Setämiehet rules Pattayalla

Nyt kun maailmantilanne on mikä on, se näkyy Pattayallakin. Venäläiset miehet on poissa, kiinalaisia ei juuri ollenkaan, Euroopassa omat kriisinsä, koulut ovat alkaneet myös joten eurooppalaiset perheet on poissa, monen talous on horjunut, hinnat nousee ja Suomessa varaudutaan karuun talveen ja jopa sotaan. Jäädään kotiin hoitelemaan asioita. Lainankorot nousee joka vie nuorilta pareilta myös ostovoimaa.

Jotkut pelkää koronaakin edelleen, lentomatkustajia moralisoidaan vihreistä syistä, kateelliset kaakattaa ja heti jos jollakin on vähän massia päällä niin joku läski alkaa vinkuu.

Pattayalla se näkyy siten että katukuvassa on lähinnä vain varakkaita vetreitä eläkeläisiä harmaapanttereita ja muutamia vähän nuorempia vapaaherroja.
Yhteistä heille on että kellään ei ole kiire minnekään vaan ollaan ihan iisisti kuin kalat vedessä. Nyt on setämiesten kulta-aikaa matkustella Pattayalle. https://aijaa.com/3wc71e
49885
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Hyvä yhteenveto massamatkailusta.

Äänestä
  • Paras aika olla Pattayalla on juuri nyt, kun köyhäkansa loistaa poissaolollaan ja on juuri sopivasti väkeä turistin näkökulmasta, eikä turistin tehtävänä ole huolehtia lomallaan kenenkään muun näkökulmista kuin omastaan. Rahat käytetään lomailuun kuten on tarkoitettu, autetaan siten omalta osaltaan samalla turismia ja sitten lähdetään kotiin tienaamaan lisää. Thaimaalaiset nauttii viikonlopuista Pattaya beachilla ja Jomtienilla myös, kun ei ole ryysistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Paras aika olla Pattayalla on juuri nyt, kun köyhäkansa loistaa poissaolollaan ja on juuri sopivasti väkeä turistin näkökulmasta, eikä turistin tehtävänä ole huolehtia lomallaan kenenkään muun näkökulmista kuin omastaan. Rahat käytetään lomailuun kuten on tarkoitettu, autetaan siten omalta osaltaan samalla turismia ja sitten lähdetään kotiin tienaamaan lisää. Thaimaalaiset nauttii viikonlopuista Pattaya beachilla ja Jomtienilla myös, kun ei ole ryysistä.

    Köyhäkansa poissa ja kahden viikon miljonäärit auttaa turismia.

    Pattaya siis parempi kun ei ole "normaali" metropoli Pattaya.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Köyhäkansa poissa ja kahden viikon miljonäärit auttaa turismia.

    Pattaya siis parempi kun ei ole "normaali" metropoli Pattaya.

    Onneksi pattayan elämä ei vaikuta kyrvånsyylään millään lailla. Välimatkaa yli 8000 kilometriä.

    Äänestä

  • Hyvä kuva aloituksessa.

    Massamahamatkailija Hua Hinin vuokraläävässä aktivoitui.
    Mahtaa nyt kuvan nähtyään kurttumunaa ahdistaa 55555.....

    Mutta älä välitä Saaripunkero... kyllä se siitä ja ei kun lisää talkkia resupyllyyn

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Hyvä kuva aloituksessa.

    Massamahamatkailija Hua Hinin vuokraläävässä aktivoitui.
    Mahtaa nyt kuvan nähtyään kurttumunaa ahdistaa 55555.....

    Mutta älä välitä Saaripunkero... kyllä se siitä ja ei kun lisää talkkia resupyllyyn

    Unohdit allekirjoituksen Pippelinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Onneksi pattayan elämä ei vaikuta kyrvånsyylään millään lailla. Välimatkaa yli 8000 kilometriä.

    Oletko varma asiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Hyvä kuva aloituksessa.

    Massamahamatkailija Hua Hinin vuokraläävässä aktivoitui.
    Mahtaa nyt kuvan nähtyään kurttumunaa ahdistaa 55555.....

    Mutta älä välitä Saaripunkero... kyllä se siitä ja ei kun lisää talkkia resupyllyyn

    Kannattaa muistaa, että tuon on kunnian loukkaus.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Paras aika olla Pattayalla on juuri nyt, kun köyhäkansa loistaa poissaolollaan ja on juuri sopivasti väkeä turistin näkökulmasta, eikä turistin tehtävänä ole huolehtia lomallaan kenenkään muun näkökulmista kuin omastaan. Rahat käytetään lomailuun kuten on tarkoitettu, autetaan siten omalta osaltaan samalla turismia ja sitten lähdetään kotiin tienaamaan lisää. Thaimaalaiset nauttii viikonlopuista Pattaya beachilla ja Jomtienilla myös, kun ei ole ryysistä.

    Koita auttaa suomalaista siellä ja Suomessa myös turismi elättää Suomen yrittäjiä mihin muumaalaiset yrittää päästä välitä vetämään. Viet sinne kirkolle vähän niitä rahoja mitä menee thaibudhalle. Budha ei sun sielua pelasta. Anna kirkolle vaikka ensiapu laukkuja sidetarpeita rollaattoria vanhuksille.Jos siellä on vanhuksia hoivakodissa vie äkkiä terveisiä Suomesta auta ottaan matkavakuutus tai kuljeta Suomeen kotikuntaan pyörä tuolilla tai tuhkauurnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Hyvä kuva aloituksessa.

    Massamahamatkailija Hua Hinin vuokraläävässä aktivoitui.
    Mahtaa nyt kuvan nähtyään kurttumunaa ahdistaa 55555.....

    Mutta älä välitä Saaripunkero... kyllä se siitä ja ei kun lisää talkkia resupyllyyn

    Ihan vaan tiedoksi jos olet kristitty pääset taivaaseen jos olet budha menet manalaan nirvanaan.

    Äänestä

Veikkaan aika hiljaista sesonkia Thaimaassa tänä talvena, jo pelkästään lentojen hinnat taitaa olla jo tuplat entiseen, ja ainakin Euroopassa saattaa matkarahat mennä energiamaksuihin. Kiinalaisia ja Intialaisia ei kukaan kaipaa, Venäläisiä saattaa olla enemmän pitempiäkin aikoja?

Äänestä
  • Jos nyt varaa niin on tuplahinta, mutta jos varasi heinäkuussa kuten minä, niin oli normihinta 23.10. - 03.04.2023 Onhan se lentokin noin 1500 kilsaa pidempi kuin aiemmin ja pari tuntia pidempi. En ole katsonut, olisko muilla edullisempia pomppuja. Tuo siis oli Finnairin hinta jos nyt lentää niin 1560e on halvimmat menopaluut suorilla lennoilla. Joulu on kaunis Pattayalla, oli jengiä sitten enemmän tai vähemmän. Siinä on oma tunnelmansa.

    Äänestä

  • Ihan vaan tiedoksi pohjois Thaimaassa asuu miljoonia pieniä kiinalaisia ja Laosin budhia.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Jos nyt varaa niin on tuplahinta, mutta jos varasi heinäkuussa kuten minä, niin oli normihinta 23.10. - 03.04.2023 Onhan se lentokin noin 1500 kilsaa pidempi kuin aiemmin ja pari tuntia pidempi. En ole katsonut, olisko muilla edullisempia pomppuja. Tuo siis oli Finnairin hinta jos nyt lentää niin 1560e on halvimmat menopaluut suorilla lennoilla. Joulu on kaunis Pattayalla, oli jengiä sitten enemmän tai vähemmän. Siinä on oma tunnelmansa.

    Joulu hienoa olet menossa taivaaseen etsikää niitä siellä sairaaloissa kirkot tietää nimittäin Suomeen hautaukseen tai hoitoon. Matkavakuutus korvaa osan. Jos on.

    Äänestä

Thai ARN-BKK-ARN olisi nyt 890e. Vaihtelee kovasti viikottain, jopa paivittain, joten ei paniikkia, seuraa ja ottaa kun on sopiva.
Itse menen Qatarilla pompun kanssa. Sama hinta mutta saan jaloitella wanhoja jalkoja puolivalissa.

Pattaya Mail kirjoittaa etta "Kiinalaiset omistaa 40% kaikkista condoista" nyt ja satsaavat suurempaan omistus prossaan tulevaisuudessa. Siksi tulee heidan rakentamat rautatiet ja maantiet, ottavat rahalla vallan kuten Afrikassa ja Etela Amerikassa. Ryssilta ottavan rahavallan myos.

"Elamme mielenkiintoisia aikoja!"

Äänestä
  • Tiedätkö että alle 10 % kiinalaisista on passi, 70 miljoonaa keskiluokkaista ihmistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tiedätkö että alle 10 % kiinalaisista on passi, 70 miljoonaa keskiluokkaista ihmistä.

    Ulkomaanmatkailu ei ole kovin suosittua vieläkään. Vain pieni osa suomalaisista matkustaa kaukomaihin. Suomalaiset matkustaa enemmän kuin muut eurooppalaiset mutta meidän matkat on lähinnä Tallinnan matkoja.
    Suomalainen käyttää vähemmän rahaa lomalla kuin muut eurooppalaiset.

    "Suomalaiset matkustavat myös enemmän kotimaassa kuin pohjoismaalaiset keskimäärin. Suomalaisten matkoista 59,2 prosenttia suuntautui kotimaahan. Kaiken kaikkiaan EU:n kansalaisten vapaa-ajan matkoista 75 prosenttia tehtiin kotimaassa ja 25 prosenttia ulkomaille.

    Eniten eurooppalaiset matkailevat autolla, peräti kaksi kolmasosaa kaikista matkoista. Lentäen sen sijaan tehtiin vain 14 prosenttia matkoista ja junalla yhdeksän prosenttia"

    Äänestä

  • Venäläiset on hankkinut kiinalaisia pankkikortteja kun niiden kortit ei toimi. Heitä on mennyt ja ukrainalaisia armeniaan Mongoliaan Balille Israeliin mikä huumekeskus ja muihin maihin pakenee mutta heillä on SOTILASPASSIT mukana. Venäjän passi on punainen mutta sotilaspassi vihreä jos näkyy etsikää passit mikä koulutus.

    Äänestä

Katselin Koh Samuin uutisia ja ihmeekseni huomasin sen olevan Patayaakin kansainvalisempi paikka!

Huippu artisteja ja EU/Las Vegas/Hollywood menoa useassa paikassa.
Samoin runsaasti Jamaican tuotteita tarjolla... niista nautin ainoastaa reggae musasta :-)

Sinne lennot Phuket'in tai Kuala Lumpur'in kautta. Kuala Lumpur on hyva paikka tehda "Border run" - me saadaan 90 pv oleskelu ilman viisumia! Thaimaa - ota oppia :-)

"Malaysia tourist visa is free for Finland citizens. The maximum duration of stay is 3 months"

Äänestä
  • Hyvä saari, mutta huomasin jo 8 vuotta sitten olevani liian vanha sinne. Ei oikein jaksa katsoa kun nuoriso hilluu. Alle kolmekymppisenä ja poikaporukalla se olisi paratiisi.

    Se on turistien keskinäinen lihatiski, kuten Taonkin iltaelämä. Mafia järkkää sinne vähän hymynappia myyntiin ja sitten sattuu ja tapahtuu. Atleettiset jenkkipojat vie kaikki mimmit ja pallomahojen on siellä aivan turhaa kärkkyä edes ikäneitoa.

    Se ei ole kuitenkaan niiden nuorten vika, että olen tullut liian vanhaksi bailaamaan samaan tapaan. Se aika on mennyt, eikä kuitenkaan harmita yhtään. Hyvä että näinkin ehjin nahoin selvitty. 8)

    2010

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Hyvä saari, mutta huomasin jo 8 vuotta sitten olevani liian vanha sinne. Ei oikein jaksa katsoa kun nuoriso hilluu. Alle kolmekymppisenä ja poikaporukalla se olisi paratiisi.

    No jaa ei, mitä tuubaa... eikö vanhenemisen tarkoitus olekin se että ei rieku enää samalla tavalla kuin nuorena, se aika kuuluukin mennä hyvin monet on vain tuhonneet tuona aikana valtaosan aivosolustaan, joka näkyy sitten hieman yli 50 vuotiaana, seniiliyytenä.

    Äänestä

  • Huomaatteko tota hebrean kieltä ...munkit budhat huutelee hallelujaa myös Intiassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Hyvä saari, mutta huomasin jo 8 vuotta sitten olevani liian vanha sinne. Ei oikein jaksa katsoa kun nuoriso hilluu. Alle kolmekymppisenä ja poikaporukalla se olisi paratiisi.

    Se on turistien keskinäinen lihatiski, kuten Taonkin iltaelämä. Mafia järkkää sinne vähän hymynappia myyntiin ja sitten sattuu ja tapahtuu. Atleettiset jenkkipojat vie kaikki mimmit ja pallomahojen on siellä aivan turhaa kärkkyä edes ikäneitoa.

    Se ei ole kuitenkaan niiden nuorten vika, että olen tullut liian vanhaksi bailaamaan samaan tapaan. Se aika on mennyt, eikä kuitenkaan harmita yhtään. Hyvä että näinkin ehjin nahoin selvitty. 8)

    2010

    Huumeita myös pistetään piikeillä ihoon usein korvan taakse. Tai juomiin. Kristalli huume on kuin jääpallo hileitä jäätelöstä.

    Äänestä

Olen sinua aika paljon vanhempi ja vaikka en enaa hillu tykkaan olla energisten nuorten/nuorempien seurassa. Jos huolivat, vakisin en tunge seuraan.

Tulin juuri Inglesin Irkkubaarista jossa jammasin muiden Irkkujen kanssa. Irkut ovat aika paljon meidan kaltaisia. Vahan rujoja ja juntteja mutta aina aitoja! Ja (juoma)laulut hyvia.

Sinun pitaa vaihtaa uusi memory chip aivoihisi niin alat ymmartaa on taalla muitakin kuin sina ja kaverisi Kaulaton :-)

Äänestä
  • Leninkin joutuu "kaappiin" Kotkassa.

    Äänestä

  • Muistuu mieleen kun matkailimme 70 luvulla kanarialla, se oli hienoa ja huolehdettiin että matkalaukuissa oli inglesin tarrat, silloin ajeltiin vielä ladoilla, jossa oli puukuula penkinpäälliset.. kuten viisaat pattayaan rakastuneet ovat osanneet palstalla kertoa, 1990 luvulla tuli kaukomatkailu tavallisen ihmisen budjettiin sopivaksi, jolloin suunnattiin hieman kauemmas, 70 tai 80 luvuilla ei perse yksinkertaisesti kestänyt kaukomatkailua, kun se oli helvetin kallista suhteutettuna palkkatasoon.
    NumBall HHN 61v.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Muistuu mieleen kun matkailimme 70 luvulla kanarialla, se oli hienoa ja huolehdettiin että matkalaukuissa oli inglesin tarrat, silloin ajeltiin vielä ladoilla, jossa oli puukuula penkinpäälliset.. kuten viisaat pattayaan rakastuneet ovat osanneet palstalla kertoa, 1990 luvulla tuli kaukomatkailu tavallisen ihmisen budjettiin sopivaksi, jolloin suunnattiin hieman kauemmas, 70 tai 80 luvuilla ei perse yksinkertaisesti kestänyt kaukomatkailua, kun se oli helvetin kallista suhteutettuna palkkatasoon.
    NumBall HHN 61v.

    70-luvulla ei ole suurikaan ihme että et matkaillut, koska täytit vasta 1978 loppuvuodesta 18 vuotta. Tarinasi mukaan kävit korkeakouluja sinne aina 25 vuotiaaksi saakka ja silloin eleltiin jo vuotta 1985 ja pian sen jälkeen pääsitkin jo sairaseläkkeelle.
    Ladoilla ei ajelleet kuin kaikkein köyhimmät ja kommarit, jotka usein oli yksi ja sama asia.
    Meilläpäin halveksittiin ladamiehiä aivan avoimesti ja heille tehtiin kepposia, kuten peruna pakoputkeen tai sepeliä pölykapseleihin. Sitten naureskeltiin pensaikossa kun karvalakkimies kiersi autoa ympäri ja miettii mistä ääni tulee.

    Äänestä

  • Valitettavasti en usko sanaakaan. Vain Saaripasasen sihteeri keksii kokeilla ä- pilkkujen poisjättämistä ja kirjoittelee mukamas Kanarialta.

    Siellä kuules Inglesissä toimii ne kännykkäsi tai tablettisi ä- pilkut ihan samalla tavalla kuin Suomessakin.

    Inglesin turistit on eri porukkaa kuin Pattayan turistit.

    2010

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    70-luvulla ei ole suurikaan ihme että et matkaillut, koska täytit vasta 1978 loppuvuodesta 18 vuotta. Tarinasi mukaan kävit korkeakouluja sinne aina 25 vuotiaaksi saakka ja silloin eleltiin jo vuotta 1985 ja pian sen jälkeen pääsitkin jo sairaseläkkeelle.
    Ladoilla ei ajelleet kuin kaikkein köyhimmät ja kommarit, jotka usein oli yksi ja sama asia.
    Meilläpäin halveksittiin ladamiehiä aivan avoimesti ja heille tehtiin kepposia, kuten peruna pakoputkeen tai sepeliä pölykapseleihin. Sitten naureskeltiin pensaikossa kun karvalakkimies kiersi autoa ympäri ja miettii mistä ääni tulee.

    Taas villa lanka toimi tuosta lada asiasta, on tämä hauskaa... minulla ei ole koskaan ollut ladaa vaimolla oli, ja se toimi erittäin hyvin ja varmasti lähti käyntiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Taas villa lanka toimi tuosta lada asiasta, on tämä hauskaa... minulla ei ole koskaan ollut ladaa vaimolla oli, ja se toimi erittäin hyvin ja varmasti lähti käyntiin.

    Kaikkien aikojen paras auto. Lähti käyntiinkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kaikkien aikojen paras auto. Lähti käyntiinkin.

    Huomaan poju että sinulle ei ole mitään käsitystä autoista, tietysti oletus oli että auto käynnistyy kun avaimesta kääntää, kun oli paljon pakkasta tuolla 30-40 vaiheilla, japsit ja saksalaiset jäivät parkkipaikalle, lada ei jäänyt kunhan huolehti että akussa oli tarpeeksi virtaa, pahimpia olivat noilla asteilla autot missä oli sähköiset ikkunan nostimet, ne hajosi säännöllisesti, tai yleensäkin paljon elekronikkaa, en eivät yksikertaisesti toimineet, kovilla pakkasilla, tai niiden käynnistämisessä on hirveä homma...

    Ladassa riitti että kääntää virta-avainta, ja huolehti siitä että akku oli kunnossa, ladalla voi hinata montakin japsia käyntiin.

    Kyllä sinä olet sellainen Hannu Karpo että oksat pois! Viimeksi kun kehuit Ladaa, pakkasta oli 60 astetta. Onneksi pakkanen on nyt laskenut.

    Lada oli kammottava kapistus ja kertoo kaiken sinun varallisuudestasi ja uraputkestasi, että appiukko on ostanut tyttärelleen Ladan.

    Voin ihan rehellisesti todeta, että jos minun appiukko olisi ostanut vaimolleni Ladan, olisin ottanut sen verisenä loukkauksena, pyytänyt appiukon ulos katselemaan kun nuijin 8 kilon lekalla sen paaliksi ja pyytänyt sen jälkeen appiukkoa viemään romut pois pihaltani.

    Meidän perheessä se olen minä joka ostaa vaimolle auton, eikä se ole Lada. Ei edes vitsillä. Ekalle vaimolle ostin kaksi uuttakin farkkua, Focuksen ja Mondeon. Seuraavaksi hän sai pari vuotta vanhan E- Mersun. Toiselle vaimolle ostin uuden Viton, jota tarvittiin harrasteiden vuoksi.

    Köyhien kommunistien mielestä Lada on hyvä auto.

    Nämä sinun kommentit on hauskoja, siis todella... factaa nyt vaan on se että lada on ollut melkeinpä parhain talviauto, ja edullinen... eikä siihen 70 luvun lopussa ollut juurikaan vaihtoehtoja autoissa, minun ensimmäinen auto oli Open Kadett, toinen Mitsu Lanser...
    Sinä taidat olla noita-aikoja 12 vuotta vanha, 5555
    Tuo lada saa aina sinut sekoamaan, resupeppu.
    By NumBall HHN 61v.

    Miksi päivystät tätä palstaa vuorokaudet ympäriinsä vuodesta toiseen? Oletko yksinäinen?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kyllä sinä olet sellainen Hannu Karpo että oksat pois! Viimeksi kun kehuit Ladaa, pakkasta oli 60 astetta. Onneksi pakkanen on nyt laskenut.

    Lada oli kammottava kapistus ja kertoo kaiken sinun varallisuudestasi ja uraputkestasi, että appiukko on ostanut tyttärelleen Ladan.

    Voin ihan rehellisesti todeta, että jos minun appiukko olisi ostanut vaimolleni Ladan, olisin ottanut sen verisenä loukkauksena, pyytänyt appiukon ulos katselemaan kun nuijin 8 kilon lekalla sen paaliksi ja pyytänyt sen jälkeen appiukkoa viemään romut pois pihaltani.

    Meidän perheessä se olen minä joka ostaa vaimolle auton, eikä se ole Lada. Ei edes vitsillä. Ekalle vaimolle ostin kaksi uuttakin farkkua, Focuksen ja Mondeon. Seuraavaksi hän sai pari vuotta vanhan E- Mersun. Toiselle vaimolle ostin uuden Viton, jota tarvittiin harrasteiden vuoksi.

    2010

    Minä, minä. minäääääää, meidän perheessä minä, minä, minäääää.

    Noista perheistä minä, minä, minääää pistettiin molemmista ulkoruokintaan.

    Ai että miksi?

    No siksi että perheissä on ME.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    70-luvulla ei ole suurikaan ihme että et matkaillut, koska täytit vasta 1978 loppuvuodesta 18 vuotta. Tarinasi mukaan kävit korkeakouluja sinne aina 25 vuotiaaksi saakka ja silloin eleltiin jo vuotta 1985 ja pian sen jälkeen pääsitkin jo sairaseläkkeelle.
    Ladoilla ei ajelleet kuin kaikkein köyhimmät ja kommarit, jotka usein oli yksi ja sama asia.
    Meilläpäin halveksittiin ladamiehiä aivan avoimesti ja heille tehtiin kepposia, kuten peruna pakoputkeen tai sepeliä pölykapseleihin. Sitten naureskeltiin pensaikossa kun karvalakkimies kiersi autoa ympäri ja miettii mistä ääni tulee.

    Meillä koulussa äärikommari lapset jakoi CCCP vihkoja onneksi ei kukaan ymmärtänyt niitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Valitettavasti en usko sanaakaan. Vain Saaripasasen sihteeri keksii kokeilla ä- pilkkujen poisjättämistä ja kirjoittelee mukamas Kanarialta.

    Siellä kuules Inglesissä toimii ne kännykkäsi tai tablettisi ä- pilkut ihan samalla tavalla kuin Suomessakin.

    Inglesin turistit on eri porukkaa kuin Pattayan turistit.

    2010

    Ingles oli nuorten suosikki nykyään homoja mutta myös perheitä. Irlannin olut on parasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Huomaan poju että sinulle ei ole mitään käsitystä autoista, tietysti oletus oli että auto käynnistyy kun avaimesta kääntää, kun oli paljon pakkasta tuolla 30-40 vaiheilla, japsit ja saksalaiset jäivät parkkipaikalle, lada ei jäänyt kunhan huolehti että akussa oli tarpeeksi virtaa, pahimpia olivat noilla asteilla autot missä oli sähköiset ikkunan nostimet, ne hajosi säännöllisesti, tai yleensäkin paljon elekronikkaa, en eivät yksikertaisesti toimineet, kovilla pakkasilla, tai niiden käynnistämisessä on hirveä homma...

    Ladassa riitti että kääntää virta-avainta, ja huolehti siitä että akku oli kunnossa, ladalla voi hinata montakin japsia käyntiin.

    Ai kyllä jenkkiraudat lähti käyntiin vei vaan bensaa hirveesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Minä, minä. minäääääää, meidän perheessä minä, minä, minäääää.

    Noista perheistä minä, minä, minääää pistettiin molemmista ulkoruokintaan.

    Ai että miksi?

    No siksi että perheissä on ME.

    No kenenkäs näkövinkkelistä se tuo numbasi oikein kirjoittaa jos ei omastaan? Toisten juttujako täällä vaan saa kertoa kun omiaan ei saa?

    Äänestä

"Toiselle vaimolle ostin uuden Viton, jota tarvittiin harrasteiden vuoksi."

Onko totta: "Osta Vito vapuks - menee vappu vituks!"

Äänestä
  • 55555

    Äänestä

  • No ennen ei ollut ohjaus tehosteita nyt on. Mutta jenkkiautoja nuorilla oli niissä oli lämmityslaitteet.

    Äänestä

Koittakaa auttaa suomalaisia

Äänestä

"Ingles oli nuorten suosikki nykyään homoja mutta myös perheitä. Irlannin olut on parasta."

Nyt nuo "nuoret" ovat 50-60 :-) Suuri osa kulkee rallaattorilla.... Oikeat nuoret bailaa muualla.

Tannne tuli Afrikasta ("kaikki paha tulee Afrikasta " sanoi paikallinen...) "CALIMA" paskapilvi. https://thecanarynews.com/category/perspectives-points-of-view-information-days-out-and-things-worth-seeing-on-gran-canaria/playa-del-ingles/
On karmea; hiekka ja muu saaste lentaa ja tukkii ilmastoinnit, menee hengitykseen ja aiheuttaa ihottumaa ja ihon kuivumista.
Naita ei mainita komeissa turisti brosuureissa!

No, nyt on varmaa tama ei ole mun paikka!
Huomenna Las Palmasiin, sitten Teneriffalle. Siella ei ole Calimaa.

PS. Thaimaa ja Vietnam alkaa nayttaa aina vaan paremmalta 55555

Äänestä

Autoista sen verran että kyllä että kaikki autot lähti käyntiin jos ne oli kunnossa. Minulla oli Datsunia ja Nissan Cherryä, Toyota Carinaa ja yksi Austin. Kaikki lähti kyllä käyntiin kovillakin pakkasilla. Diesel autot ilman lohkolämmitintä oli huonompia lähtemään. Akut oli paljon huonompia kuin nykyään. Kuplakin lähti käyntiin mutta ilmajäähdytteisenä olihan se kylmä kuin kuollut Vanhapiika.

Äänestä
  • No mutta johan on ollut käyntiin lähteviä laatuautoja jätkällä, että oikein Cherryä ja Carinaa, wooff.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    No mutta johan on ollut käyntiin lähteviä laatuautoja jätkällä, että oikein Cherryä ja Carinaa, wooff.

    Laitahan kyrvånsyylä taas kuva vuokravitarasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    No mutta johan on ollut käyntiin lähteviä laatuautoja jätkällä, että oikein Cherryä ja Carinaa, wooff.

    Eiköhän tuossa ollut pointtina että Lada ei ollut ainoa auto joka lähti pakkasille käyntiin.

    Oletko "Senssu" koskaan ajatellut yhtä asiaa, joka sinussa paljastaa myös että asut Saaripasasen pään sisällä? Niitä asioita on monia, mutta tämä on varsin selkeä juttu.

    Nimittäin tällä "Senssu"- hahmollasi ei ole laisinkaan historiaa. Et ole kaikkien näiden vuosien aikana ikinä kertonut sanallakaan mitään omasta menneisyydestäsi, jos ei selkeitä paria valhetta lasketa sellaiseksi.

    Kukaan ei tiedä mitään Suomen lapsistasi (onko niitä edes?) Et ole sanallakaan maininnut mikä oli asumismuotosi Suomessa, et ole maininnut sanallakaan suomiexääsi, et ole kertonut koskaan mitä teit oikeasti työksesi Suomessa, millä alalla teit konkurssisi ja miksi jouduit ulosottoon?

    Et ole maininnut ketään tunnettua suomalaista nimeltä, jonka tuntisit etkä ole koskaan maininnut Thaimaasta ketään henkilöä, jonka tuntisit. Et ole puhunut mitään faktaa tai matkakertomusta mistään Thaimaan asioista.

    Et tiedä yhtään mitään Pattayasta etkä Chiang Maista, sen enempää kuin Phuketista.
    Moottoripyöristä et tiedä yhtään sen enempää kuin isäntähahmosi, joka ei tiedä niistä mitään eikä ole koskaan ajanut isolla prätkällä.

    Kuten isäntäsikin, et harrasta mitään ja suorastaan inhoat urheilua ja kuten isäntäsi niin sinä väität että se on täysin turhaa narsismia harrastaa mitään liikuntaa.

    Vähättelet terveellisen ravinnon merkitystä, kuten isäntäsikin ja kuten hän, sinä hermostut aina kun puhutaan rahasta. Hermostut myös vaikka kyse ei olisi minun eikä sinun rahoista. Hermostumiseesi riittää puheet suurista summista.

    Et siis koskaan puhu omista asioistasi, mutta olet isäntäsi mukana innoissaan kuin peräpukama komppaamassa hänen tarinoitaan, oli kyse sitten maailman parhaasta Ladasta tai maailman parhaasta eli halvimmasta ravintolasta.

    Et ole ikinä maininnut yhtäkään ravintolaa tai hotellia nimeltä. Et oli ikinä maininnut käyväsi sen moottoripyöräilevän poikasi kanssa missään. Ei vesipuistoissa, ei kylpylöissä, ei ostoksilla.

    Et myöskään ole ikinä käynyt missään mielikuvitusvaimosi kanssa. Ei yhden yhtä tarinaa ravintolasta saati sitten valokuvaa. Ei yhden yhtä valokuvaakaan mistään.

    Eihän tuollaista ihmistä voi olla olemassa jolla ei ole omaa elämää laisinkaan vaan on innoissaan vain jonkun toisen elämästä jolla silläkään ei ole juuri mitään muuta kuin lähiravintola pari kertaa kuussa ja netin matkailupalsta.

    Jos et olisi Saaripasanen itse, niin sinä olisi hänen kimpussaan kuin herhiläinen epäilemässä hänen joka ikistä sanaansa ja esittäisit hänelle lisävaatimuksia kuviin, haukkuisit hänen ruoka-annoksensa, vaimonsa ja koiransa, kuten teet kaikille muille.

    Ymmärrä nyt hyvä ihminen että tuollainen satuhahmo ei mene kenellekään läpi.

    2010

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt kun maailmantilanne on mikä on, se näkyy Pattayallakin. Venäläiset miehet on poissa, kiinalaisia ei juuri ollenkaan, Euroopassa omat kriisinsä, koulut ovat alkaneet myös joten eurooppalaiset perheet on poissa, monen talous on horjunut, hinnat nousee ja Suomessa varaudutaan karuun talveen ja jopa sotaan. Jäädään kotiin hoitelemaan asioita. Lainankorot nousee joka vie nuorilta pareilta myös ostovoimaa.

Jotkut pelkää koronaakin edelleen, lentomatkustajia moralisoidaan vihreistä syistä, kateelliset kaakattaa ja heti jos jollakin on vähän massia päällä niin joku läski alkaa vinkuu.

Pattayalla se näkyy siten että katukuvassa on lähinnä vain varakkaita vetreitä eläkeläisiä harmaapanttereita ja muutamia vähän nuorempia vapaaherroja.
Yhteistä heille on että kellään ei ole kiire minnekään vaan ollaan ihan iisisti kuin kalat vedessä. Nyt on setämiesten kulta-aikaa matkustella Pattayalle. https://aijaa.com/3wc71e

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu