VR:n hinnat

Oli tarkoitus lähteä kuuden henkilön voimiin Helsingistä Kuopioon ja takaisin samana päivänä.

Siispä VR:n nettisivulle lippuja ostamaan.
näppärä lipunostoautomaatti antaa kuuden ihmisen ryhmälipulle hinnaksi 492 euroa. hmm.

Pikainen hintakysely netissä paljastaa, että yhdeksän hengen pikkubussin saa päiväksi sadallaviidelläkympillä. Ja vielä vapailla kilometreillä.
Menisiköhän polttoaineisiin ehkä joku satanen korkeintaan?

Luulisi, että rautatieliikenne olisi suunnattu nimenomaan niille, joilla ei ole varaa autoon?

Ottakaapa kantaa!
41063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

VR voi kiittää uskollisia asiakkaita jotka yhä edelleen maksavat kohtuuttoman kalliit hinnat matkalipuistaan. Kuinka kauan uskollisia ollaan?
Saksassa 29:lla eurolla 5 hengen porukka voi kiertää paikallisekspresseilla (RE) pitkin ja poikin maata 24 (jopa 27) tunnin sisällä rajoituksitta (siis vajaat 6 euroa per henkilö). Suomessa lopetettiin rengasliput kokonaan, tässä kuussa loppuu jopa juna-laiva alennus. Saksassa, Ranskassa ja Ruotsissa pystyy internetin välityksellä ostamaan huippuedullisia lippuja kaukojuniin. Suomessa internet-liput eivät ole senttiäkään halvempia kuin kaikki muut.
Olisi varmastikin paljon enemmän ihmisiä junissa, jos VR osaisi heidät houkutella reilulla hintakilpailulla. Valitettavasti kuitenkin on nykyään halvempi lähteä Tampereelta Riikaan Ryanairin lentokoneella kuin Helsinkiin junalla. Kumma juttu sentään.

Äänestä
  • Kyllä junaliputkin voi myydä tarjouksessa. Saksalainen Lidl myyi tällä viikolla kaupoissaan DB:n (saksalaisen VR:n) junaliput erikoishintaan. Kaksi lippua yhteishintaan 49,9o euroa. Jokaisella lipulla saa matkustaa pitkin ja poikin Saksaa rajoituksitta (toki jonkunlainen aikarajoitus sitten niissä on). Ja tunnin sisällä monesta kaupasta liput loppuivat kesken, lippuja on myyty yhtä paljon kuin koko maassa myydään normaalisti muutamana arkipäivänä. Suomen VR ei tälläiseen kykene, valitettavasti.

    Äänestä

oikeassa olet, eikö Kuopiosta pääse lentäen myös 30 euroa per nuppi. Minä maksoin kun kävin moottoripyörämessuilla Jyväskylä-Helsinki_Jyväskylä 90 euroa junalla, oli kyllä minusta kallista kyytiä....

Äänestä

Itsekin olen useasti ihmetellyt kuinka kalliita VR:n liput ovat. Ennemin kannattaa ajella omalla autolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eki-setä kirjoitti:

Oli tarkoitus lähteä kuuden henkilön voimiin Helsingistä Kuopioon ja takaisin samana päivänä.

Siispä VR:n nettisivulle lippuja ostamaan.
näppärä lipunostoautomaatti antaa kuuden ihmisen ryhmälipulle hinnaksi 492 euroa. hmm.

Pikainen hintakysely netissä paljastaa, että yhdeksän hengen pikkubussin saa päiväksi sadallaviidelläkympillä. Ja vielä vapailla kilometreillä.
Menisiköhän polttoaineisiin ehkä joku satanen korkeintaan?

Luulisi, että rautatieliikenne olisi suunnattu nimenomaan niille, joilla ei ole varaa autoon?

Ottakaapa kantaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu