Forssan Palloseura 2022

Anonyymi-ap

438

5707

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Edgars Buncis hamuaa Zemgalelle menestystä kahden maan sarjassa

      Latvialainen HK Zemgale saapuu Mestikseen tarkoituksena kehittää nuoria pelaajiaan, mutta samalla menestyä joukkueena. Pelkästään latvialaisista pelaajista koostuva joukkue pitää ovet auki ulkomaalaisten pelaajien osalta, myös suomalaiset pelaajat ovat tervetulleita.

      Kesän yksi puhutuimpia aiheita jääkiekkokentällä oli Jokereiden lisäksi Mestiksen laajentuminen kohti kansainvälisempää sarjaa. Alkavalla Mestis-kaudella nähdäänkin latvialainen HK Zemgale LLU, joka viime kaudella juhli maansa mestaruutta.

      Mestiksen lisäksi Zemgale pelaa edelleen Latvian pääsarjassa, jossa kuuden latvialaisjoukkueen lisäksi on kolme joukkuetta Liettuasta. Siellä Zemgale löytyy alkukaudesta sarjataulukon kärkipäästä, tosin selvästi muita joukkueita enemmän pelanneena.

      Runsas ottelumäärä vaatii luonnollisesti normaalia enemmän pelaajiakin, joten tämä näkyy Zemgalen pelaajalistassa. Joukkueen GM Edgars Buncis kertoi pelaajia olevan riittävästi, ainakin lukumääräisesti.

      − Meillä on lähes 50 pelaajaa kokoonpanossa mukana. Mestiksen pelien alettua joutuvat valmentajamme tarkkaan miettimään, kuka pelaa milloin missäkin ottelussa ja sarjassa. Pelaajien fyysinen kunto, varsinkin kokonaisrasitus merkitsee paljon.

      Zemgale nuorensi joukkuettaan melkoisesti viime kaudelta ja joukkue toimiikin nuorten pelaajien kehittäjänä ja maan U20- ja U23-maajoukkueisiin valmistavana yksikkönä. Se miten joukkue tulee Mestiksessä pärjäämään noinkin nuorella joukkueella, askarruttaa monia kotimaisia kiekkoihmisiä. Buncis pitää ovia auki mahdollisille hankinnoille, vaikkakaan omien rajojen sisäpuolelta heitä tuskin löytyy.

      − Tarkoitus on kehittää latvialaisia pelaajia, mutta pidämme ovet auki ulkomaalaisille pelaajille ja reagoimme tarvittaessa nopeastikin. Haluamme olla kilpailukykyisiä molemmissa sarjoissa. Kenties saamme jopa suomalaisia pelaajia meille pelaamaan. Latvialaispelaajia ei oikein enää vapaana ole.

      Joukkueen päätavoitteena on latvialaispelaajien kehittäminen lähemmäs kansainvälistä kärkeä. Tosin ikäluokkien parhaimmisto pelannee suurimmaksi osaksi jo muualla kuin kotimaassaan. Mestikseen Zemgale lähtee managerinsa mukaan tavoittelemaan pudotuspelipaikkaa.

      − Nuorten pelaajiemme kehittäminen on meille eritäin tärkeää ja se on meidän ykköstavoitteemme Mestiksen osalta. Pelaajien kehittämistä palvelee tietysti joukkueen menestyminen ja meilläkin on kilpailullisia tavoitteita heti ensimmäiselle kaudelle Mestiksessä. Vähintään pudotuspelipaikka on tavoitteena. Tiedän Mestiksen olevan laadukas sarja, eikä tavoitteen toteutuminen ole helppoa.

      Buncisin mukaan jääkiekko pelinä ei hirveästi eroa pelattiin sitä sitten Suomessa tai Latviassa. Zemgalen isoimmat haasteet tulevatkin hänen mukaansa pelin ulkopuolisista seikoista.

      − Meidän suurin haasteemme on pelata sellaista jääkiekkoa, joka houkuttelee katsojia halleihin niin Suomessa kuin Latviassakin. Normaalia pidemmät pelimatkat ovat tietynlainen haaste meille, kun reissussa ollaankin nyt useampia päiviä.

      Vuodenvaihteessa pelattavat U20 MM-kisat rokottavat Zemgalen kokoonpanosta useita pelaajia, minkä Buncis näkee pelkästään positiivisena haasteena.

      − Emme tietenkään pidä mitään taukoa sarjapeleistä U20-kisojen vuoksi. Valmentajamme tiedostavat tilanteen, kuten pelaajatkin. Silloin osalle pelaajista voi tulla normaalia useampi peli molempiin sarjoihin. Myös marraskuussa tekee hiukan tiukkaa, kun osallistumme Englannissa pelattavaan Continental cupiin.

      Zemgalen liittyminen on aiheuttanut ristiriitaisia tuntemuksia kotimaisessa kiekkoväessä. Osa näkee Mestiksen laajentumisen uhkana, osa mahdollisuutena. Melkoisten kysymysmerkkien saattelemana Zemgale Mestikseen saapuu, ja heidän tekemisiään seurataan varmasti tarkasti. Ääripäässä on latujen avaaminen muille mukaan haluaville baltialaisseuroille tai kansainvälisyyden lässähtäminen yhden kauden kokeiluun.

      Zemgale aloittaa urakkansa Mestiksessä kahdella kotiottelulla Peliittoja vastaan. Suomessa latvialaisjoukkue pelaa ensimmäisen kerran lokauun alussa Tampereella KOOVEEn vieraana.

      https://www.jatkoaika.com/Haastattelu/Edgars-Buncis-hamuaa-Zemgalelle-menestystä-kahden-maan-sarjassa/245555

    • Anonyymi

      tuto näytti kaapin paikan.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mestiksen kausiennakko: Kiekko-Espoo ja Ketterä isot suosikit

      K-Espoo ja Ketterä ovat tutusti Mestis-kauden suurimmat suosikit. Joukkueet kohtasivat viime kauden finaaleissa, ja tuolloin Ketterä oli vahvempi. Kaksikon takana mestaruutta janoavat myös IPK, RoKi ja JoKP. Kausiennakosta löytyvät joka joukkueen rankingit ja analyysit. Esiin on nostettu myös mielenkiintoisia seurattavia pelaajia.

      FPS (2021-22: 4.)
      Kausi 2021–22: Joukkue pärjäsi viime kaudella selvästi ennakko-odotuksia paremmin, kun runkosarjassa tuloksena oli peräti 4. sija pistekeskiarvoin 1,69. Pronssimitalit jäivät erittäin lähelle, sillä RoKi voitti pronssipelissä FPS:n niukasti 3–2 jatkoajan jälkeen.

      Seuraa häntä: Michal Kvasnica. 22-vuotias tshekkiläishyökkääjä pelasi viime kaudella Itävallan monikansallista ICEHL-liigaa ja iski siellä 46 otteluun tehot 7 5. Mestiksen tasolla pistetahdista voi odottaa hieman kovempaa. Hänen vyöltään löytyy myös paljon pelejä nuorisomaajoukkueista.

      Kausi 2022–23: FPS:n pelaajamateriaali on heikentynyt viime kaudesta ja selkeitä takuuvarmoja tehomiehiä joukkueesta löytyy vain vähän. Maalivahteina jatkavat tutut nimet Petrus Lintonen ja Eetu Nieminen, jotka ovat Mestiksessä hyviä keskitason maalivahteja. Päävalmentajana jatkaa ristiriitainen Asko Rantanen, joka on kiistatta tehnyt erinomaista työtä FPS:n pelin ja pelaajien kehittämisessä. Kaukalon ulkopuoliset asiat eivät aina ole kuitenkaan menneet nappiin, ja ne varmasti tulevat hankaloittamaan joukkueen tulevan kauden esitystä. FPS:n sijoitus tullee laskemaan viime kaudesta selvästi, mutta kaiken lähtiessä rullaamaan, niin ei pudotuspelipaikka mikään mahdottomuus kuitenkaan olisi.

      https://www.veikkaus.fi/fi/veikkausuutiset/2022/9/200922-mestis-kausiennakko-koivula

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tänään käynnistyvä Mestis laajeni Latviaan, vaikka matkakustannukset hirvittävät – Joensuun Kiekko-Pojat hyppäsi mukaan liigaspekulaatioihin

      Latviaan levinneellä Mestiksellä on hyvän kasvattajan maine, mutta nousseet kustannukset ja kuluttajien ostovoima hirvittävät.

      https://yle.fi/urheilu/3-12634093

    • Anonyymi

      Kokkolan Hermeksen nuori mestisjoukkue kurottaa kuuden joukkoon
      Valtaosa kokoonpanon pelaajista on reilu kaksikymppisiä.

      https://yle.fi/uutiset/3-12635542

      Keuruun ylpeys KeuPa HT lähtee haastamaan suurempia jääkiekon Mestiksessä – kapteeni: "Kopissakin aistii, että nyt halutaan pelata"
      Mestis on Suomen toiseksi korkein sarjataso miesten jääkiekossa. Keuruu on asukasmäärältään sarjan pienin paikkakunta.

      https://yle.fi/uutiset/3-12636648

      Kajaanin Hokin kausi jääkiekon Mestiksessä käynnistyy tänään kotiottelulla
      Hokki kohtaa runkokauden avausottelussa Kajaanin jäähallissa Iisalmen Peli-Karhut. Lauantaina Hokki matkustaa puolestaan Rovaniemen Kiekon vieraaksi.

      https://yle.fi/uutiset/3-12635738

      Viime kaudella RoKin yllätyspronssiin vienyt Maso Lehtonen: Mitali vaatii duunia ja tuuria
      Rovaniemen Kiekon tavoite Mestiksessä olla vuosittain mitalipeleissä. Mitalin saavuttaminen on kuitenkin ison työn takana. Työ alkaa jo kun joukkuetta rakennetaan.

      https://yle.fi/uutiset/3-12637071

    • Anonyymi

      FPS - K-Vantaa keskiviikko 28.9.2022 klo 18:30

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tuttu kollega houkutteli Jarmo Myllyksen Hokkiin: "Kesällä käyty kalassa ja sellaista"

      Hokin päävalmentaja Pasi Räsänen sai täksi kaudeksi penkin taakse tutun aisaparin, kun maalivahtilegenda Jarmo Myllys siirtyi Kajaaniin. Innokkaana sarjan alkua odottava Myllys on ehtinyt tutustua Kajaaniin ja Hokin joukkueeseen parin viikon ajan ja ennakoi käynnistyvää kautta.
      Alkavaan Mestis-kauteen valmistautuva Kajaanin Hokki sai kauden alla vaihtopenkkinsä taakse kovan nimen, kun Leijonien vuoden 1995 maailmanmestaruuden takuumiehenä torjunut Jarmo Myllys liittyi valmennustiimiin Pasi Räsäsen avuksi.

      – Hyvä ensivaikutelma, kun kokonaisuutta katsoo. Räsäsen Pasin kanssa ollaan tuttuja SaPKosta monen vuoden ajalta, mikä helpottaa uuteen seuraan tulemista, kertoi savonlinnalaislähtöinen Myllys ensitunnelmiaan Kajaanista ja Hokin organisaatiosta.

      – Tietysti tämä hallielämä on aika samanlaista joka paikassa. Joukkueessa on tekemisen meininki, vaikka pienet loukkaantumishuolet ovat sotkeneet kauteen valmistautumista.

      Myllys toimi aikaisemmin Hokin nykyisen päävalmentajan Räsäsen aisaparina kaksikon kotikaupungissa Savonlinnassa. Myllys paljasti, että Hokki-siirrosta keskusteltiin jo vuotta aikaisemmin, mutta tuolloin tullut tarjous Alps Hockey Leaguen VEU Feldkirchistä vei miehen Itävaltaan.

      – Viime vuonna päätin lähteä Itävaltaan ja siirto kariutui. Tietysti kun Räsäsen kanssa ollaan oltu tekemisissä jään ulkopuolellakin, esimerkiksi kesällä käyty kalassa ja sellaista, niin tuli taas puhe asiasta. Aika nopeasti päästiin yhteisymmärrykseen, helppo oli tulla, kun tiedetään jo toisen toimintatavat, Myllys kiitteli.

      Kajaanissa lähdetään menestysjahtiin vuoden kokeneempana
      Hokin pelaajarunko on säilynyt viime kaudesta suurilta osin samana. Joitakin yksittäisiä pelaajia on siirtynyt muualle, ja vastaavasti uusia vahvistuksia liittynyt rivistöön, pääasiassa muista Mestis-joukkueista. Nimekkäimpänä yksittäisenä lähtijänä mainittakoon viime kaudella koko Mestiksen maalipörssin voittanut Oskari Siiki.

      Jos ovat pelaajat keskenään tuttuja, on joukkue suurilta osin uudelle valmentajalle vielä tuntematon. Tekeminen on kuitenkin näyttänyt Myllyksen silmään pääosin hyvältä.

      – Pari viikkoa olen opetellut tuntemaan pelaajia, kun on paljon uusia jätkiä. Tekemisen meininki on ollut nähtävissä, samoin sitoutuminen harjoitteluun. Nuoria, uralla eteenpäin meneviä poikia nämä ovat.

      Apuvalmentajan tehtävien lisäksi maalivahtilegenda vastaa itseoikeutetusti myös Hokin maalivahtien valmennuksesta. Veräjää vartioivat viime kauden tapaan Patrik Koivisto ja Alex Mäkelä.

      – Koiviston tunnen entuudestaan Savonlinnasta. Meillä on hyvä, nuori, tasavertainen kaksikko, jonka välillä kilpailutilanteen pitää olla kova, mutta positiivisessa mielessä. Mielestäni on hyvä, ettei ole selkeää ykköstä tai kakkosta. Sarja on pitkä ja on vahvuus, että voi heittää kumman vaan maaliin.

      Joukkueen sisäistä tavoitepalaveria ei oltu ehditty vielä haastatteluhetkellä pitää ja tavoitteita asettaa, mutta Myllys linjasi minimitavoitteeksi pudotuspelipaikan.

      – Odotan mielenkiintoista sarjaa. Uskon että tulee tasainen kausi, ja on ihan hyvä, että tulee ulkomaalaistakin väriä tuomaan mielenkiintoa, Myllys ennakoi alkavaa kautta.

      – Pidän Mestistä tärkeänä sarjana suomalaisessa kiekkoilussa, se on hyvä ponnahduslauta nuorille mennä eteenpäin, peli on nopeaa. Kun täällä pelaa hyvän kauden, niin Liigan tai muiden sarjojen portit aukeavat, avasi valmentaja vielä näkemyksiään sarjan asemasta.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Tuttu-kollega-houkutteli-Jarmo-Myllyksen-Hokkiin-Kesällä-käyty-kalassa-ja-sellaista/245645

      Maalivahtilegenda Jarmo Myllys aloittaa Kajaanin Hokin kakkosvalmentajana

      https://yle.fi/uutiset/3-12602243

    • Anonyymi

      Kōhei Satō lähti 13-vuotiaana Tokiosta Kanadaan jääkiekon vuoksi – yksi asia Suomessa yllätti JoKP:n vahvistuksen totisesti

      Kōhei Satō on eittämättä yksi eksoottisimpia ulkomaalaisvahvistuksia suomalaisen seurajääkiekon historiassa. Joensuuhun päätynyt japanilainen on innoissaan saamastaan mahdollisuudesta.
      Yksi alkavan Mestis-kauden mielenkiintoisimpia pelaajia on Joensuun Kiekko-Poikiin saapunut japanilaishyökkääjä Kōhei Satō.

      Satō syntyi ja vietti lapsuutensa maailman suurimmassa metropolissa Tokiossa, jossa jääkiekko on kuitenkin lähes mitätön laji. Satōn päätyminen jääkiekon pariin kumpuaa perheestä.

      – Isäni suositteli minulle jääkiekon pelaamista, kun olin kolmevuotias. Hän oli pelannut Japanin yliopistosarjassa ja pääsarjassa.

      – Lisäksi isoisäni osallistui vuoden 1952 talviolympialaisiin pikaluistelussa. Olen siis luisteluperheestä, Satō kertoo taustastaan.

      Koska jääkiekko on Japanissa hyvin pieni laji, Satō päätti jo varsin nuorena lähteä maailman toiselle puolelle parempien kehittymismahdollisuuksien perässä.

      – Tein 13-vuotiaana päätöksen lähteä pelaamaan jääkiekkoa Kanadaan omaksi ilokseni. Kävin pelaamisen ohessa koulua Montréalissa.

      Jääkiekkoilijana Satō on siis käytännössä pohjoisamerikkalainen, ja muun muassa hänen puheenpartensa on hyvin amerikkalainen.

      Hyökkääjän pelaajapolku kulki Pohjois-Amerikassa varsin tyypillisesti portaittain juniorisarjojen kautta lopulta yliopistoon.

      – Sain 16-vuotiaana varauksen NAHL:ään (Yhdysvaltojen toiseksi korkein junioriliiga), ja sitten pelasin muutaman vuoden siellä.

      Esitykset juniorisarjoissa riittivät siihen, että Satō pääsi kaudeksi 2017–18 New Hampshiren yliopistojoukkueeseen NCAA:n pääsarjaan.

      Pitkä ura yliopistossa
      New Hampshiressa Satō vietti neljä vuotta opiskellen pelaamisen ohessa sosiologiaa ja taloushallintoa. Viimeinen yliopistovuosi kului yli-ikäisenä Bentleyssä Massachusettsissa.

      – Viime vuonna sain pelata ylimääräisen kauden yliopistossa koronan takia. Sain lopulta maisterin tutkinnon valmiiksi, Satō kertoo.

      Viiden yliopistokauden jälkeen Satōn oli jatkettava pelaamista ammattilaisena.

      Alkuperäinen suunnitelmani oli jatkaa pelaamista Yhdysvalloissa, mutta sitten tuli mahdollisuus JoKP:ssa ja päätin tarttua siihen. Olin kuullut hyviä asioita Suomesta ja Mestiksestä.

      – Päätin, että tämä on tilaisuuteni, Satō tuumaa.

      Satō kertoo, ettei hän arvottanut saamiaan tarjouksia puhtaasti rahan mukaan.

      – Minulla oli joitakin muita tarjouksia Euroopasta, mutta Mestis ja JoKP olivat paras yhtälö itselleni. En ollut hakemassa mitään rahakasta sopimusta, vaan paikkaa, jossa voisin pelata paljon.

      Suomen kylmyys järkytti
      Satō saapui Yhdysvalloista Suomeen viime viikon tiistaina. Ensimmäisenä hyökkääjän huomion uudessa maassa kiinnitti syksyn koleus.

      – Täällä on kylmä! Kotonani Bostonissa on edelleen tähän aikaan vuodesta kesäiset lämpötilat, joten tämä muutos oli melkoinen järkytys, Satō naurahtaa.

      Ensimmäiset päivät Pohjois-Karjalassa ovat olleet lupauksia herättäviä, ja uusi vahvistus on otettu hyvin vastaan.

      Joensuu on kaunis kaupunki, jossa on paljon vesistöjä lähellä. Olen viihtynyt täällä, ja vastaanotto on ollut kodikas.

      Perinteikäs Mestis-seura JoKP lukeutuu tämän kauden ennakkosuosikkeihin, vaikka joukkueessa ei ole konkareita.

      Pian 26 vuotta täyttävä Satō onkin nuoren joukkueen vanhin pelaaja.

      – Meillä on hyvin nopea ja taitava joukkue. Tiesin, että joukkue olisi hyvin nuori, mutta olin todella yllättynyt pelaajien tasosta – olen hyvin innoissani, Satō kehuu.

      Satōn lisäksi joukkueessa on muutenkin eksotiikkaa. Kauden alkaessa muut ulkomaalaisvahvistukset Joensuussa ovat virolainen Kristjan Kombe, kazakstanilainen Artur Gatijatov ja tšekkiläinen Denis Kusý.

      https://www.jatkoaika.com/Haastattelu/Kōhei-Satō-lähti-13-vuotiaana-Tokiosta-Kanadaan-jääkiekon-vuoksi-–-yksi-asia-Suomessa-yllätti-JoKPn-vahvistuksen-totisesti/245641

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mestis-viikko: Antti-Roiko Hermeksen tähtenä, tuomari Vuohtoniemi hyvästeli kaukalot

      Jatkoaika seuraa alkanutta Mestis-kautta tällä kaudella viikkoraporttien muodossa. Mestis on käyttänyt viime vuodet iskulauseenaan ”Suomen Viihdyttävintä Lätkää” ja se toteutui heti avausviikolla. Paljon maaleja, hienoja suorituksia, vahvoja debyyttejä ja mukavasti yleisöä katsomoissa toi pirteän lisämausteen kotimaisen kiekkoilun kartalle.

      Kauden avausottelussa kevään finalistiparin keskinäisessä kohtaamisessa oli K-Espoo maalin verran mestari-Ketterää parempi. Mestaruusviirin nostaminen hallin kattoon alkaa olla imatralaisille jo rutiinia, mutta perinteen jatkaminen taitaa tällä kaudella olla haastavampaa kuin edellisillä kausilla.

      Avausviikon 12 ottelussa tehtiin yhteensä 75 maalia, mikä todennäköisesti on ainakin yleisöä miellyttänyt. Se kertooko se enemmän hyökkäysvoittoisesta pelistä vai alkukauden puolustuspään virheistä, jää nähtäväksi.

      Mielenkiintoisia uusia pelaajia Mestiksessä nähtiin jälleen runsaasti. Heistä ehkä mielenkiintoisimmat seurattavat ovat Kiekko-Poikien japanilaishyökkääjä Kohei Sato ja kotimaiset Hermeksen maalivahti Niklas Kokko, sekä hyökkääjät Konsta Jääskeläinen KeuPa HT:sta ja Samu Bau KOOVEEsta.

      Tuhannen katsojan raja rikkoontui kolmesti, Turussa, Joensuussa sekä Rovaniemellä. Alhaisin yleisömäärä nähtiin Keuruulla, jossa paikalle saatiin 306 katsojaa. Katsojakeskiarvo avausviikolta oli 797, mitä voidaan pitää kohtalaisen onnistuneena määränä.

      Viikon onnistuja
      Hermes ja hyökkääjä Aleksi Antti-Roiko ovat avausviikon suurimmat onnistujat. Hermes voitti molemmat ottelunsa, RoKi kaatui Kokkolassa ja KeuPa HT taipui kotonaan peräti 0–6. Kärpistä lainalla oleva Antti-Roiko iski tehot 4 1, jolla hän on pistepörssin kärjessä. Häntä voi pitää lähes debytanttina, sillä tilillä oli ennen tätä kautta ainoastaan kaksi Mestiksen runkosarjaottelua. Viiteen tehopisteeseen on päässyt myös K-Vantaan Tomi Purmola 3 2 tehoilla.

      Viikon yllättäjä
      Hermestä kahdella voitollaan voidaan pitää myös viikon suurimpana positiivisena yllättäjänä. Ennakkoasetelmissa joukkuetta on povattu lähemmäs karsintasarjaa kuin pudotuspelejä, mutta nuori joukkue sai lentävän lähdön sarjaan. Viime joulukuussa päävalmentajaksi Slovakiasta siirtynyt Tuukka Poikonen on saanut myytyä pelitapansa joukkueelle erinomaisesti.

      Viikon pettymys
      Ehkä vieläkin yllättävämpää on kestomenestyjä Ketterän löytyminen sarjan hänniltä ilman pisteitä. Toki vastustajat ovat olleet sarjan kärkijoukkueita, K-Espoo ja Kiekko-Pojat, mutta siltikin nolla pistettä tuntuu yllättävältä sekä oudolta Ketterän kohdalla.

      Viikon erikoisuudet
      21 vuotta Mestiksessä tuomaroinut Ville Vuohtoniemi laittoi pillin lopullisesti naulaan K-Vantaan ja KeuPa HT:n kohdatessa toisensa. Yli 500 ottelua Mestiksessä ja reilut 160 Liigan ottelua tuomaroinut Vuohtoniemi jättää melkoisen isot saappaat nuorempien tuomareiden täytettäväksi.

      Alkavan viikon kuumat ja kiinnostavat kamppailut
      Kuumin kamppailu nähtäneen todennäköisesti jo tiistaina, kun IPK isännöi Kiekko-Poikia. Ottelu on molemmille vasta kauden toinen ja kahden vahvan joukkueen kohtaamisesta on luvassa tiukka ja tasainen vääntö.

      Mielenkiintoisimmat ottelu nähdään kuitenkin perjantaina ja lauantaina Latvian Jelgavassa, kun HK Zemgale isännöi kahdesti Peliittoja. Zemgale on aloittanut vahvasti maansa pääsarjassa ja pääsee nyt mittaamaan tasoaan suomalaisjoukkuetta vastaan.

      Peliitat hävisi molemmat ottelunsa ja onnistui tekemään ainoastaan yhden maalin. Ennakkokaavailuissa sekä Zemgale että Peliitat on arvioitu taistelemaan jumbopaikasta, joten tasaiset kamppailut on Jelgavassakin luvassa.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Mestis-viikko-Antti-Roiko-Hermeksen-tähtenä-tuomari-Vuohtoniemi-hyvästeli-kaukalot/245747

    • Anonyymi

      IPK kotivoittoon tiistaina - Sippala takoi tehot 3 1

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2022/09/27/ipk-kotivoittoon-tiistaina-sippala-takoi-tehot-31

      Haastattelu: IPK - JoKP, Niko Härkönen(PV IPK)

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/09/27/haastattelu-ipk-jokp-niko-harkonenpv-ipk

      Haastattelu: IPK - JoKP, Kari Martikainen(PV JoKP)

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/09/27/haastattelu-ipk-jokp-kari-martikainenpv-jokp

      Mestiksen pistepörssin voittajan kyvyt eivät riittäneet Sportille − tiet eroavat try-outin jälkeen

      Viime kaudella Mestiksen pistepörssin voittanut Henry Karjalainen ei saanut sopimusta Sportiin koeajan jälkeen. Hän edusti vaasalaisseuraa vain harjoitusotteluissa.

      Henry Karjalainen ehti pelata Sportissa harjoitusotteluissa, mutta Liiga-kauden alettua hän ei ollut mukana kokoonpanossa. Aikaisemmalla urallaan hän on pelannut pääsarjassa 11 ottelua kaudella 2016−17 ja yhden ottelun viime kaudella edustaen SaiPaa.

      Karjalainen kirjautti viime kaudella 51 Mestis-ottelussa tehot 15 44=59, millä irtosi syöttö- ja pistepörssin voitto. Karjalainen pääsi myös juhlimaan uransa kolmatta Mestis-mestaruutta Ketterän riveissä.

      https://www.jatkoaika.com/Uutiset/Mestiksen-pistepörssin-voittajan-kyvyt-eivät-riittäneet-Sportille-−-tiet-eroavat-try-outin-jälkeen/245757

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      K-Espoo - FPS Perjantai 30.9.2022 klo 18:30

    • Anonyymi

      TUTO jatkoaikavoittoon ajassa 64:55

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2022/09/29/tuto-jatkoaikavoittoon-ajassa-6455

      Haastattelu: JoKP - TUTO Hockey, Hermanni Vidman(PV TUTO Hockey)

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/09/29/haastattelu-jokp-tuto-hockey-hermanni-vidmanpv-tuto-hockey

      Haastattelu: JoKP - TUTO Hockey, Kari Martikainen(PV JoKP)

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/09/29/haastattelu-jokp-tuto-hockey-kari-martikainenpv-jokp

      Karjalainen palaa Ketterään

      Henry Karjalaisen pelit jatkuvat taas Mestiksessä.

      Viime kauden Mestiksen pistepörssin voittaja Henry Karjalainen palaa tuttuun seuraansa Imatralle. Karjalainen kävi alkukaudesta Liigan Vaasan Sportin riveissä koeajalla, mutta jakso ei johtanut pidempään sopimukseen.

      − Seurattiin "Henkan" tilannetta Vaasassa ja toivottiin hänelle siellä onnistumisia ja sopimusta loppukaudeksi. Nyt ei kuitenkaan vielä niin käynyt, joten oli helppo ratkaisu ottaa hänet meille takaisin, kertoo Ketterän urheilujohtaja Tuukka Partanen.

      Karjalainen pelasi Sportin riveissä harjoitusotteluissa, mutta Liigassa hän ei Sportin kokoonpanoon mahtunut.

      https://www.jatkoaika.com/Uutiset/Karjalainen-palaa-Ketterään/245780

    • Anonyymi

      Varmasti mielenkiintoista jalkapallon ystäville.

    • Anonyymi

      Mestis valtaa tänään Latvian – Peliitat otti tuntumaa erikoiseen kaukaloon: "Varmaan viisi metriä tuo keskialue"

      Latvialaisjoukkue HK Zemgale pelaa tänään ensimmäisen Mestis-pelinsä kotijäällään Jelgavassa. Paikalle reissannut Heinolan Peliitat otti aamujäillä tuntumaa Zemgalen pieneen kotikaukaloon.

      HK Zemgale on tuntematon suuruus suomalaiselle jääkiekkoväelle. Ensimmäisenä uudelle Mestis-paikkakunnalle matkannut Peliitat sai joitain viitteitä tulevasta totutellessaan perjantaiaamuna kaukaloon, jossa keskialueen siniviivojen väli on paljon totuttua lyhyempi. Joustokaukaloa hallissa ei ole.

      Maalitilinsä avaamista odottava Markus Lahtinen käyttää kaukalon keskialueen koon vertauskuvana joukkueen pitkänhuiskeaa puolustajaa Elias Lampea.

      – Lammen kun laittaa selälleen makaamaan keskialueelle, niin jalat on meidän siniviivalla ja pää hyökkäyspuolen sinisellä. Varmaan viisi metriä tuo keskialue. Se varmaan tuo haasteita, mutta meidän täytyy olla hereillä siinä.

      Peliittojen päävalmentaja Hannes Hyvöstä erikoinen kaukalo ei suuremmin huoleta.

      – Onhan tuo keskialue hauskan näköinen, kun se on niin pieni. Ei sen pitäisi silti vaikuttaa. Totta kai se on vähän erilaista, mutta niinhän se on Suomessakin. Kaukalon koot on erilaisia melkein joka paikkakunnalla.

      Hyvösen mukaan joukkue on keskittynyt vain omaan tekemiseen, sillä tiedot vastustajasta ovat vajavaiset.

      – Yhden videon olen löytänyt, kun he pelaavat Latvian sarjaa. Ei siitä saanut selvää, kun heidän vastustaja oli niin heikkotasoinen. Keskitytään me vaan omaan peliimme ja reagoidaan pelin sisällä, jos on tarvetta.

      – Omiin pieniin asioihin fokus. Ei kannata miettiä mitä vastustaja tekee. Meillä on niin vähän materiaalia vastustajasta, että sitä on edes turha näyttää pojille. Keskitytään omaan tekemiseen, Hyvönen painottaa.

      Peliittojen liettualaishyökkääjä Martynas Grinius on pienessä kaukalossa kuin kotonaan.

      – Pystyy kettuilemaan vierasjoukkueelle, kun ymmärtää kieltä. Tämä on minulle kuin kotikaukalo. Olen tottunut pelaamaan tällaisissa pienissä kaukaloissa, sanaili hyväntuulinen Grinius tuoreeltaan jääharjoitusten jälkeen.

      HK-Zemgalen ja Peliittojen historiallinen kohtaaminen alkaa tutun Mestis-aikataulun mukaisesti perjantaina kello 18.30. Joukkueet kohtaavat toisensa uudestaan lauantaina.

      Näin Peliittojen osalta kauden vieraspelit Latviassa tulevat hoidetuksi samalla kertaa. Näin toimitaan myös muiden suomalaisjoukkueiden osalta.

      https://www.jatkoaika.com/Haastattelu/Mestis-valtaa-tänään-Latvian-–-Peliitat-otti-tuntumaa-erikoiseen-kaukaloon-Varmaan-viisi-metriä-tuo-keskialue/245812

    • Anonyymi

      Historiallinen Mestis-ottelu päättyi HK Zemgalen juhliin

      HK Zemgale avasi taipaleensa Mestiksessä heti voitolla.

      Latvialainen HK Zemgale voitti historian ensimmäisen Suomen rajojen ulkopuolella pelatun Mestis-ottelun, kun se kaatoi sarjadebyytissään Heinolan Peliitat lukemin 4–3.

      Täksi kaudeksi Mestikseen hyväksytty joukkue teki ottelun kaikki maalinsa toisessa erässä. Joukkueen ensimmäisen Mestis-ottelun tehomiehiä olivat hyökkääjä Ricards Bernhards (1 1) ja puolustaja Renars Karkls (0 2).

      Zemgalen maalivahti Eriks Vitols torjui ottelussa 35 kertaa. Jelgavan kaupungissa ottelunsa pelaavan Zemgalen sarja-avausta oli saapunut seuraamaan 970 katsojaa.

      Peliittojen puolelta ottelun hahmo oli hyökkääjä Niklas Virtanen, joka teki kaksi maalia. Näistä jälkimmäinen oli 4–3-kavennusmaali 16 sekuntia ennen ottelun päättymistä.

      Hannes Hyvösen valmentama Peliitat on hävinnyt kauden kaikki kolme pelaamaansa ottelua ja on sarjassa viimeisenä. Joukkueet kohtaavat uudelleen huomenna Jelgavassa.

      https://www.jatkoaika.com/Uutiset/Historiallinen-Mestis-ottelu-päättyi-HK-Zemgalen-juhliin/245824

      Kiekko-Espoo ja RoKi nollasivat vastustajansa - Zemgale voittoon debyyttiottelussa

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2022/09/30/kiekko-espoo-ja-roki-nollasivat-vastustajansa-zemgale-voittoon-debyyttiottelussa

    • Anonyymi

      PALLOSEURA JÄI JALKOIHIN ESPOOSSA

      https://forssanpalloseura.fi/k-espoo-viimeisteli-tylysti-palloseura-ei/

      Maalikooste: K-Espoo - FPS

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/09/30/maalikooste-k-espoo-fps

      Haastattelu: K-Espoo - FPS, Asko Rantanen(PV FPS)

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/09/30/haastattelu-k-espoo-fps-asko-rantanenpv-fps

      Haastattelu: K-Espoo - FPS, Tomas Westerlund (PV K-Espoo)

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/09/30/haastattelu-k-espoo-fps-tomas-westerlund-pv-k-espoo

      Vastustaja vei, Palloseura katseli: FPS:n ja Kiekko-Espoon putket kasvoivat eri suuntiin

      Tehoton Palloseura jäi ilman maaleja Mestiksessä Espoossa.

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/vastustaja-vei-palloseura-katseli-fpsn-ja-kiekko-espoon-putket-kasvoivat-eri-suuntiin-1784346

    • Anonyymi

      JA TAAS TULI TUPLASTI TURPAAN:

    • Anonyymi

      RoKi- FPS Perjantai 7.10.2022 klo 18:30

      • Anonyymi

        17-0


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kakkoserien kirous ja jäähyt Peliittojen riesana Jelgavassa – Zemgale jatkoi voitokkaana

      Historiallinen ensimmäinen Mestis-viikonloppu Latvian maaperällä päättyi HK Zemgalen voittoihin. Perjantaina Zemgale kukisti Heinolan Peliitat maalein 4–3. Lauantaina tiukka vääntö päättyi latvialaisjuhliin maalein 4–2. Heinolalaisjoukkueen Markus Lahtinen harmitteli kehnosti sujuneita kakkoseriä.

      HK Zemgale piti pintansa myös lauantaina heinolalaisvieraita vastaan. Tiukka ja tasainen kamppailu kääntyi Zemgalelle kolmannen erän ylivoimamaalin myötä. Jälleen pirteästi ottelun aloittanut Peliitat jäi ilman pisteitä.

      – Vähän niin kuin eilenkin. Aloitettiin hyvin, mutta sitten toinen erä on ollut vaikeata. Kaverilla on hyvä ylivoima ja niillä he ratkaisi pelit, tuumaili Peliittojen hyökkääjä Markus Lahtinen.

      – Kyllä me oltiin kummankin pelin ensimmäisissä erissä hyvin pelin sisässä. Jännä mitä siinä toisessa erässä tapahtuu. Siihen on saatava joku muutos kyllä. Joka pelissä tällä kaudella se toinen erä on ollut vaikeata. Jotain pitää keksiä.

      Lahtisen mukaan poikkeuksellisen pieni kaukalo ei häirinnyt joukkueen peliä.

      – Kyllä siihen tottui. Kaukalo on joka paikassa eri, mutta jää on sama. Pitää vaan tottua niihin.

      Kaksi tiukkaa tappiota Latviassa harmittaa joukkuetta, mutta ei estänyt nauttimasta hallissa olleesta loistavasta tunnelmasta.

      – Tappio harmittaa, mutta hallissa oli kyllä hieno tunnelma. Siitä kunnia vastustajalle. Täällä oli mökki täynnä ja alkushow'ta. Rummut löi niin, ettei meinannut välillä kuulla, mitä vaihtopenkillä sanottiin.

      – Hieno paikka ja hieno tunnelma, sitä olisi pitänyt vaan pystyä latistamaan ja viedä pisteet, Lahtinen harmitteli.

      Lahtisen mielestä Mestiksen laajentaminen Suomen rajojen ulkopuolelle on hyvä ratkaisu.

      – Mielestäni ihan piristävä asia sarjalle. Siistiä päästä välillä Suomen rajojen ulkopuolelle pelaamaan.

      Erityisesti Lahtista lämmitti paikalle saapunut runsaslukuinen ja äänekäs heinolalaisfanien joukko.

      – Hienoa oli nähdä Peliitta-faneja paikalla. Se oli todella iso juttu meille.

      https://www.jatkoaika.com/Haastattelu/Kakkoserien-kirous-ja-jäähyt-Peliittojen-riesana-Jelgavassa-–-Zemgale-jatkoi-voitokkaana/245867

    • Anonyymi

      Kiekko-Espoon Atro Leppänen on Mestiksen Viikon pelaaja

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2022/10/03/kiekko-espoon-atro-leppanen-on-mestiksen-viikon-pelaaja

      Ensipuraisu saatu latvialaisesta Mestiksen kysymysmerkistä – viime kaudella FPS:n paidassa pelannut Leevi Kannisto kertoo, millainen vastus saapuu ensi viikolla Forssaan

      Mestiksen uusi tulokas HK Zemgale saapuu ensi viikolla Forssaan. Viime kaudella FPS:ssä pelannut Peliittojen hyökkääjä Leevi Kannisto tietää jo kokemuksesta, millainen joukkue forssalaisten vieraaksi on tulossa.

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/ensipuraisu-saatu-latvialaisesta-mestiksen-kysymysmerkista-viime-kaudella-fpsn-paidassa-pelannut-leevi-kannisto-kertoo-millainen-vastus-saapuu-ensi-viikolla-forssaan-1787810

    • Anonyymi

      Mestis-viikko: HK Zemgalella positiivinen tulo sarjaan, FPS:llä synkät ottelut

      Jatkoaika seuraa alkanutta Mestis-kautta tällä kaudella viikkoraporttien muodossa. Kauden toisen peliviikon jälkeen kolme joukkuetta on vielä ilman pistemenetyksiä ja kaksi toistaiseksi ilman pisteitä.

      Kahden viikon jälkeen Mestiksen kärjessä on yksi kauden suurimmista ennakkosuosikeista, Kiekko-Espoo. Joukkue on ottanut täyden pistepotin kaikista neljästä ottelustaan. Muita puhtaan pelin joukkueita ovat Kokkolan Hermes, jolla on pelattuna kolme ottelua sekä latvialainen HK Zemgale, joka on nähty kaukalossa kahdesti.

      Kaksi joukkuetta on vielä pisteittä. Heinolan Peliitat ei saanut pistetiliään auki viime viikollakaan, kun ohjelmassa oli kaksi ottelua Latviassa. Myös KeuPa HT on vielä ilman pisteitä, sillä on takanaan kolme ottelua.

      Viime kaudella finaalissa pelanneet Ketterä ja Kiekko-Espoo julkistivat myös merkittäviä pelaajahankintoja. Viime kauden pistepörssivoittaja Henry Karjalainen palasi Imatralle, kun paikkaa Sportin liigajoukkueesta ei irronnut. Avaus toi kaksi syöttöpistettä. Tommi Huhtala siirtyi puolestaan espoolaisjoukkueeseen. Huhtala antoi syötön avausottelussaan ennen kuin ratkaisi voiton RoKia vastaan viimeisen minuutin osumallaan.

      Viikon onnistuja
      Mestikseen täksi kaudeksi mukaan otettu HK Zemgale onnistui voittamaan ensimmäiset kaksi otteluaan, joissa vastustajana oli Heinolan Peliitat. Vierasjoukkue teki molemmissa kamppailuissa avausmaalin ja kävi ensimmäisessä kohtamisessa jopa kahden maalin johdossa, mutta latvialaisjoukkue taisteli tasoihin ja lopulta molempien pelien voittoon varsinaisella peliajalla.

      Pelaajista on syytä nostaa esiin Hokin Valtteri Niemi, joka jatkoi viime kevään pudotuspeleistä tuttua hyvää virettään. Niemi kirjautti TUTOa vastaan kolme syöttöä sekä Hermestä vastaan maalin ja syötön. Näillä lukemilla hän johtaa pistepörssiä. Kiekko-Espoon Atro Leppänen puolestaan tehoili FPS:ää vastaan 1 1, ja laittoi RoKia vastaan vielä yhden syöttöpisteen paremmaksi. Hän otti samalla espoolaisten kultakypärän toiselta puolustajalta Aleksi Matinmikolta.

      Viikon yllättäjä
      Viikon aikana Mestiksessä nähtiin kaksi hattutemppua. IPK:n Ville Sippala kuuluu pelaajiin, joilta saavutusta voi hyvin odottaa, mutta Hokin Mikko-Matti Paakkolan suoritus on yllättävämpi. Hän osui kolmesti TUTOn verkkoon, ja näin kasassa on yhtä maalia kuin koko viime kaudella 47 ottelussa.

      Viikon pettymys
      KeuPa HT on kolmen ottelun jälkeen vielä pisteittä. Tällä viikolla keuruulaiset pelasivat vain yhden ottelun, jossa KOOVEE vei pisteet Tampereelle maalein 4−3.

      Viime keväänä välierissä nähty FPS kärsi kaksi tylyä tappiota viikon aikana. Kiekko-Vantaa ja Kiekko-Espoo olivat forssalaisia parempia. FPS:n maaliero kahdessa ottelussa oli 1−10.

      Viikon erikoisuudet
      TUTO pelasi todellisen härkäviikon, sillä sen ohjelmassa oli ottelut peräti kolmena peräkkäisenä päivänä. Reissu suuntautui Itä-Suomeen, jossa Joensuun Kiekko-Pojat kaatui torstaina jatkoajalla ja Iisalmen Peli-Karhut lauantaina varsinaisella peliajalla. Välissä Kajaanissa Hokki oli turkulaisia parempi.

      Kiekko-Espoon ja RoKin ottelussa tuhrittiin kahden miehen ylivoimaa urakalla. Kiekko-Espoo sai pelata kolmesti viidellä kolmea vastaan, yhteensä viiden minuutin ja 49 sekunnin ajan, mutta tuloksetta. Vierailija RoKi sai pelata kahden samanaikaisen rangaistuksen myötä kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimalla. Se ei tuonut tulosta, joskin Lauri Heino onnistui seitsemän sekuntia rangaistusten päättymisten jälkeen.

      Alkavan viikon kuumat ja kiinnostavat kamppailut
      HK Zemgalen iskukyvystä saadaan parempi kuva, kun joukkue viettää viikon Suomessa. Ensin ohjelmassa on tiistaina ja keskiviikkona ottelut Tampereella KOOVEEta vastaan. Perjantaina ja lauantaina Peliitat hakee kotikaukalossaan revanssia latvialaisvieraista.

      Tiistaina nähdään myös kovin tavoittein liikkuvien JoKP:n ja Kiekko-Espoon kohtaaminen Mehtimäellä. Viime keväänä pronssista taistelleiden RoKin ja FPS:n kauden ensimmäinen keskinäinen on puolestaan ohjelmassa perjantain kierroksella.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Mestis-viikko-HK-Zemgalella-positiivinen-tulo-sarjaan-FPSllä-synkät-ottelut/245882

    • Anonyymi

      Hermes - FPS Lauantai 8.10.2022 klo 17:00

    • Anonyymi

      FPS - HK Zemgale Tiistai 11.10.2022 klo 18:30

    • Anonyymi

      FPS - HK Zemgale Keskiviikko 12.10.2022 klo 18:30

    • Anonyymi

      TUTO voittoon pitkän kaavan kautta torstaina

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2022/10/06/tuto-voittoon-pitkan-kaavan-kautta-torstaina

      Maalikooste: TUTO Hockey - KeuPa HT

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/06/maalikooste-tuto-hockey-keupa-ht

      Haastattelu: TUTO Hockey - KeuPa HT, Hermanni Vidman(PV TUTO Hockey)

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/06/haastattelu-tuto-hockey-keupa-ht-hermanni-vidmanpv-tuto-hockey

      Haastattelu: TUTO Hockey - KeuPa HT, Sami Ryhänen(PV KeuPa HT)

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/06/haastattelu-tuto-hockey-keupa-ht-sami-ryhanenpv-keupa-ht

      Kahdeksan pitkää kuukautta koronan kourissa – "Treenin jälkeen sydämen syke alkoi nousta ja tuli rintakipua"

      Miska Ronkainen ei tiedä koska palaa peliin tai edes harjoituksiin.

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/kahdeksan-pitkaa-kuukautta-koronan-kourissa-treenin-jalkeen-sydamen-syke-alkoi-nousta-ja-tuli-rintakipua-1790185

    • Anonyymi

      FPS - KeuPa HT Lauantai 15.10.2022 klo 20:00

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mestiksen latvialaisihme Zemgale heitti hyvän haasteen suomalaisille

      Latvialaisjoukkueen ottaminen Mestikseen vaikuttaa ensimmäisen viikonlopun jälkeen hyvältä vedolta. Zemgale pystyy tarjoamaan vierasjoukkueelle täydelliset puitteet ja olosuhteet. Ottelutapahtuman luomisessa ja tunnelmassa riittää opittavaa myös Suomen Liigaseuroille ja faneille.

      Ennakkoluulot olivat suuret, kun Mestiksen laajentumisesta Baltian maihin alettiin huhuilla. HK Zemgale otettiin viime hetkillä mukaan Mestikseen jo tälle kaudelle. Jelgavassa pelattu Zemgalen Mestis-kauden avausviikonloppu osoittautui täydelliseksi menestykseksi.

      Jelgavassa vierailevat suomalaisjoukkueet pelaavat paikkakunnalla aina tuplavieraspelit, joten vierasmatkoja Latviaan tulee kullekin vain yksi kauden aikana. Peliitat matkusti pelipaikalle bussilla torstaina ja palasi takaisin sunnuntaina. Ottelut Jelgavassa pelataan perjantaisin ja lauantaisin.

      Paikan päällä suomalaiset Mestis-joukkueet pääsevät majoittumaan Zemgalen omistamaan hotelliin, joka on rakennettu jäähallin yhteyteen. Perustason hotelli ravintolatiloineen tarjoaa täydelliset puitteet. Näin ollen vierasjoukkueen ei tarvitse käyttää viikonloppuna aikaa ylimääräisiin siirtymisiin, koska kaikki tapahtuu tontin aitojen sisäpuolella. Nuori Mestiksen rivipelaajakin pääsee näin ottamaan tuntumaa todelliseen ammattilaisurheilijan arkeen.

      Vieraanvaraisuus ja kunnioitus suomalaisvieraita kohtaan on suurta joka taholta aina seuran tarjoamista puitteista paikallisiin faneihin asti. Jos jotain keksitään pyytää, niin se pyritään myös järjestämään.

      Joustokaukalo loistaa vielä poissaolollaan ja kentän kokokin on luvattoman pieni, ja ne latvialaisjoukkueen on saatava ajallaan kuntoon. Asiaa ei kuitenkaan nostettu tikun nokkaan heinolalaisjoukkueenkaan puolelta kaikkien muiden puitteiden ollessa viimeisen päälle kohdallaan.

      Ottelutapahtuma järjestelyineen ja tunnelmaltaan tarjosi jotain muuta kuin mihin on hiljaisissa suomalaiskatsomoissa totuttu. Jäälle tultiin savu- ja liekkimeren keskeltä. Kansallislaulut hoidettiin näyttävästi torvien, tuuban ja muiden jäälle raahattujen soittopelien tahdissa.

      Tuhatpäinen kotiyleisö eli innolla ottelussa mukana, jota kentän laidalla seissyt paikallinen seremoniamestari lietsoi pelikatkoilla entistä hurjempaan menoon.

      Yläkatsomossa ollut iso rumpu löi tahtia niin, että pelaajilla oli jään tasolla vaikeuksia välillä kuulla toistensa puhetta. Hallissa oli katsomoita tiiviisti kolmella laidalla. Hallin kapasiteetti on noin 1 500 katsojaa. Vanhanaikaisuudestaan huolimatta halli tarjosi juuri sopivan intensiivisen tunnelman, jollaista harvoin Suomessa koetaan.

      Ohjelmaa oli järjestetty runsaasti myös ottelun ohella juonnettujen erätaukokilpailujen muodossa. Lisäksi yleisöä viihdytti aulassa orkesteri koko ottelun ajan. Zemgalen ottelutapahtuma näytti, että hyvän ja viihdyttävän otteluelämyksen pystyy tarjoamaan myös vähemmän hulppeammissa puitteissa.

      Fanien innokkuus ja käytös olivat esimerkillistä. Omia kannustetaan viimeiseen asti, mutta vierasjoukkueen kannattajia kunnioitetaan. Pelin jälkeen yksi latvialaisfani toisensa perään kävi taputtamassa heinolalaiskatsojia selkään. Tunnelma ei läikkynyt yli, vaikka katsomossa olut virtasikin. Paikalla olleiden järjestysmiesten ei tarvinnut puuttua minkäänlaisiin kahnauksiin.

      Palaute oli heinolalaisjoukkueen, fanien ja muiden paikalla olleiden suomalaistahojen toimesta hämmentävän yksimielinen: koko viikonloppua pidettiin täydellisenä onnistumisena. Soraäänet ja kritiikki loistivat poissaolollaan.

      – Vieraanvaraisuus oli ihan huikeaa, millä meidät otettiin vastaan. Kaikki järjestyi hienosti. Järjestelyiden osalta kaikki hoidettiin viimeisen päälle. Ei ollut yhtään mitään, mikä ei olisi toiminut, ylisti Peliittojen osalta matkajärjestelyissä mukana toiminut apuvalmentaja Ville Kiiskinen.

      – Oltiin ensimmäinen joukkue Latviassa. Tämä tuli meille äkkiä. Oltaisiin voitu pidemmällä varoitusajalla järjestää myös fanibussi, joka olisi ajanut meidän perässä, sanoi Kiiskinen samalla ikään kuin vinkiksi myös muille Mestis-seuroille.

      Latvialaisjoukkueen mukaan ottaminen Mestikseen oli riski, joka ainakin avausviikonlopun perusteella kannatti ottaa. Tällä hetkellä nousumahdollisuutta Mestiksestä Liigaan ei ole, joten jotain sarjalle täytyi keksiä.

      Pitkästä aikaa Mestis-joukkueille tarjoutuu mahdollisuus pelata kansainvälisiä pelejä. Takavuosina tämä oli mahdollista, kun Mestiksen voittaja pääsi mukaan Euroopassa pelattavaan Continental Cupiin.

      Isoin asia kaikessa on kustannuskysymys. Nyt Suomen ja Latvian kiekkoliitot hoitivat rahoitusta avokätisesti, mutta mennäänkö jatkossa samalla sapluunalla?

      Kotijäällään Zemgale näytti kilpailukykyiseltä joukkueelta. Joukkue aloitti vieraspelikiertueensa tiistaina Tampereelta. Aika näyttää, kuinka joukkue pärjää muita Mestis-joukkueita vastaan.

      https://www.jatkoaika.com/Kolumni/Mestiksen-latvialaisihme-Zemgale-heitti-hyvän-haasteen-suomalaisille/245878

    • Anonyymi

      Pelaako Tallinnan Ilves Mestistä kaudella 2023?.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      ROKI KESTI PALLOSEURAN KOLMANNEN ERÄN RYNNISTYKSEN

      https://forssanpalloseura.fi/roki-kesti-palloseuran-kolmannen-eran-rynnistyksen/

      FPS kärsi neljännen peräkkäisen tappion – "Puolustuksesta puuttuu jämäkkyys"

      RoKi otti Rovaniemellä 5-2 voiton.

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/fps-karsi-neljannen-perakkaisen-tappion-puolustuksesta-puuttuu-jamakkyys-1790380

      Perjantain kierroksella nähtiin peräti 42 maalia – KeuPa HT:n Rasmus Heljanko tehtaili tehot 3 4

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2022/10/07/perjantain-kierroksella-nahtiin-perati-42-maalia-keupa-htn-rasmus-heljanko-tehtaili-tehot-34

      Maalikooste: KeuPa HT - Hokki

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/07/maalikooste-keupa-ht-hokki

      Maalikooste: Peliitat - HK Zemgale

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/07/maalikooste-peliitat-hk-zemgale

      Maalikooste: Hermes - IPK

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/07/maalikooste-hermes-ipk

      Maalikooste: RoKi - FPS

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/07/maalikooste-roki-fps

      Maalikooste: JoKP - K-Vantaa

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/07/maalikooste-jokp-k-vantaa

    • Anonyymi

      K-Vantaa - FPS Torstai 20.10.2022 klo 18:30

    • Anonyymi

      KOOVEEn kokoonpanossa on tänään vain 11 pelaajaa – Ketterä-ottelua ei silti siirretty

      KOOVEEn kokoonpano Imatralla on viidentoista pelaajan verran vajaa.
      KOOVEE matkaa Imatralle Ketterän vieraaksi hyvin poikkeuksellisella kokoonpanolla. Mukana on kaksi maalivahtia ja yhdeksän kenttäpelaajaa, joista kolme puolustajaa ja kuusi hyökkääjää.

      Joukkueessa riehuu tarttuva tauti, mutta tämä ei ole riittänyt syyksi ottelun siirtämiselle. KOOVEE lähtee otteluun sarjataulukon sijalta kaksi, Ketterä puolestaan majailee kahdeksantena.

      Ottelu on lisäksi poistettu vedonlyönnin kohteista Veikkauksella. Muualla ottelun kohteet olivat ennen kello kahtatoista pelattavissa.

      https://www.jatkoaika.com/Uutiset/KOOVEEn-kokoonpanossa-on-tänään-vain-11-pelaajaa-–-Ketterä-ottelua-ei-silti-siirretty/245985

    • Anonyymi

      FPS - RoKi Lauantai 22.10.2022 klo 17:00

    • Anonyymi

      ja taas tuli turpaan, alkaa nekku punoittaan aika pahasti.

      • Anonyymi

        Leuka pystyyn, onneksi ens viikolla tulee 6 pojoo lisää kun latvialainen pisteautomaatti käy kahdesti kylässä. Se kolmas matsi me ollaan kyllä jo hävitty (tais olla KeuPaa vastaan).


    • Anonyymi

      KOOVEE - FPS Lauantai 29.10.2022 klo 17:00

    • Anonyymi

      Mestis-viikko: Zemgalella haastava ensivisiitti Suomeen, KOOVEEn kokoonpanohaasteet puhuttivat

      Päättynyt Mestis-viikko tarjoili yhteensä 16 ottelua, joita pelattiin viitenä eri päivänä. Viikko sisälsi muun muassa latvialaisen HK Zemgalen ensimmäiset vieraspelit Suomen kamaralla. KeuPa avasi voittotilinsä ryminällä höykytettyään Hokkia urakalla, ja KOOVEEn kokoonpanohaasteet lauantain ottelussa Ketterää vastaan puhuttivat Mestis-kansaa.

      Edelleen ilman tappioita porskuttava Kiekko-Espoo jatkaa sarjataulukon kärjessä, vaikka se kärsikin kauden ensimmäisen pistemenetyksen lauantaina, kun ottelu TUTOa vastaan venyi voittomaalikilpailuun. Naapuriseura K-Vantaan seuraa perässä toisena. Viimeisetkin joukkueet saivat myös voittotilinsä auki, kun KeuPa otti kauden avausvoittonsa Hokista peräti 12–1-lukemin, ja Peliitat otti revanssihenkisesti kaksi kotivoittoa Zemgalesta.

      Zemgale pelasi viikon aikana neljä vierasottelua, kun se kohtasi ensiksi KOOVEEn ja sitten Peliitat tuplaotteluissa. Edellisviikolla kahdella voitolla kautensa avanneiden latvialaisten tulokset olivat tällä kertaa vaatimattomampia, kun kaikista neljästä pelistä tuli tappio.

      Viikon onnistuja
      Joukkueista viikon onnistujaksi voidaan nostaa IPK. Iisalmelaisjoukkue saalisti viikon kahdesta ottelustaan täydet pisteet Hermeksen ja RoKin kustannuksella ja kipusi sarjataulukossa viidennelle paikalle.

      Pelaajista esiin nousi erityisesti KeuPan Rasmus Heljanko, joka hurjasteli perjantain murskavoitossa Hokkia vastaan käsittämättömät tehot 3 4=7. KeuPan viikon toisessa ottelussa TUTOa vastaan Heljanko osui lisäksi kertaalleen. Superilta nosti Heljangon pistepörssin kolmospaikalle.

      Viikon yllättäjä
      Pienenä yllätyksenä voidaan pitää K-Vantaan vahvaa Itä-Suomen kiertuetta, josta lohipaidat saalistivat täydet kuusi sarjapistettä. Ensin perjantaina Kiekko-Pojat kaatui Joensuussa maalintekokilpailun jälkeen lukemin 7–6, ja lauantaina vantaalaisten viikko sai hienon päätöksen 5–1-voitolla Kajaanista.

      Voitot nostivat K-Vantaan sarjakakkoseksi.

      Viikon pettymys
      Kahdesta ottelusta kaksi tappiota maalierolla 2–17, viikon pettymys oli ehdottomasti Kajaanin Hokki.

      Vielä harjoituskaudella voitosta voittoon hurjastelleet kajaanilaiset ovat pystyneet ottamaan alkukauden peleistään ainoastaan yhden voiton ja neljä sarjapistettä, taulukosta sijoitus löytyy toiseksi viimeiseltä paikalta.

      Hokki on kärsinyt jonkin verran poissaoloista, ja viikon otteluissa kokoonpanossa nähtiin nuoria Mestis-debytantteja. Erityisesti täydellinen ulospuhallus Keuruun 12–1-höykytyksessä ei kuitenkaan jätä selittelyille sijaa.

      Viikon erikoisuudet
      Lauantain kokoonpanotietojen julkistus sai aikaan pienen kohun, kun KOOVEE matkusti Imatralle haastamaan Ketterää ainoastaan yhdeksän kenttäpelaajan ja kahden maalivahdin voimin. Tietojen mukaan tamperelaisjoukkueessa jyllää tarttuva tauti, joka on verottanut kokoonpanoa rajusti.

      Ottelua ei myöskään siirretty, joten KOOVEE-pelurien peliajat nousivat melko naurettaviksi. Jami Hänninen ja Jeremi Wehmas urakoivat 43:03 minuuttia mieheen, "kevyimmällä" urakalla selvisi Jesse Nyppeli 22:50 pelatulla minuutilla.

      Vaikeista lähtökohdista huolimatta KOOVEE taisteli urhoollisesti 44 kertaa torjuneen maalivahti Verneri Virtasen johdolla. Ketterä käänsi pelin kuitenkin itselleen kolmannen erän maaleilla ja lopputulos oli 4–2 imatralaisten hyväksi.

      Alkavan viikon kuumat ja kiinnostavat kamppailut
      Tämän Mestis-viikon helmenä voidaan pitää lauantaista RoKin ja Ketterän kohtaamista. Viime keväänä äärimmäisen jännittävän ja kovatasoisen seitsemän ottelun välieräsarjan mitelleet joukkueet kohtaavat Rovaniemen hornankattilassa.

      RoKin yleisökeskiarvo on Mestiksen ylivoimaisesti paras, ja tämä yhdistettynä viime kevään kilpakumppaniin ja lauantai-iltaan takaavat sen, ettei Kirnusta tule puuttumaan ainakaan tunnetta.

      Toinen mielenkiintoinen ottelu pelataan perjantaina Keuruulla KeuPan ja Kiekko-Poikien välillä. Molemmat sarjan kärkipäähän ennustetut joukkueet ovat aloittaneet kautensa vaisusti, mutta pieniä piristymisen merkkejä on ollut havaittavissa molempien otteissa.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Mestis-viikko-Zemgalella-haastava-ensivisiitti-Suomeen-KOOVEEn-kokoonpanohaasteet-puhuttivat/246030

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      FPS - IPK Tiistai 1.11.2022 klo 18:30

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      K-VANTAA VIIMEISTELI PAREMMIN

      https://forssanpalloseura.fi/k-vantaa-viimeisteli-paremmin/

      Haastattelu: FPS - K-Vantaa, Jani Manninen(PV K-Vantaa)

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/09/28/haastattelu-fps-k-vantaa-jani-manninenpv-k-vantaa

      Kiekko-Vantaalle pisteet Forssasta ja sarjan kärkipaikka haltuun

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2022/09/28/kiekko-vantaalle-pisteet-forssasta-ja-sarjan-karkipaikka-haltuun

      FPS on vielä vailla kotivoittoa – Viidellä puolustajalla pelaaminen käy raskaaksi

      Mestiksen alkukauden kuumin joukkue Kiekko-Vantaa pyöritti Palloseuraa.

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/fps-on-viela-vailla-kotivoittoa-viidella-puolustajalla-pelaaminen-kay-raskaaksi-1781753

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      PALLOSEURALLE YKSI PISTE, KESKIVIIKKONA UUSI YRITYS

      https://forssanpalloseura.fi/palloseuralle-yksi-piste-keskiviikkona-uusi-yritys/

      FPS sai pisteen Mestis-tulokasta vastaan, mutta tappioputki jatkui – "Meillä oli hyviäkin pätkiä, mutta maaleja jäätiin vaille"

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/5409820

      Kiekko-Espoo jatkaa voitokkaana – Zemgale haki pisteet Forssasta

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2022/10/11/kiekko-espoo-jatkaa-voitokkaana-zemgale-haki-pisteet-forssasta

      Maalikooste: KOOVEE - K-Espoo

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/11/maalikooste-koovee-k-espoo

    • Anonyymi

      kun ei vaan tulisi tupla turpaa.

    • Anonyymi

      KUN ON VAIKEAA NIIN ON VAIKEAA

      https://forssanpalloseura.fi/kun-on-vaikeaa-niin-on-vaikeaa/

      Zemgale haki voitot Forssasta: FPS:n tappioputki venyi jo seitsemän pelin mittaiseksi Mestiksessä

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/5412442

      Kiihkeän kamppailun jälkeen Zemgale voittoon keskiviikkona

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2022/10/12/kiihkean-kamppailun-jalkeen-zemgale-voittoon-keskiviikkona

      Maalikooste: FPS - Zemgale

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/12/maalikooste-fps-zemgale

      Kiekko-Vantaa tärkeällä asialla – lokakuun kotipelit pelataan Roosa nauha -pelipaidoissa

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2022/10/12/kiekko-vantaa-tarkealla-asialla-lokakuun-kotipelit-pelataan-roosa-nauha-pelipaidoissa

    • Anonyymi

      no niin tupla turpa tuli ,tarttis tehdä jotain.

    • Anonyymi

      Miten paljon FPS:n pelaajat harjoittelevat laukomista omalla ajalla sekä ennen ja jälkeen yhteisten harjoitusten?.

    • Anonyymi

      FPS - K-Espoo Perjantai 4.11.2022 klo 18:30

    • Anonyymi

      FPS:lla alkaa olla mäkeä kiivettävänään – "Usko ja luottamus omaan tekemiseen on vahva, sillä kyllähän näitä huonoja hetkiä tulee kaikille"

      Mestis-joukkue on onnistunut raapimaan kahdeksasta ottelusta vasta neljä pistettä. Päävalmentaja Asko Rantasen mukaan pelihuumori ei ole kuitenkaan koetuksella.

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/5413762

    • Anonyymi

      Kova nimi Mestis-kaukaloihin, Antti Erkinjuntti liittyy kasvattiseuransa RoKin vahvuuteen

      12 kautta Liigassa pelannut konkarihyökkääjä Antti Erkinjuntti palaa kotiin Rovaniemelle ja RoKi-paitaan. RoKi ilmoitti torstai-iltana solmineensa loppuvuoden mittaisen sopimuksen seuran oman kasvatin Antti Erkinjuntin, 36, kanssa. Kaikki pelit mukaan luettuna Erkinjuntti on pelannut Liigassa peräti 753 ottelua ja tehnyt niissä 411 pistettä.

      − Antti on treenannut meidän kanssa koko syksyn ja hänellä selkeästi RoKi-sydän sykkii paidan alla. Antti on monipuolinen pelaaja tuoden meille paljon osaamista, ja lisää työkaluja monelle osa-alueelle, päävalmentaja Maso Lehtonen sanoo tiedotteessa.

      Kaksi edelliskautta Erkinjuntti on pelannut Slovakian pääsarjaa HK Dukla Michalovcessa. Viime kaudella 38 runkosarjaottelua toivat tehot 6 11=17. Pitkän liigauran lisäksi hyökkääjä on pelannut yhden kauden Sveitsissä.

      https://www.jatkoaika.com/Uutiset/Kova-nimi-Mestis-kaukaloihin-Antti-Erkinjuntti-liittyy-kasvattiseuransa-RoKin-vahvuuteen/246078

    • Anonyymi

      PALLOSEURALLE KOTIVOITTO MAALIKARKELOISSA!

      https://forssanpalloseura.fi/palloseuralle-kotivoitto-maalikarkeloissa/

      FPS intoutui lauantai-illan huumaan – Toisessa erässä mätettiin yhteensä seitsemän maalia

      Kauden ensimmäinen kotivoitto tuli kahdeksan maalin tulituksella.

      https://www.forssanlehti.fi/paikalliset/5419159

      Lauantain kierroksella iskettiin neljässä pelissä yhteensä 36 maalia

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2022/10/15/lauantain-kierroksella-iskettiin-neljassa-pelissa-yhteensa-36-maalia

      Maalikooste: K-Vantaa - IPK

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/15/maalikooste-k-vantaa-ipk

      Maalikooste: JoKP - Hokki

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/15/maalikooste-jokp-hokki

      Maalikooste: RoKi - Ketterä

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/15/maalikooste-roki-kettera

    • Anonyymi

      Mestis-viikko: Tasaista sekä kärjen takana että karsintaviivan alapuolella − Erkinjuntin siirtyminen kasvattaa koko sarjan kiinnostavuutta

      Jatkoaika seuraa alkanutta Mestis-kautta tällä kaudella viikkoraporttien muodossa. Mielenkiintoisen tasainen kiekkoviikko jälleen kerran Mestiksessä. Maaliverkot heiluvat tasaisesti. kova paluumuuttaja saatiin sarjaan ja kamppailu sarjasijoituksista käy kuumana läpi sarjataulukon. Ei Mestistä ainakaan tylsäksi voi sanoa.

      Viime viikolla Mestiksessä pelattiin 14 mielenkiintoista ottelua, joissa tehtiin yhteensä 92 maalia. Samaan aikaan Liigassa 15 peliin tehtiin ainoastaan 62 maalia. Puheet Suomen viihdyttävimmästä lätkästä pitää paikkansa, ainakin jos tehtyjen maalien määrällä sitä mitataan.

      Tasaisessa sarjassa ainoastaan Kokkolan Hermes jäi kokonaan pisteittä, tosin se pelasikin ainoastaan yhden ottelun. Otteluista kahdeksan päättyi kotivoittoon ja neljästi voittajaa jouduttiin hakemaan varsinaisen peliajan jälkeen.

      Sarjataulukossa K-Espoo on ottanut kuuden pisteen kaulan takana tulevaan K-Vantaaseen, mutta sen jälkeen onkin erittäin tasaista. Myös sarjan häntäpäässä on tasaista, KeuPa HT, Kiekko-Pojat, FPS ja Hokki ovat kaikki tasapisteissä.

      Toki taulukkoa vääristää joukkueiden erilaiset pelimäärät. KOOVEE on ehtinyt pelaamaan jo kymmenen ottelua, kun taas Hermeksellä on kasassa vasta kuusi pelattua ottelua.

      Viikon onnistuja
      Ketterä oli ainoa joukkue, joka pystyi keräämään viime viikolta kuusi pistettä. Molemmat voitot tulivat vielä vieraskentiltä, kun sekä Hermes että RoKi joutuivat tunnustamaan hallitsevan mestarin paremmuuden kotiluolissaan.

      Pelaajien puolelta onnistujia oli useitakin, mutta Kiekko-Poikien 25-vuotias tsekkiläishyökkääjä Denis Kusy onnistui maalinteossa neljästi. Kauden avausosuma syntyi perjantaina Keuruulla tappio-ottelussa KeuPa HT:ta vastaan. Seuraavana päivän Joensuussa pelatussa ottelussa Hokkia vastaan Kusy laukoikin jo hattutempun ja nousi pistepörssissä jo pisteen päähän Hokin Valtteri Niemestä.

      Viikon yllättäjä
      Tittelin saa viime viikolta RoKi, joka paitsi keräsi molemmissa kotiotteluissaan reilusti yli tuhatpäisen yleisömäärän, nappasi kokoonpanoonsa kokeneen Antti Erkinjuntin. Ainakin vuoden loppuun asti rovaniemeläisten riveissä pelaava Erkinjuntti palasi Suomeen kahden Slovakiassa vietetyn kauden jälkeen ja palasi kasvattiseuransa riveihin.

      Erkinjuntin ja aikasemmin K-Espooseen siirtyneen Tommi Huhtalan tapaiset kokeneet pelaajat nostavat Mestiksen kinnostavuutta yli sarja-ja seurarajojen.

      Viikon pettymys
      Pettymys on varmasti suuri varsinkin Vantaalla, sillä kahdesta ottelustaan K-Vantaa onnistui saamaan ainoastaan yhden pisteen. Perjantaina joukkue hävisi Heinolassa Peliitoille ja lauantaina IPK nappasi kaksi pistettä Tikkurilasta jatkoaikavoitollaan Iisalmeen. Vantaalaiset ovat kuitenkin sarjataulukossa toisena, tosin kuusi pistettä ottelunvähemmän pelannutta K-Espoota perässä.

      Viikon erikoisuudet
      Peliittojen Samu Tuomaalalla oli perjantaina erikoinen ottelu K-Vantaata vastaan. Hän pääsi kahdesti saman erän aikana laukomaan rangaistuslaukausta. Tämä tapahtui ottelun toisessa erässä, jolloin hän ensimmäisellä yrityksellään yllätti Mikko Holopaisen. Kymmenisen minuuttia myöhemmin pääsi Holopainen kuitenkin laittamaan puntit tasan torjumalla jälkimmäisen yrityksen.

      Ketterän ylivoimapelaamista voidaan myös pitää erikoisena. Imatralaiset eivät ole vielä kertaakaan onnistuneet tekemään ylivoimamaalia, vaikka hiukan yli 24 minuuttia sitä heille on annettu.

      Alkavan viikon kuumat ja kiinnostavat kamppailut
      Viikko alkaa tiistaina mielenkiintoisella keskikastin kohtaamisella, kun KOOVEE ja TUTO Hockey ottavat toisistaan mittaa. Joukkueet ovat tasapisteissä sijoilla neljä ja viisi, turkulaisten ollessa nousukiidossa ja tamperelaisten kärsiessä sairasteluista.

      Loppuviikosta katseet kääntyvät Ketterän suuntaan, joka kohtaa kotonaan IPK:n ja vieraissa KeuPa HT:n. Ketterällä on peräti viiden perättäisen voiton putki takanaan, jota iisalmelaiset ja keuruulaiset yrittävät vuorollaan katkaista.

      Mielenkiintoista on myös seurata Hermeksen otteita Zemgalen vieraana. Kuuden vieraspelin jälkeen latvialaiset pääsevät takaisin pieneen kotikaukaloonsa ja koittavat kasvattaa pistesaldoaan hyvään vireeseen päässeen Hermeksen kustannuksella.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Mestis-viikko-Tasaista-sekä-kärjen-takana-että-karsintaviivan-alapuolella-−-Erkinjuntin-siirtyminen-kasvattaa-koko-sarjan-kiinnostavuutta/246143

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      sokea kana löysi jyvän.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      KeuPa - FPS Keskiviikko 16.11.2022 klo 18:30

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      VANTAA PAREMPI, MUTTA EI NOIN PALJON..

      https://forssanpalloseura.fi/vantaa-parempi-mutta-ei-noin-paljon/

      Kiekko-Vantaan murskaaman FPS:n kokoonpanossa riittää haasteita erilaisista syistä – "Ei se häviäminen kivaa ole"

      Tahmean alkukauden Mestiksessä pelanneen Forssan Palloseuran rivit ovat harventuneet kovalla kädellä.

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/5447208

      Kiekko-Vantaa tarjoili FPS:lle jääkylmää kyytiä – "Yhdeksän päästetyn maalin jälkeen ei paljon sanoja ole"

      Kiekko-Vantaa tuotti Palloseuralle kauden suurimman tappion.

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/5447275

      Kahdentoista maalin ilta Tikkurilassa torstaina

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2022/10/20/kahdentoista-maalin-ilta-tikkurilassa-torstaina

    • Anonyymi

      Joensuun Kiekko-Poikien päävalmentaja vaihtuu – Simo Karjalainen ottaa vetovastuun

      Joensuun Kiekko-Pojat on vapauttanut Kari Martikaisen päävalmentajan tehtävistä.
      Joensuun Kiekko-Pojat vaihtaa päävalmentajaa. Alkukaudella joukkuetta valmentanut Kari Martikainen on vapautettu tehtävistään, ja joukkueen apuvalmentajana toiminut Simo Karjalainen nousee nyt päävalmentajan rooliin.

      – Tämä on kilpaurheilua ja tässä pelataan tuloksesta. Ollaan asetettu seurana tietyt tulostavoitteet ja vaatimustaso urheilutoimen toiminnalle. Nyt ne eivät ole toteutuneet, niin kuin olisimme halunneet, manageri Jaakko Lipponen kommentoi vaihdosta seuran tiedotteessa.

      – Päätöstä ei tehty yhden ottelun perusteella vaan pidempi aikaväli ratkaisee. Koettiin, että nyt pitää tehdä muutostoimenpiteet hyvissä ajoin.

      Martikainen valmensi joukkuetta reilun vuoden ajan. Viime kaudella hän luotsasi JoKP:n runkosarjassa kolmanneksi.

      Joensuulaisten kausi ei ole lähtenyt käyntiin toivotulla tavalla. Joukkue on kerännyt seitsemästä pelaamastaan ottelusta seitsemän pistettä ja on sarjataulukossa sijalla 12.

      https://www.jatkoaika.com/Uutiset/Joensuun-Kiekko-Poikien-päävalmentaja-vaihtuu-–-Simo-Karjalainen-ottaa-vetovastuun/246189

      Forssalaislähtöisen Miro Ruokosen alkukausi Ilveksessä on pitänyt sisällään draamaa ja rytinää – "En olisi odottanut, että tuollainen ratkaisu tulisi"

      Miro Ruokonen on nähnyt läheltä ensimmäisellä kaudellaan Ilveksessä yhdet Liiga-historian shokeeraavimmista valmentajapotkuista, mutta myös Tampereella vallitsevan kiekkobuumin.

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/5446631

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ketterä - FPS Keskiviikko 23.11.2022 klo 18:30

    • Anonyymi

      PALLOSEURA ESITTI KAUDEN TÄHÄN SAAKKA PARASTA

      https://forssanpalloseura.fi/palloseura-esitti-kauden-tahan-saakka-parasta/

      FPS:lle ansaitusti toinen kotivoitto – "Ehjä ja tyly esitys"

      Kiekko-Vantaan torstaina murskaama FPS oli muutamassa vuorokaudessa kuin uusi joukkue RoKia vastaan ja otti selvän voiton.

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/5451309

      Hermekselle viikonlopun toinen voitto Jelgavassa

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2022/10/22/hermekselle-viikonlopun-toinen-voitto-jelgavassa

      Maalikooste: KeuPa HT - Ketterä

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/22/maalikooste-keupa-ht-kettera

      Maalikooste: IPK - K-Espoo

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/22/maalikooste-ipk-k-espoo

      Maalikooste: K-Vantaa - KOOVEE

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/22/maalikooste-k-vantaa-koovee

      Maalikooste: Zemgale - Hermes

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/22/maalikooste-zemgale-hermes

      Näkökulma | Tahmeaa alkukautta kokonaisuutena pelanneen FPS:n täytyy pestä likapyykkinsä perusteellisesti

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/5451321

    • Anonyymi

      Mestis-viikko: Uusi päävalmentaja Joensuun Kiekko-Poikiin, välähdys Turun perjantai-illasta ja Kiekko-Espoo jatkoi vakuuttavaa menoaan

      Mestis-kiekkoa oli tällä viikolla tarjolla viitenä päivänä ja 13 ottelun verran. Mainittavia tapahtumia näin alkuun ovat päävalmentajan vaihdos Joensuussa, FPS:n rökäletappio ja sen jälkeinen kasvojenpesu sekä ennakkosuosikkien Kiekko-Espoon ja Imatran Ketterän voittoputkien jatkuminen.

      Allekirjoittanut oli paikalla perjantai-iltana Turussa, kun Rajupaja Areenalla TUTO sai vastaansa RoKin. Hyvän ottelukokemuksen lisäksi pääsin vaihtamaan päävalmentajien kanssa ajatuksia niin tulevasta ottelusta kuin siitä, miten joukkueiden alkukaudet olivat menneet ja millaisia ajatuksia ja fiiliksiä se on kummassakin herättänyt.

      Nostan tässä vielä esille RoKin matkan jatkumisen Forssaan ja viime kevään pronssiottelun uusinnan. Samanlaista jännitysnäytelmää lauantaina 22.10. joukkueiden välisessä ottelussa ei saatu aikaiseksi, mutta FPS:n itsensä kokoaminen ja erinomainen pelaaminen kotiyleisön edessä oli hatunnoston arvoinen suoritus. Aivan miten RoKin päävalmentaja Maso Lehtonen C Moren loppuhaastattelussa totesi, paremmin pelannut joukkue voitti tänään ja ansaitsi voittonsa.

      Viikon onnistuja

      Viikon onnistujana nousee esiin Kiekko-Espoon Joni Piipponen. Kaksi maalia ja kolme syöttöä Iisalmen lauantai-illassa tai missään muussakaan kiekkokaukalossa ei ole ihan joka viikkoista.

      Viikon yllättäjä

      Joensuun Kiekko-Poikien päävalmentajan vaihdos saa viikon yllättäjän tittelin. Perusteltua se varmasti on tulokseen ja suorittamiseen nähden, mutta yllättävän siitä tekee valinta. Vaihdettiinko ja millä mittareilla oikeasti parempaan päävalmentajaan? Kyllä, Simo Karjalainen on oman kylän poikia ja kulkenut ja kasvanut seuran valmennusputkessa, mutta kyllä tehtävästä vapautetun Kari Martikaisen CV on vahvempi ja monipuolisempi niin pelaajana kuin valmentajanakin.

      Viikon pettymys

      Viikon pettymyksen viitta asetetaan FPS:n harteille torstain ottelun K-Vantaata vastaan seurauksena. Loppunumerot 9−3 olivat jo itsestään surulliset, mutta ottelun kolmas erä oli FPS:n kannalta suorastaan katastrofaalinen.

      Viikon erikoisuudet

      Viikon erikoisuudesta vastasi KOOVEE, joka heti viikon avaavassa ottelussa kotikaukalossaan iski kolme maalia TUTO:n verkkoon minuutissa ja 13 sekunnissa voittaen ottelun niiden ansiosta 4−2.

      Alkavan viikon kuumat ja kiinnostavat kamppailut

      Alkavan viikon herkkupalat pelataan todennäköisesti Rovaniemellä, jonne Kiekko-Espoo matkustaa loppuviikosta. Voitosta voittoon alkukaudesta kulkeneet espoolaiset ovat ennakkosuosikkeja perjantaina ja lauantaina pelattaviin tuplakohtaamisiin, mutta RoKi saa tunnetusti sen kuudennen kenttäpelaajan jäälle kotiyleisöstään.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Mestis-viikko-Uusi-päävalmentaja-Joensuun-Kiekko-Poikiin-välähdys-Turun-perjantai-illasta-ja-Kiekko-Espoo-jatkoi-vakuuttavaa-menoaan/246252

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Teemu Selänteen pojan Mestis-siirrossa paistaa liian räikeästi markkinointitempaus

      Eetu Selänne pääsi varsin heppoisilla näytöillä Mestikseen ja kohtaa todennäköisesti valtavan mediamyllytyksen. Se ei välttämättä ole reilua häntä kohtaan.

      Heinolan Peliitat jysäytti yhden tämän kauden puhuttelevimmista Mestis-uutisista, kun se tarjoaa näyttöpaikan Teemu Selänteen 24-vuotiaalle pojalle Eetulle.

      Jo tästä ilmaisusta voi päätellä paljon. Kyseessä on poikkeuksellisen kiinnostava pelaaja ainoastaan siksi, koska hän on suuren ja kiinnostusarvoltaan täysin vertaansa vailla olevan lajilegendan jälkeläinen.

      Rehellinen tarkastelu Eetu Selänteen tilastoihin osoittaa sen, että hänen jääkiekkouransa on ollut varsin vaatimaton siinä kontekstissa, jossa hänestä puhutaan Mestis-pelaajana.

      Viimeiset kolme kautta hän pelasi yliopistosarja NCAA:n kolmannessa divisioonassa, jossa pelaa lähes sata kirjavan tasoista joukkuetta.

      Korostan, että en ole nähnyt yhtään kyseisen sarjan ottelua, mutta tasoltaan se on enemmän harrastamista kuin huippu-urheilua.

      NCAA:n III-divisioonasta on historian saatossa noussut Liigaan vain yksi pelaaja. Kyseessä on Mikko Sivonen, joka pääsi pelaamaan kaksi ottelua Ilveksessä kaudella 2002–03. Toki näiden sarjojen välissä Sivonen pelasi muun muassa NCAA:n ylintä divisioonaa ja ECHL:ää.

      Selänne on tehnyt viimeisen kolmen kauden aikana Curry Collegen joukkueessa 56 ottelussa 35 tehopistettä, jota ei voi pitää sarjan tason huomioiden erityisen vakuuttavana näytteenä edes Mestis-seuralle.

      Esimerkiksi Selänteen joukkuekaverina Curryssä pelannut puolustaja Kalle Sundell teki viime kaudella paremmat tehopisteet, mutta hänen tämän kauden pelipaikkansa on Suomen neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava tuusulalainen TuusKi.

      Selänne pääsee näyttämään kykynsä Mestis-tasolla, mutta erityisen kovia odotuksia hänen kohdalleen ei kannata asettaa.

      Koko kuviossa tuoksahtaa voimakkaasti Hannes Hyvösen valmentaman seuran pyrkimys markkinointitemppuun, jossa sinänsä ei ole mitään väärää urheilubisneksessä. Peliittojen tempaus on yksi harvoista keinoista, jolla näivettynyt Mestis nousee puheenaiheeksi valtakunnallisiin medioihin.

      Selänne-sukunimellä on Suomessa täysin poikkeuksellinen asema, mikä näkyy parhaiten siinä, että Teemu Selänteen lisäksi myös hänen lapsensa, puolisonsa ja vanhempansa ovat vuosien varrella olleet huomattavalla tavalla esillä julkisuudessa.

      Esimerkiksi kun Peliitat vierailee ensi viikolla Tikkurilassa, hallissa on todennäköisesti edustajia kaikista valtakunnan tärkeimmistä tiedotusvälineistä. Mediarumba yhden pelaajan ympärillä saattaa olla poikkeuksellista koko suomalaisen sarjajääkiekon mitassa.

      Vastaava esimerkki on jo olemassa; Eetu Selänne piipahti Pikkuleijonissa reilut seitsemän vuotta sitten.

      Onko huomattava mediahuomio kuitenkaan reilua Selännettä kohtaan? Hän kuitenkin oletettavasti pyrkii eteenpäin urheilu-urallaan ja tahtoo osoittaa pärjäävänsä Mestiksessä.

      Sekin mietityttää, kuinka iso rooli siirrossa on ollut Hyvösen ja Teemu-isän suhteilla. Selänne ja Hyvönen tuntevat toisensa niin vuosituhannen alusta San Jose Sharksista kuin vuoden 2008 MM-kisoista.

      Koko suomalaisen kiekkoyleisön olisi tervettä muistaa, että Eetu Selänne on pian jo 25-vuotias eli vanhempi kuin keskimääräinen Mestis-pelaaja ja potentiaaliltaan valovuosien päässä isästään.

      https://www.jatkoaika.com/Kolumni/Teemu-Selänteen-pojan-Mestis-siirrossa-paistaa-liian-räikeästi-markkinointitempaus/246282

    • Anonyymi

      Mestis on hyvä ponnahduslauta Eetu Selänteelle!.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Selänne, Timonen, Kapanen... Leijonatähtien jälkikasvua Mestiksessä

      Eetu Selänteen debyyttiottelu Peliitoissa kiinnostaa monia. Selänne ei kuitenkaan ole ainoa tunnettu kiekkonimi Mestiksessä.

      Stanley Cup -voittaja Kimmo Timosen poika Samuel Timonen (s. 1999) pelaa jo kolmatta kauttaan IPK:ssa. Hyökkääjänä pelaava Timonen ansaitsi pelipaikkansa Iisalmessa alun perin testisopimuksen kautta, mutta on kasvattanut rooliaan kausi kaudelta.

      Viime kaudella Timonen oli IPK:n kuudenneksi tehokkain hyökkääjä runkosarjassa (9 9=18), vaikka häärikin enemmän työmyyränä kuin kärkiketjuissa. Tänä syksynä hän on saanut myös ylivoimavastuuta ja on kasvaneen roolinsa myötä aiempaa paremmassa pistevauhdissakin.

      Timonen ei ole ainoa NHL-konkarin jälkeläinen IPK:n pukukopissa. Konsta Kapanen (s. 2003) tuo monelle mieleen nuoren Sami Kapasen.

      Kapanen pelaa pääosin KalPan U20-joukkueessa, mutta on saanut sekä viime että tällä kaudella kokemusta miesten peleistä niin Liigan kuin Mestiksenkin puolella. Nuorten maajoukkueringissä mukana oleva laitahyökkääjä kuuluu KalPan tulevaisuudensuunnitelmiin.

      Tšekkipakki Zack Malík (s. 2000) on puolestaan isossa roolissa FPS:n takalinjoilla. Puolustajan ensimmäinen syksy Suomessa on ollut rikkonainen, mutta viidessä pelissään Malik on pelannut keskimäärin yli 21 minuuttia ottelua kohden.

      Malikin isä on lähes 700 NHL-peliä pelannut Marek Malík. Pikkuveli Nick (s. 2002) loistaa puolestaan toista kauttaan KooKoon maalilla.

      Toisen polven pelaajista kaikkein parhaat todennäköisyydet isänsä Pohjois-Amerikan saavutusten lyömiseen on kuitenkin Emil Järventiellä (s. 2005), joka pelaa lainalla KOOVEEssa Ilveksestä. Isä-Martti viihtyi nimittäin rapakon takana vain vuoden ja sai tililleen ainoastaan yhden NHL-ottelun.

      Lupaava ja luisteluvoimainen Järventie kulkee parhaillaan samaa polkua kuin kolme vuotta vanhempi isoveljensä Roby aikoinaan. Roby pelasi lähes koko kauden 2019–2020 KOOVEEssa, jonka jälkeen hänet varattiin NHL:ään kakkoskierroksella.

      Emiliä pidetään jopa veljeään kovempana lupauksena, mutta pistetili Mestiksessä on vielä kolmen ensimmäisen ottelun jälkeen avaamatta.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Selänne-Timonen-Kapanen-Leijonatähtien-jälkikasvua-Mestiksessä/246303

      Forssalaiskiekkoilija Tuomas Suoniemi teki viime vuonna sarjansa ylivoimaisen piste-ennätyksen – tällä kaudella hän pelaa kovassa TPS:n porukassa

      Suoniemi matkustaa sunnuntaina Kanadaan pelaamaan Suomen paidassa U17-maajoukkueturnausta.

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/5462317

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      FPS - K-Espoo Lauantai 26.11.2022 klo 17:00

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      FPS - Hermes Keskiviikko 30.11.2022 klo 18:30

    • Anonyymi

      vanha suomalainen sananlasku,rotat jättää uppoavan laivan.

    • Anonyymi

      Hokki ja IPK kotivoittoihin - Ketterälle ja Kiekko-Espoolle vieraspisteet

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2022/10/28/hokki-ja-ipk-kotivoittoihin-ketteralle-ja-kiekko-espoolle-vieraspisteet

      Maalikooste: IPK - KeuPa HT

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/28/maalikooste-ipk-keupa-ht

      Maalikooste: Hokki - Peliitat

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/28/maalikooste-hokki-peliitat

      Maalikooste: RoKi - K-Espoo

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/28/maalikooste-roki-k-espoo

      Eetu Selänne esiintyi lupaavasti debyytissään – nousi nopeasti joukkueen tehoryhmään

      https://www.iltalehti.fi/jaakiekko/a/33c54198-c188-454d-b428-d6b856e66ad1

    • Anonyymi

      HUONO TOINEN ERÄ PALLOSEURAN SURMA TAMPEREELLA

      https://forssanpalloseura.fi/huono-toinen-era-palloseuran-surma-tampereella/

      Palloseura taipui Hakametsässä: Kooveen viiden maalin tehoryöppy kellisti FPS:n Mestiksessä

      FPS voitti Hakametsässä kaksi erää, mutta jäi silti ilman pisteitä.

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/5466630

      Seitsemän ottelun lauantai - Rovaniemellä ja Kokkolassa yli 2000 katsojaa

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2022/10/29/seitseman-ottelun-lauantai-rovaniemella-ja-kokkolassa-yli-2000-katsojaa

      Maalikooste: Zemgale - Ketterä

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/29/maalikooste-zemgale-kettera

      Maalikooste: Zemgale - Ketterä

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/29/maalikooste-zemgale-kettera

      Maalikooste: Hermes - Hokki

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/29/maalikooste-hermes-hokki

      Maalikooste: RoKi - K-Espoo

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/29/maalikooste-roki-k-espoo

      Maalikooste: KOOVEE - FPS

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/29/maalikooste-koovee-fps

      Maalikooste: IPK - Peliitat

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/29/maalikooste-ipk-peliitat

      Maalikooste: JoKP - KeuPa HT

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/29/maalikooste-jokp-keupa-ht

      Maalikooste: TUTO Hockey - K-Vantaa

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/10/29/maalikooste-tuto-hockey-k-vantaa

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      K-Espoo - FPS Torstai 1.12.2022 klo 18:30

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      FPS - Hokki Lauantai 3.12.2022 klo 17:00

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      FPS - JoKP Torstai 8.12.2022 klo 18:30

    • Anonyymi

      MAALINTEKO JÄLLEEN VAIKEAA, KÄRKIJOUKKUE K-ESPOO VEI PISTEET

      https://forssanpalloseura.fi/maalinteko-jalleen-vaikeaa-karkijoukkue-k-espoo-vei-pisteet/

      Kärki-Espoon kiusaaminen ei tuonut pisteitä: Tappio pudotti FPS:n Mestiksen jumboksi.

      Seuraava peli vasta puolentoista viikon kuluttua.

      https://www.forssanlehti.fi/paikalliset/5480651

      Perjantaina pelattiin vauhdikas viiden ottelun kierros

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2022/11/04/perjantaina-pelattiin-vauhdikas-viiden-ottelun-kierros

      Näin! Eetu Selänne avasi pistetilinsä Mestiksessä

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/11/04/nain-eetu-selanne-avasi-pistetilinsa-mestiksessa

      Maalikooste: Hermes - K-Vantaa

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/11/04/maalikooste-hermes-k-vantaa

      Maalikooste: KeuPa HT - Peliitat

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/11/04/maalikooste-keupa-ht-peliitat

      Maalikooste: Ketterä - RoKi

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/11/04/maalikooste-kettera-roki

      Maalikooste: Hokki - KOOVEE

      https://mestis.fi/fi/videot/2022/11/04/maalikooste-hokki-koovee

    • Anonyymi

      voi teitä pojjaat, taas nekku punoittaa.

    • Anonyymi

      Mestis-viikko: Puolustajien tehoilun kautta tauolle – Selänteelle ensimmäinen Mestis-maali

      Mestis siirtyi Liigan tapaan reilun viikon mittaiselle maajoukkuetauolle mielenkiintoisista asetelmista. IPK:n puolustaja Alexander Cotton nousi pistepörssin kärkeen ja auttoi samalla nostamaan joukkueensa jo sarjakakkoseksi. Isoimmat otsikot varasti kuitenkin Eetu Selänteen maali- ja pistetilin aukeaminen.
      Mestis-joukkueet lähtevät maajoukkuetauolle sarjataulukon näyttäessä mielenkiintoisia asetelmia. Kiekko-Espoo on hieman karannut muilta sarjan kärjessä, mutta sen takana sijat 2.-5. mahtuvat kolmen pisteen sisälle.

      Tasaista on myös taulukon tyvipäässä, jossa sarjan jumbosijalta on matkaa pudotuspelipaikoille ainoastaan yhden voiton, eli kolmen pisteen verran.

      Viikon onnistuja

      Viikon onnistujaksi nousee ansaitusti Iisalmen Peli-Karhut, joka nappasi viikon kolmesta ottelustaan kolme voittoa ja täydet yhdeksän sarjapistettä. Suorituksen arvoa nostaa entisestään se, että voitoista kaksi tuli perättäisten päivien vierasotteluista.

      Voitot nostivat perjantaiseen Suomen Cupin finaaliin valmistautuvan IPK:n sarjakakkoseksi.

      Myös parhaiten esiin nousseen pelaajan titteli menee Iisalmeen, jossa puolustaja Alexander Cotton takoi kolmessa ottelussa hurjat tehot 2 6 ja nousi koko Mestiksen pistepössin kärkeen.

      Viikon yllättäjä

      Viikon yllättäjäksi voidaan nostaa RoKi. Vaikka rovaniemeläiset ovat aloittaneet kauden vahvasti ja kuuluvat sarjan ennakkosuosikkien joukkoon, on kaksi voittoa kolmena peräkkäisenä pelipäivänä pienoinen yllätys, erityisesti, kun toinen voitoista tuli hallitsevan mestarin Ketterän kotiluolasta.

      Kauppareissuksi lanseeratun vieraskiertueen RoKi avasi torstaina voitokkaasti Joensuussa, ja viikonloppuna vuorossa oli tuplapelit Imatralla. Rovaniemeläiset löytyvät tauolle siirryttäessä sarjan sijalta kuusi.

      Viikon pettymys

      Heinolassa riittää paljon mietittävää tauon ajalle, sillä viikon kolmesta ottelusta tuloksena oli nolla pistettä. Peliitat on ajautunut jo kuuden ottelun mittaiseen tappioputkeen. Tällä viikolla tukkaan tuli K-Vantaalta, KeuPalta ja Kiekko-Pojilta, joista kaksi jälkimmäistä kamppailevat parhaillaan heinolalaisten kanssa samoista sarjasijoituksista.

      Pientä valonpilkahdusta toivat kuitenkin Mestis-syksyn puhutuimman pelaajahankinnan, Eetu Selänteen ensimmäinen piste ja maali Mestis-tasolla. Avauspiste tuli perjantain KeuPa-ottelun loppuhetkillä 5–2-kavennusosumaan ylivoimalla ja maali heti seuraavana päivänä Joensuussa yllättävällä laukauksella pienestä kulmasta, tällä kertaa kahden miehen ylivoimalla.

      Viikon erikoisuudet

      Mestiksen pistepörssissä ovat näkyneet alkukaudella erityisesti tehopuolustajat. Koko pörssiä tällä hetkellä johtavan Cottonin lisäksi Kiekko-Espoon Aleksi Matinmikko mahtuu tilastossa viiden kärkeen, ja myös saman seuran Atro Leppänen on tiukasti piste per peli -tahdissa.

      Puolustaja ei ole koskaan voittanut Mestiksen pistepörssiä, mutta olisiko tällä kaudella viimein aika?

      Toisena erikoisuutena nostettakoon esiin K-Espoon lauantaiset pikamaalit. TUTOn ja K-Espoon ottelu eteni kolmannen erän puolivälissä vieraiden kahden maalin johdossa, kun Olli Iisakka sivalsi ajassa 53:12 ratkaisevan tuntuisen 1–4-osuman. Turkulaisten valot sammuivat lopullisesti ainoastaan kuusi sekuntia myöhemmin, Morten Jurgens muutti lukemat 1–5:en ajassa 53:18.

      Alkavan viikon kuumat ja kiinnostavat kamppailut

      Tällä viikolla valtaosa Mestis-joukkueista on tauolla peleistä, mutta perjantaina on tarjolla jääkiekon ystäville yksi ottelu. IPK ja Kiekko-Espoo ovat raivanneet tiensä Suomen Cupin finaaliin, ja kohtaavat toisensa Iisalmessa.

      Finaalissa kohtaavat siis Mestiksen sarjataulukon kaksi kärkijoukkuetta, joten vauhtia ja laadukkaita suorituksia on varmasti tarjolla.

      Cup tulee saamaan varmuudella myös uuden mestarin. Nykymuotoisen jääkiekon Suomen Cupin voittoa ovat juhlineet aikaisemmin TUTO vuonna 2017 ja tuon jälkeen Ketterän kolmesti putkeen. Vuonna 2020 cupia ei pelattu.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Mestis-viikko-Puolustajien-tehoilun-kautta-tauolle-–-Selänteelle-ensimmäinen-Mestis-maali/246487

      IPK:n Alexander Cotton on Mestiksen viikon pelaaja

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2022/11/07/ipkn-alexander-cotton-on-mestiksen-viikon-pelaaja

      Ajoittain piristynyt Forssan Palloseura ei ole viime kauden veroinen – Monia syitä ajautumiseen Mestiksen jumbopaikalle

      Mestiksen ensimmäisen runkosarjaneljänneksen perusteella Forssan Palloseura ei ole hienon viime kauden veroinen.

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/5482229

    • Anonyymi

      FPS - Ketterä Lauantai 10.12.2022 klo 17:00

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kiekko-Espoon finaalisankari Sakari Turtiainen: "Haluamme voittaa kaikki pelit"

      Kiekko-Espoo vei tiukan taistelun jälkeen Suomen Cupin finaalin nimiinsä. Voittomaalikilpailussa 3−2-lukemin ratkenneen ottelun tehokkain espoolaispelaaja oli molemmat varsinaisen peliajan maalit tehnyt puolustaja Sakari Turtiainen.

      Sakari Turtiainen oli tyytyväinen taiston tauottua. Kiekko-Espoolle Suomen Cupin voitto täytti ensimmäisen kauden tavoitteista.

      − Loistavat fiilikset. Tätä me lähdimme hakemaan ja tämä me saatiin, Turtiainen iloitsi.

      Pelillisesti Kiekko-Espoo oli varsinaisella peliajalla vahvempi, ja joukkue sai myös useamman läpiajon, joista ei maalia kuitenkaan syntynyt. Jatkoajalla tahti oli kuitenkin toinen.

      − Varsinaisella peliajalla oli paljon paikkoja, mutta jatkoaika oli IPK:n heiniä.

      Yksi pelin kulminaatiopisteissä oli toisessa erässä, kun Kiekko-Espoo sai kaksi rangaistusta samanaikaisesti. Atro Leppänen sai kaksiminuutisen hyökkäyspäässä ja sen jälkeen seurasti toinen rangaistus aloitusrikkeestä. IPK:n tasoitusmaalin jälkeen Kiekko-Espoo sai vielä joukkuerangaistuksen.

      − En tiedä kenelle se tuli, mutta sen jälkeen päätettiin, että peli menee munille, jos keskitytään tuomareihin. Sovittiin pitävämme suut kiinni ja keskityttiin pelaamaan.

      Kiekko-Espoo joutui lähtemään Cup-finaaliin vieraskentälle, mutta Turtiaisen mukaan se ei joukkuetta haitannut.

      − Sellainen mentaliteetti on joukkueessa, että kaikki pelit halutaan voittaa. Emme me terveisiä tulleet Iisalmeen asti lähettämään. Halusimme voittaa tämän pelin.

      − Olemme täällä käyneet pelaamassa aiemminkin, joten ei siinä sinällään mitään uutta ole. Eikä pelipaikalla väliä ole, tulimme Iisalmeen eilen ja vedimme hyvät aamujäät täällä, Turtiainen kertasi parin viime päivän ohjelmaa.

      Turtiainen viimeisteli rannelaukauksilla Kiekko-Espoon molemmat maalit varsinaisella peliajalla. Ensimmäinen vei espoolaiset johtoon avauserässä ja IPK:n Henri Knuutisen osuttua kahdesti Turtiainen toi Kiekko-Espoon tasoihin kolmannessa erässä.

      − Ihan makea homma, tällä kaudella ei hirveästi osumia tullut, joten kiva että osuin nyt.

      Turtiainen on tähän mennessä iskenyt Mestis-kauden aikana yhden maalin. Sekin maali syntyi IPK:ta vastaan ja jäi lokakuisen kamppailun voittomaaliksi.

      Suomen Cupin finaali ratkaistiin kolmen erän tasatilanteen jälkeen samaan tapaan kuin runkosarjaotteluissa. Ensin pelattiin viisi minuuttia kolmella kolmea vastaan ja sen jälkeen lauottiin voittomaalikilpailu.

      − Ei mekään muutaman pakin kanssa tiedetty miten menetellään, kun 60 minuuttia tuli täyteen. Sitten selvisi että viisi minuuttia kolmella kolmea vastaan.

      − Tietysti aina voi keskustella, kuuluvatko rankkarit pelin henkeen. Onneksi peli kääntyi meille.

      Turtiainen sai hyvän revanssin aikaisemmille finaalitappioille. Cup-finaalissa mestaruus irtosi kolmella yrittämällä, ja myös Mestis-finaaleista on kolme tappiota.

      − Olen itse ollut kaksi kertaa häviämässä Suomen Cupin finaalin, joten oli mahtavaa, että tällä kertaa peli päättyi näin.

      https://www.jatkoaika.com/Haastattelu/Kiekko-Espoon-finaalisankari-Sakari-Turtiainen-Haluamme-voittaa-kaikki-pelit/246547

    • Anonyymi

      Kiekko-Espoon urheilutoimenjohtaja Kim Hirschovits korosti pitkäjänteistä työtä: "Näistä jutuista muodostuu urheilun hienous"

      Suomen Cupin voittajan Kiekko-Espoon urheilutoimenjohtaja Kim Hirschovits antoi kunniaa paitsi nykyiselle joukkueelle, myös aikaisemmin joukkueen eteen työtä tehneille henkilöille.

      Kim Hirschovits halusi tuoda voiton hetkellä koko seurayhteisöä, joka tekee Kiekko-Espoon eteen töitä viidettä kautta.

      − Hyvät fiilikset. Olen todella onnellinen niiden ihmisten puolesta, jotka ovat tämän eteen tehneet hommia. Kannattajien, yhteistyökumppanien, taustaryhmän, pelaajien ja toimihenkilöiden puolesta.

      − Kiitokset eivät koske vain niitä, jotka ovat mukana tässä ja nyt, vaikka he tämän voittivat. On syytä huomioida myös ne, jotka ovat olleet tässä viiden vuoden aikana käväisseet viemässä Kiekko-Espoota eteenpäin.

      Espoossa ei ole juhlittu pokaaleja miesten tasolla, joten voitto merkitsi Hirschovitsille ja muille joukkueen jäsenille paljon.

      − Tämä oli välitavoite tähän kauteen, että saimme Suomen Cupin voiton. Päätavoite odottaa keväällä. Pitkä kausi on vielä edessä, ja varmasti tämä kokemus auttaa matkalla, Hirschovits uskoo.

      Juuri ennen haastattelua Hirschovits kuvautti itsensä toiminnanjohtaja Antti Mannisen, huoltaja Aleksi Lindstedtin ja hyökkääjä Tommi Takaveräjän kanssa. Koko porukka on ollut mukana ensimmäisestä uuden Kiekko-Espoon kaudesta alkaen.

      − Halusimme ikuistaa pienen hetken. Näihin vuosiin mahtuu aika paljon asioita. Tunteja niin busseissa kuin halleissa, paljon työtä ja paljon hyviä ja paljon vaikeita hetkiä.

      Takaveräjä sai kunnian olla nostamassa Cup-pokaalia ensimmäisenä joukkueen kapteenina toimineen Julius Rantaeskolan kanssa.

      − Hienoja pieniä muistoja. Näistä pienistä jutuista muodostuu urheilun hienous. Siihen kuvastuu paljon sinistä sydäntä.

      Kiekko-Espoon uuden tulemisen aikana ensimmäinen kausi päättyi Suomi-sarjan välieriin. Toisella kaudella Kiekko-Espoo johti välieräsarjaa 2−0, kun kausi keskeytyi. Kaksi Mestis-kautta ovat tuoneet tappiot puolivälierässä ja finaalissa.

      − Koronaepidemiaankin päättynyt kausi oli sitten lopulta pettymys. Joukkueessa oli silloin hyvä meno, ja sitten kaikki päättyi kuin seinään.

      − Viime vuonnakin oli kaksi finaalia ja molemmissa olimme häviävänä osapuolena. Tässä täytyy oppia voittamaan, ja nämä ovat hyviä kokemuksia jatkoon.

      https://www.jatkoaika.com/Haastattelu/Kiekko-Espoon-urheilutoimenjohtaja-Kim-Hirschovits-korosti-pitkäjänteistä-työtä-Näistä-jutuista-muodostuu-urheilun-hienous/246548

    • Anonyymi

      RoKi - FPS Perjantai 16.12.2022 klo 18:30

    • Anonyymi

      PALLOSEURAN JOHTO EI KESTÄNYT KEURUULLA

      https://forssanpalloseura.fi/palloseuran-johto-ei-kestanyt-keuruulla/

    • Anonyymi

      Eetu Selänne iski kovat tehopisteet Mestis-kierroksella – alku Suomessa on ollut lupaava

      Eetu Selänne kirjautti kolme tehopistettä Peliittojen murskavoitossa.

      Heinolan Peliittojen puhuttu hyökkääjävahvistus Eetu Selänne onnistui erinomaisesti perjantain ottelussa RoKia vastaan. Selänne teki voitto-ottelussa tehot 1 2 ja kirjautti tehotilastoonsa merkinnän 3.

      Hannes Hyvösen valmentama Peliitat voitti ottelun maalein 7–2. Selänne oli ottelussa joukkueensa paras pistemies.

      Selänteen alku Mestiksessä on muutenkin ollut lupauksia herättävä, sillä seitsemän ottelun jälkeen kasassa ovat tehot 2 3=5. Myös peliaikaa on kertynyt ottelua kohden varsin mukavasti keskimäärin 18.22.

      https://www.jatkoaika.com/Uutiset/Eetu-Selänne-iski-kovat-tehopisteet-Mestis-kierroksella-–-alku-Suomessa-on-ollut-lupaava/246620

    • Anonyymi

      Hermes - FPS Lauantai 17.12.2022 klo 17:00

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      FPS - TUTO Torstai 29.12.2022 klo 18:30

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Sininen Smurffi nähty Kaukjärvellä. Meni huoltoasemalta Heinämaan kulmille päin ja hoki mennessään pesufatipesufati.
      ...eikö forssassa ole mitään muuta kuin pallopelejä tai jiäkiekkoo???

      • Anonyymi

        Eikö ole hyvä, että nuoriso harrastaa liikuntaa, eikä ole päihdekoukussa?.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ole hyvä, että nuoriso harrastaa liikuntaa, eikä ole päihdekoukussa?.

        Ahaa, siis kun eielaa nonninjoutavia iekko/pallopelejä, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin "päihdekoukku"...????
        Osoittaa vain kuinka köyhää on ajattelusi.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mestis-viikko: Voittolaukauksia, hattutemppuja ja 15-vuotias debytantti – Mestiksessä sattui ja tapahtui jälleen

      Jatkoaika seuraa alkanutta Mestis-kautta tällä kaudella viikkoraporttien muodossa. Päättynyt viikko piti sisällään jälleen paljon onnistumisia ja suuria tunteita. Maaleja syntyi jälleen yllin kyllin ja nähtiinpä yksi yli tunnin mittainen eräkin.
      Viime viikolla Mestiksessä pelattiin peräti viitenä päivänä ja otteluita kertyi kaikkiaan 14. Näistä ainoastaan puolet päättyi 60 peliminuutin jälkeen, ja kuusi kertaa voittaja ratkesi vasta voittomaalikilpailun kautta.

      Mestiksen kohdalla ei myöskään voi puhua merkittävästä kotiedusta, sillä voitot koti- ja vierasjoukkueiden välillä menivät myös tasan. Eniten pisteitä viikolla kerrytti K-Vantaa, joka nappasi kolmesta ottelustaan kuusi pistettä. Ainoastaan yhden ottelun pelanneet TUTO Hockey ja Hokki jäivät pisteittä.

      Sarjataulukossa Ketterä sai kirittyä K-Espoon etumatkaa viidellä pisteellä, kun espoolaiset onnistuivat saalistamaan ainoastaan yhden pisteen. Myös kamppailu pudotuspeliviivan tuntumassa kiristyi, kun kymmenentenä olevaa ja pisteittä jäänyttä TUTOa lähestyi Peliitat kolmella pisteellään. Sarjan hännillä HK Zemgale ja FPS saivat otettua pienen hajuraon pisteittä jääneeseen Hokkiin.

      Yleisökeskiarvo viime viikolla oli 586 katsojaa, joka ei kovin mairittelevaa kuvan Mestiksen kiinnostavuudesta anna. Ainoastaan Rovaniemellä rikottiin tuhannen katsojan raja, Vantaalla päästiin hädin tuskin yli 300 katsojan.

      Mestiksen sarjaohjelmalle ei voi kovin hyvää arvosanaa antaa tässä kohtaa kautta: Ero eniten ja vähiten pelanneiden joukkueiden kesken on peräti seitsemän ottelua. Paljon on selitettävissä ohjelman muututtua juuri ennen sarjan alkua, kun SaPKo putosi pois ja Zemgale nousi tilalle. Siltikin noin suuri ero vääristää sarjan tilannetta liikaa, kun kautta on pelattu vasta kolmannes.

      Viikon onnistuja

      Vaikka K-Vantaa keräsikin kuusi pistettä, niin joukkueista parhaiten onnistui kaksi peliä ja viisi pistettä kerännyt RoKi. Vantaalaisten lisäksi sekä Kiekko-Pojat että Ketterä nappasivat pisteitä kaikista kolmesta ottelustaan.

      Pelaajien puolella onnistujia oli useitakin. Jukureista lainalla Ketterässä oleva Samu Tuomaala paukutti viisi maalia. Hattutempun hän teki tappio-ottelussa KeuPa HT:ta vastaan. Myös viikon toinen hattutempun tekijä pelasi hävinneen joukkueen riveissä, kun Peliitojen Niklas Virtanen onnistui kolmesti KOOVEEta vastaan.

      Viikon ainoasta nollapelistä vastasi Ketterän Santeri Lipiäinen, joka 16 torjunnallaan nollasi FPS:n.

      Viikon yllättäjä

      Isoja yllätyksiä ei Mestiksessä viime viikolla nähty. Ehkä Ilveksestä KOOVEEssa lainalla olevan Santeri Airolan uran ensimmäinen maali voidaan sellaiseksi laskea. Jopa joukkuetoverit olettivat neljättä kauttaan Mestiksessä pelaavan ja NHL-varauksenkin saaneen liigapelaajan tehneen maalin aiemmin, eivätkä huomanneet ottaa edes kiekkoa Airolalle talteen.

      Viikon pettymys

      Pettymys on ehkä suurin Espoossa, missä kärkijoukkue koki tappion viikon molemmissa otteluissaan. Vierasotteluiden Kokkolassa sekä Forssassa oli ennakoitu tuovan sarjakärjelle selviäkin voittoja, mutta urheilun hienous näytti jälleen ennakkoarvioille pitkää nenää.

      Viikon erikoisuudet

      Mestiksen kohdalla erikoisuuden kynnys on ehkä korkeampi kuin Liigassa, niin paljon tapahtumarikkaampi sarja Mestis on. Perjantaina Kajaanissa pelattu Hokin ja RoKin välisessä ottelussa nähtiin peräti kolme videotarkistusta samassa erässä. Kajaanilaisten päävalmentaja Pasi Räsäsen mukaan ottelun toinen erä kesti noiden tarkistusten vuoksi peräti 63 minuuttia.

      Kaksi kertaa kuvanauhalta tarkisteltiin isojen rangaistusten mahdollisuutta ja kertaalleen tarkistettiin mahdollisen maalin syntymistä. Tuloksena oli kaksi 5 20 minuuttista sekä yksi hylätty maali.

      Erikoista oli myös, että molemmat isot rangaistukset tuomittiin RoKille ja niiden välissä pelikello ehti rullata ainoastaan 37 sekuntia. Hokki ei lähes viiden minuutin kahden miehen ylivoimallaan maalinteossa onnistunut.

      Kokkolassa Hermes esitti todellisen tulevaisuuden lupauksen, kun vasta 15-vuotias Jesper Kotajärvi pääsi pelaamaan reilut seitsemän minuuttia kotiottelussa Kiekko-Poikia vastaan. Pohjola-leirin parhaana pelaajana palkittu Kotajärvi merkkautti itselleen kaksi miinusmaalia ottelussa.

      Alkavan viikon kuumat ja kiinnostavat ottelut

      Ensi viikon herkkupala nähdään perjantaina Espoossa, kun sarjakakkonen Ketterä saapuu haastamaan kärjen. K-Espoo on alkukauden ollut keskinäisissä otteluissa niskan päällä, mutta viime viikon kuntopuntaria katsoen saattaa Ketterä olla nyt vahvempi.

      Myös sarjan toisessa päässä nähdään keskinäinen kamppailu, kun FPS isännöi lauantaina Hokkia. Näiden joukkueiden kolme edellistä keskinäistä kohtaamista on päättynyt vierasjoukkueen voittoon, joten pieni etulyöntiasema on tämän tilaston valossa kajaanilaisilla.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Mestis-viikko-Voittolaukauksia-hattutemppuja-ja-15-vuotias-debytantti-–-Mestiksessä

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      TUTO - FPS Perjantai 30.12.2022 klo 18:30

    • Anonyymi

      Toissa kauden Suomi-sarjan mestarilta ikävä päätös − Karhu HT pistää pillit pussiin kesken kauden

      Suomi-sarjan kausi jatkuu yhden joukkueen vähemmällä määrällä, sillä porilainen Karhu HT ilmoitti luopuvansa sarjapaikastaan.

      Suomen jääkiekkoliitto tiedotti tiistai-iltana, että Karhu HT luopuu paikastaan Suomi-sarjassa. Porilaisseura kertoi omalla Facebook-sivullaan julkaistussa tiedotteessa luopumisen syyksi riittämättömän pelaajatilanteensa. Porilaisjoukkue oli sarjassa viimeisenä, eikä se ollut kerännyt pelaamistaan 13 ottelusta vielä pistettäkään.

      Karhu HT nousi Suomi-sarjaan kaudeksi 2015-2016. Keväällä 2021 se voitti Suomi-sarjan mestaruuden. Viime kaudella joukkue sijoittui runkosarjassa 11. ja jäi pudotuspelien ulkopuolelle.

      Sarjataulukkoon porilaisseuran sarjasta luopuminen vaikuttaa siten, että joukkueen pelaamat ottelut mitätöidään ja poistetaan sarjataulukosta. Porvoon Hunters ja Seinäjoen S-Kiekko ovat ainoat joukkueet, jotka eivät olleet vielä pelanneet tällä kaudella Karhu HT:ta vastaan. Hunters nousi sarjataulukossa kahdeksannelta sijalta kolmanneksi edellä olleiden pistevähennyksien vuoksi.

      Loppukauden osalta Suomi-sarjan seurat kokoontuvat keskiviikkona tekemään esityksen luopumisen vaikutuksista ja Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta tekee asiasta päätöksen perjantaina.

      https://www.jatkoaika.com/Uutiset/Toissa-kauden-Suomi-sarjan-mestarilta-ikävä-päätös-−-Karhu-HT-pistää-pillit-pussiin-kesken-kauden/246783

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Hokki - FPS Tiistai 3.1.2023 klo 18:30

    • Anonyymi

      Samuli Tervo Mestiksen kuukauden pelaaja marraskuussa

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2022/12/04/samuli-tervo-mestiksen-kuukauden-pelaaja-marraskuussa

      KeuPa HT:n Juuso Heikkilä on Mestiksen viikon pelaaja

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2022/12/05/keupa-htn-juuso-heikkila-on-mestiksen-viikon-pelaaja

      Mestis-viikko: Kiekko-Espoo palasi kotiin, FPS:lle tukku uran avausmaaleja

      Marraskuu vaihtui joulukuuksi Mestis-viikon aikana, ja tapahtumia kaukalossa ja sen ulkopuolella nähtiin tuttuun tapaan.

      Mestis-viikko tarjosi viiden pelipäivän aikana 17 ottelua. Sarjakärki Kiekko-Espoo palasi kuukauden mittaiselta kotiottelutauolta pelaten kolme ottelua Metro Areenalla. Espoolaisseura tarjosi myös ison uutisen, kun joukkueen uudeksi toimitusjohtajaksi nimettiin Woltilla kannuksensa hankkinut Aku Kallonen.

      Latviassa Zemgalen kotiluolassa vieraili kuluneella viikolla IPK, joka otti molemmista peleistä identtiset 4−2-voitot. Viikon aikana peli oli tasan neljästi 60 minuutin jälkeen. Yksi peleistä ratkesi jatkoajalla ja kolme voittomaalikilpailussa. FPS ja Hokki joutuivat urakoimaan kovimmin keskinäisen pelin ratkettua forssalaisille ajassa 64.43 Michal Kvasnican maalilla. Molemmat kärsivät myös yhden tappion voittomaalikilpailuissa, FPS Hermekselle ja Hokki TUTOlle.

      Viikon onnistuja

      Kiekko-Espoon kolmen kotiottelun voitto toi täyden pistepotin. Erityisen makea oli kärkikamppailun voitto Ketterästä, ja ottelu tarjosikin Mestis-viihdettä parhaimmillaan. Kiekko-Espoon pelaajista Aleksi Matinmikko ja Juho Koivusaari kirjauttivat tehot 2 3.

      Joensuun Kiekko-Pojat on vaikean alkukauden ja valmentajanvaihdoksen jälkeen osoittanut nousuvirettä. Kuluneella viikolla molemmat pelit päättyivät Kiekko-Poikien voittoon, mukaan lukien voittomaalikilpailussa napattu voitto Imatralla. Kaikkiaan joensuulaiset porskuttavat nyt kahdeksan ottelun pisteputkessa.

      KeuPa HT:n Juuso Heikkilä iski puolestaan kahdessa voittoisassa vierasottelussa tehot 3 3. Rovaniemellä hän kartutti saldoaan maalilla ja syötöllä, Turussa hän laittoi vielä tuplasti paremmaksi.

      Viikon yllättäjä

      KOOVEE otti kaksi voittoa sarjataulukossa kolme sijaa ylempänä olevasta Kiekko-Vantaasta. Jälkimmäisestä, Hakametsässä pelatusta pelistä maalivahti Samu Pakariselle tarttui mukaan kauden toinen nollapeli.

      Viikon pettymys

      Yleisenä pettymyksenä on todettava, että sarjataulukkoon on revennyt iso väli tällä hetkellä kymmenettä sijaa pitävän TUTOn ja yhdentenätoista olevan Peliittojen väliin, peräti seitsemän pistettä. Peliittojen ja muiden viivan alla olevien joukkueiden eli FPS:n, HK Zemgalen ja Hokin on piristyttävä pikaisesti, että pelit jatkuisivat runkosarjan jälkeen pudotuspeleissä.

      Sarjan kakkosena oleva Ketterä hävisi molemmat viikon ottelunsa, ja nyt peräkkäisiä tappioita joukkueella on neljä. Kolmessa näistä on tosin irronnut piste, mutta imatralaisten on syytä harjoitella ainakin voittolaukauksia.

      Viikon erikoisuudet

      Peräti kolme FPS-pelaajaa avasi Mestis-uransa maalitilin viikon aikana. Keskiviikkona Hermestä vastaan 18-vuotias slovakialainen Jakub Ruzek onnistui maalinteossa, torstaina Espoossa oli slovenialaisen Jure Povsen sekä Jere Ohtosen vuoro. Ohtonen tarvitsi maalitilinsä avaamiseen 20 ottelua, Ruzek 12 ja Povse kuusi.

      TUTO voitti tiistaina Hermeksen 4–0, mutta nollapelimerkintää ei tullut, sillä joukkue joutui vaihtamaan maalivahtia kesken ottelun. Emil Vuorio aloitti ja jätti kentän ajassa 38.33 loukkaantumisen vuoksi. Tilalle tuli ensimmäiset Mestis-minuuttinsa maalilla saanut Arvo Konttila. Vuorio torjui 16 ja Konttila 11 kertaa ottelun aikana.

      Samana päivänä Kiekko-Espoon ja Peliittojen ottelu koki viivästystä, kun Miro Keskitalon taklaus hajotti hallin zambonioven.

      Alkavan viikon kuumat ja kiinnostavat ottelut

      Kesällä KeuPa HT:stä Kiekko-Espooseen siirtyi neljä pelaajaa ja päävalmentaja Tomas Westerlund. Joukkueet kohtaavat tulevana lauantaina ensimmäisen kerran tällä kaudella ja pelipaikkana on Keuruu.

      Viikolla nähdään myös sarjan maantieteellisten ääripäitten kohtaaminen, kun RoKi vierailee Latviassa. On huomioitava myös neljän ottelun voittoputkessa etenevän KOOVEEn kova vieraskiertue, sillä perjantaina vastassa on sarjakakkonen IPK ja lauantaina niin ikään nousuvireinen JoKP.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Mestis-viikko-Kiekko-Espoo-palasi-kotiin-FPSlle-tukku-uran-avausmaaleja/246886

    • Anonyymi

      IPK - FPS Keskiviikko 4.1.2023 klo 18:30

    • Anonyymi

      Kiekko-Espoo on näyte siitä, miten Jokerien tulee toimia – Teemu Selänteen höpötyksen ja Harkimoiden harkimoinnin sijaan

      Marraskuun lopussa uuden toimitusjohtajansa julkistamisella liigasuunnitelmaansa esitelleen Kiekko-Espoon toiminta näyttää vakuuttavalta. Tämän olisi pitänyt olla myös Jokerien tapa toimia.

      Kun Helsingin Jokereihin kytkeytyneet Liiga-viritelmät viime kesänä epäonnistuivat, tuntui, että olisi kaivattu esimerkkiä, miten moinen Liiga-hanke hoidetaan. Teemu Selänteen ympärille muodostunut yritelmä paljastui pelkiksi puheiksi, Harkimoiden yritelmä paljastui Harkimoiksi.

      Nyt tuntuu, että sellainen esimerkki saattaakin olla olemassa. Se on Kiekko-Espoo.

      Kiekko-Espoo esitteli marraskuun viimeisellä viikolla tulevaisuuden suunnitelmiaan. Pontimena esittelemiseen oli uuden toimitusjohtajan rekrytoiminen. Espoolaiset naarasivat toimitusjohtajakseen Aku Kallosen, joka on kuusi viime vuotta työskennellyt hittistart-up Woltissa. Viimeisimpänä hän johti kasvuyrityksen globaalia myyntiä.

      Toki, kun johtajatason ihminen vaihtaa Woltin arvoisesta yhtiöstä Mestis-seuraan, se synnyttää kysymyksiä työsuorituksesta edellisen työnantajan palveluksessa. Silti Kallonen on Mestis-tasolla aivan poikkeuksellinen rekrytointi. Liiga-tasoa, herkästi saattaisi ennakoida.

      Kiekko-Espoo pyrkii julkisesti Liigaan ja rakentaa pakettiaan tavoite mielessään. Seuran oma tiedote esitteli Kallosen taustaa ja hänen motivaatiotaan rakentaa juuri espoolaista seuraa kohti Liigaa. Iltalehden tekemä haastattelu esitteli suunnitelmia vielä laajemmin. Suunnitelmakokonaisuus näyttää hyvältä.

      Kiekko-Espoo on jääkiekkoseura, jonka periaatteessa kuuluisi olla Liigassa. Se on vahva junioriseura pääkaupunkiseudun isossa kaupungissa. Sillä on rahakas menneisyys, mutta se on joutunut rakentamaan Liiga-haavettaan nyt alusta. Sen kotipaikkakunnalla on yksityisomisteinen areena, joka identifioituu seuran kotihalliksi. Kuulostaako tutulta?

      Kiekko-Espoon suunnitelmien kiinnostavuutta lisää tuplaten se, että noin Jokerienkin olisi pitänyt toimia.

      Jokerit tuli liigahankkeensa kanssa ulos sivulauseissa, Selänteen tenniskentältä antamissa lausunnoissa, lupailuissa, varsinaisia johtajia piilotellen. Lupaukset lisätiedoista venyivät.

      Lupauksia hallista, johon ei oltu otettu yhteyttä. Ei tietoa virallisista vastuuhenkilöistä − media ronkki lopulta niitä kaupparekistereistä. Nauravat Nakit Oy, vai mikä se olikaan. Teemu Selänteen Jokereista tuli vitsi.

      Lopulta saatiin ulos vielä hämmentävämpi soppa: tappelu Jokerien nimestä kahden eri ryhmän kesken. Toisen hankkeen taustalla piilotteli Hjallis Harkimo, sopassa sääteli oikeudet omistanut Jari Kurri. Siinä tanner tömisee ja urheilu on tiellä, kun keski-ikäiset miehet tappelevat rahasta. Liiga kyllästyi, ja vihelsi pelin poikki. Parempi niin.

      Kuinka kukkea näkymä nyt olisikaan, jos Jokerien hanke olisi toteutettu yhtään siihen tapaan, jolla Kiekko-Espoo rakentuu.

      Nyt Jokerit-yritelmät äimistyivät, kun ei marssittukaan heti sisään Liigaan. Mikä vielä olennaisempaa: kahdesta yritelmästä kumpikaan ei ole kyennyt luomaan elettäkään sen suuntaan, että voisivat päästä Liigaan. Tapahtuuko siellä taustalla tälläkään hetkellä mitään?

      Ollaan toki realisteja. Kiekko-Espookin on kaukana Liigasta. Espoo ei ole Suomen jääkiekkoon sitoutunein kaupunki, ja ainakin Kiekko-Espoon edeltäjillä Bluesilla ja Espoo Unitedilla oli hankaluuksia saada paikallisyhteisöä täysipainoisesti toimintansa taakse. Toinen asia on yleisesti budjetin kasvattaminen: Kallosen edessä on hirmuinen urakka siinä, kun hän kerää seuralle rahaa yritysmaailmasta. Hallikin vaatii vielä nikkarointia.

      Siitä huolimatta Kiekko-Espoon toiminta vakuuttaa erityisen paljon. Kyse on prosessista, jolla pyritään kohti Liigaa. Ei siitä, että nyt oletettaisiin kaiken tulevan valmiina sen syliin. Näitä asioita on otettu huomioon sen fiksuissa ulostuloissa. Kallonen puhuu realistiseen sävyyn. Itse tähtäin, eli liigalisenssin anominen, on nyt rakentuvassa tulevaisuudessa.

      Se on asia, joka Jokerienkin olisi hoksattava. Maltillinen rakentaminen ja ammattimaiset ulostulot.

      Suurimmista tiedotusvälineistä Kiekko-Espoon toimitusjohtajarekrytointi ja siihen kytkeytyvät jatkosuunnitelmat on huomioitu vain Jatkoajassa, Iltalehdessä ja Ylellä. Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat näyttävät jättäneen tiedotteenkin huomiotta. Hieman erikoista, sillä tovi sitten Selänteen Jokerit-yritelmää painettiin eetteriin jopa puolikritiikittä.

      https://www.jatkoaika.com/Kolumni/Kiekko-Espoo-on-näyte-siitä-miten-Jokerien-tulee-toimia-–-Teemu-Selänteen-höpötyksen-ja-Harkimoiden-harkimoinnin-sijaan/246835

    • Anonyymi

      Onkos vielä edennyt käräjät joukkotappelusta?

    • Anonyymi

      FPS - K-Vantaa Lauantai 7.1.2023 klo 17:00

    • Anonyymi

      Maso Lehtosen valmentajauran seuraava luonnollinen kehitysaskel on Liiga

      Suomalaisen valmentajalegendan Erkka Westerlundin mukaan kiekkovalmentajaksi huipputasolle on kaksi tietä: "Yksi reitti on edetä vahvan pelaajauran tuomalla nimellä ja uran aikana luoduilla suhteilla. Toinen tie on tulla valmentajaksi esimerkiksi kansainvälisen koulutusohjelman kautta Vierumäeltä". Viime vuosina Vierumäen systeemiä ravistelleista valmentajista paras esimerkki on Jukurien päävalmentaja Olli Jokinen. Mestiksessä RoKia valmentavalla Maso Lehtosella on mahdollisuus tuoda Liigaan seuraava raikas tuulahdus.

      Kun RoKi julkaisi uudeksi päävalmentajakseen Maso Lehtosen, ihmetteli moni, miksi osoite ei ollut jo Liiga. Projekti Imatralla Ketterän päävalmentajana oli tuonut Mestiksen parhaan valmentajan palkinnon sekä kaksi mestaruutta. Seuraava luonnollinen kehitysaskel Lehtosen valmennusuralla olisi siis ollut Liiga.

      Pohjoisessa ensimmäisen kauden päätteeksi palkintokaappiin tulivat seuran ensimmäiset, pronssiset Mestis-mitalit ja tällä kaudella joukkuetta pidetään jopa yhtenä mestarisuosikeista. Lehtonen on siis jatkanut kovien näyttöjen lyömistä pöytään.

      Kun Lehtonen uutisoitiin laajalti HPK:n seuraavaksi päävalmentajaksi, aiheutti suurta ihmetystä usealta suunnalta, miten joukkue voi luottaa niin kokemattomaan pääkäskijään.

      Tässä kohtaa pääsemme Mikkelin Jukurien päävalmentajaan Olli Jokiseen. Jokisen siirtoa Mikkeliin päiviteltiin ja jopa tuomittiin medioissa, kun Jukurit tiedottivat päävalmentajastaan. Vaikka Jokisella on pitkä ja menestyksekäs ura pelaajana, se ei tarkoittanut, että kokemusta valmentajana olisi riittävästi.

      Tämä poiki monia kirjoituksia pitkin kautta, mutta kauden päätteeksi Jukurit runkosarjan kakkoseksi luotsannut Jokinen palkittiin Liigan parhaana valmentajana. Mielenkiintoiseksi tämän teki se että Kalevi Numminen -palkinnon saajan valitsevat jääkiekkotoimittajat, jotka hänet ja joukkueen olivat aikaisemmin tuominneet.

      Pääsemme asian ytimeen. HPK ei kuvittele että Lehtonen on päävalmentaja joka heti tuo menestyksen. Kyse on projektista, joka kantaa menestykseen pitkällä tähtäimellä ja sellaisen projektin Lehtonen on jo vetänyt Imatralla, ja vetää parhaillaan Rovaniemellä. Esimerkiksi MTV Urheilun jääkiekkoasiantuntija Petteri Sihvosen mukaan Lehtonen ei tuo mitään pelillistä uutta seuraan, mutta tästä olen eri mieltä.

      Lehtonen on menestynyt Mestiksessä, joten hänen kokemuksensa tulevat niistä kaukaloista. Sillä pelikirjalla hän ei voi suoraan lähteä Liigaan, mutta varmasti tulee maustamaan pelitapaansa niillä vahvuuksilla. Hänellä on myös paljon tietoa toiseksi korkeimmalta sarjatasolta, joten voi olla että HPK:n kokoonpanossa tullaan näkemään hänen valmennuksessaan useampikin sellainen pelaaja, joka nyt kiekkoilee Mestiksessä.

      Katsoessa HPK:n ensi kauden sopimustilannetta huomaa, että alakerta on melko pitkälle valmis. Puolustuksessa on kokemusta ja nuoruutta ja se on monipuolinen, joten sen päälle on hyvä lähteä rakentamaan. Hyökkääjien osalta on sen sijaan paljon avoimia kortteja, mutta se voidaan nähdä mahdollisuutena parantaa joukkuetta. On todella mielenkiintoista seurata minkälaista hyökkäystä joukkue alkaa rakentamaan puolustuksensa eteen.

      Hämeenlinnassa alkaa siis uusi projekti ensi kaudella. Se etenee pala kerrallaan yhdessä töitä tehden ja kasvaen, ja ehkä jo kahden-kolmen kauden päästä HPK taistelee Lehtosen johdolla uskottavasti seuran kolmannesta mestaruudesta.

      https://www.jatkoaika.com/Kolumni/Maso-Lehtosen-valmentajauran-seuraava-luonnollinen-kehitysaskel-on-Liiga/246891

    • Anonyymi

      K-Vantaa - FPS Keskiviikko 11.1.2023 klo 18:30

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mestis-viikko: Arktinen myrsky riehui Latviassa, Hokin tappioputki jo lähes nälkävuoden mittainen

      Erot sarjataulukossa kasvoivat entisestään, kun kärjessä kuljetaan voitosta voittoon ja peräpäässä on ajauduttu pitkiin tappioputkiin. Mestiksen tapahtumarikkaaseen viikkoon mahtui myös maalivahdin maali sekä nyrkkitappelu.
      Sarjataulukossa on havaittavissa selkeitä eroja kauden syyspuoliskon lähestyessä loppuaan. Kiekko-Espoo johtaa joukkoa ylhäisessä yksinäisyydessään, pudotuspeliviiva karkaa peräpään nelikolta kierros kierrokselta kauemmas, ja loput seurat asettuvat tasaiseen jonoon näiden ääripäiden välille.

      Kiekko-Espoo voitti viikon otteluissaan Hokin sekä KeuPan ja kasvatti sarjajohtonsa jo kolmeentoista pisteeseen. Espoolaiset ovat takoneet kovaa tulosta etenkin erikoistilanteista: joukkue mätti viikon yhdeksästä maalistaan peräti seitsemän ylivoimalla.

      FPS, HK Zemgale, Hokki ja Peliitat sen sijaan jäivät kaikki ilman voittoja tällä viikolla, joten viivan parempi puoli on niiltä kaikilta jo kaksinumeroisten pistelukemien päässä.

      Viikon onnistuja

      Jos vaan joululahjaostoksetkin sujuivat yhtä hyvin kuin peli kaukalossa, niin rovaniemeläisten vierailu Latviassa ei olisi voinut mennä paremmin.

      RoKi murjoi isäntänsä perjantaina maanrakoon maalein 7–1. Ottelun lopussa haettiin jo ennakkoasetelmia seuraavan päivän kohtaamiseen: raitapaidat vihelsivät viimeisen minuutin aikana yhteensä 60 rangaistusminuuttia, mukana pelirangaistukset nyrkkihippasille käyneille Aleksi Kenttämaalle ja Arturs Homjakovsille.

      Vierasjoukkue piti kuitenkin päänsä kylmänä ja vei nimiinsä myös lauantain kohtaamisen numeroin 3–1.

      Viisi ottelua putkeen hävinnyt HK Zemgale pelaa seuraavan kerran vasta joulun jälkeen, kun JoKP reissaa Latviaan vuoden viimeisenä Mestis-vieraana.

      Viikon yllättäjä

      KeuPan Joni Airo tuplasi koko kauden maalimääränsä iskemällä kuusi maalia tämän viikon otteluissa. Maaleista neljä syntyi keskiviikkona, kun KeuPa voitti K-Vantaan 6–3.

      Viikko oli tehokas myös Miika Heiskarille. JoKP-pakki lihotti tilastojaan peräti seitsemällä tehopisteellä, kun joensuulaiset voittivat kaikki viikon kolme otteluaan.

      Viikon pettymys

      Hännänhuippu-Hokille ei uskaltanut liikoja toivoa viikon otteluistaan, kun se kohtasi kärkipään seuroja.

      Kiekko-Espoota vastaan kainuulaisilla ei ollutkaan mitään mahdollisuuksia, mutta Ketterää ja Kiekko-Vantaata vastaan sillä ei ollut mukana tarvittavaa tuuriakaan.

      Yksi piste viikon kolmesta ottelusta ei paljon lämmittänyt, sillä Hokki on ajautunut jo kahdeksan ottelun mittaiseen tappioputkeen.

      Viikon erikoisuus

      Hokki onnistui keskiviikkona tekemään kaksi maalia ottelun viimeisellä minuutilla kaksi maalia ilman maalivahtia pelatessaan, joskin näistä jälkimmäisen omaan tyhjään maaliin.

      Hyökkäysalueen syöttö lipsahti linnapaitojen viivamiehen lavan alta ja lipui läpi kentän. Erikoisen maalin tekijäksi merkittiin viimeisimpänä Ketterä-pelaajana kiekkoon koskenut maalivahti Santeri Lipiäinen.

      Lauantaina Mestistä pelattiin myös hieman eksoottisemmassa hallissa, kun Kiekko-Vantaan ottelu järjestettiin tavanomaisen Tikkurilan sijasta Myyrmäen jäähallissa. Yleisö ei kuitenkaan löytänyt Länsi-Vantaalle: Hokki-voittoa oli todistamassa vain 117 katsojaa.

      Alkavan viikon kuumat ja kiinnostavat ottelut

      Mestis suuntaa joulutauolle alkavan viikon otteluiden myötä. Joensuun Kiekko-Poikien pelaajat saavat huhkia vielä tosissaan ennen ansaittua lepoa, sillä joukkueella on jäljellä vielä peräkkäisinä päivinä pelattavat vierasottelut Tampereella, Vantaalla ja Espoossa.

      KOOVEEn viiden ottelun voittoputki katkesi lauantaina jatkoaikatappioon juurikin Joensuussa, joten tamperelaiset himoitsevat varmasti revanssia ja JoKP:n vastaavan putken katkaisua.

      Henkisesti todella tärkeitä otteluita on edessä puolestaan Hokilla ja Peliitoilla. Joulumieli on varmasti kaukana kaikilta kajaanilaisilta, mikäli joukkue ei onnistu voittamaan kotonaan KeuPaa tai RoKia, sillä siinä tapauksessa joukkue lähtisi tauolle musertavasta kymmenen ottelun tappioputkesta.

      Voitto merkitsisi taatusti myös Heinolassa enemmän kuin mantelin löytyminen joulupuurosta. Peliitat hakee kuuden ottelun tappioputkensa katkaisemista kotiotteluissaan IPK:ta ja TUTOa vastaan.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Mestis-viikko-Arktinen-myrsky-riehui-Latviassa-Hokin-tappioputki-jo-lähes-nälkävuoden-mittainen/246992

      MIKKO AHO PALLOSEURAN URHEILUTOIMENJOHTAJAKSI

      https://forssanpalloseura.fi/mikko-aho-palloseuran-urheilutoimenjohtajaksi/

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      FPS - Peliitat Lauantai 14.1.2023 klo 17:00

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kiinnostaa kuin kilo itseään jonkun helpon elämän hedelmän jääkiekkoturnaus.Onko vorssalaiset näin lampaita swabien jälkeen että eliittiperheen lellikkipojan jääkiekko ottelun tuloksista täytyy kirjoittaa?

    • Anonyymi

      FPS - JoKP Torstai 19.1.2023 klo 18:30

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mestis-viikko: FPS ja Hokki helpottuneina joulutauolle, Peliittojen omistajakuviot varastivat otsikot

      Mestis vetäytyä joulutauolle 13 kamppailua sisältäneen otteluviikon myötä. Sarjan tyvipäähän jumittuneet FPS ja Hokki saivat tappioputkensa poikki, kun taas TUTOn viikko oli vaikea kolmen tappion myötä. Vielä huolestuttavampia uutisia kuului Heinolasta, jossa Peliittojen omistajakuviot vaikuttavat olevan melkoisen sekaisin.

      TUTO ja K-Vantaa avasivat peliviikon jo tiistaina runsasmaalisessa ottelussa, jonka voittajaksi selviytyivät vantaalaisvieraat Emil Oksasen huiman neljän maalin illan myötä. Myös torstaina nähtiin yhden Mestis-ottelun kierros, kun KOOVEE oli kotonaan Kiekko-Poikia parempi, mutta perjantaina ja lauantaina miteltiin täydemmät kuuden ja viiden pelin kierrokset, jotka saattelivat joukkueet joulutauon viettoon.

      Tauolle lähdetään tukevasti Kiekko-Espoon komennossa. Espoolaiset ovat repineet kaulan sarjan kärjessä jo kymmeneen pisteeseen. Sarjan keskikasti on äärimmäisen tasainen.

      Häntäpään nelikko Peliitat, FPS, Hokki ja HK Zemgale on hieman tippunut edellä olevien kelkasta, joskin kolme ensiksi mainittua nappasi viikon otteluistaan kukin kaksi voittoa.

      Pistepörssin kärkinimi on vaihtunut syksyn aikana moneen kertaan, tauolle lähtiessä tehokkain on ollut KeuPan Mikko Perttu tehoin 13 20. Tommi Huhtala seuraa pari pistettä perässä, Huhtalan takaa löytyy JoKP-kaksikko Denis Kusy – Joel Kerkkänen. Kärkiviisikon täydentää espoolaisten tehopuolustaja Atro Leppänen.

      Maalipörssissä IPK:n Ville Sippala on repinyt neljän osuman kaulan. Sippala on iskenyt komeat 18 osumaa 23 ottelussa, joten tahdin säilyessä samanlaisena myös Mestiksen maaliennätys saattaa olla uhattuna. Tällä hetkellä ennätystä pitää hallussaan Jatkoajan haastattelussa uransa päättymisestä taannoin kertonut Jonatan Tanus.

      Viikon onnistuja

      Viikon onnistujat löytyvät sarjan häntäpäästä. Sekä FPS että Hokki onnistuivat katkaisemaan tappioputkensa perjantain otteluissa, ja lauantaina nappasivat myös jatkoksi toiset voitot. Erityisesti Hokille voitot olivat helpotus, sillä välissä kajaanilaiset ehtivät hävitä peräti kahdeksan ottelua putkeen.

      Myös sijalta 11 löytyvä Peliitat vietti kahden voiton viikkoa, ja näin pudotuspeliviivan alla oleva kolmikko ottikin etumatkaa hieman kiinni.

      Pelaajista maininnan ansaitsee K-Vantaan Oksanen, joka rokotti tiistain ottelussa TUTOa peräti neljästi. Lisäksi hyökkääjä kirjautti ottelussa yhden syöttöpisteen.

      Viikon yllättäjä

      Viikon suurimpana yllätyksenä voidaan pitää FPS:n vierasvoittoa Rovaniemeltä. Forssalaiset lähtivät otteluun kahden ottelun tappioputkessa, ja joukkueen edellisen veirasvoiton ollessa vielä niinkin kaukaa kuin sarja-avauksesta 23.9., ei pitkän matkan vierasreissusta ollut ennustettavissa kovin ihmeellistä tulosta.

      Petrus Lintosen torjunnat ja Joni Kuoppalan 1 1-tehot saattelivat kuitenkin forssalaiset voittoon voittomaalikilpailun kautta.

      Viikon pettymys

      Viikon pettymys löytyi tällä kertaa Turusta, kun TUTO taipui tappioon kaikissa viikon kolmessa ottelussaan.

      Tiistaina K-Vantaa haki Kupittaalta 6–4-vierasvoiton, kun turkulaisten paketti hajosi toisessa erässä ja omissa soi neljästi. Perjantaina seurasi 6–3-löylytys Imatralla sarjakakkosena olevan Ketterän vieraana, ja viikon kruunasi 3–1-tappio Peliitoille.

      Viikon erikoisuus

      Viikon suurimmat otsikot saalisti pelien ulkopuolisista asioista Peliitat, tällä kertaa negatiivisemmassa valossa.

      Etelä-Suomen Sanomat paljasti jutussaan heinolalaisseuran taustalla omistajajärjestelyissä ilmenneistä erikoisuuksista: Viime kesänä seuran uudeksi omistajaksi kerrottiin squash-ammattilainen Henrik Mustonen, mutta todellisuudessa ostaja olikin joukkueesta pelipaikkaa tavoitteleva 25-vuotias unkarilaishyökkääjä Zoltán Nagy, jonka mukana ulkomailta piti tulla rahaa seuraan. Rahoja ei kuitenkaan ole näkynyt.

      Myös koko seuran hallitus on eronnut tehtävistään.

      Seuran valmennus lisäsi vielä perjantai-iltana vettä myllyyn apuvalmentaja Ville Kiiskisen suulla, kun Kiiskinen kommentoi C Moren ennakkohaastattelussa jupakkaa.

      – Viime päivinä on saatu medioista lukea esimerkiksi valmentajien osalta, että valmentajat ovat tienneet tietyt asiat tämän omistajuuden suhteen, ja nehän eivät pidä paikkaansa.

      – (Päävalmentaja Hannes) Hyvönen – Kiiskinen -kaksikko on saanut noin viikko ennen sarjan alkua tietää, kuka on seuran omistaja. Tämä kyseinen henkilö oli joukkueessa pelaajana, ja hän tuli itse sitten valmennuksen koppiin tämän asian ilmoittamaan, että hän on oikea omistaja.

      Joukkueen otteisiin kohu ei vaikuttanut, sillä Peliitat nappasi kaksi kotivoittoa kaatamalla viikonlopun otteluissaan IPK:n ja TUTOn.

      Mestis palaa joulutauolta 28.12.

      Mestis jäi peliviikon jälkeen joulutauolle ja pelit jatkuvat jälleen 28.12. kolmella ottelulla ja seuraavana päivänä täydellä seitsemän ottelun kierroksella.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Mestis-viikko-FPS-ja-Hokki-helpottuneina-joulutauolle-Peliittojen-omistajakuviot-varastivat-otsikot/247111

    • Anonyymi

      TUTO lakkauttaa toimitusjohtajan pestin – seura ilmoittaa olevansa kassakriisissä

      Ottelutuottojen hupeneminen on kurjistanut turkulaisseuran taloutta. Seitsemän vuotta toimitusjohtajana toiminut Dani Aavinen saa lähteä eikä hänelle etsitä seuraajaa.
      Mestis-seura TUTOn taustayhtiö TUTO Hockey oy. luopuu toimitusjohtajastaan Dani Aavisesta eikä etsi hänelle seuraajaa. Seura tiedotti yhtiön hallituksen päätöksestä maanantaina.

      Sopeutustarve on seurausta seuran vaikeasta taloudellisesta tilanteesta. Vaikeuksien kerrotaan tiedotteessa juontuvan kymmenen vuoden takaiseen Liiga-paikan tavoitteluun ja toisaalta pahentuneen koronan sekä Venäjän hyökkäyssodan heijastusvaikutusten myötä. Seura itse kutsuu nykytilannettaan kassakriisiksi.

      Aavinen toimi TUTOn toimitusjohtajana vuosina 2014−2018 sekä uudelleen syksystä 2019 tähän päivään saakka. Palvelusvuosia tehtävässä kertyi yhteensä seitsemän.

      − Hallitus oli pakotettu etsimään säästöjä jo aiemmin tehtyjen leikkausten lisäksi, sanoo tiedotteessa yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tuomas Haanpää.

      Yleisötuotot tiukassa
      TUTOn tilanteeseen on vaikuttanut myös seuran urheilullinen menestys, minkä seura analysoi vaikuttaneen ottelutuottoihin niin yleisöltä kuin yrityksiltä. Sarjan suurseuroihin lukeutuvat turkulaiset päättivät viime keväänsä karsintoihin ja ovat tällä hetkellä 14 joukkueen sarjassa kymmenentenä.

      TUTOn tämän kauden yleisökeskiarvo on Mestiksen keskikastia. Seuran kotipelejä on seurannut Kupittaalla keskimäärin 790 silmäparia, mikä on sarjassa kuudenneksi eniten. Pudotusta edelliseen koronarajoituksista vapaaseen runkosarjaan, kauteen 2019−20, on huomattavasti: keskiarvo oli tuolloin 1317 katsojaa, mikä oli sarjan korkein noteeraus.

      Väistyvän toimitusjohtaja Aavisen tehtävät jaetaan seurassa jatkavan väen kesken. Hallitus ja pääomistajat osallistuvat operatiiviseen toimintaan jatkossa aiempaa enemmän, tiedotteessa kerrotaan.

      – Dani sai monipuolisella osaamisellaan, persoonallaan, periksi antamattomalla työnteollaan ja suurella TUTO-sydämellä hyviä tuloksia näiden vuosien aikana niin yritysmyynnissä kuin ottelutapahtumassa, ja siksi hänet jatkokaudelle palkattiinkin. − − Haluan kiittää omasta ja TUTO Hockeyn puolesta Dania näistä vuosista ja toivottaa menestystä jatkoon, Haanpää sanoo.

      TUTO ei ole julkistanut huhtikuussa päättyneen tilikautensa tulosta. Kaksi edellistä tilikautta ovat olleet niukasti voitollisia, näitä edeltävät kaksi taas raskaasti tappiollisia.

      https://www.jatkoaika.com/Uutiset/TUTO-lakkauttaa-toimitusjohtajan-pestin-–-seura-ilmoittaa-olevansa-kassakriisissä/247116

      Joulukalenteri: Luukku 13

      https://www.youtube.com/watch?v=2cNOjondUVQ

      Joulukalenteri: Luukku 14

      https://www.youtube.com/watch?v=ufS2toAMOm0

      Joulukalenteri: Luukku 15

      https://www.youtube.com/watch?v=4f7PcnYnQjw

      Joulukalenteri: Luukku 16

      https://www.youtube.com/watch?v=x5QUcLr3fJM

      Joulukalenteri: Luukku 17

      https://www.youtube.com/watch?v=88Ll5AIg70s

      Joulukalenteri: Luukku 18

      https://www.youtube.com/watch?v=nZsN-uXGUu4

      Joulukalenteri: Luukku 20

      https://www.youtube.com/watch?v=f8pPWANDGK4

    • Anonyymi

      Kyllähän he ovat niin loistavasti pelanneet tämän kauden.SEURA❤️❤️❤️❤️💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪💪

      • Anonyymi

        Varmasti jos sama positiivinen vire jatkuu niin näemme vielä muutaman 2 pisteen pelin❤️❤️❤️❤️❤️❤️💪💪💪💪💪💪💪💪💪❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️💪💪💪💪💪💪💪


    • Anonyymi

      FPS - KOOVEE Lauantai 21.1.2023 klo 17:00

    • Anonyymi

      Hokki - FPS Tiistai 24.1.2023 klo 18:30

    • Anonyymi

      Forssanpalloseura Joukkueen joulutervehdyksen myötä FPS Hockey Oy sekä Forssan Palloseura ry. toivottavat Yhteistyökumppaneille, Kannattajille, Talkoolaisille ja muille asianosaisille oikein hyvää ja rauhallista Joulua! 💚

      https://www.instagram.com/reel/CmgW3YYqQe7/

    • Anonyymi

      IL: Helsinki-hallin käyttöön saaminen näyttää taas pysähtyneen – "Jäähallikauppa tyssäsi"

      Prosessi Helsinki-hallin uudelleen käyttöön saamiseksi näyttää taas tyssänneen.

      Helsinki-hallin eli entisen Hartwall Arenan käyttöön saaminen näyttää jälleen pysähtyneen. Helsingin Jokerien edustusjoukkuetoiminnan jatkamista yrittävän Team Jokerit oy:n hallituksen jäsen Jorma Mäkinen kommentoi Iltalehdelle ennen joulua, että "jäähallikauppa tyssäsi".

      Iltalehden mukaan hallin omistajanvaihdos ja sitä kautta uudelleen käyttöön saaminen tyrehtyi ilmeisesti siihen, kun EU asetti Venäjän terrorismia tukevien valtioiden listalle. Vielä 18. päivä marraskuuta kiinteistön pääomistajan Arena Events oy:n yhtiökokouksessa yhtiön sisäinen tiedotus kertoi, että venäläis-suomalaiset pääomistajat Gennadi Timtšenko sekä Roman Rotenberg tahtovat myydä omistusosuutensa. Tiedotuksessaan Arena Events luonnehti myyntiprosessin edenneen "kohtuullisesti".

      Iltalehti kertoo, että marraskuun lopussa Helsinki-halli oli lähellä omistajanvaihdosta. Mutta nyttemmin tilanne on Mäkisen mukaan tyssännyt.

      https://www.jatkoaika.com/Uutiset/IL-Helsinki-hallin-käyttöön-saaminen-näyttää-taas-pysähtyneen-–-Jäähallikauppa-tyssäsi/247164

      IL: Jokerien edustaja tunnusti karun tilannekuvan: "Ei ole hallia, eikä joukkuetta"

      Jokerien edustusjoukkuetoiminnan jatkamista yrittävän yhtiön hallituksen jäsen Jorma Mäkinen sanoitti tilanteen karuuden Iltalehdelle.

      Helsingin Jokerien edustusjoukkuetoiminta päättyi ainakin väliaikaisesti KHL:stä poistumiseen ja sitä seuranneeseen omistuspohjan uusiutumiseen. Edustusjoukkuetoimintaa yrittää nyt jatkaa Team Jokerit oy. Sen omistaa sataprosenttisesti Jokerien entisen pääomistajan Harry Harkimon poika Joel Harkimo.

      Yhtiön koko toiminnan tulevaisuus on täysin epäselvää. Hallituksessa istuva Jorma Mäkinen tiivisti karun tilannekuvan Iltalehdelle.

      – Paska tilanne on tällä hetkellä.

      – Jäähallikauppa tyssäsi. Meillä ei ole hallia missä pelata, eikä meillä ole joukkuettakaan, joten ei silloin kannata mitään tehdä, Mäkinen sanoi Iltalehdelle.

      Team Jokerit oy tavoittelee tällä hetkellä sarjapaikkaa ensi kaudeksi Mestikseen. Tavoitteen toteutumiseen on kuitenkin pitkä matka.

      Iltalehti uutisoi, että Team Jokerit oy on epävirallisesti tiedustellut mahdollisuutta pelata Mestistä ensi kaudella Helsingin jäähallissa eli HIFK:n kotihallissa. Halliyhtiön näkemys on, että asetelma olisi hyvin työläs mutta periaatteessa mahdollinen.

      https://www.jatkoaika.com/Uutiset/IL-Jokerien-edustaja-tunnusti-karun-tilannekuvan-Ei-ole-hallia-eikä-joukkuetta/247163

    • Anonyymi

      JoKP - FPS Keskiviikko 25.1.2023 klo 18:30

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Peliitat - FPS Keskiviikko 1.2.2023 klo 18:30

    • Anonyymi

      FPS kiittää kannattajiaan, yhteistyökumppaneitaan, talkooväkeään sekä muita seurayhteisöön kuuluvia kuluneesta vuodesta 2022. Vuosi 2022 tarjosi monenlaisia tunteita, voitoista tappioihin. Myös Leijonien historiallisen Olympiakullan ja jälleen Maailmanmestaruuden, näistä saavutuksista jokainen kansalainen ja kasvatustyötä tekevä jääkiekkoseura voi olla ylpeä! Maailmantilanne ei kuitenkaan ollut kaikkein parhain eli toivomme parempaa uutta vuotta 2023 jokaiselle!

      https://www.instagram.com/p/Cm1ruwutXW-/

    • Anonyymi

      RoKi pelaa kaksi ulkojääottelua helmikuussa

      Rovaniemellä pelataan helmikuussa arktisissa olosuhteissa, sillä RoKi isännöi kahta ulkojääottelua. Vastustajiksi saapuvat Joensuun Kiekko-Pojat ja Imatran Ketterä.
      Rovaniemen ulkojääpelien paikkana toimiin Rovaniemen keskuskenttä, joka tunnetaan muun muassa jalkapallojoukkue Rovaniemen Palloseuran kotistadionina.

      − Ulkoilmaottelut ovat olleet meillä ideana mielessä jo pidemmän aikaa, mutta tällä kaudella Winter Classic -ottelutapahtumien toteuttaminen on ensimmäistä kertaa mahdollista. Tapahtuma järjestetään kaksipäiväisenä, joten toivottavasti mahdollisimman moni pääsisi paikalle kokemaan ainutlaatuiset jääkiekkoelämykset, sanoo RoKin toimitusjohtaja Janne Hyvärinen.

      RoKi kohtaa Joensuun Kiekko-Pojat perjantaina 24. helmikuuta, ja päivää myöhemmin vieraana on Imatran Ketterä.

      https://www.jatkoaika.com/Uutiset/RoKi-pelaa-kaksi-ulkojääottelua-helmikuussa/247252

    • Anonyymi

      Uskallus unelmoida nosti FoPS-kasvatti Mikael Ruohomaan varjoista valokeilaan – Leijoniin nousu vaati yksinäisyyden ja velkahelvetin selättämisen

      Forssan Palloseuran kasvatti Mikael Ruohomaa ehti välillä jo hetkeksi lopettaa tavoitteellisen jääkiekon pelaamisen. Hän kuitenkin kiipesi kakkosdivisioonasta MM-mitalistiksi ja eurooppalaisten kiekkokaukaloiden kärkihyökkääjäksi.

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/5629489

    • Anonyymi

      Mestis-viikko: Kiekko-Espoo loisti jälleen – Vantaalla, Iisalmessa ja Forssassa jäätiin pisteittä

      Kivikova Kiekko-Espoo vei molemmat pääkaupunkiseudun derbyt nimiinsä. Waltteri Ignatjew nousi torstain nollapelillään maalivahtien torjuntaprosenttien kärkeen. Myös IPK ja FPS jäivät ilman pisteitä välipäivien tuplapeleissä.
      Mestis palasi joulutauolta ryminällä, kun ympäri Suomen miteltiin tuplapelien merkeissä. Lisäksi Kiekko-Pojat teki vierasmatkan Latviaan Zemgalen kotiluolaan.

      Viikon kohokohdat

      Pääkaupunkiseudun derby Vantaalla oli tasainen vääntö. Jasper Matilainen vei Kiekko-Vantaan johtoon. K-Espoon Jaakko Heikkinen ja Rasmus Ruusunen mättivät maalit mieheen ensimmäisessä erässä. Reilu minuutti ennen pelin loppua Arttu Tuomaala viimeisteli Kiekko-Espoolle tyhjiin 1–3-voiton.

      Viikon onnistujat

      Espoossa Waltteri Ignatjew jätti K-Vantaan nollapelillään ja 23 torjunnallaan vailla mahdollisuuksia. Samalla hän nousi torjuntaprosenttitilaston kärkeen ohi RoKin Cody Porterin ja Ketterän Severi Auvisen.

      Kokenut Tommi Huhtala siivitti kahdella maalillaan Kiekko-Espoon 5–0-voittoon 1211 katsojan edessä.

      KOOVEEtä vastaan KeuPan Mikko Perttu takoi komeat 1+3 ja jatkaa pistepörssin kärjessä.

      Viikon yllättäjät

      Viikon yllättäjä oli Kiekko-Poikien Riku Lindroos 32 torjunnallaan ja nollapelillä HK Zemgalea vastaan.

      Joukkueista Peliitat yllätti sarjan kärkijoukkueisiin kuuluvan Ketterän torstaina lukemin 6–4. Myös Hokin täyttä pistepottia IPK:ta vastaan voidaan pitää yllätyksenä. Voitot venyttivät kajaanilaisten voittoputken neljään otteluun ja nostivat joukkueen sarjataulukon pohjilta pudotuspeliviivan tuntumaan.

      Viikon erikoisuus

      Erikoisuutena voidaan pitää, että keskiviikkona Kiekko-Pojat hävisivät Latviassa selvin 5–1-lukemin, mutta kokosivat rivinsä yön aikana ja voittivat torstaina Lindroosin unelmapelin myötä 0–4.

      Viikon pettymykset

      Ainoina Mestis-joukkueina Kiekko-Vantaa, IPK ja FPS jäivät kokonaan ilman pisteitä välipäivien tuplapeleissä.

      Tulevan viikon kuumat ja kiinnostavat kohtaamiset

      Keskiviikkona pistepörssin kärkikahinaa käyvät Kiekko-Espoon Tommi Huhtala ja KeuPa HT:n Mikko Perttu mittelevät Espoossa.

      Lauantain herkkupalana nähdään Joensuussa Kiekko-Pojat vastaan Imatran Ketterä.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Mestis-viikko-Kiekko-Espoo-loisti-jälleen-–-Vantaalla-Iisalmessa-ja-Forssassa-jäätiin-pisteittä/247298

    • Anonyymi

      Kiekko-Espoon maalivahti Waltteri Ignatjew on Mestiksen viikon pelaaja

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2023/01/02/kiekko-espoon-maalivahti-waltteri-ignatjew-on-mestiksen-viikon-pelaaja

      KeuPalle jättihankinta – Kohei Sato pelaa loppukauden Keuruulla

      KeuPa HT tiedotti tehneensä loppukauden mittaisen sopimuksen hyökkääjä Kohei Saton kanssa.
      26-vuotias Kohei Sato pelasi alkukauden Joensuun Kiekko-Pojissa 22 ottelua, joista käteen jäi tehot 9+11=20. Pohjois-Amerikassa kiekkokasvatuksensa saanut Sato pelaa ensimmäistä kauttaan Suomessa.

      KeuPa onnistui houkuttelemaan Kohei Saton riveihinsä loppukaudeksi.

      – Puntaroimme Koheita jo loppukesästä, mutta silloin ei ollut vielä oikea aika. Onneksi nyt kysyntä ja tarjonta kohtasivat. Kohei on pelannut tehokkaan alkukauden Joensuussa ja on varmasti vahvistus KeuPa HT:n hyökkäysosastolle. Luistelunopeus ja hyökkäyspään taidot ovat Mestiksen kärkipäätä. Toivotaan, että pystymme auttamaa Koheita kehittymään pelaajana edelleen ja hän puolestaan auttaa joukkuetta menestymään, kertoo pelaajakoordinaattori Taneli Maasalo seuran tiedotteessa.

      https://www.jatkoaika.com/Uutiset/KeuPalle-jättihankinta-–-Kohei-Sato-pelaa-loppukauden-Keuruulla/247307

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      FPS - Ketterä Perjantai 3.2.2023 klo 18:30

    • Anonyymi

      Pitkän kaavan mukaan. Parikymppinen Anrei Hakulinen oli hukassa. Viikonloput menivät juhlimiseen, eikä jääkiekkokaan enää oikein napannut. Juhani Tammisen puhelinsoitto käänsi pään, ja Hakulisesta tuli lopulta Suomen mestari.

      https://yle.fi/a/74-20006879

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Erikoisia kannattajia kyseisellä seuralla.Kun menee huonosti niin laitetaan vihanaamoja facebookkiin.Ja haukutaan lyttyyn ja ollaan niin pirun jääkiekkotietäjiä.Sitten kun hyvin niin hunaja suupielistä tippuu.Ei muuta kun möhköt luistimet jalkaan ja treenaamaan.Katotaan kuka jaksaa 60min painaa menemään.

    • Anonyymi

      Virolainen Morten Jürgens ihastuttaa kentällä ja somessa: "Pääsin puhumaan välillä viroa Suomessakin"

      Mestistä johtava Kiekko-Espoo pelaa viikonloppuna tuplapelit tämän kauden väriläiskää, latvialaista HK Zemgalea vastaan. Joukkueen virolaishyökkääjä Morten Jürgens ei kuitenkaan koe pelejä erityisinä.

      Baltian maista Latvia on kiekkoilussa selvästi paras, onhan se pelannut jo neljännesvuosisadan MM-kisojen ylimmällä tasolla yhtäjaksoisesti. Viro ja Liettua tulevat perässä pelaten I divisioonassa. Kiekko-Espoon virolaishyökkääjä Morten Jürgensin mukaan asetelma ei ole samanlainen, mihin Suomessa on totuttu rakkaiden vihollisten suhteen.

      − Kyllä minä jokaiseen peliin lähden täysillä. Ei virolaisilla ja latvialaisilla ole ehkä samanlaista kilpailuasetelmaa kuin Suomella ja Ruotsilla on, hän luonnehtii.

      Maajoukkuepuolella on kuitenkin yhteisiä kokemuksia.

      − Latvian B-maajoukkuetta vastaan olemme pelanneet, ja viime syksynä voitettiinkin. Baltian maat pitävät kyllä yhtä jääkiekossa.

      Jürgens ei ollut mukana ottelussa, joka osui samoihin aikoihin kuin Kiekko-Espoon voittoon päättynyt Suomen Cupin finaali. Päällekkäisyyksiä voi olla edessä vielä lisää, sillä Mestis-kauden viimeiset pelit osuvat todennäköisesti päällekkäin I divisioonan MM-kisojen B-lohkon kanssa. Turnaus pelataan Jürgensin kotikaupungissa Tallinnassa.

      − Pidetään pää kylmänä, kautta on paljon jäljellä. En ole miettinyt asioita sen koommin, menen päivä kerrallaan, Jürgens kertoo keväästä.

      Latvialaisjoukkueella oli fanijoukko mukana, ja on helppo sanoa vierasfanien pitäneen kovempaa ääntä kuin minkään muun vierailijan kannattajaporukka tällä kaudella.

      − Ranskalainen sanoisi chapeau. Hienoa mekkalaa pitivät, ja rummutkin taisivat olla mukana, Jürgens antaa kunniaa.

      Jürgensillä itsellään on Kiekko-Espoon kotiotteluissa kuultavissa oma fanijoukko, sillä kotijoukkueen kokoonpanoa kuulutettaessa hänen nimensä aiheuttaa aina ylimääräistä reaktiota.

      − Olen kuullut sen. En tiedä mistä se johtuu. Yritän toki olla ihmis- ja kannattajaläheinen tyyppi, kaikkien kaveri. Joko siitä, tai siitä, miten pelaan, usein kovaa pelaava hyökkääjä arvioi.

      Jürgens on tällä kaudella mennyt vahvasti pelillisesti eteenpäin. Viime kaudella fyysisyydellään erottunut hyökkääjä on tällä kaudella tehnyt 16 tehopistettä, siinä missä viime kaudella niitä tuli kymmenen.

      − Kesä oli vähän vaikea, kun oli loukkaantuminen takana. Olen tyytyväinen, ja pyrin pistämään korvan taakse, mitä valmentajat opettavat. Teen työtä joka päivä sen eteen, että olisin parempi, Jürgens arvioi.

      − Kiekollinen peli on parantunut varmasti senkin takia, kun meillä oli sentteripulaa alkusyksystä, kun [Oula] Kuure oli pois ja [Osku] Koivistoinen loukkaantui. Pääsin pelaamaan keskushyökkääjän tonttia, ja siinä saa enemmän kiekkoa. Senkin kautta on tullut kiekkovarmuutta.

      Pelillisten asioiden lisäksi Jürgens on herättänyt huomiota myös sosiaalisessa mediassa. Hän toimi joukkueen pukukopin esittelijänä C Morella ja vastasi myös joukkueen joulutervehdyksestä.

      − Minut jotenkin heitetään sellaisiin, kun niin sanotusti juttu juoksee ja läppä lentää. Kyllä minä lähden niihin mukaan, ihan hauskoja ne ovat, hän myöntää.

      Lokakuun lopulla Jürgens herätti huomiota myös RoKi-ottelun erätaukohaastattelussa vastaamalla kysymyksiin äidinkielellään.

      − Ajattelin vaan sillä kertaa vetää viroksi. Pääsin puhumaan välillä viroa Suomessakin.

      https://www.jatkoaika.com/Haastattelu/Virolainen-Morten-Jürgens-ihastuttaa-kentällä-ja-somessa-Pääsin-puhumaan-välillä-viroa-Suomessakin/247405

    • Anonyymi

      Liigan avaaminen ei tuo Tukholman paikallispelien tunnelmaa Suomeen – seurakulttuuri ei ole Ruotsin tasolla

      Ruotsin etumatka katsomokulttuurissa ja yleisömäärissä ei johdu avoimista sarjoista, vaan laajemmasta seurakulttuurista.

      Videot Ruotsin toiseksi korkeimmalla tasolla HockeyAllsvenskanissa käydyistä Tukholman paikalliskamppailuista AIK:n ja Djurgårdenin välillä ihastuttivat jääkiekkomaailmaa ja myös suomalaista kiekkokuplaa vuoden viimeisellä viikolla. Videoiden kautta ei hehkutettu ottelutapahtumia, vaan ihasteltiin tunnelmaa ja katsomokulttuuria. Luonnollisesti samalla ruvettiin myös pohtimaan, miten Suomeen saataisiin samanlaista menoa.

      Ratkaisuksi tähän tarjottiin Liigan avaamista. Johtuihan tunnelma Ruotsissakin siitä, että Djurgården oli viime kauden päätteeksi pudonnut SHL:stä ja päätynyt samaan sarjaan paikallisvastustajansa kanssa ensimmäistä kertaa sitten kauden 2011–2012, jos kevään 2014 karsintasarjaa ei huomioida.

      Liigan avaaminen on toki kannatettava asia. Se tosin vaatisi toimiakseen joukkuemäärän pudottamista niin, että toiseksi korkeammalle sarjatasolle jäisi kilpailukykyisiä seuroja.

      Liigan avaaminen saattaisi myös nostaa tiettyjen joukkueiden yleisömääriä, mutta Ruotsin kaltaiseen yleisöryntäykseen tai katsomokulttuuriin se ei kuitenkaan johtaisi.

      Eroa naapurimaahan voidaan yrittää selitellä sillä, että Ruotsissa asuu tuplamäärä ihmisiä Suomeen verrattuna, ja siksi yleisömäärät ovat siellä suurempia. Tässä unohtuu kuitenkin se, ettei jääkiekko ole Ruotsissa edes suurin yleisölaji, vaan esimerkiksi Tukholmassa on kolme korkeimman sarjatason jalkapallojoukkuetta, joista kaksi keräsi vuonna 2022 kotiotteluihinsa keskimäärin yli 25 000 katsojaa ottelua kohden ja kolmaskin lähes 20 000.

      Juurisyy Ruotsin etumatkaan piilee seurakulttuurissa ja ennen kaikkea sen laajuudessa. Pysyvää seurakulttuuria ei luoda hetkessä, vaan seuran pitää pikkuhiljaa kyetä houkuttelemaan peleihin enemmän sellaisia ihmisiä, jotka tulevat paikalle uudestaan, vaikkei siihen olisikaan menestyksen, yksittäisten tähtipelaajien tai muiden usein lyhytaikaisten ilmiöiden kaltaisia syitä. Tällainen asenne voi periytyä vanhemmalta lapselle tai siirtyä vaikka kavereiden kesken.

      Vaikka Liiga onkin Suomen seuratuin urheilusarja, on sen seuraajamäärä moninkertaisesti pienempi kuin jokakeväisten MM-kisojen, jotka ovat monelle suomalaiselle vuoden ainoa jääkiekkokokemus.

      Muissa kotimaisissa yleisömäärillä mitattuina pienemmissä sarjoissa tai vaikkapa jääkiekon Naisten Liigassa puhutaan aina maajoukkueen arvokisamenestyksen jälkeen buumin hyödyntämisestä ja kotimaisen sarjan yleisömäärien noususta. Tätä kuitenkaan harvemmin pysyvästi tapahtuu.

      Aina välillä kuulee suomalaisten olevan urheiluhullua kansaa. Tämä pitää kuitenkin paikkansa lähinnä Suomea edustavien joukkueiden ja urheilijoiden kohdalla. Perinne suomalaisurheilijoiden edesottamuksien seuraamisesta maailman huippujen seassa yltää jo aikoihin ennen itsenäisyyttä, kun Suomea "juostiin maailmankartalle".

      Edelleen on mukava kuvitella mitä maailmalla ajatellaan Suomesta, kun joku urheilijamme tai joukkueemme saavuttaa kansainvälistä menestystä. Tätä ulottuvuutta kotimaisilla sarjoilla ei ole.

      Suomalaisia pitäisikin pikemminkin kutsua maajoukkuehulluksi kansaksi. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta jos kotimaisiin sarjoihin halutaan laajemmin ja pysyvämmin menoa ja meininkiä, pitäisi tätä "hulluutta", tai toisin sanoen kulttuuria, saada enemmän siirrettyä myös seurapuolelle. Sitä ei yhdessä yössä tai yhden sarjan avaamisella muuteta.

      https://www.jatkoaika.com/Kolumni/Liigan-avaaminen-ei-tuo-Tukholman-paikallispelien-tunnelmaa-Suomeen-–-seurakulttuuri-ei-ole-Ruotsin-tasolla/247268

    • Anonyymi

      Mestis-viikko: Murskavoittoja ja kuumia tunteita – Mestiksessä uusi vuosi aloitettiin räväkästi

      Jatkoaika seuraa alkanutta Mestis-kautta tällä kaudella viikkoraporttien muodossa. Vuoden avausviikolla vahvoja otteita esittivät IPK ja Hokki voittaen kolme otteluaan. Murskavoiton kajaanilaiset nappasivat Hakametsän pyhätöstä, kun taas Rovaniemellä kuumenivat tunteet oikein kunnolla.

      Uusi vuosi lähti Mestiksen osalta käyntiin 17 ottelulla ja viitenä pelipäivänä. Näissä otteluissa tehtiin peräti 98 maalia eli 5,76 maalia ottelua kohden. Tiukoista otteluista huolimatta ainoastaan kolmasti jouduttiin ratkaisua hakemaan 60 peliminuutin jälkeen. Kotijoukkueille kirjattiin voitot kymmenestä ottelusta.

      Sarjataulukossa K-Espoo jatkaa kärjessä ja eroa toisena olevaan Ketterään on peräti 17 pistettä. Tasaiset taistelut jatkuvat puolestaan sekä suorasta pudotuspelipaikasta että ylipäätään pääsemisestä pudotuspeleihin. HK Zemgale pitää perää, mutta on pistekeskiarvolla mitattuna neljä peliä enemmän pelannutta FPS:aa edellä.

      Yleisö on alkanut mukavasti löytää tiensä katsomoihin. Vuoden avausviikon katsojamäärän keskiarvo oli peräti 871, mitä voi pitää erittäin hyvänä. Espoossa oli Suomen Cupin mestaruusviirin nostamista seuraamassa 2301 katsojaa, mikä lähentelee jo liigalukemia. Rovaniemellä rikottiin tuhannen katsojan raja kahdesti ja Joensuussakin kerran.

      Viikon onnistuja

      Joukkueista onnistujina voidaan pitää täydet yhdeksän pistettä napannutta IPK:ta sekä kahdeksan pistettä kerännyttä Hokkia. Kajaanilaiset ovat ryminällä nousemassa kohti pudotuspelejä.

      Pelaajista kaksi sai kasaan kuusi tehopistettä. Hokin Oskari Siiki tehoili pisteet 4+2 ja K-Espoon puolustaja Eetu Pylkkäselle kirjattiin tehot 1+5.

      Kaksi nollapeliäkin Mestiksessä nähtiin maalirikkaalla viikolla. HK Zemgalen Ēriks Vītols torjui uran ensimmäisen nollapelinsä Mestiksessä K-Vantaata vastaan keskiviikkona. Ketterän Severi Auviselle lauantain nollapeli Kiekko-Poikia vastaan oli jo kauden ja uran neljäs.

      Viikon yllättäjä

      Hokin mahtava kahdeksan pisteen viikko lukeutuu viikon yllätyksiin. Vaisun syyskauden aikana joukkue majaili pitkään aivan viimeisenäkin, tosin koko ajan muita selvästi vähemmän pelanneena. Hokki kasvatti voittoputkensa jo seitsemän ottelun mittaiseksi, joista viisi on tuottanut täydet kolme pistettä.

      Viikon pettymys

      Viikon epäonnistujan titteli menee avausviikolta Tampereelle. KOOVEE hävisi kotonaan Hokille peräti 1–9 ja avauserän 0–6. Loukkaantumisen jälkeen maalille palannut Samu Pakarinen ehti pelata reilun 11 minuuttia päästäen neljä maalia kahdeksasta laukauksesta.

      Viikon erikoisuudet

      Heinolassa nähtiin erikoinen tilanne, kun jäähyllä istuvaa pelaajaa vaihdettiin kesken rangaistuksen. Peliittojen puolustaja Matias Lentämäelle tuomittiin avauserässä kaksi minuuttia kampituksesta. Lentämäki kuitenkin loukkasi tilanteessa itseään ja hänet vietiin pukukoppiin paikattavaksi.

      Tuomaristo tarkisteli tilannetta pitkään ja Lentämäki palasikin kopista vaihtoaitioon ennen jäähyn loppumista. Tuomaristo huomasi tämän ja marssitti Lentämäen istumaan omaa kakkostaan ja vapautti sijaiskärsijänä olleen Oscar Lemströmin.

      Rovaniemellä puolestaan RoKi ja TUTO Hockey kohtasivat toisensa peräkkäisinä iltoina. Kotijoukkue voitti perjantai-illan huippujännittävän kohtaamisen 4-1 ja saman odotettiin toistuvan myös lauantaina.

      Pelissä oli alusta alkaen normaalia enemmän tunnetta mukana ja heti ensi minuuteilla RoKin Lauri Heino joutui pelirangaistuksen saatuaan jättämään kaukalon. Toisen erän viimeisellä minuutilla lämpeni myös rovaniemeläisten päävalmentaja Maso Lehtonen. Päätuomari Karri Parkkila oli selittämässä Lehtoselle syitä Saku Kivisen ulosajoon, kun Lehtosella kiehahti. Sen verran rumaa tekstiä hän Parkkilalle kohdisti, että sai myös pelirangaistuksen sopimattomasta käytöksestä tuomaristoa kohtaan.

      Hiukan erikoista oli myös Joensuun Kiekko-Poikien luopuminen kolmesta vakikokoonpanon hyökkääjästä. Julius Korjus siirtyi Hokkiin, Kohei Sato KeuPa HT:hen ja Nicolas Werbik IPK:hon.

      Alkavan viikon kuumat ja kiinnostavat ottelut

      Ensi viikolla kuumia ja kiinnostavia otteluita ovat varmasti kaikki 16 tulevaa ottelua. Sarjataulukon kannalta kiinnostava kohtaaminen on tiistainen KOOVEEn vierailu Kokkolassa Hermeksen vieraana. Joukkueet ovat sijoilla kuusi ja seitsemän, Hermes kaksi pistettä edellä.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Mestis-viikko-Murskavoittoja-ja-kuumia-tunteita-–-Mestiksessä-uusi-vuosi-aloitettiin-räväkästi/247436

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      FPS - KeuPa Tiistai 7.2.2023 klo 18:30

    • Anonyymi

      FPS - Roki Lauantai 11.2.2023 klo 17:00

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kaarinan intiaanipäällikkö Jonne Virtanen valmentaa isällisesti nuorta joukkuettaan: "Meillä on kavereita, jotka ovat vetäneet päivän raksalla"

      Jonne Virtanen on ottanut nopeasti hienon roolin pienellä budjetilla Suomi-sarjaa tahkoavan Kaarinan Indiansin peräsimestä. Isällisellä otteella joukkuetta luotsaava Virtanen arvostaa sarjaa pelaavia pelaajia, sillä ovathan he joko opiskelijoina tai päivätöissä kaikki päivät.

      Lempäälässä nähtiin perjantaina tiukka Suomi-sarjan vääntö paikallisen LeKin ja kaarinalaisen HC Indiansin välillä. LeKi oli numeroin 4−1 parempi, mutta totuuden nimissä voittaja olisi voinut olla myös Kaarinan intiaaniporukkakin.

      Ottelu oli Suomi-sarjan tasoon nähden hyvätasoinen, kun molemmat joukkueet luistelivat ja yrittivät paljon. Syöttöketjut jäivät usein lyhyiksi, kun vauhti vei järkeä pois. Kaarinalaisten vaihtoaitiossa käskyjä jakeli kovin isällisesti viime kauteen pelaajauransa päättänyt Jonne Virtanen.

      – Ei tässä kiukkuinen voi pojille olla. Meillä on kavereita, jotka ovat vetäneet päivän raksalla. Sitten hypätään bussiin, ja Lempäälässä laitetaan kaikki likoon.

      Indians on 21 ottelun jälkeen sarjassa kuudentena, mutta tolppien väliin osuminen on tuottanut haastetta.

      – Maalinteko vaan on ollut meille välillä niin järjettömän vaikeaa. Tänäänkin kiekko oli maaliviivalla, mutta ei saatu sisään. Ei kukaan tahallaan ohi ammu, joten turha tuonne koppiin on ärhentelemään mennä.

      − Kai tämä on sitten valmentajansa näköinen joukkue, kun valmentaja ei pysty auttamaan maalinteossa, Virtanen naurahti pilke silmäkulmassa.

      Rakkaudesta lajiin
      Virtanen on luonut joukkueelleen taistelevan pelitavan, ja hieman rajallisesta materiaalista hän on saanut ihailtavan yritteliään joukkueen. Virtanen kertoikin, että alkuun oli iso työ saada kaikki ymmärtämään, että tällä sarjatasolla ei pelata setelinipuista vaan se on kaikille harrastus, johon on paljon mukavampi tulla koulu- tai työpäivän päätteeksi.

      Oman joukkueen hengen muutosta Virtanen kehui ja totesi, että isommin muita huolenaiheita ei olekaan kuin rahapula ja jo mainittu maalinteon vaikeus.

      – Kun joukkueella ei ole yhtään ylimääräistä rahaa, niin ei niitä maalitykkejä mistään voi ostaakaan.

      Köyhyys näkyy myös siinä, että pystymme treenaamaan monella viikolla vain kaksi kertaa, kun monilla joukkueilla on ihan eri määrät treenikertoja, totesi Virtanen joukkueen karusta arjesta.

      Puhuttaessa sarjan tasosta Virtanen kehuu estoitta, kuinka arvostaa pelaajia, jotka sarjassa pelaavat, kun matkat ovat pitkiä ja harrastus vie työn tai opiskeluiden ohessa todella paljon aikaa.

      Valmentajauralla tavoite eteenpäin
      Sarjan aitous, vauhti, tunne ja yritteliäisyys saavat kokeneelta pelurilta kiitokset. Yksi asia kyllä eroaa paljon Liigasta, ja sen Virtanen tuokin jonnemaisesti esille.

      − Liigassa tottui siihen, että tiesi pitkälle, mitä kulloinkin tapahtuu. Täällä ei kyllä todellakaan tiedä. Saa olla varpaillaan pohkeet jumissa, kun ei yhtään tiedä, mitä ratkaisuja aina on tulossa.

      Miehen jatkosta ja haluista valmennuksen suhteen Virtanen toteaa halun olevan valmentaa ylemmällä tasolla. Hän suorittaa parhaimmillaan valmentajan ammattitutkintoa Kisakalliossa ja sanoo sen sujuvan nyt hyvin Kaarinan pestin ohessa.

      Ensi vuoden kuviot ovat vielä auki, ainakin julkisesti.

      − Seuraavan kauden valmentajapaikathan tiedetään vasta keväällä, naurahtaa Virtanen uteluihin ensi kauden valmentajapaikasta.

      https://www.jatkoaika.com/Haastattelu/Kaarinan-intiaanipäällikkö-Jonne-Virtanen-valmentaa-isällisesti-nuorta-joukkuettaan-Meillä-on-kavereita-jotka-ovat-vetäneet-päivän-raksalla/247548

    • Anonyymi

      Mestis-viikko: Kärkijoukkueet kovina, RoKille kolmeen päivään kolme vierasvoittoa

      Jatkoaika seuraa alkanutta Mestis-kautta tällä kaudella viikkoraporttien muodossa. Kärkijoukkueet esiintyivät viikon aikana vahvasti ja vahvistivat näin asemiaan.
      Mestis-vuoden toinen viikko jatkui pitkälti samoissa merkeissä kuin koko kausi tähänkin asti. Kiekko-Espoo ja Ketterä etenivät voitosta voittoon, vaikka vaikeuksiakin joukkueilla oli erityisesti otteluiden alkuvaiheissa.

      Viikon onnistuja

      Kärkijoukkueet olivat vahvoja tällläkin viikolla. Sarjaa johtava Kiekko-Espoo, toisena oleva Ketterä ja neljäntenä oleva RoKi pelasivat viikon aikana kolme ottelua ja voittivat ne kaikki. Erityisen huomattavaa oli RoKin saavutus, sillä joukkue pelasi kolme vierasottelua peräkkäisinä päivinä ja otti niistä seitsemän pistettä.

      Kiekko-Espoon puolustaja Atro Leppänen teki viikon jokaisessa ottelussa maalin ja nosti kauden maalimääränsä jo 16:een. Vielä kovempaa jälkeä teki Mestistä lainapelaajana pelaava Samu Tuomaala, joka kirjautti viikon aikana viisi maalia.

      Viikon pettymys

      KOOVEEn murheellinen vuosi jatkui, sillä joukkue on edelleen ilman voittoa tämän vuoden puolella. RoKia vastaan lauantaina tuli ensimmäinen piste, mutta heikko jakso on saanut pudotuspelijakson näyttämään uhanalaiselta, varsinkin kun tamperelaisjoukkue on pelannut lähimpiä kilpailijoita enemmän otteluita.

      Viikon yllättäjä

      Tittelin saa vuodenvaihteessa JoKP:sta Hokkiin siirtynyt Julius Korjus. 22-vuotias pienikokoinen hyökkääjä mätti hattutempun Kiekko-Vantaata vastaan. Aikaisemmat 62 runkosarjaottelua olivat tuoneet hänelle kahdeksan maalia.

      Viikon erikoisuudet

      Avausmaalin merkitys osoittautui pieneksi. Viikon 16 ottelusta kymmenessä ensimmäisen maalin tehnyt joukkue hävisi ottelun. Kiekko-Espoo päästi avausmaalin viikon jokaisessa pelissä, mutta käänsi kaikki voitokseen. Paras kiri nähtiin silti Hokilta, joka nousi 0−3-tappiosta 7−3-voittoon perjantain Kiekko-Vantaa-ottelussa.

      Viikon aikana ei nähty yhtään jatkoaikamaalia. Kaikki jatkoajalle menneet ottelut ratkesivat voittomaalikilpailussa ja lukematkin olivat pelin päätyttyä aina samat − 3−4-vierasvoitto.

      Alkavan viikon kuumat ja kiinnostavat ottelut

      Viikon ehdoton kohokohta on lauantaina, kun kärkikaksikko Ketterä ja Kiekko-Espoo kohtaavat kolmannen kerran Mestis-kauden aikana. Espoolaiset ovat vieneet kauden aiemmat kohtaamiset. Päivää aikaisemmin kohtaavat viikkoon kolmannelta ja neljänneltä sijalta lähtevät IPK ja RoKi.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Mestis-viikko-Kärkijoukkueet-kovina-RoKille-kolmeen-päivään-kolme-vierasvoittoa/247603

    • Anonyymi

      Toisen polven jääkiekkoilija Jiri Pärssinen hakee nostetta FPS:n paidasta – toiveissa paluu loukkaantumisvaikeuksien jälkeen oikealle raiteelle

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/5654877

      Jokerit hakee paikkaa Mestikseen ensi kaudeksi
      Hakemuksen takaraja on lähellä.

      https://www.is.fi/jaakiekko/art-2000009329625.html

      Lähteet paljastavat kulisseista: Jokerit tarjoaa jo pelaajille Mestis-sopimuksia

      https://www.is.fi/mestis/art-2000009306583.html

      Jonne Virtanen lopetti uransa ja luuli, että kaikki oli hyvin – pian hän löysi itsensä päihde­hoidosta: ”Alkoholi ei sovi minulle”

      https://www.is.fi/jaakiekko/art-2000009319688.html

      Uransa lopettanut Jonne Virtanen aloitti uudet työt – näin hän tienaa nykyisin: ”Ei sillä Kuuhun mennä”

      https://www.is.fi/sm-liiga/art-2000008797660.html

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jokerit otetaan Mestiksessä vastaan – ”Muttei hinnalla millä hyvänsä”

      https://www.iltalehti.fi/jaakiekko/a/e002cc00-a09c-4185-924e-1688450e6a28

      Näin Jokerien johtohahmo kommentoi yhtiön suunnitelmaa ja Joel Harkimon roolia – seuralla usean pelipaikan varavaihtoehto

      https://yle.fi/a/74-20013134

      Jokerit ottanut yhteyttä Espoon areenaan – Helsingin jäähalli sanoi ei ja asetti ehdon mahdolliselle yhteistyölle

      https://yle.fi/a/74-20013111

      MTV uutisoi Jokerien hakevan paikkaa Mestiksestä – näin hankkeeseen ja sen vaikutuksiin suhtaudutaan FPS:ssa

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/5658864

      FPS sai edellisissä Jokerit-peleissään Teemu Selänteen vastaansa – "Tiedettiin jo selkeästi, että hän on kova pelimies"

      Mika Helkearo muistaa Forssassa olleen tunnelmaa, kun Palloseura pelasi Jokereita vastaan kaudella 1988–89.

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/5659059

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Liigapomot avasivat IS:lle talousajatteluaan – "Liigassa ei ole tulevaisuudessa yhtään nykyistä enempää rahaa"

      Liiga-seurojen johtajat avaavat Ilta-Sanomissa nimettömästi talousajatteluaan. "Jos tulee yksi seura lisää, jaettavaa on vähemmän". "Meille Jokerit ei tuo mitään lisäarvoa". "On ihan selvää, että ei se ole muille seuroille mikään taloudellinen jättipotti, paitsi korkeintaan HIFK:lle ja tuskin niillekään kovin suuri".

      Joel Harkimon omistama Team Jokerit Oy ilmoitti maanantaina hakevansa sarjapaikkaa Mestiksestä ensi kaudelle. Taustalla on halu palauttaa Jokerit Liiga-seuraksi. Tänään Liigan seurajohtajat toivat Ilta-Sanomissa nimettömästi julki mielipiteitään uuden Jokerit-yhtiön Liiga-pyrkimyksistä.

      Samalla seurajohtajat avasivat ajatuksiaan liigataloudesta.

      Yksi seurajohtaja näkee, että Liigan sisäiseen rahapottiin ei ole odotettavissa eikä saatavilla kasvua. "Liigassa ei ole tulevaisuudessa yhtään nykyistä enempää rahaa jaossa", hän kertoo.

      – Nyt kokonaispottia jakaa 15 seuraa, ja jos tulee yksi seura lisää, jaettavaa on vähemmän, hän jatkaa Ilta-Sanomissa.

      Yhdelle seuralle Jokerit "ei tuo mitään lisäarvoa". Koska Liiga-kokonaisuuden kulloisiakin tuottoja ohjautuu myös sarjan omistaville seuroille, näkemys kielii, että kyseinen seura ei näe Helsingin Jokerien tuovan rahallista lisäarvoa myöskään Liigalle kokonaisuutena. Seuran johtaja huomauttaa paikallisottelujen merkityksestä:

      – Jos meiltä lähtee pari paikallispeliä lähiseuroja vastaan pois, niin mehän jäämme isossa kuvassa tappiolle.

      Otaksunta siitä, että paikallisottelujen lukumäärä vähenisi Jokerien mukaan saapumisen myötä, juontunee olettamuksesta, että sarjasysteemi säilyisi kokonaisuutena nykyisellään yhden seuran lisäyksen jälkeenkin. Sellaisessa tilanteessa jokin osuus nyt paikallisvastustajaa vastaan pelattavista kotiotteluista korvautuisi Jokereita vastaan pelattavilla kotiotteluilla.

      Yksi seurajohtaja sanoo Ilta-Sanomille, että heillä on dataa, jonka perusteella taloudellisesti Jokerit ennemmin haittaisi kuin hyödyttäisi pienempiä seuroja.

      – Jokerien paluu saattaisi olla plussa pääkaupunkiseudun näkövinkkelistä, mutta ei todennäköisesti muutoin. Itse asiassa meillä on olemassa dataa siitä, ettei Jokerit hyödyttäisi taloudellisesti pienempien kaupunkien seuroja, pikemminkin päinvastoin.

      Toinen seurajohtaja kokee, että Jokerien osallistumisesta ei todennäköisesti olisi kovin suurta taloudellista hyötyä edes HIFK:lle. Vaikka Jokerit on yksi maan suurimmista jääkiekkoseuroista ja pääkaupunkiseutulaisella skaalalla erittäin kannatettu seura ja HIFK:n sekä Jokerien väliset ottelut keräsivät Jokerien viimeisimmillä Liiga-kausilla suomalaisella skaalalla poikkeuksellisen suuria yleisömääriä.

      – Se on ihan selvää, että ei se ole muille seuroille mikään taloudellinen jättipotti, paitsi korkeintaan HIFK:lle ja tuskin niillekään kovin suuri. Mitä pienemmälle paikkakunnalle mennään, sen pienempi Jokerien merkitys olisi, hän linjaa.

      Jokerien Liiga-kaudet viime vuosikymmenellä olivat 2010–2013. HIFK kohtasi niiden aikana Jokerit kotihallissaan 16 kertaa ja ottelujen ilmoitettujen yleisömäärien keskiarvo on 8063. HIFK:n kotihallin kapasiteetti on 8200 katsojaa. Halli ilmoitettiin 14 kertaa loppuunmyydyksi. Lisäksi HIFK isännöi Jokereita kerran ulkoilmaottelussa, jonka yleisömääräksi ilmoitettiin 34 264.

      Noiden kolmen kauden ajalta Jokerien ja HIFK:n välisten kotihalleissa pelattujen Liiga-ottelujen ilmoitettujen yleisömäärien keskiarvo on 10 307. Jokerien silloisen kotihallin Hartwall Areenan kapasiteetti oli noin 13 400 katsojaa. Lisäksi joukkueet kohtasivat kolmesti ulkoilmaotteluissa. HIFK isännöi yhtä, Jokerit kahta. Jokerien isännöimien ulkoilmaottelujen ilmoitetut yleisömäärät olivat 36 644 ja 23 485.

      HIFK:n kotiottelujen kuluvan kauden yleisökeskiarvo on tällä hetkellä 6965. Koko Liigan ilmoitettujen yleisömäärien keskiarvo on tällä hetkellä 4112.

      Liiga-seurojen joidenkin johtajien näkemykset voi tulkita yllättäviksi, sillä usein yritystoiminnassa ajatellaan, että myyntiä, liikevaihtoa ja tuottoa on mahdollista tulevaisuudessa kasvattaa. Yleensä tuo ajattelu liittyy potentiaalisten asiakkaiden lukumäärän kasvattamiseen ja toiminnassa mahdollisesti tehtävään kehitykseen. Jokereista Suomi-kiekossa on ollut viime vuosina vallalla otaksunta, että isona helsinkiläisenä seurana ja tunnettuna brändinä se toisi Liigalle merkittävän taloudellisen lisäarvon.

      Uudellamaalla asuu 1,73 miljoonaa ihmistä. Pääkaupunkiseudulla 1,22 miljoonaa ihmistä ja Helsingissä 0,66 miljoonaa. Suomen 5,56 miljoonan ihmisen populaatiosta 31 prosenttia eli vajaa kolmannes asuu Uudellamaalla. Pääkaupunkiseudulla asuu 22 prosenttia eli reilu viidennes. Helsingissä asuu 12 prosenttia eli yli joka kymmenes. Liigassa on yksi seura Uudeltamaalta, HIFK. Sen kotiotteluihin pääsee kerrallaan enimmillään 8200 ihmistä.

      https://www.jatkoaika.com/

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mestis-viikko: Jokerit varasti mediahuomion Mestis-hakemuksellaan - Peliviikossa hattutemppuja, pelikieltoja sekä nollapelejä

      Jatkoaika seuraa Mestis-kautta tällä kaudella viikkoraporttien muodossa. Jokereiden hakemus Mestikseen räjäytti sosiaalisen median, mielipiteitä löytyi runsaasti laidasta laitaan. Viikon ottelut puolestaan tarjosivat jälleen runsaasti tapahtumia, onnistumisia, pettymyksiä sekä suuria tunteita.

      Maanantaina Mestis nousi kaikkien suomalaisten tietoisuuteen, kun Jokerit ilmoitti hakevansa paikkaa Mestiksestä ensi kaudelle. Mielipiteitä annettiin sekä puolesta että vastaan, päätöksen teko ei tule olemaan helppoa. Tilannetta ei ainakaan helpota se, ettei Jokereilla ole edes hallia kotipeliensä pelaamiseen.

      Kaukalon puolella pelattiin 17 ottelua, joissa tehtiin 112 maalia eli 6,58 osumaa ottelua kohden. Kotiedusta ei voida viikon osalta erityisemmin puhua: kotijoukkueet voittivat otteluista ainoastaan kymmenen.

      Lisäksi puheenaiheena oli Zemgalen huonokuntoinen ja vaarallinen kaukalo. Suomalaisjoukkueilta vaaditaan joustava turvakaukalo, mutta Zemgalen kohdalla Mestis on joustanut. Viikon päätteeksi otsikoihin pääsi Jonne Virtasen mahdollinen päävalmentajuus TUTO:ssa ensi kaudella.

      Peräti viidelle pelaajalle lätkäistiin pelikieltoja. FPS:n Topi Hägg sai kolmen ottelun pelirangaistuksen sopimattomasta käytöksestä tuomaristoa kohtaan edellisviikon pelistään Väliaikaiset pelikiellot annettiin Hokin Ville-Valtteri Mustoselle, KeuPa:n Juuso Ketolalle, Ketterän Yegor Chizhikoville sekä TUTO:n Oskari Lahtiselle.

      Katsojia Mestis kiinnosti jälleen mukavasti. Rovaniemellä 1712 katsojaa juhli RoKin voittoa Hokista ja Joensuussa puolestaan 1418 katsojaa nautti Kiekko-Poikien kotivoitosta. Imatrallakin peräti 949 katsojaa oli katsomassa kärkiottelua, jossa kotijoukkue oli 5–2 maalein K-Espoota parempi.

      Viikon onnistuja

      Viikon pisterohmu oli Ketterän Samu Tuomaala, joka kolmessa ottelussa keräsi tehot 3+5. Kovat tehot iskivät myös puolustajat Jere Vertanen (Ketterä 2+5) ja Atro Leppänen (K-Espoo 0+6).

      Viikon ainoasta hattutempusta vastasi KeuPan Juuso Heikkilä, joka viimeisteli Kajaanissa temppunsa avauserässä ajassa 7:21.

      Nollapelejä nähtiin kaksi kappaletta. Ketterän Santeri Lipiäinen pysäytti kaikki Peliittojen 31 laukausta Heinolassa. Myös KOOVEEn Samu Pakarinen nollasi heinolalaiset torjumalla Hakametsässä 30 laukausta. Pakarinen oli lähellä pelata heti seuraavana päivän toisen nollapelin, mutta se jäi vajaata kahta minuuttia vajaaksi.

      Viikon pettymys

      Heinolan Peliitat pelasi viikolla kaksi ottelua, eikä onnistunut tekemään yhtään maalia. Yrityksestä se ei jäänyt puuttumaan, sillä laukauksia kohti maalia oli kuitenkin 61.

      Toinen pettymys on koko kautta koskeva pettymys, joka konkretisoitua viime viikolla. Zemgalen joustamaton kaukalo on huonokuntoinen ja pelaajille vaarallinen. Espoolaisilta loukkaantui Latviassa kaksi pelaajaa, päävalmentaja Tomas Westerlundin mukaan kaukalon huonon kunnon takia.

      Viikon yllättäjä

      Tittelin saa tällä kertaa IPK:n maalivahti Eetu Randelin, joka pääsi pelaamaan kauden ensimmäisen ottelunsa Liigassa KalPan kohdatessa maalivahtiongelmia. Randelin nollasi Ilveksen Nokia Areenalla torjumalla kaikki 32 laukausta.

      Viikon erikoisuudet

      Kovin erikoista, varsinkaan Mestiksen mittapuulla, ei viime viikolla nähty. Toki Peliittojen kahden ottelun maalittomuus ja Heikkilän supernopea hattutemppu voidaan sellaisiksi laskea.

      Myös case-Jokerit on melkoinen erikoisuus itsessään. Edessä on mielenkiintoinen kevät ja kesä sen suhteen, mihin Mestis on itseään viemässä.

      Alkavan viikon kuumat ja kiinnostavat ottelut

      Mielenkiintoiset tuplapelit nähdään Rovaniemellä, jossa RoKi isännöi kahdesti Kiekko-Vantaata. Rovaniemeläiset haluavat säilyttää itsellään pudotuspelien kotietuun oikeuttavan sarjapaikan, kun taas vantaalaiset pyrkivät nousemaan suoraan pudotuspelipaikkaan.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Mestis-viikko-Jokerit-varasti-mediahuomion-Mestis-hakemuksellaan-Peliviikossa-hattutemppuja-pelikieltoja-sekä-nollapelejä/247725

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      KeuPa - FPS Perjantai 17.2.2023 klo 18:30

    • Anonyymi

      KOOVEE - FPS Tiistai 21.2.2023 klo 18:30

    • Anonyymi

      FPS - Hermes Torstai 23.2.2023 klo 18:30

    • Anonyymi

      FPS - KOOVEE Perjantai 24.2.2023 klo 18:30

      • Anonyymi

        Pitäisikö kiinnostaa?


    • Anonyymi

      voi pojjaat teitä koittakaa edes pelata,kaikki lähti silloin metsään kun valmentaja ja pari muuta tappeli kapakan edessä.

    • Anonyymi

      Mestis-viikko: Espoolaista ennätysjahtia ja kysymyksiä kabineteissa

      Tammikuun viimeisellä Mestis-viikolla kotietu oli iso valttikortti. Viikon aikana esiin nousivat muiden muassa ennätystehokasta jälkeä takova Kiekko-Espoo-puolustaja Atro Leppänen, sekä tapahtumat Peliittojen taustalla. Jokerien Mestis-pyrkimykset kokivat kolauksen.

      Mestiksessä pelattiin päättyneen viikon aikana 16 ottelua, joista ainoastaan viidessä vierasjoukkue poistui kaukalosta voittajana. Kotietu olikin siis tällä kertaa valttia.

      Sarjataulukossa Kiekko-Espoo jatkaa Mestiksen dominointia, ja onkin tähän mennessä vienyt kautta läpi historiallisen kovalla pistekeskiarvolla. Ketterä miehittää lähes yhtä selkeällä erolla kakkospaikkaa, jonka jälkeen on tasaisempaa. Suoraan puolivälieräpaikkaan oikeuttavaan kuuden sakkiin kuuluvat joukkueet ovat vetäneet pientä kaulaa muihin.

      Sarjan tyvipäässä Hokki on repinyt kaulaa Peliittoihin, FPS:an ja Zemgaleen ja noussut piristyneillä otteillaan mukaan kilpajuoksuun pudotuspelipaikoista.

      Viikon onnistuja

      Viikon onnistujaksi voidaan nostaa espoolaisten tehopuolustaja Atro Leppänen, olkoonkin, että tämä pelasi ainoastaan yhden ottelun viikon aikana. Peliitat-pelissä Leppänen tehtaili tehot 2+1 ja nousi 18 osumallaan jakamaan Mestiksen puolustajien yhden kauden maaliennätystä. Ennätystä on tähän saakka pitänyt hallussaan Kai Syväsalmi kauden 2007-2008 suorituksellaan TUTOn paidassa.

      Maininnan ansaitsee myös Hermeksen Aleksi Antti-Roiko, joka tehtaili lauantaina Hakametsässä KOOVEEn verkkoon kypärätempun ja yhteensä tehot 3+1. Hermes haki Tampereelta pisteet maali-ilottelun jälkeen 4–9-voitolla.

      Viikon pettymys

      Pettymyksen viitta menee Heinolaan, jossa seuran ympärillä vellovat epäselvyydet eivät ota laantuakseen. ESS uutisoi, että tammikuun ylimääräisessä yhtiökokouksessa Peliitoille ei saatu valittua uutta hallitusta. Sittemmin hallitus on saatu muodostettua, siihen kuuluu puheenjohtajan, seuran pelaaja-omistaja Zoltán Nagyn lisäksi yksi jäsen Marko Nyman, sekä hallituksen sihteerin tehtävässä toimiva Marko Latvanen.

      Nagyn jo aikaisemmin lupailema rahoja ulkomailta ei ole myöskään kuulunut, mikä on johtanut siihen että koko heinolalaisseuran olemassaolo on vaakalaudalla.

      Kaukalon puolella Peliitat taisteli viikon aikana kaksi tiukkaa ottelua, mutta joutui poistumaan molemmista tappio niskassaan. Joukkueen sarjasijoitus on 12., ero pudotuspelipaikkaan venähtänyt jo 16 pisteen suuruiseksi ja karsintapelit näyttävät päivä päivältä todennäköisemmiltä.

      Viikon yllättäjä

      Sarjajumbona majaileva Zemgale nappasi ison päänahan Joensuusta, kun se kellisti Kiekko-Pojat perjantain ottelussa 3–1. Seuraavana päivänä joensuulaiset ottivat kuitenkin revanssin 1–0-voitolla.

      Latvialaiset esiintyivät neljän ottelun vieraskiertueellaan muutenkin pirteästi, kun alkuviikon molemmissa otteluissa Keuruulla joukkue taipui vain maalilla, keskiviikkona vasta voittomaalikilpailussa.

      Toiseksi yllättäjäksi voidaan nostaa Hokin nuoriso-osasto. Loukkaantumisten kanssa läpi kauden painineet kajaanilaiset ovat saaneet apua tällä kaudella ensimmäistä kertaa alempaan SM-sarjaan selviytyneestä U20-joukkueestaan, jonka pelaajat ovat esiintyneet edukseen myös edustuksessa.

      Hyökkääjät Samppa Kemppainen, Veeti Lokka ja Nooa Tuomainen ovat kaikki avanneet pistetilinsä Mestiksessä. Kolmikosta Lokka iski keskiviikkona heti ensimmäisessä Mestis-pelissään FPS:n verkkoon ensimmäisen Mestis-maalinsa. Osuma jäi myös voittomaaliksi.

      Viikon erikoisuudet

      Viime viikkoina medioiden otsikoissa ja sosiaalisessa mediassa huomiota saanut Jokerien Mestis-paikan metsästys sai uuden käänteen, kun seura pyysi itse hakemuksensa jättämistä käsittelemättä.

      − Saimme eilen Team Jokereilta pyynnön olla käsittelemättä heidän jättämäänsä hakemusta. Tämä Jokereiden pyyntö perustui heidän arvioonsa sarjapaikkahakemukseen vaadittavista tiedoista ja taustaselvityksistä, kommentoi liittohallituksen puheenjohtaja Harri Nummela jääkiekkoliiton tiedotteessa.

      Positiivisempana asiana esiin voidaan nostaa RoKin komeat yleisömäärät viikonlopun tupla-otteluista K-Vantaata vastaan. Perjantaina Lappi-areenan lehterille kerääntyi 1654, ja lauantaina peräti 1953 katsojaa.

      Alkavan viikon kuumat ja kiinnostavat ottelut

      Alkava Mestis-viikko pitää sisällään mielenkiintoisia kamppailuita erityisesti pudotuspeliviivojen tuntumassa. Heti tiistaina sijoilla kuusi ja seitsemän majailevat JoKP ja KeuPa HT kohtaavat Keuruulla. Perjantaina joensuulaiset vierailevat puolestaan sijan kahdeksan K-Vantaan luona.

      Keskiviikon kierroksen helmenä voidaan pitää sijojen yhdeksän ja kymmenen KOOVEEn ja TUTOn kohtaamista Hakametsässä. Tuolloin yhteen iskevät myös häntäpään Peliitat ja FPS, jotka yrittävät kaikin keinoin välttää karsinnat ja kivuta mukaan pudotuspelitaistoon.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Mestis-viikko-Espoolaista-ennätysjahtia-ja-kysymyksiä-kabineteissa/247830

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Espoolaiskannattajat näkevät latvialaisjoukkueen tulon Mestikseen hienona asiana: "Suuri syy on kannattajaryhmien mahtava yhteisöllisyys"

      Mestis sai täksi kaudeksi uuden joukkueen Latviasta. HK Zemgale on jäänyt sarjan häntäpäähän, mutta seuran kannattajat ovat innokkaita, ja vastavuoroisesti suomalaisille muutos tarjosi uuden matkakohteen.

      Kiekko-Espoo vieraili Jelgavassa tammikuun puolivälissä, ja haki otteluista täyden pistepotin. Ensimmäinen otteluista päättyi Kiekko-Espoon 3−2-voittoon, kuten olivat päättyneet molemmat parivaljakon ottelut Espoossa puolitoista viikkoa aiemmin. Toisen ottelun jälkeen tulostaululla olivat lukemat 3−5.

      Espoossa oli jo nähty viitteitä latvialaisesta kannattajakulttuurista, sillä HK Zemgalella oli pieni mutta innokas kannattajajoukko Suomessa, kun joukkue pelasi peräkkäin kuusi vierasottelua.

      − Kiekkokulttuuri Latviassa on huikea. Lojaaleja, sitkeitä ja äänekkäitä faneja löytyy HK Zemgalen takaa, ja kukaan ei luovuta ennen kuin summeri on soinut, matkassa mukana ollut Kiekko-Espoon kannattaja Niklas Ekroos toteaa.

      − Mielestäni Zemgalen kannnattajakulttuuri on paljon edellä verrattuna moniin muihin Mestis-seuroihin.

      Espoon Kiekkokannattajat ry -nimellä toimiva yhdistys tekee kannattajamatkoja säännöllisesti. Pääosa matkoista suuntautuu tietysti kotimaan vieraspeleihin, mutta nyt uuden joukkueen myötä joukko sai myös uuden matkakohteen.

      − Latvian matkasta tuli kyllä ikimuistoinen kokemus. Hitsaannuimme tämän kokemuksen myötä enemmän yhteen kannattajien kesken, ja omasta mielestä myös joukkue ja kannattajat lähentyivät tällä reissulla, Ekroos näkee.

      Ekroos on matkustanut kannattajamatkoilla useasti, ja hän pystyykin arvioimaan eroja kotimaahan suuntautuneiden ja Latvian matkan välillä.

      − Matkustustyyli on toki todella erilainen, mutta myös kiinnostus oli huomattavasti suurempaa kuin kotimaan matkoja kohtaan. Nyt lähtijöiden määrä oli lähempänä seitsemääkymmentä tiistaina ja keskiviikkona pelatuissa peleissä. Jos pelit olisivat olleet viikonloppuna, olisi määrä voinut jopa tuplaantua, hän uskoo.

      HK Zemgale on jämähtänyt ensimmäisellä Mestis-kaudellaan häntäpäähän, mutta Ekroos näkee joukkueessa paljon positiivista.

      − Zemgale on nuori, isokokoinen ja luisteluvoimainen joukkue, joka puolustaa omaa päätään todella hyvin. Hyvänä päivänä se haastaa kenet tahansa Mestiksessä. Viimeistelyyn joukkueelta toivoisi parannusta.

      Katsojana Ekroos on kokenut pelit latvialaisjoukkuetta vastaan mieleisekseen. Kiitosta lähtee myös vastustajajoukkueen kannattajille.

      Pelit Zemgalea vastaan sytyttävät ainakin espoolaisen yleisön, ja siihen yksi suuri syy on kannattajaryhmien mahtava yhteisöllisyys ja ystävyys.

      Ekroos näkee kaikkiaan Mestiksen laajentumisen ulkomaille hyvänä asiana.

      − Ulkomaalaisjokkueet koetaan hittinä. Matkustelu avartaa maailmaa, ja mikäs sen parempaa kuin matkustaa itselleen rakkaan seuran tueksi. Lisäksi Zemgalen lämmin vastaanotto jätti tästä reissusta lämpimän fiiliksen, joten mielellään tulemme uudestaankin.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Espoolaiskannattajat-näkevät-latvialaisjoukkueen-tulon-Mestikseen-hienona-asiana-Suuri-syy-on-kannattajaryhmien-mahtava-yhteisöllisyys/247864

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mestis-viikko: KOOVEEn Samu Markkulalle 300. tehopiste Mestiksessä

      Iisalmen Peli-Karhut ja Kokkolan Hermes napsivat eniten pisteitä varsin värikkäällä Mestis-viikolla. Kajaanin Hokki ja Kiekko-Espoo hävisivät ottelunsa. KOOVEEn Samu Markkula saavutti upean rajapyykin: 300 tehopistettä Mestiksessä.

      Tammi-helmikuun vaihteen Mestis-viikolla pelattiin viidessä päivässä 15 ottelua. Joukkueista eniten urakoivat Kokkolan Hermes ja Iisalmen Peli-Karhut; Hermes kuittasi kolmesta pelistään 6 pistettä ja IPK 7/9.

      Viikon kohokohta

      Keskiviikkona Hakametsässä KOOVEEn Samu Markkula saavutti upean virstanpylvään taiteiltuaan 300. tehopisteensä 5–3-voitossa TUTOsta.

      Viikon onnistujat

      Tiistaina IPK:n kolmannen polven kiekkoilija Konsta Kapanen nakutti kovat 1+3-tehot 5–2-voitossa Zemgalesta.

      Keskiviikkona Kiekko-Pojat nuiji kotonaan Kiekko-Espoon lukemin 4–2. Illan sankareina häärivät maalivahti Riku Lindroos 24 torjunnallaan ja hyökkääjä Joel Kerkkänen kahdella syöttöpisteellään. Joensuun ottelua seurasi paikan päällä peräti 1273 katsojaa.

      Hermeksen Kristian Tamminen nappasi 32 torjuntaa 5–2-voitossa Hokista.
      Viikon yllättäjät

      Torstaina TUTOn Emil Vuorio kirjautti jopa 37 torjuntaa 4–1-voitossa Ketterästä.

      Viikon erikoisuus

      Tiistaina HK Zemgale nipisti Iisalmessa kaksi pistettä Arturs Homjakovsin voittolaukauksella ja perjantaina kaksi pistettä Kokkolassa, niin ikään Homjakovsin voittolaukauksella. Lauantaina Hermes voitti Zemgalen jatkoajalla maalein 2–1.

      Viikon pettymykset

      Kajaanin Hokki hävisi ottelunsa Hermestä ja Peliittoja vastaan.

      Selvä sarjakärki Kiekko-Espoo hävisi viikon ainoan ottelunsa Joensuussa.

      Tulevan viikon kiinnostavat ja kuumat kohtaamiset

      Tulevana lauantaina Kiekko-Espoo saa kotonaan revanssimahdollisuuden isännöidessään Joensuun Kiekko-Poikia.

      Samaan aikaan IPK saapuu Imatralle mittaamaan Ketterän kevätkunnon.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Mestis-viikko-KOOVEEn-Samu-Markkulalle-300-tehopiste-Mestiksessä/247939

      Hermeksen Aapo Ahola on Mestiksen viikon pelaaja

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2023/02/06/hermeksen-aapo-ahola-on-mestiksen-viikon-pelaaja

      Veripalvelun punaiset kypärät helmikuussa

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2023/02/06/veripalvelun-punaiset-kyparat-helmikuussa

    • Anonyymi

      Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Sami Kauhanen vakuuttaa: ”Mestistä ei ole jätetty yksin”

      Suomen Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Sami Kauhanen ottaa Mestistä tukevan roolin. Kauhanen sivuaa myös Suomi-sarjan tilannetta.

      Toiseksi korkeimman sarjatason Mestiksen elinvoimaisuus – tai sen puute – on puhuttanut paljon. Seurojen talous on heikolla tolalla, eikä asiaa auta nykyisessä maailmantilanteessa jylläävä inflaatio.

      Viime vuonna Savonlinnan Pallokerho hakeutui konkurssiin, kun se ei yksinkertaisesti kyennyt jatkamaan toimintaansa. Suomen jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Sami Kauhanen kertoo liiton pohtivan jatkuvasti, mitä Mestikselle pitäisi tehdä.

      – Sarjan nykytila ei varmasti tyydytä kaikkia, Kauhanen pyörittelee.

      Mahdollisia kehityskohtia tai muutoksia Kauhanen ei juuri esittele, vaan toteaa, että hänen mielipiteensä ei välttämättä ole ratkaiseva tai lopulta "se oikea". Hän kuitenkin näkee kaksi suurta kehityslinjaa.

      – Meidän täytyy miettiä urheilulliselta näkökulmalta. Eli miten saamme urheilullisen tason mahdollisimman korkeaksi. Toinen on sitten seurojen talouden näkökulma, miten saadaan seurat kestämään ja voimaan hyvin.

      Samainen työryhmä, joka perustettiin pohtimaan nuorten sarjoihin liittyviä kehitysratkaisuja, pyrkii kehittelemään niitä myös Mestikseen.

      Kauhanen kertoo, että viime viikonloppuna pidettiin Mestiksen oman strategiaprosessin palaveri. Palaverissa laitettiin prosessi kunnolla käyntiin sekä pohdittiin, miten muutoksia saadaan aikaiseksi ja mitä nämä päivitykset voisivat olla.

      Kauhanen vakuuttaa, että niin Jääkiekkoliitossa kuin Liigassakin on halu ylläpitää Mestis laadukkaana sarjana. Kauhanen käyttää tilaisuutensa lausua julkinen rohkaiseva puheenvuoro Suomen toiseksi korkeimman sarjatason tueksi.

      – Mestistä ei ole jätetty yksin, hän sanoo.

      Oikotie ratkaisuun?

      Yhtenä oikotienä onneen niin suomalaisen jääkiekon, Liigan kuin Mestiksenkin tilan kohentamiseksi on pidetty Liigan avaamista. Nyt tiedossa on, että Liiga ainakin selvittää mahdollisuuksia sarjajärjestelmän muuttamiseksi, ja tämän voisi olettaa jollakin tavalla vaikuttavan myös Mestikseen.

      Liigan asioihin tai mahdolliseen sarjajärjestelmän uudistukseen Kauhanen ei lähde ottamaan kantaa.

      – Liiga on itsenäinen toimija, jonka kanssa vain käymme keskustelua.

      Vaikka on toki ymmärrettävää, etteivät Liiga-seurat sarjan osakkaina varsinaisesti lämpene ajatukselle suurista muutoksista koko lajin hyväksi, on silti aiheellista pohtia, kuinka suuri yhteinen halu Mestiksen ahdingon poistamiseksi todella on.

      Liigan ja Mestiksen osalta keskusteluissa on aina viime helmikuusta alkaen pyörinyt – ikuisuusaihe sarjajärjestelmän ohella – yksi nimi: Jokerit. Jokerit tähtäsi Mestikseen tulevalle kaudelle, mutta hakemus vedettiin pois, eikä asiaa lopulta käsitelty Jääkiekkoliitossa laisinkaan.

      Jokereiden tilanteeseen seuran entinen toimitusjohtaja Kauhanen ei halua sekaantua.

      – Siitä projektista en tiedä mitään, hän linjaa.

      Selvää tuntuu olevan vain, että jotakin pitäisi tehdä

      Jossain sentään pelataan karsintoja sarjapaikoista. Mestiksen ja Suomi-sarjan välillä liikkuminen on mahdollista, mikä pitää yllä jonkinlaisen kilpailuasetelman.

      Suomi-sarja on jääkiekon kolmanneksi korkein sarjataso Suomessa, mutta sen varsinaiseen rooliin ei Kauhanen lähde ottamaan kantaa.

      – Suomessa tarvitaan laaja sarjajärjestelmä, ja Suomi-sarja on yksi osa tätä.

      Kauhasen mukaan Suomi-sarjan elinvoimaisuus on tärkeää suomalaiselle jääkiekkoilulle. Hän myös muistuttaa, että joillakin paikkakunnilla Suomi-sarjassa pelaava joukkue on tärkeä markkinaikkuna. Kuten Mestistä, myöskään Suomi-sarjaa ei olla Kauhasen mukaan liitossa unohdettu.

      – Liiton tehtävänä on ylläpitää lajin suosiota myös Suomi-sarja mukaan lukien.

      Se, miten Liigasta seuraavat sarjatasot saataisiin kohennustilaan, on vielä epäselvää. Selvää tuntuu olevan vain, että jotakin pitäisi tehdä.

      Yhtäältä Liiga-seurat vaikuttavat haluttomilta pohtimaan Suomi-kiekon kehitysehdotuksia yhdessä, toisaalta Mestis tai Suomi-sarjakaan ei nykyisessä tilanteessa voi kovin paljoa Kauhasen mukaan kehittyä.

      – Urheilun kannalta maailman paras pelaajapolku on meidän kantava teemamme, Kauhanen päättää.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Jääkiekkoliiton-toimitusjohtaja-Sami-Kauhanen-vakuuttaa-”Mestistä-ei-ole-jätetty-yksin”/247895

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Vuosi lapsuudestani – Arto Heiskanen lumosi ennätyksellisellä tehokkuudellaan

      Ässien pelatessa kauden I divisioonassa sarjan piste-ennätyksen ikiajoiksi rikkoneesta Arto Heiskasesta tuli liiganousun keulakuva ja ässälegenda.

      58+52=110.

      Näihin numeroihin tiivistyy yksi lapsuuteni merkityksellisimmistä vuosista, kun Ässät pelasi kauden 1989–90 I divisioonassa. Arto Heiskanen löi tauluun nuo järjettömät tehopistelukemat, joita ei sittemmin ole kyetty haastamaan.

      "Kunu" Heiskanen pelasi Liigassa yhteensä neljä vähintään 20 maalin kautta, mutta ennätyksellinen kausi I divisioonassa on eittämättä mieleenpainuvin.

      Ässien putoamisen varmistuttua muistan kesältä elävästi radiomainoksen, jossa hehkutettiin Poriin palannutta maalitykkiä Arto Javanaista, että tämän täytyy varoittaa liigatasoa heikompia maalivahteja etukäteen huutamalla ennen laukomista "Ampu tulee!".

      Tällaisia muistoja ja mietteitä tulvi mieleen, kun luin uutisen Heiskasen menehtymisestä syöpään.

      En mitä luultavimmin ole koskaan nähnyt niin paljon live-jääkiekkoa yhdellä kaudella kuin Ässien pelatessa I divisioonassa – laajasta ylikylän dominanssista huolimatta juuri Heiskasen ylivertainen tehokkuus on jäänyt parhaiten mieleen.

      Silloin ei kytätty viivelähtöjä tai mitattu viisikon etäisyyksiä: Heiskanen, Javanainen, Kari Makkonen ja muut ässätähdet tykittivät maaleja. Kauden päätyttyä pistepörssin kärkikymmenikössä oli viisi Ässien pelaajaa, ja joukkueen tehtyjen ja päästettyjen maalien suhde oli +211.

      Pikkupojalle tällaisten maalijuhlien näkeminen illasta toiseen oli paras mahdollinen houkutin lätkäfaniksi. Maalitykit Javanainen ja Heiskanen puolestaan olivat itsestäänselviä valintoja henkilökohtaisiksi sankareiksi.

      Heiskanen ei pelkästään rikkonut piste-ennätyksiä – ylivertaisuus jäällä aurasi ikiväylän myös yhden lajista juuri innostuneen fanin sydämeen, enkä varmasti ole ainoa.

      Raumalta palasi Ässien divarikokoonpanoon juuri maali- ja piste-ennätyksensä rikkonut Heiskanen, josta kasvoi porilaisten liiganousun symboli ja ässälegenda.

      Heiskasen muistoa kunnioitetaan perjantaina Ässät–Lukko-ottelussa muun muassa hiljaisella hetkellä ja surunauhoin. Onkin sopivan symbolista ja lähes lohdullista, että Ässien ensimmäinen kotiottelu Heiskasen poismenon jälkeen osuu juuri Lukkoa vastaan – pelasihan Heiskanen liigauransa pelkästään satakuntalaisjoukkueissa.

      Olisin halunnut haastatella Heiskasta nimenomaan jääkiekkoilijana ja tuoda hänen merkitystään näkyväksi valtakunnallisesti hänen kerrottuaan paksusuolensyövästään, mutta ymmärrän erinomaisen hyvin halun vetäytyä valokeilasta ja keskittyä olemaan läheisten kanssa vaikean sairauden keskellä.

      Uutisten kommenttiosioista ja somesta on välittynyt vilpitön ja syvä kunnioitus Heiskasta ja hänen läheisiään kohtaan. Ässien kaudesta I divisioonassa on yli 30 vuotta aikaa, mutta tuo ylikylän suoritus on jättänyt lähtemättömän jäljen porilaisiin kiekkofaneihin. Pistepörssin voittajana Heiskanen oli Ässien ikimuistoisen kauden keulakuva.

      "Kunu" ei unohdu.

      https://www.jatkoaika.com/Kolumni/Vuosi-lapsuudestani-–-Arto-Heiskanen-lumosi-ennätyksellisellä-tehokkuudellaan/248031

    • Anonyymi

      Mestis-viikko: Atro Leppänen rikkoi puolustajien Mestiksen yhden kauden piste-ennätyksen

      Mestis-viikko tarjosi katsojille tuttuun tapaan viihdettä. Sarjan häntäpäässä oleva Peliitat säväytti esityksillään, ja iskivät lauantaina Keuruulla peräti yhdeksän maalia. Sarjan tähtipuolustaja Atro Leppänen tehoili ennätykset uusiksi.

      Viime viikolla Mestiksessä pelattiin 13 ottelua. Sarjan ykköspaikalla majaileva Kiekko-Espoo voitti kaikki kolme otteluaan ja johtaa Mestiksen runkosarjaa jo 17 pisteellä. Sarjan häntäpään joukkue Heinolan Peliitat voitti myös molemmat ottelunsa viime viikolla.

      Viikon kohokohta:

      Tiistai-iltana Espoossa ikuistettiin hieno hetki, kun Kiekko-Espoon puolustajasta Atro Leppäsestä tuli tehokkain puolustaja yhden kauden pisteissä Mestiksen runkosarjassa. Ottelussa Kiekko-Espoo kaatoi TUTOn lukemin 5–2. Leppänen nakutti kamppailussa kaksi syöttöpistettä, ja nosti pistesaldonsa jo 48 tehopisteeseen.

      Viikon onnistujat:

      Peliittojen Martynas Grinius oli ilmiliekeissä lauantaina KeuPaa. Keuruulla nähtiin todellinen maalijuhla, kun ottelu päättyi Peliittojen eduksi 5–9. Liettualainen sentteri Grinius teki ottelussa kolme maalia.
      RoKi jatkoi vahvaa vieraspelaamistaan ottamalla viikonlopun molemmista vierasotteluista mukaansa voitot. Perjantaina kaatui TUTO ja lauantaina FPS.

      Viikon erikoisuus:

      Tässä vaiheessa kautta kaikki Suomalaiset joukkueet ovat tehneet Mestiksessä vähintään 100 maalia. Viimeisimpinä joukkoon nuosi Peliitat.

      Ainoastaan Latvialaisseura HK Zemgale on jäänyt alle 100 maalin. Pelejä on pelattu noin 40 tässä vaiheessa kautta. Tämä tilasto kertoo selkeästi, että Mestiksessä hyökkäys on paras puolustus.

      Viikon pettymys:

      Kajaanin Hokki hävisi molemmat viikon ottelunsa Peliittoja ja KOOVEEta vastaan. Pudotuspelipaikka alkaa karata Hokilta, sillä eroaa kymmenentenä olevaan TUTOon on jo yhdeksän pistettä.

      Viikon odotetuin ottelu:

      Perjantaina Iisalmessa kohtaavat Iisalmen Peli-Karhut ja Joensuun Kiekko-Pojat. Luvassa on tasainen ja vauhdikas ottelu.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Mestis-viikko-Atro-Leppänen-rikkoi-puolustajien-Mestiksen-yhden-kauden-piste-ennätyksen/248092

    • Anonyymi

      Cody Porter siirtyy Porin Ässiin loppukauden sopimuksella

      Maalivahti Cody Porter siirtyy RoKista Ässiin loppukauden mittaisella sopimuksella. RoKin lisäksi kanadalaisvahti on pelannut yhden ottelun Tapparan maalilla tällä kaudella.

      25-vuotias maalivahti Cody Porter on pelannut tällä kaudella 21 ottelua Mestistä RoKissa torjuntaprosentilla 92,2. Lisäksi kanadalainen on pelannut Tapparan maalilla yhden ottelun juuri Ässiä vastaan. Porterin hankinta on reagointi maalivahti Niklas Rubinin loukkaantumiseen.

      – Meidän maalivahtimme Niklas Rubin ja Rasmus Korhonen ovat tehneet erinomaista työtä tällä kaudella. Rubinin loukkaantuminen pakotti meidät reagoimaan, sillä meillä on edessä otteluruuhka ja taistelu runkosarjan sijoituksista käy kuumana.

      – Halusimme pelanneen maalivahdin. Kartoitimme monia vaihtoehtoja ulkopuolelta sekä kävimme keskusteluja myös Liiga-seurojen kanssa. Aikataulu oli kireä ja onneksi ratkaisu lopulta löytyi. Kiitos Codylle luottamuksesta ja RoKille hyvästä yhteistyöstä, Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kommentoi.

      https://www.jatkoaika.com/Uutiset/Cody-Porter-siirtyy-Porin-Ässiin-loppukauden-sopimuksella/248086

    • Anonyymi

      IPK - FPS Perjantai 3.3.2023 klo 18:30

    • Anonyymi

      JoKP - FPS Lauantai 4.3.2023 klo 17:00

    • Anonyymi

      HK Zemgale - FPS Tiistai 7.3.2023 klo 18:30

    • Anonyymi

      HK Zemgale - FPS Keskiviikko 8.3.2023 klo 18:30

    • Anonyymi

      FPS - Hokki Lauantai 11.3.2023 klo 17:00

    • Anonyymi

      Ketterä - FPS Torstai 16.3.2023 klo 18:30

    • Anonyymi

      Frans Tuohimaa lähtee Jukureista SHL:ään, tilalle paikkaaja Ketterästä − "Pääsee nyt todistamaan kykynsä liigavauhdissa"

      Jukurien ja maalivahti Frans Tuohimaan tiet eroavat. Loppukaudeksi mikkeliläisten maalivahtiosastoa täydentämään tulee Ketterä-vahti Severi Auvinen.

      Jukurit ja Frans Tuohimaa purkivat keskinäisen pelaajasopimuksensa. Aloite purkuun tuli Tuohimaalta, joka oli tyytymätön loppukaudesta tarjolla olleeseen rooliin ja peliaikaan. Jukurien maalia viimeisissä neljässä ottelussa on vartioinut Markus Ruusu.

      Tuohimaa siirtyy loppukaudeksi SHL-joukkue Skellefteån miehistöön. Maailmanmestaruutta ja olympiakultaakin viime keväänä voittamassa ollut vahti on pelannut Ruotsissa aiemmin Allsvenskanissa kaudella 2015-2016 Leksandsin paidassa.

      Kuluvaksi kaudeksi mikkeliläisryhmään siirtynyt Tuohimaa on torjunut tällä kaudella Liigassa 34 ottelua, joissa hänen torjuntaprosenttinsa on ollut 89,5%.

      Tuohimaan tilalle Jukurien maalivahtiosastolle loppukauden mittaisella sopimuksella tulee Imatran Ketterän maalia vartioinut Severi Auvinen. 21-vuotias torjuja on pelannut tällä kaudella Mestiksessä 19 ottelua torjuntaprosentilla 91,6%.

      − On hienoa, että Severi tarttui tilaisuuteen nopealla aikataululla. Hän on kuulunut läpi kauden Mestiksen parhaimpiin maalivahteihin ja pääsee nyt todistamaan kykynsä liigavauhdissa, totesi Jukurien kehityspäällikkö Mikko Hakkarainen.

      https://www.jatkoaika.com/Uutiset/Frans-Tuohimaa-l%C3%A4htee-Jukureista-SHL%C3%A4%C3%A4n-tilalle-paikkaaja-Ketter%C3%A4st%C3%A4-%E2%88%92-P%C3%A4%C3%A4see-nyt-todistamaan-kykyns%C3%A4-liigavauhdissa/248135

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      TUTO - FPS Lauantai 18.3.2023 klo 17:00

    • Anonyymi

      Mestis-viikko: Hokki taistelee viimeiseen asti pudotuspelipaikoista

      Mestiksen viikkoa kohahdutti KeuPan maalivahti Oskari Parviaisen unelmapeli. Vastaavasti sarjan kolmanneksi viimeisellä sijalla majaileva Peliitat kärsi kaksi murskatappioita.

      Viime viikolla Mestiksessä pelattiin yhteensä 17 ottelua. Sarjan kärkipaikalla viihtyvä Kiekko-Espoo koki yllättävän kotitappion Kajaanin Hokkia vastaan. Hokki voitti kolmesta pelaamastaan ottelustaan kaksi, ja taistelee yhä viimeisestä pudotuspelipaikasta.

      Viikon kohokohta:

      Keskiviikkona KeuPan maalivahti Oskari Parviainen pysäytti IPK:n 0–4 vierasvoitossa. Huikean pelin torjunut Parviainen torjui kaikki 54 laukausta IPK:lta.

      Viikon onnistujat:

      Hokki tarttui viimeiseen mahdollisuuteen pudotuspelipaikoista. Etenkin vierasvoitto Kiekko-Espoosta oli kaikkea muuta kuin odotettu.

      Hermes kaatoi lauantaina Peliitat helposti lukemin 8–0. Joukkueen ykkösketjussa tehoilivat Aleksi Antti-Roiko (3+2), Topias Liljamo (1+4) ja Eppu Karuvaara (1+3).

      Viikon erikoisuus:

      IPK:n puolustaja Alex Cottonia ei voi yrityksen puutteesta syyttää. Nimittäin Cotton laukoi Hermestä vastaan peräti 22 laukausta. Hieman pitää vielä laukausta kohdistaa, sillä yksikään kiekko ei maaliin asti löytänyt.

      Viikon pettymys:

      Peliitat hävisi molemmat ottelunsa viime viikolla. Maaliero näissä otteluissa oli surkea 1–14.

      Viikon odotetuimmat ottelut:

      Tällä viikolla Rovaniemellä pelataan kaksi ulkoilmaottelua. Perjantaina RoKi isännöi Joensuun Kiekko-Poikia. Lauantaina vastaan tulee sarjan toisena oleva Ketterä.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Mestis-viikko-Hokki-taistelee-viimeiseen-asti-pudotuspelipaikoista/248225

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      RoKi järjesti viikonloppuna kaksi ulkoilmaottelua – tapahtumaa oli toteuttamassa suuri joukko talkoolaisia

      Rovaniemen Kiekko teki lappilaista kiekkohistoriaa viikonloppuna. RoKi järjesti perjantaina ja lauantaina Talviklassikko-ulkoilmaottelut Rovaniemen Keskuskentällä. Jatkoajan haastattelussa tapahtumasta kertoi RoKin toimitusjohtaja Janne Hyvärinen.

      Rovaniemeläinen jääkiekko elää ja voi hyvin. Viikonloppuna Rovaniemen Kiekko järjesti kaksi upeaa ulkoilmaottelua. Talviklassikko oli katettu Rovaniemen Keskuskentän jalkapallostadionille. Kylmästä kelistä huolimatta yleisö viihtyi katsomassa lämminhenkisesti.

      Perjantai-illan ottelussa RoKi voitti Joensuun Kiekko-Pojat lukemin 3–1. Lauantain ottelussa vierailija Imatran Ketterä oli parempi luvuin 3–6. Molemmissa otteluissa nähtiin viihdyttävää jääkiekkoa, ja yleisö oli loistavasti hengessä mukana.

      Talviklassikko tarjosi muutakin kuin pelkkää laadukasta jääkiekkoviihdettä. Perheen pienimmille on järjestetty mäenlaskua, luistelua ja tarkkuusammuntaa. Kokonaisuuden kruunasi upea tulishow, jonka aikana pelaajat astelivat kentälle.

      Idea Talviklassikosta syntyi jo viime kaudella

      Tavoitimme RoKin toimitusjohtajan Janne Hyvärisen, joka kertoi, mistä lähti ajatus järjestää ulkoilmaottelut:

      – Ensimmäisen kerran ajatus tuli viime kaudella, kun koronarajoitusten takia hallille ei saanut ottaa kuin 20 henkilöä katsomoon. Viime kaudella tapahtumaa ei saatu järjestettyä, kun tapahtumaa suunnitellessa koronarajoituksia alettiin purkamaan.

      Ulkoilmaotteluissa ollaan nähty erilaisia haasteita. Tästä esimerkkeinä ovat NHL:n järjestämät ottelut, joissa jään kunto ei ole kestänyt pelaamista aina parhaalla mahdollisella tavalla.

      Rovaniemellä pienistä keliongelmista huolimatta asiat ovat sujuneet mallikkaasti hyvällä yhteistyöllä. Auttamassa ovat olleet seuran jäsenet ja talkoolaiset. Tapahtuman järjestäminen osoittaakin suurta yhteisöllistä voimaa.

      – Mukana on ollut talkoohommissa RoKin juniorijoukkueiden vanhempia sekä muita RoKi-henkisiä kannattajia pientä korvausta vasten. Jään kuntoa ovat testanneet seuran juniorijoukkueet.

      Myös edustusjoukkueen pelaajat ovat halunneet olla tapahtuman järjestämisessä mukana. Pelaajat ovat käyneet paikan päällä fiilistelemässä tunnelmaa, ja ovat olleet myös jakamassa mainoksia ottelutapahtumasta.

      Ainoa tavoite on Mestiksen mestaruus

      RoKi lähti Talviklassikkoon itseluottamusta puhkuen. Ennen ulkojääpelejä joukkue oli kuuden ottelun voittoputkessa, Edellisestä 14 ottelusta RoKi on voittanut peräti 12. Mestiksen runkosarjassa sijoitus on kolmas.

      Jo viime kaudella RoKi nousi sarjan kärkiporukoihin sijoittumalla Mestiksessä pronssille.

      – Olemme panostaneet kehitykseen, ja tavoitteena on, että tulevana keväänä taistellaan Mestiksen mestaruudesta. Muuta tavoitetta keväälle ei edes ole laitettu.

      RoKin menestys kaukalossa näkyy yleisömäärissä. Ottelukohtainen keskiarvo oli ennen viikonloppua 1607, joka on Mestiksen ylivoimaisesti korkein luku.

      – Olemme tehnyt hyvää työtä pelaajien kanssa, ja saaneet jalkeille kilpailukykyisen porukan. Meidän valmennus on ottanut askeleita eteenpäin, ja tekemisessä näkyy suuri vaatimustaso.

      Kovan työn kautta tulokset näkyvät sitten pelikentällä. Potentiaalia on vieläkin parempaan, ja siihen RoKissa myös pyritään päivittäisessä työssä.

      Vastaavaa kaivataan lisääkin kotimaiseen jääkiekkoiluun

      Talviklassikko osoitti, että kunniahimolla ja yhteistyöllä voidaan saavuttaa hienoja asioita. Rovaniemen Kiekko on saanut Talviklassikollaan erinomaisesti yhteisön taakseen ja tuo oma-aloitteisuudellaan Mestikseen väriä ja säpinää, jota sarja ehdottomasti kaipaa.

      https://www.jatkoaika.com/Haastattelu/RoKi-järjesti-viikonloppuna-kaksi-ulkoilmaottelua-–-tapahtumaa-oli-toteuttamassa-suuri-joukko-talkoolaisia/248274

    • Anonyymi

      Voisiko FPS järjestää joskus ulkoilmaotteluita jos sää sen sallii?.

    • Anonyymi

      Mestis-viikko: Pohjoisessa palattiin juurille, imatralaiset jatkoivat voittokulkuaan ja espoolaispakit rikkoivat ennätyksiä

      Rovaniemellä pelattiin viikonloppuna kaksi ulkoilmaottelua. Kiekko-Espoon puolustaja Aleksi Matinmikko pisti niin puolustajien yhden kauden syöttö- kuin piste-ennätyksenkin uusiksi. Ketterä voitti kaikki viikon kolmesta ottelustaan ja peräkkäisten voittojen määrä nousi seitsemään.

      Mestis-viikko tarjosi sarjan ystäville Suomen värikkäintä lätkää viitenä eri päivänä ja yhteensä 17 ottelun verran. Viikko huipentui Rovaniemellä viikonloppuna järjestettyyn Winter Classic 2023 -tapahtumaan, joka keräsi paikan päälle kahteen otteluun yhteensä 3018 silmäparia.

      Viikon kohokohta:

      Viikon kohokohdaksi nousi kahden voittoputkessa olevan joukkueen RoKin ja Ketterän kohtaaminen lauantaina Rovaniemellä. Ottelu ratkesi kotijoukkueen jäähyilyyn, josta Ketterä rankaisi neljästi.

      Loppunumerot 6—3 katkaisivat RoKin seitsemän ottelun voittoputken ja venyttivät vastaavasti vieraiden voittoputken seitsemään otteluun.

      Viikon onnistujat:

      Viikon onnistujan viitan saa harteilleen Kiekko-Espoon puolustaja Aleksi Matinmikko, joka keskiviikon ottelussa Kajaanissa iski tehot 2+3, ja sen seurauksena puolustajien yhden kauden syöttöennätys on nyt 40 syöttöpistettä ja piste-ennätys 53 pistettä.

      Esiin sopii nostaa myös Kiekko-Espoon Arttu Tuomaala ja Janne Hämäläinen, jotka molemmat viettivät kuuden pisteen iltaa kun vieraat murjoivat Hokin peräti 11—1.

      Viikon erikoisuus:

      RoKin ykkösmaalivahti Sami Sunin jäätyä pois pelaavasta kokoonpanosta joukkue lähti viikonlopun ulkoilmaotteluihin kahdella nuorella, vailla Mestis-kokemusta olevalla, maalivahdilla. Eetu Hyypiä luisteli maalinsuulle debyyttiinsä Kiekko-Poikia vastaan ja selvisi siitä oikein mallikkaasti.

      35 torjuntaa, yksi päästetty maali ja voitto 3—1 numeroin todistavat, että Cody Porterin lähdön jälkeenkin joukkueella on kaksi hyvää maalivahtia.

      Viikon pettymys:

      Kajaanin Hokki saa tämän viitan harteilleen, vaikka he onnistuivatkin viikon kolmannessa ottelussaan voittamaan jatkoajalla IPK:n. Varsinkin keskiviikkona toinen erä Kiekko-Espoota vastaan oli hyvin murheellinen, kun vieraat tekivät seitsemän maalia.

      Rehellisyyden nimissä, jos Kiekko-Espoo ei olisi ottanut toisen erän jälkeen jalkaa kaasulta, olisivat loppunumerot valotaululla olleet vieläkin rumemmat kuin 11—1.

      Alkavan viikon odotetuin ottelu

      Viikon odotetuin ottelu on ehdottomasti torstaina 2.3. pelattava kärkikamppailu Kiekko-Espoo vastaan Ketterä, kun runkosarjan ykkönen ja kakkonen ottavat mittaa toisistaan.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Mestis-viikko-Pohjoisessa-palattiin-juurille-imatralaiset-jatkoivat-voittokulkuaan-ja-espoolaispakit-rikkoivat-ennätyksiä/248338

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jokereille ehdollinen sarjapaikka Mestikseen − IL: mahdollinen kotiareena Keravalla

      Jääkiekkoliitto edellyttää, että Jokerit organisoi omistajakuvionsa hakemuksessaan kuvailemallaan tavalla. Lisäksi seuran on täytettävä Mestis-lisenssiehdot.
      Jokereille on myönnetty ensi kaudeksi Mestikseen ehdollinen sarjapaikka. Liittohallitus päätti, että helsinkiläisseura voi pelata toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, mikäli se täyttää Jääkiekkoliiton sille asettamat ehdot: omistusjärjestelyt ja pääomistajuus on ratkaistava Jokerien hakemuksessaan esittämällä tavalla.

      Mikäli Jokerit täyttää näiden ehtojen lisäksi Mestiksen lisenssiehdot, on sen mahdollista pelata sarjaa ensi kaudella. Lisenssihakemusten määräaika kaudelle 2023−24 umpeutuu maaliskuun lopussa.

      Liittohallitus päätti myös, että Jokerien mukaan tullessa Mestiksessä pelaisi tulevalla kaudella 14 joukkuetta, eikä joukkuemäärää näin supistettaisi.

      Jokerien pelipaikka-asia otti myös tuulta alleen, kun Iltalehti kertoi seuran pelaavan suurella todennäköisyydellä kotipelinsä useammassa hallissa. Yksi pelipaikoista olisi Iltalehden mukaan Keravan jäähalli.

      https://www.jatkoaika.com/Uutiset/Jokereille-ehdollinen-sarjapaikka-Mestikseen-−-IL-mahdollinen-kotiareena-Keravalla/248361

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      FPS:n fanit lähtevät isolla ryhmällä kohti Latviaa – "Sinne voi jopa ilmoittautua vielä"

      FPS:n kannattajayhdistys tukee joukkuetta myös vierasmatkalla HK Zemgalea vastaan.

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/5751149

    • Anonyymi

      Kommentti: NHL-tähdet ja Kerava ovat parasta, mitä Jokereille on tapahtunut sitten Teemu Selänteen nuoruusvuosien

      https://yle.fi/a/74-20020706

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mestis-viikko: Espoossa nähtiin kauden ennätysyleisö – Viikko tarjosi todellisia maalijuhlia

      Viime viikko tarjosi Mestiksessä viihdettä tuttuun tapaan. Kärkiottelussa Kiekko-Espoon ja Ketterän välillä nähtiin kiivas kamppailu, jonne oli myös yleisöä saapunut runsaasti jännittämään. Negatiivisempana asiana huomiota sai KOOVEEn Jakub Kosin vakava loukkaantuminen.

      Viime viikolla Mestiksessä pelattiin yhteensä 17 ottelua, joista tapahtumia ei todellakaan puuttunut. Maaleja tehtiin peräti 138 kappaletta, mikä on yli kahdeksan maalia ottelua kohden. Viikon kruununa oli sarjan kärkikamppailu, jossa Kiekko-Espoo isännöi Ketterää ennätysyleisön edessä.

      Komea yleisömäärä nähtiin myös perjantaina Joensuussa, jossa Mehtimäelle Kiekko-Poikien ja TUTOn kohtaamista todisti 2735 katsojaa.

      Ikävämpiä uutisia toi perjantainen Hermes–KOOVEE-ottelu, jossa tamperelaisten nuori hyökkääjä Jakub Kos lensi vaarallisesti pää edellä päin laitaa. Kosia hoidettiin jäällä pitkään, minkä jälkeen hyökkääjä vietiin ambulanssilla sairaalaan.

      Viikon kohokohta:

      Mestiksen kärkijoukkueet Kiekko-Espoo ja Ketterä kohtasivat toisensa jättiyleisön edessä. Torstai-iltana Espooseen oli saapunut kauden ennätysyleisö 3369 katsojaa. Itse ottelu päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen Kiekko-Espoon voittoon voittomaalikisan jälkeen.

      Viikon onnistujat:

      Latvialainen HK Zemgale katkaisi neljän ottelun tappioputkensa lauantaina Hokin vieraana. Tästä kiittäminen on hattutempun tehnyttä Arturs Homjakovsista, joka viimeisteli joukkueensa kaikki maalit ottelussa.

      RoKin maalivahtina debyytin tehnyt Roni Huunonen piti nollapelin torjuessaan kaikki HK Zemgalen 24 laukasta. Ottelu päättyi RoKin murskavoittoon lukemin 9–0.

      Viikon erikoisuus:

      Lauantaina Kokkolassa Hermeksen puolustajat laittoivat verkot heilumaan KeuPaa vastaan. Hermeksen yhdeksästä maalista peräti seitsemän oli puolustajien tekemää. Suurimpana maalipyssynä esiintyi Samu Koskenkorva hattutempullaan.

      Viikon pettymys:

      TUTO hävisi viikon kaikki kolme ottelua, ja on edelleen vaarassa jäädä säälipudotuspelien ulkopuolelle. Hokki hengittää neljän pisteen päässä turkulaisista.

      Heinolan Peliitat hävisi viikon molemmat ottelunsa Kiekko-Vantaata ja KeuPaa vastaan. Molemmissa otteluissa vastustaja pääsi maalamaan seitsemän kertaa.

      Alkaneen viikon odotetuin ottelu:

      Perjantaina pelataan mahdollisesti panoksena viimeinen pudotuspelipaikka, kun TUTO isännöi Hokkia.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Mestis-viikko-Espoossa-nähtiin-kauden-ennätysyleisö-–-Viikko-tarjosi-todellisia-maalijuhlia/248520

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Suomisarja kutsuu.Ja fanit hehkuttaa voittoja😅😅😅😅😅😅😅😅

    • Anonyymi

      Dodge on vaihtunut moderniin bussiin – FPS:n fanit ovat tottuneet matkustamaan ympäri Suomea, mutta nyt oli edessä ensimmäinen vierasreissu ulkomaille

      Kolmisenkymmentä Palloseuran fania on kannustanut joukkuettaan Latvian Jelgavassa asti.

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/5775489

    • Anonyymi

      FPS:n Petrus Lintonen ja Eetu Moberg osaavat arvostaa Latvian reissua kokemuksena, vaikka Jelgavan halliin mahtuu erikoisuuksia metelistä lähtien – "Sitä he varmasti hakevatkin, että sinne on epämukava tulla"

      Forssalaiskaksikko nostaa hattua FPS:n faneille, jotka tulivat Latviaan asti kannustamaan joukkuetta.

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/5776341

    • Anonyymi

      Palloseuran fanit matkasivat 12 tuntia FPS:n Latvian vieraspeleihin: “Olemme Forssasta ja tulimme voittamaan!”

      Palloseuran fanit saapuivat iloisessa tunnelmassa HK Zemgalen hallille – ja poistuivat yhtä iloisin mielin.

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/5774568

    • Anonyymi

      Jelgavan jäähalli räjähti ensin forssalaisten asshole-huutoihin – ja sitten suureen riemuun kun FPS otti jatkoajalla Latvian reissunsa toisen voiton: “Hieno nähdä, että äijät nauttii!”

      Forssalaiset pääsivät torstain kotimatkalleen viisi pistettä taskussaan.

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/5777386

    • Anonyymi

      Mestis-viikko: Pudotuspelijoukkueet ja karsijat selvillä – Kiekko-Espoo rikkoi piste-ennätyksen

      Kevään toiseksi viimeisellä runkosarjaviikolla Mestiksessä lukittiin asetelmia kevään tosipeleihin. Sarjan kärkikolmikon sijoitukset saivat sinettinsä, Peliittojen ja FPS:n karsintakurimus varmistui ja TUTO valloitti viimeisen pudotuspelipaikan.

      Mestis-viikko oli jälleen kerran täynnä vauhtia, maaleja ja tilanteita. Sarjan kärkipäässä Kiekko-Espoo jatkoi vahvoja otteitaan, ja rikkoikin Mestiksen yhden kauden runkosarjan piste-ennätyksen.

      Mielenkiintoa tarjosivat myös pudotuspeliviivan tapahtumat: TUTO kaatoi perjantaina kotonaan viimeistä pudotuspelipaikkaa kärkkyneen Hokin ja sinetöi päivää myöhemmin paikkansa tosipeleihin nollaamalla Peliitat.

      Hokin keskiviikkoinen Hermes-voitto puolestaan vahvisti myös sen, etteivät FPS ja Peliitat enää voi saada kajaanilaisia kiinni, joten Forssassa ja Heinolassa jännitetään runkosarjan jälkeen putoamiskarsintoja Suomi-sarjan kärkijoukkueita vastaan.

      Viikon kohokohta

      Perjantaista TUTOn ja Hokin keskinäistä taistelua pudotuspelipaikasta voidaan pitää viikon kohokohtana, varsinkin kun Hokki oli keskiviikon Hermes-voitollaan ilmoittautunut vielä tosissaan mukaan pudotuspelitaistoon.

      TUTO ehti karata ottelussa jo 5–2-johtoon, mutta Hokki nousi kolmannessa erässä jo maalin päähän. Lopulta Jesse Leppikoski viimeisteli tyhjiin turkulaisten kuudennen ja sinetöi äärimmäisen tärkeät pisteet TUTOlle.

      Viikon onnistujat

      Kiekko-Espoolle ei vaikuta kevään lähestyessä löytyä pysäyttäjää, kun se teki viikon kahdessa ottelussaan selvää jälkeä sarjan muista kärkijoukkueista. Keskiviikkona espoolaiset pyörittelivät tuolloin sarjanelosena ollutta IPK:ta peräti 8–1, vuorokautta myöhemmin puolestaan sarjakolmonen RoKi joutui taipumaan espoolaisille 5–0. Espoolaiset varmistivat myös runkosarjan voiton.

      RoKi-voitolla espoolaiset myös rikkoivat sarjan yhden kauden piste-ennätyksen. Aikaisempi ennätys, 118 pistettä, oli Jukurien nimissä kaudelta 2015-2016. Tuolloin runkosarjassa pelattiin tosin ainoastaan 50 ottelua nykyisen 52:n sijasta. Piste-keskiarvolla mitattuna ennätys vaatisi espoolaisilta vielä neljä pistettä jäljelläolevista kahdesta ottelustaan.

      Toisena onnistujana esiin voidaan nostaa TUTO. Viime aikoina alakuloisesti esiintyneet turkulaiset vaikuttaisivat piristyneen kreivin aikaan, sillä viikon kolmesta ottelusta saldona oli täydet 9 pistettä ja pudotuspelipaikan varmistuminen yhden välikauden jälkeen.

      Viikon erikoisuus

      Myös viikon erikoisuuden titteli menee Turkuun, tarkemmin ottaen keskiviikon TUTO-Ketterä-otteluun.

      Kamppailu eteni tasaisissa 2–2-merkeissä aina kolmannen erän puoliväliin saakka, kunnes ajassa 51.19 kamppailu keskeytettiin jääongelmien vuoksi ja siirrettiin pelattavaksi loppuun TPS:n kotiluolaan Turkuhalliin. Lopulta TUTO käsitteli erikoiset olosuhteet paremmin ja vei ottelun nimiinsä lukemin 5–2.

      Erikoista historiaa teki myös kypärätempun viimeistellyt turkulaisten Jesper Larinmaa. Larinmaan ensimmäiset kaksi osumaa syntyivät Kupittaan jäähallissa ja kolmas Turkuhallissa.

      Mestiksen pudotuspeleissä on vuosien varrella nähty yömyöhällekin jatkoerien myötä venyneitä otteluita, joten ainakin tällaisia koitoksia ajatellen Turkuhallin "lepakkovuorolle" siirtynyt peli toi joukkueille ripauksen kokemusta.

      Pettymys

      Viikon pettymys oli lopulta Hokin viikonloppu. Keskiviikon Hermes-voitto oli tuonut kajaanilaisille rutkasti toivoa, ja perjantain vieraspelistä Turussa ennakoitiinkin todellista kolmen pisteen ottelua.

      Turussa kajaanilaiset joutuivat pettymään tiukan taistelun jälkeen lukemin 6–4, jonka seurauksena TUTO karkasi jo seitsemän pisteen päähän sarjataulukossa. Lauantain peli Forssassa oli puolestaan Hokilta täydellinen ulospuhallus, kun FPS jyräsi vieraansa jäänrakoon lukemin 9–0. Tulos löi myös viimeisen sinetin sille, että Kajaanissa ei pelata tällä kaudella pudotuspelejä.

      Hokki kohtaa kahdessa jäljelläolevassa vierasottelussaan Zemgalen, joka on kajaanilaisten lisäksi ainoa joukkue, joka ei jatka kauttaan runkosarjan jälkeen.

      Alkaneen viikon odotetuin ottelu

      Runkosarjan viimeiselle viikolle panosta riittää vielä taistelussa puolivälierien ja villi kortti -kierroksen kotieduista ja viimeisestä suorasta puolivälieräpaikasta.

      Keskiviikkona KeuPa ja K-Vantaa kohtaavat Keuruulla tiukassa keskikastin väännössä. KeuPalla on vielä pienet mahdollisuudet kivuta kuuden sakkiin, K-Vantaa puolestaan hakee kotietua villi kortti -kierroksen peleihin.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Mestis-viikko-Pudotuspelijoukkueet-ja-karsijat-selvillä-–-Kiekko-Espoo-rikkoi-piste-ennätyksen/248646

    • Anonyymi

      Pohjoisen miehet tien päällä – tällaista on RoKin Mestis-arki

      RoKin vieraspelimatka käynnistyi Lappi-Areenalta tiistaina kello 7.30 ja päättyi samaan paikkaan lauantaina kello 9.15. Reissu sisälsi kolme vierasottelua Keuruulla, Espoossa ja Vantaalla ja tuomisina oli yksi kolmen pisteen voitto ja repullinen tärkeää kokemusta nurkan takana odottaviin kevään peleihin. Jatkoaika pääsi reissulle mukaan seuraamaan, millaista on pohjoisimman Mestis-seuran arki.

      RoKi oli pelannut tiistaina Keuruulla, yöpynyt Tampereella ja ajanut seuraavana päivänä Vantaalle, jossa se piti majaansa pääkaupunkiseudun pelien ajan. Matkustuspäivä oli muuten ollut vapaa. Seuraavana aamuna myös toimittaja liittyi seuraamaan joukkueen matkaa, kun bussi suuntasi kello 10.15 hotellilta aamujäälle Tikkurilan jäähalliin.

      Pukukopissa oli rento ja hyvä tunnelma kunkin pelaajan valmistautuessa tavallaan jääharjoitukseen, jäällä puolestaan vedettiin kovaa ja asenteella. Aamujään jälkeen RoKi suuntasi takaisin hotellille, pelaajat lounastivat ja pääsivät viettämään tovin omaa aikaa ennen pelipalaveria.

      Kirjoittajan henkilökohtaisesti yllätti se, miten paljon ja hyvää työtä valmennus oli tehnyt pelipalaveria varten ja kuinka tarkasti ja yksityiskohtaisesti tietyt asiat oli pilkottu. Tämä todisti, kuinka myös Mestiksessä kaikessa pyritään löytämään pienikin etu suhteessa vastustajaan.

      Palaverin jälkeen hypättiin bussiin, haettiin varusteet Tikkurilasta, ja matka kohti Espoon Metro Areenaa ja illan koitosta alkoi. Saavuimme Metro Areenalle kello 16.15 ja tavarat purettiin bussista pukuhuoneeseen.

      Päävalmentaja Maso Lehtonen puhui joukkueelle, ja sitten jokainen alkoi valmistaa itseään otteluun. Samaan aikaan joukkueen huolto paiski omaa tärkeää työtään, jotta kaikki olisi pelaajille valmista illan koitokseen

      Jäälämmittelyn jälkeen joukkue palasi vielä vielä toviksi pukukoppiin ennen h-hetkeä. Sitten koppi tyhjeni, kun illan päätähdet lähtivät jäälle itseensä uskoen ja valmiina antamaan kaikkensa.

      Se, mitä tavallinen katsoja ei näe eikä välttämättä edes juuri ajattele on, mitä erätauoilla tapahtuu kopissa. Tunteet olivat ensimmäisellä erätauolla vahvasti pinnassa ja 2–0-tappioaseman myötä hyvin erilaiset, kuin millä otteluun lähdettiin. Ne olivat luonnollisesti suhteessa siihen, mitä tulostaulu näytti ja mitä jäällä oli tapahtunut.

      Kokenut Antti Erkinjuntti oli yksi ensimmäisistä puheenvuoron ottaneista, ja sitä kautta aletiin purkaa tilannetta ja luomaan henkeä. Myös valmennus kävi kopissa, Lehtonen antoi palautteen pelaajilleen ja jatkoi, miten jatketaan ja sitten valmistauduttiin tulevaan erään. Vähintään 40 minuuttia oli vielä jäljellä, joten kaikki oli vielä mahdollista.

      Päätössummerin soidessa tulostaulu näytti lukemia 5–0, mikä ei jättänyt minkäänlaista epäselvyyttä voittajasta. Päävalmentajan palaute, mitä ja miksi, oli rehellistä. Yksittäisiä syyllisiä ei haettu ja nostettu esiin, vaan yhdessä voitetaan ja hävitään, kuten joukkueurheilun arkeen kuuluu. RoKi lähti valmistautumaan seuraavan päivän peliin positiivisten asioiden kautta, silloin olisi taas uusi mahdollisuus.

      Pelaajat palauttelivat kroppaansa ja tavarat pakattiin takaisin bussiin. Vielä ennen paluumatkaa Vantaalle ohjelmassa oli ruokailu. Varusteet vietiin Tikkurilan jäähallille ja sieltä joukkue palasi hotellille, jossa oltiin perillä ennen yhtätoista. Kaikkinensa pelipäivälle tuli yhteensä mittaa yli 12 tuntia.

      Perjantaina käytännössä sama kaava toistui, tuolloin vastassa oli K-Vantaa Tikkurilassa, josta tuloksena oli tällä kertaa 4–2-voitto ja kolme pistettä.

      Lehtosen mukaan yksittäisen ottelun lopputuloksella, sen paremmin 5–0-tappiolla kuin 4–2-voitollakaan, ei ison kuvan kannalta ole merkitystä.

      – Ratkaisevaa on, mitä tehdään saadulla kokemuksella ja opilla. Miten ne hyödynnetään ja töitä tekemällä tullaan paremmiksi. Kyse on edelleen prosessista ja se on vielä kesken. Tavoite on tulla joka päivä paremmaksi ja olla parhaimmillaan, kun pelataan niitä isoimpia pelejä, RoKi-käskijä summaa.

      Ottelun jälkeen kello 22.00 bussi lähti Vantaalta kohti pohjoista. Perillä Rovaniemellä Lappi-Areenalla RoKi oli lauantaiaamuna yhdeksän jälkeen. Edessä oli vielä tavaroiden purku bussista hallille, ennen kuin oli aika suunnata vihdoin kohti kotia.

      Tällaista on Mestiksen pohjoisimman seuran arki.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Pohjoisen-miehet-tien-päällä-–-tällaista-on-RoKin-Mestis-arki/248607

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      PALLOSEURA TAIPUI JÄLLEEN TUTO:LLE VIIME HETKEN MAALILLA

      https://forssanpalloseura.fi/palloseura-taipui-jalleen-tutolle-viime-hetken-maalilla/

      Runkosarjan päätöskierros pelattiin lauantaina

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2023/03/18/runkosarjan-paatoskierros-pelattiin-lauantaina

      Maalikooste: KeuPa HT - K-Espoo

      https://mestis.fi/fi/videot/2023/03/18/maalikooste-keupa-ht-k-espoo

      Maalikooste: JoKP - K-Vantaa

      https://mestis.fi/fi/videot/2023/03/18/maalikooste-jokp-k-vantaa

      Maalikooste: KOOVEE - Hermes

      https://mestis.fi/fi/videot/2023/03/18/maalikooste-koovee-hermes

      Maalikooste: RoKi - IPK

      https://mestis.fi/fi/videot/2023/03/18/maalikooste-roki-ipk

      Maalikooste: Ketterä - Peliitat

      https://mestis.fi/fi/videot/2023/03/18/maalikooste-kettera-peliitat

      Kiekko-Espoo voitti runkosarjan ennätyspisteillä

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2023/03/18/kiekko-espoo-voitti-runkosarjan-ennatyspisteilla

    • Anonyymi

      Mestiksen pudotuspelit käyntiin: Kevään 2018 finalistit vastakkain, K-Vantaalla ja KOOVEElla tasaiset asetelmat

      Mestiksen pudotuspelit käynnistyvät villi kortti -kierroksella, joka viedään läpi tiiviiseen tahtiin. Puolivälieräpaikoista mittelevät vuonna 2018 toisensa Mestiksen finaaleissa kohdanneet KeuPa ja TUTO, sekä läpi kauden äärimmäisen tasaisesti mitelleet K-Vantaa ja KOOVEE.

      KeuPa-TUTO: Kevätauringon lailla piristynyt TUTO lähtee hidastamaan KeuPan maali-iloittelua

      Kotiedulla sarjaan lähtevä KeuPa oli lopulta runkosarjan seitsemäs, TUTO puolestaan selviytyi mukaan viimeisenä joukkueena sijalta kymmenen napattuaan neljä voittoa runkosarjan viidestä viimeisestä pelistään.

      Visiitti villi kortti -peleissä on KeuPalle ensimmäinen sen oltua kaikilla Mestis-kausillaan kahdeksan parhaan joukossa. TUTO puolestaan on nähty puolivälierävaiheessa viimeksi keväällä 2019, ensimmäisellä kierroksella se esiintyi 2021.

      Joukkueet ovat kohdanneet toisensa pudotuspeleissä kerran aikaisemin: Keväällä 2018 KeuPa kaatoi TUTOn finaalisarjassa voitoin 4–2. Viiden vuoden takaisista kokoonpanoista mukana on edelleen tukku pelaajia: Tuolloin TUTOa edustanut Veeti Vuorio toimii nykyään KeuPan kapteenina, TUTOa edustavat edelleen Juho Virtanen, Mikke Levo ja Julius Pohjanoksa.

      Tämän kauden runkosarjassa joukkueet kohtasivat neljä kertaa molempien voittaessa kerran kotona ja kerran vieraissa. TUTOn molemmat voitot tulivat voittomaalikilpailun jälkeen, joten pisteet kirjattiin KeuPan hyväksi 8–4.

      Keuruulla totuttiin kauden aikana maali-iloitteluihin, ja KeuPa viimeistelikin runkosarjassa toiseksi eniten maaleja, joskin vastaavasti omissa soi koko joukon kolmanneksi eniten. Myös erikoistilanteet noudattavat samaa kaavaa: Keuruulaisten ylivoima jauhoi runkosarjassa yli 25 % tehokkuudella, mutta alivoimassa jäätiin reiluun 75 prosenttiin.

      Turkulaisten lapa ei ollut aivan yhtä kuuma, mutta vastaavasti myös joukkueen puolustus oli pykälää keuruulaisia pitävämpi. TUTO olikin sekä tehdyissä että päästetyissä maaleissa sarjan keskikastia. Erikoistilannepelissä TUTO oli yksi sarjan heikoimpia joukkueita.

      Molemmat joukkueet kuuluivat Mestis-kauden vähiten rangaistuksia istuneiden suorittajien joukkoon, eikä myöskään keskinäisissä peleissä suurempia ylilyöntejä nähty.

      KeuPan tehokkuutta kuvastaa myös se, että Mestiksen pistepörssin viiden kärjestä löytyy peräti kolme keuruulaisten hyökkääjää. TUTOlla tuleekin olemaan täysi päivätyö Mikko Perttu (24+47) – Juuso Heikkilä (29+29) – Joni Airo (30+27) -kolmikon pimentämisessä.

      Turkulasilta paljon voidaan odottaa kokeneelta ketulta Roope Rannalta, joka oli myös joukkueensa runkosarjan paras pistemies. Rannalta löytyy kokemusta peräti kymmenen kevään ajalta pudotuspeleistä niin Mestiksestä, Liigasta kuin Saksan DEL2-liigastakin.

      K-Vantaa – KOOVEE: Kärkipelaajien onnistumiset ratkaisevat ääritasaisen sarjan
      Toisessa, ennakkoon äärimmäisen tasaisessa ottelusarjassa iskevät yhteen runkosarjan 8. ja 9. K-Vantaa ja KOOVEE. K-Vantaa kiekkoili edellisen kerran villi kortti -kierroksella viime kaudella, jolloin Hokki oli parempi. KOOVEE puolestaan lähtee metsästämään ensimmäistä otteluvoittoaan pudotuspeleissä koko Mestis-aikakaudella.

      Sarjasta voidaan ennakoida uskomattoman tasaista jo pelkästään joukkueiden runkosarjatilastojen perusteella: molemmat keräsivät kauden aikana tasan 75 pistettä ja suoriutuvat erikoistilannepelistä hyvin samankaltaisilla prosenteilla. Lisäksi joukkueet jakoivat pisteet tasan kauden keskinäisissä kohtaamisissa maalieron ollessa 14–12 KOOVEEn hyväksi.

      Joukkueilta ei löydy yhteistä pudotuspelihistoriaa, ja edellinen keskinäinen runkosarjakohtaaminenkin on joulukuun alusta.

      Molemmat joukkueet olivat runkosarjassa todella paljon kärkipelaajiensa onnistumisten varassa. K-Vantaan tehokolmikko Emil Oksanen (28+21) – Tomi Purmola (19+25) – Jaakko Kuusisto (20+22) tehtaili lähes 40 % joukkueensa kaikista runkosarjamaaleista. Lisäksi Erkka Seppälä tehoili yli piste per peli -tahtia, joskin pelasi vain 23 ottelua.

      KOOVEEn tehopelaajina kunnostautuivat Okko Kangasniemi (13+32) ja Samu Markkula (14+28). Tamperelaiset saivat myös pudotuspelien alla mieluisia vahvistuksia, kun Emil Järventie ja Joona Korhonen palasivat Lappeenrannasta punakeltaisten vahvuuteen SaiPan kauden päätyttyä.

      Myös joukkueiden ykkösmaalivahtien Samuli Tervon ja Samu Pakarisen tilastot ovat hyvin samankaltaiset keskenään, olkoonkin että Tervo urakoi runkosarjassa 16 peliä virkaveljeään enemmän. Esimerkiksi torjuntaprosenteissa on ainoastaan 0,02 prosenttiyksikön ero.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Mestiksen-pudotuspelit-k%C3%A4yntiin-Kev%C3%A4%C3%A4n-2018-finalistit-vastakkain-K-Vantaalla-ja-KOOVEElla-tasaiset-asetelmat/248839

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tehopakilla on 110-prosenttinen luotto omiin tulevissa karsintaotteluissa – "Kehityskaaremme on ollut nouseva"

      FPS:n Joona Vainio on pelannut urallaan kolme kautta Suomi-sarjassa ja kolme kautta Mestiksessä – ja osaa arvioida, mitä karsintaotteluissa on odotettavissa.

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/5812991

    • Anonyymi

      Eikö tuo kehityskaari oo ollu lähinnä laskeva,kun karsintoihin joutuu.No pikkupilttien äitit ja isit kannustaa nii saatte itsetunnon kohilleen.Surkein joukkue kyllä ikinä.Eikä millään pahalla.

      • Anonyymi

        FPS on kuriton, mutta liian kova joukkue Suomi-sarjaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        FPS on kuriton, mutta liian kova joukkue Suomi-sarjaan.

        Mutta sais hehkuttaa voittojaan sitten.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mestis-puolivälierät: TUTOn huima kevätvire pyrkii horjuttamaan espoolaisten ylivoimaa, RoKi aloitti vakuuttavasti

      Mestiksen puolivälierät alkoivat perjantaina kahden ottelusarjan muodossa. Lauantaina vauhtiin pääsevät myös kaksi muuta sarjaa. Tässä jutussa pääset perehtymään sarjojen ennakkotunnelmiin sekä eilisten otteluiden tapahtumiin.

      Kiekko-Espoo-TUTO: TUTO ensimmäisenä kantona espoolaisten mestaruuskaskessa
      Kiekko-Espoo hallitsi sarjaa koko kauden tehden runkosarjassa uuden Mestiksen piste-ennätyksen. Ennätyksiä rikkoivat myös joukkueen puolustajat, sillä Mestiksen puolustajien yhden kauden maali- ja piste-ennätykset menivät Atro Leppäsen nimiin, syöttöennätyksen teki puolestaan Aleksi Matinmikko.

      Pudotuspelien villi kortti -kierroksella hurlumhei-kiekkoa pelaavan KeuPan pudottanut TUTO lähtee ensimmäisenä pysäyttämään vahvaa espoolaisryhmää. Ensimmäistä ottelua voi pitää parhaana mahdollisuutena TUTOlle hakea vierasvoittoa.

      Runkosarjassa kaikki ottelut päättyivät espoolaisten hyväksi. TUTO onnistui viemään kertaalleen ratkaisun voittomaalikilpailuun, joten pisteet kirjattiin Kiekko-Espoolle 11−1. Joukkueilla ei ole aiempaa keskinäistä pudotuspelihistoriaa.

      Kiekko-Espoon ykkösmaalivahdin viittaa kantaa Waltteri Ignatjew, joka oli enemmän pelanneiden maalivahtien paras niin torjuntaprosentilla kuin päästettyjen maalien keskiarvolla mitattuna. Myös Jani Lampisen tilastot olivat kelvolliset. TUTOn riveissä Julius Pohjanoksa ei pelannut niin paljon pelejä kuin Emil Vuorio, mutta torjuntaprosentti ja maalikeskiarvo olivat paremmat, vaikka Vuorio voittikin enemmän pelejä.

      Merkittävin asia, missä Kiekko-Espoo on TUTOa edellä, on kiekollisten puolustajien osuus. Jo mainitut Leppänen ja Matinmikko hyökkäävät innokkaasti, mutta joukkueen pelikuri on kunnossa, ja hyökkääjät osaavat paikata heitä puolustuksessa, kun tarve on.

      TUTOn hyökkäyskalustossa kaksi kärkinimeä ovat tuttuja myös espoolaisille. Kokenut Roope Ranta on pelannut Mestis-urallaan yli 330 ottelua piste per peli -tahtia ja nuoremman kaartin Leevi Lemberg pelasi tehokkaimman kautensa aikuisurallaan.

      TUTOn joukkueessa Kiekko-Espoossa on pelannut myös puolustaja Daniel Takkunen, joka kuului viime kevään hopeamiehistöön. Kiekko-Espoon Anton Ollikainen puolestaan edusti TUTOa kaudella 2015−16.

      Ketterä – KOOVEE: Pudotuspelien noviisi haastaa kestomenestyjän
      Runkosarjassa toiseksi sijoittuneen Ketterän puolivälierävastustajaksi ratkesi torstaina KOOVEE Tampereelta. K-Vantaata vastaan mitelty sarja vaati täydet kolme ottelua, joista viimeinen ratkesi vasta jatkoerässä Okko Kangasniemen rankkariosumaan, joka on herättänyt keskustelua vielä jälkeenpäin.

      K-Vantaa-voitot olivat KOOVEElle sen Mestis-historian ensimmäiset pudotuspeleissä.

      Runkosarjassa Ketterä oli joukkueiden keskinäisissä otteluissa niskan päällä, vieden pisteet 10–2 ja maalit 16–7. KOOVEE onnistui voittamaan imatralaiset kerran, marraskuun lopulla kotonaan voittomaalikilpailussa.

      Ketterä laukoi näissä peleissä yhteensä lähes sata vetoa enemmän kuin KOOVEE (223-126), joka kertonee jotain pelien kokonaiskuvasta. Tulostaululla ottelut olivat kuitenkin melko tasaisia, josta pitivät huolen KOOVEE-maalilla torjuneet Samu Pakarinen ja Verneri Virtanen. Ainakin Ketterä-sarjan alussa torjuntavastuun kantanee kuitenkin Reima-Ville Roos.

      Ketterä menetti siirtorajalla maalivahtinsa Severi Auvisen Jukureihin, mutta sai nuorukaisen takaisin Jukurien kauden päätyttyä. Torjuntavastuun tällä aikaa kantanut Santeri Lipiäinen on vastannut huutoon mallikkaasti, ja monivuotinen ketteräläinen pääsee myös aloittamaan puolivälieräsarjan Ketterän tolppien välissä.

      Runkosarjassa Ketterässä onnistujia riitti tasaisella rintamalla, ja 30 tehopisteen rajan rikkoneita oli peräti kymmenen. Jere Vertanen ja Samu Tuomaala johtivat ilotulitusta.

      KOOVEEn tehopelaaja K-Vantaa-sarjassa oli Kangasniemi, joka sarjan ratkaisseen rankkariosuman lisäksi kirjautti nimiinsä viisi syöttöpistettä. Kangasniemi oli myös tamperelaisten runkosarjan tehokkain pelaaja.

      Joukkueet ovat kohdanneet pudotuspeleissä aikaisemmin kerran: puolivälierissä 2021 Ketterä voitti puhtaasti 2–0. Ennakkoasetelmat puoltavat tamperelaisille vaikeita aikoja ainakin Imatran jäähallissa, jossa joukkue on voittanut viimeksi vuonna 2019.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Mestis-puolivälierät-TUTOn-huima-kevätvire-pyrkii-horjuttamaan-espoolaisten-ylivoimaa-RoKi-aloitti-vakuuttavasti/248907

    • Anonyymi

      RoKi–IPK (1–0): RoKi on valmis pitkään kevääseen – IPK:lla hankaluuksia pysyä liikkeessä mukana

      Mestiksen runkosarjan kolmonen Rovaniemen Kiekko kohtaa puolivälierissä kuudenneksi sijoittuneen Iisalmen Peli-Karhut. Lähtökohdat ottelupariin ovat varsin selkeät. RoKi on yksi suurin haastaja Kiekko-Espoolle ja Ketterälle voittamaan Mestiksen, ja lähti sarjaan selvänä ennakkosuosikkina.

      Keskinäisistä neljästä ottelusta RoKi voitti kolme. Runkosarjan viimeisessä pelissä RoKi lepuutti avainpelaajiaan, ja haki silti 3–1 voiton IPK:sta.

      IPK:n kausi on ollut hieman laskusuuntainen vahvan alkusyksyn jälkeen. Ensimmäisestä 20 ottelusta runkosarjassa joukkue haki 15 voittoa. Tämän jälkeen alkoi tahti tasaisesti hiipua. Loppukaudesta IPK oli jo yksi sarjan heikoimmista porukoista.

      Suurimpana aseena IPK:lla on ollut vahva ylivoimapelaaminen, mutta senkin taso on laskenut kauden edetessä. Taistellakseen tosissaan RoKia vastaan IPK tarvitsee tehokkuutta erikoistilannepelaamisessa. Maalivahtina vastuuta kantaa Eetu Randelin.

      Suurimpana yksilönä IPK:sta nousee esiin puolustaja Alex Cotton, joka pelaa huikeaa kautta. Nuorella 21-vuotiaalla puolustajalla on runkosarjan jälkeen kasassa komeat tehot (11+35). Kanadalainen Cotton on suuressa roolissa joukkueen kiekollisessa pelaamisessa. On mielenkiintoista nähdä, miten hyvää kautta pelaavaa Cotton selviää RoKin kovasta prässipelaamisesta.

      Hyökkäyspelaamisessa katse kiinnittyy kaksikkoon Ville Sippala–Nicolas Werbik, jotka molemmat ylittivät runkosarjassa 20 maalin rajapyykin. Jos IPK haluaa taistella jatkoonpääsystä, odotetaan tehoja myös muilta pelaajilta.

      RoKin kausi on ollut muutamista notkahduksista huolimatta erinomainen. Päävalmentaja Maso Lehtonen valmennustiimeineen on tehnyt vakuuttavaa työtä joukkueen kanssa, ja kokoonpanosta löytyy laajasti ratkaisijoita.

      Lappilaisseuran ainoa tavoite keväällä on päästä nostamaan kannua Mestiksen mestaruuden kunniaksi. Se vaatii joukkueelta paljon, mutta mahdottomuus se ei missään nimessä ole.
      Sentteri Heikki Huttunen oli selvästi RoKin vaarallisin pelaaja runkosarjassa 49 tehopisteellä. Huttunen saa pudotuspeleihin vierelleen kokeneen Antti Erkinjuntin, joka janoaa uralleen kruunua kotikaupungissaan.

      Tolppien välissä ensimmäisessä ottelussa avasi Sami Suni. RoKilla on pudotuspelikevääseen heittää kaksi luotettavaa maalivahtia, sillä toiseksi vaihtoehdoksi löytyy tällä kaudella Liigassakin pistäytynyt Cody Porter, joka vartioi vielä viime kaudella IPK:n maalia.

      Suurimpana heikkoutena RoKin pelaamisessa on ollut vaisu ylivoimapelaaminen. Tähän pitää saada selvästi enemmän tehokkuutta, sillä kevään peleissä erikoistilannepelaaminen nousee monesti erottavaksi tekijäksi.

      RoKi murskasi IPK:n ensimmäisessä ottelussa
      Vierasjoukkue IPK sai kylmää kyytiä Lappi-Areenalla perjantaina. RoKi tuli otteluun isännän elkein ja vei ottelun vakuuttavasti lukemin 8–1. Joukkueen kakkosketjun tehomiehinä toimivat Erkinjuntti (1+2) sekä Huttunen (0+3). Kahdesti maalinteossa onnistui Lauri Heino.

      Ensimmäinen ottelu antoi IPK:lle paljon mietittävää miten kurssi saadaan käännettyä tämän päiväiseen otteluun Iisalmessa. Povaan tästä sarjasta lyhyttä. RoKin vauhdikas kiekollinen pelaaminen on liikaa IPK:lle. Pohjolan tuuli puhaltaa sen verran kovaa vauhtia keväällä, että joukkueen ensimmäinen testi odottaa vasta välieräsarjassa.

      Hermes–Kiekko-Pojat (0–1): Hermes yrittää murtaa murtaa Kiekko-Poika-kirouksensa kotiedun turvin
      Ennakkoon puolivälierien tasaisimmassa sarjassa kohtaavat runkosarjan sijoille neljä ja viisi sijoittuneet Hermes ja Joensuun Kiekko-Pojat. Joukkueet väänsivät kotiedusta aivan runkosarjan loppuhetkille asti.

      Kotietutaistossa voiton nappasi Hermes, mutta niskan päällä kauden aikana on ollut JoKP. Joensuulaiset voittivat kauden kaikki runkosarjan kohtaamiset suoraan, eli veivät pisteet 12–0 ja maalitkin selkeästi 21–9. Keskinäisissä peleissä tehokkaimpina häärivät joensuulaisten Joel Kerkkänen 3+7=10 ja Jani Taskula 5+3=8.

      Kahden hyvin perinteikkään divariseuran kotaamisessa tällä kaudella nähdynlainen ylivoima onkin melko poikkeuksellista, sillä perinteisesti joukkueiden kohtaamisissa kotijoukkue on ollut vahvoilla ja voitot jakautuneet historiassa melko tasan.

      Pudotuspeleissä joukkueet olivat vastakkain 2021 välierissä (Hermes voitti 2–0) ja 2016 puolivälierissä (tuolloin nimellä Jokipojat pelanneet joensuulaiset voittivat 4–3). Viime kaudella Hermes jäi ulos puolivälieristä hävittyään villi kortti -kierroksella IPK:lle. JoKP oli runkosarjan kolmas mutta hävisi puolivälierät RoKille.

      Sarjasta voidaan odottaa kuitenkin tasokasta ja jännittävää, koska molemmat joukkueista olivat runkosarjan lopulla kuntopuntarin kärkipäätä. JoKP oli runkosarjassa tehokkaampi, mutta Hermeksen puolustus oli selvästi pitävämpää.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Mestis-puolivälierät-TUTOn-huima-kevätvire-pyrkii-horjuttamaan-espoolaisten-ylivoimaa-RoKi-aloitti-vakuuttavasti/248907

    • Anonyymi

      Yhden mielenkiintoisen kulman sarjaan tuovat maalivahtivalinnat.

      Hermeksen maalilla päävastuuta kantanut Kristian Tamminen on sarjan alussa sivussa, ja nuori Jesse Haukka avasi ottelusarjan. Myös Liigassa torjuneen Niklas Kokon pelaajaoikeudet on siirretty taas Hermekseen SaiPan kauden päätyttyä, mikä voi tuoda sarjaan omat käänteensä. JoKP-maalilla päävastuun runkosarjassa kantoivat Riku Lindroos ja Kasper Lehikoinen, mutta sarjan avasi kesken kauden KeuPasta tullut Juho Ahopelto.

      Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että sekä Hermeksellä että JoKP:lla oli molemmilla kaikissa runkosarjan kohtaamisissa eri aloittavat maalivahdit: Hermeksellä Kokko, Juuso Helomaa, Haukka ja Tamminen, Kiekko-Pojilla Lehikoinen, Lindroos, Jere Huhtaniemi ja Ahopelto.

      Kiekko-Pojat nousi kolmen maalin takaa avausvoittoon
      Avauskohtaamisesta muodostui ennakoidun kaltainen trilleri, joka ratkesi vasta jatkoerässä. Hermes aloitti ottelun vahvasti ja pystyi jo maistamaan kauden avausvoittonsa Kiekko-Pojista siirryttyään toisen erän lopulla 4–1-johtoon Jerkko Rämön rankkariosumalla.

      Toisin kuitenkin kävi. Joensuulaiset kavensivat vielä ennen taukoa, ja kolmannessa erässä Petteri Villasen ja Denis Kusyn osumat toivat vieraat tasoihin ja veivät ottelun jatkoerään.

      Jatkoeräsankariksi nousi Hermestäkin muutaman ottelun urallaan edustanut Aatu Luusuaniemi, joka ohjasi Niilo Romppasen syötön verkon perukoille. Joensuulaiset ryöväsivät siis kotiedun itselleen ja hakevat toista kiinnitystään heti tänään oman kotiyleisönsä edessä.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Mestis-puolivälierät-TUTOn-huima-kevätvire-pyrkii-horjuttamaan-espoolaisten-ylivoimaa-RoKi-aloitti-vakuuttavasti/248907

    • Anonyymi

      Runkosarjan voittaneen Kiekko-Espoon päävalmentaja Tomas Westerlund: "Pyritään pitämään tavoista kiinni"

      Kiekko-Espoon pudotuspeliurakka alkaa lauantaina. Runkosarjan voittajana Kiekko-Espoo sai vastustajansa villi kortti -kierrokselta, jossa TUTO voitti KeuPan suoraan kahdessa ottelussa.

      Kiekko-Espoon edellisestä ottelusta on kulunut pudotuspelien alkaessa viikko, sillä runkosarja päättyi viime lauantaina otteluun Keuruulla.

      − Odottavaiset fiilikset pudotuspelien suhteen. Alkuviikko on harjoiteltu ja pidetty tuntumaa yllä valmistautuen lauantaita kohti. Kun vastustaja selvisi, pystyi paremmin valmistautumaan siihenkin parin päivän ajan, päävalmentaja Tomas Westerlund kertoo.

      Kiekko-Espoo voitti kaikki kauden keskinäiset runkosarjakohtaamiset, mutta Westerlund ei näe ennakkoasetelmia niin selvinä.

      − Pelit olivat aina tiukkoja, ja väännettiin jokaisessa pelissä loppuun asti. Monessa pelissä teimme pienet asiat paremmin, mutta missään nimessä mikään peli ei ollut helppo. Varmasti tiedossa on hyvä sarja.

      Kiekko-Espoon tehokkaimmaksi pelaajaksi keskinäisissä kohtaamisissa nousi Morten Jürgens. Virolaishyökkääjällä on varmasti pudotuspeleissä kovat näytönhalut, sillä viime vuonna loukkaantuminen esti pelit kauden huipentumassa. Westerlund näkee Jürgensin olevan hyödyllinen osa joukkuetta

      − Kun peli kovenee ja kamppailuvaade nousee, hänen kaltaisensa pelaajat nousevat paremmin esille. He myös nostavat tasoaan. Hän on muutenkin vetänyt hyvän kauden tähän mennessä.

      Kiekko-Espoon parhaasta miehistöstä kaksi pelaajaa loukkaantui kevätkaudella niin, ettei heitä nähdä enää kauden aikana kaukalossa. Keuruulta Espooseen saapunut Niko Kivelä on osoittautunut kelvolliseksi korvaajaksi Juho Koivusaarelle, ja myös Jukurien nuorten pelaajien listalta siirtynyt Robert von Gerdten on ollut sopiva palanen.

      − Von Gerdten tuli paikkaamaan Eetu Pylkkäsen poissaoloa. Kun selvisi, että Pylkkänen ei enää tällä kaudella pelaa, haimme puolustajaa ja löysimme hyvän palasen.

      Aivan viimeisissä runkosarjaotteluissa oli sivussa myös muita pelaajia, mutta Westerlundin mukaan heitä voidaan nähdä pudotuspeleissä, vaikka nimillä heistä ei puhuta.

      − Varmaan saadaan vielä loukkaantuneita takaisinkin kehiin. Aika hyvä terveystilanne meillä on tässä vaiheessa.

      Ketjukoostumuksia Westerlund luonnehtii nyt tasaantuneiksi. Yhteistyö pelaajien välillä toimii.

      − Samoja pareja on pelannut koko kauden yhdessä, kolmas pelaaja on vaihdellut joissain kentissä. Nyt on kuitenkin kentälliset hahmottuneet.

      Mikä sitten Westerlundin mukaan muuttuu pudotuspelien alkaessa? Suuria muutoksia ei tarvitse tehdä, mutta yleinen taso nousee.

      − Pelaajat ovat keskittyneempiä ja puolustaminen menee tarkemmaksi. Emme kuitenkaan mitään suurempia muutoksia ole tekemässä, pyritään pitämään niistä tavoista kiinni, mitkä meillä ovat kauden aikana olleet.

      − Niitä on kuitenkin runkosarjan aikana harjoiteltu, ja nyt ne ovat selkärangassa. Nyt on vain tarkoitus, että pelaajat saavat parhaan irti.

      https://www.jatkoaika.com/Haastattelu/Runkosarjan-voittaneen-Kiekko-Espoon-päävalmentaja-Tomas-Westerlund-Pyritään-pitämään-tavoista-kiinni/248931

    • Anonyymi

      Suomi-sarjassa käynnistyi puolivälierät – Porvoossa huikea yli 113 minuutin taistelu voitosta

      Suomi-sarjan puolivälierävaihe käynnistyi heti runkosarjan perään tiistaina. Sarjan tasaisuus kävi selväksi jo ensimmäisissä peleissä. Porvoossa nähtiin todellinen jännitysnäytelmä, joka ratkesi vasta kolmannessa jatkoerässä. Runkosarjan voittanut Nokian Pyry on ennakkosuosikki nappaamaan mestaruuden.

      Suomi-sarjan runkosarja pelattiin loppuun viime viikonloppuna. Kahdeksan parasta eteni suoraan puolivälieriin. Yhdeksänneksi sijoittunut Seinäjoen S-Kiekko ja viimeisessä runkosarjakotipelissään LeKin kaadolla kymppisijalle noussut Kotkan Titaanit saivat aloittaa kesälomansa.

      Syöksykierteeseen ajautunut Uudenkaarlepyyn Muik Hockey ja viimeiseksi sijoittunut Jyväskylän Riemu odottelevat karsintapeleihin joukkueita II-divisioonasta.

      Toissa keväänä mestaruutta juhlinut porilainen Karhu HT vetäytyi sarjasta jo syksyllä kesken kauden tehden seuraa jo ennen sarjan alkua sarjasta luopuneelle hallitsevalle mestarijoukkue Jyväskylän D-Kiekolle.

      Pudotuspeleissä joukkueet etenevät jatkoon kolmella voitolla. Poikkeuksen tekee finaali, joka ratkaistaan kahdessa ottelussa, sillä Mestis-karsintoihin osallistuvaa finaaliparia ei haluta rasittaa ylimääräisillä otteluilla. Tällä kaudella pelataan myös pronssipeli.

      Suomi-sarjan mestari kohtaa Mestis-karsinnoissa Mestiksen runkosarjan viimeiseksi sijoittuneen suomalaisjoukkueen ja hopealle sijoittunut Mestiksen toiseksi huonoiten sijoittuneen suomalaisjoukkueen.

      Alla puolivälieräparit. Suluissa runkosarjan sijoitus, perässä ottelusarjan tilanne. Jatkoon etenee kolmella voitolla.

      Nokian Pyry (1.) – HC Indians Kaarina (8.), voitot 1−0
      Suomi-sarjan runkosarja oli äärettömän tasainen, mutta voittajasta ei ollut pitkään aikaan epäselvyyttä. 34 pelistä 76 kerännyt Pyry jätti pahimman kilpailijansa JHT:n seitsemän pisteen päähän. Maaliero 162–87 sisälsi eniten tehtyjä ja vähiten päästettyjä maaleja sarjassa.

      Pyryn vahvuutena on ollut runkosarjan pistepörssin jaetulle kärkisijalle tehoin 22+38=60 yltäneen Lassi Korpelan johtama hyvä ykköskenttä ja kokonaisuutena vahva paketti.

      Pyryn odotetaan etenevän finaaliin, mutta mestaruus ei ole itsestäänselviö, sillä nokialaiset hävisivät runkosarjassa kaikki kolme peliään JHT:lle ja kärsien kaksi tappiota Raahea ja Haukkoja vastaan.

      Myös HC Indians Kaarina pystyi kampittamaan Pyryn kahdesti runkosarjassa. Ensimmäinen puolivälieräpeli oli Pyryn heiniä, vaikka HCIK tiukasti kampoihin laittoikin. 8−1-numerot hieman mairittelevat kotijoukkuetta. Puolustaja Niko Kuivaniemi iski Pyrylle hatullisen maaleja.

      Kaarinalaiset yrittävät horjuttaa sarjakärkeä kovalla taklauspelillä ja Kalle Hokkasen torjunnoilla.

      Nokialla jännätään varmasti jo tulevia välierävastustajia. Välieristä jatkoon pääseminen tietäisi himoittua Mestis-karsintapaikkaa.

      Junkkarit Hockey Team, Kalajoki (2.) – Haukat, Järvenpää (7.), voitot 0−1
      JHT on aina tuttu näky keväisin, kun isoista panoksista pelataan. Kalajoella tehtiin jälleen hyvää työtä ja napattiin runkosarjan kakkospaikka haltuun. Junkkarit on jälleen kerran yksi vahvimmista mestarisuosikeista ja Mestis-karsijoista. Pistepörssin tehoin 24+36=60 voittanut Jarno Palola on kokeneena konnana yksi joukkueen avainpelaajista.

      Nyt vastaan asettui kuitenkin kenties pahin mahdollinen puolivälierävastus, sillä Järvenpään Haukat on pystynyt hyvällä vauhti- ja viisikkopelillään haastamaan kärkijoukkueita.

      Haukoilla oli runkosarjassa kotipeleissä vaikeaa, mutta vastaavasti vieraissa kulki, josta osoituksena muun muassa kaksi vierasvoittoa Nokialta. Runkosarjassa Haukat kaatoi JHT:n Järvenpäässä jatkoajan jälkeen ja haki voiton Kalajoelta. Sunnuntaina runkosarjan päätöskierroksella JHT haki kolmen pisteen arvoisen vierasvoiton.

      Kalajoen ensimmäinen puolivälieräpeli venyi jatkoajalle kotijoukkueen Niko Himmasen iskettyä 4−4-tasoituksen varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla. Jatkoajalla voittomaalin iski Haukkojen Jere Ylikärppä. Haukkojen menestystoiveet lepäävät Kalajoella erittäin vahvasti esiintyneen maalivahti Samu Mäkisen harteilla.

      Järvenpään-pelissä Haukoilla on mahdollisuus laittaa ennakkosuosikki JHT ahtaalle. Etäisyydet ovat otteluparissa pitkät, jotka varmasti näkyvät sarjan venyessä neljään tai viiteen otteluun.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Suomi-sarjassa-käynnistyi-puolivälierät-–-Porvoossa-huikea-yli-113-minuutin-taistelu-voitosta/248541

    • Anonyymi

      Suomi-sarjassa käynnistyi puolivälierät

      Porvoon Hunters (3.) – Lapuan Virkiä (6.), voitot 1−0

      Vaikka kokoonpano viime vuodesta vaihtui, ylsi Hunters tästä huolimatta hyvälle runkosarjasijoitukselle. Vastaan asettui kokeneita ja taitavia pelimiehiä riveihinsä haalinut sarjanousija Virkiä. Etukäteen otteluparista povattiin tasaista, ja sellainen myös saatiin.

      Joukkueet tahkosivat tiistaina Porvoon illassa lähes kaksi täyttä ottelua peräkkäin. Jatkoeriin lähdettiin 3−3-tilanteessa. Ottelun ratkaisuun liittyy lopulta melkoista dramatiikkaa. Virkiä joutui vaihtamaan maalivahtia ajassa 111.26, kun ykkösvahti Juho Niku loukkasi pelitilanteessa itseään.

      Varsin epäkiitolliseen paikkaan kylmiltään tullut Severi Isokangas joutui taipumaan heti ensimmäisen laukauksen tiellä, kun Eduard Slessarevski yllätti kylmän maalivahdin ajassa 113.17.

      Tämä saattoi olla koko ottelusarjaa ajatellen iso maali, sillä lapualaiset joutuivat yömyöhään palaamaan reissultaan takaisin ja hyppäämään suoraan keskiviikon arkisiin siviilikiireisiin. Sarja jatkuu Lapualla jo torstaina, joten toipumisaika jää vähäiseksi.

      Hunters on suosikki etenemään jatkoon, mutta tie voi nousta pystyy jo välierissä. Virkiän vahvuus on Lapuan runsaslukuinen ja äänekäs kotiyleisö, joka siivittää joukkueen kotijäällään ajoittain melkoiseen hurmokseen.

      Raahe-Kiekko (4.) – Lempäälän Kisa (5.), voitot 1−0

      55 pistettä riitti Raahelle nappaamaan kotiedun LeKin edestä vain yhden pisteen erolla. Kotiedun merkitys voi nousta sarjassa arvoon arvaamattomaan. Sarjanousija LeKin viidettä sijaa voi pitää hyvänä, mutta Lempäälässä jäi taatusti hampaankoloon, kun kotietu kariutui yllätystappioon Kotkassa runkosarjan viimeisessä pelissä.

      Lähtökohdat ottelusarjaan ovat todella tasaiset. Runkosarjassa Raahe voitti LeKin kahdesti jatkoajalla ja hävisi kertaalleen kotonaan varsinaisella peliajalla. Maalivahtipelin rooli korostuu tässä ottelusarjassa.

      Puolivälierien ensimmäisen kotipelinsä Raahe-Kiekko voitti maalein 3−1. Raahen maalilla pelasi Miska Olander ja LeKillä Wille Mattila, joka voitti sarjan torjuntapörssin kaudella 2016−2017.

      Sarjan venyminen viiteen peliin ei olisi yllätys. Otteluparin voittaja lähtee yllätysvalmiina haastajana välieriin.

      Suomi-sarjan seuraavat puolivälierät pelataan torstaina ja lauantaina. Mestari on selvillä sunnuntaina 26. maaliskuuta.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Suomi-sarjassa-käynnistyi-puolivälierät-–-Porvoossa-huikea-yli-113-minuutin-taistelu-voitosta/248541

    • Anonyymi

      Suomi-sarja: Kolme puolivälieräsarjaa katkolle – Virkiä tasasi puntit Huntersia vastaan

      Miesten Suomi-sarjan toiset puolivälieräpelit pelattiin torstaina. Nokian Pyry, Järvenpään Haukat ja Raahe-Kiekko siirtyivät ottelusarjoissaan 2–0-johtoon ja ovat enää voiton päässä välieristä. Lapuan Virkiä puolestaan tasoitti otteluvoitot 1–1:een Porvoon Huntersia vastaan.

      Yli 113 minuuttia ottelusarjan avauspelissä tahkonneet Porvoon Hunters ja Lapuan Virkiä iskivät nyt yhteen Pohjanmaalla.Tappioon lopulta Porvoossa taipuneet lapualaiset tasoittivat ottelusarjan 1–1:een selvällä 8–3-kotivoitollaan. Ottelun tehomies oli Virkiän Juho Niemelä hurjilla tehoillaan 3+2. Virkiä ratkaisi pelin toisen erän lopun pikamaaleillaan, kun joukkue siirtyi 3–2-johdosta 5–2-karkumatkalle vain kahdeksassa sekunnissa. Ensin Tommi Rintasalo ohjasi kiekon sisään maalin edestä suoran hyökkäyksen päätteeksi ajassa 38.33, ja kahdeksan sekuntia myöhemmin Riku Rautavirta laukoi kiekon takakulmaan Huntersin keskialueen kiekonmenetyksen jälkeen. Hunters ei tästä enää toipunut.

      Puolivälieräsarjan avauspelin JHT:tä vastaan Kalajoella maalein 5–4 jatkoerässä voittanut Järvenpään Haukat jatkoi voittolinjalla myös kotikaukalossaan, kun järvenpääläiset murjoivat runkosarjakakkosta maalein 7–2 vietyään avauserän nimiinsä tylysti osumin 4–0. Haukkojen tehomiehiä olivat jo ottelusarjan avausosassa tehoilleet Jussi-Pekka Jokinen (1+2) ja Eelis Räihä (2+0).

      Ylivoimamaaliensakin turvin HCIK:ta tiistain puolivälieräavauksessa Nokialla kouluttanut runkosarjavoittaja Pyry joutui ahtaalle Kaarinassa mutta kairasi lopulta nimiinsä 4–3-vierasvoiton ja siirtyi ottelusarjassa 2–0-johtoon. Maaleja ottelussa iskettiin vuorotahtiin aina pelin päätösosumaan saakka. HCIK:n Kristian Tikka survoi pelin 3–3:een maalinedustalta hieman ennen kolmannen erän puoliväliä. Kaarinalaisriemua kesti kuitenkin vain 66 sekuntia ennen kuin Pyryn Valtteri Välimäki laukoi ottelun ratkaisuosuman ajaen HCIK:n pakkovoittojen tielle.

      Raahe-Kiekko puolestaan puski Lempäälän Kisan ahtaaseen rakoon, kun raahelaiset hakivat Pirkanmaalta 5–0-voiton ja siirtyivät ottelusarjassa johtoon voitoin 2–0. Ottelun avausmaalia saatiin odotella aina toisen erän loppuun – Joonas Hatula lusikoi Teemu Laurilan laukausta seuranneen irtokiekon ohi LeKi-vahti Valtteri Kyllisen ajassa 38.52. Raahe-Kiekko ratkaisi pelin kolmannen erän puolivälin molemmin puolin. Ensi Joona Kiviniemen tolppalaukaus kimposi LeKi-pelaajan kautta maaliin, ja muutamaa minuuttia myöhemmin Toni Nurminen polki läpiajoon ja viimeisteli maltilla Raahe-Kiekon 3–0-johtolukemat. Ottelun lopussa Eetu Suoranta laukoi 4–0-lukemat tyhjään LeKi-nuottaan, ja ottelun 5–0-loppulukemat ylivoimalla sinetöi Aleksi Alamäki.

      Kaikki puolivälieräsarjat jatkuvat lauantaina, jolloin välieräpaikat ovat siis katkolla Pyrylle, Raahe-Kiekolle ja Haukoille.

      http://www.leijonat.fi/index.php/sarjat/suomi-sarja/kausi-2022-23/item/45092-suomi-sarja-kolme-puolivaelieraesarjaa-katkolle-virkiae-tasasi-puntit-huntersia-vastaan

    • Anonyymi

      Suomi-sarja: Pyry puhtaasti välieriin – muut ottelusarjat jatkuvat

      Miesten Suomi-sarjan kolmannet puolivälierät pelattiin lauantaina. Runkosarjavoittaja Nokian Pyry kaatoi kaarinalaisen HCIK:n kotonaan maalein 6–3 ja matkaa välieriin suoraan otteluvoitoin 3–0. Muut puolivälieräsarjat jatkuvat vielä ainakin neljänsillä peleillä.

      Pyry siirtyi Nokialla 1–0-johtoon ottelun tehopelaajan Tuukka Mäntymäen (2+2) ylivoimaosumalla ajassa 7.51. Toni Mahkonen (1+1) toi HCIK:n tasoihin heti toisen erän alkajaisiksi, mutta loppuilta oli kotijoukkueen. Ensin Saku Hautamäki vei Pyryn 2–1-johtoon toisen erän lopulla HCIK:n oman pään kiekonmenetyksen jälkeen, ja Mäntymäen hieno rystylaukaus yläkulmaan siirsi kotijoukkueen ylivoimalla 3–1-johtoon päätöserän kolmannella minuutilla. HCIK:n oman alueen kiekonmenetys edelsi myös Valtteri Välimäen (1+1) 4–1-osumaa, ja 5–1-maalin Pyrylle laukoi Valtteri Mäkiviinikka (2+0) oman laukauksensa irtokiekosta. Esko Gröhn kavensi 2–5:een ajassa 52.11 vieraiden pelattua kuudella neljää vastaan, ja Konsta Pöyhönen toi vieraat kahden maalin päähän lukemiin 3–5 pari minuuttia ennen pelin loppua. Voittotaistoon asti eivät kaarinalaiseväät kuitenkaan riittäneet, ja lopulta Mäkiviinikka paketoi pelin 6–3-loppulukemat rangaistuslaukauksesta upotettuaan kiekon varmasti kilpipuolelta ohi HCIK-vahti Kalle Hokkasen.

      Raahe-Kiekko oli kotikaukalossaan jo lähellä välieräpaikkaa, kun se johti Lempäälän Kisaa vastaan Atte Junnilan avauserän lopun osumalla pitkään maalein 1–0. LeKi kampesi kuitenkin lopulta jatkoerävoittoon ja kavensi ottelusarjan 1–2:een. LeKin suurimmaksi sankariksi nousi jatkoerämaalin ylivoimalla ajassa 69.33 maalin edestä hienon syöttökuvion päätteeksi viimeistellyt Saku Aavajoki. LeKin kolmannen erän puolivälin tasoitusosumasta vastasi Jesse Hurme – niin ikään ylivoimalla.

      Porvoossa Jesse Poussu ohjasi avauserän puolivälissä kotijoukkue Huntersin 1–0-johtoon Lapuan Virkiää vastaan. Porvoolaiset tuplasivat johtonsa ylivoimalla ajassa 17.35, kun Miska Varjosaari (1+1) otti tyhjän tilan pois ja laukoi kiekon Virkiä-maalin yläkulmaan. Virkiä kampesi maalin päähän toisen erän ylivoimallaan, kun Hunters-maalivahti Riku Törnqvistin purkuyritys osui Virkiän Riku Rautavirtaan ja kimposi porvoolaismaaliin. Kun ottelun maalit jäivät siihen, kipusi Hunters 2–1-voitollaan myös ottelusarjassa johtoon voitoin 2–1. Hunters–Virkiä- ja Raahe-Kiekko–LeKi-ottelusarjat jatkuvat sunnuntaina Lapualla ja Lempäälässä.

      Runkosarjakakkonen JHT puolestaan väisti luodin kotikaukalossaan Kalajoella, vaikka joukkue sortui jäähyilyyn varsinaisen peliajan lopussa. Vierailija Järvenpään Haukat nousi ylivoimamaaleillaan tasatilanteeseen 4–4 ja jatkoerään oltuaan 1–4-tappiolla vain reilut neljä minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä. Kalajokisten jatkoeräsankariksi nousi Jani Nurkkala (1+1), joka uitti vanhanaikaisellaan ottelun ratkaisun ajassa 62.04. Ottelun tehopelaajat löytyivät Haukkojen paidasta, kun Leevi Leipijärvi kasasi tehot 1+3 Santeri Seppälän yllettyä saldoon 1+2. Nurkkalan lisäksi tehoihin 1+1 ottelussa ylsivät JHT:n Akseli Kyttälä ja Santeri Salminen sekä Haukkojen Antti Immonen. Haukat johtaa maanantaina Järvenpäässä jatkuvaa ottelusarjaa nyt voitoin 2–1.

      http://www.leijonat.fi/index.php/sarjat/suomi-sarja/kausi-2022-23/item/45099-suomi-sarja-pyry-puhtaasti-vaelieriin-muut-ottelusarjat-jatkuvat

    • Anonyymi

      Suomi-sarja: Välieräparit selvillä – JHT ja LeKi punnersivat väkisin jatkoon

      Miesten Suomi-sarjan kaksi viimeistä välieräjoukkuetta ratkottiin tiistaina puolivälieräsarjojen viidensissä otteluissa Kalajoella ja Raahessa. Lempäälän Kisa haki Raahe-Kiekon kotiluolasta 5–2-voiton ja jatkaa välieriin otteluvoitoin 3–2 oltuaan ottelusarjassa jo 0–2-tappiolla. Myös runkosarjakakkonen JHT nousi Järvenpään Haukkoja vastaan kahden tappion takaa välieriin, kun joukkue poimi puolivälierien ratkaisuottelusta 4–3-jatkoerävoiton Santeri Salmisen ratkaisuosumalla.

      Kalajoella Lenni Kämäräinen vei vierasjoukkue Haukat 1–0-johtoon vain reilun viiden minuutin pelaamisen jälkeen siirrettyään irtokiekon JHT-nuottaan ohi isäntien maalilla pelanneen Santeri Metsäsen. JHT nousi tasoihin toisen erän lopulla, kun Janne Lappalaisen viivaveto kimpoili maskia tehneen Eetu Kukan kautta Haukka-maalivahti Samu Mäkisen selän taakse.

      JHT siirtyi kuskin paikalle ajassa 47.17. Jarno Palola toimitti kiekon pienestä kulmasta maalille, ja Niko Himmanen survoi pelivälineen ohi Mäkisen. Haukat ei ollut kuitenkaan lyöty, sillä Matti Raskin etukulmaan ohi Metsäsen painunut rannelaukaus nosti vieraat tasalukemiin 2–2 heti kolmannen erän puolivälin jälkeen. Maalisade jatkui ajassa 53.42, kun Palola murjoi irtokiekon sisään. Haukat iski kuitenkin vielä kertaalleen varsinaisella peliajalla, kun Antti Immosen lähes timosusimainen kääntölaukaus painui ohi Metsäsen ajassa 57.25 Haukkojen pelattua kuudella viittä vastaan – game vitonen ja jatkoerä.

      Jatkoerää ehdittiin pelata aikaan 66.01, kun kotiyleisö sai syytä riemuun Salmisen uitettua ottelun ja koko ottelusarjan ratkaisuosuman vanhanaikaisella ohi Mäkisen. JHT kohtaa torstaina alkavissa välierissä Porvoon Huntersin, joka voitti oman puolivälieräsarjansa Lapuan Virkiää vastaan voitoin 3–1.

      Myös Raahessa vierasjoukkue avasi ottelun maalihanat, kun Riku Väkiparran lyöntilaukaus vei LeKin johtoon ajassa 9.52. Raahe-Kiekon kuittausta saatiin odotella kuitenkin vain 19 sekuntia. 1–1-tasoitusosuman maalin edestä ohjasi Jami Uusinarkaus. Kotijoukkue siirtyi ottelussa ensimmäisen ja ainoan kerran johtoon ajassa 14.01, kun Joona Kiviniemen rannelaukaus painui ylivoimalla takakulmaan ohi LeKi-vahti Valtteri Kyllisen.

      LeKi kampesi tasoihin toisen erän alkupuolen ylivoimallaan, kun Waltteri Selimgerein laukaus upposi pahassa maskissa olleen Raahe-Kiekko-vahti Miska Olanderin vartioimaan maaliin. Lempääläiset tarrasivat kiinni välieräpaikkaan kolmannen erän alussa nopean vastahyökkäyksen päätteeksi. Selimgerein vapauttava syöttö tavoitti Jesse Hurmeen, jolla oli helppo työ viedä vieraat 3–2-johtoon ajassa 41.46. Hurme oli asialla toistamiseen ajassa 56.06, kun miehen onetimer painui ylivoimalla etukulmasta ohi Olanderin. Lopulta LeKin Onni Järvinen paketoi pelin 5–2-loppulukemat tyhjään Raahe-Kiekko-maaliin. LeKi haastaa välierissä runkosarjavoittaja Nokian Pyryn, joka kaatoi omassa puolivälieräsarjassaan kaarinalaisen HCIK:n puhtaasti voitoin 3–0.

      Myös Pyryn ja LeKin välinen pirkanmaalaistaisto polkaistaan käyntiin torstaina. Loppuotteluihin ja samalla myös Mestis-karsintoihin pääsyyn vaaditaan kolme voittoa.

      http://www.leijonat.fi/index.php/sarjat/suomi-sarja/kausi-2022-23/item/45109-suomi-sarja-vaelieraeparit-selvillae-jht-ja-leki-punnersivat-vaekisin-jatkoon

    • Anonyymi

      Suomi-sarja: Pyry hurjana välieräavauksessa – Hunters ryöväsi kotiedun Kalajoelta

      Runkosarjavoittaja Nokian Pyry aloitti miesten Suomi-sarjan välierät ryminällä ja karkasi selvään voittoon Lempäälän Kisasta. Porvoon Hunters puolestaan haki kotiedun itselleen JHT:n kotiluolasta Kalajoelta.

      Pyry tuli välieräporteista tyrmäävästi ja johti LeKiä vastaan ajassa 3.08 jo maalein 3–0 Lassi Korpelan, Janne Koiviston ja Jesse Kylmäniemen osumilla. Lopullisesti Pyry karisti LeKin kannoiltaan toisessa erässä vietyään 20-minuuttisen nimiinsä tylysti maalein 5–0. Lopulta Pyry poimi välieräavauksesta 9–2-kotivoiton. Peräti neljä maalia laukoneen Korpelan lisäksi ottelun tehomiehiä olivat Kylmäniemi (1+4) ja Valtteri Mäkiviinikka (0+5).

      Kalajoella edettiin huomattavasti tasaisemmin, sillä Hunters haki ensimmäisen kiinnityksen sarjan finaalipaikkaan 3–2-vierasvoitollaan. Ottelun 3–2-voitto-osumasta vastasi jo toisen erän alkuminuuteilla Tony Mollberg. Huntersin avauserän maalit iski Markku Kitunen, joka osui sekä ali- että ylivoimalla. JHT:n ensimmäisen 20-minuuttisen tasoitusosumat kuittasivat nimiinsä Jani Nurkkala (1–1) ja Stevie O´Connor (2–2).

      Loppuottelupaikkaan vaaditaan kolme voittoa. Molemmat välieräsarjat jatkuvat lauantaina – silloin Lempäälässä ja Porvoossa.

      http://www.leijonat.fi/index.php/sarjat/suomi-sarja/kausi-2022-23/item/45116-suomi-sarja-pyry-hurjana-vaelieraeavauksessa-hunters-ryoevaesi-kotiedun-kalajoelta

    • Anonyymi

      Suomi-sarja: Hunters sysäsi JHT:n tappion päähän kesälomasta

      Miesten Suomi-sarjan pudotuspelit jatkuivat toisilla välieräotteluilla lauantaina. Porvoon Hunters on enää voiton päässä sarjan loppuottelupaikasta.

      Hunters poimi lauantaina 3–1-kotivoiton kalajokisesta JHT:stä ja siirtyi ottelusarjassa 2–0-johtoon. Markku Kitunen vei Huntersin 1–0-johtoon avauserän puolivälissä, ja Julius Grönroos tuplasi kotijohdon toisen erän loppuhetkillä.

      Huntersin kolmannen osuman päätöserän puolivälin tienoilla sai nimiinsä Santeri Kanon. Vieraiden Jani Nurkkala kavensi 1–3:een ylivoimalla nopeasti Kanonin 3–0-osuman jälkeen, mutta voittotaistoon asti ei JHT enää noussut.

      Lempäälän Kisa tuli uudella ilmeellä välierien toiseen osaan Nokian Pyryä vastaan ja tasoitti otteluvoitot 1–1:een Nokialla torstaina kokemansa 2–9-tappion jatkoksi. LeKin voittolukemat lauantaina olivat 6–1.

      Onni Järvinen vei LeKin 1–0-johtoon jo ajassa 1.37. LeKi oli terävänä myös toisen erän alussa, kun Juuso Papinsaaren osuma siirsi kotijoukkueen 2–0-johtoon erän kolmannen minuutin alkajaisiksi.

      Pyryn Tuukka Mäntymäki toi joukkueensa ylivoimaosumallaan maalin päähän 1–2:een ajassa 29.51, mutta LeKin Aleksi Tiala kuittasi lempääläläisten kahden maalin johdon takaisin 3–1-maalillaan vielä ennen päätöserätaukoa. LeKi iski päätöserän loppupuolella vielä kolmesti ja matkasi selvään 6–1-voittoon. Asialla olivat vuorotellen Väinö Österlund, Tuomas Tiitinen ja Jere Koskinen.

      Molemmat ottelusarjat jatkuvat sunnuntaina, jolloin loppuottelu- ja samalla Mestis-karsintapaikka on ensimmäistä kertaa katkolla Huntersille. Pyryn ja LeKin välinen ottelusarja jatkuu sunnuntain Nokian-kohtaamisen jälkeen varmuudella vielä ainakin ensi tiistaina Lempäälässä.

      http://www.leijonat.fi/index.php/sarjat/suomi-sarja/kausi-2022-23/item/45128-suomi-sarja-hunters-sysaesi-jht-n-tappion-paeaehaen-kesaelomasta

    • Anonyymi

      Suomi-sarja: JHT venyi pakkoraossa – LeKille toinen voitto Pyrystä

      Lempäälän Kisa otti toisen peräkkäisen voittonsa runkosarjavoittaja Nokian Pyrystä ja siirtyi miesten Suomi-sarjan välieräsarjassa johtoon otteluvoitoin 2–1. LeKin voittolukemat sunnuntaina Nokialla olivat lopulta 6–2 joukkueen osuttua kahdesti tyhjään Pyry-maaliin pelin päätöshetkillä. Kalajoella selkä seinää vasten ollut JHT kavensi ottelusarjan Porvoon Huntersia vastaan lukemiin 1–2 voitettuaan sunnuntain pelin maalein 5–2. Myös JHT iski kaksi viimeistä osumaansa tyhjään maaliin.

      LeKi karkasi Nokialla 3–0-johtoon Oliver Etulan, Jesse Hurmeen ja Aleksi Tialan osumilla jo ennen pelin puoliväliä. Pyryn Jesse Kalliosalo kavensi 1–3:een nopeasti Tialan 3–0-osuman jälkeen, mutta todelliseen kiriin ei Kalliosalon osuma nokialaisia siivittänyt.

      Päätöserässä Jere Koskinen kuittasi pelin 4–1:een ennen kuin Pyryn Tuukka Mäntymäki nostatti kotitoiveita 2–4-kavennuksellaan. Ottelun lopussa tyhjään Pyry-nuottaan osuivat Ville Keskinen ja Teemu Kemppainen.

      Kalajoella JHT ja Hunters olivat kahden erän jälkeen tasalukemissa 2–2. Kotijoukkueen voittomaali nähtiin ajassa 47.50, kun Niklas Murron maalille toimittama kiekko kimpoili ohi Hunters-vahti Riku Törnqvistin. Lopulta osuma merkattiin Akseli Kyttälälle.

      Pelin päätöshetkillä tyhjään Hunters-maaliin osuivat Arttu Venäläinen ja ottelun tehopelaaja Niko Himmanen (1+2).

      Paras viidestä -mallin ottelusarjat jatkuvat tiistaina Lempäälässä ja Porvoossa.

      http://www.leijonat.fi/index.php/sarjat/suomi-sarja/kausi-2022-23/item/45134-suomi-sarja-jht-venyi-pakkoraossa-lekille-toinen-voitto-pyrystae

      Suomi-sarjan karsintoja ei pelata

      Suomi-sarjan karsinnat oli tarkoitus pelata Suomi-sarjan kahden viimeisen (Riemu, MuIK) sekä niiden II divisioonan lohkovoittajien kesken, jotka olivat ilmoittaneet halukkuutensa pyrkiä Suomi-sarjaan (IFK Lepplax, Urho, PEPO, Warkis, VG-62, Laser HT).

      Koska yksikään halukkuutensa ilmoittanut joukkue ei voittanut omaa II divisioonan lohkoaan, ei Suomi-sarjan karsintoja pelata.

      Täten Riemu ja MuIK saavat hakea Suomi-sarjan lisenssiä yhdessä muiden Suomi-sarjassa pelanneiden kanssa sekä SaPKon, joka sai paikan liittohallituksen päätöksellä edellisen taustayhtiön hakeuduttua konkurssiin.

      Mikäi Suomi-sarjan loppuottelijoista jompikumpi tai molemmat nousevat karsinnoissa Mestikseen, luonnollisesti seurat hakevat lisenssiä niihin sarjoihin joihin karsinnoissa päätyvät.

      http://www.leijonat.fi/index.php/sarjat/suomi-sarja/kausi-2022-23/item/45135-suomi-sarjan-karsintoja-ei-pelata

    • Anonyymi

      Suomi-sarja: Kovan väännön välieräsarjat ohi – Pyry ja JHT finaaleihin ja Mestis-karsintoihin

      Miesten Suomi-sarjan finalistit ja samalla myöhemmin Mestis-karsinnoissa nähtävät joukkueet ratkottiin torstaina Suomi-sarjan viidensissä välieräotteluissa Nokialla ja Kalajoella. Nokian Pyry kampesi Lempäälän Kisan kesälomille äärimmäisen tiukan taiston jälkeen maalein 3–2. Ottelun ratkaisu nähtiin vasta pelin viime sekunneilla. Kalajoella pelattiin vielä tiukemmin, sillä JHT:n jatkopaikka varmistui vasta Arttu Venäläisen 3–2-jatkoeräosumalla.

      Nokialla valot vilkkuivat kotijoukkue Pyryn maalin merkiksi jo ajassa 4.48, kun Mikko Lindbom siirsi Juha Korkeamäen laukausta seuranneen irtokiekon ohi LeKi-vahti Valtteri Kyllisen. LeKi nousi tasoihin ylivoimalla avauserän viimeisellä sekunnilla, kun Jere Koskisen laukaus painui Pyryn maalilla pelanneen Veli-Matti Mäkisen jalkojen välistä sisään.

      Lindbom oli asialla toistamiseen toisen erän lopussa, kun miehen rannelaukaus puolittaisesta läpiajosta painui etukulmaan ohi Kyllisen vieden Pyryn 2–1-johtoon ajassa 38.30. LeKin vastaus tuli kuitenkin vielä ennen toista erätaukoa, kun Väinö Österlundin laukaus yllätti Mäkisen tasoittaen pelin 2–2:een.

      Viiden pelin pirkanmaalaisdraama huipentui ajassa 59.52, kun Niko Kuivaniemen viivapommi painui ylivoimalla yläriman kautta LeKi-maaliin sinetöiden jatkoa runkosarjavoittaja Pyryn kaudelle.

      Myös Kalajoella maalinteon aloitti kotijoukkue, kun JHT:n Jani Nurkkala laittoi ranteet lukkoon ja sivalsi kiekon Hunters-maalin yläkulmaan ajassa 9.24. Porvoolaisten vastausta saatiin odotella kuitenkin vain noin puolitoista minuuttia. Leevi Hyypiä löysi suorassa hyökkäyksessä Markku Kitusen, joka uitti pelin 1–1:een.

      Lisämaaleja saatiin odotella kolmanteen erään. Nurkkalan onetimer 2–1-ylivoimahyökkäyksen päätteeksi siirsi isännät 2–1-johtoon ajassa 48.21. Ja taas porvoolaiset iskivät nopeasti takaisin – Andre Linden painava lyöntilaukaus viuhui ohi JHT-vahti Santeri Metsäsen ja tasoitti pelin 2–2:een ajassa 51.00.

      Lopulta ottelun ratkaisijaksi nousi Venäläinen, jonka viivalaukaus painui Hunters-maalin yläkulmaan ohi porvoolaisten maalilla pelanneen Riku Törnqvistin ajassa 60.31.

      Runkosarjakakkonen JHT on osoittanut venymiskykyään pudotuspeleissä, sillä joukkue oli sekä puolivälierä- että välieräsarjoissaan otteluvoitoissa jo 0–2-tappiolla. Myös Pyry kampesi LeKiä vastaan tukalasta raosta ottelusarjan voittoon, sillä lempääläläiset johtivat sarjaa voitoin 2–1.

      Suomi-sarjan loppuottelut pelataan viikonvaihteessa. Lauantaina pelataan Kalajoella, sunnuntaina Nokialla. Jos pisteet ovat kahden ottelun jälkeen tasan, pelataan Nokian-kamppailun perään 20 minuutin jatkoerä viidellä viittä vastaan. Jos jatkoerä, joka ei ole mallia maalista poikki, päättyy tasan, ratkaistaan Suomi-sarjan voittaja voittolaukauskilpailussa.

      Suomi-sarjan voittaja kohtaa Mestis-karsinnoissa Heinolan Peliitat toiseksi Suomi-sarjassa sijoittuneen mitellessä Mestis-paikasta Forssan Palloseuraa vastaan. Otteluparien voittajat nähdään ensi kauden Mestiksessä, jonne paikka irtoaa neljällä voitolla.

      http://www.leijonat.fi/index.php/sarjat/suomi-sarja/kausi-2022-23/item/45167-suomi-sarja-kovan-vaeaennoen-vaelieraesarjat-ohi-pyry-ja-jht-finaaleihin-ja-mestis-karsintoihin

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Pyry voitti Suomi-sarjan mestaruuden − Mestis-karsintojen otteluparit selvillä

      Nokian Pyry on voittanut Suomi-sarjan mestaruuden. Kaksiosaisen otteluparin Kalajoen JHT:tä vastaan voittanut Pyry kohtaa Mestis-karsinnoissa Peliitat.

      Suomi-sarjan välierävoittajat Pyry ja JHT pelasivat viikonloppuna kaksi ottelua Suomi-sarjan mestaruudesta ja samalla siitä, kumpi kohtaa Mestis-karsinnoissa Peliitat ja kumpi FPS:n.

      Pyry voitti lauantain ottelun Kalajoella 5−3 ja kun JHT oli parempi sunnuntain ottelussa maalein 2−1, ratkaisu haettiin 20 minuutin mittaisessa jatko-ottelussa, joka pelattiin loppuun asti. Tasatilanne olisi tiennyt voittomaalikilpailua, mutta sitä ei tarvittu, sillä Pyry voitti jatko-ottelun maalein 2−1 Valtteri Mäkiviinikan ja Jesse Kylmäniemen maaleilla.

      Pyry kohtaa Mestiksen karsinnoissa sarjajumbo Peliitat, JHT:n vastustaja on Mestiksen viimeistä edelliseksi jäänyt FPS. Ottelusarjat pelataan neljästä voitosta. FPS ja JHT aloittavat oman ottelusarjansa tulevana keskiviikkona, Peliitat ja Pyry torstaina.

      https://www.jatkoaika.com/Uutiset/Pyry-voitti-Suomi-sarjan-mestaruuden-−-Mestis-karsintojen-otteluparit-selvillä/248950

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Karsinnat vauhtiin – Nokia ja Kalajoki pyrkimässä Mestis-kartalle

      Peliitat–Pyry – Pyry yrittää riistää Mestis-paikan Peliitoilta
      Heinolan Peliittojen kausi oli monella tapaa värikäs. Joukkue oli kauden mittaan otsikoissa niin hyvässä kuin pahassa. Epäonnea ja vastoinkäymisiä kauteen mahtui paljon. Lopputulos oli Heinolassa lopulta viime vuosina valitettavan tutuksi käynyt karsintapaikka. 45 pisteellä heinolalaiset jäivät Mestiksen runkosarjassa viimeiseksi.

      Joukkueen lähtökohdat karsintoihin ovat arvoitukselliset, sillä päävalmentaja Hannes Hyvönen vaihtui runkosarjan jälkeen Jesse Wellingiin. Wellingin toivotaan tuovat lisää variaatioita koko kauden tökkineeseen hyökkäyspeliin.

      Suurin toivein ja tavoittein kauteen toisensa jälkeen lähtenyt Pyry on kokenut akuankkamaisia keväitä, kun Mestis-karsintapaikka on lipunut ratkaisuhetkillä hyppysistä aina uudelleen. Tänä keväänä Suomi-sarjan runkosarjan voittanut nokialaisjoukkue lähti pudotuspeleihin ennakkosuosikkina. Puolivälierissä kaatui HC Indians Kaarina helposti suoraan kolmessa ottelussa. Välierissä näytti kirous jälleen iskeneen, kun sarjanousija LeKi piinasi paikalliskilpailijaansa ratkaisevaan viidenteen peliin asti.

      Ratkaisevan finaalipelin jatkoerässä Pyry onnistui päihittämään JHT:n 2–1 liki tuhatpäisen nokialaisyleisön riemuksi. Tähtäin on asetettu kuitenkin mestaruutta korkeammalle ja nyt nokialaiset lähtevät tosissaan haastamaan Mestis-joukkue Peliittoja.

      Maalivahtien vertailussa puntit menevät jokseenkin tasan. Riku Räihä ja Eetu Uotinen muodostavat tasavahvan parivaljakon heinolalaisjoukkueen maalin suulla. Pyryn Veli-Matti Mäkinen valittiin puolestaan Suomi-sarjan parhaaksi maalivahdiksi.

      Mäkinen ei suinkaan ollut ainoa tähdistöön valittu Pyryn joukkueesta. Kunnian saivat myös sarjan parhaaksi hyökkääjäksi valittu Lassi Korpela ja puolustaja Niko Kuivaniemi. Sakari Salmela valittiin puolestaan sarjan parhaaksi valmentajaksi. Hyökkääjä Valtteri Mäkiviinikka mahtui sarjan toiseen tähdistökentälliseen.

      Peliitat pelasi Mestiksessä pääsääntöisesti hyvää viisikkopuolustamista. 5 vastaav 5 -pelissä heinolalaisilla ei monestikaan ollut suurempaa hätää omassa päässä. Alexander Yakimenkon odotetaan olevan joukkueen johtava kiekollinen puolustaja karsinnoissa.

      Pyry päästi runkosarjassa selvästi vähemmän maaleja kuin muut Suomi-sarjajoukkueet. 32-vuotiaan Juha Korkeamäen isännöimä puolustus saa vastaansa Mestiksen tehottomimman hyökkäyskaluston, mutta tilanne ei ole suinkaan niin mustavalkoinen kuin olettaa saattaa. Vaikka Pyry on Suomi-sarjan kenties luisteluvoimaisin joukkue, on ero pelitempossa ja nopeudessa Mestis-joukkueen hyväksi.

      Peliitat tosin kaipaa kipeästi parasta maalintekijäänsä Niklas Virtasta takaisin kokoonpanoon. Viime karsinnoissa kovaa jälkeä tehneeltä Konsta Jaakolalta odotetaan taas kovaa kevätkiimaa. Martynas Griniuksen ja Markus Lahtisen toivotaan johtavan hyökkäystä tuloksen muodossa.

      Pyryn hyökkäysvoiman kärkenä on runkosarjassa 60 tehopistettä napsineen Korpelan johtama hyvä ykköskenttä, joka pystyy haastamaan Peliittojen puolustuksen ja tarvittaessa rankaisemaan puolustuksen virheistä. 21-vuotias Tuukka Mäntymäki on nokialaisjoukkueen jokerikortti. Ensimmäistä kauttaan miesten sarjoissa pelaava Mäntymäki oli 14 pisteellä pudotuspeleissä Pyryn tehokkain hyökkääjä yhdessä Korpelan kanssa.

      Iso apu Pyrylle on kakkosvalmentaja Niko Raiskio, joka valmensi edelliskaudella Peliitoissa Hannes Hyvösen aisaparina. Raiskio tietää ja tuntee hyvin Peliittojen pelitavan, pelaajat ja Mestiksen vaatimustason.

      Arvio: Peliitat ei ole viime vuosina hävinnyt karsinnoissa yhtään peliä Suomi-sarjajoukkueille. Kokemusta ja rutiinia karsintapeleihin löytyy, mutta tällä kertaa karsintakeikkaa tuskin tullaan rallattelemaan suoraan neljässä pelissä. Materiaalietu oli edelliskarsinnoissa huimasti Peliittojen puolella, kun mukana viiletti Juuso Heikkilän, Sergey Popovin ja Juuso Jämsenin kaltaisia nimiä.

      Pyryllä riittää nälkää, kun himoittu Mestis-karsintamahdollisuus viimein aukeni. Kotipelit tulevat olemaan todennäköisesti likimain loppuunmyytyjä ja se saattaa siivittää joukkueen melkoiseen hurmokseen. Kovassa ottelutahdissa Peliitat on kuitenkin vahvemmilla ja vie ottelusarjan nimiinsä voitoin 4–2.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Karsinnat-vauhtiin-–-Nokia-ja-Kalajoki-pyrkimässä-Mestis-kartalle/249007

    • Anonyymi

      Pikakomennuksella hälytetty Jesse Welling yrittää pelastaa Peliittojen sarjapaikan

      Mestiksen runkosarjan hännille jäänyt Heinolan Peliitat päätti vaihtaa runkosarjan lopuksi valmentajaa. Lahdesta hätiin kutsuttu Jesse Welling luotsaa joukkuetta karsintapeleissä.

      Peliittojen organisaatiossa tapahtui lyhyessä ajassa paljon loppusummerin soitua Imatralla runkosarjan viimeisessä ottelussa 18.4. Päävalmentajana liki täydet kaksi kautta toiminut Hannes Hyvönen sai lähteä ja joukkue uskottiin loppukaudeksi Lahden Pelicansin U20-joukkuetta SM-sarjassa luotsanneen Jesse Wellingin käsiin. Pelicansin U20-joukkueen taival päättyi puolivälierätappioon Helsingin Jokereille.

      Peliitat jatkaa sen sijaan kauttaan Mestis-karsinnoissa, jossa ottelupariksi vastaan asettuu Suomi-sarjan mestari Nokian Pyry. Mestis-paikkaan vaaditaan neljä voittoa.

      Vahvaa kokemusta eri Liiga-joukkueiden valmennustiimeistä hankkineella 45-vuotiaalla Wellingillä, apuvalmentaja Teemu Leppäsellä ja maalivahtivalmentaja Valtteri Salolla on iso vastuu sarjapaikkaansa puolustavan Mestis-joukkueen peräsimessä.

      Valmentajan on kausi Pelicansin U20-joukkueen mukana oli tullut jo päätökseensä, mutta mies ei kieltäytynyt lyhyellä varoitusajalla tulleesta kutsusta Heinolaan.

      – Asiat tapahtui aika nopeasti. Pyydettiin tänne apuun ja lähdettiin auttamaan, kun oli mahdollisuus. Meitä pyydettiin ja tässä ollaan.

      Welling ei ehtinyt juuri matkaoppaita plärätä ottaessaan äkkilähdön Heinolaan. Naapurikaupungin joukkueesta ei aiempaa tuntumaa juuri ollut.

      –Ei ollut ennalta kauhean tuttu. Omat työt ovat vieneett ajan tuossa, mutta tietty kun asia selvisi, niin alettiin tekemään selvitystyötä.

      Jääharjoituksia uusi valmennus ehtii vetää vain viikon verran ennen ensimmäistä karsintapeliä, joten ihmeitä ja poppakonsteja ei ole lyhyessä ajassa yritettykään taikoa.

      – Aikahan on kieltämättä lyhyt, mutta ollaan yritetty löytää se yhteinen sävel siihen pelaamiseen, että pystyttäisiin löytämään yksinkertaiset asiat, jotta saadaan viisi pelaajaa pelaamaan peliä yhdessä.

      Lyhestä ajasta huolimatta valmennus on saanut ajettua haluamiaan asioita sisään. Työtä on helpottanut pelaajien innokkuus ja oppimishaluisuus.

      – Yllättävänkin paljon ollaan ehditty käymään asioita läpi. Pelaajat ovat imeneet ja omaksuneet asiaa hyvin. Jätkät ovat tosi oppimishaluisia ja haluavat tehdä asioita yhdessä. Se on ollut hyvä asia.

      Karsintamaailmassa panokset ovat suuret ja sarjapaikkaansa puolustavan joukkueen osalta raadollinen. Valmennuksessa tiedostetaan pelien tärkeys, mutta kravatti tiukalla ja rystyset valkoisena ei lähdetä vaihtopenkin taakse fläppitaulua puristamaan.

      – Se on pelin henki ja sitä varten täällä ollaan. Ei mietitä sitä sen suuremmin. Yritetään auttaa joukkuetta pelaamaan niin hyvin, kuin me yhdessä pystytään tekemään.

      Jos on Wellingin tietomäärä Peliitoista vähäistä, on vierasjoukkue Pyryyn perehtyminen jäänyt luonnollisesti vieläkin vähäisemmäksi.

      – Ollaan me heidän viimeiset pelinsä katsottu ja tietty näkemys on, mitä sieltä on tulossa. En ole sen analyyttisemmin Suomi-sarjaa seurannut. Nyt ollaan katsottu Pyryn viimeiset pelit ja koitettu löytää sieltä ne asiat, joita sieltä olisi tulossa.

      Welling toivoo näkevänsä Peliittojen vahvan viisikkopelaamisen ja pelinopeuden kääntävän ottelusarjan joukkueensa hyväksi.

      – Kyllä haluaisin nähdä, että se meidän pelinopeus ja yhdessä viisikkona pelaaminen näkyisi siinä hommassa.

      Wellingin valmennustiimi on tuonut joukkueen tekemiseen rentoutta ja ilmapiiri pukukopissa on pysynyt hyvänä. Keskittyminen on ongelmien ja murheiden puimisten sijaan ratkaisujen keksimiseksi niihin.

      – Keskitytään niihin asioihin mihin tässä pystytään vaikuttamaan, eikä niin mietitä niitä ongelmia, vaan ratkaisuja niihin. Tarkoitus on auttaa tätä joukkuetta.

      Wellingin tulikoe uuden joukkueen peräsimessä on torstaina, kun Peliitat pelaa kotijäällään Heinolassa ensimmäisen karsintapelinsä Pyryä vastaan. Mies myöntää, että vatsassa hieman pyörii Sinilähteen sinisiipiä.

      – Ainahan pelin pitää vähän jännittää, mielestäni sen kuuluu olla niin. Valmistaudutaan siihen ja valmistetaan joukkue siihen, että saataisiin itsestämme paras mahdollinen ulos. Kyllähän se aina vaatii sellaisen oikeanlaisen tunnetilan.

      https://www.jatkoaika.com/Haastattelu/Pikakomennuksella-hälytetty-Jesse-Welling-yrittää-pelastaa-Peliittojen-sarjapaikan/249001

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      VIIMEINEN PELIVIIKKO ALKAA!

      https://forssanpalloseura.fi/viimeinen-peliviikko-alkaa/

      JoKP välieriin toisessa jatkoerässä ratkenneen jännitysnäytelmän päätteeksi - Peliitat säilytti Mestis-paikan

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2023/04/04/jokp-valieriin-toisessa-jatkoerassa-ratkenneen-jannitysnaytelman-paatteeksi-peliitat-sailytti-mestis-paikan

      Maalikooste: JoKP - Hermes

      https://mestis.fi/fi/videot/2023/04/04/maalikooste-jokp-hermes

      Maalikooste: Pyry - Peliitat

      https://mestis.fi/fi/videot/2023/04/04/maalikooste-pyry-peliitat

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kiekko-Espoo saa välierissä vastaansa runkosarjassa piinanneen vastustajan

      Mestis-välierissä iskevät yhteen Kiekko-Espoo ja Joensuun Kiekko-Pojat. Molemmat joukkueet joutuivat puolivälieräsarjoissaan kovaan testiin, ja lunastivat paikan mitalipeleissä kuudessa ottelussa.

      Kiekko-Espoon ja Joensuun Kiekko-Poikien puolivälieräsarjoissa kotietu ei ollut juurikaan valttia, sillä molempien ottelusarjoissa nähtiin vain yksi kotivoitto. Molemmat ottivat sen jatkoerässä, Kiekko-Espoo sarjan kolmannessa ja JoKP sarjan kuudennessa ja ratkaisevassa ottelussa.

      Runkosarjassa joensuulaiset olivat espoolaisille yllättävänkin vaikea vastustaja. Voitot ja sitä myöten pisteet menivät tasan, kun molemmat ottivat yhden voiton sekä koti- että vieraskaukalossa. Pudotuspeleistä joukkueilla ei ole aikaisempaa historiaa, mutta pitempään lajia seuraavat muistavat vuoden 1992 liigakarsintasarjan, joka päättyi Kiekko-Espoon nousujuhliin.

      Runkosarjan voittaneen Kiekko-Espoon puolivälieräsarja TUTOa vastaan ei ollut vakuuttava, kun erityisesti puolustuspelaaminen jäi parhaasta tasosta. Joukkue esitti samalla kuitenkin tiukkaa taistelutahtoa nousemalla peräti kolme kertaa voittoon ottelussa, jossa se oli kahden maalin takaa-ajoasemassa. Kiekko-Espoon voitoista ainoastaan neljäs peli oli sellainen, jota espoolaiset dominoivat runkosarjassa totutulla tyylillä.

      JoKP ryösti kotiedun Hermestä vastaan kolme kertaa, mutta kaksi kertaa Hermes kuittasi kärsimänsä tappion heti perään Joensuussa. Kolmaskin kerta oli lähellä, sillä ratkaisu nähtiin toisessa jatkoerässä.

      Molemmat joukkueet odottivat sitkeyttä ja kestävyyttä siinä mielessä, että jatkoerien saldo oli sataprosenttinen. Kiekko-Espoon sankariksi nousivat Joona Tamminen kolmannessa ja Aleksi Matinmikko kuudennessa ottelussa. Joensuulaisista ratkaisumaaleja juhlivat Aatu Luusuaniemi ensimmäisessä ja Artur Gatijatov kuudennessa ottelussa. Matinmikon ja Gatijatovin osumat syntyivät vasta toisessa jatkoerässä. Kaikkiaan JoKP pelasi jatkoeriä yli 41 minuuttia, Kiekko-Espoo selvisi reilulla 25 minuutilla.

      Espoolaisten tehokkaimmaksi pelaajaksi nousi Joni Piipponen, jolle kirjattiin kolme maalia ja viisi syöttöä puolivälieräsarjassa. Myös neljä vuotta sitten Joensuussa pelannut Janne Hämäläinen ylsi kahdeksaan pisteeseen. Suurimpien nimien takaa on nostettava esiin myös viime keväänä tehoillut Anton Ollikainen, joka eteni puolivälieräsarjan piste per ottelu -tahtia.

      JoKP:lta slovakialainen Timotej Šille keräsi seitsemän tehopistettä Jani Taskulan säestäessä tehoilla 3+3. Runkosarjan paras joensuulaispelaaja Denis Kusy sai puolivälieräsarjassa viisi pistettä.

      Molemmilla joukkueilla jäi paranettavaa maalivahtipeliin, sillä vaikka Waltteri Ignatjew ja Erik Ahopelto torjuivatkin neljä voittoa, tilastoihin jäi parannettavaa, eikä helpoilta maaleilta vältytty. Välierissä vastaaviin ei olisi varaa.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Kiekko-Espoo-saa-välierissä-vastaansa-runkosarjassa-piinanneen-vastustajan/249167

    • Anonyymi

      Pystyykö RoKi maksamaan kalavelat Ketterälle viime kauden välieristä?

      Mestiksen kausi on huipentumassa. Perjantaina alkavat välierät, joissa toisessa otteluparissa kohtaavat Ketterä ja RoKi. Hallitseva mestari Ketterä joutui tekemään kovan työn edes päästääkseen jatkoon. RoKi sen sijaan on saanut latailla akkuja välieriin jo hetken.

      Mestiksen kauden kiivaimmat hetket ovat käsillä, kun perjantaina startataan välierät. Kolme kertaa peräkkäin voittanut Imatran Ketterä saa vastaansa Rovaniemen Kiekon.

      Tähän ottelusarjaan lähdetään jännittävissä asetelmissa. Kotona pelit aloittava Ketterä sijoittui runkosarjassa toiseksi, ja heti perässä oli RoKi kolmantena. Ennakkoon ajatellen tästä voi tulla pitkä ja tasainen sarja.

      Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella neljä kertaa, ja Ketterä on voittanut näistä otteluista kolme. Myös viime kauden välierissä Ketterä oli RoKia parempi otteluvoitoin 4–3.

      Ketterä joutui tiukoille jo puolivälierissä

      Ketterä joutui yllättävän koville jo puolivälierissä KOOVEEta vastaan, sillä joukkue hävisi ottelusarjan kaksi ensimmäistä ottelua. Lopulta Ketterän pelirutiini oli KOOVEElle liikaa ja hallitseva mestari meni jatkoon kuudessa ottelussa.

      Etenkin kaksi viimeisintä peliä oli totuttua Ketterän laadukasta suorittamista. Se pystyi luomaan pitkiä hyökkäyksiä vastustajan maalille, ja tätä kautta sarja kääntyi heidän eduksensa.

      Ketterän parhaana pistemiehenä pudotuspeleissä on loistanut Elmeri Kaksonen, joka on tehnyt jo mittavan uran Liigassa. Kaksosella on kasassa kuuteen otteluun kiitettävät tehot 3+7.

      Ykkösketjussa pelaa Kaksosen lisäksi lupaava Samu Tuomaala ja Mikko Haaparanta. Tämä kolmikko on Ketterän pelaamisessa kaikki kaikessa, ja RoKin penkin takana varmasti mietitään, kuinka tehotrio saataisiin pidettyä aisoissa.

      Ykkösmaalivahtia Severi Auvista on iso kiittäminen, että Ketterän kausi jatkuu vielä huhtikuun kevätkeleillä. Hieman yskähtelevän pudotuspelikevään alun jälkeen Roos pelasi sarjassa neljässä voitossa peräti kolme nollapeliä.

      Ketterä pelasi KOOVEEta vastaan kaksi ottelua enemmän kuin vastaavasti välierissä vastaan tuleva RoKi. Kaiken lisäksi Ketterä pelasi kaksi maratonottelua, joten kulutusta puolivälierissä riitti.

      Päävalmentaja Tuomo Ropo haluaa varmistaa, että Ketterä on valmis, kun pelit perjantaina starttaavat. Puolivälierissä kaksi ensimmäistä tappioon päättynyttä kamppailua olivat suorastaan surkeita Ketterältä. Välierissä pitää olla valmis heti ensimmäisestä piirrosta lähtien.

      RoKi saanut latautua rauhassa

      RoKin puolivälierät eivät juurikaan dramatiikka tarjonnut, sillä IPK kaatui suoraan neljässä ottelussa. Ottelusarjan maaliero oli jäätävät 23–6, mikä kertoo sarjasta kaiken oleellisen.

      Iisalmen Peli-Karhut ei pystynyt vastaamaan RoKin pelitempoon, ja sarjasta muodostui ylikävely. RoKi lähti puolivälieriin suosikkina, mutta ihan näin suurta tasoeroa ei olisi osattu ennakoida.

      Runkosarjassa RoKin heikkous oli ylivoimapeli ja pelien ailahtelevaisuus. Tähän oli selvästi päävalmentaja Maso Lehtonen valmennustiimeineen keskittynyt, sillä IPK:ta vastaan nähtiin yhtenäinen ja tehokas joukkue. Ylivoimamaaleja IPK:ta vastaan syntyi peräti kahdeksan.

      Runkosarjassa loukkaantumisista kärsinyt kokenut Antti Erkinjuntti oli erinomaisessa vireessä IPK:ta vastaan. Yhteispeli kulki sentteri Heikki Huttusen kanssa, joka jatkoi siitä mihin pistelinko runkosarjassa jäi. Huttusella on kasassa neljästä pudotuspeliottelusta tehot 4+4.

      RoKin suurimpia vahvuuksia on, että kokoonpanosta löytyy ratkaisijoita laajasti. Puolustaja Tom Grönblom osui peräti kolme kertaa IPK.ta vastaan, sen lisäksi tehotilastoihin merkattiin kolme maalisyöttöä.

      On mielenkiintoista nähdä pystyykö RoKi pelaamaan samanlaista hurmoskiekkoa Ketterää vastaan. Todennäköisesti kaasua on hieman hiljennettävä, ettei kivikova Ketterä pääse rokottomaan turhista virheistä.

      Puolivälierissä kaikki pelit avannut maalivahti Sami Suni joutuu todelliseen testiin perjantaina. Puolivälierissä Sunille riitti hyvä perussuorittaminen. Ketterää vastaan vaaditaan varmasti jo venymistä.

      Tasainen taisto luvassa

      Tulemme näkemään laadukkaan sarjan, joka tulee ratkeamaan molempien joukkueiden kärkiyksilöihin. Kamppailupelaaminen nousee isoon rooliin tässä sarjassa, ja kovaa ryskettä on luvassa jo ensimmäisessä pelissä.

      RoKi saa pienen lepoedun, jonka pitäisi näkyä, jos sarja venyy pitkälle. Vaikka Ketterä on ollut keskinäisissä otteluissa parempi, niin ennakkoon RoKi lähtee sarjaan jopa pienenä ennakkosuosikkina.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Pystyykö-RoKi-maksamaan-kalavelat-Ketterälle-viime-kauden-välieristä/249172

    • Anonyymi

      PALLOSEURA KAATOI JHT:N 4-1 JA LAITTOI SARJAN PAKETTIIN VOITOIN 4-2!

      https://forssanpalloseura.fi/palloseura-kaatoi-jhtn-4-1-ja-laittoi-sarjan-pakettiin-voitoin-4-2/

      Kiekko-Espoolle ja RoKille ensimmäiset voitot välierissä - FPS säilytti paikkansa Mestiksessä

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2023/04/07/kiekko-espoolle-ja-rokille-ensimmaiset-voitot-valierissa-fps-sailytti-paikkansa-mestiksessa

      Maalikooste: K-Espoo - JoKP

      https://mestis.fi/fi/videot/2023/04/07/maalikooste-k-espoo-jokp

      Maalikooste: Ketterä - RoKi

      https://mestis.fi/fi/videot/2023/04/07/maalikooste-kettera-roki

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kiekko-Espoo ja RoKi avasivat välierät voitoilla, FPS päätti JHT:n Mestis-haaveet

      Mestiksen välierät polkaistiin käyntiin Espoossa ja Imatralla. JoKP tarjosi Kiekko-Espoolle kelpo vastuksen, mutta espoolaiset juhlivat ensimmäistä kiinnitystä finaalipaikkaa 2018 katsojan riemuksi.

      Imatralla runkosarjan kakkonen Ketterä puolestaan joutui taipumaan, kun RoKi nappasi lepoedun turvin vierasvoiton.

      Karsinnat puolestaan saatiin tämän kauden osalta pakettiin, kun FPS haki vierasvoiton Kalajoelta ja varmisti Mestis-paikan myös ensi kaudeksi.

      Kiekko-Espoo–Kiekko-Pojat 4–2 (ottelusarja 1–0): Espoolaiset aloittivat välierät väkevästi

      Kiekko-Espoo ja Joensuun Kiekko-Pojat saivat puolivälieräsarjansa poikki kuudessa ottelussa, eikä kummallakaan ollut avausotteluun siis merkittävää lepo- tai toisaalta pelituntumaetua. Avauserään kotijoukkue tuli vahvasti ja hallitsi peliä, mutta maaleja ei kuitenkaan nähty.

      Toisessa erässä maalihanat saatiin auki, kun Kiekko-Poikien väärä vaihto kostautui. Arttu Tuomaala karkasi ylivoimalla läpiajoon ja laittoi kiekon varmasti maaliin. Erän lopulla espoolaiset tuplasivat johtonsa Joni Piipposen iskettyä Jaakko Heikkisen nappisyötön verkon perukoille kaksi vastaan yksi -hyökkäyksen päätteeksi.

      Peli oli erässä kuitenkin ensimmäistä tasaisempaa, ja vielä ennen taukoa joensuulaiset ilmoittautuivat kuitenkin peliin mukaan myös tulostaululla. Tälläkin kertaa osuma syntyi läpiajosta, maalintekijänä kunnostautui Artur Gatiyatov.

      Päätöserän vieraat aloittivat vahvasti, ja pyörityksen päätteeksi Miika Heiskari pääsi tasoittamaan pelin tarkalla laukauksella.

      Kiekko-Espoon ylivoimapeli nousi kuitenkin ratkaisevaan rooliin. Joensuulaiset ottivat kaksi perättäistä jäähyä, joista jälkimmäisen aikana Olli Iisakka sivalsi maalin edestä isännät takaisin johtoon. Johto myös piti, ja Niko Kivelä viimeisteli loppulukemat tyhjään maaliin.

      Ketterä–RoKi 2–4 (ottelusarja 0–1):RoKi kävi ryöstöretkellä Imatralla

      Imatralla avausvälierää oli saapunut jännittämään 1112 Mestis-kiekon ystävää, myös fanibussillinen RoKi-kannattajia Lapista. Joukkueet pelaavat pitkän välimatkan vuoksi poikkeuksellisesti ensin kaksi peliä Imatralla ja sitten kaksi Rovaniemellä, joten välieräherkkua on matkalaisille luvassa myös huomenna.

      Ottelun avauserää sävyttivät rangaistukset, joiden tuomat tilaisuudet RoKi hyödynsi tehokkaammin Miika Tiihosen ylivoimamaalilla. Ketterän Samu Tuomaala pääsi yrittämään maalintekoa myös rangaistuslaukauksesta, mutta RoKi-maalilla hyvin torjunut Sami Suni selvitti.

      Toisessa erässä Jere-Matias Alanen lisäsi vieraiden johtoa, ennen kuin isännät onnistuivat viimein päätöserässä. Ketterältä maalintekijöinä kunnostautuivat puolustajat, kun ensin Väinö Liikonen ja sitten Jere Vertanen toivat kotijoukkueen tasoihin.

      Ketterä oli niskan päällä läpi kolmannen erän, mutta RoKi taisteli erässä peräti 17 kertaa torjuneen Sunin johdolla ja onnistui käyttämään omat paikkansa tehokkaasti. Saku Kivinen sivalsi kiekon Ketterän maaliin b-pisteiden välistä ja vei lappilaisvieraat uudelleen kuskin paikalle.

      Ketterä ei onnistunut kirimään tasoihin, vaan lopulta Aleksi Kenttämaa iski kiekon tyhjään maaliin, ja näin RoKi riisti kotiedun itselleen paikalle matkustaneiden kannattajiensa riemuksi.

      JHT–FPS 1–4 (ottelusarja 2–4): FPS selvitti Kalajoen kirouksen ja säilytti sarjapaikkansa

      Kalajoen kaukalo oli ollut läpi karsintasarjan FPS:lle vaikea paikka, sillä kalajokiset olivat voittaneet molemmat kotiottelunsa. Viitteitä vastaavasta antoi myös perjantain ottelu, kun maalittoman avauserän jälkeen Erik Naroma vei JHT:n johtoon.

      Lähes tuhannen katsojan riemu ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun Joona Vainio tasoitti ottelun vain minuuttia myöhemmin. Erän lopulla Konsta Keteli ja Eppu Varjamo iskivät vielä kaksi nopeaa maalia vieraille, ja kotijoukkueen eväät vaikuttivat syödyiltä.

      Päätöserässä JHT pääsi hakemaan kavennusta kolmesti myös ylivoimalla, mutta tuloksetta. Myöskään FPS:n Varjamon suorittama rangaistuslaukaus ei tuonut lisämaaleja, joten ottelun loppu lähestyi edelleen lukemissa 1–3.

      JHT:n kiri jäi lopulta haaveeksi Ketelin iskettyä illan toisensa tyhjään maaliin ja sinetöityä FPS:n voiton ja sarjapaikan Mestiksestä myös ensi kaudelle.

      JHT:n suoritus ottelusarjassa oli kuitenkin positiivinen yllätys. Sille ei ennakkoon annettu kummoisia mahdollisuuksia, mutta avausottelun jälkeen se haastoi FPS:n tasapäisesti, voitti kahdessa kotiottelussaan ja oli lähellä myös vierasvoittoa jatkoerään venyneessä kolmannessa ottelussa. Viidennessä ottelussa FPS murjoi vastustajansa 8–0, ja siitä Suomi-sarjan hopeajoukkue ei kyennyt enää nousemaan.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Kiekko-Espoo-ja-RoKi-avasivat-välierät-voitoilla-FPS-päätti-JHTn-Mestis-haaveet/249184

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Asko Rantasen ajanjakso Forssassa päätökseen

      Forssan Palloseuran päävalmentajana seitsemän viimeisintä kautta toiminut Asko Rantanen ei jatka tehtävissään.

      Asko Rantanen ilmoitti pestinsä päättymisestä sen jälkeen, kun FPS oli voittanut JHT:n Mestiksen karsintaottelussa 4−1 ja ottelusarjan lukemin 4−2. FPS säilytti näin sarjapaikkansa Mestiksessä.

      − Tällä erää tämä jää minun viimeiseksi kaudeksi. Olen sielulla ja sydämellä ollut tässä hommassa mukana pitkään, ja nyt tulee uudet miehet puikkoihin, Rantanen kertoi C Moren haastattelussa.

      Rantanen ehti toimia FPS:n päävalmentajana seitsemän kautta. Ensimmäiset neljä kautta kuluivat Suomi-sarjassa ja kolme seuraavaa Mestiksessä. Parhaaksi saavutukseksi jäi viime kevään Mestiksen neljäs sija. Suomi-sarjassa FPS oli kolmesti neljän parhaan joukossa.

      https://www.jatkoaika.com/Uutiset/Asko-Rantasen-ajanjakso-Forssassa-päätökseen/249183

    • Anonyymi

      Forssanpalloseura KIITOS KAUDESTA 22-23💚
      FPS Hockey Oy ja FPS ry. kiittää JOUKKUETTA, VALMENNUSTA, HUOLTOA, JOUKKUEENJOHTOA ja TOIMISTOA sekä BUSSINKULJETTAJIA.
      Samoin suurkiitokset YHTEISTYÖKUMPPAINEILLE ja meidän uskollisille KANNATTAJILLE! Kiitämme JÄRJESTYKSENVALVOJIA ja TALKOOLAISIA, joita ilman ottelutapahtuman järjestäminen olisi lähes mahdotonta. Kiitos myös TOIMITSIJOILLE.

      Kiitos FPS FAN CLUB ry. kannattamisesta ja talkooavusta!
      Kiitos MEDIARYHMÄ! 💚 Kuvia kauden päätösottelusta vielä tulossa!
      Kausi on paketissa, mutta uuden valmistelu on jo käynnissä eli pysy mukana! Uutisia tulossa!

      https://www.instagram.com/p/CqxXneUN-3U/

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mestis-välierät: Samu Tuomaala toi Ketterän tasoihin, Kiekko-Espoolle toinen voitto Waltteri Ignatjewin nollapelillä

      Mestiksen välierien toiset ottelut pelattiin lauantaina. Runkosarjavoittaja Kiekko-Espoo otti ottelusarjan toisen voittonsa Joensuussa, Imatralla kotijoukkue Ketterä tasoitti puntit.

      JoKP−Kiekko-Espoo 0−5 (voitot 0−2)

      Joensuussa kotijoukkueen Timotej Šillellä oli loistava paikka tehdä avausmaali ensimmäisen puolen minuutin aikana, mutta Waltteri Ignatjew venytti eteen. Kiekko-Espoo otti johtoaseman neljännellä minuutilla vapaaksi unohdetun Janne Hämäläisen onnistuessa.

      Miro Keskitalo rikkoi peräkkäin kahdesti ja tarjosi Joensuun Kiekko-Pojille neljän minuutin ylivoiman. JoKP ei saanut vaarallisia tilanteita aikaiseksi, vaikka näennäisesti laukausten määrä oli iso. Kun oli vieraiden vuoro pelata ylivoimaa, Jaakko Heikkinen ja Anton Ollikainen juonivat komean osuman ja tilanne oli 0−2. Maali oli Heikkisen ensimmäinen näissä pudotuspeleissä, syöttöpisteitä oli kasassa jo seitsemän.

      Vielä ennen erän loppua Olli Iisakka vei Kiekko-Espoon kolmen maalin karkumatkalle. Hienon syötön tarjosi aiemmin jäähyillyt Keskitalo.

      Toisessa erässä JoKP:n puolustus jatkoi löysää pelaamista ja Tommi Huhtala pelasi itsensä maalipaikkaan. Se ei vielä tuonut maalia, mutta seuranneen aloituksen jälkeen Anton Ollikainen ohjasi Keskitalon laukauksen maaliin ja tilanne oli 0-4. Samalla Juho Ahopelto sai tehdä maalilla tilaa Riku Lindroosille.

      JoKP jäähyili toisessa erässä, mutta lisämaaleja ylivoimalla Kiekko-Espoo ei saanut aikaiseksi. Ignatjew pelasi Kiekko-Espoon maalilla vahvasti ja näin toinen erätauko alkoi vierailijoiden neljän maalin johdossa.

      Kolmanteen erään JoKP otti takaa-ajoasemassa hallintaa, ja päävalmentaja Simo Karjalainen veti Lindroosin pois maalilta jo erän puolivälissä Joona Tammisen otettua rangaistuksen. Osumaa kumpaankaan päätyyn ei JoKP:n ylivoiman aikana nähty.

      JoKP jatkoi painetta kuudella pelaajalla aina viimeistä edelliselle minuutille asti, jolloin Iisakka iski kiekon tyhjään maaliin. Kiekko-Espoo otti näin toisen kiinnityksen finaalipaikkaan. Ignatjew tarvitsi nollapeliinsä 31 torjuntaa, kun JoKP:n maalivahdeille kirjattiin yhteensä 19 pysäytystä.

      Ketterä−RoKi 2−1 (voitot 1−1)

      Imatralla pelin alusta alkaen saatiin pudotuspelitunnelmaa, kun vihellyksen jälkeisestä kahakasta Ketterän Jere Vertanen ja RoKin Jere-Matias Alanen komennettiin rangaistusaitioon. Vierailija sai pian tilaisuuden pelata neljällä kolmea vastaan. Yhtään laukausta kohti maalia se ei kuitenkaan tänä aikana saanut.

      RoKi meni johtoon 14 ja puolen minuutin jälkeen Aleksi Kenttämaan osumalla. Nopean vastahyökkäyksen tuloksena Valtteri Sunin tarjoamasta vastakiekosta Kenttämaa ampui kiekon maaliin ensimmäisen ottelun tapaan. Viihdyttävässä erässä Ketterän Severi Auvinen torjui kolmesti ja RoKin Sami Suni kahdeksan kertaa.

      Toisessa erässä nähtiin enemmän draamaa. Ketterän Samu Tuomaalan taklaus lopetti Antti Erkinjuntin pelin, ja sama mies onnistui vähän myöhemmin tasoittamaan ottelun komealla rannelaukauksella.

      RoKi sai ison mahdollisuuden ottaa uudelleen johtoaseman, kun Henry Karjalainen ajettiin ulos polvitaklauksesta, jossa kohteena oli Miika Tiihonen. RoKi pelasi huonon ylivoiman, ja tuhlasi osan siitä kun Alanen sai kaksiminuuttisen.

      Kolmannen erän alussa kotijoukkue Ketterä sai pidemmän paineen aikaiseksi, ja vaikka RoKi sai purettua tilanteen, nopea hyökkäys toi tulosta, kun Tuomaala syötti maalin eteen, josta Mikko Haaparanta iski kiekon maaliin.

      Ottelua oli jäljellä minuutti ja 41 sekuntia, kun RoKi lähti hakemaan tasoitusta kuudella viittä vastaan. Ketterä sai purettua tilanteen monta kertaa, ja näin imatralaisjoukkue sai ottelusarjan tasoihin. Pitkän välimatkan aiheuttaman poikkeuksellisen ottelujärjestyksen myötä kotietu on kuitenkin yhä RoKin hallussa. Seuraavat kaksi ottelua pelataan Rovaniemellä.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Mestis-välierät-Samu-Tuomaala-toi-Ketterän-tasoihin-Kiekko-Espoolle-toinen-voitto-Waltteri-Ignatjewin-nollapelillä/249196

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jääkiekko | "Tulee muutoksia paljon joka puolelle" – FPS varmisti pääsiäisenä sarjapaikkansa, tiistaista eteenpäin rakennetaan uutta kautta monin uusin kujein

      FPS pyrkii todennäköisesti jo tällä viikolla tiedottamaan pelaajasopimuksista ja tulevasta päävalmentajastaan.

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/5852456

    • Anonyymi

      Ketterä voiton päässä finaalipaikasta

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2023/04/11/kettera-voiton-paassa-finaalipaikasta

      Ketterä haki vakuuttavan vierasvoiton Rovaniemeltä − Ykkösketju voiton takuumiehinä

      Ketterä oli tyly vierailija hakemalla jo toisen peräkkäisen voiton Lapin-vierailuiltaan. Hyvän avauserän jälkeen RoKin vauhti hiipui Ketterän käsittelyssä. Etenkin Ketterän ykkösketju tuotti jatkuvasti ongelmia RoKille.
      Lappi-Areenalla nähtiin tiistai-iltana fyysinen taistelu RoKin ja Ketterän välillä. Vierasjoukkue Ketterä otti ison askeleen kohti Mestis-finaaleja hakemalla vakuuttavalla esityksellä voiton. Sen sijaan RoKin vauhti hyytyi selvästi aikaisemmista otteluista.

      Ensimmäisen erän alku oli molemmilta joukkueilta tunnustelevaa suorittamista. Ottelun avausmaalista vastasi kotifanien iloksi RoKi hyvän ylivoimamyllytyksen päätteeksi. Puolustaja Paavo Tynin laukaus meni vastustamattomasti ohi Ketterä-vahti Severi Auvisen.

      Toiseen erään lähdettiin RoKin johtoasemassa, mutta vaisun avauserän jälkeen Ketterä pääsi peliin paremmin mukaan. Tätä kautta Ketterä onnistui luomaan lukuisia hyviä maalipaikkoja, mutta RoKin maalilla Sami Suni otti loistavia torjuntoja.

      Ketterän pelätty ykkösketju onnistui lopulta tasoittamaan ottelun toisen erän puolivälissä. Sentteri Jesse Liuksiala löysi Mikko Haaparannan syötöllään, jonka laukaus löysi komeasti maaliverkkoihin.

      Erän loppuun Ketterän ykkösketjun Samu Tuomaala vei jo Ketterän johtoon lukemilla 1−2. Erinomaisella pelipäällä olleen Tuomaalan maalia edelsi Ketterän pitkä paine RoKin päässä.

      Kolmanteen erään Ketterä löi lisää vauhtia, ja siirtyi erän alkuun jo kahden maalin johtoon. Tällä kertaa oli Liuksialan vuoro osua Ketterän tulikuumasta ykkösketjusta. Maalin syötön saivat ketjukaverit Tuomaala ja Haaparanta.

      RoKi yritti päästä peliin mukaan fyysisellä kamppailulla, mutta maalipaikoille pääseminen tuotti tiistai-illassa suuria vaikeuksia. Ketterän puolustus onnistui selvittämään tilanteet vaivattomasti, ja RoKin avatessa pakkaa Ketterä pääsi helposti maalipaikoille.

      Kolmannen erässä Ketterä onnistui vielä kahdesti maalinteossa ylivoimalla. Molemmista maaleista vastasi Jesse Viskari. Näin ollen ottelu päättyi Ketterän selvään voittoon lukemin 1−5.

      Vierasjoukkue Ketterä oli ottelun jokaisella osa-alueella parempi, ja RoKin urakkaa vaikeuttivat tiistai-iltana myös jatkuvat jäähyt. Ketterä osui ylivoimalla peräti kolme kertaa.

      Torstaina sarja jatkuu Imatralla, jossa Ketterällä on mahdollisuus voitolla matkata finaaliin. Tämän ottelun perusteella RoKilla on valtava vuori kiivettävänä mieliäkseen vielä haastaa Ketterää tosissaan tässä sarjassa.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Ketterä-haki-vakuuttavan-vierasvoiton-Rovaniemeltä-−-Ykkösketju-voiton-takuumiehinä/249233

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jääkiekko | "Aika paljon runko vaihtuu" – FPS:n kauden ensimmäinen uusi hankinta on vanha moukarinheittäjä, mutta millainen uudesta Palloseurasta muuten rakentuu?

      FPS:n tulevan kauden joukkue rakentuu vauhdilla. Urheilutoimenjohtaja Mikko Ahon mukaan muutokset tulevat olemaan isoja.

      https://www.forssanlehti.fi/urheilu/5863632

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      RoKille pronssia seurahistorian ennätysyleisön edessä - Ottelu päättyi 4-2

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2023/04/19/rokille-pronssia-seurahistorian-ennatysyleison-edessa-ottelu-paattyi-4-2

      Maalikooste: RoKi - JoKP

      https://mestis.fi/fi/videot/2023/04/19/maalikooste-roki-jokp

      RoKi nappasi Mestis-pronssit jättiyleisön edessä

      RoKi nappasi Mestis-kauden himmeimmät mitalit kaadettuaan Joensuun Kiekko-Pojat pronssiottelussa lukemin 4–2. Ottelua seurasi RoKin seurahistorian ennätysyleisö.
      Mestis-kausi päättyi toista kertaa peräkkäin Lapissa pronssisiin tunnelmiin, kun RoKi päätti kautensa voittoon pronssiottelussa. Samalla tuli päätökseensä Maso Lehtosen aikakausi rovaniemeläisjoukkueen peräsimessä.

      Ottelua Kiekko-Poikia vastaan seurasi jättimäinen rovaniemeläisyleisö, peräti 3391 katsojaa, joka on myös RoKin koko seurahistorian ennätys.

      RoKi karkasi avauserässä Valtteri Lindroosin ja Miks Tumanovsin maaleilla. Erän lopulla joensuulaisten taivas tummeni entisestään, kun Denis Kusy passitettiin suihkuun selkäpuolelta tulleen taklauksen seurauksena.

      RoKi ei toisen erän puolelle jatkunutta viiden minuutin ylivoimaansa hukannut, vaan Miika Tiihonen iski ratkaisevan tuntuisen 3–0-maalin.

      Kiekko-Pojat heräsi vielä taisteluun pronssista ja kiri maalin päähän Aatu Luusuaniemen osuttua ylivoimalla ja Leevi Karjalaisen erän viimeisellä minuutilla. Tauolle lähdettiin kuitenkin kahden maalin RoKi-johdossa, kun erän vilkkaalla päätösminuutilla JoKP joutui alivoimalle ja Lauri Heino rankaisi.

      Heinon osuma jäi lopulta ottelun viimeiseksi, ja näin mitalit jäivät kotiyleisön riemuksi Rovaniemelle ja kiekkokausi Lapissa sai pronssisen päätöksen.

      https://www.jatkoaika.com/Uutiset/RoKi-nappasi-Mestis-pronssit-jättiyleisön-edessä/249383

      Pronssiset Mestis-mitalit panoksena pohjoisessa

      Joensuun Kiekko-Pojat saapuu Rovaniemelle haastamaan ennakkosuosikkina otteluun lähtevää RoKia. Kumpikin joukkue haluaa päättää välieräpettymyksen jälkeen kautensa voittoon ja siihen, että himmeimmät mitalit laitetaan heidän kaulaansa. Tämä lupailee kovaa ja laadukasta kiekkoiltaa Kirnuun.
      Pronssiottelussa toisensa kohtaavat kaksi joukkuetta, joille molemmille himmeimmät mitalit maistuisivat kauden päätteeksi. Molemmat tulevat pronssipeliin levänneinä, joten kummallakin riittää varmasti energiaa ja halua lyödä vielä kauden viimeiseen peliin kaikki likoon, onhan kausi varmasti mukavampi päättää voittoon kuin tappioon.

      Runkosarjassa joukkueiden keskinäiset kohtaamiset olivat tasaisia. Kummatkin voittivat yhden ottelun 4−2-numeroin, kerran paremmuutta haettiin voittomaalikilpailussa, ja viimeisessä kohtaamisessa RoKi vei voitoin numeroin 3−1 puitteiden ollessa hyvin poikkeukselliset Winter Classicin seurauksena.

      RoKi saa selkeän edun siitä, että ottelu pelataan sen kotikaukalossa Lappi Areenalla ja saa sen seurauksena kuudennen kenttäpelaajan kaukaloon mahtavasti koko kauden kannustaneesta kotiyleisöstä. Kiekko-Pojat taas on pelannut selkeästi paremmin vieraissa pudotuspeleissä, ja heillä on varmasti valtavasti näytönhaluja välieräsarjan päätyttyä suoraan neljään tappioon urheasta taistelusta huolimatta.

      Maalivahtipeli menee ennakkoon RoKille, ja myös rovaniemeläismaalin edessä pelaava, jämäkkä viisikkopuolustus puoltaa pronssisten mitalien jäämistä Rovaniemelle. Tätä tukee vielä se, että pudotuspeleissä RoKi on saanut ylivoimapelinsä aivan eri tasolle kuin runkosarjassa. Halvalla Kiekko-Pojat ei kumminkaan nahkaansa tule myymään ja vastaavasti joensuulaisten hyökkäyspelissä piilevät heidän mahdollisuutensa voittoon.

      Pohjoisessa tullaan näkemään todella kova taistelu himmeimpien mitalien kohtalosta.

      https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Pronssiset-Mestis-mitalit-panoksena-pohjoisessa/249293

    • Anonyymi

      Kuvakooste: RoKille pronssia Mestis-kaudella 2022-23

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2023/04/20/kuvakooste-rokille-pronssia-mestis-kaudella-2022-23

      Pronssimitali on iso asia pohjoisessa

      Pronssimitali on iso asia niin RoKille kuin koko Rovaniemen kaupungille.

      Pronssimitali on iso asia, siitä ovat yhtä mieltä niin RoKin päävalmentaja Maso Lehtonen kuin joukkueen kokenut hyökkääjä Antti Erkinjuntti. Kun yhtälöön lisätään 3391 henkeä Kirnussa sekä heidän valtava kannatuksensa omilleen, on pronssiottelulle ehdottomasti paikkansa.

      Sekä Lehtonen että Erkinjuntti nostivat esiin juuri kannattajat ja sen minkälaisen tunnelman he saivat aikaan. Yleisömäärä oli myös RoKin koko seurahistorian ennätys. On varmaa, että jokainen joukkueessa ollut tulee muistamaan sen koko loppuelämänsä.

      − Pronssin merkitys on minulle iso, koska olen ollut tässä seurassa mukana vuodesta 1992 ja edelleen on samoja ihmisiä toiminnassa kuin silloin, Erkinjuntti kertoi.

      RoKille pronssi oli toinen perättäinen, tälläkin kertaa se putosi finaaleista Lehtosen vanhaa seuraa Ketterää vastaan. Hyvän runkosarjan ja vahvan puolivälieräsarjan jälkeen RoKi lähti välieriin kovin odotuksin, mutta joutui taipumaan lopulta voitoin 4–1. Lehtonen myönsi, ettei joukkueella yksinkertaisesti riittänyt.

      − Jäätiin tällä kertaa kakkoseksi ja parempi voitti.

      Erkinjuntti taas totesi, että hänellä jäi henkilökohtaisesti paljon jossiteltavaa, sillä kärsittyään kauden aikana loukkaantumisesta, pelasi hyökkääjä kuntoutuksen jälkeen puolivälieräsarjassa kauden parasta kiekkoaan, ja sitten tuli todella ikävä loukkaantuminen toisessa välieräottelussa. Halu kentälle auttamaan oli kova. Erkinjuntti kuitenkin allekirjoitti Ketterän paremmuuden.

      Lehtonen kertoi, että välieräsarjan jälkeen otettiin muutama päivä happea, ja sitten sen kautta lähdettiin kohti viimeistä viikkoa yhdessä ja pronssipeliä.

      − Pronssipeli oli mahtava ottelu ja mahtava tapahtuma. Olimme alussa hyviä. Sami Suni pelasi maalissa erinomaisen pelin ja lopussa puolustimme nöyrästi. Tämä käänsi ottelun meille, Lehtonen kertasi pronssiottelua.

      − Mahtava asia tuo pronssi. Koen, että se on tälle kaupungille iso asia, ja voitettu asia on aina voitettu, RoKi-käskijä päätti.

      https://www.jatkoaika.com/Haastattelu/Pronssimitali-on-iso-asia-pohjoisessa/249387

    • Anonyymi

      Ketterä tasoitti finaalisarjan otteluvoitot

      https://mestis.fi/fi/uutiset/2023/04/20/kettera-tasoitti-finaalisarjan-otteluvoitot

      Maalikooste: Ketterä - K-Espoo

      https://mestis.fi/fi/videot/2023/04/20/maalikooste-kettera-k-espoo

      Ketterä tasoitti finaalisarjan ja koki ikävän takaiskun − Jesse Viskari vietiin paareilla kentältä

      Mestiksen finaalisarja on kahden ottelun jälkeen tasan, kun Imatran Ketterä otti ensimmäisestä kotiottelustaan 2−1-voiton. Ottelussa ison huomion vei myös kolmannessa erässä tapahtunut Jesse Viskarin loukkaantuminen.

      Peli sai ikävän käänteen Ketterä-ylivoiman aikana, kun maalineduspainissa kypäränsä menettänyt Jesse Viskari löi päänsä jäähän väännössä Anton Ollikaisen kanssa. Viskari vietiin paareilla kentältä, samalla kun kamerat käännettiin pois tapahtuneesta. Tuomarit jakoivat väännöstä molemmille joukkueille kaksi kaksiminuuttista Ollikaisen ollessa yksi rangaistuista pelaajista.

      − Kuulin, että hän on tajuissaan. Varmaankin nyt hän on jo sairaalassa jatkotutkimuksissa, Ketterän päävalmentaja Tuomo Ropo kommentoi Viskarin kuntoa.

      − Tällaisissa peleissä on paljon tunnetta, ja tuomarienkin täytyy pitää peli hanskassa, että peli pysyy turvallisena, Kiekko-Espoon päävalmentaja Tomas Westerlund kommentoi.

      Viskari ei ollut ainoa pelin kesken jättänyt Ketterä-pelaaja, sillä Jegor Šehovtsov jätti kaukalon toisessa erässä Juho Koivusaaren taklauksen jälkeen.

      Maaliton avauserä toisen kerran peräkkäin

      Ottelun avauserässä painopiste vaihteli puolelta toiselle. Ketterältä parasta osaamista esitti Elmeri Kaksosen johtama ketju, Kiekko-Espoolla vahvimmat otteet jakautuivat tasaisemmin. Vierailija sai päätettyä tilanteita paremmin laukauksiin niin, että aloituksia nähtiin enemmän Ketterän päädystä.

      Edellisen ottelun tapaan Ketterä sortui väärään vaihtoon, ja näin Kiekko-Espoo sai ottelun ensimmäisen ylivoiman. Vierailija pyöritti peliä hyvin, mutta Severi Auvinen torjui kaikki yritykset. Erän loppuun Kiekko-Espoon Miro Keskitalo sai korkeasta mailasta rangaistuksen, joten toisen erän Ketterä pääsi aloittamaan ylivoimalla. Ensimmäisen ottelun tapaan ottelun ensimmäinen erä oli maaliton.

      Ketterä ei onnistunut ylivoimalla, mutta minuutti sen jälkeen joukkue otti johtoaseman. Mikko Haaparanta seurasi Samu Tuomaalan laukausta ja laukoi kiekon ohi Waltteri Ignatjewin.

      Ketterä otti kaksi rangaistusta erän ensimmäisellä puoliskolla. Jälkimmäisen aikana espoolaisylivoima ei toiminut ja Ketteräkin pääsi kahdesti maalipaikkaan, mutta lukemat säilyivät entisellään. Ensimmäisessä ottelussa kaksi maalia tehnyt Aleksi Matinmikko joutui pitkän vaihdon takia vaikeuksiin, mutta Kiekko-Espoo välttyi takaiskulta.

      Niko Kivelän hölmön rangaistuksen aikana Tommi Huhtala pääsi alivoimalla läpiajoon, mutta Auvinen onnistui torjumaan rystypuolen yrityksen. Kokonaisuudessaan Ketterän kannalta hyvä erä päättyi imatralaisten johtaessa 1−0.

      Väinö Liikosen toisen erän lopussa ottaman rangaistuksen takia Kiekko-Espoo aloitti päätöserän ylivoimalla. Se ei tuonut tulosta, mutta Liikosen palattua kentälle Janne Hämäläinen laukoi Huhtalan syötöstä tasoituksen.

      Ottelu ehti edetä tasatilanteessa hieman päälle kuusi minuuttia, ennen kuin Ketterä iski nopealla hyökkäyksellä. Jesse Liuksiala antoi syötön vauhdissa olleelle Hannes Häkkilälle, joka laukoi kiekon etukulmasta sisään.

      Ikävän tilanteen jälkeen peli oli sekavaa, ja pelikatkojakin oli vähän, mikä oli peliä johtaneen Ketterän etu, sillä Kiekko-Espoo ei päässyt ottamaan aikalisää. Ignatjew otettiin pois maaliltaan, kun peliä oli jäljellä minuutti ja 15 sekuntia.

      Aivan ottelun lopulla Jaakko Heikkinen pääsi nousemaan laidalta ja laukomaan. Tulosta ei tullut, ja perään kentällä oli liikaa espoolaisia, joten tuloksena oli joukkuerangaistus kahdeksan sekuntia ennen loppua. Mitään merkittävää ei enää viimeisten sekuntien aikana tapahtunut, joten Ketterä onnistui tasoittamaan finaalisarjan.

      − Yhtä tasainen peli kuin ensimmäinen. Ehkä vähän enemmän maalipaikkoja oli tässä pelissä, Kiekko-Espoon päävalmentaja Westerlund kommentoi.

      − Vaatimustasoltaan kovin peli parivuotisella Mestis-urallani. Todella hieno esitys joukkueelta ja tasonnosto ensimmäisestä pelistä, Ketterä-luotsi Ropo näki.

      https://www.jatkoaika.com/MESTIS/Otteluraportti/Ketterä-Kiekko-Espoo/Ketterä-tasoitti-finaalisarjan-ja-koki-ikävän-takaiskun-−-Jesse-Viskari-vietiin-paareilla-kentältä/249403

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Erikoisen voittomaalin nimiinsä saanut Jere Vertanen: "Kukaan muu ei tule ottamaan voittoa Imatralla"

      Kiekko-Espoon ja Ketterän välinen kolmas Mestis-finaali sai erikoisen päätöksen, kun kotijoukkueen Sakari Turtiainen sähläsi kiekon omaan maaliin siirretyn rangaistuksen aikana toisessa jatkoerässä. Maali merkittiin Ketterä-puolustaja Jere Vertaselle, jonka nimiin meni myös rangaistus.

      Itse rangaistuksesta Jere Vertanen ei ollut täysin samaa mieltä tuomariston kanssa, kun hänen katsottiin vieneen tilanteessa Kiekko-Espoon hyökkääjän Janne Hämäläisen kypärän päästä.

      − Se oli vähän mitätön tilanne, omasta mielestäni ei välttämättä jäähyn paikka, mutta ymmärrettävää kun vastustajalta lähti kypärä, Vertanen kommentoi kulmavääntöä.

      Vaikka ratkaisumaali olikin erikoinen, Vertanen oli sitä mieltä että parempi joukkue voitti kolmannen finaaliottelun.

      − Mielestäni ansaittiin kuitenkin voittomaali, sen verran olimme pelin päällä. Hyvä, että kääntyi meille, Vertanen kommentoi.

      Vertanen oli lähellä saada ratkaisumaalin nimiinsä myös pelaamalla, sillä ensimmäisellä jatkoerässä hänen laukauksensa ylivoimalla osui tolppaan.

      84 ja puolen minuutin mittaiseksi venyneen pelin jälkeen on kovempi työ palautua, mutta Vertasella on siihen perinteiset reseptit.

      − Nyt pitää tankata, juoda ja levätä, sitten ylihuomenna jatketaan taas.

      Kolmannen pelin voiton myötä Ketterälle riittää se, että joukkue voittaa jäljellä olevat kotiottelunsa. Vertanen on itsevarmana siitä, että näin myös tapahtuu, eikä Kiekko-Espoo pysty KOOVEEn ja RoKin tapaan hakemaan vierasvoittoa Imatralta, vaikka aikaisemmat sarjat kääntyivätkin lopulta Ketterän eduksi.

      − Kyllähän se on meidän luola, siellä ei kukaan muu tule ottamaan yhtään voittoa tänä vuonna, Vertanen uskoo.

      Kiekko-Espoo oli noussut kolmannessa erässä kahden maalin takaa tasoihin. Ensimmäinen maali puhutti, sillä sitä edelsi kaksi puhuttanutta tilannetta. Arttu Tuomaala taklasi kulmassa Hannes Häkkilää, joka jäi jäähän makaamaan. Lisäksi Tuomaala ei ehtinyt poistua hyökkäysalueelta tarpeeksi ajoissa, kun Huhtala rynni keskialueelta läpiajoon.

      − Vähän huonoa tuuriakin siinä, kun eka oli ilmeisesti aika selvä paitsio, Vertanen totesi.

      Vaikka omat maalit tyhjiin ovatkin harvinaisia, Vertanen ja Ketterä kokivat saman jo joulukuussa. Silloin maalin sai nimiinsä maalivahti Santeri Lipiäinen. Tuolloin ei tosin ollut kyse siirretystä rangaistuksesta, vaan viime hetken tasoituksen hakemisesta.

      − Aikaisemmin kaudella nähtiin samanlainen Kajaanissa, mutta näin isoon paikkaan en ole vastaavaa kokenut.

      Espoossa nähtiin uusi Mestiksen yleisöennätys, kun paikalle oli saapunut 5212 katsojaa. Vertanen piti ison yleisön edessä pelaamisesta, ja hän toivoo samanlaista myös tulevaisuudessa.

      − Todella hienoa oli pelata. Toivottavasti jatkossakin on samanlaista ja saadaan Mestikseenkin enemmän katsojia. Se on hyvä sarjalle ja koko Suomen jääkiekolle.

      https://www.jatkoaika.com/Haastattelu/Erikoisen-voittomaalin-nimiinsä-saanut-Jere-Vertanen-Kukaan-muu-ei-tule-ottamaan-voittoa-Imatralla/249457

    • Anonyymi

      Paavo Tynin kausi napapiirillä päättyi mitalijuhliin

      RoKi-puolustaja Paavo Tynin kausi päättyi, kun kaulaan pujotettiin himmein mitali. Se, mitä Tyni lähti hakemaan pohjoisesta ei toteutunut, mutta kauden aikana hänestä kehittyi vielä kokonaisvaltaisempi puolustaja.

      Paavo Tyni tuli Rovaniemelle ja RoKiin joukkueen menestys kirkkaana mielessä.

      − Menestymistä tuli Forsassa henkilökohtaisesti, mutta se ei vienyt seuraavalle tasolle, joten kaikki ajatukset oli menestyä joukkueena ja nauttia Rovaniemelle luodusta kiekkobuumista.

      Tyni näki, että RoKi oli joukkue, jolla olisi aito mahdollisuus voittaa mestaruus. Tämä on tietysti iso petraus joukkueelta ja koko organisaatiolta, joka vielä kaksi vuotta sitten majaili sarjan häntätäpäässä.

      Tappio Imatran Ketterälle välierissä oli puolustajalle valtava pettymys ja valmistautuminen pronssiotteluun vaati henkilökohtaisesti todella paljon.

      − Itselle latausta oli hankala saada ison pettymyksen jälkeen, mutta pronssipeli antoi vielä mahdollisuuden päättää kausi voittoon. Lisäksi varsinkin kotiyleisön edessä se oli erityisen hienoa.

      Tyni allekirjoittaa Rovaniemen erinomaiset harjoittelupuitteet ja valtavan kiekkobuumin, joka kaupungissa on valloillaan. Hän myös kertoi, että kun RoKin matkustamisesta puhutaan aina paljon, niin hänelle se jopa sopi paremmin, kun yhden reissun aikana pelattiin aina useampi ottelu.

      − Matkustaminen oli mielestäni helpompaa, kuin etelän joukkueissa, missä jokainen vieraspeli on oma reissunsa, mutta RoKin kanssa pelattiin useampi peli yhden reissun aikana.

      Tyni tuli Rovaniemelle Mestiksen kauden parhaaksi puolustajaksi palkittuna, jonka vahvuudet olivat hyökkäyspäässä.

      − Pelinluku ollut aina vahvuus ja siihen päälle syöttäminen ollut itselle tavaramerkkinä.

      Kauden aikana hän kokee kehittyneensä eniten oman pään pelaamisesta, sillä RoKin pelityyli vaatii sitä jokaiselta pelaajalta.

      − Mason pelityyli kehitti pelinlukua varsinkin puolustuspäässä joten isoimmat kehitysaskeleet tulivat omalla puolustusalueella.

      Tyni monipuolisuus ja kokonaisvaltainen pelaaminen tuli hyvin esiin pitkin kautta. Tulevaisuudessa monallekin Liiga-joukkueella voisi olla käyttöä hänenlaiselleen puolustajalle.

      https://www.jatkoaika.com/Haastattelu/Paavo-Tynin-kausi-napapiirillä-päättyi-mitalijuhliin/249410

    • Anonyymi

      RoKi rakensi Lapissa ilmiön, joka oli piristysruiske koko Mestikselle

      Paitsi että RoKi keräsi Mestis-kauden selkeästi parhaan yleisökeskiarvon, paistoi sen kannattajista myös sitoutuminen, jollaista nyky-Mestiksessä harvoin nähdään. Tehty työ ja panostaminen kantaa nyt hedelmää ja se on asia, josta moni muu Mestis-joukkue voi ottaa oppia.

      Aloitetaan muutamasta numerosta. RoKin 26:sta kotiottelusta runkosarjassa pienin yleisömäärä oli 1180 ja suurin 2553. Alle 1500 katsojan jäätiin kahdeksan kertaa. Pudotuspeleissä puolivälieräsarjassa IPK:ta vastaan kotiotteluissa yleisökeskiarvo oli noin 1700 ja välieräsarjassa Ketterää vastaan peräti 2374. Pronssiottelussa Lappi Areenan lehtereillä oli koko seurahistorian ennätysyleisö: 3391 katsojaa, joten seura voi olla erittäin tyytyväinen siihen miten yleisö löysi ottelutapahtumiin.

      Ottelutapahtumia markkinoidaan Lapin parhaina bileinä. Kun katsomossa katsoo ympärilleen, näkee perheitä, nuoria ja lapsia, tyttöjä ja poikia. Voi siis todeta hyvällä omallatunnolla, että nämä Lapin parhaat bileet ovat aina kaikille. Lisäksi ei taida olla yhtäkään C Moren lähettämää RoKin kotiottelua, jossa vastustaja ei jossain haastattelussa mainitse tai kehu ottelun yleisöä ja sen luomaa tunnelmaa.

      Organisaatio tarjosi kannattajilleen tällä kaudella todellisen elämyksen, kun se järjesti Winter Classic -tapahtuman 24.-25.2. Rovaniemen keskuskentällä. RoKi kohtasi perjantaina ulkojäällä Kiekko-Pojat ja lauantaina Ketterän. Tapahtuma keräsi yhteensä 3018 katsojaa.

      Tämä oli yksi osoitus siitä, miten Rovaniemellä uskalletaan kokeilla uutta, eikä taannuta alakuloon. Seura huomioi kannattajansa, tarjosi elämyksiä, ja yleisö kiitti siitä olemalla joukkueen tukena hallilla läpi kauden.

      Pronssiottelua edeltävällä viikolla RoKi järjesti fanitapahtuman, jossa koko joukkue oli tavattavissa Lappi Areenalla, siis tuli lähemmäs yhteisöä, kohdattavaksi. Fanit pääsivät juttelemaan pelaajien kanssa, saivat nimikirjoituksia ja ottivat yhteiskuvia. Tapahtuma keräsi mukavasti väkeä ja oli todella ilo seurata sivusta, kuinka tohkeissaan varsinkin nuoret fanit olivat, kun saivat nimmareita ja pääsivät juttelemaan idoleidensa kanssa. He tulevat muistamaan sen varmasti vielä pitkään.

      RoKin kauden viimeisessä ottelussa pauke oli valtava ja tunnelma mieletön, kun yleisö hakkasi "plärejään" ennen kuin pelaajat edes tulivat jäälle. Se kannusti äänekkäästi omiaan koko ottelun ajan ja näin osoitti, että se oli joukkueen takana ja eli sen kanssa loppuun asti. Kun joukkue juhli ottelun päätyttyä pronssia jäällä, tuntui aidosti, että se oli kaikkien, koko yhteisön mitali. Kausi sai onnellisen lopun ja jokainen joukkueessa tulee muistamaan sen vielä pitkään.

      https://www.jatkoaika.com/Kolumni/RoKi-rakensi-Lapissa-ilmiön-joka-oli-piristysruiske-koko-Mestikselle/249463

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Heikkinen syötteli Ketterän kumoon – Kiekko-Espoo tasoitti finaalisarjan

      Mestiksen finaalisarja jatkui jännittävissä merkeissä, kun Kiekko-Espoo haki Imatralta vierasvoiton lukemin 4–1. Sarja tasoittui tilanteeseen 2–2.

      Ottelun alussa kuskin paikalle siirtyi edellispelissä vierasryöstön Espoosta hakenut Ketterä. Kiekko-Espoo laukoi avauserässä kiekon kaksikin kertaa ulos kaukalosta rangaistuksen arvoisesti, ja jälkimmäisen ylivoiman Ketterä ja Elmeri Kaksonen hyödynsi.

      Toisesta erästä muodostui neljännessä finaalissa ratkaiseva käännekohta, kun vieraat osuivat peräti kolmesti. Maalinteon avasi tehopakki Aleksi Matinmikko ottelussa tehot 0+3 summanneen Jaakko Heikkisen syötöstä. Erä oli ehtinyt tässä kohtaa vanheta ainoastaan 12 sekuntia.

      Kiekko-Espoon toisen maalin iski Julius Rantaeskola, kolmas maali syntyi kahden miehen ylivoimalla, maalintekijänä kunnostautui Morten Jürgens.

      Päätöserässä espoolaiset pitivät kotijoukkueen kirin hyvin kurissa, ja lopulta Joni Piipponen pääsi iskemään loppulukemat tyhjään maaliin.

      Finaalisarja jatkuu keskiviikkona Espoossa kutkuttavasta tasatilanteesta 2–2.

      https://www.jatkoaika.com/Uutiset/Heikkinen-syötteli-Ketterän-kumoon-–-Kiekko-Espoo-tasoitti-finaalisarjan/249475

      Nolosta tappiosta sisuuntunut Kiekko-Espoo iski takaisin – "Pelit voivat päättyä monella eri tavalla"

      Kiekko-Espoo kuittasi edellisen ottelun tappionsa ottamalla 4−1-voiton Imatralla pelatusta neljännestä ottelusta. Voittomaalin syöttänyt Joona Tamminen oli tyytyväinen erityisesti toisen ja kolmannen erän pelaamiseen.

      Kiekko-Espoo hävisi edellisen ottelun jatkoerässä omaan maaliin. Puolustaja Joona Tamminen näki kuitenkin, että tappio käsiteltiin samalla tavalla kuin toisessakin pelissä nähty tappio.

      − Ei minun mielestäni tappion käsittelyssä ollut mitään eroa siihen, mitä toisen pelin jälkeen tehtiin. Pelit voivat päättyä monella eri tavalla, Tamminen luonnehti.

      Karvas loppu edellisessä ottelussa kasvatti Tammisen mukaan joukkueen taistelutahtoa, ja se näkyi neljännessä pelissä Imatralla.

      − Tulimme tähän peliin sillä asenteella, että olemme parempi joukkue. Ajatuksena oli, että jos pelaamme niin hyvin kuin osaamme, tämä peli hoidetaan.

      Kiekko-Espoo otti ratkaisevan edun ottelun toisessa erässä, jossa vierailija teki kolme maalia. Samalla tappioasema kääntyi johdoksi, josta espoolaisjoukkue ei enää luopunut.

      − Toiset erät ovat olleet meille hieman vaikeita tässä ottelusarjassa. Tällä kertaa saimme kiekkoa vastustajan päätyyn, ja hyökkääjät kaivoivat irtokiekkoja meille. Pelin virtaus oli meille oikeastaan toisesta erästä asti.

      Tamminen sai syöttöpisteen Kiekko-Espoon voittomaaliksi jääneeseen toiseen maaliin. Maalintekijä oli Julius Rantaeskola, joka ohjasi Tammisen laukauksen maaliin.

      Hyökkääjän tuuletuksesta näki heti, että hän oli maalintekijä, ja Tamminenkin myönsi, että hän haki nimenomaan ohjattavaa vetoa.

      − Kuumalle kaverille kun antaa ruokaa maalin eteen, niin kyllä hän pistää sisään.

      Kolmannessa erässä Kiekko-Espoo pelasi vahvaa peliä johtoasemassa ensimmäisen ottelun tapaan. Ketterä sai kunnon paineen vasta sen pelatessa ilman maalivahtia, ja se päättyi pelin viime sekunneilla Joni Piipposen tyhjiin tekemään osumaan.

      − Meillä on sitkeä joukkue, ja jokainen haluaa uhrautua toisen eteen, ottaa blokkeja ja menemään taklausten alle. Silloin on mahtavaa pelata, eikä kukaan halua antaa vastustajalle maalia.

      Tamminen kuuluu niihin espoolaispelaajiin, jotka ovat nousseet pudotuspeleissä suurempaan rooliin. Runkosarjassa kerran maalinteossa onnistuneelle puolustajalle on kirjattu pudotuspeleissä kaksi osumaa, joista ensimmäinen oli voittomaali kolmannen puolivälierän jatkoerässä.

      − Runkosarjan aikana oli itsellä ehkä loukkaantumisia, enkä päässyt ihan parhaalle tasolleni. Nyt olen saanut olla terveenä, ja kun on niin paljon hyviä kundeja ympärillä, voi antaa mennä.

      Kiekko-Espoon puolustuksesta Eetu Pylkkänen on pudonnut riveistä runkosarjan lopulla, Atro Leppänen välierissä ja Miro Keskitalo kesken finaalisarjan. Tammista se ei huoleta, sillä hän luottaa tuuraavaan osastoon.

      − Meillä on leveä kokoonpano. Totta kai harmittaa kavereiden puolesta loukkaantumiset, mutta uudet jätkät pystyvät paikkamaan. Ei meidän junamme siihen pysähdy.

      https://www.jatkoaika.com/Haastattelu/Nolosta-tappiosta-sisuuntunut-Kiekko-Espoo-iski-takaisin-–-Pelit-voivat-päättyä-monella-eri-tavalla/249478

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kiekko-Espoo nousi dramaattisesti voittoon − ratkaisu syntyi kolme sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua

      Viidennessä Mestis-finaalissa Ketterä hankkiutui tukevaan johtoon, mutta Kiekko-Espoo nousi pelin loppupuolella taistelemaan toden teolla kolmannesta kiinnityksestä mestaruuteen. Ratkaisu nähtiin dramaattisesti kolme sekuntia ennen täyttä aikaa.

      Mestis-finaalit lähenevät kohti huipennustaan. Keskiviikon mittelössä Espoossa kotijoukkue Kiekko-Espoo ja vierailija Ketterä selvittivät, kumpi ottaa kolmannen kiinnityksen mestaruuteen ja saa katkon paikan kuudenteen matsiin Imatralle.

      Ottelun alkupuolta hallitsivat imatralaisvieraat, mutta Kiekko-Espoon kiri alkoi toisen erän lopulla. Kolmannen erän loppuhetket pelattiin jo tasalukemissa aivan viimeiseen hetkeen asti. Kolmannessa finaalissa kiekon epäonnisesti omaan maaliin jatkoerässä laittanut Sakari Turtiainen alusti Arttu Tuomaalan 4−3-voittomaalin kolme sekuntia ennen loppusummeria.

      Kotijoukkueelle haastava alku
      Ottelun ensihetket olivat kotijoukkueen näkökulmasta haastavat. Ensin Janne Kettunen ohjasi Ketterän johtoon ja hetkeä myöhemmin Juho Koivusaari lähti istumaan kaksiminuuttista. Joona Tammisen poistuminen verta vuotavana pukusuojaan ei myöskään helpottanut espoolaisten avauserää. Ketterällä oli Waltteri Ignatjewin vartioimalla maalilla montakin maalipaikkaa, mutta vasta erän lopulla Aleksi Akkila tempaisi aloitusvoiton jälkeen pomppivan kiekon pömpeliin.

      Kiekko-Espoo pelasi vielä toisen takaiskun jälkeen käytännössä loppuerän alivoimalla, kun Morten Jürgens tempaisi kiekon huolimattomasti katsomoon. Myös toisen erän alussa espoolaiset joutuivat pyristelemään alivoimalla. Kettunen täräytti vieraat kolmen maalin karkumatkalle erikoistilanteesta.

      Toisen erän edetessä myös Kiekko-Espoo sai paikkoja Severi Auvisen vartioimalle Ketterä-maalille, mutta monessa ratkaisun paikassa kotijoukkueen mailat hajoilivat tai ratkaisut muutoin epäonnistuivat.

      Kiekko-Espoo nousi rinnalle ja ohi
      Espoolaiset saivat toisen erän lopulla elintärkeän kavennuksen, kun Jaakko Heikkinen sai kiekon ohi Auvisen. Tuomaristo katsoi osuman vielä videolta mahdollisen maalivahdin häirinnän varalta. Hylkäysperustetta ei filmeiltä kuitenkaan löytynyt. Maalinedustalla ollut Joni Piipponen tönäistiin Ketterä-veskarin päälle hetki ennen kihautusta.

      Kotijoukkue sai kavennuksestaan pelaamiseensa uutta värinää. Tommi Huhtala viritteli espoolaisille huippupaikan kolmannen erän alussa ja vaikka vielä tästä eivät sinipaidat ohittaneetkaan Auvista, löi Aleksi Matinmikko sekunteja myöhemmin Kiekko-Espoon toisen osuman.

      Peli aaltoili kolmannessa erässä ja molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa iskeä. Avauserässä kiekon kasvoihinsa saanut Tamminen napautti päätykiekosta 3−3-numerot taululle. Loppuratkaisu oli jännitysnäytelmän arvoinen, sillä Tuomaala upotti kiekon Ketterän verkkoon neljännen kerran viimeisillä sekunneilla. Näin Mestis-mestaruus on katkolla Kiekko-Espoolle perjantaina Imatralla.

      https://www.jatkoaika.com/MESTIS/Otteluraportti/Kiekko-Espoo-Ketterä/Kiekko-Espoo-nousi-dramaattisesti-voittoon-−-ratkaisu-syntyi-kolme-sekuntia-ennen-varsinaisen-peliajan-loppua/249508

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kiekko-Espoo on Mestiksen mestari

      Mestis-kausi 2022-2023 huipentui Kiekko-Espoon juhliin Imatralla. Samalla päättyi kotijoukkue Ketterän pitkä mestaruusputki.

      Kiekko-Espoo otti 4-3-jatkoaikavoiton Ketterästä Imatralla pelatussa kuudennessa finaalissa ja vei nimiinsä mestaruuden otteluvoitoin 4-2.

      Espoolaisten sankariksi nousi heti jatkoerän toisella minuutilla maalinteossa onnistunut Anton Ollikainen.

      Mestaruus on Kiekko-Espoolle seuran ensimmäinen. Viime kaudella se hävisi finaaleissa juurikin Ketterälle. Kiekko-Espoo on kertonut hakevansa sarjapaikkaa Liigasta ensi syksynä.

      Ketterän oli tyytyminen himmeämpiin mitaleihin kuin mihin se on viime vuosina tottunut. Edellisen kerran Mestiksen mestaruus meni Imatran ulkopuolelle keväällä 2018.

      https://www.jatkoaika.com/Uutiset/Kiekko-Espoo-on-Mestiksen-mestari/249532

      Kiekko-Espoo nousi viimeisellä minuutilla tasoihin ja jatkoerässä Mestiksen mestariksi

      Mestiksen kuudennessa finaalissa koettiin hurjaa draamaa, kun Kiekko-Espoo tuli tasoihin minuutti ennen kolmannen erän loppua ja pakotti kamppailun jatkoerään. Ratkaisijaksi nousi espoolaisten Anton Ollikainen.

      Perjantai illan juoni oli selvä: kotijoukkue Ketterän voitolla Mestis-finaalit jatkuisivat lauantain seiskapeliin, Kiekko-Espoon vierasryöstöllä mestaruus menisi jakoon. Kolmanteen erään lähdettiin tuiman kamppailun jälkeen tasatilanteesta.

      Aiemmin finaalisarjassa loukkaantunut Jesse Viskari palasi kuudenteen finaaliin kaukaloon ja nousi parrasvaloihin, kun hän iski Ketterän 3−2-johtoon kolmannessa erässä hienon yksilösuorituksen päätteeksi. Kiekko-Espoo onnistui kuin ihmeen kaupalla kammettua pelin tasoihin 55 sekuntia ennen kolmannen erän päättymistä.

      Jatkoerässä ei peruuteltu, vaan ratkaisua haettiin aktiivisen pelin kautta. Ratkaisu tulikin nopeasti, kun Anton Ollikainen tinttasi vastahyökkäyksestä kiekon Ketterä-rysään ja Kiekko-Espoolle Mestiksen mestaruuden.

      Vauhtia kuin Monzassa
      Kiekko-Espoo sai ottelun alussa mahdollisuuden ylivoimalla, mutta joukkue ei onnistunut luomaan maalipaikkoja. Ja sehän on niin, että jos et itse tee, niin vastustaja tekee. Ketterä sai kolmella yhtä vastaan -vastahyökkäyksen ja Jarkko Harjula päätti sen terävällä kudilla syntyneeseen 1−0-osumaan. Jesse Ruotsi oli lyödä isäntien toisen maalin läpiajosta, mutta Waltteri Ignatjew kesti tilanteessa.

      Ketterä pystyi pysymään kiekollisena ja sitä kautta hienokseltaan hallitsemaan kamppailun alkua. Espoolaisillakin oli kuitenkin omat vahvat jaksonsa. Kokenut Tommi Huhtala toi vieraat tahtomaalilla lähietäisyydeltä tasoihin. Videotarkistus varmisti maalin sääntöjenmukaisuuden. Maalitehtailu jatkui vielä avauserässä, kun Ketterän Samu Tuomaala vei kotijoukkueen uudestaan johtoon ja tekaisi samalla uuden Mestiksen pudotuspelien piste-ennätyksen tehoillaan 7+12=19.

      Toisessa erässä molemmat joukkueet luistelivat vauhdikkaasti päädystä päätyyn, eikä kumpikaan tuntunut löytävän pienempää vaihdetta, saati jarrua. Viipottaminen ei kuitenkaan kostautunut suurten virheiden muodossa, joten antoi luistimen liikkua. Ketterän Jesse Liuksiala pääsi läpiajoon, muttei onnistunut taidokkaasta yrityksestä huolimatta maalinteossa.

      Jännittävä loppuratkaisu
      Finaalisarjan tiimellyksessä osuman kasvoihinsa saanut Joona Tamminen toi pomppuisalla viivakudillaan Kiekko-Espoon tasoihin toisen erän puitteissa. 2−2-osuma loi kutkuttavan asetelman kolmanteen erään.

      Tilanteet vaihtelivat tiuhaan ja niin Ignatjew kuin Severi Auvinenkin saivat olla työpisteillään tarkkoina, kun Mestis-kauden ratkaisu läheni lähenemistään. Ketterän Viskari oli sitä mieltä, että mestaruuskannua ei vielä perjantaina laiteta espoolaisille jakoon. Komea johto-osuma pakotti vieraat kiristämään ruuvia entisestään.

      Kiekko-Espoo ryskäsi viimeiset minuutit kovalla höyryllä ilman maalivahtia kohti Auvisen vartioimaa Ketterä-maalia. Montaa maalipaikkaa vieraat eivät saaneet luotua, mutta se yksikin riittää, jos siinä onnistuu. Janne Hämäläinen huudatti vieraskannattajia liki viimeisellä mahdollisella hetkellä.

      Jatkoerä ei ehtinyt kauan vanheta ennen kuin Ollikainen löi päätöksen Mestis-kaudelle. Espoolaisten mestaruusjuhlat Imatran jäähallin jäällä alkoivat.

      https://www.jatkoaika.com/MESTIS/Otteluraportti/Ketterä-Kiekko-Espoo/Kiekko-Espoo-nousi-viimeisellä-minuutilla-tasoihin-ja-jatkoerässä-Mestiksen-mestariksi/249555

    • Anonyymi

      Aikooko Kiekko-Espoo hakea Liiga-paikkaa? Toimitusjohtaja Aku Kallonen: "Tämä mestaruus osoittaa urheilullista puolta"

      Kiekko-Espoon haaveista nousta Liigaan on puhuttu pitkään. Joukkueen toimitusjohtajana marraskuussa aloittanut Aku Kallonen näki Mestis-mestaruuden urheilullisen tekemisen huipentumana.

      Espoossa on nähty kiekkohuuman nousua finaalikeväänä. Viime lauantaina nähtiin Mestiksen yleisöennätys, ja muutenkin kiekkohuuma on näkynyt kaupungissa.

      Joukkue on asettanut tavoitteekseen paikan Liigassa reilun vuoden kuluttua, ja kriteeriksi on annettu urheilullinen menestys, jota nyt saavutettu mestaruus kiistatta on. Junioripuoli on hyvin vahva, olosuhteet kunnossa ja taloutta on rakennettu kestävälle pohjalle.

      Kiekko-Espoon toimitusjohtaja Aku Kallonen ei kuitenkaan vielä kertonut, aikooko seura hakea nyt mestaruuden myötä paikkaa Liigasta kaudelle 2024–25.

      − Tämä on kirsikka kakun päälle sille kaikelle tekemiselle, mitä olemme tehneet. Se osoittaa urheilullista puolta, mitä viisi vuotta on täällä johdettu.

      Kiekko-Espoo voitti tällä kaudella kaiken sille mahdollisen. Mestiksen runkosarjassa joukkue teki piste-ennätyksen, ja mestaruuden lisäksi irtosi myös Suomen Cupin voitto.

      − Kolme pokaalia kolmesta. Tästä on hyvä lähteä kehittämään tekemistä yhä eteenpäin, Kallonen toteaa.

      Toimitusjohtaja Kallosen tunnelmat olivat ymmärrettävästi mahtavat, kun hän antoi kehuja joukkueelle.

      − Erittäin hyvät fiilikset. Ihan "sairas" joukkue, älyttömin joukkue, mitä olen missään nähnyt. Tämä tapa, millä sarja ratkesi korosti vain sitä, kuinka sitkeä joukkue on.

      https://www.jatkoaika.com/Haastattelu/Aikooko-Kiekko-Espoo-hakea-Liiga-paikkaa-Toimitusjohtaja-Aku-Kallonen-Tämä-mestaruus-osoittaa-urheilullista-puolta/249560

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jokereille myönnettiin Mestis-lisenssi – Peliitat jäi ilman lisenssiä

      Jääkiekkoliiton lisenssikomitea on myöntänyt Mestis-lisenssit tulevalle kaudelle 2023-2024. Helsingin Jokereille myönnettiin lisenssi Mestikseen. Paikkansa karsintojen kautta säilyttänyt Heinolan Peliitat jäi ilman lisenssiä. Myöskään viime kaudella Mestiksessä pelannut latvialainen HK Zemgale ei ole mukana tulevalla kaudella.

      Lisenssit tulevalle Mestis-kaudelle myönnettiin yhteensä 13 joukkueelle, joista kiekkokansaa varmasti puhuttavin on Helsingin Jokereille myönnetty lisenssi. Jokerit pelaa Suomen sarjoissa ensimmäistä kertaa sitten kauden 2013-2014.

      Sekavien omistajakuvioidensa vuoksi läpi kauden otsikoissa ollut Heinolan Peliitat jäi ilman Mestis-lisenssiä. Iltalehti uutisoi noin kuukausi sitten, että verottaja hakee heinolalaisseuraa konkurssiin maksamattomien verovelkojen vuoksi.

      Huomionarvoista on myös, että Mestiksessä viime kaudella pelannut latvialaisjoukkue HK Zemgale on jäämässä pois sarjasta. Jääkiekkoliiton tiedotteessa kerrotaan, että Mestiksen runkosarja pelataan 13 joukkueen nelinkertaisena sarjana.

      Muille viime kaudella mukana olleelle 12 joukkueelle myönnettiin lisenssi myös tulevaksi kaudeksi.

      Joukkuemäärä supistuu tulevaisuudessa

      Mestiksen joukkuemäärä supistuu entisestään kaudeksi 2024-2025. Ensi kaudella runkosarjan kaksi viimeistä joukkuetta pelaavat keskenään paras seitsemästä -ottelusarjan, jonka häviäjä putoaa suoraan Suomi-sarjaan. Ottelusarjan voittaja karsii sarjapaikastaan Suomi-sarjan mestaria vastaan.

      https://www.jatkoaika.com/Uutiset/Jokereille-myönnettiin-Mestis-lisenssi-–-Peliitat-jäi-ilman-lisenssiä/249606

    • Anonyymi

      Heinolan Peliitat on asetettu konkurssiin

      Viime viikolla ilman Mestis-lisenssiä jääneen Heinolan Peliittojen taustayhtiö on asetettu keskiviikkona konkurssiin.

      Käräjäoikeus on asettanut Heinolan Peliittojen taustayhtiön konkurssiin. Konkurssin syynä olivat noin 30 000 euron maksamattomat verovelat vuosilta 2020-2023.

      Heinolalaisseura yritti käydä kevään aikana neuvotteluja rahoituksesta, ja puheissa oli myös uusi omistaja, jonka huhuttiin olevan kiekkolegenda Teemu Selänne, jonka poika Eetu Selänne kiekkoili Peliitoissa päättyneellä kaudella. Neuvottelut kuitenkin kariutuivat, eikä yhtiö vastusta konkurssia.

      Peliittojen taivaan ylle kertyi tummia pilviä joulukuussa, kun julkisuuteen tulivat seuran omistajasotkut, joiden kautta seuran pääomistajaksi selvisi unkarilaispelaaja Zoltán Nagy. Samaan aikaan yhtiön hallitus erosi, jolloin Nagy nousi myös hallituksen puheenjohtajaksi.

      Viime viikolla Jääkiekkoliiton lisenssikomitea tiedotti, että Peliitat jää ilman Mestis-lisenssiä kaudelle 2023-2024.

      https://www.jatkoaika.com/Uutiset/Heinolan-Peliitat-on-asetettu-konkurssiin/249707

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jokerit haastaa liigajoukkueet – Pitsiturnaus avaa kiekkokauden elokuussa

      Perinteinen kiekkokauden avaustapahtuma Pitsiturnaus pelataan Raumalla jälleen 4. elokuuta. Kiinnostavin tapahtuman juhlavuoden osallistujista on kiistatta paluun Suomen kaukaloihin tekevä Jokerit. Mukana ovat myös Lukko, Ässät, TPS, SaiPa ja Sport.

      Perinteikäs Pitsiturnaus pelataan Raumalla jälleen 4. elokuuta. Tänä kesänä tapahtuma viettää 30-vuotisjuhlavuottaan.

      Mukana on tänä vuonna myös Helsingin Jokerit, jonka sarjapaikasta Mestikseen ensi kaudelle uutisoitiin viikko sitten. Mestis-kauteen valmistautuva Jokerit pelaa turnauksen A-lohkossa, jossa se kohtaa Satakunnan paikalliskilpailijat isäntäjoukkue Lukon ja Ässät.

      – Tämä on sekä pelaajille että valmennukselle erinomainen paikka nähdä, missä Suomen kärkipelaajat ja -seurat tällä hetkellä menevät. Urheilullisesti Pitsiturnaus on meille iso ja hieno haaste. Me tulemme vetämään sata lasissa, lupailee Jokerien puheenjohtaja Mikko Saarni.

      Lisäksi mukana ovat B-lohkossa pelaavat TPS, SaiPa ja Sport.

      – Mahtavaa on myös nähdä "Pitsikonkarit" TPS, SaiPa ja Sport mukana. He tuovat turnaukseen paitsi kovatasoista lätkää, myös äänekkäät rytmiryhmät. Tämän kesän Pitsiturnaus tulee olemaan taatusti koko suomalaisen kiekkokansan huomion keskipisteenä, kertoo Lukon toimitusjohtaja Jukka Kunnas.

      https://www.jatkoaika.com/Uutiset/Jokerit-haastaa-liigajoukkueet-–-Pitsiturnaus-avaa-kiekkokauden-elokuussa/249706

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Heinola ei kadonnut kiekkokartalta – Peliitat hakee uutta nousua II-divisioonasta

      Konkurssin myötä sarjapaikkansa Mestiksessä menettänyt Heinolan Peliitat sai sarjapaikan II-divisioonasta.
      Jääkiekkoliiton liittohallitus päätti myöntää Peliitoille sarjapaikan II-divisioonasta. Paikka myönnettiin kilpailusääntöjen mukaisesti Heinolan Edustuskiekontuki ry:lle, joka tulee pyörittämään toimintaa konkurssiin menneen Heinolan Peliitat Oy:n tilalle. Seuran taustayhdistys on ottanut paikan vastaan. II-divisioonasta on mahdollista nousta pelaamalla Suomi-sarjaan keväällä 2024.

      Peliittojen paikka kiekkokartalta löytyy II-divisioonan lohkosta numero 4.

      Lohkon muut joukkueet ovat:

      Gladiators
      LeKi-75
      Peliitat
      Pelikaanit
      PEPO HC
      Pesä
      SuKiKa
      Urho
      ValKi
      Warkis

      Mestistä pelattiin Heinolassa yhtäjaksoisesti syksystä 2006 kevääseen 2023. Heinolan Kiekko lunasti nousun Mestikseen keväällä 2006 voitettuaan viiden joukkueen karsintasarjan. Vuonna 2011 joukkue otti käyttöönsä Peliittojen nimen.

      Viime kevään Mestis-karsinnoissa Peliitat säilytti pelillisesti sarjapaikkansa kaadettuaan Suomi-sarjan mestarijoukkue Pyryn voitoin 4–0. Taustalla toimineen osakeyhtiön konkurssin myötä Peliitat kuitenkin menetti Mestis-paikkansa.

      https://www.jatkoaika.com/Uutiset/Heinola-ei-kadonnut-kiekkokartalta-–-Peliitat-hakee-uutta-nousua-II-divisioonasta/250085

    • Anonyymi

      Mestiksen sarjaohjelma julki − Kiekko-Espoon viirinnostajaiset Jokereita vastaan, HK Zemgale ei ole mukana

      Mestis julkaisi tulevan kauden sarjaohjelmansa torstaina. Sarjan suurimmat huomion keräävät joukkueet kohtaavat sarja-avauksessa.
      Mestis-kausi alkaa torstaina 21. syyskuuta, kun hallitseva mestari Kiekko-Espoo kohtaa Suomen sarjoihin paluun tekevän Jokerit. Ottelu on samalla yksi kuudesta pelistä, joka näytetään MTV Sub -kanavalla.

      Mukana on 13 joukkuetta, joiden kesken pelataan nelinkertainen sarja, eli kaikille joukkueille kertyy 48 ottelua. Kymmenen parasta joukkuetta pääsee pudotuspeleihin ja vain yhden joukkueen pelit päättyvät runkosarjaan. Sarjan 12. ja 13. pelaavat ensin ottelusarjan neljästä voitosta, ja häviäjä putoaa Suomi-sarjaan. Voittaja jatkaa pelejään Suomi-sarjan voittajan kanssa niin ikään neljästä voitosta pelattavassa ottelusarjassa. Sarjan voittaja pelaa Mestiksessä kaudella 2024−25.

      Jokerit pelaa 24 kotiottelustaan 11 Helsingin jäähallissa ja loput Keravalla. Helsinkiin matkaavat kahdesti Kiekko-Espoo, Ketterä, TUTO ja Kiekko-Vantaa sekä kertaalleen RoKi, JoKP ja IPK. KeuPa HT pelaa 29.9. pelattavan ottelunsa Jokereita vastaan Jyväskylässä.

      Viime kaudella Mestiksessä pelannut latvialaisjoukkue HK Zemgale ei ole mukana tulevalla Mestis-kaudella.

      Ensimmäisen viikon ottelut
      Torstai 21.9.
      K-Espoo − Jokerit
      Perjantai 22.9.
      Hokki − RoKi
      IPK − Hermes
      Jokerit − KOOVEE
      Ketterä − JoKP
      KeuPa HT − K-Vantaa
      TUTO − FPS
      Lauantai 23.9.
      Hermes − KeuPa HT
      JoKP − Hokki
      K-Espoo − TUTO
      K-Vantaa − FPS
      RoKi − IPK

      Muista joukkueista FPS:n ja KOOVEEn kotiavaus on 27.9., jolloin FPS kohtaa Kiekko-Espoon ja KOOVEE Joensuun Kiekko-Pojat.

      https://www.jatkoaika.com/Uutiset/Mestiksen-sarjaohjelma-julki-−-Kiekko-Espoon-viirinnostajaiset-Jokereita-vastaan-HK-Zemgale-ei-ole-mukana/250089

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Miksi Eetu Selänne ei pelaa FPS:a?.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Forssan jäähallin peruskorjaus on pysynyt aikataulussa – Peleille pääsee jälleen elo-syyskuussa

      Yksi merkittävä osa peruskorjausta on esteettömyyden parantaminen.

      Forssan jäähallin peruskorjaus kestää tämän ja ensi kesäkauden ja valmistuu syyskuussa 2024. Remontointia riittää toukokuulta syyskuulle. Talvikaudet jäähalli toimii normaalisti.

      https://www.forssanlehti.fi/paikalliset/6035527

    • Anonyymi

      Eetu Santanen siirtyy Hokista FPS:ään – "Pidin jo viime kaudella vieraspeleissä Forssan hallista ja faneista"

      SaiPan kasvatti teki viime kaudella 34 ottelussa tehot 3+6.

      Eetu Santanen on Forssan Palloseuran tuorein sopimuspelaaja. Viime kaudella Kajaanin Hokin riveissä Santanen teki 34 ottelussa 3 maalia ja antoi 6 syöttöä.

      https://www.forssanlehti.fi/paikalliset/6035173

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Koska Leevi Selänne pelaa FPS:ä?.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Voisiko kauteen valmistavia otteluja olla 5 sijasta 8-10?.

    • Anonyymi

      Koska FPS järjestää Forssassa oman Tyykiturnauksen Rauman pitsiturnauksen tapaan?.

    • Anonyymi

      Pelaako FPS kaudella 2023 joko joulu-, tammi-. tai helmikuussa ulkoilmaottelun mikäli säät sen sallivat ja on ulkojäitä?.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      FPS - K-Vantaa Perjantai 15.9.2023 klo 18:30

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 35 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      157
      27820
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      202
      17747
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      352
      9290
    4. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      27
      6368
    5. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      19
      4163
    6. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      193
      3771
    7. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      24
      1817
    8. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1477
    9. Miten meidän käy

      Olen syvästi pahoillani puolestasi siitä, mitä kävi. En ehkä pysty sitä täysin kertomaankaan sinulle. Tuo on taustalla m
      Ikävä
      49
      1225
    10. Toivottavasti tekijää ei suojella

      Eikä mitään peitellä. Itselläni on 15-vuotias tytär myös ja voin hieman kuvitella tilannetta. Nämä tämmöiset tapaukset v
      Valkeakoski
      50
      1164
    Aihe