Hammas heiluu

Olipahan päivä.

Hammas irtosi, mutta on sen verran kiinni, että en saa sitä irti. Lonksottaa koko ajan irtonaisena ja joudun syömään toisella puolella suuta. Ei kiva, ja käy hitaasti.

Onneksi sain ajan huomiseksi hammaslääkäriltä.
Olen käynyt samalla puolalaisella hammaslääkärillä 40 vuotta, ja arvostan todella häntä. Usein mietin, että mikä saa hammaslääkärin valitsemaan alansa.
Päivät pitkät katselemaan ja porailemaan ihmisten hampaita. En ole vielä keksinyt selitystä

Arvostan todella hammaslääkärien työtä!

Muistan kun nuoruudessa 50-luvulla kävin hammaslääkärissä, ja eihän niitä puudutusaineita pahemmin ollut.

Porasi sellaisella isolla poralla, ja eipähän siinä voinut valitella.
Nykyisin saa puudutusta.

No, huomenna hammaslääkäriin!
12153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat
  • Kumma, että joka ainoan jutun joku aina kääntää politiikaksi, venäjäksi ja Ukrainaksi.

    Niinkuin sinäkin Anonyymi 03.10.2022 22:21

    Niin ikäviä tällä palstalla.

    Ei osaa ihminen (ed) muusta puhua kuin politiikasta! Tolloa ja toopea edellinen!
    Eipä tee mieli jatkaa.

    Niin tyhmää ja typerää!
    Aloita oma palstasi ja pysy siellä, ja jankuttakaa aina samaa aihetta!

    Äänestä

Ennen vanhaanhan surutta poisteltiin hampaita ja tekarit sai monet jo rippilahjaksi.

Äänestä
  • Siis kirjoittaja Siili

    Äänestä

Jos enen hammasläkärille hampaasi irtoaa? Älä heitä sitä menenmään.Hyvä hammasläkääri käytää sitä irronutta hammasta hyväksi jos on jossain irti näkyvällä paikalla? Iroitaa hampaan juuren ja ammatitaidolla laitaa sen hampaan siihen suhusi takaisin ja omat massansa lankasna nin ettei mikään näy silmällä.JOS ON NÄKYVÄ HAMMASEDESS`Ä ? Takananhan ei putunutta hammasta tarvita. Hyvä hammasläkäri elää ajan hermoilla. Nin lähti minulta irti edestä alhaalta hammas.Otin sen mukaan hyvälle hammasläkärille ja ammatitaidolla ,poisti juuren ja sihen omalle paikalle takaisin hampaan laittoi.Ei Tarvittu sihen 1 tekohammasta. Vaan nyky teknikka ja masat,mitä lie ainet? Sinä se on kuin ennenkin.Maksoi mutta oli rahan arvoinen työ.hyvä lokakuta itä Helsingistä.aikuiselta vanhemalta naiselta.

Äänestä
  • Hyvä neuvo!

    En saanutkaan sitä irti, on niin tiukasti kiinni yhdestä nurkasta että lonksottaa irtonaisena.
    Onneksi sain pikaisesti ajan.

    Tällä hammaslääkärillä soi aina hyvää musiikkia, ja antaa hyviä neuvoja muistakin asioista.
    Eikä ota ylihintaa.

    Äänestä

Kysy onko sinulla paradontiittia. Yleensä hammas ei irtoa muuten. Implantti ei aina silloin sovi, riippuu taudin asteesta. Jos on implantti eikä ien tule täysin terveeksi se joudutaan poistaa esim. ennen isompia leikkauksia tai joissakin syöpähoidoissa. Myös hoitokodeissa voivat tippua suusta, kun hoitajien on vaikea puhdistaa eivätkä ehdikään. Ajattelin kun ollaan jo tämän ikäisiä, on ihan eri asia 40-vuotiaalle.
Hammaslääkärit laittavat meiluusti syyn potilaalle, ettei ole kuulemma puhdistanut riittävästi, mutta näin ei aina ole. On periytyvä sairaus, joka toiselle tulee vaikka putsaisi kuinka. Zemppiä onnistuneeseen hoitoon.

Äänestä
  • Se hammas oli mennyt rikki.
    Otti juuren pois, meni pitkä aika siinä. Ei tullutkaan verenvuotoa, antoi kyllä varmuuden vuoksi neuvot ja jonkun tabletin ja pumpulitukkuja.
    Ei koske yhtään.

    Kertoi, että mietitään jos haluan siihen uuden, tekisi sillan.
    Sanoi, että ei ole välttämätöntä.

    Jos ei, niin mitäpä turhaa, on vedetty muitakin hampaita takaa pois, hyvin on syönti käynyt.
    Ja hammastahnaa kuluu vähemmän.

    Äänestä

Niin se iso pora oli pelottava , muistan kun meidän koulussa oli hammas lääkäri , ja porasi minun hammasta ja sähkö meni , ja jatkoi polkemalla jotain pedaalia joka teki poraamisen mahdolliseksi . Otti kipeää ja sain hammaslääkäri pelon ja vielä kun olin 40;ikäinen niin se oli kamalaa mennä hammaslääkäriin . Nyt vanhana menee jo hyvin sekin vierailu

Äänestä

Jos olet käynyt 40 vuotta samalla hammaslääkärillä, niin kait hän on jo suomalainen?

Äänestä
  • Ei oo, kun hän on puolalainen.
    On tullut jo ystäväksi,
    Juttu luistaa, tänäänkin juteltiin jotain olisko ollut 20 minuuttia ihan muista asioista, ennenkuin aloitti poraamisen.

    Kiva käydä siellä. Kai pian joutuu eläkkeelle, voi voi, minne sitten.

    Muuten ei sitä alakouluaikoina ollut puhetta hammasharjoista. Hammasharjat tuli ihan uutena asiana.
    Nythän sitä jynssätään vähintään 5 minuuttia.
    Oletteko panneet merkille, että monessa elokuvassa jynssäävät hampaita.
    On vissiin jonkinlainen tehokeino.

    Äänestä

Multa tekareista irtosi hammas pari viikkoa sitten , acetonilla puhdistin hampaan sekä tekarin .- Loctitella liimasin ja vielä on pysynyt !

Että Silleen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olipahan päivä.

Hammas irtosi, mutta on sen verran kiinni, että en saa sitä irti. Lonksottaa koko ajan irtonaisena ja joudun syömään toisella puolella suuta. Ei kiva, ja käy hitaasti.

Onneksi sain ajan huomiseksi hammaslääkäriltä.
Olen käynyt samalla puolalaisella hammaslääkärillä 40 vuotta, ja arvostan todella häntä. Usein mietin, että mikä saa hammaslääkärin valitsemaan alansa.
Päivät pitkät katselemaan ja porailemaan ihmisten hampaita. En ole vielä keksinyt selitystä

Arvostan todella hammaslääkärien työtä!

Muistan kun nuoruudessa 50-luvulla kävin hammaslääkärissä, ja eihän niitä puudutusaineita pahemmin ollut.

Porasi sellaisella isolla poralla, ja eipähän siinä voinut valitella.
Nykyisin saa puudutusta.

No, huomenna hammaslääkäriin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu