Taustamelussa

Kärsin töissä suuresti siitä, etten kuule taustamelussa ilman huuliltalukemisen tukea. Taustamelu on kuitenkin lähinnä ilmastoinnin ja jäähdytyslaitteiden huminaa, ei siis kovaa melua. Mielestäni tilanne on ollut kuitenkin koko ajan pahenemaan päin. Niinpä menin kuulontutkimukseen, jossa kuulo todettiin normaaliksi, ellei suorastaan erinomaiseksi. Ongelmana onkin, että kuulen loistavasti häiriöttömässä tilassa, mutta erilaisten laitteiden aiheuttama taustahumina tuntuu olevan avaintekijä.

Onko olemassa mitään sairautta, jossa taustamelussa kuuleminen heikkenisi ensin? Vai voinko vain olla syntyjäni sellainen, että kuulen voimakkaammin sentaajuiset äänet, kun taas puhe asettuu minulle heikommalle taajuudelle..? Töissä nimittäin ihmisten kuulemisessa on mielenkiintoisia eroja, vaikka kaikki olemme olevinamme "normaalikuuloisia". Joitakin melu ei tunnu haittaavan yhtään, joillekin se on todella häiritsevää.

Aloin jo miettiä sitäkin, miten pitkälle tällainen voi olla psykosomaattista. Jatkuva toistamisen pyytäminenhän voisi kai aiheuttaa tilanteen, jossa hermoilee huonostikuulemista, koska pelkää, ettei enää kehtaa kysyä uudelleen. Ja hermoiluhan ei tunnetusti ole hyväksi millekään ruumiintoiminnollemme ja heikentää keskittymistäkin.

Puhelimessa puhuminen on taustamelussa erityisen vaikeaa (koska toisessa päässä oleva ei ymmärrää korottaa ääntään) ja usein tulee vastaan tilanteita, joissa koettaa vain epätoivoissaan sanoa jotakin mihin tahansa asiaan sopivaa, kun on kysynyt asiaa uudelleen jo kolmannen kerran. Asiathan eivät juuri tuolla taktiikalla selviä.. =)
2378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kuulotutkimus ei ole ollut kohdallasi perusteellinen,uusiksi vaan

Äänestä
  • Kolusin aiheen tiimoilta nettiä ja löysin varsin kiintoisan jutun:

    http://www.tsr.fi/files/Uutistori/tiedonsilta/2000_2/ts_10.html

    Pitkäaikainen taustamelulle altistuminen heikentää puheäänteiden tulkintaa. Tuo teoriahan tuntuu selittävän kaiken: harvoin työskentelevät tai vastikään aloittaneet ovat meillä niitä, jotka kuulevat paremmin, kun taas pitkään ja paljon työskentelevillä kaikki on yhtä "Tähhiä".

    Olen huomannut sen, etten enää samalla tavoin erota esimerkiksi urheiluselostuksen konsonantteja - sitä kuunnellessahan ei saa huulten tukea. Samoin toisesta huoneesta huutaminen on ongelmallista: kuulen kyllä varsin hyvin, että toinen puhuu minulle, mutten saa kunnolla sanoista selvää. Sen sijaan saatan kuulla ainoana huoneessa, että jossakin kauempana kassin pohjalla piippasi kännykkä. Tämä olisi suorastaan mielenkiintoista, ellei itse olisi joutunut uhriksi! =)

    Nyt olisi mielenkiintoista tietää, palautuvatko aivot tuosta koettelemuksesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siili kirjoitti:

Kärsin töissä suuresti siitä, etten kuule taustamelussa ilman huuliltalukemisen tukea. Taustamelu on kuitenkin lähinnä ilmastoinnin ja jäähdytyslaitteiden huminaa, ei siis kovaa melua. Mielestäni tilanne on ollut kuitenkin koko ajan pahenemaan päin. Niinpä menin kuulontutkimukseen, jossa kuulo todettiin normaaliksi, ellei suorastaan erinomaiseksi. Ongelmana onkin, että kuulen loistavasti häiriöttömässä tilassa, mutta erilaisten laitteiden aiheuttama taustahumina tuntuu olevan avaintekijä.

Onko olemassa mitään sairautta, jossa taustamelussa kuuleminen heikkenisi ensin? Vai voinko vain olla syntyjäni sellainen, että kuulen voimakkaammin sentaajuiset äänet, kun taas puhe asettuu minulle heikommalle taajuudelle..? Töissä nimittäin ihmisten kuulemisessa on mielenkiintoisia eroja, vaikka kaikki olemme olevinamme "normaalikuuloisia". Joitakin melu ei tunnu haittaavan yhtään, joillekin se on todella häiritsevää.

Aloin jo miettiä sitäkin, miten pitkälle tällainen voi olla psykosomaattista. Jatkuva toistamisen pyytäminenhän voisi kai aiheuttaa tilanteen, jossa hermoilee huonostikuulemista, koska pelkää, ettei enää kehtaa kysyä uudelleen. Ja hermoiluhan ei tunnetusti ole hyväksi millekään ruumiintoiminnollemme ja heikentää keskittymistäkin.

Puhelimessa puhuminen on taustamelussa erityisen vaikeaa (koska toisessa päässä oleva ei ymmärrää korottaa ääntään) ja usein tulee vastaan tilanteita, joissa koettaa vain epätoivoissaan sanoa jotakin mihin tahansa asiaan sopivaa, kun on kysynyt asiaa uudelleen jo kolmannen kerran. Asiathan eivät juuri tuolla taktiikalla selviä.. =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu