20 metrin kävemee katua koiranomistaja.
20 m välein välein raahataan elukkaa tästä haukkumaan kotini edustalle. Suurin osa päästää kiinni raja - aitaamme, jossa kissamne kesällä mielellään istuskelisi omalla pihalla oman raja - aidan alla.
Kotimme on parin metrin päässä kadusta
Vähän alempana ja vähän ylempänä rinteessä olisk leveät tiet kevyen liikenteen väylineen.
Lähellä metsää. Pururataa.
Mutta koiranomistajat haluavat väkisin tuoda eläimensä toisten kotiin.
Vihainen hurjistinut melu aiemmin jopaparin mimuutin välein koirienhaukkuessa, tsuotonjos naapurit seisoo pihoissa tai pitöä koiransa pihassa.
Lapsiperheet samalla tavalla sosiopaattisia, itsekkäittä. Miksi huudat toistenkotien ezustslla kuin peto, tai miksi et käytä kevyenkiikentren väylää, jos ihmiset tidtää jonkun kärsivän melusta ihmiset meluaa sitö enemmön. Suonessa.
Suomalaiset ovat sadisteja. Ei missään muussa massaa ole tätä mopoviritystouhuakaan
Vai onko tälllainen täysin tuntematon ongelma muualla. Eli ihhmisjono johtuu yhteisövainoamisesta, joks aloitettu 2006-7.
Muualla koiridta tai lapsiperheistä ei tule häiriötä?
Onko koranomistajissa keskimääräistä enemmän öykkäreitä, koulukiusaajia, pahoja iihmisiä
Anonyymi-ap
0
54
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005378817Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo8376224h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?102252Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1751332Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17996Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.41817- 51797
Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57772Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?72764En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.37672