika helppo pitää jotakin ihmisryhmittymän osaa automaattisesti vainoharhaisena, epäluuloisena, tai sairaana. Eli ottaa tietty asenne. Mutta Lauerma on oman opiskelemansa alan edustaja, joten kai se on sitten jotenkin aika selvää, että miksi hän niin ajattelee, sanoo, tai kirjoittaa. Samanlaista asennoitumista olen huomannut tavatttuani aiemmin elämäni varrella psykiatreja, tai hoitajia. Eli, jos sinut diagnosoidaan tietyn sairauden nimeen, niin kaikki, mitä teet, sanot, tai ajattelet nähdään sairauden perspektiivistä. Kategorisointi on erittäin tavallista.

        En minäkään täältä palstalta ole itselleni mitään varsinaisia "kavereita" etsinyt. Mutta joskus tuntuu siltä, että keskustelu somessa menee huuteluksi, samojen asioiden toistamiseksi ja väittelemiseksi. Itsekin olen joskus sortunut ainakin tuohon samojen asioiden toistamiseen.

        Lähinnä olen kertonut omista kokemuksista mt-palveluiden käyttämisen saralta, jotka eivät olleet niin kovin kivoja, tai myönteisiä. Tavallaan kai joskus purkanut omia kokemusten herättämiä tunteita. Koska itselläni ei ole enää mitään terapiasuhdetta minnekään päin, eikä ole ollut mitään muutakaan kanavaa purkaa omia ajatuksia ja tunteita. Lisäksi tuonut ainakin esille oman kantani, näkemykseni ja jopa huoleni siitä, millaista hoidon taso, laatu ja käytettävät hoitomenetelmät ovat Suomessa. Se, että oliko siitä mitään hyötyä, no, ei ehkä ole, eikä ainakaan millään tavalla itselleni.

        Norsunluutorneissaan olevat tuskin muuttavat muutaman somekeskustelijan argumentoinnin perusteella omia ajattelujaan, tai vakiintuneiksi ja jähmettyneiksi jääneitä hoitometodejaan. Heidät on niin helppo määritellä paranoidisiksi, tai psykoottisiksi. Kyse on valmiiksi otetusta asenteesta. Muutokseen tarvittaisiin huomattavasti enemmän ihmisiä, lisää kertomaan omista kokemuksistaan esim. medioiden haastattelemana, uutisartikkeleina ja kirjojen yms. kautta ulostulemisena. Jotta asiat tulisivat enemmän laajempaan tietoisuuteen ja se ehkä, toivottavasti johtaisi edes joihinkin parannuksiin ja positiivisiin muutoksiin elämässään vaikeuksista ja ongelmista kärsivien hoidon laadun ja aseman parantamiseksi, sekä hyvinvoinnin edistämiseksi.

        Pahat ihmiset luonnollisestikin usemmiten väittävät uhriaan hulluksi, jotta tekoja
        ei uskottaisi ja he voisivat jatkaa tekojaan. Hulluhan olisi semmoinen paha, joka kaikille ilmiselvästi tekonsa tekisi,.

        Onkin tosiaan hämmentävää, kuinka esim. mt-diagnoosin perusteella ihmiset asennoituvat toiseen.
        Diagnoosin on voinut saada jo kymmeniä vuosia aiemmin ja elämä voi olla nykyään aivan mallillaan, ja silti tuiki tuntemattomat kohtelevat asenteellisesti ainoastaan diagnoosin takia. Olettavat, että ihminen käyttäytyy tavoilla, jotka joku diagnoosi määrittää taudinkuvaksi.
        Tämä on hyvin yleistä vaikkapa yleislääketieteen puolella.

    • Anonyymi

      No vaikka esimerkiksi minun kirjoituksissani on paljon totta,
      Niin kyllä silti todellisuustaju vääristyy jos luulee, että nettikirjoitukseni anonyymilla
      palstalla vastaisivat arkeani,

    • Anonyymi

      Jyrkin asiantuntija muuten ikinä. Kiinteä niska on ihailtavampi.

    • Anonyymi

      Vallankin pitäjillä on fantasia salaisesta kidutettavasta jota voi käydä kiusaamassa mielen niin mieli tehdessä.

      • Anonyymi

        Niinkö? Itse pidän kiduttamista, oli se sitten fyysistä, tai henkistä, jonkin, tai eräänlaisena sairauden ilmentymänä. Terve ja hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen ei koskaan kiusaa, alista, tai sorra ketään. Koska sellaiseen ei ole silloin mitään tarvettakaan.

        Kullakin on tietenkin omat fetissinsä ja fantasiansa. Omalla kohdallani ne kyllä liittyvät enemmän niihin terveellisempiin aktiviteetteihin sängyssä kumppanin kanssa. 💗Jos sellainen sattuu omalle kohdalle tulemaan... Aina, kun ei flaksi käy.

    • Anonyymi

      Tänne enää. Muualle en enää kirjoita, enkä "someta". Enkä tämän jälkeen ehkä enää tännekään. Keväällä 2021 veljeni neuvosta lopetin kaikki tilini ja vaihdoin sähköpostini. Kaiken "seuraamisen" myös lopetin. Tosi, että nyt huomaan jo kaveriseurassa, että osa puheenaiheita ovat minulle jo vieraita.
      Mutta kumma! jotenkin elämänlaatu on tämän puolitoistavuotta kulkenut ylöspäin. Etenkin työelämä (ja menestys) on parantunut ja helpottunut. Työpäivät olen paljon virkeämpi. Jostain syystä myös näkökyky parantunut (palautunut). Olen huomaamattani varmaan liikkunut enemmän täyttääkseni "somen" jättämää tyhjiötä.

      Ja kuitenkin olen normaali ihminen ja elän ihan normaalia, joskin myös laadukkaampaa elämää. Alkoholista ja tupakasta eroon kamppailtaessa löytyy erilaisia sidosryhmiä. Onkohan vastaavia somelaisille. Jos on, niin suosittelen.

    • Anonyymi

      Digitalismus on toinen luonto. Psykiatri varmaan ei maininnut asiasta.

    • Anonyymi

      Siinä Lauerma on nähdäkseni oikeassa, että on järkkyä, että jotkut ihmiset sekoittavat esim. virallisen henkilön ja sometarinoijan täällä. Eihän täällä edes kuulu kirjoittaa tunnistettavasti virallista totta itsestään. Juurikin pitäisi osata erottaa eri alustojen luonne. Ja sekin on tottam että tänne voi kirjoittaa psykopaatteja sekoittaakseen vielä lisää palstan lukijoiden todellisuudentajua. Sitten kun ihminen lukee somesatuilijan ja psykopaatin yhteishöpinää täällä ja alkaa elä arjessa kuin se olisi faktaa, niin ei siinä kovin hyvä todellisuustaju siinä jutussa sitten ole,

      • Anonyymi

        Ihan olisi hyvä elää normi arkea, vaikka täältä lukisi kuinka totta tai tarua.
        Itsekin kun täällä juttuja lueskelen, niin en niitä arkisin, enkä kyllä pyhinäkään, mielessäni pyörittele, vaan keskityn ihan muihin asioihin.
        Tämä on sellaista ajankulua niin sanoakseni, täällä roikkuminen.

    • Anonyymi

      Todellisuus on niinpäin, että tänne kirjoittelee juurikin alan ihmiset ja esiintyy jonakin potilaana, luodakseen tarkoitusperiinsä sopivaa ilmapiiriä.
      Totuus on että Lauerma on psykopaatti, ja se huokuu hänestä. Niin ovat hänen potilaansa kuin myös kollegat tuoneet esiin. Napoleonsyndroomaa poteva motoristi.
      Psykiatrit ovat tappaneet maailmassa lukemattoman määrän ihmisiä, tapauksia ei tutkita. Tämä kuuluu lääketeollisuuden , järjestäytyneen rikollisuuden kaltaisen toimijan toimenkuvaan. Ihmisiä käytetään rokotteiden testaamiseen, ja heitä napataan maailmasta neulatyynyiksi väkisin.
      Tämä on sosiaali ja terveysministeriön hyväksymää politiikkaa ja ruumiskauppaa, jossa liikkuu isot rahat. Lahjuksia maksetaan, ihmisiä otetaan käyttöön ja moni heistä kuolee, jotkut joudutaan lopettamaan.

    • Anonyymi

      Onhan Lauerma siinä oikeassa, että tälläkin foorumilla on ihmisiä, jotka kuvittelevat juttelevansa hoitohenkilökunnan kanssa, vaikka täällä ei sellaisia tiettävästi ole.

      • Anonyymi

        Koska tällä palstalla voi ja saa kirjoittaa anonyymisti, niin kylmä faktahan se on se, että ihan kuka ja millaisen taustan omaava voi kirjoittaa täällä. Trollejakin käy täällä aika ajoin, paremman ja järkevämmän tekemisen puutteessa. Ja sitten niitä, jotka satuilevat ja keksivät tarinoita, muka sairaasta "kumppanista, tai sisaresta".

        Kirjoituksien ja niiden taakse, että kuka niitä kirjoittaa, on aika vaikea nähdä ja tietää, kuka ja millainen henkilö on niiden takana. Jos sellaista väittää, on sitten selvänäkijä, ja tietääkseni sitä(kään) ominaisuutta tai kykyä ei ole olemassa. Tai sitten se on hyvin, hyvin harvinaista. Intuiotio on asia erikseen. Se on meillä jokaisella. Samoin kun kyky analysoida näkemäänsä ja lukemaansa tekstiä. Mutta ne eivät ole selvänäkemistä. Joistakin teksteistä on niiden sävyn, tai selvän asenteellisuuden takia helppo nähdä joko psykiatrian ja siinä käytettävien menetelmien puolustajana, tai niitä suosivana. Tietty kriittisyys, tai kyky suhtautua avoimesti omasta näkökannasta eriäviin mielipiteisiin lienee kuitenkin etenkin alalla olevien keskuudessa aika yleistä. Mutta en sano, enkä väitä, että heitä käy täällä pörräämässä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1498
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1032
    3. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      39
      773
    4. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      771
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      700
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      37
      666
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      634
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe