suomettuminen - eihän meillä sellaista tapahtunut, vai mitä?ut

Saksassa alettiin viljellä 1960-!uvun lopulla käsitettä Finnlandisierung, jolla tarkoitettiin poliittisena mallina maamme sodanjälkeisessä ulko- sisäpolitiikassa keskeistä piirrettä, saks. Finnlandisierung), nimittäin Neuvostoliiton vaikutusvaltaa Suomen poliittisessa päätöksenteossa.

Nimen suomenkieliseksi vastineeksi keksittiin täällä suomettuminen. Itse käsite tarkoitti Suomen kaltaiseksi tekemistä.

Puhuttiin myös Suomen suomettumisesta. Sehän tarkoittaisi Suomen tekemistä tai tulemista Suomen kaltaiseksi! Mitä järkeä siinä on? Pikemminkin meille tapahtui päinvastoin. Meitä vietiin kuin pässiä narussa.

Mieluummin pitäisi puhua meidän kannaltamme ryssittämisestä ja ryssittymisestä. Sitä se oli!
2878
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Suomettumisella tarkoitettiin juuri sitä, että on Suomi ja suomalaiset on
ryssittyneet, mutta eivät kaikki olleet ja suurin osin se oli näyttelemistä,
Venäjän hyökkäyksen pelossa.

Äänestä

Suomessa (todennäköisesti) kaikki ovat ymmärtäneet mitä suomettuminen
tarkoittaa.

Äänestä
  • ... eli mitä suomettumisella yleensä tarkoitetaan ja mikä on vastoin alkuperäistä merkitystä.,
    Suomettumisella tarkoitetaan meillä siis todellisuudessa ryssittymistä.

    Äänestä

Tämän päivän Saksassa on iso joukko Venäjää myötäilevää porukkaa.

Äänestä
  • On muuallakin, jopa Ukrainassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    On muuallakin, jopa Ukrainassa.

    Ja Suomessa on.

    Äänestä

Suomen politiikka YYA-aikana oli viisasta. YYA-sopimus oli sotilaallinenkin
sopimus, jota moni ei tajua vieläkään ?

Naapurimme Neuvostoliitto oli voimiensa tunnossa oleva ydinasein varustettu sotilaallinen jättiläinen.

Äänestä

Moni ryssittyi näennäisesti etujen saamiseksi .

Äänestä

Olihan ryssittymisestä hyötyäkin. Neuvostoliiton kauppa veti. Tavaroita tuli ja meni. Se oli varmalla pohjalla.
Tuli myös Ladoja. Suomi autoistui.
Olihan se aika rysäys, kun Neuvostoliitto hajosi ja keskinäisen kaupan pohja luhistui.
Sodan jätös ja tympäisevä vuosikymmenten painolasti YYAkin saatiin pois päiväjärjestyksestä. Samalla loppui ryssittyminen.

1Äänestä

Meillä puhutaan engelsmanneista svenssoneista, polakeista, saksmanneista, italiaaneista jne. eikä noissa nimityksissä mitään pahantahtoista tai kielteistä ole.

Jos sitä vastoin sanotaan ryssä tarkoittaen venäläistä, niin moni pitää sitä sopimattomana kielenkäyttönä.

1800-luvulls oli toisin.. Ryssä-sanaa käytettiin yleisesti ilman kielteistä sivumakua. Vaikkapa Porvoon valtiopäivien julistuksen suomenkielisessä tekstissä esiintyi sana Ryssänmaa.

Pitäisikin päästä irti tuosta ryssä-sanam kielteisestä vivahteests.

Äänestä
  • Ei pääse ikinä. Putin varmisti asian.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ei pääse ikinä. Putin varmisti asian.

    Ei joku Putin voi määrätä suomen kielen sanojen käytöstä eikä merkityksestä.
    Miksi me venäläisistä käyttäisimme haukkumanimiä? Sana ryssä ei sitä alkuaan ole.

    Äänestä

Suomettumista pilkataan nykyään. Mitä muuta mahdollisuutta
Suomella oli kuin yrittää olla "ystävä" YYA-sopimuksen puitteissa ?
Kansa ei ollut niinkään suomettunutta kuin eräät poliitikot,
joilla oli ns. "kotiryssä" Tehtaankadun lähetystössä.

Äänestä

Suomettuminen oli raskas välivaihe suomalaisessa yhteiskunnassa,

Adolf Ivar Arwidsson lausui kuuluisan lauseen: "Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tule, olkaamme siis suomalaisia!"
Pitää paikkansa yhä.

Äänestä

Kyllä tiedostava suomalainen näki, miten falskia puhetta, johtavat politiikot käyttivät Suomen ja Nliiton välisestä ystävyydestä, ja suhteiden syventämisestä sekä rinnakkainolosta.
NL härskisti puuttui Suomen sisäisiin asioihin; suurlähettiläitten tai viestintuojien ja -viejien välityksellä.
Oli kyllä taloudellista hyötyäkin. Kekkonen junaili ja voiteli vodkalla, sekä saunotti tavaritseja kauppasopimuksiin.

Äänestä
  • Vanja oli niin tohkeissaan, että piti niitä puheita sydämestä tulleina.
    Helposti jymäytettävää sakkia, uskovat omat puheensakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Vanja oli niin tohkeissaan, että piti niitä puheita sydämestä tulleina.
    Helposti jymäytettävää sakkia, uskovat omat puheensakin.

    Sama meno jatkuu, näyttävät edelleenkin uskovan omat puheensa ?

    Äänestä

Nyt naureskellaan tuolle ystävyydelle ja yhteistyölle.
Nyt ovat suhteet suorastaan jäätävät. Onkod se parempi tilanne?

Äänestä

Eihän olla oltu suomettuneita, eihän? Nykyisin pitää puhua kauniisti, eli rusisteista.
Eihän meillä ole ketään suomettuneita päättäjiä, eihän ole.

Äänestä

Putin on varmistanut , että suhteet ovat kylmiä 200 vuotta

Äänestä

Ennen parempi ! Kekkosen aika oli Suomen parasta aikaa ! Itte nuori ja töitä piisas.- Rysssänkin ka tultiin toimeen.- Eivät olleet suuruudenhulluja kuten tämänpäivän päättäjät ! Ikäihmisenä ihmettelen jos vielä lapsenlapselle on tulevaisuutta , vaiko tuo ryssän hullu pistää maailman kanttu vei :´-(

Per-kel

Äänestä
  • Eihän niitä töitä piisannut, vaan satoja tuhansia maaseudun asukkaita siirtyi Ruotsiin. Heidän jälkeläisiään on tälläkin palstalla.

    Äänestä

NL:n romahtamisen jälkeen alkoi Suomen paras aika.
Olemme oikeasti vapaita päättämään asioistamme.

Äänestä

Kun Suomi pääsi YYA:asta irti niin työnsi kaulansa EU:n silmukkaan .- Vanha autuas sotainvalidi isäni ennen kuolemaa että :Turhaanko tuli sodittua ?

Sven-Dufva

Äänestä
  • Kansalaisten vapaus asua, opiskella ja työskennellä kaikkialla EU:ssa on hieno
    etu.
    Eläkeläinen ei ehkä tiedosta sitä ?

    Äänestä

EU-jäsenyyden ansiosta muun muassa kaupan ja suorien ulkomaisten sijoitusten
kasvu on vahvistanut Suomen elintasoa.

EU-jäsenyyden myötä Suomi on hyötynyt pääsystä yli 500 miljoonan kuluttajan sisämarkkinoille sekä kaupan ja investointien esteiden purkamisesta jäsenvaltioiden väliltä. Tämä on tukenut merkittävästi Suomen talouden kasvua.

Äänestä

Jahka sota Ukrainassa loppuu , meille saadaan normaalit ystävällismieliset suhteet Venäjään.

Äänestä
  • Ei tuhanteen vuoteen.

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Saksassa alettiin viljellä 1960-!uvun lopulla käsitettä Finnlandisierung, jolla tarkoitettiin poliittisena mallina maamme sodanjälkeisessä ulko- sisäpolitiikassa keskeistä piirrettä, saks. Finnlandisierung), nimittäin Neuvostoliiton vaikutusvaltaa Suomen poliittisessa päätöksenteossa.

Nimen suomenkieliseksi vastineeksi keksittiin täällä suomettuminen. Itse käsite tarkoitti Suomen kaltaiseksi tekemistä.

Puhuttiin myös Suomen suomettumisesta. Sehän tarkoittaisi Suomen tekemistä tai tulemista Suomen kaltaiseksi! Mitä järkeä siinä on? Pikemminkin meille tapahtui päinvastoin. Meitä vietiin kuin pässiä narussa.

Mieluummin pitäisi puhua meidän kannaltamme ryssittämisestä ja ryssittymisestä. Sitä se oli!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu