Pääkirjoittaja soimaa kaupunkia, siitä, ettei se tahdo luovuttaa na. palveluseteliä yksityisten päiväkerhojen käyttöön. Asiallisesti ottaen palveluseteli tarkoittaa sitä, että verovaroja luovutetaan yksityisten yrittäjien käyttöön täysin vastikkeetta.
Niin kuin olemme tottuneet, ei Häsa tee poikkeusta nytkään, vaan tukee apinan raivolla kokoomuspuolueen lähellä olevia tahoja, ja toteaa siis pääkirjoituksessaan: "monesti yksityinen palvelu on todettu edullisemmaksi, kuin kunnallinen vasraava"
Pääkirjoittaja ei oikein osaa ottaa huomioon, että minkä ihmeen takia yksityinen sitten tarvitsee verovaroja toimintaansa, jos osaa tuottaa palvelunsa edullisemmin kuin kaupungin oma tuottaja.
Niin kuin olemme tottuneet, ei Häsa tee poikkeusta nytkään, vaan tukee apinan raivolla kokoomuspuolueen lähellä olevia tahoja, ja toteaa siis pääkirjoituksessaan: "monesti yksityinen palvelu on todettu edullisemmaksi, kuin kunnallinen vasraava"
Pääkirjoittaja ei oikein osaa ottaa huomioon, että minkä ihmeen takia yksityinen sitten tarvitsee verovaroja toimintaansa, jos osaa tuottaa palvelunsa edullisemmin kuin kaupungin oma tuottaja.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Pääkirjoittajahan on rauno lahti
Jos kerran kaupungin päiväkodeissa on tilaa mukuloille, niin miksi ihmeessä kaupungin pitäisi jaella palveluseteleitä yksityisten firmojen lihottamiseksi? Kaupunki tuottakoon itse kaikille tarvitseville päiväkotipalvelut.
Eikös markkinatalouden aikana yksityisen pitäisi tulla toimeen ilman verokirstua, tätä ei pääkirjoittaja ymmärrä millään.
Eikös esim Björn Wahlroos tarvitsekin miljoonatuet viljelmilleen valtiolta kun on vaikeaa. Ymmärrätkö nyt?
Päättäjissä on paljon sellaisia jotka sekä päättää että omistaa näitä laitoksia. Toki tukimuodoista tulee silloin höylätä sellaisia että tuki tulee itselle.
Pieni piiri pyörii, päättäjät siinä hyörii. Suomen ongelma on poliittinen järjestelmä, joka on harvojen harrastajien puuhaa. 99.9 % ei koskaan ota mitään kantaa mihinkään. Ja se synnyttää päättäjissä vääriä luuloja itsestä.
Sanomalehti jossa jo otsikot ovat jotain nälvivää puhekieltä, ei ole lukemisen arvoinen.
Jokainen lehti taaplaa tyylillään, ei siinä mitään, tolkkua.
Kusetusta sanaa käytettiin hiljattain pääkirjoituksessa. Katukieli ei mielestäni sovi sanomalehteen. En nyt muista kuka tai mikä siinä kusetti ketä tai mitä. Mutta jopa suoli24 poistaa välillä tuollaisia alatyylisiä kirjoituksia mitä tämä meidän oma sanomalehtemme viljelee.
Lehdestä puuttuu moderointi.
"Tämä pääkirjoitus on poistettu lehdistön sääntöjen vastaisena."
Siis jos ihan päiväkotipaikasta puhutaan, niin niitä ei kunnalliselta riitä. Meillä palveluseteli ekalla ja kohta myös tokalla lapsella, kun eivät mahtuneet kunnalliselle.
Niin ja mitä ihmeellistä siinä on? Parempi hoito yksityisellä on. Heillä on enemmän henkilökuntaa ja parempi ruokakin. Parempi palvelu ja uudet tilat ja leikkikalut. Kunnallinen päivähoito on jäänne jostain itärajan takaa.
Pravda kertoo puolueettoman totuuden.
Ei kai tässä ole yksityisen päivähoidon valintaa ole viety, mutta sehän tässä ihmetyttää, että miksi ei yksityinen tule toimeen omillaan, vaan hamuaa verovaroja toimintaansa.
Tärkeintä on kai että lapset saadaan hoidettua hyvin. Vai mitä ihmettelet. On sulla jutut.
Kepu/HäSassa on maalaishengessä normaalia viljellä pääkirjoituksissa kirosanoja ja alkukantaisia itkupotkuraivareita arkisista seikoista.
Maalla kaikki on rennompaa, toista se on siellä kaupungin hienohelmojen parissa. Sivistys .. siinä on sivistystä kun lehmän perästä lanta ryöppyää.