Kaustisen ravit perjantaina vihjeet

Anonyymi

Fergusin voima oikeuksiin
Seppo Luokkala

KAUSTINEN

Nikulan perjantaisissa raveissa ajetaan muutamia tavanomaisimmasta mallista poikkeavia lähtöjä. Lämpöiset kiertävät rataa T4:ssä kahdesti kolmen kierroksen verran ja kylmäveriset ratkovat paremmuuttaan 1600 metrin voltissa.

Syksy on tullut tänäkin vuonna ja se tietää ravi-iltoihin pimeyttä. Pelkkää näköharhaa, mutta jotenkin hevoset näyttävät menevän kovempaa hämärässä kuin päivänvalossa. Eli vauhti kiihtyy kuin Portion Boysilla.

Huippuvauhteja ei tarvitse mennä lähdössä, josta löytyy vihjesysteemin varma. Ähtärin ruuna Fergus on mennyt viime aikoina ravia ja silloin myös pärjännyt. Nelivuotias kilpailee nyt ensimmäisen kerran 3100 metrillä. Matkan luulisi sopivan Jonny Länsimäen ajokille, sillä se on tullut vahvasti maaliin kierrosta lyhyemmällä.

Rahakkaampien lämpöisten 3100 metriä on myös täysi volttilähtö. Ykkösvihjeen saa Lohtajan Special Present, joka teki viimeksi Oulussa vuoden tähän asti parhaan esityksen. Vuoden avausvoitto on sen kohdalla päivä päivältä lähempänä.

Ns. kakkosravien T4-peli käynnistyy jo totuttuun tapaan lähdöstä kuusi. Se on 11 kylmäverisen mailin voltti, johon kokenut Koskelan Akseli starttaa suosikkina. Pyhännän ruunalla on kaksi takamatkaa harminaan, mutta nopeudellaan Akseli on pian kärkiporukassa mukana. Paalun Rehtorin Salli voi olla kuitenkin liian liukas tavoitettavaksi.

Kakkoskohteeseen tuli täysi määrä hevosia. Jos kaksikko Vipaliinu - Pystin Virkku epäonnistuu, on lapulla syytä olla runsaasti tavaraa.
Kaustinen perjantain

T4-1: 9 Koskelan Akseli, 3 Rehtorin Salli (2 Virittäjä, 11 Koveri).

T4-2: 6 Vipaliinu, 10 Pystin Virkku, 13 Primakka, 9 Vakner, 15 Yrjänän Mohikaani, 2 Amandan Mailis (14, 12).

T4-3: 6 Fergus (15 Laurila´s Haldir, 3 Gitano Thieben).

T4-4: 10 Special Present, 6 Damiano, 13 Pitch Perfect, 1 Hercules Star, 5 Quick Right (9, 12).

Muut lähdöt:

1: 4 Sillankorvan Uljas, 5 Mäen Eino, 6 Buugi.

2: 13 Salamyhke, 11 Villitami, 6 Hellun Tuli.

3: 3 Adrenaline Broline, 5 Ironside Boost, 12 Midnight Treasure.

4: 4 Glory´s All In, 7 Night Sky, 9 Can Quarante.

5: 9 Ditchback Dice, 10 Ninth Nobleman, 5 Bugs Bunny Buzz.

10: 13 So Hot, 5 Albert R, 15 Miss Lady Kaka.

1

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tänään Kaustiselle rahan tekoon Valte ja Terno lähtee mukaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toni Niemisen lapset otettu huostaan

      Heidi Nieminen, Tonin ex vaimo onko kyseessä? Eihän Tonilla ole muiden naisten kans enää niin pieniä lapsia? Eli mitä siellä on tapahtunut? Neljä last
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      2663
    2. Oma kansa ensin?

      Mitä tarkoittaa oma kansa ensin? Mihin verrattuna. Muitten kustannuksella? Miten voisimme olla erillään maailmasta? Mikä on se kansa, joka on vauras
      Maailman menoa
      458
      1829
    3. Yllätys! Maajussille morsian -sarjan maajussi ja tangokuningatar v. 2019 Temptation Islandissa!

      Oooo, Maajussille morsian kohtaa Tempparit… Aika villiä. Mitä tunteita herättää, aiotko katsoa nyt Temptation Islandia, jos olet katsonut Maajussill
      Tv-sarjat
      13
      1382
    4. Soini lähdössä viemään persuilta ääniä

      Soini harkitsee lähtevänsä jo seuraavissa eduskuntavaaleissa ensi keväänä ehdokkaaksi. Myös EU vaalit parin vuoden kuluttua häntä kiinnostavat. Aika m
      Perussuomalaiset
      118
      1225
    5. Taas sun kuvaasi

      katselin 🤣🙆‍♂️
      Ikävä
      58
      991
    6. Bonussyy seuraavan askeleen ottamiselle

      Huvittaa jo valmiiksi joidenkin reaktio jos tulevaisuudessa näkevät meidät yhdessä.
      Ikävä
      57
      848
    7. Venäjän rintama romahtanut. Lännen pitää alkaa miettiä pilkotaanko venäjä useaksi pikkuvaltioksi

      Venäjän rintama näyttää romahtaneen täysin myös Hersonin suunnalla. Asiasta twiittaa muun muassa sotahistorian asiantuntija ja suomenkielistä Ukraina
      Maailman menoa
      181
      770
    8. Persut erotti rokotekriitikon

      Turun ”korona­paasaaja” heitettiin ulos perus­suomalaisten ryhmästä: https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000009111451.html?share=b969f2bb00583cc8f0a2
      Maailman menoa
      176
      727
    9. En oikein tiedä mitä mun pitäisi tehdä

      Mies, auttaisitko minua? Sinä olet ihana, mutta toisinaan aiheutat minulle ahdistusta. Olen niin sekaisin ja se on sun syy. Miksi tämä on niin vaikeet
      Ikävä
      67
      720
    Aihe