HöpöTelleN

Suomi hävisi taas. TAPPIO, karwas sana. Surullinen päätös kaikille niille odotuksilleni, joita mielessäni kasvatin hurmiollisesti. Jännitin Meidän puolesta, ajattelin jo kullan,,,,, yritän kestää tappion kuin suomalaineN vain voi. Odotukset olivat taas korkealla ja jälleen sama tulos: 10 vuoden odottamista ei palkittu, edes jatkopaikalla. Voi Ville, Woi Ville. Sinuun luotin yli kaiken. Teit parhaasi, kiitos siitä.

Joukkuelaji, tuo jääkiekko. Tiimi työskentelee hikiKypärässä, katsomo nauttii itkien tai hurraten. Pojat tekee työn, me katselemme ja kuittailemme.

Chat on myös joukkuelaji. On tietyt "säännöt" kohdella samassa liemessä olevia. Jääkiekossa on tuomariPeliä, huonoja ketjuja, nopeita hyviä hyökkääjiä, parhaita puolustajia. Työnjako on selvä.

Chatissa työnjako ei olekaan selvää. On olemassa "Bellet ry/puschkajussit". Toiminta ei perustukaan sääntöihin, peli ei olekaan reilua. Hyviä ihania asioita joutuu etsimään, hyviä vitsejä odottamaan, Myönteistä ja positiivista asennetta -- kaipaa
153298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Jääkiekko/chat?

Kyllähän sen tietenkin ymmärtää jos on lätkäfanaatikko ja sättiaddikti samaan aikaan niin voihan siinä yöllä olla tollasen tappion jälkeen melko kummaliset painajaiset.

Mutta millä helevatan järkeilyllä sä saat sätistä väännettyä joukkuelajin?????????

Sitäpaitsi aika harva täällä on huvittelemassa. Aika iso osa porukkaa on jotain työttömiä tai alkoholisteja tai yksinäisiä erakoita. Ei paljon kukkumiset jaksa kiinnostaa.

Ainoo konsti vähentää sisäpiirien ja kaikenmaailman klikkien syntymistä ois estää vakinikin käyttö. Siis sisään kun tulis sais jonkin numerokoodin ja joka kirjautumisella erilaisen ja joutuis vielä sattumanvaraseen huoneeseen. Sitten vois olla jotakin keskusteluakin ain välillä eikä sitä iänikuista halipussailua (yäks).

Jokainen munii täällä itseensä ihan vapaaehtosesti ja omalla vastuullaan, turha alkaa luokitteleen ketään puskajusseiksi tai rehellisiksi rekatuiksi.

Vaan toi oli kyllä ihan varmasti perjantain paras aloitus..... Ite en keksis verrata chattia jääkiekkoon alle ison viinapullon mukaan tuomien hallusinaatioiden avustusta.

Hyvä aate. Siis ostaa pullo tenttua ja miettiä asiaa uudestaan illemmalla :)

Äänestä

Nyt EIIen ja EIIenin perssssssschekärpäset tuijottavat Eltsukan ihanaaaaaaa ja osuvaaaaaa kirjoitusta ruudulta päät kallellaan. Miten se taas osasikin sanoa niin sattuvasti ja oikeaan aikaan!

Oikeastaan tällaista nyt ei voi odottaa kuin EIIeniltä. Saumassa kuin saumassa on päästävä viittaamaan murkkupesiin, puskajusseihin jne. Mutta miksi? Miksi EIIenillä on paranoidinen tarve arvostella toisaalla muita sättäreitä ja toisaalla kehua sätin ihanuutta ja korostaa nimenomaan SANANVAPAUTTA. EIIenin iskulausehan on, että jokaisen on saatava olla oma itsensä, ei kenenkään persekärpänen!

Lätkästä en ymmärrä mitään, en myöskään sättäämisestä. Kun sätissä käyn, juttelen siellä niitänäitä yleensä kavereideni, joskus myös vieraiden kanssa. Joskus puhe ylellä soljuu mukavasti, joskus taas siellä on muutama nikki, jotka sanailevat keskenään kipakastikin. Mutta mitään lynkkausmentaliteettiä en ole huomannut. Jos jutut eivät kiinnosta, painan poistu- nappia ja olen vapaa sätin kiroista.

Onneksi lätkä ei olekaan niin kuin sätti. Muutenhan olisi täysin mahdollista, että Ville Peltonen alkaisi kentällä kuiskutella muutamille luottomiehilleen perättömiä asioita joistain muista pelaajista ja joukkuehenki alkaisi kärsiä varmasti. Toisten selkäänpuukottamisella kun ei voita mitään. Tuskin Ville on niin raukka, että toimisi ensin itse katalasti ja sitten Urheiluruudussa tai Iltalehdessä naama vakavana selittäisi, että häntä vainotaan. Eihän suomalainen mies kai toimi niin, eihän?

Mutta sätissä kaikki onkin mahdollista.

Äänestä

Sinä olet viimeinen ihminen kirjoittamaan reilusta pelistä. Jos aloittaisit itsestäsi, noudattaisit "sääntöjä" ensin itse, vasta sen jälkeen alkaisit opettamaan muita.

Nimeä: "Bellet ry/puschkajussit" ja "murcut"

Kuka leikkii "kissa/hiiri/BeliLeikkiä" ?

Ketkä kuuluvat "sisäpiiriin" ?

Mitä on usein kirjoittamasi "selänTakanapuhuminen tai Mustamaalaaminen" ?
Kenestä puhutaan ja juoruillaan ?
Kuka on sanomiesi asioiden takana ?

Olet jo pitkään kirjoittanut yllämainituista asioista, antanut ymmärtää, että tiedät kuka/ketkä ovat näitä parjaamiasi chatpersoonia. Minusta on kohtuullista pyytää/vaatia sinua nimeämään henkilöt.

Se on reilua peliä, eikö ;)

Äänestä

Kuka tietää tästä EIIenistä, onko se mies vai nainen, varattu vai vapaa, tosin mitä välii, jos kirjoitellaan, ei muuten, mutta on vaara... olis paras laskeutua maan pinnalle...

Äänestä

Onko täällä joku SueElleni, joka tietää elämästä kaiken? CuccuuCuccuu ja Hanki RealLife......!

*pliiiiiizzzzzzzzz*

Äänestä
  • Tossa nyt istut realisesti räkäinen nenä ruudussa kiinni ja odotat, että sinukin noteerattaisiin. Että olisit jotain.
    No niin paskiainen sinut on huomattu. Ole onnellinen ja ylpeä saavutuksestasi.
    ps. Mies sinä et ole. Miehen tarinoissa on aina munaa matkassa.

    Äänestä

  • Coitus interuptus kirjoitti:

    Tossa nyt istut realisesti räkäinen nenä ruudussa kiinni ja odotat, että sinukin noteerattaisiin. Että olisit jotain.
    No niin paskiainen sinut on huomattu. Ole onnellinen ja ylpeä saavutuksestasi.
    ps. Mies sinä et ole. Miehen tarinoissa on aina munaa matkassa.

    olen ellen *cuccuu* vai ollaaxx molemmat??

    :=)))

    Äänestä

  • Ellen kirjoitti:

    olen ellen *cuccuu* vai ollaaxx molemmat??

    :=)))

    Minä en vain siedä "mukailkeilyä," jossa ei ole mitään jujua, särmää, piikkiä tai inhottavuutta, eli ei niin hajuakaan vittuilun filmaattisuudesta.
    Ja kuku sinä tai kotkota, mutta älä muni toisten pesiin. Ainakaan paljon.

    Äänestä

  • Coitus interuptus kirjoitti:

    Minä en vain siedä "mukailkeilyä," jossa ei ole mitään jujua, särmää, piikkiä tai inhottavuutta, eli ei niin hajuakaan vittuilun filmaattisuudesta.
    Ja kuku sinä tai kotkota, mutta älä muni toisten pesiin. Ainakaan paljon.

    Sä taidat olla itse Ellen? Mitä sun pitää sietää sen enempää kuin kenenkään muunkaan? Täällä on oltava jokaisen sietokykyinen, niin ellenien kuin ellenien ellenien ja kaikkien muidenkin.

    Äänestä

  • Ellen the third kirjoitti:

    Sä taidat olla itse Ellen? Mitä sun pitää sietää sen enempää kuin kenenkään muunkaan? Täällä on oltava jokaisen sietokykyinen, niin ellenien kuin ellenien ellenien ja kaikkien muidenkin.

    Siedänkö minä sitä tai tätä. Vähemmin saati enemmin. Ja senkin takia kirjoitan, mitä kirjoitan, ja siedän mitä siedän. Ja sietämisessä on kysymys myös tietämisestä onko joku joku vai ei.

    Äänestä

  • Coitus interuptus kirjoitti:

    Siedänkö minä sitä tai tätä. Vähemmin saati enemmin. Ja senkin takia kirjoitan, mitä kirjoitan, ja siedän mitä siedän. Ja sietämisessä on kysymys myös tietämisestä onko joku joku vai ei.

    - tähänkö tämä on mennyt - gauheeta - :/

    Näyttää vähän märältä ja likaiselta tuo teidän kommunikointinne,, siistikää immeiset välineenne ja käykää välillä suihkussa, sitt taas jatketaan ::: juukos cuccuusta :D

    (*.*)

    Äänestä

  • Cyyllistyit BalstaCäännön 2.34 RiGgomiceen.

    -- WaiN YlHäiCyys Yxin On OigeuTettu *cuccuu* Doista Girjoidelihjaa Tai RieGGujaa GäChgemään, Mihnkä Kuhunga Dahanca--
    (Säännön tulkinnasta päättää myöhemmin EIIen. Ainoa. Haluamallaan nimimerkillä)

    TaHalteCi TahI TahaTtoMacti, Aiwan Cama. RanGaistaMan Cinua Guten Bellejä Cuuluu, MoittiMalla!

    *cuccuu.WiriWiri-TööT:TööT*

    Äänestä

  • Apu-EIIen kirjoitti:

    Cyyllistyit BalstaCäännön 2.34 RiGgomiceen.

    -- WaiN YlHäiCyys Yxin On OigeuTettu *cuccuu* Doista Girjoidelihjaa Tai RieGGujaa GäChgemään, Mihnkä Kuhunga Dahanca--
    (Säännön tulkinnasta päättää myöhemmin EIIen. Ainoa. Haluamallaan nimimerkillä)

    TaHalteCi TahI TahaTtoMacti, Aiwan Cama. RanGaistaMan Cinua Guten Bellejä Cuuluu, MoittiMalla!

    *cuccuu.WiriWiri-TööT:TööT*

    Älä koskaan siirrä huomiseksi sitä, minkä voit tehdä jo tänään.

    Älä vaivaa toista asialla, jonka voit tehdä itsekin.

    Älä tuhlaa rahojasi ennen kuin olet ne ansainnut.

    Ylpeys maksaa enemmän kuin nälkä, jano ja kylmyys.

    Koskaan ei ole kiusallista tehdä miellyttävää työtä.

    Kuinka paljon kärsimystä ovatkaan aiheuttaneet ne huolet, turhat murheet,
    ... jotka eivät koskaan toteutuneet.

    Hoida asiasi aina löysin rantein, jonninjoutavasti helistelleN.

    Ollessasi vihainen, laske kymmeneen ennen kuin kirjoitat nettiin. Mikäli olet erittäin vihainen, laske sataantuhanTeen.

    Äänestä

  • EllenAina kirjoitti:

    GiitoCh, GiiiitoCh.

    *ilakoi*

    WakaWiisauTeCi LaNgetcoon BäälleMme Qin CewÄtChaade KirzukanCuCille.

    *nöyrtyy*

    TäMä TämmöInGeraHinen OliCin NiiiiIIiiN JuKeVaiNeN TietoPaketti, Jotta DaiTan WetäYtyÄ JaLoiCtaCi Citä CulattelemaaN. EiCsJoo? Joo? JooJoo! NiiN... Gai TämÄ oLi TarcoiteTTu TieDokci CaateTTaman, Cillä Eihän Ce WaiN TämänGertaIsekCi OhjeNuorAgsi OllUt DarGoiteTTaman? EiHän? EiköCtäEi?

    *cuccuu.WiriWiriTööT:TööT*

    @@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@

    http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/nyysit/3.4.html

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Nettislangi

    @@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 50 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

EIIen kirjoitti:

Suomi hävisi taas. TAPPIO, karwas sana. Surullinen päätös kaikille niille odotuksilleni, joita mielessäni kasvatin hurmiollisesti. Jännitin Meidän puolesta, ajattelin jo kullan,,,,, yritän kestää tappion kuin suomalaineN vain voi. Odotukset olivat taas korkealla ja jälleen sama tulos: 10 vuoden odottamista ei palkittu, edes jatkopaikalla. Voi Ville, Woi Ville. Sinuun luotin yli kaiken. Teit parhaasi, kiitos siitä.

Joukkuelaji, tuo jääkiekko. Tiimi työskentelee hikiKypärässä, katsomo nauttii itkien tai hurraten. Pojat tekee työn, me katselemme ja kuittailemme.

Chat on myös joukkuelaji. On tietyt "säännöt" kohdella samassa liemessä olevia. Jääkiekossa on tuomariPeliä, huonoja ketjuja, nopeita hyviä hyökkääjiä, parhaita puolustajia. Työnjako on selvä.

Chatissa työnjako ei olekaan selvää. On olemassa "Bellet ry/puschkajussit". Toiminta ei perustukaan sääntöihin, peli ei olekaan reilua. Hyviä ihania asioita joutuu etsimään, hyviä vitsejä odottamaan, Myönteistä ja positiivista asennetta -- kaipaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu