Pohjaksi keskustelulle voisit tehdä hauskan astiasto testin.
https://anna.fi/viihdy/testit/mita-astiasarjaa-sinun-pitaisi-oikeasti-kerata-annan-erehtymaton-astiastotesti-kertoo
Minulle tuli Pentikin Aino astiasto 90-luvulta. Tyttärellä on sitä ja olen ostellut lahjaksi. Tykkään siitä itsekkin, mutta omat ruoka-astiani ovat Arabiaa eikä täydellistä astiastoa ole. Vähän sekalaista, enimmäkseen valkoista. Ei haittaa ettei koko porukalle ole samanlaisia lautasia, harvoin enää isoa joukkoa onkaan kerralla syömässä. Kahvin juon mukista, olisi kyllä kaksikin kahviastiastoa joissa on nätit pienet kahvikupit ja pullalautaset, mutta niille on vain harvoin enää käyttöä.
Astiastoista tarinaa
6
127
Vastaukset
- Anonyymi
Todella hyvä aloituksen aihe. Katson ja luen tätä palstaa silloin tällöin vaikka en kuulu ikäryhmään.
- Anonyymi
Pentikin Aino tuli täälläkin, mutta oli ihan uutta minulle. Omat käyttöastiat on sekalaisia, konepestäviä ja enimmäkseen valkoisia. Perintönä on tullut täydellinen melkein käyttämätön kultakoristeinen Arabian Irja astiasto. Se on pestävä käsin, ei ole kiinnostanut jälkikasvuakaan. Hienot kahvikupit on äidin vanhaa Myrnaa, kaapissa lojuu nekin. Minulla on yksinkertaiset konepestävät raidalliset 70luvun Arabian kahvikupit, mutta niin pienet ettei kukaan halua enää juoda niistä, Liikaa on kippoja ja kuppeja.
Astioista voi tarinoida, astiat itsessään kertovat tarinoita. Testaus taitaa olla tässä ikäluokassa myöhäistä, koska astioita on jo peritty, saatu lahjoiksi ja itsekin hankittu, aivan liikaakin. Mutta ainakin minulle tämä tuli uskonvahvistuksena, sillä sain kihlajaislahjaksi toiveeni mukaisia Arabian Paratiisi-aamiaisastioita. Niiden isot teekupit ovat käytössä myös arkisina kahvikuppeina, koska niissä on runsaasti maitovaraa, olen myöhemmin hankkinut myös muutaman saman sarjan mukin. Rehevä marja-ja hedelmäaihe miellyttää yhä silmää. Puurokulhot ovat myös kauniita tarjoiluastioita, sopivat hyvin uudempiin valkoisiin astioihin.
"Arabian vuoden 1969 rakastetussa klassikossa yhdistyvät hillitty muoto ja runsas kuviointi. Värit ja koristeet eivät kuitenkaan säikäytä sinua, vaan tekevät arjestasi juhlaa. Birger Kaipiaisen suunnittelema Paratiisi luo jokaiselle ruokailullesi yhtä aikaa mielikuvia Suomen kesästä sekä eksoottisista ulkomaista – talvenkin keskelle. Taidat olla pohjimmiltasi kesäihminen? Pirteydestään huolimatta tämä astiasto ei ole villein valinta: astiasta toiseen muuttumattomana kurottelevat köynnökset tuovat elämääsi turvallisuudentuntua."
Häälahjaruoka-astiasto oli 70-luvun alun modernia suoralinjaista Arabian Kairaa, sinisin ja harmain raidoin, suurin osa ehjiä vieläkin ja jokapäiväisessä käytössä, tarjoiluastioita käytän myös valkeiden uudempien lautasten kanssa. Häälahjakahvikupit samanhenkistä Saaraa, sinisin tyylitellyin orvokein. Viimeinen ehyt pari nököttää vitriinissä muiden keräilykuppien joukossa. Korvalliset pienet keräilyastiat jostain syystä viehättävät, myös nekkoja ja kastikekannuja olen keräillyt- maitokannut veisivät liikaa tilaa. Kaksikin perittyä täydellistä tusinan kahvikalustoa on perintönä "siunaantunut", molemmissa kultakoristelua, joten en ole uskaltanut konepestä, on ollut käytössä isommissa juhlissa. Lasten perheisiin olen koettanut saada näitä kahvikalustoja työnnetyksi, mutteivat ole vaivoikseen kelpuuttaneet.
Äidin perintönä sain tusinan hengen Arabian Kauris-ruoka-astiaston monenlaisin lautasin, tarjoiluvadein ja -kulhoin. Astiat on kuvioitu pienillä ruskeilla ja harmailla kaurisaiheilla, tavallaan tyylikäs ja ajaton astiasto, valmistettu v. 40-46. Mutta se konepesun kestämättömyys!
Itse olen ostanut juhlavampaan käyttöön konepestävää Villeroy@Bochin sinisin hennoin kukkakiehkuroin koristettua Old Luxemburg - astiasarjaa, joka on ollut klassikkona kauan myynnissä ja siihen saa yhä helposti kaupoista täydennystä. Nyt kun lähipiirinkin ruokapöydän kattaus on 14 hengelle ja kuvioihin alkaa tulla yhä enemmän lastenlasten kumppaneita, täydennys on tarpeen. Myös valkeat kulhot ja vadit sopivat hyvin seuraan. Astiastoon saa myös entistä suurempia kahvikuppeja. Sinänsä ei ole väliä, vaikka kaikki lautaset ja kipot olisivat eriparia, mutta joskus on kiva kattaa yhtenäisesti ja juhlavammin, kun on kaappitilaakin astioille.- Anonyymi
Tei testin ja sain tulokseksi Villeroy&Bochin valkean kulmikkaan astiaston. Kauniithan ne olisivat, mutta eivät ihan mieleiseni kuitenkaan. Vuosien mittaan on kaappiin kertynyt anoppini kaapista 60-luvun astiasto ja oman lapsuudenkotini käyttöastiasto, Arabiaa. Keräsin pitkään Pentikin painavia ja paksuja lautasia ja tarjoiluastioita. Nyt olen ne siirtänyt pois arkikäytöstä , koska vievät liikaa tilaa astiakaapissa.
Kauniit tarjoiluastiat juhlistavat arkisemmankin aterian. Vuosia minulla oli tapana ostaa uusi Marimekon pöytäliina joulupöytään, ja nyt tietenkin olen sitten pulassa niiden kanssa. Eihän niitä tule käytettyä juuri koskaan.
Tässä elämänvaiheessani en juuri kutsuja laittele, joten muumimukit katetaan kahvipöytään, ja aterioille halpakaupan pesunkestävät lautaset, jotka pysyvät kiiltävinä ja hyvinä pesukoneenkin jäljiltä.
- Anonyymi
Aino täälläkin, vaikka en yhtään tykkää niistä painavista savi(?)astioista.
Perittyjä kahviserviisejä minullakin on kaksin kappalein, ihan nättiä Arabiaa. Kupit on liian pieniä, kun nykyisin käytetään isompi määrä maitoa , ei kermatikkaa. Ei ole myöskään piikoja, jotka tarjoilisi lisää kaffetta kolmekin kuppia.
Ruokaserviisiä ei ole, vaan valkoisia lautasia joita yhdistän muuhun. Koetan liikaa kirjavuutta välttää,
Juhliin on valkoisia Arctica lautasia ja kahvikuppeja, muuten kahvimukit eri sarjoista ja vanhat hyvät Teema- lautaset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit316029Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3113890Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e543340TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.373086- 1642444
- 552086
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1261980Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:111640Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281609Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71607