Ehdokkaiden invaasio.

Seurakuntavaalit on tulossa, Kuhmon seurakunnan listat pullistelee uusia ja vanhoja ehdokkaita.
Mistähän tällainen invaasio johtuu, onko päätettäväksi tulossa kenties maallisia asioita, onko kysymyksessä uskonnollinen herätys vai kuoleman pelko?
6117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Edellisen laman aikaan valtuuston kokouksessa yksi kirkkovaltuuston jäsen ei halunnut antaa ropoakaan työttömien yhdistykselle sillä parusteella, että onhan niissä työttömissä sellaisiakin, jotka eivät ole omasta syystään työttömiä. tämä oli MK.

Äänestä

Onhan se hienoa kun hautakivessä lukee seurakuntaNeuvos

Äänestä
  • Voisiko senkin antaa Tytille,? Aina kun on renikoita ollut jaossa, niin kaikki Tytille.

    Äänestä

Yksi kirkkovaltuustoon pyrkivä määritteli kerran, kelle kyläläiselle annetaan seurakunnan joulukassi. Kas kummaa: Hän antoi sen hyvällä eläkkeellä olevalle. Kylällä oli yksinasuvia vähävaraisia työttömiä. Kuultuani tuon: En ole häntä enää tervehtinyt...

Äänestä

Uskon varjolla on kusetettu ihmisiä vuosisatoja.

Äänestä

En äänestä ahneita ja syntisiä ehdokkaita. Pitää olla kunnollinen, Jumalaan uskova ihminen. 🙏👌

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Seurakuntavaalit on tulossa, Kuhmon seurakunnan listat pullistelee uusia ja vanhoja ehdokkaita.
Mistähän tällainen invaasio johtuu, onko päätettäväksi tulossa kenties maallisia asioita, onko kysymyksessä uskonnollinen herätys vai kuoleman pelko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu