Huomenta

Joku palstalle kirjoittaja väitti, etten tuntisi romaneja. Väärin.

Minun seinänaapurinani on asunut kolme (3) eri romaniperhettä, ja minä tiedän millaista menoa siellä pidetään.

Miespuoliset kävivät työssä säännöllisesti, eivät rällänneet eivätkä riehuneet,eivät haistatelleet, eivät elämöineet, lapset olivat ihan tavan lapsia ja leikkivät toisten pihan ipanoiden kanssa hiekkalaatikolla.

Isoäiti kävi kesäaikaan rukoilemassa parvekkeella ja katsoin aiheelliseksi myöhentää omaa tupakkahetkeäni.

Joka päivä vaihdettiin muutama sana maailmanmenosta, milloin mistäkin. Jokainen heistä tervehti tavattaessa.

Miten syvällä ihmisten ennakkoluulot ovat?

Alakerran valtaväestöön lukeutuva ihmelapsi kävi sitävastoin hermon päälle, kun hän puhkoi autostamme renkaat ja tähtäili ilmakiväärillä minua kun olin ripustamassa pyykkejä narulle.

Ja toinen seinänaapuri, puolipöhelö, suomalaista malliselkärankaa edustava mieshenkilö soitteli kännipäissään krammaria niin kovalla volyymillä, että monesti oli pakko käydä sanomassa parit sanat. Niin, ja oli sammunut munasilleen saunan pukuhuoneeseen, eikä siitä tokentunut vaikka kuinka yritti selittää, että nyt ois meitin vuoro käyttää saunaa.
181029
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Mulle tulee epäluulo tollasta valkolaista kohtaan joka kauheasti on lipee.Ja kyllä me ihan ilman sinuakin osaataan puolemme pitää.Mistä asti oot luullu meit avuttomiks.Anteeks vaan vaikka kai hyvää haluat.Mut liikaa ketunhäntä kainalossa.Ja ihan sama onko töissä vai ei,silti ei tee rikolliseks tai muuks tinaloks vaikka oisi kotona ikänsä.Ja mei ei työnnetä lapsia aamuyöstä hoitopaikkoihin vaan jaksetaan hoitaa lapset ite.Ja viittitään.Kovenpaa työtä se on kun istua toimistossa koko päivä.

Äänestä
  • että kirjoitukseni vaikuttavat lipeviltä mutta minua suomalaisittain sanottuna ketuttaa se ainainen toisten mollaaminen, eikä aina kohteena ole romanit. Ryhmä voi olla mikä hyvänsä.
    Jos sinä tuntisit minut henkilökohtaisesti, niin uskoisit vilpittömyyteeni.

    Minä puolustan siis muitakin vähemmistöjä ja yritän omalla tavallani tuoda sitä seikkaa esille, että ihminen on ihminen, ei rodulla, värillä, uskonnolla väliä.

    Kaiken järjen mukaaan meillä koko maailman kansalaisilla tulisi olla parempaakin tekemistä kuin kähinöidä ja väkivalloin ja toisia sortamalla osoittaa oma paremmuutemme.

    Jotta maapallo ei hukkuisi esim paskaan, niin ihmisten on PAKKO tehdä yhteistyötä toistensa kanssa.

    Miten yhteiskunta voi, jos joltain ryhmältä ennakkoluuloisesti estetään esim työhön meneminen. Pieni ryhmä syrjäytyy ja eriarvoisuus kasvaa ja kuten jossain viestissä kerroin, ryhmä saattaa alkaa käyttäytyä ennakkoluuloisten oletusten mukaisesti.

    Minä haluaisin saada ihmiset ajattelemaan ja asetumaaan hetkeksi jonkun toisen ihmisen asemaan, haluaisin opettaa empatiaa, myötäelämistä, lempeyttä toisia kohtaa,,,

    Minä yksinkertaisesti olen yli-ikäinen hippi ja utopistisilla ajatuksilla varustettu maailman parantaja, mutta ikinä en luovuta.

    Äänestä

  • Miten olet nii ylimielinen??Ei hää varmaan sinua lipenny vaan yleisesti hää sano et ei kaikkia piä yleistää jos yks tekkee.Piä epäluulos kaukana jossain metässä kai ne kaajeetkii voi joskus nähä hyvääkii kaaleista ilman et tarttee olla imelä tai taka ajatuksia.

    Äänestä

...minä jatkan kietokulkuani vähän suomi24 palstoilla...katselen menoa...mutta tulen tervehtimään sinua. :)

Hyvää huomenta

/alexa

Äänestä

..Työssäkäyvää manne ei ole olemassakaan..jos autojobbausta ei lasketa työksi.

Äänestä

sinähän satutäti olet,kuvailemaasi perhettä ei löydy edes kirjaston kirjasta,vielä vähemmän oikeasta elämästä.makoisat naurut tuosta sai.

kaikki mustalaiset kävivät töissä ja smugujen pennut koulussa ja yhdessä paistettiin pihalla makkaraa ja rukoiltiinkin siinä sivussa.

hohhoijaa.

propagandaa ddr:n malliin.

Äänestä

...täällä näyttää olevan kampanja sinua ja minua vastaan...näköjään vähän molemmilta tahoilta...

/alexa

Äänestä
  • typeryksiä vastaan ja nauretaan päälle.

    Sotahuutona vois olla vaikka:aye-aye-ah-hah-hah

    Äänestä

  • aahoohoo kirjoitti:

    typeryksiä vastaan ja nauretaan päälle.

    Sotahuutona vois olla vaikka:aye-aye-ah-hah-hah

    Jos niin ette ainakaan tule tänne haukkumaan jo romanit on tein kanssa eri mieltä tai epäilee.te kaksi sitäpaitsi kiroatte melkeen joka viestissänne!!Tapoja teillekki ja hyvää iltaa.

    Äänestä

  • voihan........... kirjoitti:

    Jos niin ette ainakaan tule tänne haukkumaan jo romanit on tein kanssa eri mieltä tai epäilee.te kaksi sitäpaitsi kiroatte melkeen joka viestissänne!!Tapoja teillekki ja hyvää iltaa.

    jos ihmiset ovat eri mieltä asioista, silloin vasta syntyy keskustelu.
    Katsohan nyt tätäkin viestiä: ei yhtään haukkua mihinkään ilmansuuntaan.

    Minun vikani ei ole, ellei minua uskota, vaan silloin lukijan on mentävä itseensä ja mietittävä. Olisivatko ennakkoasenteet molemminpuolisia, tod näk on.

    Temperamentti ainakin itsessäni vaikuttaa viestien sanavalintaa, ja en kyllä yhtään häpeä kirota korskauttaakin, jos aihetta löytyy.

    Kyllä tätä palstaa täytyy hieman pölläytellä, oli täällä niin hiljaista, kun ensi kertaa tänne joskus vilkaisin.

    Ja samat sanat: tavattoman hyvää illan jatkoa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=122&conference=550&posting=22000000008392391

    /alexa

    Äänestä

  • aye-serene kirjoitti:

    En yhtään ihmettele niitten postien määrää muuten:)

    Minä jos länttäisin oman kuvani galleriaan niin varmasti saisin ihan yhtä paljon postia kuin sinäkin,joskin aivan vastakkaisesta syystä.

    Ajokortissa on sellainen kuva kun olis klapilla isketty takaraivoon ja kun asun sellaisessa paikassa jonne tarvitaan valokuvalla varustettu kulkulupa, niin siinä olen ihan psykopaatin näköinen.

    Joskus olen ihan ihmetelly, kun pojat portilla päästävät kotiin.

    ...sinulle siellä...käy lukemassa...

    Älä väheksy itseäsi...laita kuvasi vaan profiilisivullesi...jooo tee se...

    Olet näköjään tehnyt avaausviestin? Moderaattori nukkuu kaketi jatkuvasti...anna olla...parasta kun hoitavat itse asiansa...

    /alexa

    Äänestä

  • aahoohoo kirjoitti:

    jos ihmiset ovat eri mieltä asioista, silloin vasta syntyy keskustelu.
    Katsohan nyt tätäkin viestiä: ei yhtään haukkua mihinkään ilmansuuntaan.

    Minun vikani ei ole, ellei minua uskota, vaan silloin lukijan on mentävä itseensä ja mietittävä. Olisivatko ennakkoasenteet molemminpuolisia, tod näk on.

    Temperamentti ainakin itsessäni vaikuttaa viestien sanavalintaa, ja en kyllä yhtään häpeä kirota korskauttaakin, jos aihetta löytyy.

    Kyllä tätä palstaa täytyy hieman pölläytellä, oli täällä niin hiljaista, kun ensi kertaa tänne joskus vilkaisin.

    Ja samat sanat: tavattoman hyvää illan jatkoa.

    Niin jäin tässä miettimään, oliko se romani joka noita viestejä kirjoitteli, vai onko se suomalainen joka haluaa hämmentää? Siihen ei varmaan vastausta saada.

    Äänestä

  • aye-serene kirjoitti:

    ...sinulle siellä...käy lukemassa...

    Älä väheksy itseäsi...laita kuvasi vaan profiilisivullesi...jooo tee se...

    Olet näköjään tehnyt avaausviestin? Moderaattori nukkuu kaketi jatkuvasti...anna olla...parasta kun hoitavat itse asiansa...

    /alexa

    sulle huuhaata.

    Äänestä

  • aahoohoo kirjoitti:

    sulle huuhaata.

    ...lisää huuhata. :)

    /alexa

    Äänestä

  • aye-serene kirjoitti:

    ...lisää huuhata. :)

    /alexa

    vielä lisäsin. Arja

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aahoohoo kirjoitti:

Joku palstalle kirjoittaja väitti, etten tuntisi romaneja. Väärin.

Minun seinänaapurinani on asunut kolme (3) eri romaniperhettä, ja minä tiedän millaista menoa siellä pidetään.

Miespuoliset kävivät työssä säännöllisesti, eivät rällänneet eivätkä riehuneet,eivät haistatelleet, eivät elämöineet, lapset olivat ihan tavan lapsia ja leikkivät toisten pihan ipanoiden kanssa hiekkalaatikolla.

Isoäiti kävi kesäaikaan rukoilemassa parvekkeella ja katsoin aiheelliseksi myöhentää omaa tupakkahetkeäni.

Joka päivä vaihdettiin muutama sana maailmanmenosta, milloin mistäkin. Jokainen heistä tervehti tavattaessa.

Miten syvällä ihmisten ennakkoluulot ovat?

Alakerran valtaväestöön lukeutuva ihmelapsi kävi sitävastoin hermon päälle, kun hän puhkoi autostamme renkaat ja tähtäili ilmakiväärillä minua kun olin ripustamassa pyykkejä narulle.

Ja toinen seinänaapuri, puolipöhelö, suomalaista malliselkärankaa edustava mieshenkilö soitteli kännipäissään krammaria niin kovalla volyymillä, että monesti oli pakko käydä sanomassa parit sanat. Niin, ja oli sammunut munasilleen saunan pukuhuoneeseen, eikä siitä tokentunut vaikka kuinka yritti selittää, että nyt ois meitin vuoro käyttää saunaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu