Kissoja inhimillistetään, miksi?

Minulle kissat ovat aina olleet kumppaneita, ELÄIN-kumppaneita. Pidän kissoja esteettisinä olentoina joiden tarkkailu tuottaa minulle mielihyvää, ja joiden kanssa harjoitettu "kommunikointi" rikastaa elämääni. Olen pyrkinyt ymmärtämään kissaa kissana, eli luotan Desmond Morrisin näkemyksiin sen luonteesta. En yritä inhimillistää kissaa. Mutta väistämättä on käynyt niin että varsinkin yksi edesmennyt kissa on tuntunut minulle niin rakkaalta, että sitä on kuvitellut siinä eläinsuhteessa olleen jotakin aivan erityistä. Ehkäpä minulla kuitenkin on taipumus henkisen katsomuksenikin takia (panteismi) nähdä jotakin TIETOISTA kaikissa luontokappaleissa?

Kotikissa ei kuulu luontoon, varsinkin jos se on leikattu ja kykenemätön elämään normaalia elämää eli lisääntymään ja elämään omillaan. Suomen luontohan ei kissalle talvisin kokopäiväisesti sovellu.

Kissa ei minulle ole lapsen korvike (en halua lapsia, en missään muodossa), ja minua on joskus hieman ärsyttänytkin se että eläin on minusta riippuvainen kuin emostaan. (Heti naukuen kimpussa kun tulee väsyneenä kotiin.) Kissa ei myöskään ole lelu. Kammoan sellaisia näkemyksiä että voi ottaa kesäkissan ja lopettaa sen sitten kun se ei enää sovi perheen elämään!

Minun kissani (joita aikoinaan oli 4) eivät häirinneet minua lemmenelämässäni, mutta miehiäni ne ärsyttivät. Exäni valitti että muuan kissani kyttää häntä ulkoa vessanikkunasta. Nykyinen mieheni koki vastenmieliseksi sen että samassa parisängyssä missä yritimme lempiä makasi kissa tai pari unessa, tai sinne yritti tulla kissa. Eikä välttämättä omakaan toiveeni ole harrastaa lemmenleikkejä kissaläjässä... Se minua kuitenkin suretti että lempikissani lopetti jaloissani nukkumisen kun kumppanini tapasi unissaan potkia sitä päähän. Ehkä jonkinlaista mustasukkaisuutta siis ilmeni miesten taholta kissojani kohtaan, mutta toisinpäin en sitä havainnut. (Kissat eivät esim. pissanneet miesteni kenkiin, kuten olen kuullut tehtävän.) Itse en ollut mustis kun tapasin nykyisen mieheni kun hänellä oli vielä kissa ja pari koiraakin hoidossa - vaikken olekaan koiraihminen. Mustasukkaisuutta kissojen välillä kyllä ilmeni! Esim. yhden ollessa sylissäni toinen yritti purra sitä persauksiin kun halusi itse syliini... 3 muun kissan emo puolestaan ei sietänyt ex-pentujaan pätkän vertaa.

Joskus kuulee varsinkin miesten sanovan ettei kissaa saa kastroida. En ole kuitenkaan huomannut kissojen kärsivän asiasta hetkellistä kipua kummemmin. Mikäli lajin säilyminen on turvattu (ja ainahan jossakin pentuja tulee), on parempi kastroida ne joiden elämä olisi vain kurjaa jatkuvan kiiman vallassa, varsinkin jos ne eivät pääse ulos viettitoimintojaan tyydyttämään. Kissan elämässä kyse on kuitenkin parittelusta, ei seksistä kuten ihmisillä. Miestä ja kollia (tai naarasta ja naista) ei voi mitenkään vertailla.

Henkilökohtaisesti jouduin lopettamaan yhden kissan, juuri lempikissani. Se oli kyllä kamalimpia asioita mitä olen kokenut. Syytin itseäni siitä että riistän hengen, ja siitäkin syytin että olin antanut sen riutua 2 viikkoa ennenkuin tein mitään. Koin itseni todella surkeaksi ja olin hyvin katkera siitä että minun piti luopua lempparistani jo 10 v jälkeen. Ehkä uuden kissan ottaminen auttaisi, mutta tällä hetkellä kissanpito ei ole mahdollista. Se tuottaa minulle jatkuvaa tuskaa, sillä joudun myös asumaan yksin vaikka minulla kumppani edelleen onkin.

Minulla on kolme lasta ja yksi kissa(alle 1 v.). Otettiin kissanpentu vasta sitten, kun nuorin lapsista oli täyttänyt 4 v. Ei tulisi mieleenkään pitää kissaa lapsena, ei kissan äly sentään niin korkeatasoinen ole. Mutta lapsettomat ihmiset voivat hyvinkin ajatella, tietoisesti tai ei, olevansa kissansa äitiä tai isiä.

mutta eikö olisi hyvä tehdä haastattelulomake, selkeillä kysymyksillä lienee helpompi saada todellisia vastauksia? Tietysti vapaamuotoisessa tekstissä tulee esille monia seikkoja, joita ei edes osaa kysyä.

En nyt ole tilanteessa jossa voisin kunnolla kirjoittaa omista lemmikeistäni, lyhyesti vain, ettei ainakaan minun kissani kuulu luontoon - eihän siellä ole vuodetta eikä ruokakuppia.....

Ihan aluksi, meillä ei ole lapsia eikä tule ja tämä on täysin oma valinta, silti kissat eivät meille ole lapsen korvikkeita vaan kissoja isolla K:lla. Mielestäni lapsen oikeuksiin kuuluu syntyä toivottuna!

Olen aina "rakastanut" kissoja, niitä on meillä kotona ollut niin kauan kun minä voin muistaa, siis todella kauan;-)) eikä niitä koskaan ole pidetty muina olentoina kuin kissoina. Aikoinaan meilläkin kissat kulkivat vapaina kuten siihen maailman aikaan oli tapana (enemmän kuin nyt) ja kun itsenäistyin oli selvää, että kissani eivät tule olemaan muuta kuin sisäkissoja (minulla on myös 17 v. maatiaiskissa rotukissojeni lisäksi).

Kissojen pitämisestä lemmikkeinä, kuten myös koirien olen myönteisellä kannalla, ovathan ne itse aikoinaan etsiytyneet ihmisen lähelle ja seuraan. Exoottisten eläinten, kuten käärmeiden, liskojen, hämähäkkien yms. pitäminen taas on mielestäni arveluttavaa jo pelkästään senkin vuoksi, etteivät ihmiset välttämättä osaa niitä kunnolla hoitaa (eivät toki aina kissoja ja koiriakaan:-(() ja niiden vaatimat elinolosuhteet on järjestettävä huolella.

Jos ajatellaan eläinten asemaa, pitäisi tietysti lähteä siitä, että niiden paikka olisi luonnossa, mutta se koskee kaikkia eläimiä, ei vain lemmikkejä vaan myös tuotanto puolta. Eihän niitä ole luotu ihmistä varten vaan vapaiksi, mutta jokainen tietää sen olevan mahdotonta nykypäivän maailmassa.

mielestäni paras esimerkki eläinten inhimillistämisestä löytyy "elämäni eläimet" sarjan ongelmaosiosta, sitä katsoessani olen pannut merkille, että lähes jokaisessa ongelmassa (kyseessä lemmikit) on ongelman taustalla vääränlainen suhtautuminen eläimeen. Sille on annettu jokin muu kuin eläimen osa ja käytös sitä kohtaan on tehnyt eläimestä hallitsevan osapuolen, eläimeltä puuttuvat rajat ja asema, enkä tarkoita, että se pitäisi alistaa. Siis summa summarum, kyllä eläimiä inhimillistetään aika tavalla vaikk´eivät kaikki siihen toki sorru.

Lempimisestä; meillä pyritään sen toimituksen suhteen rauhaan, niin kissojen kuin ihmistenkin osalta;-)) (kasvatan kissoja), vaikka olen toki ollut auttamassa kollia hankalan naaraan kanssa:-D

Kissasta lemmikkinä vielä sen verran, että kissa ei pärjää Suomen luonnossa vapaana eläimenä, joten lemmikkinä sen elämä on turvattu tai toinen vaihtoehto olisi palauttaa kissa takaisin sinne mistä se on lähtöisin ja mikä sitten takaisi sen, etteivät ne saapuisi uudelleen.

Isommassa laumassa huomaa sen, että kissat käyttäytyvät kuitenkin lajilleen tyypillisesti, muiden kissojen suhteen vaikka asuvat ihmisten kanssa. Jotkut kissat näyttävät myöskin ottavan ihmisen laumansa jäseniksi ja käyttäytyvät sen mukaan minkä aseman ovat ihmiselle laumassaan ajatelleet. Heittäytyvät selälleen (alistuvat johtajalle), nuolevat kasvoista ja purevat satuttamatta (osoittavat yhteenkuuluvuutta, tätä tehdään laumassakin vain läheisten yksilöiden kesken), tekevät tutustumis riittejä ihmisille, kuten tulevat suoraan kohti, ohittaen hyvin läheltä (yleensä kasvoja) ja kääntävät takapuolensa haistelua varten (kissat tekevät tätä toisilleen jatkuvasti).

Ihmiset jotka inhimillistävät eläimet, eivät osaa "lukea" eläimen käytöstä oikealla tavalla ja ihmettelevät kun eläin käyttäytyy esim. virheellisesti (pissailut vääriin paikkoihin mm.)

Voisin vastaillakin esittämiisi kysymyksiisi, mutta mailitse. En jouda kovin kauaa aina koneella olemaan ja tekstiä kuitenkin tulisi suht paljon. Kolme kissaa minulla ja poikaystävälläni jaloissa pyörii ja rikastuttaa elämäämme.
Suuri toiveeni olisikin alkaa jossain vaiheessa kun on isompi asunto ja isommat tulot, kasvattaa kissoja.

Saisinkos mailiosoitteesi? Voit sen vaikkapa mailata suoraan minulle;

[email protected]

~Kissatar~

Jos nyt ihan oikeasti olet eläinlääkiksessä
ja aiot tehdä gradun, jossa perehdytään
"sivujuonnetta merkittävämmällä tavalla"
kissojen suhtautumiseen ihmisten väliseen
lemmiskelyyn, niin suosittelen, että keskustelet
gradustasi vielä kerran ohjaajasi kanssa.

Vaikka aihe tuntuisikin sinusta mieluisalta,
se ei välttämättä ole sitä gradun tarkastajien
mielestä. Myös tutkimusmenetelmiä olisi hyvä
miettiä. Gradua kun ei voi tehdä pelkästään
haastattelujen perusteella, ainakaan
eläinlääketieteessä. Vai oliko sinulla jotain
muutakin referenssiä aiheesta?

Olen luullut, että eläinlääkärit (niinkuin ihmislääkäritkin) valmistuvat eläinlääketieteen lisensiaateiksi, siis tekevät lisensiaattityön, ei pro gradua. Voin toki olla, että olen käsittänyt väärin, mutta kieltämättä epäilys heräsi... Nimittäin tällaista tutkimusta tekevän olisi asiallista esittäytyä ihan koko nimellään ja yhteystiedoillaan - tässähän "Johanna" kehotti meilaamaan, muttei maininnut meiliosoitettaan, puhumattakaan muista tiedoista. Joten hieman minusta nyt haiskahtaa ;)

Heipä hei,

Yksinkertaisesti, lyhyesti vastattuna kysymykseen miksi? Ihminen on ainoa maanpäällä elävä olento jolla on inhimillisyyttä. Eläimillä sitä ei ole.
Ihminen on evoluutiossa kehittynyt ja sivistynyt olento ja kaikki eläimet ovat alempi kasteisia.

Ihminen on inhimillinen eläintä kohtaan luonnostaan. Joskus se voi saada jopa sairaallollisia piirteitä. Esim. eläimiin sekaantujat.

Väitteessi/olettamuksesi, että ihminen inhimillistää eläintä sen vuoksi, että ihmisellä ei ole lapsia tai häneltä puuttuu parisuhde. Minusta tämä on ihan lapsellinen olettamus..:)
Jos ihminen on psyykkisesti jollain tasolla sairas asia voi niin ollakkin. Mutta terve ihminen tiedostaa ihmisen ja eläimen erot.

Toisaalta myös olettamuksesi ei päde laisinkaan lapsiin, jotka ovat hyvinkin ns. inhimillisiä eläimiä kohtaan ja voivat kokea valtavaa surua (enemmän kuin aikuiset) eläimen kuoltua. Lapsilla tuskin on tarvetta saada lapsia tai partneria vielä esim. 6-vuotiaana.

Olen eläinrakas. Meillä on aina ollut erilaisia eläimiä. Minusta tässä inhimillisyydessä on enemmänkin kyse siitä, että normaali-ihminen ei halua tuottaa eläimelle kipua ja näin haluaa antaa lemmikillensä hyvät elin mahdollisuudet. Koska lemmikit yleensä ovat myös kesyjä niin ihmisen ja eläimen välille syntyy luottamusside, jota sitten vaalitaan hyvillä elinolosuhteilla.
Missään nimessä ei ole kysymyksessä eläimen tasapäistäminen ihmiseen tai päinvastoin, vaan luoda lemmikille hyvät elinolosuhteet perheessä.

Ihmisten luonteen eroavaisuudet tulevat hyvin esiin katsoessa eri perheitä, joilla on lemmikkejä. Toiset pitävät eläimistä enemmän, kuin toiset. Fakta on kuitenkin se, että tosipaikan tullen, kukaan ihminen (ellei ole sairas) ei laittaisi lemmikkiään ihmislapsen edelle. Jos on valittava jompi kumpi. Ihminen voittaa varmasti.

Ihminen pääsee koskaan eläimen 'tasolle' tai päinvastoin. Eläin on hyvin primitiivinen ja ihminen on kehityksen yläpää.

Minäkin rakastan eläimiä mutta annan niiden olla sitä mitä ne ovat..eli eläimiä..:)