Muuttolintujen aurat melkein hävinneet,epäilen syyksi alueellemme rakennettuja tuulimyllyjä,ovat varmaan siirtyneet itäisemmille reiteille.
Muuttolinnut
Anonyymi-ap
2372
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Muuttolintujen katoon tuulimyllyt ole syyllinen, ihmisen toiminta ympäristölle syy ja muuttomatkat verottaa kantaa. Ei tuulimyllyt oikein nättejä suomalaisessa järvimaisemassa.
Missä lukee, ettei tuulimyllyt ole syyllisiä ?
Missä lukee ettei jokin muu syyllinen, on todettu tuulimyllytkin aiheuttaa lintukuolemia, hyönteiskato suurin syyllinen pikkulintujen vähenemiseen, hanhien ja joutsenten kannat lisääntyneet muista syistä, hanhien kesyyntyminen on tuonut haittaa, onko hanhien vika jos muuttoreitti osuu suomen alueelle.
Ihminen ajattelee vain itsensä kannalta.
pe
Läheinen pikkumetsikkö on ollut pikkumuuttolintujen meno-paluun levähdyspaikka.
Voi sitä tirskumista tai juoruilua, kun kokoontuvat lähtöön.
Kait Viron kautta. Missä nyt rastaat talvehtivat saati peipposet jne.
Beng
Meilläpäin rastaita sun muita pikkulintuja ympäri vuoden :)
Skånepåg
eikö todellakaan ylen toimittajat keksi parempia valheita sielä hybridikeskuksessa lapsetkin keksivät parempia valheita
olin ulkona ja kuulu hanhien ääni, muuttaako ne yölläkin
PS Putkosen mukaan lepakot räjähtelevät tuulimyllyjen läheisyydessä, suomessa asuu Putkosen mukaan 650 000 ihmistä vaaravyöhykkeellä, montako ihmistä on sairastunut tuulimyllyjen takia.
Edellisten vaalien alla pidetyssä vaalikeskustelussa Putkonen puolusti turvetta koska se työllistää 200 000 henkilöä.
Noo-o.
Asuuko Hra P. tuulimyllyn läheisyydessä turvesuon laidalla?
Turpeen osuus on 4 % energian tuotannosta.
Miksei jätettä hyödynnetä enemmän. 2 % energiantuotannosta. Jätettä syntyy jatkuvasti, turvetta ei synny ihan hetkessä.
Voikohan turvevoimalat muuntaa jätevoimaloiksi?
Beng
Jätteitä hyödynnetään monella tapaa myös polttamalla.
Linnut vähissä.
Tälle syksylle pöndellä näkyi lähinnä kurkia ja hanhia, muuttoreissulla. Muuten on linnut hävinneet liki kokonaan. Tuulimyllyjä ole mailla, ei halmeilla.
Mutta peltoo piisaa. Metät kaadettu, pelloiksi raivattu. Pellot salaojitetut. Lisäks suuri osa pelloita potulla, siis suurimman osan vuodesta mustana, tai valkoisena, vain syksyä kohden potunvarret vihertää. Koska ei kukkia, ei oikein muutakaan, ei pörriäisiä. Noh, ampiaisia jonkin verran, mutta jopa sääsket vähissä. Koska oikein mitään syötävää linnuille ei ole, ei ole sitten lintujakaan.
Noh, myyriä ja rottia on, koska on pottuja ja jopa viljaakin, kettu ilmaantunut maisemiin niitä popsimaan. Lisäks sudet kiertelee nykyisin siinäkin hollilla, koska ei tosiaan ole metiköitä, net haeskelee laajalta alueelta syötävää.
Mutta juu, ihmisen ansiota on linnuttomuus, jopa muuttolinnut lentää yli, koska ei viiti turhaan pysähtyä. Tuulilyllyillä ei ole yhtään mitään tekemistä asian kans, vaikka ihmiset niitäkin rakentelee..
=DW=
Saattaa olla,että myllyt sekoittaa lintujen "suunnistuslaitteet" ja ne välttävät niitä.
Armeija on kieltänyt tuulimyllyt itärajalla tuthahäirinnän takia.
Kurjet ainakin tarvitsevat sammakoita evääksi, luulisin.
Beng
Milloin olette viimeksi nähneet sammakon siis isåhan oikean pomppivan. En tarkoita niitä, mitä tulee suusta.
Eilen näin,tosin kuolleen,jäänyt kai auton alle.
Tuntemani vihreät vastustavat tuulimyllyjä, tosin he vastustavat kaikkia muitakin energian tuotantomuotoja. Heidän ratkaisu kaikkeen on energian säästäminen.
Viime viikkolla keskusteltiin tuulimyllyistä niin vihreät vaati sitä lisää, alunperin olivat sitä vaatimassa, ydinvoimassa kääntyneet sitä suosivaksi kun todettu se turvalliseksi, onko se turvallinen sopii kysyä kun euroopan suurin ydinvoimala sijaitsee ukrainassa jota venäjä panttaa, venäjä voi aiheuttaa sen tuhoamisen kuten kaasuputken räjäytyksen.
Ei siellä Afrikassa, jossa isommat linnut viettävät talvikuukaudet ole tuulivoimaloita. Siellä on vain kova kuivuus. Kuumuus ja kuivuus saavuttanut myös etelä-keskieuroopan. Hyönteiset kuolee janoon ja luontaisen nektarin puutteeseen kukista, linnut nälkään, elleivät sitten kuolleet lintuinfluenssaan.
Linnut osaavat väistää tuulimyllyjen siivet ja asiansa osaavat tuulivoimaloiden rakentajat ja niiden hyväksyvät viranomaiset osaavat asentaa tuulivoimalat sellaisille alueille joissa niistä ei ole haittaa linnuille tai muille faunaan kuuluville eläimille.
Linnut todellakaan eivät osaa väistää tuulivoimaloiden viuhtovia siipiä. Tuulimyllyjähän nuo eivät ole, myllyissä jauhettiin viljaa...
Tuulivoimaloiden sijoittelussa ei liioin oteta huomioon lintuja, linnut lentävät ja niiden tiet ovat tutkimattomat, toki muuttomatkoista ja silloin käytetyistä reiteistä jotain tiedetäänkin mutta esim. Helsingin edustalle suuniteltu hienosti nimetty merituulipuisto olisi tullut ihan suoraan muuttolintujen reitille...se jäi toistaiseksi taloudellisista syistä odottamaan mutta ei siinä lintuja ajateltu...
Esim. joutsenet törmäilevät jopa kiinteisiin sähkölinjoihin, saati sitten että jotenkin osaisivat niitä heiluvia pitkiä tuulivoimaloiden siipiä väistellä, ei onnistu...
Pari punatulkkupariskuntaa on tullut. Aika useina vuosina lähitienoollaa asustaneet talven. Ne tunnistaa äänestä. Olen jo aiemmin kuullut niiden vihellyksentapaisen, mutten ole nähnyt. Tuleeko kohta talvi, tuleeko lunta ja pakkasta. Yöäk. Pari päivää ennen joulua puuterilunta kiitos. Olis helpompi kävellä. Naskalien laitto kenkien pohjiin ei ole helppoa.
Ja piikkilenkkarit ovat hyvät pelkkään ulkoiluun.
Beng
Huomenta, heräsin.
Talvi ainakin yleensä on tullut.
Talven tulon varmisti Tilhiparvi, mikä syöpötteli pihlajanmarjoja. Helisivät puussa.
Sitten pörhälsivät lentoon ja kokoontuivat korkeampaan puuhun.
Pakkasta? Lunta? 7 - 10 päivän päästä.
Beng
En ole nähnyt tilhiä joten meille ei tule talvea. Tosin ei miellä ole pihlajissa marjojakaan.
Ovikranssista jotkut linnut aikoinaan yrittivät saada ravintoa, mutta eivät ne marjannäköiset oikeita olleet.
Ihan jos ihminen ostaisi nakin eikä se nakki olisikaan, näin vakaasti ottaen.
Beng