Olen ihmetellyt monesti sitä,että miksi tv:stä
on lopetettu kaikki hyvät iskelmä/tanssimusiikki
ohjelmat,kuten esim.kansanhuvit.
Toki kesällä saattaa pyöriä kesäillanvalssi,
mutta sekin on keskellä viikkoa.
Muistan aikoinaan,kun kansanhuvit pyöri
juuri Perjantai-iltana.
Oli mahtavaa viikon pakertamisen jälkeen rentoutua hyvän viihteen parissa.
Varsinkin kun lapset oli pieniä,niin lähtö
johonkin ravintolaan/tai vastaavaan oli mahdottomuus.Sitä odotti kuin kuuta taivaalta.
Ohjelma oli hyvä myös siksi,kun siinä oli aina
jokin uusi kyky.Mihin on joutunut mm.sellainen nuori kaveri kuin ARGADIA tai MONIKA(lauloi aikoinaan Dannyn taustatytöissä(mm.Tie tähtiin),
Markus Huitsi ym.monet hyvät tulokkaat.
Uskon että ei katsojia ainakaan puuttunut
siltä ohjelmasta.Kaikki hyvä loppuu aikanaan kai...Hyvähän se on että nuorille tulee heidän dikkaamaansa musaa SE ON OK.Tulis vain yks/per vikko,meille kypsemmillekin ja kotona viihtyvillekin.Terv.Mummeli

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä allekirjoitan mielipiteesi täysin. Samaa minäkin, keski-iällä oleva tallaaja toivon TV:hen. Joskus oli Lauantaitanssit, Saanko Luvan ym..Estraadilla-ohjelma sentään pyörii, mutta senkin tilalla on usein urheilua...Itse käyn kyllä viihteellisissä konserteissa, tapahtumissa ja tansseissa, mutta sekin kysyy euroja...Kesäillan valssin tilalle voisi olla talvella jokin vastaava katsottava...
Ennen oli enemmän hyviä musiikkiohjelmia. Mutta nyt ilmeisesti televisioluvan huiman hinnan maksavia ihmisiä viihdytetään esimerkiksi jatkuvilla laulava sydän-sarjan uusinnoilla. En tiedä kuinka monta kertaa ne on tulleet uusintoina... Mut agentsien naamat ovat esimerkiksi olleet töllössä jo kyllästymiseen asti, vaikka kyseessä onkin hyvä ohjelmasarja. Millon on agents, agents is rock, agents ja elvis, agents kesä, agents badding, agents...here. Nämä on oikeasti kaikki sen ohjelman teemoja ja tulleet osa kahteen ellei kolmeen kertaan...
Voisi tulla vaikkapa talvi-illan humppa tai vastaavaa. Ja ihan keskellä viikkoakin. Artisteissa kyllä piisaa ihan varmasti!
En tunne olevani ihan mummeli..mutta tosi on, kevyen musiikin osalta voisi tulla useammin ohjelmia. Katsojia ja artisteja kai on tarpeeksi asti ainakin.
Kyllä artisteja riittäisi,kun ajattelee kuinka
monenlaisia kilpailuja,kesätapahtumia ym.järjestetään pitkin vuotta.
Joskus ottaa päähän,kun ainut toive on nykyään,että Lauantaisin saattaa tulla jokin hyvä esyyntäjä estradilla,niin eikö vainkin ole jokin urheilujuttu ja siinä menee sekin toive siltä osin.Voisivat nauhoitella muutenkin noita tapahtumia esim.Vihreät niityt,Oulussakin Toppilan Möljällä ollut parina kesänä hyviä konsertteja ja joissa on kilpailtu sävellyksistä ym.mutta riviäkään en ole lukenut mistään tiedotteesta,kuka on voiton vienyt.Noita olis mukava katsella talven kylminä Lauantai-iltoina.
Jossain on ollut vuos sitten sellainenkin yhteiskonsertti,jossa on Souvarit/Ilpo Karisen yht.vetänyt mahtavaa esitystä.
Tekisivät vaikka dvd-levyjä,joita vois ostaa,
jos kalliit lupamaksumme ei riitä niitä tv:stä noi vain esitettäväksi...
Meillä on tullut tavaksi ostaa jokin dvd,jos vain jostain onnistuu sellaisen poggaamaan(suomalaisista vain on puutetta).Sen jälkeen on mukava sitten laulaa itse karaokea muutama tunti.
Terv.Mummeli(kylläkin keski-ikäinen,mut 2:en prinssessan mummi kuitenkin).
Tai sitten tulee TV:stä tuutin täydeltä yhden viikonlopun ajan Tangomarkkinoita tai Euroviisuja. Miksei tällaisia kesätapahtumien tarjontaa voisi tulla pitkin talvea pieninä ryppäinä...Onhan näitä Tapsan tahteja, Humppafestivaaleja tai vaikkapa vain lavatansseja, joita nyt on joka viikonloppu...viikollakin kesällä...kyllä sitä arkiseen työviikkoon haluaa tv:stä viihdettäkin, eikä vain talk-showjuttuja tai keskusteluohjelmia...
Tv:n ohjelmien kohderyhmänä on kaikissa ohjelmissa: kaupunkilainen, 20-25 vuotiaas sinkku. Muut älkööt vaivautuko.