On aika aloittaa, on aika luopua. Nyt luovutan, ainakin hyväksi aikaa.
Runsaasti puoli vuotta täällä, lukemattomia kirjoituksia. Niiden ansiosta opin käyttämään suomen kieltä, siitä kiitollinen.
Sain palautetta. Joskus myötätuntoa, kehua, ja monta kertaa risua, hämmentynyttä mutinaa, kirpeää arvostelua, moitteita. Kiitän kaikesta. En voi syödä rusinoita pullasta, tahdon sydä kaiken. Minä pidän pullasta! Pulla on koko elämä, rusinat sen tähtihetket, onnen pisarat. Ne eivät tuntuisi mieluisilta ilman kokonaisuutta, harmaita, ankeita arkipäiviä.
Minun täytyy panna itseni kokonaan työn pariin, vielä siksi aikaa kun työtä on. Marraskuussa ei sitten enää ole! Nyt saan vielä nauttia siitä, että ongelmien ratkaisua riittää ja joskus voin toimia palokuntana, kun tuotannon virheet ovat niin vakavat, että paikallinen system analyst on nostanut kädet ylös, kun kymmenet ihmiset hädän vallassa häntä ahdistavat. Silloin tulee minun hetkeni, astuu pelastaja pimeydestä. Arvatkaa, miten nautinnollinen tilanne sitten kun ponnistus on tuottanut toivotun tuloksen ja minut hukutetaan kiitoksiin.
Jos aikaa jää, kirjoitan niille, jotka minua ovat sähköpostin kautta lähestynyt. Heitä en hylkää. En minä hylkää ketään - mutta aikaa ei ole ja ajankäyttö on pakko allokoida järkevästi. Nyt vain kaikille teille, jotka minut tunnette, yhteisesti ja ketään esille nostamatta: teidän seuranne olisi voinut riittää lohduttoman yksinäisyyden aikana. Kun elämässä on jäljellä tulevaisuuden toivo, sen tukena edes häivän verran aavistusta siitä, että tulevaisuus tuo mahdollisuuksia vielä, täytyy tarttua niihin tilaisuuksiin, jotka lupaavia ovat ja unohtaa muut, virtuaaliset ihmiset.
En sano "jäähyväiset", koska se on jäätävän kylmä sana.

Vastaukset 19
Vanhimmat
Hyvin se menee ja kyllä sä kerkeet välirapottejas tänne heittään. Soon morotti!
kokonaan meitä hylkää ja kukas minut sitten saa punastumaan...=)
Kaikeaa mahdollista hyvää sinulle!!
hyvästä kirjoittelustasi, toivottavasti ehdit tänne päin jotain sanomaa laittaa. Nettihän toimiin missä päin maapalloa hyvänsä.
Toivon ihan vilpittömästi sinulle kaikkea hyvää elämääsi. Toivottavasti vielä tapaamme täällä virtuaalimaailmassa. Ja vielä näkemiin - ei hyvästi.
toivotan ja kiitän ajatuksia herättäneistä viesteistäsi.
Kuka sen tietää, mitä marraskuukin tuo tullessaan. ;)) Joskus elämänvirta kuljettelee yllättäviin suuntiin ja tarjoilee erilaisia herkkuja enemmän kuin kerralla suuhun mahtuu.
Kuten huomaat, meitä on täällä monia, jotka mielellään "kuulisivat" väliaikaraportteja sinulta. - Älä unohda yhtä hyvää henkireikää.;
ollut virkistävä poikkeus ja on ollu mukava tutustua "sinuun"..:), kiitos sinusta.
Älä muistele pahalla, olen voinut sanoa, tietämättäni tai älyttömyyttäni sinulle jotain josta olet pahoittanut mielesi, mutta en ole halunnut tarkoituksellisesti loukata sinua..pyydän anteeksi jos olen jossain yhteydessä laskenut suustani sammakon...
Hyvää kesää- ja jatkoa sinulle, ja tule takaisin sitten kun olet vapaa työpaineistasi..
Hyvällä muistellen
Pirre*
plunger, oli ilo saada tutustua Sinuun näin virtuaalisesti, olet kunnioitettava persoona, minä ainakin ihastuin Sinuun ikihyviksi. Aistin, ettet esittänyt mitään roolia, vaan olet oma rohkea, liikuttava ja hauska itsesi.
Eihän tiedä, vaikka vielä joskus piipahdat palstalla kuitenkin, kun muistelet näitä käymiäsi keskusteluja täällä, tätä virtuaaliyhteisöä, jossa olet ollut osana.
Kaikkea hyvää elämääsi toivottaen Taikis
kesän jatkoa..
Ei kulje se tyhjää maailman rantaa,
joka ilonsa omassa repussa kantaa.
Aika aloittaa se OIKEA ELÄMÄ,ottaa itseään niskasta kiini eikä turvautua jonkun nettipalstan virtuaaliseen "tuki"höpinään,KIITOS PLUNGER,autoit minuakin päätöksessäni sanoa hyvästit tälle palstalle!!!!!
Sinua, eiväthän ne ole toisiaan poisulkevia asioita. Kun on molemmat, laiffi ja virtuaali, on aika rikas. Siinä tulee hoidettua sekä fysiikkaa että psyykeä. Kannattaisi sinunkin kokeilla, näyttää tuo ote niin happamalta.
SItä on kuljettava siten, että kaikki asiat oisi ok...Mutta kaikkea hyvää...ikävä tulee sun kirjoituksia...mutta kai sä joskus moikkaamassa käyt? Toivottavasti..Kaikkea hyvää sulle
vielä joskus "nähdään". Viimeistään marraskuussa. Kaikkea hyvää sinulle!
Joku viisas on sanonut: "Elämä tarjoaa tuhansia mahdollisuuksia, riittää, että tartut yhteen niistä." Se voi kääntää elämäsi kulun!
Onko nyt jokin "hylkäämisaalto" iskenyt, kun joitakin vakkareita yht`äkkiä jää pois?
Olisiko niin, että meidän jäljelle jäävien tulisi jatkaa heidän viitoittamaansa tietä: ei ilkeyksiä, ei piikittelyä, ei naljailua, ei turhia syytöksiä ja luuloja..? Tällainen kavnava voisi nimenomaan olla se "virtalähde" jota odotamme kuka minkäkinlaisen päivän päätteeksi! Siis VOISI! Jos sitten tulee jatkuvasti väärinymmärretyksi ja joutuu ilkeyksien kohteeksi - toki vähitellen saa tarpeekseen. Ja lopettaa.
Plunger ja Maron tekivät selväksi, että heille nyt riitti - kummallekin ehkä eri syistä? Jos meitä hyväntahtoisia täällä silti riittää, niin he eivät turhaan avanneet latua...
"Oi ihmiset toistanne ymmärtäkää, niin ette niin kovat oisi..." sanoo kansallisrunoilijamme Eino Leino Hymyilevä Apollo-runossaan.
Hyvää jatkoa sulle ja kiitos persoonastasi.
Mä ennätän hyvin vähän tänne kirjoittamaan, lueskelen kuitenkin juttuja.
Mä oon tykänny susta ja yopollosta. Te ootta aika symppiksiä.
vielä sanoo, että 13.sta ja perjantai on kuin mikä tahansa päivä.
Minusta on palstalla menetys - eikä pienikään kun lopetat kirjoittelun.
Olet niin erikoinen persoona, ettet voi joskus mielestäni olla tottakaan.
Minä ainakin jään kaipaamaan sinun juttujasi.
Nähdäänhän taas kuitenkin joskus myöhemmin!
Tämä tuntuu nyt olevan lopetusten päivä; yksi jos toinenkin on n.s. saanut tarpeekseen!
Minä vasta pari päivää sitten uskaltauduin mukaan, mutta jo aika pian tuli "pelin henki" tutuksi!
Tällainen kanava ei ole terveellinen - täällä on liikaa ilkeitä ihmisiä. Surullista, koska toisinkin voisi olla...
Jääkää hyvästi ilkiöt, ja te muutkin! Kaikkea hyvää - ja kasvua ihmisenä jatkossa!
ou yhttää ilikkee:(((, eikä monj muukkaa, ei pie ylleisttee.., tervetulloo takasi..:))
Oon sammaa mieltä, että joutaa männäkkii - ko ovat männäksee! Hauskaa meil tääl olla pittää, mie on tuos filosofiast ois niikää varma...Otetaa ystävät nyt ILONE meininki ja hausakuutellaa oikei syämme pohjast!
Yää maalline vaellus on iha liia lyhykäine kulkemaa turpa mutrus! Nyt vaa pilkettä silmää ja annetaaha illoo jokkaisee päivää!
myö sitten eilleennii..hyvvee yötä vuan nytten, ahtisillitilli..:)