Anneli Auerin miehen soitot Porvoon poliisiasemalle ennen murhaa

Anonyymi-ap

"Jo heti surmatutkinnan alkuvaiheessa tiedettiin Jukka S. Lahden puhelimesta puhutun viidesti Porvoon poliisilaitokselle, tuona kohtalokkaana vuonna. Sitä ihmeteltiin, koska Lahdella ei tiedetty olleen mitään yhteyksiä Porvooseen, saati Porvoon poliisiin. Asiaa ei kuitenkaan tutkittu, mikä on aika hämmentävää. Soitoista laadittiin lisätutkinta vasta keväällä 2012, ja sekin jäi vajaaksi.

Kaikki puhelinsoitot Jukka S. Lahden ja Porvoon poliisilaitoksen välillä kulkivat saman vanhemman konstaapelin pöytäpuhelimen kautta. Siihen soitettiin, tai siitä soitettiin. Konstaapelia on puhutettu asiasta puhelimitse kahdesti vuonna 2008 ja kerran vuonna 2010. Hän kiistää keskustelleensa Lahden kanssa, eikä tiedä kenenkään muukaan samassa huoneessa työskennelleen henkilön puhuneen tämän kanssa. Huoneessa työskenteli viisi rikostutkijaa ja toimistotyöntekijää.

Vuonna 2012 laaditussa lisätutkintapöytäkirjassa mainitaan vain puhelujen alkamisajat. Niiden kestoa ei kerrota, vaikka tämänkin tiedon olisi pitänyt operaattorilta löytyä.

Ensimmäisen kerran Jukka Lahden työpaikan pöytäpuhelimesta on soitettu Porvoon poliisilaitokselle 4.5.2006 kello 07.24. Ennen virka-ajan alkua.

Toisen kerran Jukka Lahden työkännykästä soitettiin Porvoon poliisilaitokselle 8.5.2006 kello 16.25. Hieman virka-ajan päättymisen jälkeen.

Kolmas soitto tuli Lahden työpaikan pöytäpuhelimesta 10.5.2006 kello 11.10. Kello 11.12.56 on poliisilaitoksen toimistosihteerin tunnuksella kirjauduttu Patjaan ja etsitty tietoja Lahden henkilötunnuksella. Kello 11.13.33 on tehty kysely RikiTrip-tietokantaan Jukka Lahden nimellä. Hakuehdoiksi on laitettu myös 2006-04-29 ja 2006-04-30 ja "P101", 6590.

Patja on poliisiasian tietojärjestelmä, ja RikiTrip on alusta joka helpottaa sen käyttöä. Hakuehdoksi pantu 6590 oli tuolloin Porvoon poliisilaitoksen tunnus. Koodin P101 merkitystä tiedustelin Poliisihallituksen asiantuntijoilta, mutta hekään eivät löytäneet sille selitystä.

Kuulustelussa toukokuussa 2012 toimistosihteeri totesi ettei pysty sanomaan, onko hän vastannut puheluun, ja miksi tietohaut on tehty. Hän kertoi: "Minä olen itse todennäköisesti nämä tiedot katsonut näistä järjestelmistä, mutta syytä tähän en osaa sanoa. Luultavasti tämä tarkastaminen on liittynyt johonkin juttuun, johon tämä henkilö on ollut osallisena Porvoossa".

Toimistosihteeri kiisti tunteneensa Lahden, mutta arveli antaneensa soittajalle tietoja Lahtea koskevista merkinnöistä poliisin rekistereissä. Toimistosihteeri huomasi itsekin menettelyn erikoiseksi: "Normaalikäytännön mukaan yritän varmistua siitä, että puhelimessa on juuri oikea henkilö, joka kyselee tietoja häneen liittyvistä jutuista. Näitä mahdollisesti henkilöön liittyvien juttujen tietoja ei juurikaan anneta näin puhelimitse."

Toimistosihteeri vakuutti, ettei osannut yhdistää Ulvilan surmaa henkilöön, jonka kanssa oli toukokuussa puhunut, eikä kukaan muukaan tutkintaryhmässä ollut kertonut olleensa tekemisissä Lahden kanssa.

Neljäs puhelu on soitettu Porvoon poliisilaitoksen konstaapelin puhelimesta Jukka Lahden työkännykkään 19.6.2006 kello 11.22. Viides puhelu on soitettu samalla tavalla kuin edellinen, 1.9.2006 kello 11.52.

Kuten toimistosihteerikin viittasi, Patjasta on ilmeisesti etsitty rikosilmoituksia. Päivämäärät osoittavat, että 29.-30.4.2006 on tapahtunut jotain, jossa Lahti on ollut osallinen, tavalla tai toisella. On ilmeistä, että Lahti on odottanut, epäillyt tai pelännyt, että tapahtuman vuoksi hänestä jätetään rikosilmoitus. Tämän osoittaa se, että juttua on etsitty Lahden nimellä ja henkilötunnuksella. Ihan tyystin mitätön tapaus ei liene ole ollut, koska poliisi on soittanut Lahdelle perään kahdesti. Viimeksi yli kolme kuukautta Lahden soiton jälkeen, ja kolme kuukautta ennen surmaa.

Lahden nimi tuli valtakunnassa tutuksi varsin pian surman jälkeen. Onko uskottavaa, ettei kukaan Porvoon poliisissa tiedä mitään näistä keskusteluista? Edes kuusi vuotta surman jälkeen ei hankittu poliisilaitoksen työvuorolistoja, ei siis tarkistettu ketkä olivat töissä soittojen aikaan, eikä kuulusteltu heitä. Lukuun ottamatta tätä yhtä toimistosihteeriä.

Poliisin välinpitämättömyys on hämmästyttävää. On jätetty auki mahdollisuus, että Porvoossa tapahtui vapun 2006 alla jotain, joka loi uhan Jukka S. Lahtea kohtaan."

Ylläoleva teksti löytyy rikostoimittaja Mikko Niskasaaren nettisivuilta, jota poliisihallituksessa istuva poliisi on epäsuorasti uhkaillut tänä vuonna.

0

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

        Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
        Ikävä
        77
        4572
      2. Kesä, kesä!

        Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
        Tunteet
        12
        2677
      3. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

        Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
        Ikävä
        177
        1789
      4. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

        Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
        Maailman menoa
        261
        1610
      5. Ei sua pysty unohtamaan

        Ei vaan yksinkertaisesti pysty
        Ikävä
        124
        1490
      6. Pitikö mennä rakastumaan

        Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
        Ikävä
        122
        1357
      7. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

        No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
        Viihde ja kulttuuri
        9
        1297
      8. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

        Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
        Maailman menoa
        73
        1291
      9. Mitä tai ketä kaivattusi

        muistuttaa?
        Ikävä
        76
        1262
      10. Hei, huomenta komistus

        Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
        Ikävä
        35
        1006
      Aihe