Vanhuudenpelko

Tulee jotenkin ahdistava olo jos vaikka joutuu toisten armoille ja hoidettavaksi. On niin paljon kertomuksia kuinka hoitajat käyttäytyvät rumasti hoidettavaa kohtaan ja varastavat jne. Onko kellään ollut lähipiirissä tällaista
111131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 111

Vanhimmat

Yleiseti.

Hyvin sama juttu, kuin käytetyissä autoissa, vuosimalli ei ratkaise kaikkea, kilometrit vaikuttaa myös paljon. Sanana vanhuus on siis moniselitteisempi.

Jokatapuksessa reissussa rähjääntyy ja vanheneminen on ihmisen perseintä aikaa. Swe sitten riippuu yksilöstä, kuinka pitkä on elinkaari, eikä pitkä elinkaari ole välttämättä edes hyvä tavoite.

On kait niitä esimerkkejä kaikilla, Jotkut vanhenee vähillä vuosilla ja jotkut kituu satavuotiaiksi. Ei venhenemisessa mitään kivaa ole, terveys määrittää yleensä elon mielekkyyden. Jotkut vaan elää liian vanhoiksi kilometreihinsä nähden ja se täysin perseestä.

Noh, kannatan eutanasiaa, se ois monille hyvä ratkaisu. Eläminen vanhaksi ihan ok, jos elo ok, kaikilla ei ole.

=DW=

Äänestä
  • Ei ole kiva huomata kuinka vähitellen lahoaa.

    Äänestä

  • liekko kirjoitti:

    Ei ole kiva huomata kuinka vähitellen lahoaa.

    Woi olla, mutta ihmisestähän lahoaa vain kuori. Surullista, jos muuta ei ole. - Nm. Henki ei haperru

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Woi olla, mutta ihmisestähän lahoaa vain kuori. Surullista, jos muuta ei ole. - Nm. Henki ei haperru

    Se on totta. En ole tässä kuoressani ihan kotonani kaikin ajoin.
    Mutta onneksi voin kertoa, en vaihtaisi kuortani kuitenkaan, se on minun kroppani. Siihen olen tottunut ja sen kanssa pärjään.

    Äänestä

  • liekko kirjoitti:

    Se on totta. En ole tässä kuoressani ihan kotonani kaikin ajoin.
    Mutta onneksi voin kertoa, en vaihtaisi kuortani kuitenkaan, se on minun kroppani. Siihen olen tottunut ja sen kanssa pärjään.

    Ai niin, henki unohtui, se on ihan sama kuin ennenkin, onneksi.

    Äänestä

Tärkeintä mitä hoitokotiin siirtyneellä on ulkopuolelta, on ainakin yksi aidosti välittävä ihminen. Mieluummin noin oman itsen ikäinen. Nuoret hoitajat eivät ymmärrä vanhaa, se on osaamattomuutta ja kokemattomuutta, ei välttämättä välinpitämättömyyttä tai kylmyyttä vaikka niitäkin esiintyy. Ammattitaito on puutteellista, kun on pikakoulutettuja uusia hoitajia. Siksi on erinomaista, että hoitokodissa käy hoitoauto, josta tullaan tekemään vaativammat toimenpiteet.
Tämä välittävä ihminen tietää hoidettavan tapoja ja voi kertoa niistä rakentavsti henkilökunnalle. Muuten kaikkia hoidetaan kuin liukuhihnalla, vähän esineellistäen. Eihän hoitaja voi tuntea potilaan luonnetta ja tarpeita jos ei sitä joku kerro. Paljon on kuitenkin hyvää, kokoaikainen perushoito, parempi kuin kotona jossa mahdollisesti työssä käyvä lapsi tai kotihoito käy häthätää auttamassa. Kotihoidon kertakäynti parikyt minuuttia, suihkutuspäivänä puolisen tuntia.

Äänestä
  • "kun on pikakoulutettuja uusia hoitajia."
    Mitä ihmeen "pikakoulutettuja" ?
    Onko sairaanhoitajan tai lähihoitajan koulutus muuttunut ?
    Hoitoavustaja ei ole hoitaja eikä ammattinimikettä 'hoitoavustaja' liitot tunteneet
    vielä vuosi sitten ollenkaan. Sitä ei virallisesti ole.

    Äänestä

  • "hoitokodissa käy hoitoauto". Kerro lisää !
    Käykö niitä kunnallisissa vai yksityisissä hoitokodeissa ja mitä
    niitten toimenkuvaan kuuluu ?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    "hoitokodissa käy hoitoauto". Kerro lisää !
    Käykö niitä kunnallisissa vai yksityisissä hoitokodeissa ja mitä
    niitten toimenkuvaan kuuluu ?

    Älä haasta riitaa turhasta asioista. Keksi jotain muuta tekemistä. Joutava toisten kiusaaminen on sinulle huono karma. Kirjoitus virheistä mollaus ei ole hyvän ihmisen merkki vaan tyhmän ja pahan. Jos vaivaa jokin nuppia ei ziihen auta ivalliset jutut.

    Äänestä

  • Itse olen ollut hoitokodissa työssä puolen elämääni . Muistan miten yhden vanhuksen lapset olivat tehneet pienen kirjan tämän ihmisen elämästä , tavoista ja mitä hän oli saavuttanut elämänsä aikana
    Se helpotti meitä hoitajia tuntemaan tämän ihmisen , joten itsekkin ajatellut sellaista kirjaa
    Tehdä

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Itse olen ollut hoitokodissa työssä puolen elämääni . Muistan miten yhden vanhuksen lapset olivat tehneet pienen kirjan tämän ihmisen elämästä , tavoista ja mitä hän oli saavuttanut elämänsä aikana
    Se helpotti meitä hoitajia tuntemaan tämän ihmisen , joten itsekkin ajatellut sellaista kirjaa
    Tehdä

    00:59
    Aika jännä idea. En olisi uskonut, että hoitohenkilökunta lukisi saati käyttäisi stooria hoitotyössä henkilön hyväksi.
    Enpä ole moista ennen kuullut.
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Älä haasta riitaa turhasta asioista. Keksi jotain muuta tekemistä. Joutava toisten kiusaaminen on sinulle huono karma. Kirjoitus virheistä mollaus ei ole hyvän ihmisen merkki vaan tyhmän ja pahan. Jos vaivaa jokin nuppia ei ziihen auta ivalliset jutut.

    Sinä Anonyymi 11.10.2022 00:09 Kiitos kommentista. Vastaan tähän nuo epäselvät, ammattisanastoa en omaa, kokemusta pitkästä kanssaelämisestä kyllä. Ehkä ilkeilijällä ei ole muuta kanavaa, annetaan olla.
    "hoitokodissa käy hoitoauto". Kerro lisää !
    Yksityisessä hoitokodissa jossa kunta osallistuu maksuihin, käy liikkuva sairaanhoito, joka rokottaa äkillisesti tarvittavan voimakkaamman kipulääkkeen, avaa hengitystien ahtautumista, laittaa kanyylin, nesteyttää kuivuneen, neuvoo laitteiden käytössä, esim. limanimijä ym. varmasti muitakin asioita, jotka eivät ole sattuneet kohdalle.
    "kun on pikakoulutettuja uusia hoitajia."
    Kielitaidon puute on valtava ongelma. On henkilöitä, jotka eivät juuri ymmärrä kieltä lainkaan. On selvä etteivät pysty kommunikoimaan lainkaan vaikeasti ääntävän tai sekavia puhuvan muistisairaan kanssa. Läheinen voi toki etsiä hoitajan ja kysyä, mutta kun heitä on vain yksi, niin ei pienemmillä halua häiritä. Usein tulee tilanteita jossa asukas tarvitsee selitystä, ei vain silloin kun läheinen on paikalla. Toki uusienkin on jossakin opeteltava, sen ymmärrän, mutta pikana suomea ei opi kukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Itse olen ollut hoitokodissa työssä puolen elämääni . Muistan miten yhden vanhuksen lapset olivat tehneet pienen kirjan tämän ihmisen elämästä , tavoista ja mitä hän oli saavuttanut elämänsä aikana
    Se helpotti meitä hoitajia tuntemaan tämän ihmisen , joten itsekkin ajatellut sellaista kirjaa
    Tehdä

    Anonyymi 11.10.2022 00:59
    On ollut teillä kiva ja aktiivinen työyhteisö jos olette jaksaneet oikein pienen kirjan lukea. Hyvä idea.
    Hoitajissa on eroa, toiset muistavat yksittäisen vanhuksen pienet valinnat (inhoaa piimätuotteita, ei tarvii huutaa kun kuulee hyvin, haluaa että puetaan eikä pidetä salissa pakkohaalarissa (=hygieniahaalari) ....

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    00:59
    Aika jännä idea. En olisi uskonut, että hoitohenkilökunta lukisi saati käyttäisi stooria hoitotyössä henkilön hyväksi.
    Enpä ole moista ennen kuullut.
    Beng

    On hoitokoteja, joissa tuon kaltaisen kertomuksen hoidettavasta voi tehdä valmiisiin kysymyksiin vastaten. Kysymyksillä kartoitetaan kunkin elämänkaari töitä, harrastuksia, ihmissuhteita yms. kaikkea myöten. - Nm. Ei niiin uusi idea

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Eikä huono idea.
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Eikä huono idea.
    Beng

    Näin tehdään historia, elintavat ja mieltymykset silloin kun hoitokotiin asuakas menee. Mekin huolellisesti kolmen kimpassa. Eipä sitä esillä pidetä, ehkä puoli vuotta jotain siitä muistetaan. Parin vuoden kuluttua on jo lähes koko hoitajakaarti vaihtunut. Ei niitä vanhoja enää kukaan lue eikä kaikki pystykään.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sinä Anonyymi 11.10.2022 00:09 Kiitos kommentista. Vastaan tähän nuo epäselvät, ammattisanastoa en omaa, kokemusta pitkästä kanssaelämisestä kyllä. Ehkä ilkeilijällä ei ole muuta kanavaa, annetaan olla.
    "hoitokodissa käy hoitoauto". Kerro lisää !
    Yksityisessä hoitokodissa jossa kunta osallistuu maksuihin, käy liikkuva sairaanhoito, joka rokottaa äkillisesti tarvittavan voimakkaamman kipulääkkeen, avaa hengitystien ahtautumista, laittaa kanyylin, nesteyttää kuivuneen, neuvoo laitteiden käytössä, esim. limanimijä ym. varmasti muitakin asioita, jotka eivät ole sattuneet kohdalle.
    "kun on pikakoulutettuja uusia hoitajia."
    Kielitaidon puute on valtava ongelma. On henkilöitä, jotka eivät juuri ymmärrä kieltä lainkaan. On selvä etteivät pysty kommunikoimaan lainkaan vaikeasti ääntävän tai sekavia puhuvan muistisairaan kanssa. Läheinen voi toki etsiä hoitajan ja kysyä, mutta kun heitä on vain yksi, niin ei pienemmillä halua häiritä. Usein tulee tilanteita jossa asukas tarvitsee selitystä, ei vain silloin kun läheinen on paikalla. Toki uusienkin on jossakin opeteltava, sen ymmärrän, mutta pikana suomea ei opi kukaan.

    Ehkä ilkeilijällä ei ole muuta kanavaa, annetaan olla.
    "hoitokodissa käy hoitoauto". Kerro lisää !

    Mitä ihmeen ilkeilyä kysymyksessä on ?
    Ei kaikilla ole tietoa mistään "hoitoautoista".
    Eikö se ihminen, joka tietää, voi yksinkertaisesti vastata ?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sinä Anonyymi 11.10.2022 00:09 Kiitos kommentista. Vastaan tähän nuo epäselvät, ammattisanastoa en omaa, kokemusta pitkästä kanssaelämisestä kyllä. Ehkä ilkeilijällä ei ole muuta kanavaa, annetaan olla.
    "hoitokodissa käy hoitoauto". Kerro lisää !
    Yksityisessä hoitokodissa jossa kunta osallistuu maksuihin, käy liikkuva sairaanhoito, joka rokottaa äkillisesti tarvittavan voimakkaamman kipulääkkeen, avaa hengitystien ahtautumista, laittaa kanyylin, nesteyttää kuivuneen, neuvoo laitteiden käytössä, esim. limanimijä ym. varmasti muitakin asioita, jotka eivät ole sattuneet kohdalle.
    "kun on pikakoulutettuja uusia hoitajia."
    Kielitaidon puute on valtava ongelma. On henkilöitä, jotka eivät juuri ymmärrä kieltä lainkaan. On selvä etteivät pysty kommunikoimaan lainkaan vaikeasti ääntävän tai sekavia puhuvan muistisairaan kanssa. Läheinen voi toki etsiä hoitajan ja kysyä, mutta kun heitä on vain yksi, niin ei pienemmillä halua häiritä. Usein tulee tilanteita jossa asukas tarvitsee selitystä, ei vain silloin kun läheinen on paikalla. Toki uusienkin on jossakin opeteltava, sen ymmärrän, mutta pikana suomea ei opi kukaan.

    Kipulääkkeinänon nykyisin kipulaastarit ja suun kautta annettavat oraaliliuokset joihin ympärivuorokautisen hoidon lähihoiutajillakin on ihan tentin jälkeen saatu virallinen lupa. Tehoavat yhtä hyvin kuin piikkinä annetut lääkkeet ellei paremminkin.

    Suoneen annettavassa infuusiossa ongelma on se että aina ei vuorossa ole sairaanhoitajaa jolla on asianmukaiset luvat ja lähihoitajilla ei ole iv- lupia.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Anonyymi 11.10.2022 00:59
    On ollut teillä kiva ja aktiivinen työyhteisö jos olette jaksaneet oikein pienen kirjan lukea. Hyvä idea.
    Hoitajissa on eroa, toiset muistavat yksittäisen vanhuksen pienet valinnat (inhoaa piimätuotteita, ei tarvii huutaa kun kuulee hyvin, haluaa että puetaan eikä pidetä salissa pakkohaalarissa (=hygieniahaalari) ....

    Hygieniahaalarin käyttöön pitää olla lääkärin määräys ja perustelut kuten myös muihin rajoituskeinoihinja sitomisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Näin tehdään historia, elintavat ja mieltymykset silloin kun hoitokotiin asuakas menee. Mekin huolellisesti kolmen kimpassa. Eipä sitä esillä pidetä, ehkä puoli vuotta jotain siitä muistetaan. Parin vuoden kuluttua on jo lähes koko hoitajakaarti vaihtunut. Ei niitä vanhoja enää kukaan lue eikä kaikki pystykään.

    Me teimme äidillemme kansion jossa oli elämästään kuvia ja kertomuksia hänestä. Oli aina huoneensa pöydällä käytettävissä ja siitä uusikin hoitaja tai opiskelija sai jutunjuurta äidistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Anonyymi 11.10.2022 00:59
    On ollut teillä kiva ja aktiivinen työyhteisö jos olette jaksaneet oikein pienen kirjan lukea. Hyvä idea.
    Hoitajissa on eroa, toiset muistavat yksittäisen vanhuksen pienet valinnat (inhoaa piimätuotteita, ei tarvii huutaa kun kuulee hyvin, haluaa että puetaan eikä pidetä salissa pakkohaalarissa (=hygieniahaalari) ....

    Kun on hyvä työryhmä niin jaksaa kyllä ottaa selville pienen kirjan sisällön ,taukoja kun on hoidossakin Esim kun potilaat ovat vessassa n ja odottelee koska ovat valmiita , niin siinä voi odotellessa lukaista joka päivä pienen kappaleen , erityisesti tämä on törkeää jos potilas on menettänyt puhe kykynsä eikä voi itse ilmaista mitä hän haluaa. Joustavuus joka työpaikalla on tärkeä asia , ja jos on hyvä porukka omalla osastolla niin mikään ei ole mahdottomuus .
    Ja jos kaikki omaa positiivisen kannan työhönsä.

    Äänestä

  • Siili2 kirjoitti:

    Me teimme äidillemme kansion jossa oli elämästään kuvia ja kertomuksia hänestä. Oli aina huoneensa pöydällä käytettävissä ja siitä uusikin hoitaja tai opiskelija sai jutunjuurta äidistä.

    Ihan niin on niin hyvä tietää asioita potilaasta juuri tälläisillä kansioilla , asioita jotka ovat tärkeitä omaisten nimiä kuvilla jne.
    Jokaisella on aikaa vilkaista näitä kansioita jos on oikea asenne työhön joka on hyvin tärkeää.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kun on hyvä työryhmä niin jaksaa kyllä ottaa selville pienen kirjan sisällön ,taukoja kun on hoidossakin Esim kun potilaat ovat vessassa n ja odottelee koska ovat valmiita , niin siinä voi odotellessa lukaista joka päivä pienen kappaleen , erityisesti tämä on törkeää jos potilas on menettänyt puhe kykynsä eikä voi itse ilmaista mitä hän haluaa. Joustavuus joka työpaikalla on tärkeä asia , ja jos on hyvä porukka omalla osastolla niin mikään ei ole mahdottomuus .
    Ja jos kaikki omaa positiivisen kannan työhönsä.

    Kyllä. Ja kansion ei tarvitse olla mikään paksu opus.

    Äänestä

Tänään tuli MOT. Se ehkä kirvoitti aloittajaa aloitukseen ?
En nähnyt sitä kokonaan, koska unohdin sen. Unohtelu on yksi
vanhuuden haitta. Mutta juu, kyllä vanhuus ahdistaa etenkin
siinä vaiheessa, kun alkaa sairastella. Sitä ennen menettelee.
Sairasteluvaiheessa alkaa kasaantua "tummia pilviä taivaalle".
Tulevaisuus alkaa ahdistaa ja pelottaakin.
Kuolemanpelkokin voi tulla sairastelun seurauksena.
Terveenä kuolemaa ei niin ajattele.

Äänestä

Sosdemiassa salataan kaikki joten teille ei näytetä ja jos jotain kerrotaan
ei näytetä tekijän naamaa osoitetta jne

hoitaja hakkaa 92-vuotiaan pyörätuolipotilaan
https://www.youtube.com/watch?v=louy-t02NSo

tämä jäi kiinni mutta matuhoitajat lähtevät usein livohkaan kotimaahansa
josta ovat paenneet henkensä kaupalla. Henki haisee

Äänestä

Kyllä vanheneminen pelottaa,
olen päättäny,
mua ei ulkolainen hoitaja hoida ikinä
jos en saa suomalista hoitajaa kuolen paskat housuissa,

on tosi surullista jos kunnat palkkaa epärehellisiä hoitajia,
mielestäni kaikki hoito alalle haluavat PITÄÄ testataja tarkistaa rikosrekisteri,
vain vastuulliset rehelliset ihmiset voi saada työpaikan kohtuu hyvällä palkalla,

Äänestä
  • Eikö toimeen tai virkaan palkattavan taustaa tarkisteta. Eikös hiljan päiväkotien hoitajien taustat ainakin tarkistettu.
    On laiskuutta palkkaajan taholta, jos näin ei tehdä.
    Näin osan ohjelmasta, missä hoitaja oli varas ja varastanut useilta vanhuksilta.
    Voi olla, että läheiset eivät usko vanhuksen kertomaa varkautta.
    Eikös joihinkin sairauksiin kuulu varkaaksi väittämistä vai onko tämä legendaa?
    Varashoitajilla on huono moraali.
    Professori korosti kunnan velvollisuutta ottaa asiakseen viedä rikostutkinta eteenpäin.
    Tietenkin se on kunnalle noloa, jos on palkannut rikollisen.
    Ennalta ehkäisevää olisi, että ainakin tiedotettaisiin, että taustat tutkitaan.
    Voi sitä isoissa sairaaloissakin varkaita olla.
    Miesten kelloja katoaa...
    Beng
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eikö toimeen tai virkaan palkattavan taustaa tarkisteta. Eikös hiljan päiväkotien hoitajien taustat ainakin tarkistettu.

    Rikollisuus ei näy palkattaessa ulospäin.
    Suurin osa hoitajista on rehellisiä eikä rikollisia. Kuten joka ammatissa epärehellisiä löytyy , varkaudet pitää hoitaa asiallisesti viranomaistoimintana.

    1Äänestä

  • Nykyään hoitoalalle palkataan käsipareja.

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Rikollisuus ei näy palkattaessa ulospäin.
    Suurin osa hoitajista on rehellisiä eikä rikollisia. Kuten joka ammatissa epärehellisiä löytyy , varkaudet pitää hoitaa asiallisesti viranomaistoimintana.

    Tosiaan. Useilta aloilta löytyy. Ei voi yhtä ammattiryhmää leimata.
    Ikävää on se, että vanhus, joka kotihoitoa tms. tarvitsee on aika avuton.
    Beng

    Äänestä

  • "Ulkolainen" hoitaja ei ole sen epärehellisempi kuin suomalainenkaan ja tekee työnsä aivan samalla tavalla hyvin - tai huonosti, jon on lepsu - kuin tämän maan hoitsukkakin. - Nm. Ei mitään eroa

    1Äänestä

  • On epärehellisiä, joilla ei ole rikosrekisteriä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Rikollisuus ei näy palkattaessa ulospäin.
    Suurin osa hoitajista on rehellisiä eikä rikollisia. Kuten joka ammatissa epärehellisiä löytyy , varkaudet pitää hoitaa asiallisesti viranomaistoimintana.

    Hei, vielä. Eiköhän palkkaajilla ole oikeus tehdä kysely jostain tiedostosta, onko rangaistuksia ihan viran puolesta.
    Näsäviisaalle: Ulospäin ei näy paljon muutakaan.
    Beng

    Äänestä

  • Minulle käy ihan minkämaalainen hoitaja hyvänsä ❤️
    Vienosti toivoisin, että saisin naisen suihkuavuksi.
    Kotihoidossa olevalla sukulaisellani (nainen) käy joskus kotihoidosta ulkomaalaisia
    miehiä pesijänä.
    Hän kokee sen kiusalliseksi, kun ei ole tottunut riisuutumaan vieraille miesten edessä
    kuin lääkärissä eikä ainakaan alasti asti.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Minulle käy ihan minkämaalainen hoitaja hyvänsä ❤️

    Laitapa kotihoitoon toive. Jospa ymmärtäisivät sinua ja saisit suihkussakäynnin miellyttävämmäksi.
    Siinä on varmaan joku tiimivastaava. Voihan olla, että joku mies taas toivoisi miesapua.

    Beng

    Äänestä

  • Vanhat persuhoitajat jäävät eläkkeelle se pahin ikäryhmä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Laitapa kotihoitoon toive. Jospa ymmärtäisivät sinua ja saisit suihkussakäynnin miellyttävämmäksi.
    Siinä on varmaan joku tiimivastaava. Voihan olla, että joku mies taas toivoisi miesapua.

    Beng

    Minulla on kokemus ja käsityskin että miehet haluavat mieluummin naisen pesuavuksi koska se mielletään naisen työksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eikö toimeen tai virkaan palkattavan taustaa tarkisteta. Eikös hiljan päiväkotien hoitajien taustat ainakin tarkistettu.
    On laiskuutta palkkaajan taholta, jos näin ei tehdä.
    Näin osan ohjelmasta, missä hoitaja oli varas ja varastanut useilta vanhuksilta.
    Voi olla, että läheiset eivät usko vanhuksen kertomaa varkautta.
    Eikös joihinkin sairauksiin kuulu varkaaksi väittämistä vai onko tämä legendaa?
    Varashoitajilla on huono moraali.
    Professori korosti kunnan velvollisuutta ottaa asiakseen viedä rikostutkinta eteenpäin.
    Tietenkin se on kunnalle noloa, jos on palkannut rikollisen.
    Ennalta ehkäisevää olisi, että ainakin tiedotettaisiin, että taustat tutkitaan.
    Voi sitä isoissa sairaaloissakin varkaita olla.
    Miesten kelloja katoaa...
    Beng
    Beng

    Olet oikeassa eräisiin sairauksiin kuuluu juuri se että epäillään kaikkea ja syytellään varkaiksi
    Useinkaan nämä syytökset eivät ole loogisia , esim suuri kohu potilaan taholta että häneltä on varastettu tiskirätti , ja ilman ajatusta että kellään ei ole mitään kiinnostusta kenenkään tiskirätteihin , ja usein ne ” varastetut” tavarat löytyvät potilaan omista tavaroista .
    Silti on hyvä pitää silmät auki sillä onhan todelliuudessakinvarastettu tavaroita , ja usein se joka on ottanut on se ”varma kortti ” muiden mielestä ja toisten on vaikea ymmärtää että juuri se ” varma kortti” voi tehdä sellaista .

    Äänestä

  • Siili2 kirjoitti:

    Minulla on kokemus ja käsityskin että miehet haluavat mieluummin naisen pesuavuksi koska se mielletään naisen työksi.

    Harvoinpa miehet edes ajattelevat kuka olisi hyvä suihku apu, kunha sen joku tekee .

    Äänestä

Ihan niin Näitä ajatuksia on varmaan meillä jokaisella . Pelko vanhuudesta ja miten kohdellaan jos joutuu hoidettavaksi
Ei kaikki ihmiset ole sopivia edes olemaan hoitoalalla , mutta niinhän se on joka ammatissa .
Mutta saa toivoa että sitä pärjäisi omillaan loppuun asti.

Äänestä
  • se on todella olisi parasta, että saa olla kotona loppuun asti, jos muutama hoitopäivä siiten ihan "lopussa", niin ei kai se ihan ihmeellistä ole.
    mutta "maata" vuositolkulla jossakin lähes liikkumattomana, sellaista ei uskalla edes ajatella.

    kuntoilu on ainakin yksi jota tulisi harrastaa ihan päivittäin , hyötyliikuntaa ja sauvakävely, mikä tahansa, kunhan ei jää olohuoneen ja keittiön väliin !

    Äänestä

En minä hyväksy ainakaan eutanasiaa. Ei ihminen voi päättää kuolemaansa . Tai voihan sen päättää mutta se on itsemurha. Ja kenen sen myrkkyjuoman sitten pitäisi pakottaa tekemään. En ainakaan voisi

Äänestä
  • Itsemurha on ok. Itse saa päättää kuolemansa niin halutessaan, mutta valitettavasti "myrkkyjuoman" joutuu sekoittamaan itse. Toivottavasti pystyn siihen, kun/jos sen aika koittaa.

    Äänestä

  • Minullekin on eutanasian ajattelu vastenmielistä , vaikka olen työssäni nähnyt kärsiviä ihmisiä ja tietänyt että lähtö on muutaman kuukauden päästä j kivut kovat , silloin aina tulee keskustelu eutanasiasta , mutta jotenkin se tuntuu kuitenkin ettei olisi oikein , ja kuka sen tekis , j olisiko siinäkin väärin käyttöä ,monet ajatukset se sana aiheuttaa

    Äänestä

Itse nähnyt hyvän Kotihoito Palvelun itä Helsingin 3 eri aluetta: Melunmäki,Myllypuro,Kontula! Kun kävin 3 henkilön luonna vuosia,Kuolivat kaikki eri aikaan Alzmeri tautiin lopulta.Toki heillä kiire.Ei heidän vika, vaan siinä liian pieni henkilökunta potilas tai asiakas määrän koti hoidon!Heidän kohdalla omaiset olivat ruuhka vuosissa ja lähinnä pitivät puhelin yhteys heihin. Vasta kun siirtyivät palaatiivinen hoito,ilmestyivät omaiset osastoille kunioitetavasti eli edes kerran viikossa!Tuttavani onnekas ,aikuiset pitkälti yli keski iän lapset, järjestivät hänet Hely Kotiin. Viellä asuu siellä itsenäisesti. Aivan mahtava henkilökunta. Aktivettiä löytyy myös talosta. Siellä on hyvä asua ja sinne pääsee myös ostopalvelu setelillä.Ei ole vain rikkaiden mahdollisuus ja saatavilla se asunto muoto.

Äänestä

Hoitakaa suhteet läheisiinne niin hyvin että ammattihoitajiin ei tarvitse turvautua. Tosin läheinenkin voi olla varas käyttää fyysistä, psyykkistä, hengellistä ja taloudellista väkivaltaa.

Äänestä
  • Jos tarkoitat hyvillä väleillä lapsiin, että he ottavat hoitoonsa, niin melkoisen laskelmoivaa, rumaa.
    En kasvattanut lastani läheishoitajaksi.
    Tehdä lapsi, jotta itselle hoitaja, on itsekästä.
    Beng
    Tiedän tapauksen: ei saanut kotoaan koskaan kiitosta, liki piikana, hoiti molemmat vanhempansa viimeiset vuodet, juoksee haudalla ja kuitenkin totuus on katkeruutta ja ylivirittynyt velvollisuudentunto. Sanoista kuultaa haikeus, kun ei ole lapsia.
    Hyvä, kiva ihminen, mutta jotain en ymmärrä. Olen varmaan rajoittunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Jos tarkoitat hyvillä väleillä lapsiin, että he ottavat hoitoonsa, niin melkoisen laskelmoivaa, rumaa.
    En kasvattanut lastani läheishoitajaksi.
    Tehdä lapsi, jotta itselle hoitaja, on itsekästä.
    Beng
    Tiedän tapauksen: ei saanut kotoaan koskaan kiitosta, liki piikana, hoiti molemmat vanhempansa viimeiset vuodet, juoksee haudalla ja kuitenkin totuus on katkeruutta ja ylivirittynyt velvollisuudentunto. Sanoista kuultaa haikeus, kun ei ole lapsia.
    Hyvä, kiva ihminen, mutta jotain en ymmärrä. Olen varmaan rajoittunut.

    Tämä rumuus ja laskelmointi on uuden soten trendi lisääntyvässä määrin. Hoidetaan kotiin lisääntyvässä määrin, velvoitetaan omaiset osallistumaan hoitoon entistä enemmän. Rumaako? Ei vaan sitä että pyritään hoitamaan entistä suurempi osa iäkkäitä yhä vähenevin resurssein.

    Äänestä

  • Kaikilla ei ole läheisiä mailla eikä halmeilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Tämä rumuus ja laskelmointi on uuden soten trendi lisääntyvässä määrin. Hoidetaan kotiin lisääntyvässä määrin, velvoitetaan omaiset osallistumaan hoitoon entistä enemmän. Rumaako? Ei vaan sitä että pyritään hoitamaan entistä suurempi osa iäkkäitä yhä vähenevin resurssein.

    Minä en ainakaan halua tulla lapseni taakaksi loppupäivinä. Hän tietää tämän.
    Hän tietää myös, että jos järkeni ei pelaa, niin kivan värisen napin saa sujauttaa mahdollisessa hoitolaitoksessa.
    En halua kaatua kotona ja lyödä päätäni ja virua veri- ja kusilätäkössä viimeiset tunnit kenties tajuten, että lähtö tuli pää edellä.

    Kuulehan ! Kokoomus kautta Risikko joskus 2007-2009 on sen takana, että laitoksiin ei enää pääse kuin vasta kuolemankielisssä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Minä en ainakaan halua tulla lapseni taakaksi loppupäivinä. Hän tietää tämän.
    Hän tietää myös, että jos järkeni ei pelaa, niin kivan värisen napin saa sujauttaa mahdollisessa hoitolaitoksessa.
    En halua kaatua kotona ja lyödä päätäni ja virua veri- ja kusilätäkössä viimeiset tunnit kenties tajuten, että lähtö tuli pää edellä.
    Beng

    Hoitolaitokseen pääsylippuun ei riitä pelkkä halu.

    Tähän ja Bengin edelliseen viestiin yhdyn täysin. En missään nimessä halua pojastani tai miehestäni omaishoitajaani. Ei heitä ole siihen työhön tarkoitettu, ammattitaitoinen henkilökunta on. Tai mieluiten myrkkypilleri.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Hoitolaitokseen pääsylippuun ei riitä pelkkä halu.

    Ei riitä. Olisikin hyvä, jos olisi saanut sukan varteen niin paljon, että pystyisi olemisestaan maksamaan yksityiselle. Äidin tai isän hyvin huonoihin oloihin joutumisesta kärsisi (ehkä?) myös jälkipolvi, joka toivoisi (ehkä?) pystyvänsä auttamaan kuluissa. Ei vanhan ihmisen ainakaan pitäisi haaskata varojaan ennen aikojaan jälkeläisille, vaan säästää omiin hoitoihinsa yms. Näin olisi kaikille paras (ehkä?).

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Tähän ja Bengin edelliseen viestiin yhdyn täysin. En missään nimessä halua pojastani tai miehestäni omaishoitajaani. Ei heitä ole siihen työhön tarkoitettu, ammattitaitoinen henkilökunta on. Tai mieluiten myrkkypilleri.

    No mitä teet kun puolisosi raihinaistuu pikku hiljaa ja asutte samassa asunnossa. Joudut osallistumaan elämäänsä vaikka et olisikaan virallinen omaishoitaja. Muutatko erilleen vai hankitko puolisollesi oman asunnon johon hälle hoidot?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Hoitolaitokseen pääsylippuun ei riitä pelkkä halu.

    Persut pahimpia roistoja laitoksissa

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Tähän ja Bengin edelliseen viestiin yhdyn täysin. En missään nimessä halua pojastani tai miehestäni omaishoitajaani. Ei heitä ole siihen työhön tarkoitettu, ammattitaitoinen henkilökunta on. Tai mieluiten myrkkypilleri.

    Minä yhdyn edellisten mielipiteisiin. En missään nimessä halua lasteni hoitavan minua. Jos/kun jalat eivät kanna ja hoitopaikkaa ei ole, niin oman käden kautta päätökseen.

    Äänestä

  • Siili2 kirjoitti:

    No mitä teet kun puolisosi raihinaistuu pikku hiljaa ja asutte samassa asunnossa. Joudut osallistumaan elämäänsä vaikka et olisikaan virallinen omaishoitaja. Muutatko erilleen vai hankitko puolisollesi oman asunnon johon hälle hoidot?

    Voin myös hankkia hänelle hoitoa omassa kodissamme. Tosin nythän oli kysymys siitä, haluanko minä läheisteni hoitavan MINUA. En halua.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Voin myös hankkia hänelle hoitoa omassa kodissamme. Tosin nythän oli kysymys siitä, haluanko minä läheisteni hoitavan MINUA. En halua.

    Minä puhuin yleisesti siitä miten omaishoitoon pikku hiljaa joudutaan vaikka ei haluttaisikaan. Kun asut samassa sinä tai yleensä samassa asunnossa asuva olet siellä 24/7. Palkatut hoitajat käyvät vain piipahtamassa hoito-ja palvelusuunnitelman puitteissa sovittujen asioiden merkeissä. Yksinasuvien (SINÄ?) Käy sitten järjestetyt palveluntarjoajat.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Tähän ja Bengin edelliseen viestiin yhdyn täysin. En missään nimessä halua pojastani tai miehestäni omaishoitajaani. Ei heitä ole siihen työhön tarkoitettu, ammattitaitoinen henkilökunta on. Tai mieluiten myrkkypilleri.

    Ihan niin kukapa haluaisi lastensa olevan hoitajana , heillä on omat työnsä j perheensä joten
    Yhteiskunnan velvollisuus on hoitaa vanhukset siksihän niitä verojakin on makseltu

    Äänestä

  • Siili2 kirjoitti:

    Minä puhuin yleisesti siitä miten omaishoitoon pikku hiljaa joudutaan vaikka ei haluttaisikaan. Kun asut samassa sinä tai yleensä samassa asunnossa asuva olet siellä 24/7. Palkatut hoitajat käyvät vain piipahtamassa hoito-ja palvelusuunnitelman puitteissa sovittujen asioiden merkeissä. Yksinasuvien (SINÄ?) Käy sitten järjestetyt palveluntarjoajat.

    Se on se kaikista kurjin asia kun esim muistisairaat eivät pääse laitokiåsiin asumaan silloin kun vielä itse haluavat sitä.
    Katselen kadun toiselle puolelle missä koti hoitaja käy neljä kertaa päivässä ja muistisairas ihminen on yksin enimmäkseen , lukitsee itsensä ulos talvella ja seisoo avuttomana vähissä vaatteissa pihalla, näin naapusrinakin sitä tuntee jonkinlaista vastuuta vaikka ei tarvitsisi . Siksi olisi tärkeä saada oireita vanhusten asuntoja joissa tarvitsevat saisivat apua

    Nythän mainostetaan tätä yhteisöllistä asumista. Siinäkin asuminen ja palvelut ovat erikseen. En ymmärrä miten tämä eroaa nykyisestä palvelutaloasumisesta.nimi vain muuttuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ihan niin kukapa haluaisi lastensa olevan hoitajana , heillä on omat työnsä j perheensä joten
    Yhteiskunnan velvollisuus on hoitaa vanhukset siksihän niitä verojakin on makseltu

    Tuo on hyvä pointti:
    .....siksihän niitä verojakin on maksettu ....
    Muistetaan tämä
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Tuo on hyvä pointti:
    .....siksihän niitä verojakin on maksettu ....
    Muistetaan tämä
    Beng

    Yeap, kannattaa vaatia ko. aiheesta seuraavissa vaaleissa kynnyskysymys. - Nm. Verot meni sotaleluihin

    Äänestä

Jakakaa jo nyt ne kultakäädyt perijöillenne. Ottakaa vaikka kuva niistä, jos olette kiintynyt käätyihin.
Helpompi niiden kodin siivoojienkin on töitä tehdä, kun ei vitjoja, kyntteliköitä ja hopealusikoita ole pölyjen pyyhdittäväksi. Jää sekin aika vaikka jutusteluun vanhulsen kanssa, ehkä huomaa joko viiraa vai ei.

Jos nyt vielä henki pihisee, kannattanee tehdä se mitä pitää, helpottaa omaa tulevaisuuttaan.

Moni vanhus tekee itsemurhan. Sitä on selitetty yksinäisyydellä. Olisiko kuitenkin pelko tulevasta, avuntarpeesta, toisten hoteisiin joutumisesta, itsenäisyyden menettämisestä ollut se itsemurhaan johtanut motiivi.
En minäkään haluaisi liikuntakyvyttömäksi, toisten avun, ehkä huonon, varaan.

Äänestä

"On niin paljon kertomuksia" ei tietenkään pidä paikkaansa. Ko. kertomukset ovat vain niitä, jotka tietyn tyyppisen ihmiset poimivat kaikesta uutisoinnista ja yleistävät ne koskemaan kaikkia ja kaikkea.

Se on yhtä typerää kuin sekin, että aikuinen ihminen pelkää. - Nm. Etsi toisenlaisia tarinoita

1Äänestä
  • Tarinoita , epäluuloinen ihminen kun ei tiedosta sitä miten vanhusten hoito on maassa .
    Ja aitten et näytä ymmärtävän että kyllä vanhuksetkin pelkäävät jokainen ajatteleva ihminen huolestuu tulevasta , mutta on varmaan helppo sellaisen elää joka kumoaa kaiken valheeksi mitä kerrotaan j kieltää myös ne tavalliset tunteet mitä vanhuus tuo tullessaaan
    Niin että kun on koko elämänsä tehnyt töitä heidän kanssaan niin on nähnyt ketun totuuden ja myös iloisia tapahtumia . Siis me ollaan erinlaisia ihmisinä ja tunnetaan eri tavalla .

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Tarinoita , epäluuloinen ihminen kun ei tiedosta sitä miten vanhusten hoito on maassa .
    Ja aitten et näytä ymmärtävän että kyllä vanhuksetkin pelkäävät jokainen ajatteleva ihminen huolestuu tulevasta , mutta on varmaan helppo sellaisen elää joka kumoaa kaiken valheeksi mitä kerrotaan j kieltää myös ne tavalliset tunteet mitä vanhuus tuo tullessaaan
    Niin että kun on koko elämänsä tehnyt töitä heidän kanssaan niin on nähnyt ketun totuuden ja myös iloisia tapahtumia . Siis me ollaan erinlaisia ihmisinä ja tunnetaan eri tavalla .

    Siinä ei kumottu mitään, vaan kehotettiin keskittämään huomio toisenlaisiin tarinoihin, koska huonot jutut ovat kuitenkin vähemmistössä, vaikka saavat paljon palstatilaa. - Nm. Etsi elämänmyönteisiä esimerkkejä

    Äänestä

On myös paljon toisenlaisia kertomuksia, niitä vaan ei kukaan kerro.

Äänestä
  • itse olen vielä vähän alle 70 v. ja liikun ja aikaa on, voisin ihan vapaaehtoisenakin käydä jollekin vanhukselle kaupassa, olla juttuseurana ja jotain pientä kyökkihommaakin voisin tehdä, en kuitenkaan mitään suursiivouksia.
    mutta , tällaisen ottanut huomioon, jos vanhus ei ihan kaikkea vaikka muista, ja ei löydä
    tavaroita tai luulee että kauppa-rahasta jäisi enemmän, tms , niin ei kylläkään uskalla, itse en koskisi mihinkään luvatta, enkä toisen rahoihin koskisi, niin se olisi aika riskihommaa, joku joka ei välttämättä muista kaikkea, voi sano mitä vaan hukanneensa.

    uskon kyllä, että sellaisia tapauksia on, että on syytäkin epäillä jotakin.
    aika hankala homma on sitten ihan virallinen hoitaja tai vapaaehtoinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    itse olen vielä vähän alle 70 v. ja liikun ja aikaa on, voisin ihan vapaaehtoisenakin käydä jollekin vanhukselle kaupassa, olla juttuseurana ja jotain pientä kyökkihommaakin voisin tehdä, en kuitenkaan mitään suursiivouksia.
    mutta , tällaisen ottanut huomioon, jos vanhus ei ihan kaikkea vaikka muista, ja ei löydä
    tavaroita tai luulee että kauppa-rahasta jäisi enemmän, tms , niin ei kylläkään uskalla, itse en koskisi mihinkään luvatta, enkä toisen rahoihin koskisi, niin se olisi aika riskihommaa, joku joka ei välttämättä muista kaikkea, voi sano mitä vaan hukanneensa.

    uskon kyllä, että sellaisia tapauksia on, että on syytäkin epäillä jotakin.
    aika hankala homma on sitten ihan virallinen hoitaja tai vapaaehtoinen.

    Ihan totta, onhan sitä vuosien varrella nähnyt muutaman epärehellisenkin tapauksen jossa vanhukselta on otettu koruja tai rahaa, mutta ne on poliisille ilmoitettu ja aina löydetty syyllinen ja lopputili tietysti sellaiselle joka ei ole työtään hoitanut odotetulla tavalla.
    Ja kukaan näistä varkaista ei ollut tummaihoinen , vaikka heitäkin oli työryhmässä mukana.
    Joten ennakkoluuloille ei saisi olla niin suurta merkitystä kuten on tänään.
    Ihmisen soveliaisuus hoitoalalle ei ole väri kysymys .
    Aika pula on nykyään suurin ongelma hoito alalla , kun hoitajien pitäisi ehtiä jokapaikaan saman aikaisesti, joten silloin tuntuu että päättäjät eivät ymmärrä että vanhukset eivät ole mitään tavaroita , he ovat ihmisiä erinlaisilla tarpeillaan ja silloin ei kello saisi olla määräävä osa heidän työssään, inhimillisyys on tärkeä asia kun hoitaa heikkoja ihmisiä

    Äänestä

Minulle käy ihan minkämaalainen hoitaja hyvänsä ❤️
Vienosti toivoisin, että saisin naisen suihkuavuksi.
Kotihoidossa olevalla sukulaisellani (nainen 87 v) käy joskus kotihoidosta
ulkomaalaisia miehiä pesijänä. Hän kokee sen kiusalliseksi.

Äänestä
  • 18:11
    Kannattaa kysyä tiimivetäjältä, yleensä sairaanhoitaja, koska jollain miehellä voi myös olla vastainen tilanne.
    Kotihoito on myös asiakaspalvelua ja sen pitää olla asiakaslähtöistä, kuten muutkin palvelut.
    Beng
    Ei saa sanoa, että kun on kiire tai vähän ihmisiä.
    Kyse viimeisistä vuosista.
    Eli kannattaa avata suu.

    Äänestä

  • Onko kotihoidossa olevan naisen pakko hyväksyä pesijäkseen mies ?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Onko kotihoidossa olevan naisen pakko hyväksyä pesijäkseen mies ?

    Ei minun mielestäni. Pestävä on asiakas. Kaipa nyt vähän toiveisiin on varaa.
    Beng

    Äänestä

  • Se on totta , se on monen vanhuksen toivomus saada suihku avuksi naisen , mikä ei aina ole edes mahdollista . Mutta meidän työpaikalla yritettiin aina vaihdella vuoroja niin että vanhus saisi toivomansa avun siinä asiassa .
    Joten kun työryhmä on joustava niin sitä voi muokkailla kaikkien parhaaksi.
    Ja kun sen tekee niin palojon helpottaa vanhusten hyvinvointiin , ja vanhukset tuntevat olonsa rauhalliseksi .
    Mutta usein päättäjät tekevät kummallisia sääntöjä asioihin mistä he eivät tiedä mitään , joten hoitajilla pitäisi olla suurempi valta olla päättämässä asioista mitkä kuuluvat heidän työhönsä
    Sillä totuus on se että he tietävät paremmin miten mikäkin asia sujuu, ja miten joustetaan tilanteissa mitä tulee esille

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Se on totta , se on monen vanhuksen toivomus saada suihku avuksi naisen , mikä ei aina ole edes mahdollista . Mutta meidän työpaikalla yritettiin aina vaihdella vuoroja niin että vanhus saisi toivomansa avun siinä asiassa .
    Joten kun työryhmä on joustava niin sitä voi muokkailla kaikkien parhaaksi.
    Ja kun sen tekee niin palojon helpottaa vanhusten hyvinvointiin , ja vanhukset tuntevat olonsa rauhalliseksi .
    Mutta usein päättäjät tekevät kummallisia sääntöjä asioihin mistä he eivät tiedä mitään , joten hoitajilla pitäisi olla suurempi valta olla päättämässä asioista mitkä kuuluvat heidän työhönsä
    Sillä totuus on se että he tietävät paremmin miten mikäkin asia sujuu, ja miten joustetaan tilanteissa mitä tulee esille

    No kyllähän nykyaikaiseen johtamiseen kuuluu alaistenkin kuuleminen.
    Voi olla, että tietynlainen vanhoillisuus asenteissa on jäänne.
    Kas, kun kaikilla on aivot.
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ei minun mielestäni. Pestävä on asiakas. Kaipa nyt vähän toiveisiin on varaa.
    Beng

    Olisin menemättä suihkuun jos en avustajaksi saisi kuin (suomalaisen tai ulkomaalaisen) miehen.
    En riisuisi ruhoani näytille miehen edessä.
    Pakosta alasti oleminen vieraan ihmisen edessä on muutenkin ihmisarvoa loukkaavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Olisin menemättä suihkuun jos en avustajaksi saisi kuin (suomalaisen tai ulkomaalaisen) miehen.
    En riisuisi ruhoani näytille miehen edessä.
    Pakosta alasti oleminen vieraan ihmisen edessä on muutenkin ihmisarvoa loukkaavaa.

    Samaa mieltä. Olen koko ikäni kainostellut ja vältellyt alasti olemista vieraiden ja puolituttujen edessä eikä vanhuus tätä muuta. Ammattilaisten pitää osata ottaa huomioon erilaisten ihmisten tavat ja tottumukset ja estot.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Olisin menemättä suihkuun jos en avustajaksi saisi kuin (suomalaisen tai ulkomaalaisen) miehen.
    En riisuisi ruhoani näytille miehen edessä.
    Pakosta alasti oleminen vieraan ihmisen edessä on muutenkin ihmisarvoa loukkaavaa.

    Eikö pashkaisuus loukkaa arvoasi mitenkään? - Nm. Outoa

    Äänestä

HALOOO,,,,,,,,,,,,,

vanhaksi tulemista ON syytä pelätä,,,,

varsinki suomessa,,,

vanhus ei saa hoitoja,,,, ei kannata enään hoitaa terveeksi kun ei ole enään hyödyksi markkinataloudessa yhteiskunnalle,

vanhuksesta tulee avuton,
voimat hiippu, omatoimisuus siitä syystä katoaa,
eikä tule saamaan apua moneenkaan tarvitsemaansa asiaan,

vanhus unohdetaan yksinäisyyteensä,,,

vanhuksia pidetään hankalina ihmisinä,, ym yleisesti negatiivista ilmaisua kuulee vanhoista ihmisistä,

suomessa ei ole hyvä olla vanhus,,,

Äänestä
  • "vanhus ei saa hoitoja,,,, ei kannata enään hoitaa terveeksi"
    Valitettavaksi vanhuksesta ei tervettä saa.
    Sairauksia voidaan parantaa, mutta kun tarpeeksi kauan elää,
    vanha on aina kipeä.
    "Jos ei vanhaa mistään koske se on kuollut".

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    "vanhus ei saa hoitoja,,,, ei kannata enään hoitaa terveeksi"
    Valitettavaksi vanhuksesta ei tervettä saa.
    Sairauksia voidaan parantaa, mutta kun tarpeeksi kauan elää,
    vanha on aina kipeä.
    "Jos ei vanhaa mistään koske se on kuollut".

    juuuu, siihen pitää tottua,,,
    hyväksyä tilanne ,,,
    ja olla lähtövalmis ikuisuuteen,,,,

    AAMEN,,,

    mull on kaikki valmista,
    voin lähteä,,,

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    juuuu, siihen pitää tottua,,,
    hyväksyä tilanne ,,,
    ja olla lähtövalmis ikuisuuteen,,,,

    AAMEN,,,

    mull on kaikki valmista,
    voin lähteä,,,

    Jokaiselta jää jotain kesken. Valmis ei ole kukaan.

    Äänestä

Pidä yllä liikunta. Älä mene kipujen taakse ,en voi liikua. Kävely on ilmaista ja sen osaa jokainen yksin tehdä.Ilta päivä lehdet täynnä kirjotuksia kävelyn hyödystä ja sen voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa, eläke ikäisenäkin. Voit stupata tupakan.Hakea avuksi tupakoini lopetuksen terveyskeskus sv lääkeet.Korkata myös viini ja kalja pullon. Pyrkiä mutaa oma asenne: Vanhuus . Sen pelot ja sairaudet.Mielestä pois.Elämää on takana paljon edessä vähemän.Älä tuhlaasitä kuvitelmalla vuode potilaana tai laitoshoidossa olevana.Elä tätä päivää. Mene asukastalon kerhoihin tai eläkeläisten kerhot.Men aktivitteettiin Senjori keskus. Rohkeasti vain.Siellä on paljon kaikea mukavaa.Kuhan olet eläkellä pääset monen ilmaisen mukaan ikän katsomatta.Kuhan on se eläke kortti sinulla.

Äänestä
  • "Mene asukastalon kerhoihin tai eläkeläisten kerhot.Men aktivitteettiin Senjori keskus"
    Nappasin tähän yo viestissä. Juttelin kahden turhautuneen palvelutalossa asuvan kanssa. Heidän meilestään kerhoissa on niin lapsellista ja typerää puuheastelua, että he eivät koe sitä mielekkääksi ja viihdyttäväksi. Ovat molemmat entisiä yrittäjiä, jotka ovat tehneet paljon työtä.
    Olen itse ollut askartelukerhoissa ja no, onhan ne vähän, samaa rataa kuin lapsenlapset alle 10-vuotiaina, mutta seura on kuitenkin niin mukavaa että ole viihtynyt ja rustaillut.
    Mölkky on mielestäni köppäistä ja enkä pelimieskään ole.
    Mitä kerhoissa pitäisi harrastaa, että kaikki viihtyisivät.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    "Mene asukastalon kerhoihin tai eläkeläisten kerhot.Men aktivitteettiin Senjori keskus"
    Nappasin tähän yo viestissä. Juttelin kahden turhautuneen palvelutalossa asuvan kanssa. Heidän meilestään kerhoissa on niin lapsellista ja typerää puuheastelua, että he eivät koe sitä mielekkääksi ja viihdyttäväksi. Ovat molemmat entisiä yrittäjiä, jotka ovat tehneet paljon työtä.
    Olen itse ollut askartelukerhoissa ja no, onhan ne vähän, samaa rataa kuin lapsenlapset alle 10-vuotiaina, mutta seura on kuitenkin niin mukavaa että ole viihtynyt ja rustaillut.
    Mölkky on mielestäni köppäistä ja enkä pelimieskään ole.
    Mitä kerhoissa pitäisi harrastaa, että kaikki viihtyisivät.

    9:56
    Olen vähän samaa mieltä tuosta lapsllisuudessa.
    Mukisematta mukaan - ei kiitos.
    Täytyy olla jokin idea, esim. asiantuntija-aloitus.
    Beng

    Äänestä

Monet roikkuvat yhteiskunnan ristinä loppuun saakka.

Äänestä
  • Ehkä eivät kaikki omasta tahdostaan. Myrkkypillereitä saatava jakoon (vaikea lähteä pimeiltä markkinoilta etsimään) ja oma päätäntävalta kunniaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ehkä eivät kaikki omasta tahdostaan. Myrkkypillereitä saatava jakoon (vaikea lähteä pimeiltä markkinoilta etsimään) ja oma päätäntävalta kunniaan.

    Et mitään myrkkypillereitä tarvitse. Kyylä hengestään muutenkin pääsee eroon,
    kun vetää naamaansa mitä vaan pilleriä tarpeeksi.

    Äänestä

olishan nuo kerhot kivoja jos siellä ei olis samaa kuin työssä ollessa et joku on päällepäsmäri ja muut nöyränä istuu hiljaa

Äänestä
  • En ole ollut kerhoissa, mutta aikaisemmin esim. SPR:n paikallisosaston "kurssilla", joka varsinainen sisäpiiriläisten kerho. Me muutama ulkopuolinen ihmettelimme ja olimme hiljaa. Voisin kuvitella näiden ko. kerhojen toimivan samoin, ei tietysti kaikki. Joku bridge- tai canastakerho vois olla kiva, sais aivotkin jumppaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    En ole ollut kerhoissa, mutta aikaisemmin esim. SPR:n paikallisosaston "kurssilla", joka varsinainen sisäpiiriläisten kerho. Me muutama ulkopuolinen ihmettelimme ja olimme hiljaa. Voisin kuvitella näiden ko. kerhojen toimivan samoin, ei tietysti kaikki. Joku bridge- tai canastakerho vois olla kiva, sais aivotkin jumppaa.

    13:28
    Tee aloite. Ota yhteyttä johonkin yhdistykseen ja sano, että liityt heti, kun ko.kerho on järjestetty.
    Jätä yhteystiedot. Kas mikään ei muutu, jollei tee aloitetta ja painetta muutokselle.
    Beng

    Äänestä

Eikö se ole aika joutavaa tuntea ahdistusta mahdollisen tulevan varalle, kun ei tiedä tuleeko sellaista aikaa edes koskaan, että joutuu toisten käänneltäväksi vai korjaako Luoja pois jo paljon ennen sitä.
Sitten on käyttänyt parhat vuotensa ahdistuneena.

3Äänestä
  • Miten sen huolen saa pois. Ei ainakaan käskemällä. Ei tunteille voi mitään. Jos pelottaa tai ahdistaa niin sitten asia vain on niin. Se auttaa että sen kertoo toiselle ja käsittelee sitä. Mutta se ei auta että toinen sen torjuu tai vähättelee joutavaksi. Näin itse ainakin ahdistuksen koen koskipa se sitten vanhuutta, rahaa, sairautta tai muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Miten sen huolen saa pois. Ei ainakaan käskemällä. Ei tunteille voi mitään. Jos pelottaa tai ahdistaa niin sitten asia vain on niin. Se auttaa että sen kertoo toiselle ja käsittelee sitä. Mutta se ei auta että toinen sen torjuu tai vähättelee joutavaksi. Näin itse ainakin ahdistuksen koen koskipa se sitten vanhuutta, rahaa, sairautta tai muuta.

    Opettele elämään tätä päivää eikä tulevaa tautia sairastamaan.

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Opettele elämään tätä päivää eikä tulevaa tautia sairastamaan.

    Sinäpä kylmä ja kova mutta toivottavasti onnellinen. En kadehdi kykyäsi elää pelkäämättä. Onko ketään vajavaista, heikkoa, pelkäävää ihmistä, jota ymmärrät, etkä vain kylmästi ohjeista. Sanon edelleen ettei ohjeista ole mitään apua, kun tunteilleen ei voi mitään. Ei enää tässä iässä saa luonnettaan muutetuksi.

    Tunteitten lisäksi ihmiselle on annettu myös järjen lahja. Luonne on enemmänkin väärin opitut sekä ajattelu- että muuta tavat. Mihin olet käyttänyt elämäsi, jos em. ovat jääneet väliin? - Nm. Järjen käyttö ei ole kiellettyä, niillä saa tunteet kuriin

    Äänestä

Ei ahdistusta yleensä ole ennenkuin kunto heikkenee niin paljon,
että on pakko miettiä kuinka kauan pärjää yksin enää ja pitäisikö
ottaa jo yhteys esim. kotihoitoon vai minne.

Äänestä
  • 16:26 just noin se on,,,

    vanhana alkaa epäröimään,
    kehtaako pyytää kotihoito apua
    kun aina on ollu itseellinen ja omatoiminen,

    jos on terve
    terveenä ei tule mieleenkään kääntyä kotihoidon puoleen,

    Äänestä

Voi kun kuolis pois,,,,
tätä vanhuutta ei kestä kukaan,
muttttt ku ei kuolekaa,,
on pakko vaan kitua ja pelätä kaikkea,,,

Äänestä
  • Taidat olla ikäistäsi nuorempien palstalla.
    Tämä on vasta 70 palsta.
    Ei täällä tosin 90 palstaa taida ollakaan, ainakaan vielä.

    Äänestä

alotuksentekijällä on aiheellinen pelko, vanhuus on tosi pelottavaa aikaa ihmisen elämässä, tietää että kuolema on jo nurkantakana ,,

Äänestä
  • niin muaki pelottaa ja väsyttää, ei jaksais enään,,,,

    Äänestä

  • Jos haluaa tuhlata elämänsä kuoleman pelkoon, niin sehän on aiheellista aloittaa jo kapaloiässä. Ei se kuolema ikään katso, se tulee kun tulee.

    Äänestä

oletteko te paljon yksin , kun itse koen, että olen lähes aina yksin, liikun kyllä sekä kaupoissa ja luonnossa, mutta joka paikassa yksin.
joskus kaupungilla juttelen samanikäisten ja mahdollisesti jonkun tutun kanssa, mutta kotona olen yksin. niin vaan on elämä nykyään, puhelinyhteydessä olen kuitenkin, ei ihan joka päivä, joka viikko kuitenkin, onhan sekin mukava , että soitellaan puolin ja toisin parin , kolmen läheisen kanssa.
mutta yksinäiseltä tuntuu ajoittain.

Äänestä
  • Kyllä vain aina yksin ooooon minäki,

    tavallaan haluanki varsinki menneä yksin asioille, ei ole riippuvainen toisen aikatauluista,

    en ole vielä pitkästyny yksin elämiseen, päivastoin viihdyn yksin, ja menen jos on tarve mennä ainayksin asioille,
    ja harrastusten piiriin,
    puhelin yhteys on lähi sukulaisiin,, sekin tuntuu riittävältä, joskus heitä tapaan pikaisesti jos asiaa on,,

    1Äänestä

  • 2-3 kertaa vuodessa joku piipahtaa luonani. Viimeinen kävijä oli helmikuussa
    huoltomies, joka vaihtoi suihkun letkun. Pari kertaa vuodessa voi joku soittaa.
    Läheiset aikalaiset on kuolleet. Ei ole ketään, jolle voisi soittaa koska vaan.
    Korona eristi ja totutti yksinäisyyteen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tulee jotenkin ahdistava olo jos vaikka joutuu toisten armoille ja hoidettavaksi. On niin paljon kertomuksia kuinka hoitajat käyttäytyvät rumasti hoidettavaa kohtaan ja varastavat jne. Onko kellään ollut lähipiirissä tällaista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu