Anneli Auerin miehen soitot Porvoon poliisiasemalle ennen murhaa

Anonyymi-ap

"Jo heti surmatutkinnan alkuvaiheessa tiedettiin Jukka S. Lahden puhelimesta puhutun viidesti Porvoon poliisilaitokselle, tuona kohtalokkaana vuonna. Sitä ihmeteltiin, koska Lahdella ei tiedetty olleen mitään yhteyksiä Porvooseen, saati Porvoon poliisiin. Asiaa ei kuitenkaan tutkittu, mikä on aika hämmentävää. Soitoista laadittiin lisätutkinta vasta keväällä 2012, ja sekin jäi vajaaksi.

Kaikki puhelinsoitot Jukka S. Lahden ja Porvoon poliisilaitoksen välillä kulkivat saman vanhemman konstaapelin pöytäpuhelimen kautta. Siihen soitettiin, tai siitä soitettiin. Konstaapelia on puhutettu asiasta puhelimitse kahdesti vuonna 2008 ja kerran vuonna 2010. Hän kiistää keskustelleensa Lahden kanssa, eikä tiedä kenenkään muukaan samassa huoneessa työskennelleen henkilön puhuneen tämän kanssa. Huoneessa työskenteli viisi rikostutkijaa ja toimistotyöntekijää.

Vuonna 2012 laaditussa lisätutkintapöytäkirjassa mainitaan vain puhelujen alkamisajat. Niiden kestoa ei kerrota, vaikka tämänkin tiedon olisi pitänyt operaattorilta löytyä.

Ensimmäisen kerran Jukka Lahden työpaikan pöytäpuhelimesta on soitettu Porvoon poliisilaitokselle 4.5.2006 kello 07.24. Ennen virka-ajan alkua.

Toisen kerran Jukka Lahden työkännykästä soitettiin Porvoon poliisilaitokselle 8.5.2006 kello 16.25. Hieman virka-ajan päättymisen jälkeen.

Kolmas soitto tuli Lahden työpaikan pöytäpuhelimesta 10.5.2006 kello 11.10. Kello 11.12.56 on poliisilaitoksen toimistosihteerin tunnuksella kirjauduttu Patjaan ja etsitty tietoja Lahden henkilötunnuksella. Kello 11.13.33 on tehty kysely RikiTrip-tietokantaan Jukka Lahden nimellä. Hakuehdoiksi on laitettu myös 2006-04-29 ja 2006-04-30 ja "P101", 6590.

Patja on poliisiasian tietojärjestelmä, ja RikiTrip on alusta joka helpottaa sen käyttöä. Hakuehdoksi pantu 6590 oli tuolloin Porvoon poliisilaitoksen tunnus. Koodin P101 merkitystä tiedustelin Poliisihallituksen asiantuntijoilta, mutta hekään eivät löytäneet sille selitystä.

Kuulustelussa toukokuussa 2012 toimistosihteeri totesi ettei pysty sanomaan, onko hän vastannut puheluun, ja miksi tietohaut on tehty. Hän kertoi: "Minä olen itse todennäköisesti nämä tiedot katsonut näistä järjestelmistä, mutta syytä tähän en osaa sanoa. Luultavasti tämä tarkastaminen on liittynyt johonkin juttuun, johon tämä henkilö on ollut osallisena Porvoossa".

Toimistosihteeri kiisti tunteneensa Lahden, mutta arveli antaneensa soittajalle tietoja Lahtea koskevista merkinnöistä poliisin rekistereissä. Toimistosihteeri huomasi itsekin menettelyn erikoiseksi: "Normaalikäytännön mukaan yritän varmistua siitä, että puhelimessa on juuri oikea henkilö, joka kyselee tietoja häneen liittyvistä jutuista. Näitä mahdollisesti henkilöön liittyvien juttujen tietoja ei juurikaan anneta näin puhelimitse."

Toimistosihteeri vakuutti, ettei osannut yhdistää Ulvilan surmaa henkilöön, jonka kanssa oli toukokuussa puhunut, eikä kukaan muukaan tutkintaryhmässä ollut kertonut olleensa tekemisissä Lahden kanssa.

Neljäs puhelu on soitettu Porvoon poliisilaitoksen konstaapelin puhelimesta Jukka Lahden työkännykkään 19.6.2006 kello 11.22. Viides puhelu on soitettu samalla tavalla kuin edellinen, 1.9.2006 kello 11.52.

Kuten toimistosihteerikin viittasi, Patjasta on ilmeisesti etsitty rikosilmoituksia. Päivämäärät osoittavat, että 29.-30.4.2006 on tapahtunut jotain, jossa Lahti on ollut osallinen, tavalla tai toisella. On ilmeistä, että Lahti on odottanut, epäillyt tai pelännyt, että tapahtuman vuoksi hänestä jätetään rikosilmoitus. Tämän osoittaa se, että juttua on etsitty Lahden nimellä ja henkilötunnuksella. Ihan tyystin mitätön tapaus ei liene ole ollut, koska poliisi on soittanut Lahdelle perään kahdesti. Viimeksi yli kolme kuukautta Lahden soiton jälkeen, ja kolme kuukautta ennen surmaa.

Lahden nimi tuli valtakunnassa tutuksi varsin pian surman jälkeen. Onko uskottavaa, ettei kukaan Porvoon poliisissa tiedä mitään näistä keskusteluista? Edes kuusi vuotta surman jälkeen ei hankittu poliisilaitoksen työvuorolistoja, ei siis tarkistettu ketkä olivat töissä soittojen aikaan, eikä kuulusteltu heitä. Lukuun ottamatta tätä yhtä toimistosihteeriä.

Poliisin välinpitämättömyys on hämmästyttävää. On jätetty auki mahdollisuus, että Porvoossa tapahtui vapun 2006 alla jotain, joka loi uhan Jukka S. Lahtea kohtaan."

Ylläoleva teksti löytyy rikostoimittaja Mikko Niskasaaren nettisivuilta, jota poliisihallituksessa istuva poliisi on epäsuorasti uhkaillut tänä vuonna.

136

3864

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tai itse jättänyt rikosilmoituksen ja kysynyt tietoja. Noin monta soittoa eikö muka kukaan muista mistä kyse, selvää salailua.

      • Anonyymi

        No tarviiko olla sherlock todetakseen kuka/ketkä liittyy murhaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tarviiko olla sherlock todetakseen kuka/ketkä liittyy murhaan?

        Syyllinen tietenkin anneli, mutta voihan sillä olla suojelijoita jostain syystä.


      • Anonyymi

        Itä-Uudenmaan poliisihan ei mielellään tutki yhtikäs mitään. Ei varsinkaan sellaista mitä ei ole itse nähnyt. Eihän sellaiseen asiaan voi ottaa kantaa kun ei ole nähnyt. Eikä sellaisiin ihmisiin jotka ovat nähneet voi luottaa, joten tutkinta jää tekemättä.


    • Anonyymi

      Jättäkää ihana Anneli rauhaan.

      • Anonyymi

        Haloo porvoo bårgo- onks viljoo näkyny?

        onks sauli jammusetä?


    • Anonyymi

      Murhattu tiivisti yhteydessä Porvoon poliisiin Porin vierestä Ulvilasta. Vähän sama kuin Tampereella asuva ilmoittelisi poliisiasioista Lapin poliisille, vaikka Sisä-Suomen poliisi kuuluisi hoitaa asioita. Porvoon säälittävät poliisit ei tunnusta edes kuka on puhelimessa puhunut, vaikka se olisi tutkintojen kautta luultavasti esimerkiksi Bellingcat ryhmälle yhden päivän homma selvittää.

      Yksi asia on varma, Porvoon poliisin kanssa ei kannata koskaa asioida minkään asian suhteen. Rikollisia löytyy tuosta poliisitalosta luultavasti enemmän kuin muita rikollisia koko kaupungista!

    • Anonyymi

      Mihinkä Porvoon poliisi on mahtanut sekaantua kun noin salaillaan. Pelottavaa, että poliisiin ei voi luottaa.

      • Anonyymi

        Huhut kertoo että porvoon poliisissa on ollut namusetiä, joiden toimintaa murhattu on tutkinu ja päässy jäljille


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huhut kertoo että porvoon poliisissa on ollut namusetiä, joiden toimintaa murhattu on tutkinu ja päässy jäljille

        Kyllä takavuosina Porvoossa oli julkinen salaisuus, että muuan poliisi oli erittäin viehtynyt alaikäisiin tyttöihin ja virka-asemaansa hyväksi käyttäen kiristi tytöiltä seksuaalisia palveluja.
        Joten onhan ko. laitoksella noista ajoista "kehitystä" tapahtunut jopa tappamiseen saakka, joten muutaman "namustelun" paljastuminen voi hyvinkin olla pontimena varsin silmiinpistävään hiljaisuuteen ja salailuun.


      • Anonyymi

        Sisäministeriö luottaa ja puolustaa poliisia. Kuten eräs sisäministeri mainitsi "että eihän nyt poliisi". Uskomuksia on monenlaisia, vaan ei oikeanlaisia.


      • Anonyymi

        Pelottavaa ja vastenmielsitä.


    • Anonyymi

      Millanen määrä poliisien tekemiä murhia paljastuisikaan Suomessa, jos joku ulkopuolinen taho eikä rikolliset itse niitä tutkisi?

    • Anonyymi

      Kannattais aina tilata poliisi ulkomailta tutkimaan rikoksia missä poliisit on tehny rikoksia. Eli siis jatkuvasti.

    • Anonyymi

      Olisi paikallaan että tuo Bellingcat ryhmä tutkidi yhden jos toisenkin Suomen poliisin suorittaman rikoksen 😄

    • Anonyymi

      100% varmuudella tulee Porvoon poliisista vielä murhia tapahtumaan toisinpäin, että rikollisia poliiseja tuolta kylmästi murhataan.

      • Anonyymi

        No tuo toivomus olisi toteutuessaan mitä toivottavin.


    • Anonyymi

      Tekeekö poliisi oikeesti rikoksia Suomessa? Kuka olis uskonut. Porvoossa niitä tehdään aika paljon enemmän mitä kaupunkilaiset valitettavasti ymmärtää.

    • Anonyymi

      Oho, kuka voikaan olla osallistunu murhaan tällaisessa rikollisessa poliisivaltion maassa...

    • Anonyymi

      Paljonko joku veloittaa palkkamurhasta rikolliselle läpimädälle poliisille joka löytyy Porvoosta? Tarjouskilpailu, budjetti kunnossa! Kun eka keikka menee putkeen taatusti lisäkeikkaa löytyy halutessaan! Rahoittajia ja muiden kokemia rikollisia poliiseja löytyy myös sen jälkeen vaikka jonoksi saakka!

    • Anonyymi

      Onpas poliisin sisällä rajua rikollisuutta. Ja vielä kaikista suurimmat rikokset odottaa oikeudenkäyntejä ja kansalaisten verorahojen tuhlausta. Sairaita summia miljoonia tämä rikollisjärjestö nimeltä poliisi on jo aiheuttanu tuhoa valtion kassaan viime vuosikymmeninä, ja lisää tulee kuin sieniä sateella.

    • Anonyymi

      No ei tarvii kahta kertaa enää miettiä luottaako poliisiin missään asiassa....

    • Anonyymi

      Poliisi on psykopaattien kokoontumispaikka. Sen kai jokainen täysijärkinen suomalainen on jo todennu ikuisuus sitten.

    • Anonyymi

      Onko vielä samat lasten hyväksikäyttäjät Porvoon poliisissa töissä kun siihen aikaan kun tämä murha tapahtui?

    • Anonyymi

      Kommer ti kör upp en slemmi pitt i dit röv håll ,du e sjuk ..

    • Anonyymi

      å sen ska du suga på den ,,

      • Anonyymi

        Hopp nu en tjänst ti sammhälle ,,


      • Anonyymi

        Ei paljoa sekään yllätä että nämä rikolliset poliisit tuntuvat olevan ruotsinkielisiä aina pääsääntöisesti.


    • Anonyymi

      Och samma på svenska ..Pitten i röven på dej och sen får du slicka den ,,,

    • Anonyymi

      Tämmönen rikollisjengi mitä poliisi on, kuuluis vaan kansalaiset suorittaa sisällissota ja katsoa että jokanen rikollinen tulee teloitetuksi!

    • Anonyymi

      Montako Porvoolaista poliisia kuului namisetärinkiin jota murhattu tutki?

      • Anonyymi

        Useita.


    • Anonyymi

      Granholmaren blir knullade i röven där de är Bra så : De tycker om de ,,

      • Anonyymi

        Poliisitko niitä vuorotellen pamputtaa? Eikö noi oo vähän turhan vanhoja porvoon namusetäkytille?


    • Anonyymi

      Näknyt kirjoituksissa, että lasten ja isovanhempien välillä ollut yhteydenpidossa vaikeukeutta. Kysymys murhaan syyllisestä ei olisi saanut vaikuttaa isovanhemmista erottamiseen. Onko lasten pahaa oloa ymmärretty väärin.

      • Anonyymi

        Onko poliisin pahaa oloa ymmärretty oikein, joka johtaa rajuihin muistikatkoksiin ja seksuaaliseen mieltymukseen lapsiin? Onko Porvoon poliisilaitoksen kulunvalvontatiedot tarkastettu kyseisille ajankohdille, kun murhattu on keskustellu Porvoon poliisiasemalla lankapuhelimessa jota kukaan poliisi ei muista käyttäneensä? Pitäiskö Bellingcat ryhmä ulkomailta selvittää asioita, kun Suomen poliisi ei osaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko poliisin pahaa oloa ymmärretty oikein, joka johtaa rajuihin muistikatkoksiin ja seksuaaliseen mieltymukseen lapsiin? Onko Porvoon poliisilaitoksen kulunvalvontatiedot tarkastettu kyseisille ajankohdille, kun murhattu on keskustellu Porvoon poliisiasemalla lankapuhelimessa jota kukaan poliisi ei muista käyttäneensä? Pitäiskö Bellingcat ryhmä ulkomailta selvittää asioita, kun Suomen poliisi ei osaa?

        Kannattaa ainaki muuttaa pikaisesti pois tällasesta kaupungista jossa tällaisia poliiseja on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa ainaki muuttaa pikaisesti pois tällasesta kaupungista jossa tällaisia poliiseja on.

        Tuo pois muuttaminen ei muuta asiaa miksikään, poliisi on koko maassa se ainut järjestäytynyt rikollisryhmä, ja toimii sen mukaisesti.
        Vain tuon rikollisryhmän radikaali vähentäminen, millä keinolla hyvänsä, on ainut toimiva tapa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo pois muuttaminen ei muuta asiaa miksikään, poliisi on koko maassa se ainut järjestäytynyt rikollisryhmä, ja toimii sen mukaisesti.
        Vain tuon rikollisryhmän radikaali vähentäminen, millä keinolla hyvänsä, on ainut toimiva tapa.

        Terrori-iskuja poliisia kohtaan tulee näkymään suuresti tulevina vuosina, se on varmaa. Itse ovat järjettömillä rikoksillaan sisällissodan rakentaneet, ja tulee jopa ulkomailta Granholmeja kostamaan rikollisuutta. Sinä päivänä kun jokainen poliisin vainoamisen, häirinnän ja hakkeroinnin kohtaana oleva suomalainen järjestää samalle päivälle näyttäviä iskuja, voi tämä rikollisjärjestö katsoa ja ihmetellä mitä saivat aikaiseksi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terrori-iskuja poliisia kohtaan tulee näkymään suuresti tulevina vuosina, se on varmaa. Itse ovat järjettömillä rikoksillaan sisällissodan rakentaneet, ja tulee jopa ulkomailta Granholmeja kostamaan rikollisuutta. Sinä päivänä kun jokainen poliisin vainoamisen, häirinnän ja hakkeroinnin kohtaana oleva suomalainen järjestää samalle päivälle näyttäviä iskuja, voi tämä rikollisjärjestö katsoa ja ihmetellä mitä saivat aikaiseksi!

        On varsin selvää, että poliiseja pitää tosiaankin rankalla kädellä vähentää keinolla millä hyvänsä. Kait tässä itsekin jotain pientä osataan ettei sinällään tervetulleeseen "tuontitavaraan" heti tarvitse turvautua, vaikka toki Granholmin veljeksille mitali ja kunnon korvaus hyvästä yrityksestä pitäisikin myöntää.


    • Anonyymi

      Anal knulla me Anneli å penisen hastigt i munntan de e först kanon ,,,hmmm

      • Anonyymi

        Skuffa nu redan in din fula lilla kuk i nån polis o gör självmord efter de!


    • Anonyymi

      Tack tack du sku bara veta vart alla ställen den varit på besök ...trånga håål

    • Anonyymi

      Granholms Pojkarna har blivit Homon ,Röva puulare ,,

    • Anonyymi

      Homo fiilare e just de va dom e ,,Anneli bra ti ta i munntan ,,Gota gör de ,,

    • Anonyymi

      Jaa a sku pappa din veta hurdant pöper de blev av dej ,,sku han tagi dej i fötterna å svinga dei i sten foten ,så ha sammhälle sluppi dehär bördan ,,,

    • Anonyymi

      Ja a å stackars Mamma din . sku hon veta hurdan börda du blev ti sammhälle när hon fällde dej i kolve från sköt borde ,,å me huvu före ,,,

    • Anonyymi

      Ja har en drömm at ja kommer ti svarva in den i ditt Rövhål ,,en vacker da

    • Anonyymi

      Du just likadan speedo ,,som kommer ti bli Röv knulla ,,åå skriv sen hur de känndes ..å alt e bra å röv hååle ömt ,,så ser vi sen å berätta hur man e Äijjä

      • Anonyymi

        Int e ja någå äijä ja provar skriva å berätta hur fittigt de är ti va innlåst å va livrädd ti fa i duchen å bli röv knulla utav Granholmare med mera ,så inga dummheter att vi int står i samma duch koppi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Int e ja någå äijä ja provar skriva å berätta hur fittigt de är ti va innlåst å va livrädd ti fa i duchen å bli röv knulla utav Granholmare med mera ,så inga dummheter att vi int står i samma duch koppi

        Elikä ,,Ta järki käteen ,,,de finns altid en som e vassare än du ,,


    • Anonyymi

      Murhat on pientä rikollisuutta siihen nähden mitä poliisit istuvat suorittamassa nykypäivänä kansalaisille. Törkeämpiä ihmisoikeuksien vastaisia rikoksia kuin niitä ei ole olemassa. Ainoa oikea rangaistus niistä kuuluisi olla teloitus, ensin pitkäkestoinen kidutus kaikilla mahdollisilla kidutuskeinoilla ja sen jälkeen teloitus toimeenpanoon!

    • Anonyymi

      Ganska radikala benämningar som tex TELOITUS ,,,o ja stackars liten som sku va näjd me ett röv knull ,,o alla sku va nöjda ,,

    • Anonyymi

      Nåå jo åt nåån blodigt alvar å nåån driver ,,,de e bara så här i live ,,,men nu int tid me er mer ska tvååla in Granholmaren ,,me Anneli A

      • Anonyymi

        Ammu ittes päähän jos sul löytyy asetta. Aika moni seisois jonossa auttamassa tollaselle idiootille!


    • Anonyymi

      Granholmaren är Homon , Anneli bra ti ta i munntan ,

      • Anonyymi

        Granholmana har TVÅL i Rumpphålle ,,,


    • Anonyymi

      De Bubblar när dom pruttar ..

    • Anonyymi

      Deva kukku de

      • Anonyymi

        Va de e Härligt de de här Livet ..Bara man int e finntollo ,,,Tollo ,,


    • Anonyymi

      Blåser dom sååpbublor ,,me sot rööre ? sidu på Tattaren --

      • Anonyymi

        Homojen touhuu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homojen touhuu

        Ruåttainen Svantte täällä on varmuudella joku porvoon poliisien orjapoika panopuu


    • Anonyymi

      Faktahan on, että kauan sitten kirjoitettiin ahkerasti mm. suomi24 palstoilla, että Porvoon poliisilaitoksella löytyvä henkilö L.M olisi kiinnostunut huomattavan paljon lapsista ilman vaatteita. Tuskin kukaan ilman mitään syytä noin vaan keksi tietylle poliisille painavaa tekstiä, vaikka tietysti sekin on mahdollista. Anneli Auerilla on saattanut täysin mahdollisesti olla samoja taipumuksia tämän Porvoon poliisin kanssa, ja ehkä tunteneet ringeistä johtuen. Anneli Auerin mies saanut kuulla näiden toiminnasta, ja kilautellu monia kertoja tälle Porvoolaiselle namusetä poliisille uhkaakseen paljastaa vaimon pettämiset ja lasten hyväksikäytöt. Sitten tapahtuu yllättäin murha, jossa lukuisat poliisit tekee älyttömiä virheitä, ja muisti katoaa.

      Jos oikeasti tutkijat olisi halunneet selvittää, kuka poliisi puhui Porvoon poliisilaitoksella kaikki puhelut murhatun kanssa, se olisi ollut leikitellen selvitetty, jopa minä olisin tämän asian saanut selvitettyä nopeasti jos olisi poliisin, valtakunnansyyttäjän tai muita oikeuksia. Porvoon poliisilaitoksella on tuonakin aikana ollut kulunvalvonta, ja jokainen rikollinen poliisi joka astuu sisälle työvuoroon tai vapaa-ajalla, on jälkikäteen selvitettävissä, jos tämän oikeasti haluaa selvittää. Niitä tietoja verrattuna työvuorolistoihin, omien laitetakavarikkojen myötä ja henk.kohtaiset puhelinliittymät ja nettihistoria läpikäymällä, olisi tuon poliisin henkilöllisyys ollut selvitetty helposti.

      Älkää koskaan luottako poliisiin tässä maassa.

    • Anonyymi

      No ei tarvii aivoja suuresti kuluttaa tietääkseen kuka todennäkösesti on ollu osallisena murhaan tai tietonen siitä

    • Anonyymi

      Nu har man pipa åter så at penisen riki ömm ,

    • Anonyymi

      Dom pratar på stan at de kommer bara såp bubblor när Granholmaren Pruttar ,,

    • Anonyymi

      De sku no ha vari lite morjens bara spalt innehavaren fått lite i Modersmjölken av ASTRID LINDGREN ..Emil i Lönneberga ,Pippi Långstrunp med mera ,,,synd ,,,me de Finn Toppon ,,

      • Anonyymi

        Väinämöinens Föräldrar kom 1967-1975 från norra karelen ti Neste på jobb å nu sitter doms avkomma arbetslössa arvinge beroende av sammhelle som föder honom å leker SHERLOCK HOLMES,,,,å väntar på nästa sosial bidrag ,,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väinämöinens Föräldrar kom 1967-1975 från norra karelen ti Neste på jobb å nu sitter doms avkomma arbetslössa arvinge beroende av sammhelle som föder honom å leker SHERLOCK HOLMES,,,,å väntar på nästa sosial bidrag ,,

        Me största sannolikhet bor han i Gammelbacka ..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me största sannolikhet bor han i Gammelbacka ..

        De e bara kalla fackta att ingen innföd Borgå bo ,,,e så VÄINÄMÖINEN som du ,,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        De e bara kalla fackta att ingen innföd Borgå bo ,,,e så VÄINÄMÖINEN som du ,,

        Här ha de alltid vari Astrid Lindgren ..å är fortfarande ,,mvh Svante


    • Anonyymi

      Håkan här Morjen s e de där pöppre ännu på linnjan ,,sku no va skicka ti biblioteke o bekanta sej me Astrid Lindgren ,Herra VÄINÄMÖINEN ,,m

      • Anonyymi

        Taita jahdata sitt Lalli viellä Innarin jäälä ,,,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taita jahdata sitt Lalli viellä Innarin jäälä ,,,

        inarin jäälä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        inarin jäälä

        Å de kommer fortfarande sååp bubblor när Granholmaren pruttar ,,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Å de kommer fortfarande sååp bubblor när Granholmaren pruttar ,,

        Kyll fakta on näin että yhtiskunta olis aikoja sitten pitäny takavarikoida pohja proppun ..meidän inarin Lallilta ,,


    • Anonyymi

      Oli tammikuu 1156 kun Talonpoika Lalli surmasi Piispa Henrikin inarin Järvenjäällä ,,,hej Palstan Lalli ,,

    • Anonyymi

      Onko se pedari kyttä vieläkin porvoon poliisis joka tohonkin murhan aikaa paikallisia lapsia hemmotteli?

      • Anonyymi

        Ja har knulla med Anneli A .. Bra suug ,,hmmm


    • Anonyymi

      Hyvin Porvoon poliisi sitten onnistui osaltaan tuhoamaan tämänkin perheen, monien muiden ohessa. Selvää on että poliisin rikollisuutta liittyy paljon murhaan, ja ketään ei yllätä et just Porvoon poliisin joka on rikollisten psykopaattien kokoontumispaikka.

      • Anonyymi

        De sku no göra suusen om du ochså sku fåå LITE MURRA ,,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        De sku no göra suusen om du ochså sku fåå LITE MURRA ,,

        Granholms pojkana e Homoon .


    • Anonyymi

      Muumin trollen kan int va Hoomo,n för dom har inget Rumphål.

    • Anonyymi

      Ilmankos ei tääkään tapaus koskaan selvinny...

    • Anonyymi

      Poliisi on ollut osallisena aika moneen muuhunkin suureen selvittämättömään rikokseen 👍

    • Anonyymi

      Aloittajan mukaan siis Porin tuntumasta soitettiin just Porvooseen..?
      Onko aloittajan Suomi- tuntemus ihan vähän hakusessa?

      • Anonyymi

        Kyllä minä tiedän Ulvilan sijainnin ja Porvoon sijainnin oikein hyvin, molemmissa olen olluta ja toisessa asunut.

        Hyvin on tosin poliisi saanut netistä puhdistettua suuren määrän vanhoja uutisia asiasta, vaikka ylellä taitaa olla tietoturva niin korkealla ettei poliisin rikolliset ole päässeet sinne lakaisemaan kansalaisilta pois tietoa.

        Tyhmempikin ymmärtää mikä organisaatio oli sekaantunut murhaan...

        https://yle.fi/a/3-6443124


    • Anonyymi

      vill du suga min pippele ,,

    • Anonyymi

      Porvoolainen poliisi murhan takana siis?? Tätä ei voi muulla tavalla selittää..

      • Anonyymi

        Piss Nisse ,,Byyt nu Blöjor lucktar Piss,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Piss Nisse ,,Byyt nu Blöjor lucktar Piss,

        No e de ju åt Helvete i de här sammhälle ,,at sammhälle ska föda idioter som du ,,byt nu blöjor lucktar PISS ,,


    • Anonyymi

      Oho, kuka olis uskonu et Porvoon poliisilaitoksella osallistutaan murhiin kaiken muun sairaan rikollisuuden ohessa. No ehkä tänä päivänä ei enää yllätä mut ajat tietty muuttuneet ja tää rikollisjärjestö jo vetelee viimeisiään ennen täydellistä lakkauttamista

    • Anonyymi

      Saisko jotenkin kaikki Porvoon poliisit samaan aikaan tungettua sisään poliisilaitoksen tiloihin, ja sen jälkeen ammattimuuraajat muuraa metrin paksuiset betonimuurit ympäri rakennusta, että kaikki jätteet jää sinne lopullisesti mätänemään sen mukaan kun donitsit loppuu.

      Olisi aikamoista nautintoa joskus myöhemmin saada purkaa betonimuurit ja päästää rikollisten löyhkän ulos kaupunkilaisten riesaksi. Mutta kaikki kaupunkilaiset kuitenkin arvostaisi asiaa.

      • Anonyymi

        No har du et traumatiserat liv ,,int undra på den barndom du fått utstå ,,,,,,Styvpappan uttnytjade å mamma gokännde ,,å polisena hjälpte inte ,,för ingen annmälde int din mamma heller som blundade ,,därför har du nu sjuklig trauma mot Polis myndiheterna ,,,du är pjykiskt sjuk sök Hjälp ,,innan för sent ,,,,


    • Anonyymi

      Hurja juttu et kaupungista löytyy näin iso rikollisjengi...

      • Anonyymi

        Förstår no att man blir traumatisera me mindre ,,styv pappan en han du borde arkibusera men trologen på nån alkoholist annstalt ,,å du får leva me dom traumatiska minnen när han knuffade sin pitt i en barn rumpa ,,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Förstår no att man blir traumatisera me mindre ,,styv pappan en han du borde arkibusera men trologen på nån alkoholist annstalt ,,å du får leva me dom traumatiska minnen när han knuffade sin pitt i en barn rumpa ,,

        Sök psykisk hjälp ,,du behöver de på riktigt ,,,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sök psykisk hjälp ,,du behöver de på riktigt ,,,

        och de värsta at du ånnu fick ta den i munntan som en lollipop ,,fyy faan ,,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        och de värsta at du ånnu fick ta den i munntan som en lollipop ,,fyy faan ,,

        Om han i liv skjut den jäveln ,å slut skriva samma satans torra juttun ,,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Om han i liv skjut den jäveln ,å slut skriva samma satans torra juttun ,,

        Å tvät arse dit me tallsåpa å sluta skriva ,,samma satans sjuka juttun


    • Anonyymi

      Tämä 100 varmaa jos rikos ei selviä tai sitä sotketaan . Niin poliisi on ollut mukana siinnä rikoksessa.

      • Anonyymi

        Tämä 100 varmaa jos elämässä ei ole muuta kuin vatkaa sit sama niin ei muuta selityksiä että LEEGO palikka pahasti poikittain persputkessa ,,Siais Isän JÄÄNÖKSET ,,,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä 100 varmaa jos elämässä ei ole muuta kuin vatkaa sit sama niin ei muuta selityksiä että LEEGO palikka pahasti poikittain persputkessa ,,Siais Isän JÄÄNÖKSET ,,,

        De bara så ,,,,sök psykisk hjälp ,,,


    • Anonyymi

      Kolmen pisteen vihje...

      Porvoossa sijaitseva Haikon kartano liittyy jotenkin asiaan.

      • Anonyymi

        Nytt Faktaa Pöytään olet sisäsitoinen ,,se selitää ..serkut leivottu samasta räkäst ,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nytt Faktaa Pöytään olet sisäsitoinen ,,se selitää ..serkut leivottu samasta räkäst ,

        De bara så ..Innavel på Svenska ..näer syskonen paras på nätternas små timmar ,,,o på morgonen som ingenting sku hänt ,,å sidu bara en skribent här på suomi 24 ,,en STUDENT


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        De bara så ..Innavel på Svenska ..näer syskonen paras på nätternas små timmar ,,,o på morgonen som ingenting sku hänt ,,å sidu bara en skribent här på suomi 24 ,,en STUDENT

        Ett Helvette näer Leegon fortfarande på Tvären i revahåle ,,


    • Anonyymi

      Voi vaan kuvitella miten monia murhattuja on viranomaismafian toimesta

      • Anonyymi

        Nå voi voi ,,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nå voi voi ,,

        Ei se sissä siitosen elämä mikään helppo ooo,


    • Anonyymi

      Voisi pari bussia täynnä olevia terrori-iskujen tekijöitä mielellään lähteä Ulvilasta ja muualta Suomesta teloittamaan jokaisen säälittåvån rikollisen joka kutsuu itseään poliisiksi Porvooasa vaikka suurempia rikollisia ei löydy etsimälläkään maasta!

    • Anonyymi

      Ei ole koskaan ollu poliisiorganisaatioon luottamista. Nykyään tämä organisaatio onkin jo useita kertoja sairaampi kuin mitä näihin aikoihin oli kun Auerin ukkoa pantiin hiljaseks.

    • Anonyymi

      Aika salrasta et rikollisjengi kuten poliisi saa vapaasti maassa tehä vuosikymmenistä toisiin rankkoja rikoksia !

      • Anonyymi

        Ei sisä siitosen elämä mikään helpoo oooo,,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sisä siitosen elämä mikään helpoo oooo,,

        Ompele sit ryppyreikäs umpeen äläkä jaa annelia sedälles kuten sunlaisilla säälittävillä urpoilla yleensä on tapana


    • Anonyymi

      Vähän enemmän kun tietää poliisiorganisaation toiminnasta, ja sairaasta rikollisuudesta:

      Paras vinkki koko Porvoon kaupunkilaisille. Älä koskaan missään asiassa asioi tämän täydellisesti sairaan rikollisjärjestön kanssa. Olit rikoksen uhri tai et, tuolta löytyy täydellisiä psykopaatteja jotka olisi korkea aika lähettää menolipuilla Siperiaan, ilman että samalla nimellä ja naamalla on koskaan enää oikeutta palata maahan!

      Asiassa on koko kansan lainvoimainen tuomio. Ja jos ei toteudu nämä teloitetaan millä keinolla tahansa kunnes ne on suoritettu!!!!!!

    • Anonyymi

      Säälittävä oikeuslaitos suomessa, puhumattakaan kaikista poliisin korruption ympärillä pyörivistä syyttäjistä johtun varmaan näitäkään Porvoon poliisilaitoksen tekemiä rankkoja rikoksia ei koskaa pystytty tutkia, jonka olisi yläasteikäinen saanu totuuden esille jos olisi halunnu.

      Oksettava organisaatio, oksettava koko maa.

      Vaihtakaa kaupunkia vähintään pois Porvoosta jossa on maan ylivoimasesti rikollisin poliisilaitos, vaikkei se yhtään missään muualla ole parempaa, niin kauan kunnes tämä suuri rikollisjärjestö on lopullisesti lakkautettu!!!

    • Anonyymi

      Olispa Rasmus Takaluoman perhekin tietoinen, mihin kaikeen yksi säälittävin rikollisjärjestö maassa kykenee...

    • Anonyymi

      Mitä siellä Haikon kartanossa oikein tapahtui? Juolahti mieleen että virkistyspäivillä on yleensä ohjelmaa jonkin sortin luennon tai performanssin muodossa. Olisiko siellä esiintynyt joku valtakunnalle tuttu kasvo pitämässä kenties luentoa vuorovaikutustaidoista tai mitä nyt päivän teemana on ollutkaan? Olisiko tällainen henkilö voinut olla silminäkijänä tilanteelle joka johti osaltaan Ulvilan surmaan?

    • Anonyymi

      Voi vaan kuvitella millanen määrä tappoja ja murhia täs maassa on poliisien tekemiä tai osallisina ollu.

      Rasmus Takaluoman omaiset sen jo myös titää varsin hyvin!

    • Anonyymi

      Nostoa. Ei ole enään epäselvää, että miksi se oikeudenkäynti tuntui "jotenkin omituiselta". Järjestelmän on suojeltava itseään. Keinoilla millä hyvänsä.

      • Anonyymi

        Anneli Auerin ukon murhaan sekaantuminen, on aika pientä verrattuna mitä kaikkia muita rikoksia tuolla rikollisjärjestön poliisiasemalla on vuosien aikana tehty!!!


    • Anonyymi

      Miks poliisit tekee kaikista eniten rikoksia? Surullista.

    • Anonyymi

      Tappakaa jo hyvät porvoolaiset millä keinoilla tahansa näitä rikollisia porvoon poliiseja!

      Massamurhia ja vähän äkkiä! Granholmeilla kestää vielä latailla uudestaa toivon mukaan päihin!

    • Anonyymi

      Anneli Auer kannattais ainakin viedä pari räjähdesalkkua Porvoon poliisilaitokselle, luultavasti muuallekin.

    • Anonyymi

      Mitä Lahti oli mahtanut tehdä jos hänestä tehtiin poliisin järjestelmään haku? Onko tullut mitään uutta tietoa?

      • Anonyymi

        Nåå joo Lahti suga på pitten på en homo , o så for de en pieru so likta ti skit å så hade han tummen i röven på en skribent ,,på dej min min homo partner ,,du har et gott rövhål tack för senast de härligast va näer du suga av min skit pitt ,,ja älskar dej ..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nåå joo Lahti suga på pitten på en homo , o så for de en pieru so likta ti skit å så hade han tummen i röven på en skribent ,,på dej min min homo partner ,,du har et gott rövhål tack för senast de härligast va näer du suga av min skit pitt ,,ja älskar dej ..

        Du har ett härligt skrovligt arshål ja älskar ti knulla dej i röven ,,du å ja ..min knull maskin


    • Anonyymi

      Anneli itse on ainakin syytön koska hän on niin viattoman näköinenkin ja uskon ettei hän ole tehnyt mitään rikosta ikinä

      • Anonyymi

        Nu måste ja avslöja vårt förhållande ti din Mamma ,,å berätta at vi gjorda ti varandra ja älskar dej ,,för evigt din röv knullare ,,,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nu måste ja avslöja vårt förhållande ti din Mamma ,,å berätta at vi gjorda ti varandra ja älskar dej ,,för evigt din röv knullare ,,,

        Ja köpte Tummeli de dra smörjmedel näer ja knuffar gurkan i dej ,,ja älskar dej


    • Anonyymi

      Vaan säälittävin rikollisjärjestö kuten poliisi on, järjestää murhia kun jää kiinni lasten hyväksikäyttöringeistä kuten porvoolaiset poliisit. Halveksikaa ja hävetkää että asutte kyseisessä kaupungissa!

    • Anonyymi

      Kuinka monta selvittämättä murhaa on poliisit itse tehny historian aikana? Puhumattakaan kadonneista? Ja rikollisjärjestö itse "tutkimassa".

    • Anonyymi

      Kaks maan historian kalleimpia oikeudenkäyntiä aiheutettu poliisiorganisaation sairaalloisilla rikoksilla.

      Luulis missä tahansa toisessa valtiossa tällaisen rikollisjärjestön täydellisesti jo näillä vedettävän kokonaan nurin, suomessa sen kun poliisien sairas häiriköinti elektronisilla hakkeroinneilla kansalaisille yltyy, ja jotkut päättäjät ja poliisihallituksessa rikolliset raapii päätään miksi kaikki mielellään tappais poliiseja vaikka kivillä jos tilaisuutta tulee. Teloituksia pitäisi näkyä näille ja nopeesti !

    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1463
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      1284
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      27
      1281
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      215
      1144
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1086
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      317
      1019
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      224
      1012
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      949
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      276
      922
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      915
    Aihe