Matkalla taivaan rientoihin ?

Anonyymi-ap

Minkälaiset on tunnelmat ja odotukset tulevista taivaan riennoista heillä jotka sinne ovat matkalla ?

10

171

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onneksi en ole menossa sinne, ei kiinnosta harpun soitto eikä tekopyhät uskovaiset veisaamassa naama pitkänä tylsiä virsiä
      Ei.minä menen viikinkien Valhallaan missö olut virtaa ja isorintaiset blondit hierovat väsynyttä urosta uuteen koitukseen uudestaan ja uudestaan

      • Anonyymi

        Niin...
        Monet uskovat kiihkeästi menevänsä kuoltuaan jonnekkin missä on viisi kivaa ja kuusi mukavaa ihan vaan heitä varten varattuna.

        Ihmisapinana aitona maanpäällä olemisen palkintona olisi heille kuolemassa sitten sellainen eksklusiivinen paratiisi ja sen moninaiset ihanuudet kärsimättömänä tulijaa odottamassa.

        Muita ihmisapinoita ovat rientoihin menevät tosin jo eläessään lähettäneet ja toivottaneetkin sinne jonnekkin muualle missä on toisenlaiset ja ei niin kivat riennot.
        Ovat jopa yrittäneet jo eläessään varmuudeksi järjestää muille sitä oman elävän elämänsä helvettiä, että hyi hyi !

        Mutta minkälaiset riennot niissä monissa ja kukasenkin satraapin hallinnoimissa taivaissa sitten on kun taitaa olla ikäluokaltaan kovin seniorivoittoinen osanotto joka loosissa.

        Vai saako sitä valita itselleen uuden nuoren komiankorskean tai kauniinviehkeän alun noin periaatteella, että voi voi kun olisi kuustoistavuotiaana tiennyt, osannut, tajunnut ja pystynyt kaikkea mitä nyt ei aina enään pysty saati muistakkaan.

        Jos niin on, niin taitaa olla kuumottavat säädöt ja säpinät, siellä entistennuorten taivaan riennoissa.

        Onko sanassa mitään speksejä ja toiminnan raameja kirjattuna, tuleviin menoihin ?


    • Anonyymi

      Miten se muuten on kun tämän Eevan Aadamin kyljestä Aadamille luonut Jumala ei ole kuulemma laittanut Eevalle sanassa taivastielle mitään muita vaatimuksia kuin, että pitäisi hänen vaan olla tämän Aadamin kuuliainen tukipilari ja toisaalla vaieta seurakunnan edessä.
      Rakastaa Aadamia myötäleessä ja varsinkin niissä vastaleissa.

      Ja sitten tälle peruspilari Aadamille on kaikenlaista muodollistakin vaatimusta elämään sanoittanut.
      Ei saisi leikata parran reunaa mutta siemenenasettimen nahka pitäisi olla pois leikattu ollakseen Jumalalleen ja rientoihin kelvollinen ?

    • Anonyymi

      Hohhoijakkaa sitä ikuisuutta !

      On kuulemma ajattoman sanassa virheettömässä, muuttumattomassa ja tulkinnasta vapaassa kirjattuna, että taivaankaan riennot ei olisi vielä aikuisten oikeasti alkaneetkaan.

      Kun ei ole se tämä tämä... no voi ihme ja yksinkertainen kertakaikkisuus sentään...
      Ken kuka ja mikä se nyt oli sen sen sensein, hänen nimi siis taas...

      No voi se Jeesus sentään ja kertakaikkiaan, sehän se hänen nimi oli kun ei ole vieläkään tullut, vaikka niin kovin jo eläessään lupasi kuoltuaan tulla uudestaan.
      Haudat avaamaan ja jakoa rientoihin meneville tekemään.

      Simmottis siellä joidenkin porukoissa edelleen vakavissaan kuitenkin huhuillaan, että ainakin heillä ja sanassa on tieto (hänen) juurikin kohta tulemisesta ja rientojenkin viimein alkamisesta.

      Mutta minkälaiset sitten on bileet siellä taivaankannella, kukin mieleisesti vapaasti tyylillään vai suuremman käsikirjoituksen mukaan.
      Ja milloin ihan kohtako ne mahdollisesti sitten alkavat ?

      No niin
      Sellainen se erikoisen vaatimaton ja kiireetön lentomuisku taas lähti taivaallisten eetteriin vastaanottajaa ja vastinetta tavoittelemaan.

      Eihän niihin tosin koskaan vastinetta ainakaan muiskuna punaisena saa vaan kaikkea vastaletta kehotusta ja tuomiota ei niin mukavaan.
      Nih !

      • Anonyymi

        Jiihaa !
        Minnuu uskonnottomana niin ujostuttaa ja punastuttaa tämä kirkon liberaali nykymeno.

        Mutta sillälailla iloisesti kuitenkin sillä tätähän tässä ollaan koko ajan haluttu, että ei minun takia tarvitse teidän kristittyjen keskenään mitään pikapalaveria pitää.

        Mutta jos meno on maanpäällä jo näinkin letkeää kuulalaakerilantioiden pyöritystä rytmikkään karnevaalimusiikin tahdissa, Jumalaanne palvellessa.

        Niin ei hätä mitä, antakaa mennä vaan riemurinnoin pakaroin ja vaikka vähän sanomistakin moraalinvartijoiden happamalta laidalta tulisi, niin mitä sitten.

        Mitä siellä taivaan riennoissakin sitten aikanaan tapahtuu, niin se jääköön taivaaseen.
        Samba !


    • Anonyymi

      Huomio !
      Hali pusi pusi ja nami !

      Mite se menee tuo kun alkoi ihmetyttämään ?

      Tuo kun uskonnottomat ja kirkkoon kuulumattomat ovat kuulemma tervetulleita pikaisesti liittymään evankelisluterilaiseen kirkkoon, jotta voivat jo näissä vaaleissa olla äänioikeudellaan vaikuttamassa, kirkon maallisiin asioihin.

      Joku paikallisen seurakunnan ehdokas kutsui myös mielipidekirjoituksessaan syntisiä kristittyjä osallistumaan vaaleissa äänestämällä.

      Ja eräs toinen raamattuvyöhykkeen Vaasalainen seurakunta kutsui kirkkoon kuulumattomia liittymään ja mystisen nopealla voimaanastuvalla äänioikeudellaan valituista ehdokkaista päättämään, vaalia liittymiseen porkkanana tarjoten.

      Onko tässä tarjotussa liittymisen walk in (sellaisena kuin olet) prosessissa mitään uskontunnustuksellista muotoa vai riittääkö pelkkä maallistunut rasti ruutuun liittyminen.

      Ei sillä, että olisin tulossa, äänestämään. Mutta mutta kun herättäähän tämä viestintä uskonnoista ulkopuolisessakin hieman ristiriitaisia ihmettelyjä, tuumailuja.

      Ja vaikuttaako tuo syntisten kristittyjen perinteisesti alhainen osallistuminen maallisten päättäjiensä valintaan vaaleissa, heidän mahtolliseen taivasmatkaan, rientoihin.

      • Anonyymi

        Asento !
        Itse itselleni vastaten...

        Käraste vänner, tack för det livliga deltagande i våran svenska församlingens konsensusvalet, den.
        Tack för detta förtroendet på kommande fyra året, alla vi som blev valda, tackar och pockar.

        Ja sitten hieman näistä syntisistä.
        Vilkkaasti mutta rauhallisin miettein ja askelein käytiin ensin ennakkoonäänestäminen, ja taas oli sataprotsenttia äänestämässä käyneiden lukuisa yhteenlaskettu määrä.

        Äänestys huipentui varsinaiseen vilkkaaseen vaalipäivään kun jälleen perinteisen sataprotsenttinen yhteenlaskettu äänestäjien määrä sai äänestää.

        Itse ääntenlaskennan eritellyn tuloksen julkistamisen viivästyminen sai tupaillossa jännityksen kohoamaan aivan huippuunsa pienten atk-teknisten onkelmien takia.

        Kaffepannut ladattiin uudestaan ja pullaakin pakastimesta lisää sulateltiin.
        Sataprotsenttia kun annetuista äänistä saatiin lopulta laskettua ja tulos ilmoitettua, todettiin äänestysprotsentin kuitenkin pudonneen noin kolme protsenttia.

        Niin vaan kuitenkin tuli moni ehdolla vaalissa ollut taas valituksi ja moni jäi varalle odottamaan, yhteisessä kirkossanne.

        Valittujen valtuutettujen keski-iän huomattiin sivulauseessa myös kohonneen protsenteilla.

        Lepo !


    • Anonyymi

      Mee tuonne vapaamuurarien uuteen paikkaan johon ovat saaneet ostoluvan. Voit siellä uppoutua palvelemaan itse lusiferia . Pääset saamaan esimakua paikasta johon olet ilmeisen kovasti haluamassa . Liity joukkoon joka on kadotukseen menossa . Iankaikkisuus ei lopu koskaan . Jeesus on Herra

      • Anonyymi

        Kiitos tästä hellyyttävästä huomionosoituksesta, kiitos !

        Mutta kun katsoo täältä tasolta 748 näitä tasolle 33 itseään poikaporukassa kilvoittelevia taapertajia.
        Niin voi voi heitäkin...


      • Anonyymi

        Miten se muuten tapahtuu tuo Muussiferia ja sen temooneja vai mitä temppareita ne oli, niin niitä vastaan taistelu.

        Saako siitä itse taistelusta pelkästään, jotakin tutkintopisteitä tai paremman istumapaikan siellä taivaissa, jos siis sinne aikanaan tuomiolta sisään pääsee.

        Miten muuten tuntuu noin aikuisesta ja ajattelevasta ihmisestä, että pärjäätkö siinä Ilmeisen pitkittyneessä konfliktissa, taistelussasi sille Muussiferille ?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      393
      988
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      885
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      272
      827
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      74
      727
    5. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      726
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      71
      691
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      645
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      37
      636
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      44
      607
    Aihe