Chihuahua kasvattajia.. Miten löydän itselleni sen oikean kasvattajan ja pennun?

Anonyymi-ap

Myyntipalstoja on muutama, mistä pentua voisi etsiä.
Älkää kuitenkaan langetko sanoihin ”harvinainen väri” tai ”pienikokoinen”.
Harvinaisina väreinä kaupitellaan sinistä, lilaa ja suklaata sekä ajoittain myös valkoista. Ne eivät ole harvinaisia värejä. Valkoinen on myöskin yleensä kerman eri sävyjä.

Pienikokoinen pentu ei ole laadukkaampi, vaan on saman tasoinen kun kaikki muutkin. Moni käyttää tätä hyödykseen myynti-ilmoituksissa ja hinnatkin tällöin pilvissä. Pienikokoisilla on myös yleensä enemmän sairauksia.
Jos kuitenkin tahdot tukea vastuullista kasvatusta, jossa pyritään rotua viemään eteenpäin parempaan ja terveempään suuntaan, kannattaa tällöin käyttää aikaa oikean kasvattajan valintaan.

Chihuahua Ry:llä on kasvattajalista, joka löytyy heidän nettisivuiltaan, että rodun omasta lehdestä. Kaikki eivät kyseisellä listalla ole, mutta sieltä kannattaa aloittaa. Linkki kasvattajalistalle: http://chihuahua.fi/pentuja/kasvattajat/
Listalla olevat kasvattajat kuuluvat rotu-yhdistykseen. Rodussa on todella paljon kasvattajia, joten jos listalta ei teille sopivaa löydy tai tahdotte etsiä jostakin tietyltä alueelta, kyselkää listalla olevilta kasvattajilta neuvoa tai sitten itse rotu-yhdistyksen jalostustoimikunnalta.

Suomen Kennelliitostakin voi toki kysellä kasvattajista, mutta siellä ei olla niin perehtyneitä rodun sisäisiin asioihin, kuin rotu-yhdistyksessä, jolta löytyy infoa sekä rodusta että kasvattajista todella paljon.
Perehdy rodun terveyteen ja perinnöllisiin sairauksiin. http://chihuahua.fi/terveys/

Kennelnimelliset kasvattajat löytyvät listoittain Suomen Kennelliiton koiranetistä: https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattajat.aspx?R=218&Lang=fi

Jokaisen kennelnimen takaa löytyy kaikki pentueet kennelnimen alla. Sieltä löytyvät myös mahdolliset pentueiden terveystulokset sekä näyttelytulokset.
Näet myös pentuemäärät vuodessa. Mieti, tahdotko tukea erittäin laajaa pennutusta, vai tahdotko tukea kasvatustyötä, jossa yhdistelmiä on mietitty tarkasti ja pentuja tulee harvemmin kuin yli 5 kertaa vuodessa.

Patellaluksaatio: Chihuilla polvien raja-arvo on 2. Eli toisella vanhemmalla saa olla 2/0, 2/1 tai 2/2. Tässä toisen osapuolen suositellaan olevan 0/0 eli tervepolvinen. Ei kuitenkaan voida luvata, että 0/0 + 0/0 polviset vanhemmat tuottaisivat pelkkää tervettä polvea. Suomessa rodun terveyteen on kiinnitetty huomiota ja sitä yritetään koko ajan saada parempaan suuntaan. Valitettavasti se vie aikaa ja useita sukupolvia. Voit kuitenkin ehkäistä varman polvivikaisen pennun saamisen tutkimalla sukua ja yhdistelmiä.

Rodulla on huono suutilanne (suut liian pieniä ja hampaita ei mahdu suuhun), joten pyydä kasvattajaa näyttämään yhdistelmien vanhempien hampaat sekä purennat, jos niistä ei ole esim. kasvattajan kotisivuilla kuvia.

Moni hyödyntää myös Suomen Kennelliiton FIX-rekisteröintiä kusetusmielessä myydessään pentua. Kyseessä on sekarotuisten koirien tunnistusrekisteri, eli kyseisellä koiralla ei ole sukupuuta eikä näin ollen ole puhdasrotuinen.

Ja kun lähdet kyselemään pentua, kerro itsestäsi suht kattavasti, kerro koirakokemuksestasi, millaiseen kotiin pentu olisi tulossa, etsitkö narttua vai urosta, lyhyt- vai pitkäkarvaista. Etsitkö koiraa pelkäksi lemmikiksi, vai onko toiveissasi kenties harrastaa jotakin tulevaisuudessa koiran kanssa.

Toivottavasti tästä on jonkin verran apua sen oikean kasvattajan ja pennun etsintään.

26

1743

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Myös Suomen koirarekisteriin saa rekisteröityä chihuahuoita.

      • Anonyymi

        Kyseiselle sivustolle voi kuka vaan rekisteröidä koiran, jopa sekarotuisen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että koirasta tulisi puhdasrotuinen virallisen sukupuun omaava koira.

        Virallisen sukupuun saa suomessa Suomen Kennelliiton rotukoira rekisteristä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyseiselle sivustolle voi kuka vaan rekisteröidä koiran, jopa sekarotuisen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että koirasta tulisi puhdasrotuinen virallisen sukupuun omaava koira.

        Virallisen sukupuun saa suomessa Suomen Kennelliiton rotukoira rekisteristä.

        Suomen koirarekisterin sukupuu on yhtä virallinen kuin kennelliitollakin. Se, että joki päättää olla tukematta liittoa ja kasvattaa muun järjestön alla, ei tarkoita että koira olisi sekarotuinen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen koirarekisterin sukupuu on yhtä virallinen kuin kennelliitollakin. Se, että joki päättää olla tukematta liittoa ja kasvattaa muun järjestön alla, ei tarkoita että koira olisi sekarotuinen.

        Kuka vain voi perustaa koirarekisterin, mutta se ei takaa koiran alkuperää eikä rodunomaisuutta.
        Kennelliitto valvoo koirien rodunomaisuutta.
        Toki harhaluuloissa saa elellä ja takoa omaan pääkoppaan, että se oma sekarotuinen kultamussukka on täysin puhdasrotuinen😁


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka vain voi perustaa koirarekisterin, mutta se ei takaa koiran alkuperää eikä rodunomaisuutta.
        Kennelliitto valvoo koirien rodunomaisuutta.
        Toki harhaluuloissa saa elellä ja takoa omaan pääkoppaan, että se oma sekarotuinen kultamussukka on täysin puhdasrotuinen😁

        Olet asian ytimessä. Rotuajattelu on ajanut koirat ahdinkoon ja on aika päästää siitä irti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet asian ytimessä. Rotuajattelu on ajanut koirat ahdinkoon ja on aika päästää siitä irti.

        Sinulla taitaakin olla itselläsi sekarotuinen koira 😊

        Tahdot siis, että koiria vain tehdään ilman pakollisia terveystuloksia, jolloin ainakin koirat ajetaan ahdinkoon kun sairaita koiria vain ilmenee 😅

        Ainoa, joka valvoo rotukoiria ja niiden rekisteröintiä että terveystilastoa on Suomen Kennelliitto ja rotujärjestöt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet asian ytimessä. Rotuajattelu on ajanut koirat ahdinkoon ja on aika päästää siitä irti.

        Tai vaihtoehtoisesti olet trolli, joka haluaa vaan huudella asioista, mistä ei tiedä yhtään mitään 😊


    • Anonyymi

      Jos huomaat, että tietystä paikasta tulee jatkuvalla syötöllä pentuja myyntiin on hyvä nostaa silloin hieman jarruttaa ja miettiä, mikä on homman juju.
      Rodussa on tehtailijoita ja se näkyy tiuhalla pentuemäärällä. Kuopiossa ja Lahdessa asustaa pentutehtailijoita, jotka ovat sukua keskenään.

      • Anonyymi

        Onko Kuopion kasvattaja sama henkilö, joka tulkkasi ukrainalaisten mielenosoitusta ja käski poistattamaan kyltin? Eli käytännössä tukee hyökkäyssotaa Ukrainaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Kuopion kasvattaja sama henkilö, joka tulkkasi ukrainalaisten mielenosoitusta ja käski poistattamaan kyltin? Eli käytännössä tukee hyökkäyssotaa Ukrainaan?

        Kyllä on


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos tiedosta! Siinä tapauksessa etsin pentuni muualta. Venäjän tukeminen ja sen propagandan levittäminen on väärin.

        Venäjän hyökkäys | Helsinkiin kaavaillun Venäjä-mielisen autokulkueen järjestäjä­taho on avoimen putinistinen : https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008779634.html?share=355cb459ede1ce1159693fd78e1bc063

        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Rufi

        https://yle.fi/a/3-12429485?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp

        Kyseisellä Kuopion tehtailijalla on tällä hetkellä 5 viikkoiset pennut, joista pienin ja vaalein (kauppaa selvää kermaa valkoisena..) on kehittynyt hitaasti sen ikäiseksi ja selvästi vesipää oireinen...


      • Anonyymi

        Joo, huomasinkin tuon ettei kasvattaja ole sama henkilö. Toiminta ei siis ole sellaista kuin pitäisi, mutta toisaalta kun tietää millaista propagandaa syöttää niin ei ole yllätys.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, huomasinkin tuon ettei kasvattaja ole sama henkilö. Toiminta ei siis ole sellaista kuin pitäisi, mutta toisaalta kun tietää millaista propagandaa syöttää niin ei ole yllätys.

        Kyseinen henkilöhän on RUFI yhdistyksen perustanut ja hoitaa edelleen niitä tehtäviä ainakin sivussa.
        Omilla sivuillaan julkaisee venäjän propagandaa ja puolustaa venäjän tekoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyseinen henkilöhän on RUFI yhdistyksen perustanut ja hoitaa edelleen niitä tehtäviä ainakin sivussa.
        Omilla sivuillaan julkaisee venäjän propagandaa ja puolustaa venäjän tekoja.

        Ja Suomi venäläisille epäystävällisenä maana kelpaa asuinpaikaksi ja koiranpennut käy kaupaksi.


    • Anonyymi

      Kiitos! Näistä neuvoista on iso apu ihmiselle, jolla ei ole koskaan ollut koiraa :)

    • Anonyymi

      Minulla on sirutettu Suomessa syntynyt puhdasrotuinen koira sukupuulla, sattuneesta syystä ilman Suomen Kennelliiton rekisteröintiä, eli tämäkin on mahdollista.

      • Anonyymi

        Onko koirallasi rekisteritodistus? löytyykö se mm. ingruksesta (kun ei Suomen Kennelliittoon ole rekisteröity) vai onko vain vanhemmilla sukupuu todisteena? Jos koiralla ei ole virallisesti mitään tietoa sen puhdasrotuisuudesta, eli papereita sukupuusta, on se silloin sekarotuinen


    • Anonyymi

      Vieläkö trollikasvattajalla on pentuja myytävänä?

      • Anonyymi

        Ketä pidät trollikasvattajana? Keskustelun aloittajaa vai kommenteissa mainittua tehtailijaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketä pidät trollikasvattajana? Keskustelun aloittajaa vai kommenteissa mainittua tehtailijaa?

        No en ainakaan aloittajaa..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No en ainakaan aloittajaa..

        No sitä minä ihmettelinkin kun aloittajalla on todella hyvät vinkit kasvattajan ja pennun etsintään 🤗 en vain oikein ymmärrä, mistä tuon trollikasvattajan saat tässä keskustelussa aikaiseksi. Trollaaminen kun on kuitenkin ärsyttämistä ja itse en semmoista tässä keskustelussa havaitse.


    • Anonyymi

      D..... Satulandian pennuttajalla on tällä hetkellä parhaillaan 4 pentuetta samaan aikaan ja yhteensä 18 pentua.
      Miltä tämä kuulostaa teidän korvaanne? ei kovin hyvältä eikä vastuulliselta toiminnalta.
      Pennuista pyydetään vähintään 2000 euroa joten miettikääpä paljonko tuosta määrästä tulee plussaa.
      Rahaa pentuihin ei kulu muutakuin sirutus, pentutarkastus ja rekisteröinti, sekä halpa vakuutus joka maksatetaan omistajilla.
      Urokset on omia, joten tämä pennuttaja ei maksa kenellekään muulle astutus- ja pentumaksuja.
      Nartut on joko omia kasvatteja tai halvalla venäjältä tuotuja.
      Nartuilla myöskin tehdään maximi määrä pentueita eli 5. Näillä nartuilla ei ole edes annettavaa rodulle.
      Kyseinen pennuttaja myöskin estää facebookissa jos hänen hehkutus ja markkinointisivuillaan kysellään ja kyseenalaistetaan toimintaa.
      18 pentua taloudessa - ei riitä aika antaa jokaiselle yksilöllistä hoitoa ja huolenpitoa.

    • Anonyymi

      Dasmiron Satulandian käytetyt jalostuskoirat
      Nartut ja urokset katsottu pentueista ajalta 19.01.2020-11.04.2024 (29 pentuetta)
      Kennelnimi myönnetty 2020
      Rekisteröityjä pentueita ennen kennelnimeä pariskunnalla 27 + 12
      Tämän kun lukee läpi, niin pistää miettimään mikä on oikeasti tämän kennelin tarkoitus pentujen tekemisellä.



      NARTUT

      Toscana (FI42988/17)
      vaihtanut omistajaa
      Kolme rekisteröityä pentuetta (kaksi pentuetta rekisteröity kyseiselle kennelnimelle, ensimmäinen pentue ennen kennelnimeä). 2/12 jälkeläistä tutkittu virallisesti, joista toisella 3/3 polvet.
      Koiranäyttelystä arvosana EH (erittäin hyvä)
      Ensimmäinen pentue syntynyt nartun ollessa 1 v 6 kk (18 kk), eli narttu astutettu ennen suositeltua alaikärajaa, joka on 18 kk.

      Trulalia (FI34703/16)
      Vaihtanut omistajaa ja siellä kuollut rekisteröimättömän pentueen tekokoneena.
      Kolme rekisteröityä pentuetta samalla uroksella (viimeinen pentue rekisteröity kennelnimelle, muut ennen kennelnimeä)
      3/10 jälkeläistä tutkittu virallisesti (näillä tehty pentueita myös)
      3/10 jälkeläistä käynyt näyttelyissä. Trulalialla näyttelystä H (hyvä). Polvet myöskin 2/2.
      1 jälkeläinen kuollut epilepsian ja syringomyelian takia 2 v 1 kk iässä.
      Trulalian ensimmäinen pentue on syntynyt hänen ollessaan 1 v 2 kk, eli on astutettu vuoden ikäisenä – narttu itse on ollut edelleen pentu.


      Esmeralda (FI42605/18)
      Omistaja vaihtunut viiden sallitun pentuemäärän jälkeen.
      Nartulla tehty 5 pentuetta, joista neljä kennelnimellä ja yksi ilman kennelnimeä.
      1/14 jälkeläistä tutkittu ja jälkeläisellä polvet 0/2, tämä myös käynyt näyttelyssä. Yhtä urosta käytetty kahdesti samalle nartulle.
      Esmeralda saanut koiranäyttelystä tuloksen EH (erittäin hyvä)
      Ensimmäinen pentue syntynyt nartun ollessa 1 v 10 kk, eli astutettu nartun ollessa 20 kk (sallittu alaikäraja ylitetty). Nartulla on tehty ensimmäinen ja toinen pentue peräkkäisistä juoksuista.

      Nanokroha Merry Christmas Santa (FI45243/19)
      Nartulla polvet 2/1, lisäksi asteen 2 sivuääni todettu kahdesti. Ei näyttelytulosta.
      Neljä pentuetta, joista kolme kennelnimellä ja yksi ilman kennelnimeä. Yhtään jälkeläistä ei ole tutkittu virallisesti.
      Kahta eri urosta käytetty nartulle kahdesti.
      Ensimmäinen pentue syntynyt nartun ollessa 1 v 10 kk

      Busiandra (FI41523/17)
      Nartulla tehty sallittu rekisteröity maximimäärä pentueita eli 5. Kolme kennelnimellä ja kaksi ilman kennelnimeä.
      Ei näyttelytulosta.
      1/12 jälkeläistä tutkittu virallisesti. Yhtä urosta käytetty kahdesti.
      Ensimmäinen pentue syntynyt nartun ollessa 1 v 5 kk (17 kk) eli narttu on astutettu 15 kk iässä eli reilusti alle sallitun alaikärajan.

      Vladelina Dar Bozhy S Severnogo Urala (FI13367/20)
      Nartulla polvet 0/2, ei näyttelytulosta.
      Neljä pentuetta ja kaikki kennelnimen alla.
      4/15 jälkeläistä tutkittu virallisesti. Yhdellä polvet merkitty 1/1, mutta polvet ovat olleet 3/3 ja ne ovat operoitu (tästä löytyy tieto instagramista uunochihu-nimimerkin takaa). Polviluksaatioarvot 0-3 siis jälkeläisillä.
      Yksi jälkeläisistä käynyt näyttelyssä ja saanut siellä arvosanan HYL (hylätty). Koiralla erittäin vahvasti karsastavat silmät)
      Yhtä urosta käytetty nartulle kahdesti.
      Yksi jälkeläinen kuollut 1 v 10 kk iässä tapaturmaisesti.
      Ensimmäinen pentue syntynyt nartun ollessa 1 v 8 kk (20 kk) eli astutus on tapahtunut nartun ollessa 18 kk (juuri sallitun alaikärajan täyttyessä).
      Nartulla on tehty 2 ja 3 pentue peräkkäisistä juoksuista.

      • Anonyymi

        Adella Alaya Roza Mira S Severnogo Urala (FI52175/19)
        Polvet 0/2, yksi pentue, jossa jälkeläisiä ei ole tutkittu virallisesti.
        Ei näyttelytulosta.
        Pentue syntynyt nartun ollessa 1 v 9 kk (21 kk) eli narttu astutettu 19 kk iässä.

        Best Maristyle Naysberri Blum (FI51120/16)
        Omistajuus vaihtunut kun nartulla tehty sallitty rekisteröity maximimäärä pentueita eli 5.
        Kaksi viimeistä pentuetta kennelnimellä, kolme ensimmäistä ennen kennelnimeä.
        Ei näyttelytulosta.
        6/25 jälkeläistä tutkittu virallisesti. Polviluksaatio aste 1 kolmella jälkeläisellä. Jälkeläisillä ei näyttelytuloksia.
        1 jälkeläinen lopetettu 9 kk iässä syynä ”synnynnäinen pelko/käytöshäiriötila”
        Kahta eri urosta käytetty nartulle, joista toista käytetty kolme viimeisintä kertaa.
        Ensimmäinen pentue syntynyt nartun ollessa 1 v 5 kk (17 kk) eli narttu on astutettu 15 kk iässä, joka on reilusti alle sallitun alaikärajan.

        Nanokroha Beluga (FI47304/19)
        Näyttelytuloksia H (hyvä) ja 2x EH (erittäin hyvä)
        Neljä pentuetta kennelnimen alla.
        Ei yhtään jälkeläistä tutkittu virallisesti, eikä näyttelyissä käyneitä.
        Ensimmäinen pentue syntynyt nartun ollessa 1 v 11 kk (23 kk).
        3 ja 4 pentue tehty peräkkäisistä juoksuista.





        Dewly Choco Strike (FI51434/21)
        Omistaja vaihtunut.
        Ei näyttelytulosta.
        Silmissä lasiaisen rappeuma.
        Kolme pentuetta, joista keskimmäinen ei ole kennelnimen alla.
        Keskimmäisestä pentueesta suurella todennäköisyydellä kuollut Lumi-niminen pentu vesipäisyyden ja hitaan kehittymisen takia.
        Yhtäkään jälkeläistä ei ole tutkittu virallisesti, eikä näyttelytuloksiakaan ole.
        Ensimmäinen pentue syntynyt nartun ollessa 4 v 11 kk (tuontikoira – ei tietoa miten paljon on jo venäjällä synnyttänyt).


        Dasmiron Satulandian Hearty Honeygirl (FI21933/21)
        Polvet 0/1 (tulos umpeutunut)
        Ei näyttelytulosta. Nartulla lurppakorvat – rotumääritelmän mukaan virhe.
        Nartulla kaksi sisaruspentuetta, joissa molemmissa samat vanhemmat.
        1/7 jälkeläistä tutkittu virallisesti. Jälkeläisillä ei näyttelytuloksia.
        Ensimmäinen pentue syntynyt nartun ollessa 1 v 6 kk (18 kk) eli narttu on astutettu 16 kk iässä joka on alle sallitun alaikärajan. Nartun 1 ja 2 pentue on tehty peräkkäisistä juoksuista.

        Dasmiron Satulandian Mi-Mi Melody (FI59673/21)
        Ei näyttelytulosta.
        Yhtään jälkeläistä ei ole tutkittu virallisesti (jälkeläiset eivät vielä 1 v)
        Ensimmäinen pentue syntynyt nartun ollessa 1 v 9 kk (21 kk ) eli narttu on astutettu sen ollessa 19 kk.

        Dasmiron Satulandian Kukkamaria Hempeä Lempi (FI35244/22)
        Polvet 1/0. Ei näyttelytulosta.
        Nartun täyssisko samasta pentueesta lopetettu synnynnäisen pelko/käytöshäiriötilan takia.
        Ensimmäinen pentue syntynyt nartun ollessa 1 v 11 kk (23 kk)


    • Anonyymi

      Kylläpä täällä jollakin on paha Dasmiro neuroosi, kun pitää noin tarkkaa kirjaakin koirista!? Sinusta tulisi varmaan hyvä salapoliisi, oletko harkinnut alan vaihtoa kenties?
      Otapa vielä selvää mitkä on kasvattajien kengännumerot pankkikortin tunnusluvut?
      Jos tämän teet, palkkaan sinut samantien yksityisetsiväkseni !!!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3810
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      2017
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      544
      1617
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1288
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1087
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      798
    Aihe