Niin, mitä mun pitäs tehdä? Tää on tosi pitkä tarina ja toivottavasti saisin edes yhden järkevän vastauksen...
Kaikki alko kun menin yläasteelle [tällä hetkellä oon kasilla] siellä tapasin maailman mahtavimman tytön. Se oli mun kaverin kaveri ja vuotta vanhempi minua. Joskus pääsin pyörimään siihen kaveripiiriin olin ihan pilvessä kun se joskus sano mulle jotain ja monesti punastuin tai menin aivan hiljaseksi kun se sano mulle jotain [joka minunlaiselta poikatytöltä on aika harvinaista]
Sitten tuli kesä ja mä olin kuolla ikävään kun en nähnyt sitä pitkään aikaan vaikka tiesin sen asuvan noin kymmenen kilometrin päässä meiltä. Vihdoin tuli syksy ja näin sen taas me alettiin vähitellen lähentyä, mutta minä aasi tein yhden tosi tyhmän jutun ja meidän välille tuli kitkaa. Sitten kaduin ja yritin olla madollisimman ystävällinen. Meidän välit parani ja pääsin taas hänen kaveriksi.
Entä nyt koulua ei ole enää jäljellä paljon mitään ja tämä minun ihastus on lähdössä yläasteelta. Tuntuu siltä että hänellä ei ole samanlaisia tunteita minua kohtaan mutta tietenkin takaraivoni yrittää keksiä jotain esim. Hän on koulun kauneimpia tyttöjä, mutta miksi hänellä ei ole poikaystävää? Vaikka kaverini on sanonut että hän on ihastunut ala-asteella johonkin poikaan. Myös se että hän pitää minua sen "joukon" "silmäteränä" ja hän on todella huolehtii minusta aina kun olen ollut kipeänä.Mutta tuo voi johtua myös siitä että olen sen "joukon" nuorin.
Minä olen myös aika "kovis" ja hän alkanut pehmittää minua.
Niin että minun pitäsi tehdä? Itken jo nyt melkein joka ilta kun tiedän että en saata nähdä häntä enää ikinä.
Olen ajatellut yrittää puhua joskus hänen kansaan kahdestaan, mutta hän melkein aina jonkun kaverin kanssa ja jos yrittäisin menisin aivan lukkoon.
Tämä tunne on vaivannut minua noin vuoden ja koko ajan se ajattelu siitä että menetän sen tuntuu vain pahenevan.
Jos jollain on samanlaisia kokemuksia niin kirjotelkaa tänne.
Kaikki alko kun menin yläasteelle [tällä hetkellä oon kasilla] siellä tapasin maailman mahtavimman tytön. Se oli mun kaverin kaveri ja vuotta vanhempi minua. Joskus pääsin pyörimään siihen kaveripiiriin olin ihan pilvessä kun se joskus sano mulle jotain ja monesti punastuin tai menin aivan hiljaseksi kun se sano mulle jotain [joka minunlaiselta poikatytöltä on aika harvinaista]
Sitten tuli kesä ja mä olin kuolla ikävään kun en nähnyt sitä pitkään aikaan vaikka tiesin sen asuvan noin kymmenen kilometrin päässä meiltä. Vihdoin tuli syksy ja näin sen taas me alettiin vähitellen lähentyä, mutta minä aasi tein yhden tosi tyhmän jutun ja meidän välille tuli kitkaa. Sitten kaduin ja yritin olla madollisimman ystävällinen. Meidän välit parani ja pääsin taas hänen kaveriksi.
Entä nyt koulua ei ole enää jäljellä paljon mitään ja tämä minun ihastus on lähdössä yläasteelta. Tuntuu siltä että hänellä ei ole samanlaisia tunteita minua kohtaan mutta tietenkin takaraivoni yrittää keksiä jotain esim. Hän on koulun kauneimpia tyttöjä, mutta miksi hänellä ei ole poikaystävää? Vaikka kaverini on sanonut että hän on ihastunut ala-asteella johonkin poikaan. Myös se että hän pitää minua sen "joukon" "silmäteränä" ja hän on todella huolehtii minusta aina kun olen ollut kipeänä.Mutta tuo voi johtua myös siitä että olen sen "joukon" nuorin.
Minä olen myös aika "kovis" ja hän alkanut pehmittää minua.
Niin että minun pitäsi tehdä? Itken jo nyt melkein joka ilta kun tiedän että en saata nähdä häntä enää ikinä.
Olen ajatellut yrittää puhua joskus hänen kansaan kahdestaan, mutta hän melkein aina jonkun kaverin kanssa ja jos yrittäisin menisin aivan lukkoon.
Tämä tunne on vaivannut minua noin vuoden ja koko ajan se ajattelu siitä että menetän sen tuntuu vain pahenevan.
Jos jollain on samanlaisia kokemuksia niin kirjotelkaa tänne.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin, voi, kun osaisin sanoa sulle jotain... Tunne on tuttu, vaikka olenkin hieman vuosiltani vanhempi nainen. Pitkään kuvittelin olevani hetero, mutta pikkuhiljaa aloin tajuta viihtyväni paremmin naispuolisten ystävieni seurassa, joista joihinkin ihastuin syvästikin. Mutta se tuntui niin vaikealta. Vihdoin olen löytänyt elämääni uuden ihastuksen, naisen, ja saanut tunteelleni vastakaikua.
Voisitko kuitenkin rohkaista mielesi ja tapailla häntä ihan kahden kesken. Ei varmaan heti tarviis täräyttää, että sä oot ihastunut/rakastunut, vaan kuullostella onko tunteellesi vastakaikua.
Kaikkea hyvää elämääsi *halaa lämpimästi* Me too!
mä kannattaisin että sä jotenkin yrittäisit saada siihen pitkän katsekontaktin ja sit myöhemmin puhuisit sille...mee vaik juttelee jotain ihan tavallista mistä yleensä puhutte ja yrität johdatella sitä asiaa siihen mitä sun pitäis sille kertoa..mut jos siin on niit kavereitä..kai se jossain vaihees on yksinki hetken..ja toi keke normaali sais painuu vittuun lesbojen palstoilta ku sitä täällä kaikistä vähiten kaivataan!!
"ja toi keke normaali sais painuu vittuun lesbojen palstoilta ku sitä täällä kaikistä vähiten kaivataan!!"
että hän ajoittain paínuukin.
Mutta ethän sinä vaan mene sinne, jos olet nainen.
Muista ihmismäisyyden rajat!
Olin ollu naimisissa yli 10 vuotta ja eronnu ennen kun koin ensimmäisen lesbosuhteen. Olin haaveillu siitä varmaan toistakymmentä vuotta. Sen jälkeen niitä on ollu muutamia. Nyt oon avoliitossa miehen kanssa. Onnellisesti, enkä ole miestäni pettänyt naisen kanssa. Joskus kuitenkin tekis mieli. Oon 45 vuotias että sulle nuori tyttö tiedoksi. Kyllä sä varmaan ehit sen ihanuuden kokea. Hyvää jatkoa vaan sulle.
No, olen itse jo 25 mutta muistan kyllä oman ensimmäisen todellisen ihastukseni yläasteajoilta. Ihastukseni kohde oli mua kaks vuotta vanhempi tyttö, jonka takia sitten riuduin ja räydyin aina lukioon asti. :)
Muistan erittäin selvästi tuon lukkoonmenemisen tunteen, se oli kauheaa. Olin taivaissa jos sain olla hänen lähellään, mutta en osannut puhua kahden hänen kanssaan mitään.
En oikein osaa neuvoa sen kummemmin, jos te kuitenkin kavereita olette niin ei kai se kaveruus siitä lopahda vaikka hän koulua vaihtaisikin? Tarkoitan siis että kai te vielä tulette näkemäänkin toisianne, vaikka ette enää samassa koulussa olisikaan? Joka tapauksessa, go easy, go slow. Jos joskus pääset hänen kanssaan juttelemaan kahdenkesken (ja saat sanoja suustasi :), voithan vähän kautta rantain kysellä mitä mieltä hän on esimerkiksi parisuhdelaista tms. Tai sitten kerrot ihastuneesi syvästi johonkuhun, mutta et kerro keneen, ja katso miten hän reagoi. Jos hänellä on tunteita sinua kohtaan, näet sen kyllä. Toinen, suorempi vaihtoehto on, että kirjoitat hänelle vaikka kirjeen (tai meilin) ja kerrot siinä mitä tunnet. Saatpa ainakin suoran vastauksen, mutta se vastaus voi myös särkeä sydämesi (mutta ajan myötä se paranee, t. nimim. kokemusta on).
Ei tästä nyt varmaan hirveästi apua ollut, mutta tiedän miltä kertomasi tuntuu. Lycka till mitä sitten päätätkään tehdä.