Palstan

Kun tätä palstaa lukee ei voi välttyä ajatukselta, että joutaisi lopettaa koko palsta. Täällä kysyjät saavat harvoin vastaukseksi asiallista asiaa, ainoastaan hypnoosimarkkinoijien nimiä, yhteystietoja jne. Ilmeisesti varsin usein markkinoijien itsensä antamina, muka olemattomien suosittelijoiden taakse piiloutuneena. Ja tämän kaiken lisäksi heitetään lokaa toisten ammatinharjoittajien päälle, näitäkin joskus peräti nimeltä mainiten. Ilmeisesti siinä pelossa, ettei itselle muuten asiakkaita tule ellei sopivasti muita hauku.

Eikö olisi aika saada valvotut pelisäännöt tälle palstalle ja jossain selkeästi ilmoittaa, että nimien ilmoittaminen ja markkinointi on kiellettyä?
3352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aivan,

Tuntuu et täällä on kaikki hiire isolla H, arvostelemassa seläntakana nimettöminä !
Aivan neitejä , suurin osa.
Onko tuo rakentavaa keskustelua, yhdistäkää voimanne ja miettikää missä olette samaa mieltä ja lähtekää sitä kohti ! (Ai niin, ettehän te egoiltanne pystykkään)
Eivät esim.hierojat , akupunktion antajat tai lääkäritkään hauku toisiaan julkisesti vaikka ovat yksityisesti aivan eri mieltä.

Tuo tyhjän jauhaminen ja julkinen haukkuminen vie pohjan ja uskottavuuden koko porukalta ja luulis Teidän niin erinnomaisten ihmisten olevan viisaampia..........

Hoitakaa ensin oma päänne kuntoon jollain noilla ylivoimasilla terapioillanne joita jumaloitte, niin pystytte suhtautumaan kanssakulkijoihin rakkaudella ja ymmärryksellä. (puhumatta asiakkaisiinne)
Minä en ainakaan mene tuollaisten ihmisten hoidettavksi ! ( näin ajattelee suurin osa ihmisistä, ette pölkkypäät sitä vaan ymmärrä )

Antaa sitten pikkuisen omituisen kuvan koko ammattikunnasta riippumatta koulutustasosta, takana on kuitenkin se pieni loukattu lapsi ´( ehkä juuri siksi onkin tällä alalla, tutkimusten mukaan)joka kostaa kun ei muuta osaa eikä ymmärrä !! ( puhumatta että olisi edes prosentti kaupallista näkemystä saati kokemusta, joten ei ihme, ettei asiakkaita riitä eikä tule ! )

MINÄ, MINÄ JA MINÄ , ei ole muita kuin minä ja minun kapeakatseiset mielipiteeni ja minä olen muuten aina oikeassa ja muut väärässä !

Teillä ei ole kokemusta esim. kahtakymmentä vuotta vaan 20 X 1.vuosi, miettikääpäs tätä, jauhatte samaa rataa oppimatta mitään uutta tai uusia näkökulmia..........

Oikein aurinkoista mieltä

Josefiina W. Saxten

Äänestä

Käykö niin että jos tämä palsta loppuis niin noi palvelustensa kaupittelijat, ja toisiin ilkeitä herjoja kohdistavat tekis saman jonkin toisen otsakkeen alla?

Noi pelisäännöt pitäis saada ja tarkempi valvonta ylläpidon taholta. Vaikka sananvapaus onkin niin eikös tällä palstalla oo jo menty usein kunnianloukkausten puolelle? Kai se lakikin jotain sanoo tollaisesta?

Äänestä
  • On aika ihmeellistä, että tällaisía keskusteluforumeita ylläpidetään mutta valvonta puuttuu kokonaan! Makaako ylläpidon valvojat perse homeessa jossain toimistossa vai miksi täällä ei ole valvontaa???

    Kaikenmaailman vanhoja ämmiä ja sekopäitä työttömiä kulkee kirjoittelemassa ihmisistä kaikenlaista paskaa. Voi vittu sanon minä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyseenalaisuus kirjoitti:

Kun tätä palstaa lukee ei voi välttyä ajatukselta, että joutaisi lopettaa koko palsta. Täällä kysyjät saavat harvoin vastaukseksi asiallista asiaa, ainoastaan hypnoosimarkkinoijien nimiä, yhteystietoja jne. Ilmeisesti varsin usein markkinoijien itsensä antamina, muka olemattomien suosittelijoiden taakse piiloutuneena. Ja tämän kaiken lisäksi heitetään lokaa toisten ammatinharjoittajien päälle, näitäkin joskus peräti nimeltä mainiten. Ilmeisesti siinä pelossa, ettei itselle muuten asiakkaita tule ellei sopivasti muita hauku.

Eikö olisi aika saada valvotut pelisäännöt tälle palstalle ja jossain selkeästi ilmoittaa, että nimien ilmoittaminen ja markkinointi on kiellettyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu