Enemmän osto-kuin myynti-ilmoituksia?

Tuossa osto-myynti osiossa menee koko ajan kissanpennun osto ilmoituksia. Harvemmin näkee "myydään" tai "lahjoitetaan". Tämä pistää ihmettelemään ihmisten inhoa vahinkopentujen tai tarkoituksella teetettyjen pentujen omistajiin. Kyllähän niille koteja löytyy, vieläpä valinnan varaa näyttäisi olevan..
4289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllähän noita kissan'ottajia' löytyy, varsinkin näin kesän kynnyksellä, kun perheen lapset kinuavat kissanpentua ja nuoret aikuiset haluavat hankkia ensimmäisen lemmikkinsä tuoreeseen kotiin. Kyse ei olekaan siitä löytyykö kissoille koteja, vaan siitä millaiseen kotiin olet kasvattamasi kissanpennun valmis luovuttamaan.

Jotenkin kummallisesti kesän lopulla hylättyjä kissoja tupsahtaa löytöeläintaloille enemmän, kuin minään muuna vuoden ajankohtana. Yksi tällainen hylätty puolivuotias kissa tuli minunkin luokseni Joulukuussa. Samana kesänä oli luokseni tullut maatilalta kissanpentu 9 kissanpennun joukosta, joista vain kaksi oli varattu. Mietinkin miten näiden muiden sisarusten kävi..

Äänestä

Luuletko tosiaan, että suomi24-palstalla näkyy koko totuus? Ehei. Kas kun on löytikset täynnä ja vielä täydempänä on syksyllä. Eikä löytiksiltä anneta ihan kaikille, nämäkin roikkuvat sitten palstoilla kinumassa. Ja täältähän saa kuka vaan, kunhan pennuista päästään eroon.

Äänestä

Itse kun olen nyt toista kisua hankkimassa, olen huomannut myös sen että kysyntä tuntuu olevan tarjontaa suurempi. mm. kauppojen ilmoitustaulut on pullollaan "halutaan" ilmoituksia eikä yhtään myynti-, tai lahjoitus. Olen saanut kivenalta kaivaa tietoja missä olisi kissoja saatavilla. (paikallisessa eläinhoitolassa kyllä kaksi kappaletta, silloin kun hankin sieltä omani oli se ainoa joka ei ollut vielä varattu. Joten huimaa vauhtia menee sieltäkin.)
Tuntuu vähän ettei pentujen omistajat edes viitsi ilmoittaa missään, vaan jakaa pennut suoraan jollekkin joka niistä sattuu kuulemaan. Sainpa tämän vielä huomatakkin omakohtaisesti aiemmin kun minulle oli tulossa pieni poika vastuuttomalta sarjapennuttajalta, luovutusikää ei maltettu odottaa, joten pennun sai joku muu.
Tosin ikävän paljon on taas kevät aikaan "halutaan kissanpentu" ilmoituksia. Joten omistajien tulisi olla extra tarkkana kenelle pentunsa antaa!

Äänestä
  • Pitää olla tarkkana mihin pennut tähän aikaan vuodesta antaa, siis entistä tarkempana. Meiltäkin juuri pennut menivät. Vaikka tietää että ne ovat varmaan hyvissä perheissä (yksi 9 kk:n kisun seurana, yksi edesmenneen 16 vuotiaan jatkeena, yksi tottui juuri tuleviin koiraperheenjäseniinsä jne..) mutta huoli on silti koko ajan, tahtoisi kuulla enemmän kisuista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hölmistynyt kirjoitti:

Tuossa osto-myynti osiossa menee koko ajan kissanpennun osto ilmoituksia. Harvemmin näkee "myydään" tai "lahjoitetaan". Tämä pistää ihmettelemään ihmisten inhoa vahinkopentujen tai tarkoituksella teetettyjen pentujen omistajiin. Kyllähän niille koteja löytyy, vieläpä valinnan varaa näyttäisi olevan..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu