Hyvä Lappeenrantalaiset

Kimpisten yläasteella Lappeenrannassa kävi ilmi, että muutama voimakastahtoinen oppilas oli jo vuosia painostanut ruotsinopettajaa pitämään ruotsinopetuksen asemesta englanninopetusta ruotsintunnilla. Kyseiset oppilaat olivat vastailleet opettajalle englanniksi ja käyneet tekemässä tehtävät taululle englanniksi. Kokeisiin he olivat vastanneet aina englanniksi. Opettaja oli lopulta osittain taipunut näiden vaatimuksiin ja pitänyt noin puolet tunneista lopulta englanniksi. Asiaa on selvitelty Kimpisten yläasteella, mutta opettaja jatkaa yhä toimessaan ja on ilmoittanut paikallislehdelle, että ymmärtää hyvin paikallisten nuorten haluan opiskella englantia ruotsin asemesta. (E-S, 10.5.2005.)

Näin sitä pitää. Nuorten kansalaisaktiivisuus ansaitsee kaiken tukemme. Terveisiä edistykselliselle opettajalle. Älkää antako periksi pakkoruotsille.
122029
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Vai Kimpisen yläasteella näin...
Kyl täytyy sanoo et on ihan helv***** tyhmä tuo opettaja!! No okei täytyy myöntää etten itsekkään tuon ikäisenä ruotsia ihan täysillä opiskellut.. Näin jälkeenpäin se kaduttaa erittäin paljon!!
Koska helpommin sitä nuorempana oppii!
Ja se täs on viel kaikkeista pahinta et aika yleisesti toi vastenmielisyys ruotsin kieltä kohtaan johtuu aikuisista ihmisistä. Sieltä ne lapset vaikutteita saa!!
Suomi on kaksikielinen maa eli Ruotsi on toinen, joten luonnollisesti se myös on yks oppiaine koulussa ja todellakin kuuluu olla pakollinen. Ton lapset ikäset ei viel sitä ymmärrä et sitä kieltä tulee tarvitsemaan tulevaisuudessa!!!

Äänestä
  • Ruotsia ei muuten todellakaan tarvitse missään ellei mene palveluammattiin jossa sitä vaaditaan näitä satunnaisia ruotsinkielisiä varten. Sitä ei todellakaan tarvitse esim. normaalissa työelämässä, kyllä siellä kaikki hoidetaan in english.

    Olen lukion jälkeen tarvinut ruotsia muistaakseni tasan kerran ja siitä on jo lähes 10 vuotta. Kyllä se on täysin turhaa opetella sitä, onneksi tämä on tajuttu ja poistettu esim. pakollinen ruotsi jou-kirjoutuksista. Mieluummin opettelisi vaikka latinaa, siitä olisi nimittäin huomattavasti enemmän hyötyä. Ehkä jos asut jossain ruotsinkielisellä alueella niin siitä saattaisi jotain apua olla.

    Äänestä

  • Voitko vähän valottaa missä ammatissa olet vai mihin sinä sitä ruotsia tarvitset? Kyllä se totuus on se että sitä ruotsia ei muuten ihan normaalit suomalaiset tarvitse yhtään mihinkään.

    Äänestä

94 % puhuu suomea, 5 % ruotsia.

Siitä seuraa, että Suomi on yksikielinen, ja ruotsi on maan vähemmistökieli.

Ruotsin kielen kohteleminen vähemmistökielenä on normaalia noilla prosenteilla.

Kukaan ei kiellä ruotsinkielisiä käyttämästä ruotsia.

Mutta suomenkielisten ei tarvitse sitä käyttää.

Tämä ei ole ruotsinkielisten sortoa.

Se, että suomenkielisten pitäisi käyttää ruotsia, on sortoa enmmistöä kohtaan.

Jos ruotsinkieliset eivät saa palvelua ruotsiksi, se on normaalia noilla prosenteilla, se ei ole sortoa.

On epänormaalia, että Suomen valtio vaatii suomenkielisiä palvelemaan vähemmistöä vähemmistön kielellä.

Normaalia on, että vähemmistö saa palvelunsa enemmistön kielellä.

Kielilaki on purettava.

Suomeen on saatava se normaali tilanne, joka vallitsee muissa Itämeren maissa, että enemmistön kieli on virallinen ja vähemmistöt opettelevat se, mutta saavat tietenkin käyttää omaakin kieltään aivan vapaasti.
Enemmistöä ei pidä raskauttaa vähemmistön kielen tekohengitysvaatimuksilla.

Enemmistön tahto ja resurssit eivät siihen riitä.

Äänestä

Kuka opettaja on kyseessä?
Tiiän et nimii ei voi sanoo, mut vaik etunimen eka kirjain, ulkonäöstä jotain tmv...
Alko iha kiinnostaa:)

Äänestä

Kouluni kävin loppuun jo 80-90-luvun vaihteessa, enkä ole kertaakaan ruotsinkieltä tarvinnut elämässäni.
En siihen koulussakaan panostanut ihan periaatteesta. Englantia opiskelin mielelläni.

Englantia tarvitsen joka päivä, töissä, kotona ja vapaa-ajalla muutenkin.

Ruotsinkielen opetus pitäisi korvata englannilla. Se on kieli jolla suomea saadaan yhdistettyä muuhun eurooppaan, ei ruotsi.

Äänestä
  • Nyt on todellakin niin, että suurin osa suomalaisista ei tarvitse ruotsin kieltä yhtään mihinkään. Sen tarve nk. kaksikielisillä seuduillakin on minimaalinen ja perustuu keinotekoiseen lakiin. Olen vuoden verran seurannut tätä netissä vellovaa kielikeskustelua (muutenhan aihe on usein tabu) ja vakuuttunut siitä, että suomalaisten kansainvälisyyttä ja kielitaitoa parantaa vain pakkoruotsin poisto.
    Keskitettäköön ihmisten resurssit ja mahdollisuudet todellisen tarpeen mukaan!

    Äänestä

  • fddff kirjoitti:

    Nyt on todellakin niin, että suurin osa suomalaisista ei tarvitse ruotsin kieltä yhtään mihinkään. Sen tarve nk. kaksikielisillä seuduillakin on minimaalinen ja perustuu keinotekoiseen lakiin. Olen vuoden verran seurannut tätä netissä vellovaa kielikeskustelua (muutenhan aihe on usein tabu) ja vakuuttunut siitä, että suomalaisten kansainvälisyyttä ja kielitaitoa parantaa vain pakkoruotsin poisto.
    Keskitettäköön ihmisten resurssit ja mahdollisuudet todellisen tarpeen mukaan!

    Nyt on kyllä vähän eksytty aiheesta. En ota kantaa tuohon ruotsin tarpeellisuuteen. Nythän näyttää pikkuhiljaa siltä että ns. "pakkoruotsi" on poistumassa.

    Mutta luulisi opettajalla olevan velvollisuus opettaa sitä kieltä mitä hänen on milläkin tunnilla määrä opettaa?!?!
    Milläköhän perusteella nämä oppilaat saavat ruotsin arvosanansa, ja milläköhän ruotsinkielen taidolla meinaavat pärjätä jatko-opiskeluissa. Uskomatonta vastuuntunnottomuutta opettajalta!

    Äänestä

  • aiheesta kirjoitti:

    Ei se ole vastuuntunnottomuutta jos opettaja vastustaa myös pakkoruotsia ja ymmärtää oppilaidensa ruotsin tarpeettomuuden. Pari vuotta sitten julkaistiin tutkimus, jonka mukaan noin puolella peruskoulunsa päättävistä pojista ruotsin taidot ovat nelosen luokkaa, mutta opettajat antavat viitosen vain jotta lapset pääsisivät eteenpäin. Ruotsin kielen osaaminenhan on suomalaisilla iso vitsi aivan kuin Suomen koko kaksikielisyys, ei sitä kieltä missään kunnolla osata koska ei todellista tarvetta löydy. Opettaja toimii hienosti ja edesauttaa tavoitettamme poistaa naurettava kaksikielisyys ja pakkoruotsi. Ruotsia kuuluu opettaa vapaaehtoisena aineena, ihan kuten ranskaa, saksaa, italiaa, latinaa etc.

    Äänestä

  • aiheesta kirjoitti:

    Nyt on kyllä vähän eksytty aiheesta. En ota kantaa tuohon ruotsin tarpeellisuuteen. Nythän näyttää pikkuhiljaa siltä että ns. "pakkoruotsi" on poistumassa.

    Mutta luulisi opettajalla olevan velvollisuus opettaa sitä kieltä mitä hänen on milläkin tunnilla määrä opettaa?!?!
    Milläköhän perusteella nämä oppilaat saavat ruotsin arvosanansa, ja milläköhän ruotsinkielen taidolla meinaavat pärjätä jatko-opiskeluissa. Uskomatonta vastuuntunnottomuutta opettajalta!

    Niinpä.. sehän tässä vähä mietityttääkin.

    Pakko saada tietää kuka opettaja se oli :D
    Vien ruusuja tai lahjan! Tuollaisia opettajia tuskin joka kylästä löytyy.

    Äänestä

Hah hah, taisi olla tuulesta temmattu juttu? Hyvin näyti silti uppoavan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Karjalan karhu kirjoitti:

Kimpisten yläasteella Lappeenrannassa kävi ilmi, että muutama voimakastahtoinen oppilas oli jo vuosia painostanut ruotsinopettajaa pitämään ruotsinopetuksen asemesta englanninopetusta ruotsintunnilla. Kyseiset oppilaat olivat vastailleet opettajalle englanniksi ja käyneet tekemässä tehtävät taululle englanniksi. Kokeisiin he olivat vastanneet aina englanniksi. Opettaja oli lopulta osittain taipunut näiden vaatimuksiin ja pitänyt noin puolet tunneista lopulta englanniksi. Asiaa on selvitelty Kimpisten yläasteella, mutta opettaja jatkaa yhä toimessaan ja on ilmoittanut paikallislehdelle, että ymmärtää hyvin paikallisten nuorten haluan opiskella englantia ruotsin asemesta. (E-S, 10.5.2005.)

Näin sitä pitää. Nuorten kansalaisaktiivisuus ansaitsee kaiken tukemme. Terveisiä edistykselliselle opettajalle. Älkää antako periksi pakkoruotsille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu