Olin katsomassa telkkaria noin puol kymmenen aikoihin kun ulkoa, noin 100m päästä bensa-asemalla alkaa kuulua naisen huutoa, joka sanoo että "mä jätän sut nyt tähän" tai jotain sinne päin. Kuului myös lapsen huutoa ja itkua, ja oli minun pakko vilkaista parvekkeelta että mitä siellä tapahtuu. No, siellä oli todella nuoren näköinen lapsi, uskoakseni 3v tyttö, itkemässä kun äiti ajaa autolla pois. Vanhempani lähtivät juosten lapsen luokse ettei vaikka toinen auto vahingossa aja päälle. Nään hetken päästä kuinka nainen parkkeeraa auton aika kauas lapsesta. Hän menee lapsen luo huutaen, ja raahaa tätä autolle samalla huutaen tälle. Vanhempani menivät uhkaamaan että soittavat poliisit jos ei ala käyttäytymään, ja sanoivat tälle naiselle myös että jos ei osaa pitää lapsestaan huolta niin vie hänet jonnekin jossa hänestä pidetään huolta, eikä hän sen jälkeen sanonut lapselle mitään. Ja ilmeisesti lapsella oli vain pissahätä. Autossa istui myös vähän vanhempi poika, joka oli kuulemani mukaan aivan paniikissa.
Miten voit tehdä noin pienelle lapselle? Jätät hänet sateeseen kun ajat itse pois? Tostahan jää vielä traumat. Ja ties mitä kotona sitten tapahtuu kun kukaan ei kuule tai nää. Onko tämä oikein?
Sinä joka uhkasit jättää pienen lapsen sateeseen, haista vittu.
Anonyymi-ap
0
84
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.1804097Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,983407SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.1002746Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.2992655Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!
”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a392346Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv1592107Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,02060Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k141716- 441117
- 951058