Tuolla mainittiin että ihmiskunta olisi siirtymässä korkeammalle tasolle rakkaudella.
Jos maapallon muut lajit lasketaan mukaan niin mites tuo sekasyönti sopii tähän rakkauden kuvioon? Ihmisen aivot ovat kehittyneet suuriksi nimenomaan sekasyönnin ansiosta. Syönnin kohde ei jää eloon ja tuskin se halusi tulla syödyksi, joten kyseessä on hyökkäys ja aggressio toista eläintä kohtaan. Onko älykkäällä ihmisellä moraalista oikeutta julistaa jotkut lajit alemmiksi ja syötäviksi?
Mikä siis estää älykkäämpiä yläpuolellamme olevia alieneita syömästä meitä?
Kun tässä nykymaailmassa meitä ohjaillaan kohti kasvissyöntiä, niin on selvää että Pisa-tulokset tulee sukeltamaan ja maailma muuttuu tasapäiseksi vihreäksi massaksi joka ei kykene omin aivoin ajattelemaan ja myös fyysinen suorituskyky laskee. Ei kukaan jaksa esimerkiksi tehdä metsurin hommia talvipakkasessa 8 tuntia päivässä porkkana rintataskussa.
Voisiko olla niin että jotkut tahot heikentää meitä tahallaan syyllistämällä meitä lihansyöjiä ja lähes pakottaen meidät luopumaan lihasta ja maitotuotteista?
Uskovaiset varmaankin hyväksyvät karitsan uhraamisen ja Pietarin kalasaaliin, koska kyllä Raamatussa sekä Koraanissa popsitaan lihaa. Heikkoa ja tyhmistettyä kansaa on helppo ohjailla eikä he jaksa tehdä koiruuksiakaan nälissään.
Kasvissyöjien salaliitto?
22
710
Vastaukset
- Anonyymi
Ihmisiä on turha syödä. Maistutaan liian pahalle. Nauta sen sijaan maistuu alieneille:
https://www.youtube.com/watch?v=vw9Qst194A8- Anonyymi
Eikö tuo implikoi sinun syöneen myös alienia? Jos siis pystyt vertailemaan alienin ja naudan makuja keskenään.
- Anonyymi
Nykyään on vegetaristeja huippu-urheilijoita. Kasvikunnan tuotteista saa asiantuntevalla koostamisella hyvin ravitsevan ja tasapainoisen ruokavalion.
B12 vitamiinia voi joutua ottamaan purkista ja D vitamiinin suhteen riittää normaalisti suositeltu vitamiinilisä.
Mitä aivojen kokoon tulee, kyse oli metsästäjä- keräilijöillä energian saannin määrästä. Ja senkin suhteen lihan kypsennys oli se ratkaiseva tekijä, ei lihan syönti sinänsä. Kypsennetystä lihasta elimistö sai helpommin ja nopeammin energiaa irti.
Väite, että Pisa tulokset romahtavat kasvissyöntiin siirryttäessä on naiivi ja perustuu vääriin pohjatietoihisi.Olen ollut mukana kolmen eri lajin urheilutoiminnassa monipuolisesti valmennushommista ravintopuolelle noin 30 vuotta, osan lasteni kautta ja harrastellut itsekin joskus enemmän ja joskus vähemmän. Lopettelin oman aktiiviurheilun nelikymppisenä.
Myin viiden vuoden ajan tunnettuja lisäravinteita myös, mutta siihen bisnekseen en ollut tarpeeksi moraaliton. Toki niistä sai apua monet, mutta useimmat tuotteet oli pelkkää bisnestä ja niiden ravintoaineet sai normaalista kotiruoasta.
Vielä 1990 -luvun alussa ravinnon merkitystä urheilussa korostettiin aivan liian vähän. Moni vaan rikkoi itsensä, kun kropasta loppui tärkeät ravintoaineet ja sitten ei jaksettu treenata, tai palautuminen oli liian hidasta kun ei uskallettu syödä tarpeeksi.
Vain proteiineista kohkattiin niihin aikoihin ja keskityttiin liikaa niihin. Nykyään korostetaan pyhää kolminaisuutta, eli harjoittelun laatua, levon ja ravinnon merkitystä, eikä vaan riehuta päättömästi paikat hajalla.
Vegaaniravinnolla eläminen vaatii erittäin paljon tietotaitoa, oman kehon ja mielen tunnustelua, opiskelua ja oppimista, että se toimii ja minulla on vahva käsitys siitä että kovinkaan monesta meistä ei ole siihen.
Ei riitä rahat tai kärsivällisyys löytämään sitä itselle sopivaa juttua. Jos heikottaa niin mikään ei huvita ja näin ne kaali-keijot ja pinaatti-pirkot sitten kärsivät puutostiloista, ovat ärtyneitä ja piereskelevät paljon.
Matkan varrelle on sattunut lähipiiriinkin raivopäisiä vegaaneja, joita saa suorastaan pelätä. Saattavat räjähtää ihan mistä vaan pienimmästäkin syystä naama valkoisena.
En näe oikein mitään järkevää syytä luopua kokonaan eläinkunnan tuotteista, mutta vähentää voi roimasti ja punaisen lihan voi miltei jättää kokonaan pois. Kalaöljyjen arvioidaan myös olevan isona osana sitä että meistä tuli planeetan hallitsijoita.
Pitää muistaa että myös kasvit ovat eläviä ja elävää ravintoa. Tuskin nekään kasvavat ajatuksella että kumpa ihminen tulisi ja pistäisi meidät palasiksi salaattiin. Kasvit viestivät toisilleen, jatkavat sukuaan ja yrittävät voittaa kilpailijansa esimerkiksi kasvamalla isommaksi kuin viereinen, jotta saa enemmän aurinkoa ja olisi isommat, tehokkaammat juuret.
Keskitysleireillä ja muissa vastaavissa vankiloissa tärkein keino hallita suuria massoja oli pitää heitä nälässä. Nälkiintynyt heikko vanki ei ollut uhka vartijoille, eikä jaksanut edes karata. Sotavankileireillä näännyttiin usein kuolemaan saakka ja säästyi luoteja.
Haikalatkin sen tietää että ihminen on pahanmakuinen, mutta koepala saattaa olla silti kohtalokas. Tuskinpa me ollaan alienien menussa mainittuna.
Muistan tosin erään sarjakuvan, jossa valtavat porkkanat hallitsi maailmaa ja söivät ihmisiä. Iloinen porkkanalapsi tuli ulkoa sisään ja hihkaisi iloisena: "Isi isi, tein lumesta porkkanan ja tökkäsin ihmisen siihen nenäksi"
Ollaan esi-isinemme syöty parimiljoonaa vuotta lihaa, niin ei sen tarve varmaan meistä lähde muutamassa kymmenessä vuodessa siksi, että Mannerheimintiellä istuu syrjäytynyt pitkäaikaistyötön itujarmo vihreä pipo päässä lääkkeissään.- Anonyymi
HeIIäkoukku kirjoitti:
Olen ollut mukana kolmen eri lajin urheilutoiminnassa monipuolisesti valmennushommista ravintopuolelle noin 30 vuotta, osan lasteni kautta ja harrastellut itsekin joskus enemmän ja joskus vähemmän. Lopettelin oman aktiiviurheilun nelikymppisenä.
Myin viiden vuoden ajan tunnettuja lisäravinteita myös, mutta siihen bisnekseen en ollut tarpeeksi moraaliton. Toki niistä sai apua monet, mutta useimmat tuotteet oli pelkkää bisnestä ja niiden ravintoaineet sai normaalista kotiruoasta.
Vielä 1990 -luvun alussa ravinnon merkitystä urheilussa korostettiin aivan liian vähän. Moni vaan rikkoi itsensä, kun kropasta loppui tärkeät ravintoaineet ja sitten ei jaksettu treenata, tai palautuminen oli liian hidasta kun ei uskallettu syödä tarpeeksi.
Vain proteiineista kohkattiin niihin aikoihin ja keskityttiin liikaa niihin. Nykyään korostetaan pyhää kolminaisuutta, eli harjoittelun laatua, levon ja ravinnon merkitystä, eikä vaan riehuta päättömästi paikat hajalla.
Vegaaniravinnolla eläminen vaatii erittäin paljon tietotaitoa, oman kehon ja mielen tunnustelua, opiskelua ja oppimista, että se toimii ja minulla on vahva käsitys siitä että kovinkaan monesta meistä ei ole siihen.
Ei riitä rahat tai kärsivällisyys löytämään sitä itselle sopivaa juttua. Jos heikottaa niin mikään ei huvita ja näin ne kaali-keijot ja pinaatti-pirkot sitten kärsivät puutostiloista, ovat ärtyneitä ja piereskelevät paljon.
Matkan varrelle on sattunut lähipiiriinkin raivopäisiä vegaaneja, joita saa suorastaan pelätä. Saattavat räjähtää ihan mistä vaan pienimmästäkin syystä naama valkoisena.
En näe oikein mitään järkevää syytä luopua kokonaan eläinkunnan tuotteista, mutta vähentää voi roimasti ja punaisen lihan voi miltei jättää kokonaan pois. Kalaöljyjen arvioidaan myös olevan isona osana sitä että meistä tuli planeetan hallitsijoita.
Pitää muistaa että myös kasvit ovat eläviä ja elävää ravintoa. Tuskin nekään kasvavat ajatuksella että kumpa ihminen tulisi ja pistäisi meidät palasiksi salaattiin. Kasvit viestivät toisilleen, jatkavat sukuaan ja yrittävät voittaa kilpailijansa esimerkiksi kasvamalla isommaksi kuin viereinen, jotta saa enemmän aurinkoa ja olisi isommat, tehokkaammat juuret.
Keskitysleireillä ja muissa vastaavissa vankiloissa tärkein keino hallita suuria massoja oli pitää heitä nälässä. Nälkiintynyt heikko vanki ei ollut uhka vartijoille, eikä jaksanut edes karata. Sotavankileireillä näännyttiin usein kuolemaan saakka ja säästyi luoteja.
Haikalatkin sen tietää että ihminen on pahanmakuinen, mutta koepala saattaa olla silti kohtalokas. Tuskinpa me ollaan alienien menussa mainittuna.
Muistan tosin erään sarjakuvan, jossa valtavat porkkanat hallitsi maailmaa ja söivät ihmisiä. Iloinen porkkanalapsi tuli ulkoa sisään ja hihkaisi iloisena: "Isi isi, tein lumesta porkkanan ja tökkäsin ihmisen siihen nenäksi"
Ollaan esi-isinemme syöty parimiljoonaa vuotta lihaa, niin ei sen tarve varmaan meistä lähde muutamassa kymmenessä vuodessa siksi, että Mannerheimintiellä istuu syrjäytynyt pitkäaikaistyötön itujarmo vihreä pipo päässä lääkkeissään."Vegaaniravinnolla eläminen vaatii erittäin paljon tietotaitoa, oman kehon ja mielen tunnustelua, opiskelua ja oppimista, että se toimii ja minulla on vahva käsitys siitä että kovinkaan monesta meistä ei ole siihen."
Allekirjoitan tuon. Yritin kerran viikon mittaista vegehaastetta. Lopputuloksena soitin perseelläni Porilaisten marssin (tykinlaukauksissa meinas lentää vetelät housuun). Ei siinä muuten mitään mutta pysäyttämätön B-duuri on lievä teknis-esteettinen haitta asiakasrajapinnassa. Puhumattakaan mojovista metaanipäästöistä ilmakehään, ajatella jos tuo vielä kerrotaan reilulla 7 miljardilla.
- Anonyymi
<< Onko älykkäällä ihmisellä moraalista oikeutta julistaa jotkut lajit alemmiksi ja syötäviksi?>>
Satoja tuhansia vuosia vanha käytäntö jonka moraalia on alettu pohtimaan suhteellisen lyhyen aikaa. Eläinten syömisen moraalin pohtimista voisi pitää merkkinä ihmiskunnan etenemisestä seuraavan korkeamman positiivisen elinympäristön suuntaan. Olet hyvällä polulla kun ymmärsit asettaa tälläisen kysymyksen!
<<Mikä siis estää älykkäämpiä yläpuolellamme olevia alieneita syömästä meitä?>>
Rakkaus kaikkia olentoja kohtaan joka on samalla lailla sisäänrakennettu heihin kuin ihmisten rakkaus omiin lapsiin.
Lukemani /kuulemani mukaan ihmiskunnan siirtyminen rakkauden dimensioon kestää kymmeniä vuosia mutta se on jo käynnissä.- Anonyymi
Mutta miksi alienit sitten silpoo karjaa? En näe tuossa mitään rakkauteen viittaavaa! Utahilaiset lehmätkin pelkää ufoja:
https://www.youtube.com/watch?v=11WVUQ7Lmg8
Vai onko korkeammilla tasoilla myös negatiivisia maailmoja missä elää näitä pahoja alieneita? Ja onko ne nää lihansyöjä-alienit jotka laittaa kapuloita ihmiskunnan rattaisiin? - Anonyymi
Ravintoketjussa on paljon muitakin petoeläimiä. Sitten on loiseläjiä, raadonsyöjiä ja kaikenlaisia muita eläväisiä. Hyeenat kaluaa puhtaaksi leijonien jämät elleivät saa jo varastettua niitä kokonaan ylivoimalla. Haikaloihin kiinnittyy imukuppikaloja jotka syö niitä hain ruokailusta tulevia ylijäämiä, on fisuja jotka putsaa petokalojen hampaita samaan malliin kuin linnut syö loisia sarvikuonojen nahasta jne. Aika tehokasta toimintaa. Rottia ei kuulema olisi ilman ihmistä. Ne on asutusten laitamista riippuvaisia ja niille kelpaa kaikenlaiset jätteet.
Käärmeet pitää jyrsijäkantaa kurissa kuin myös ketut ja petolinnut. Ihmisen tehtäväksi jää pitää niitä kantoja kurissa jotka uhmaa ihmisen elämää.
Käsittämätön määrä myönnetty karhunkaatolupia, vaikka useimmat suomalaiset ei koskaan ole nähneet eläissään karhua luonnossa. En minäkään ole ja hirviäkin vain muutaman kerran.
Luonto on keksinyt ajanmittaan kaikenlaisia ekosysteemejä. Ei ne varmaan ne alienitkaan planeetoillaan ole kehittyneet avaruusmatkailijoiksi kuin ajan kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ravintoketjussa on paljon muitakin petoeläimiä. Sitten on loiseläjiä, raadonsyöjiä ja kaikenlaisia muita eläväisiä. Hyeenat kaluaa puhtaaksi leijonien jämät elleivät saa jo varastettua niitä kokonaan ylivoimalla. Haikaloihin kiinnittyy imukuppikaloja jotka syö niitä hain ruokailusta tulevia ylijäämiä, on fisuja jotka putsaa petokalojen hampaita samaan malliin kuin linnut syö loisia sarvikuonojen nahasta jne. Aika tehokasta toimintaa. Rottia ei kuulema olisi ilman ihmistä. Ne on asutusten laitamista riippuvaisia ja niille kelpaa kaikenlaiset jätteet.
Käärmeet pitää jyrsijäkantaa kurissa kuin myös ketut ja petolinnut. Ihmisen tehtäväksi jää pitää niitä kantoja kurissa jotka uhmaa ihmisen elämää.
Käsittämätön määrä myönnetty karhunkaatolupia, vaikka useimmat suomalaiset ei koskaan ole nähneet eläissään karhua luonnossa. En minäkään ole ja hirviäkin vain muutaman kerran.
Luonto on keksinyt ajanmittaan kaikenlaisia ekosysteemejä. Ei ne varmaan ne alienitkaan planeetoillaan ole kehittyneet avaruusmatkailijoiksi kuin ajan kanssa.Hammashuolto käynnissä
https://www.youtube.com/watch?v=1-9Nr_HOrX8
<<Mikä siis estää älykkäämpiä yläpuolellamme olevia alieneita syömästä meitä?>>
No meillä ihmisilläkin teknologia alkaa olla sillä tasolla, että me voidaan luoda laboratoriossa lihaa ilman, että tarvitsee syödä eläimiä, joten jos tänne tulee jotain alieneita jotka voi kulkea valovuosia avaruuden läpi, luulisi että ne on keksinyt laboratoriolihan ja vaikka mitä muita tapoja saada ravintoa. Voi olla, että ne on tehnyt itsestä robotteja jotka tarvitsee vain sähköä.- Anonyymi
Ehkä UFO Miehet eivät syö lihaa vaan ihmisen energiaa. Loosh : ia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä UFO Miehet eivät syö lihaa vaan ihmisen energiaa. Loosh : ia
Miksi on poistettu viesti sääntöjen vastaisena? Oliko jotain arkaluontoista mitä meidän ei "tarvitse" tietää!?
- Anonyymi
Meillä ISS-asemalla astronautit naatiskelee omaa ureaansa ja kaikenmaailman ravintoliuoksia.
Kakaskaakaan ei voida heittää kiertoradalle, vaan se pussitetaan. Liksa tarpeeksi hyvä ja tehtävä tarpeeksi kunniakas niin kai tuota puoli vuottakin kestää, mutta ei se kyllä mitään herkkua ole kun samaan aikaan kroppa surkastuu kovaa vauhtia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä ISS-asemalla astronautit naatiskelee omaa ureaansa ja kaikenmaailman ravintoliuoksia.
Kakaskaakaan ei voida heittää kiertoradalle, vaan se pussitetaan. Liksa tarpeeksi hyvä ja tehtävä tarpeeksi kunniakas niin kai tuota puoli vuottakin kestää, mutta ei se kyllä mitään herkkua ole kun samaan aikaan kroppa surkastuu kovaa vauhtia."Kakaskaakaan ei voida heittää kiertoradalle, vaan se pussitetaan."
Jos kiertoradalla leijuvat pökäleet osuisivat esim. venäläiseen tai usalaiseen satelliittiin olisiko se sodan julistus? Eli lentääkö tavara tuulettimeen jos sitä ei pussiteta?
- Anonyymi
Himovegaanit osaa olla tosi ahdistavia! Koko ajan syyllistävät ja tuomitsevat jos jotenkin heidän normeistaan satut poikkeamaan! Eikös vege-safkan pitänyt edistää rakkauden tuntemuksia nostamalla kehon sisäisiä värähtelytaajuuksia!? Minun mielestäni moisesta käytöksestä on rakkaus kaukana! Jos lihansyöntiä halutaan vähentää, pitäisi siihen kannustaa ja rohkaista, eikä tuomita "vääriä valintoja"!
- Anonyymi
Äläpä yleistä, veli hyvä, minä tunnen vegaaneja ja sekasyöjiä, joista osa popsii lihaa jotta ihra suupielistä tursuaa, vanhempi veljeni yksi heistä, ja kaikissa ihmisryhmissä on rauhallisia, humaaneja ihmisiä ja toisaalta kusipääöykkäreitä.
Itse tykkään saalistaa riistaa ja kalaa, silloin pysyn niin sanotusti maan pinnalla siitä mitä ruoka on, mutta myös oma kasvimaa, marjastus, sienestys jne. ovat pienestä pitäen olleet tärkeitä asioita.
Pienenä poikana muistan kun veli metsästi ja sai lintuja, niin äidin niistä tekemät paistit olivat todella herkullista ruokaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äläpä yleistä, veli hyvä, minä tunnen vegaaneja ja sekasyöjiä, joista osa popsii lihaa jotta ihra suupielistä tursuaa, vanhempi veljeni yksi heistä, ja kaikissa ihmisryhmissä on rauhallisia, humaaneja ihmisiä ja toisaalta kusipääöykkäreitä.
Itse tykkään saalistaa riistaa ja kalaa, silloin pysyn niin sanotusti maan pinnalla siitä mitä ruoka on, mutta myös oma kasvimaa, marjastus, sienestys jne. ovat pienestä pitäen olleet tärkeitä asioita.
Pienenä poikana muistan kun veli metsästi ja sai lintuja, niin äidin niistä tekemät paistit olivat todella herkullista ruokaa.Ei pidä juu yleistää mutta niitä on pelottavia vegaaneja olemassa. Vieteltiin usean perheen voimin joulua akateemisessa asemassa olevan perheen luona. Kun lapset oli laitettun nukkumaan, me miehet siirryimme saunomaan. Isäntä toi jokaiselle tölkin keskiolutta saunaan. Pisaraakaan ei oltu otettu aiemmin. Perheen vegaani äiti syöksyi saunaan, keräsi tölkit pois käsistämme muovikassiin ja kävi miehensä kimppuun karjuen raivon vallassa että "anna lapselle raitis joulu". Herättelimme lapset ja lähdimme siitä sitten kotiin ajelemaan.
He erosivat puolisen vuotta myöhemmin ja isä sai lapsiin yksinhuoltajuuden. Äiti saa tavata lapsiaan vain valvottuina tapaamisina. Ei ole ainoa hullu vegaani jonka tunnen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pidä juu yleistää mutta niitä on pelottavia vegaaneja olemassa. Vieteltiin usean perheen voimin joulua akateemisessa asemassa olevan perheen luona. Kun lapset oli laitettun nukkumaan, me miehet siirryimme saunomaan. Isäntä toi jokaiselle tölkin keskiolutta saunaan. Pisaraakaan ei oltu otettu aiemmin. Perheen vegaani äiti syöksyi saunaan, keräsi tölkit pois käsistämme muovikassiin ja kävi miehensä kimppuun karjuen raivon vallassa että "anna lapselle raitis joulu". Herättelimme lapset ja lähdimme siitä sitten kotiin ajelemaan.
He erosivat puolisen vuotta myöhemmin ja isä sai lapsiin yksinhuoltajuuden. Äiti saa tavata lapsiaan vain valvottuina tapaamisina. Ei ole ainoa hullu vegaani jonka tunnen.https://www.youtube.com/watch?v=c1DcFmUrxUQ
Eläinten kohtelu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=c1DcFmUrxUQ
Eläinten kohtelu.https://www.youtube.com/watch?v=rYPMbLO4pAY
Ituhippien kohtelu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=rYPMbLO4pAY
Ituhippien kohtelu.Suomen ei tarvitse osallistua vihreään siirtymään ja Suomella ei ole varaa siihen, tai Suomesta tulee banaanitasavalta https://aijaa.com/kLxeK5
- Anonyymi
Ainakin suomalainen naudanliha on niin sitkeää ja huonoa, ettei kelpaa kuin makkaraan ja jauhelihaksi. Sitkeys kyllä häipyy jauhamalla, mutta paha maku ei.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi674222Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D863804- 433296
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192598Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!232469Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa562313- 482135
- 471828
- 361770
- 301596