thassos?

Moi,

millainen paikka on Thassos? Vaikuttaa kivalta esitteestä käsin.

Ollaan pariskunta, joka on matkannut paljon omatoimisesti Aasiassa ja Väli-Amerikassa talvisin. Nyt kesällä tekis mieli ottaa iisi pakettimatka luonnonkauniiseen ja rauhalliseen Kreikan saaristoon.

Ajatuksena välimeri, rentous, kauniit rannat ja luonto sekä rauhallinen lomailun tunnelma. Eli toteutuuko ko. paikassa?

Perus Kypros-Rodos-Kos tms. bailu- ja turistirysät ei kiinnosta. Thassos tuntui esitteestä käsin erilaiselta, joten jos joku siellä lomaillut kertoisi kokemuksiaan, oltaisiin kiitollisia, sillä pian on päätettävä ennen kuin matkat kesälle ovat menneet...
31835
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olimme viime vuoden elokuussa Thassoksella ja tuntui olevan mukava paikka varsinkin pariskunnille, koska yöelämä ainakin Limenariassa oli rauhallista.
Ruokapaikkoja oli runsaasti ja ruuan hinta-laatusuhde mielestämme hyvä.
Saari on aika pieni ja sen kiertää parissa päivässä ympäri, mutta sehän sijaitsee puolen tunnin lauttamatkan päässä mantereesta, joten parin viikon lomalla kannattaa ilman muuta vuokrata auto ja piipahtaa sielläkin puolella yöpymässä.
Thassoksen hintataso on edullinen verrattuna juuri näihin mainitsemiisi Etelä-Kreikan saaariin, johtunee varmaan siitä, että saarella lomailee paljon kreikkalaisia kesäaikana ja toisekseen turistit eivät ole valloittaneet kyseistä kohdetta -mikä oli mielestämme hyvä asia!
Jos haluatte rauhallista ja leppoisaa olemista ystävällisten ihmisten parissa voin suositella Thassosta teille lämpimästi.

Äänestä

2vk tuli oltua toissavuonna elokuun lopussa tyttöystävän kanssa. Olimme pääkaupungissa, mikä oli ehkä paras vaihtoehto, koska muut olivat ehkä liian tuppukyliä. Pääkaupunkikaan ei mikään turistirysä megakaupunki ollut. Ilmat olivat aivan loistavat, viimeiset päivät ehkä liiankin kuumia, kun piti piileksiä varjossa. Pakettimatkat on kyllä hyvävaihtoehto rentoutumiselle, kun ei tarvitse itse huolehtia oikein mistään, ja thassos loistava paikka. Kauneimmat paikat olivat rauniot pääkaupungissa (vuorella), ja ehdoton ykkönen Alykin kaksoisranta (sinne ajoi autolla n. 30min pääkaupungista). Ravintolat turkoosin meren rannalla yms. antaa kyllä puitteet pariskunnalle lomanviettoon. Suurinosa hotellimme vieraista olikin jos ei häämatkalaisia, niin muuten vain pariskuntia. Saaren ajaa nopeastikin ympäri, me ajoimme kaksikin kertaa pysähtyen kyliin ja uimarannoille. Myös busseilla kävimme joillain rannoilla (goldenbeach).

Äänestä

Ehdottomasti paras Kreikan kohteista etenkin pariskunnille! Kerrankin jäi biletys ja todellakin lomailtiin ja nautittiin saaren vehreydestä ja aidosta kreikkalaisesta tunnelmasta (ruoasta puhumattakaan). Koko saareen kannattaa tutustua, ihania pienehköjä rauhallisia rantoja ym nähtävää joka puolella.
Mikäli haluaa "ihmisten ilmoille", kannattaa mennä lautalla Kavalan puolelle, jossa mainioita kreikkalaisia markkinoita.
Suosittelen matkan ajankohdaksi aivan kauden viimeisiä viikkoja, silloin turisteja todella vähän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kesä kirjoitti:

Moi,

millainen paikka on Thassos? Vaikuttaa kivalta esitteestä käsin.

Ollaan pariskunta, joka on matkannut paljon omatoimisesti Aasiassa ja Väli-Amerikassa talvisin. Nyt kesällä tekis mieli ottaa iisi pakettimatka luonnonkauniiseen ja rauhalliseen Kreikan saaristoon.

Ajatuksena välimeri, rentous, kauniit rannat ja luonto sekä rauhallinen lomailun tunnelma. Eli toteutuuko ko. paikassa?

Perus Kypros-Rodos-Kos tms. bailu- ja turistirysät ei kiinnosta. Thassos tuntui esitteestä käsin erilaiselta, joten jos joku siellä lomaillut kertoisi kokemuksiaan, oltaisiin kiitollisia, sillä pian on päätettävä ennen kuin matkat kesälle ovat menneet...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu