Nuorien tilanne nykymaailmassa on erilainen kuin ennen.
Nyt median kautta luodaan ajatuksia , jotka eivät palvele nuoria sen enempää kuin muitakaan, kaiken takana on usein "rahastus". Luodaan ulkoisesta olemuksesta kuvaa ja täten ostamaan tuotteita ja palveluja, toisaalta luodaan myös tuo bile elämä.
Nuorten kotonakin saattaa olla ns, krooninen rahapula kun pitäisi elää tuon kaupallisesti luodon kuvan mukaan. Ostetaan, vaikka ei ole rahaa ja tarvetta. Perheellä saattaa olla monia osamaksuja ja hermot kireällä ja toivotaan tai joskus jopa heitetään lapsi ulos, jotta hän saa tukirahoja.
Paikat joihin nuoret yleensä joutuvat ovat "slummeja" soissa on vaikea elää normaalia elämää.
Tärkeintä nuorille olisi saada koulutus ja työtä sen jälkeen. Niin että palkka on sellainen, että sillä pystyy elämään ilman tukirahoja.
Koulujen pitäisi entistäkin enemmän kiinnittää huolta siihen, että nuorta koulutetaan ymmärtämään talouden hoito, ensisijaisesti rahan käyttö ja tietenkin normaalit kodin siivous ja ruuan tekeminen. Mäkkärillä käynti pitäisi saada vähenemään huomattavasti, ei ole terveellistä ja myös kallita.
Ihmisen pitää tiettä, että asuminen maksaa, vesi, sähkö elekroniikka , vaatteet ja tämä kaikki pitää maksaa omasta tulostaan eli pitää oppia hallitsemaan rahan käyttö.
Tätä ei opeta missään.
Kyllä opetetaan sitävastoin rahan otto tililtä, työnnetään kortti kouraan ja siihen limiitti. Järkyttävää.
Jokainen nuorten vaatepuoti, samoin elekroniikka kauppa kyllä muistaa myydä samalla oman luottokorttinsa. Pitäisi lailla kieltää moinen toiminta.
Kyllä se, että ensin hankitaan raha ja sitten vasta ostetaan pitää ihmisen tasapainossa.
Nuorilla on lisäksi tämä tarve kohdata seurustelukumppani, liian usein siinä ajaudutaan seksiin ja jää auttamattomasti käsittelemättä nämä elämässä tarvittavat asiat, joita on elämisen kustannukset ja toisen tunteminen. Se vie liian aikaisin yhteiseen kotiin, toki ymmärrän että yksinäistä nuoren on jossakin vuokratalon pienessä asunnossa asua.
Olisi tietenkin hyvä, jos nuori voisi asua kotonaan , jotta ehtii saada omia jalkoja alleen eli pystyy maksamaan kulunsa ja menonsa ja saa inhimillisen kodin itselleen.
Kouluissa pitäisi olla jokaisessa opetusta oppimaan elämisen kustannukset ja se että kaikkea ei voi saada ja pitää odottaa, jotta saa säästetyksi.
Voitte uskoa, että kun vihdoin voi hankkia omilla säästöillään asioita, ne ovat arvokkaita .
En tästä kovin kauaa ole taaksepäin, kun noita osamaksuja ja vippejä, luottokortteja ei ollut lainkaan olemassa. Uskon, että nuorilla oli silloin paljon paremmin asiat, sillä kukaan ei ollut sen erikoisemmassa osassa.
Nyt tilanne on koko maailmassa sen suuntainen, että pian ollaan tilanteessa, jossa ei juuri voida ostella, kaikki on liian kallista.
On perempi jos opettelemme tasapainoa rahan käyttöön ja ostaa vain jos tilillä on sitä oikeaa rahaa.
Kauhistuin suorastaan kuulin jouduin käymään keskustelua , jossa ihminen sanoi, että osta kortilla, siis luottopuolella. Hän nimittäin ymmärsi, että se on, mutta eihän se ole, vaan tämän luottoyhtiön rahaa, jonka joutuu maksamaan takaisin.
Jokaisen pitää ymmärtää ymmärtää se, että kortti sisältää kaksi osaa sen puolen jossa on oma tulo, palkka, eläke tai muu tulo se puoli on Debet ja se toinen puoli on se josta velkaa nostetaan ja sen todella joutuu maksamaan takaisin, yleensä menee tililtä suoraan ja näin on entistä enemmän sitä omaa palkkaa tilillä ja sitten sortuu helposti taas käyttämään tuota puolta Kredit eli luotto. Tämä vie niin monen täysin harhaan.
Joten tarkkaa harkintaa kortin käytössä jokainen, sama on osamaksujen käytössä.
Kun sinulla on vaikka viisi osamaksua 50 /kk, se on 250 on pois tulleesta tilistä joka kuukausi , niin kauan kuin velkaa on jäljellä .
Minusta tärkein asia elämässä on oppia hoitamaan nämä asia, kun ne ovat kunnossa, silloin se muukin elämä sujuu paremmin esim. perhe-elämä.
Ei osamaksuja ja luottolimiittejä. Niillä ihmistä houkutellaan ostamaan täysin turhaa, mieti tarkkaan onko todella tarve vai, vain himo.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kouluilta ei voi vaatia ihan mitä tahansa, resurssit eivät yksinkertaisesti riitä kaikkeen mahdolliseen, jostain joudutaan tinkimään. Kuinka paljon olisit valmis maksamaan veroja lisää, että koulut pystyisivät opettamaan lähes kaikkea mahdollista?
Itse käytän todella harvoin korttien luottopuolta, mutta joitakin kertoja on tullut käytettyä. Esim. mikäli Helsingissä haluaa pysäköidä auton kadun varteen, eivät automaatit tarjoa muuta mahdollisuutta, kuin veloittaa kortin Credit -puolta. Onneksi näitä tilanteita tulee itselle vuotta kohden niin vähän, että sillä ei ole merkitystä.
Sanoisin tuohon, että priorisointi vois auttaa, kouluissa on aineita, joiden tuntimäärää voi hyvin pienentää ja ottaa tähän paljon tärkeämpään asiaan. En ala luettelemaan, vaikka mieleeni tulee jo heti monta sellaista, joille ei ole juuri kenellekään kovin suurta arvoa elämässään.
En toki pyytäisi näitäkään kokonaan unohtamaan, vaan todella harkitsemaan tarpeellisuutta elämää eläessä.
Hyvän kun toit esiin tuon, että vain Kredit kelpaa pysäköinnissä Helsingissä. Tuohon asia, johon pitäisi lailla puuttua, Ketään ei voi pakottaa ottamaan lainaa . Onkohan tätä enemmänkin vallalla, Nyt. HUOM. Presidentti , eduskunta ja hallitus. Näin ei saa ei olla.
Kyllähän tuo alla mainittu video bilettämisestä oli aivan järkyttävää katsoa. Ymmärtäisin jos kyse olisi jostain esiteinisistä, tosin hekin monesti ovat jo järkevämpiä.
Kouluissa on jouduttu priorisoimaan paljonkin eri aineiden suhteen, ja monien tuntimäärät ovat todella alhaisia. Tämä on ongelma varsinkin ammatillisessa opetuksessa, missä iso osa oppimisesta on sysätty työharjoittelupaikoille. Osa 16-17 -vuotiaista eivät vaan ole valmiita sinne työpaikalle. Itse näkisin asian juuri toisinpäin, että tiettyjä aineita saisi jopa lisätä. Moni sortuu tuohon ajatteluun, että ainoastaan ne kouluaineet mitä tarvitsee tavallisessa jokapäiväisessä elämässä ovat tärkeitä. Asia ei kuitenkaan näin ole, moni varmasti tähtää korkeakouluihin tai yliopistoon, niin se pohja luodaan kuitenkin siellä peruskoulussa. Sitä ei saa enää yhtään helpommaksi lähteä vääntämään.
Itse en näe tuossa mitään ongelmaa, että pysäköinti veloittaa Credit -puolta. Tämä kerrotaan kuitenkin automaatista löytyvistä teksteistä, eli mitään salaa tapahtuvaa tässä ei ole. Luulisin tämän olevan hyvinkin yleinen tapa, tosin Helsinki on ainoa kaupunki, missä olen lähiaikoina pysäköinyt auton maksupaikalle Pysäköintiasiat päättää kaupungit ja kunnat, ei eduskunta/hallitus. Joissain kaupungeissa on edelleen olemassa pysäköintiautomaatteja, mihin voit maksaa kolikoilla. Näin ainakin oli kesällä Joensuussa. Näissä on kaupunkikohtaisia eroja. Tosin itsellä kolikoita lompakossa on todella harvoin, niin kortilla maksaminen on helpompaa. En viitsi yhden pysäköinnin takia käydä automaatilta nostamassa 20€:a, ja sitten rikkoa sitä kolikoiksi jossain.
Ehkä jokin suora olisi paremmin paikallaan sitten.