"Isokokoinen koira puri kolmea henkilöä maanantaina kello 16 maissa Kärpäsen asuinalueella Lahdessa, kertoo Hämeen poliisi tiedotteessaan.
Ensimmäinen uhri oli koulusta kotiin palaava lapsi. Koira puri koululaista mahaan. Tämän jälkeen koira hyökkäsi pihapiirissä olleen naisen kimppuun ja puri naista pakarasta.
Koiran hyökkäyksestä jäi lapselle purujälki vatsaan. Naiselle puolestaan aiheutui verta vuotava vamma.
Nämä kaksi tapausta sattuivat ilmeisesti siksi, että koira pääsi omistajaltaan karkuun. Omistaja, alle 30-vuotias nainen, sai lopulta lemmikkinsä kiinni.
Tilanne ei kuitenkaan päättynyt tähän. Koiran omistaja suuttui, kun paikalle saapunut ulkopuolinen nainen hälytty paikalle poliisia. Omistaja jahtasi ilmoittajaa koiransa kanssa sekä usutti koiraa puremaan ilmoittajaa. Koira pääsi puremaan ilmoittajaa polveen.
Lopulta ilmoittaja pääsi pakenemaan paikalta ja koira omistajineen poistui läheiseen asuntoon.
Suuttui poliiseille
Nainen tuli takaisin pihalle, kun poliisit saapuivat paikalle. Hän alkoi riehua virkavallalle, kun partio ilmoitti ottavansa koiran haltuun.
Nainen yritti estää koiran pois viennin. Niinpä poliisit ottivat myös omistajan matkaansa. Nainen toimitettiin poliisilaitokselle rauhoittumaan.
Naista epäillään pahoinpitelystä, vammantuottamuksista, eläimen vartioimatta jättämisestä sekä virkamiehen vastustamisesta."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c554799a-8ab0-48b7-86dd-9bc5e20d0815
Mikäs rakki tämä on?
Kolme joutui rakin puremaksi
25
168
Vastaukset
- Anonyymi
Tuo rakki vietävä ehdottomasti lopetettavaksi ja rakkihullulle elinikäinen rakkien pitokielto. Kaikenlaisia hulluja sitä on olemassakin, toivottavasti joutuu maksamaan isot sakot ja korvaukset, vankilaanhan tuo kuuluisi murhan yrityksestä kun usutti kimppuun.
- Anonyymi
Pitäisi lopettaa myös omistaja, sehän tekee seuraavastakin rakista samanlaisen ellei ole luonnostaan.
- Anonyymi
Kerrankin oikea uhri kun kytätkin purettaa rakeillaan :-)
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9b9e8173-9807-49b0-9b9c-521ce9dd5d26 - Anonyymi
Kertoo kaiken rakkihulluista kun usttavat rakkinsa auttamaan tulleen kimppuun ja yrittävät häipyä kantamatta vastuuta rakkiensa hyökkäyksistä.
- Anonyymi
Vaarallisimmat rodut kiellettävä kuten muissakin sivistysmaissa ja isot rakit yleensäkin jo ilmastosyistä, kaupungeissa pitäisi kieltää kaikki tai ainakin haiuttaverot kutenb bensa-autoilla.
Pakollinen koulutus ja luonnearviointi soveltuuko rakin omistajaksi, samoin vakuutukset pakolliseksi kuten autoissa. Karsii kummasti pahimmat rakkihullut kun rakin omistaminen maksaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaarallisimmat rodut kiellettävä kuten muissakin sivistysmaissa ja isot rakit yleensäkin jo ilmastosyistä, kaupungeissa pitäisi kieltää kaikki tai ainakin haiuttaverot kutenb bensa-autoilla.
Pakollinen koulutus ja luonnearviointi soveltuuko rakin omistajaksi, samoin vakuutukset pakolliseksi kuten autoissa. Karsii kummasti pahimmat rakkihullut kun rakin omistaminen maksaa.Miksi Suomessa rakkihullut päättää asioista ja muut joutuu kärsimään. Viherpiiperötkin syöttää rakeilleen valtavat märät lihaa vaikka vaativat ihmisiä lopettamaan lihansyönnin.
- Anonyymi
Ei ole kerrottu minkä rangaistuksen rakkihullu sai, tuostahan voisi tuomita vaikka tapon yrityksestä.
- Anonyymi
Koiran vartoimatta jättäminen yms. 35-65€
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koiran vartoimatta jättäminen yms. 35-65€
Vahingonkorvaukset purruille useita tuhansia, lisäksi muutama satanen kun rakki vietävä piikille ja tuhkattava.
- Anonyymi
"Mastiffi-rotua oleva koira onnistui karkaamaan kotoaan ja hyökkäämään ohikulkijoiden kimppuun perjantai-iltana Ylöjärvellä.
Tilannetta todistanut Ilta-Sanomien lukija kertoo mastiffin käyneen kiinni ohikulkumatkalla olleeseen toiseen, pienempään koiraan. Pienempi koira kuoli tilanteessa, lukija kertoo.
Samassa rytäkässä loukkaantui myös ainakin kaksi ihmistä. Paikalle saapui ambulanssi ja ainakin toisen henkilön vammat olivat sitä laatua, että hän tarvitsi hoitoa.
– Sellainen tilanne oli, että herranjumala sentään."
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000009137021.html
Jälleen iso rakki puri ihmisiä ja tappoi pienemmän rakin. Nuo mastiffit pitäisi myös kieltää ehdottomasti ja tuo rakki lopetettava heti.- Anonyymi
Amstaffi lukee uutisessa. Rotu on kielketty monissa maissa ja syystäkin.
Käyneet monien ihmisten, lasten, koirienkimppuun mailmalla. Järkyttävää jälkeä aikaiseksi, ja ovat jalostettu sellaisiksi.
Emme menettäisi mitään, vaikka kieltäisimme vaaralliseksi luokitellut rodut. Vähenis puremat, koiratapot.
Ei ole kyse koulutuksesta, vaan rotuominaisuuksista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Amstaffi lukee uutisessa. Rotu on kielketty monissa maissa ja syystäkin.
Käyneet monien ihmisten, lasten, koirienkimppuun mailmalla. Järkyttävää jälkeä aikaiseksi, ja ovat jalostettu sellaisiksi.
Emme menettäisi mitään, vaikka kieltäisimme vaaralliseksi luokitellut rodut. Vähenis puremat, koiratapot.
Ei ole kyse koulutuksesta, vaan rotuominaisuuksista.Tuossa lukee kylläkin mastiffi, mutta sama paska eri paketissa, kiellettävä kaikki.
- Anonyymi
Kyttien mielestä tuollaista ihmisten kimppuun hyökkäilevää rakkia ei tarvitse lopettaa, mutta nehän ovat itsekin laitanaan rakkihulluja.
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000009141762.html
Kytät ovat valmiit tappamaan villieläimiä heti kun tulevat asutuksen lähelle vaikka eivät olisi aiheuttaneet mitään vaaraa, ihmisiä murhaavat jatkuvasti putkaan, takaa-ajoissa, amoumalla ja pahoinoitelemällä, mutat rakit saa trehdä mitä tahansa. Rakkihulluus on mielisairaus ja siitä pitäisi laittaa tahdonvastaiseen hoitoon tai teloittaa kun käyttää rakkia aseena. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa lukee kylläkin mastiffi, mutta sama paska eri paketissa, kiellettävä kaikki.
Kato toiset uutiset, samasta aiheesta.
- Anonyymi
Hupaisaa miten rakkihullut alkoi nostaa vanhoja ketjuja että tälläiset ikävät mutta niin tavalliset uutiset hautautuisi :D
- Anonyymi
Jos jokainen 80 000 rakista vuosittain lopetettaisiin kun hyökkäävät ihmisten kimppuun niin ongelma pienentyisi hyvin nopeasti, tulisihan se maksamaan ostaa jatkuvasti uusi petoelukka. Tuomioita ja korvauksiakin pitää korottaa ja laittaa iso haittamaksu niin kaikki hörhöt ei osta ensimmäistäkään.
- Anonyymi
Täällä kirjoittelee joku "rakkohullu". Hokee tuota, ja olettaa että joku uskoo satuiluunsa.
Rakki= sekarotuinen koira
Rotukoira= puhdasrotuinen koira
Rakkihulluus, eli sekoaa koirista ja koirissa, on kyllä pahita🐶🐕- Anonyymi
Kaikki rakit ovat sekoituksia muista rakeista ja sekopäitä te rakkihullut todellakin olette :D
- Anonyymi
Narkit ja juopot, ne on pahimpia. Näkyy rikostilastoissakin🧐
- Anonyymi
Mastiffi ja saku tappoivat paketin tuojan, yli 5400 postinjakajaa joutuu raadelluksi USA:ssa joka vuosi. Miksi helvetissä rakkeja ei ole vieläkään kielletty. Omistajat murhasta vankilaan tuossakin tapauksessa.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009160832.html - Anonyymi
Tästä kiva resque-koiruli lemmiksi.
https://www.ibtimes.sg/dog-seen-carrying-decapitated-human-head-streets-mexico-cartel-message-found-written-next-it-67516
Tuollaisia tulee joka puolelta, nyt erityisesti Ukrainasta ja venäjältä tullut koko ajan.- Anonyymi
Tuollainen kiltti noutaja pitäisi olla kaikilla, Tuopa Tessu naapurin sedän pää. Ihana hauveli kerta kaikkiaan.
- Anonyymi
"Hätäkeskus sai keskiviikkona iltapäivällä ilmoituksen koirasta, joka oli alustavien tietojen mukaan purrut kahta ihmistä.
Isokokoinen koira oli vapaana kerrostalon pihassa Rakokivessä. Rakokivi on nykyisin Lahteen kuuluvan Nastolan keskustassa sijaitseva asuin- ja yritysalue.
Paikalla olleet ihmiset olivat lopulta onnistuneet sulkemaan koiran kerrostalon roskakatokseen.
Poliisin saapuessa paikalle selvisi, että koira oli purrut kolmea henkilöä. He saivat poliisin mukaan eriasteisia vammoja.
Koira oli jotenkin onnistunut pääsemään ulos omistajan asunnosta. Poliisi tutkii tapausta eläimen vartioimatta jättämisenä ja vammantuottamuksena."
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009192740.html
Taas kerran iso rakki purrut kolmea, pelkkää tuuria ettei ollut lapsia pihalla mitkä olisi tappanut. Rakki lopetettava heti ja kaikkien isojen rakkien pitäminen kaupungissa kiellettävä.
Susista nousee hirveä meteli jos tulevat lähellekään ihmisiä, vaikka rakit paljon vaarallisempia. Sudet tappaneet vain rakkeja, se on aivan luonnollista ja päinvastoin hyvä asia. - Anonyymi
Älkää ny, tää nuori nainen on vihreää äänestäjä.Otakaa ne rauhoittavat lääkkeet vaan.😁😁😁
- Anonyymi
Hyvä neuvo, purkillinen rauhoittavia rakille nin rauhoittuu!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005378797Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo7375824h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?102252Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1751322Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17976Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.40814- 51797
Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?72764Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57762En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.37672