Miten valaistunut suhtautuu esimerkiksi

Anonyymi-ap

kolesterolilääkkeisiin ja muihin lääketehtaiden tuotteisiin?

4

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Dalai Lama kokeili aikanaan kasvissyömistä, mutta ei saanut tarvittavia ravinteita ja alkoi joka toinen päivä syömään lihaa. Siihen aikaan kai ei tiedetty lisäravinteista ja kasvisten koostumuksista, ja en ole kuullut, että olisi siirtynyt taas kasviksiin täysin, että ehkä siltä osin tekosyy tai ei seuraa tiedettä ollenkaan, tai ei halua enää vaihtaa toimivaa linjaa. Ei liene lisät kiellettyjä buddhalaisuudessa.

      Koska monet hörhöt ovat lääketiedevastaisia, voi olettaa niiden gurujenkin usein olevan sitä. Ehkä nykyään on valistuneempaa poppoota. Brahminit periaatteessa on ollut Intiassa aina kasvissyöjiä. Entä lääkkeet; tuskin niitä monikaan vastustaa varsinkaan näinä aikoina, ellei sitten ole jotain erityistä ryhmittymää jonka perusteet on kaukaisilta ajoilta, jolloin tiedettiin vähemmän.

      Vosin kuvitella, että jostain lahkosta löytyy joitain suosituksia kolesterolilääkkeiden tilalle. Niiden suhteen kannattaa tosin lukea lääketieteen suosituksia.

      Lääkevastaisuus on aika yleistä kaikkialla erityisesti erilaisten mieleterveysmömmöjen suhteen, joista tiedekään ei enää anna häikäisevää kuvaa. Miten se on jossain kultissa, riippuu gurun mielipiteestä. Intiassa ÄO on keskimäärin 80, jos ei jopa sen alle, että siihen ei kannata liikaa perustaa, ja niillä on kaikenlaista vaihtoehtoa mitä ilmeisimmin, vaikkei länsimaiden lääkkeet olisikaan pannassa.

      • Anonyymi

        Se on kumma, kun on niitä lääkevastaisia, joilla yleensä on oma periaate,...ovat valaistuneita ja se valaistus tuo sitten tiedon ja oman ymmärryksen, että kolesterolilääkekin on pahasta, vaikka kokonaiskolesteroli olisikin noin 10-11 eli siis todella korkea.

        Sama omapäisyys koskee kaikkia muitakin lääkkeitä, vaikka niistä lääkkeistä ei ole edes sellaisia haittoja, että ei haitat haittaa sitä käyttöä. Toisilla tosin jotkin lääkkeet tuovat esille harmittavaisia ja vakaviakin haittoja, jolloin lääkkeen voi lääkärin kanssa sopia uuden ja vaihtaa toiseen valmisteeseen.

        Tiedän tyypin, joka ei käytä edes verenpainelääkettä, on yli 70 vee ja verenpaineet jatkuvasti koholla, vaikka ei paljoa itseään rasita. Viimeks kertoi et on olleet noin 185/ 98, toisinaan jopa 190/ 100. Mutta lääkettä ei voi käyttää kun se kuuluu siihen valaistus ja enkelioppeihin se oma uskomusmaailma. Kuulemma puiden halaaminen laskee paineita viidellä.

        Ja ne selitykset lääketehtaiden tuotteisiin on jotain niin outoja. Esimerkiksi yli 70 ikäisille ei heidän mukaansa saisi määrätä kolesterolilääkettä. Koskaan muuten eivät tuo esille, mitä se merkitsee, kun on korkee kolesteroli eivätkä milloinkaan puhu siitä hyvästä ja pahasta kolesterolista. Sanovat vaan, että ei niitä ihmisen omia arvoja pidä mennä muuttelemaan, kun kaikilla meillä on ne omat pitoisuudet. Eli siis eivät ymmärrä, miksi lääkkeitä on olemassa.

        Haluaisin tietää, kuuluuko tuo lääkevastaisuus todellakin johonkin valaistususkontoon tai omiin pelkoihin lääkkeitä kohtaan????Kertokaahan.


      • Anonyymi

        Joo joo ja se helvetin PUNARIISI,joka laittaa lihakset särkemään niinkuin nivelet myöskin.


    • Anonyymi

      Reseptilääkkeitä tulee käyttää tietenkin lääkärin ohjeen mukaan. Ilman reseptiä myytäviä sitten vain tarvittaessa, ihan tervettä harkintaa noudattaen.

      Terv. Valaistunut

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      105
      2663
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      107
      1890
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      69
      1566
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      24
      1276
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      24
      1108
    6. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      53
      1022
    7. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      993
    8. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      95
      988
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      126
      977
    10. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      343
      853
    Aihe