Kasvata suvaitsevaa ja pojasta tyttöä

Olen 29v nykyisin yksin elävä äiti ja hankin adoptio pojan.mutta haluan pojalta seuraavaa. Hänen pitää hyväksyä eri uskonnot, haluta olla tyttö ja estää ilmaston lämpeneminen. Hän on nyt 12-vuotias, olen suunnitellut hänelle tradition jotta saa olla kuin juutalainen. Eli että joku päivä ympärileikkaus hänet. Ihan kotona saksilla. Toinen juttu mistä ei tykännyt yhtään, mutta lapsilla ei saa olla oikeutta päättää mistään ja olen hankkinut hänet ja sekin maksoi. Eli saan päättää. Hänen tulee olla tyttö, kiristämällä olen pakottanut kasvattaa pitkät hiukset, meikaan hänet kouluun ja joutuu käyttää kireitä tyttöjen farkkuja sekä mekkoja. Muita vaatteita hänellä ei ole ja ei alastikkaan kouluun mene. Sami on hänen nimensä mutta olen alkanut kutsua sanniksi. Viimeinen oli jotain mistä ei tykännyt sitten yhtään meillä on lämpömittari, ja siihen on vedetty -20c kohdalle viiva, aina kun ilma tuosta lämpenee, hänen ruoka koostuu ilmastoystävällisistä jauhomadoista, jätti torakoita ja kuoriaisista jotka syö eläviltään. Lämmittäminen tuhoaa luontoa. Mutta nyt pitäis alkaa laittaa poikaa kiinni ympärileikkauksen ajaksi, en tykkää tehdä sitä niin on pakko ottaa ennen kuin alan leikkaamaan viinaa kun ei sitä selvinpäin hirveä leikata.
3691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tyrmistyttävää luettavaa! Ympärileikkaus kotona saksilla on varmasti pahoinpitlyä, ks. sosiaali- ja terveysministeriön ohjeet poikien ei-lääketieteellisistä ympärileikkauksista
ttps://thl.fi/fi/web/maahanmuutto-ja-kulttuurinen-moninaisuus/maahanmuutto-ja-hyvinvointi/maahanmuuttajien-seksuaali-ja-lisaantymisterveys/poikien-ei-laaketieteellinen-ymparileikkaus
Ympärileikkauksen saa tehdä vain laillistettu lääkäri.
Ympärileikkausta ei saa tehdä, jos poika vastustaa sitä, kun hän ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee ymmärtämään ympärileikkauksen merkityksen.
Ympärileikkaus on suoritettava asianmukaisissa ja steriileissä olosuhteissa kivunlievityksellä, josta vastaa lääkäri.

Äänestä
  • Joo

    Äänestä

  • Joko aloitus on narsistin kyhäelmä, tai sitten tyyppi muuten vain mielisairas.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen 29v nykyisin yksin elävä äiti ja hankin adoptio pojan.mutta haluan pojalta seuraavaa. Hänen pitää hyväksyä eri uskonnot, haluta olla tyttö ja estää ilmaston lämpeneminen. Hän on nyt 12-vuotias, olen suunnitellut hänelle tradition jotta saa olla kuin juutalainen. Eli että joku päivä ympärileikkaus hänet. Ihan kotona saksilla. Toinen juttu mistä ei tykännyt yhtään, mutta lapsilla ei saa olla oikeutta päättää mistään ja olen hankkinut hänet ja sekin maksoi. Eli saan päättää. Hänen tulee olla tyttö, kiristämällä olen pakottanut kasvattaa pitkät hiukset, meikaan hänet kouluun ja joutuu käyttää kireitä tyttöjen farkkuja sekä mekkoja. Muita vaatteita hänellä ei ole ja ei alastikkaan kouluun mene. Sami on hänen nimensä mutta olen alkanut kutsua sanniksi. Viimeinen oli jotain mistä ei tykännyt sitten yhtään meillä on lämpömittari, ja siihen on vedetty -20c kohdalle viiva, aina kun ilma tuosta lämpenee, hänen ruoka koostuu ilmastoystävällisistä jauhomadoista, jätti torakoita ja kuoriaisista jotka syö eläviltään. Lämmittäminen tuhoaa luontoa. Mutta nyt pitäis alkaa laittaa poikaa kiinni ympärileikkauksen ajaksi, en tykkää tehdä sitä niin on pakko ottaa ennen kuin alan leikkaamaan viinaa kun ei sitä selvinpäin hirveä leikata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu