Naxos

Saarihyppely Kykladeilla, syyskuu 1999 (Syros, Paros, Naxos, Mykonos)

Laivamatka Parokselta Naxokselle oli lyhyt ja istuimme sen laivan kannella (hintakin vain 2 x 1300dr). Puoliltapäivin rantauduimme Horaan. Koska meillä ei majoituksen suhteen ollut muita vaatimuksia kuin oma parveke, kylpyhuone ja keittomahdollisuus, kelpuutimme ensimmäisen tarjouksen, joka sisälsi myös taksikyydin apartementokseemme vähän kaupungin keskustan ulkopuolelle. Merinäköala jäi saamatta, mutta hinta sen kun halpeni, ainoastaan 5000dr/yö. Hotelli oli siisti ja hiljattain rakennettu ja meillä kävi siivoojakin joka päivä! Tavarat kaappiin ja suorinta tietä kävellen takaisin satamaan. Matkan varrelta löytyivät bussipysäkki, leipomo, supermarket, rahanvaihtopaikka ja mopovuokraamo, eli kaikki tarpeellinen. Ostimme kartan kun tuntui että tälläkin saarella on helppo eksyä. Sataman ympäristö oli täynnä mukavan tuntuisia tavernoja ja ristoranteja. Syötyämme pastat kävelimme takaisin päin Venetsialaisen linnoituksen kautta. Taas vanhan kaupungin pieniä kujia, rappuja ja kaariholveja! Pakko ostaa lisää filmirullia. Loppumatkasta vähän harhailtiin, kartta ei ihan riittänyt hotelliimme asti. Mutta löydettiin sentään Kotthikadulle. Siestaa vietimme lakanan alle muumioituneina, kärpäsiä oli ihan kiusaksi asti. Tällä saarella ei nimittäin tuullut ja itikoista oli haittaa. Kauniin punertavan auringonlaskun jälkeen kävelimme illan pimetessä takaisin satamaan päin ja matkan varrella söimme kreikkalaisittain ja edullisesti tosi autenttisessa tavernassa. Kolusimme vanhan kaupungin kujia ja mukavan jazz-musiikin houkuttelemina istahdimme konjakkikahveille erään piskuisen baarin ulkopöydän ääreen. Olisi ehkä ollut syytä tarkistaa hinnasto ensin, tässä norjalaisten (?) omistamassa paikassa kahvit olivat kalliimmat kuin juuri syömämme ruuat. Oli aika ostaa kortteja kavereille lähetettäväksi, kiusa se on pienikin kiusa! Kyselimme bussien aikatauluja ja mopovuokria. Mieleen alkoi hiipiä ajatus, että voisimme olla Naxoksella päivän pidempään kuin olimme suunnitelleet. Sataman hotellien hinnat olivat peräti 12000dr/yö. Siitä huolimatta ne olivat kaikki buukattu täyteen. Ihan eksymättä löysimme takaisin hotelliimme, ei hassumpaa.
Yöllä heräsin kolmen aikaan ja pakenin lakanan alle, tällä kertaa hyttysiä. Oli kuin olisi nukkunut jossain Borneon viidakossa. Hotelli oli kyllä hiljainen, eikä liikenteen melu kuulunut sinne asti, mutta ne koirat, linnut ja epävireiset kukot, jotka pitäisi pistää pataan!

Aamulla saksalaiset naapurimme vilkuttivat ja lähtivät rinkat selässään jatkamaan matkaa. Oli tulossa helteinen päivä, onneksi ymmärsimme jättää matkamme näinkin myöhään. Vuokrasimme vespan ja kävimme keskustassa tankkaamassa. Käännyimme kohti pohjoista rannikkoa myötäilevälle tielle. Matkalla Apollonasiin ei juuri pysähdelty, vain parin talon ”kyliä” osui matkan varrelle. Kauniita lahdenpoukamia näkyi kyllä useampiakin, mutta olimme jättäneet uimakamppeet hotelliin. Apollonas ei myöskään ollut koolla pilattu. Hetken huilailtuamme jatkoimme Koronasin kylään, jossa pysähdyimme syömään. Koko kylä on rakennettu rinteeseen ja siellä kuljetaan rappuja ja kapeita kujasia pitkin, vespa oli jätettävä kylän yläpuolelle parkkiin. Labyrintin keskeltä löysimme pienen ruokapaikan. Kun syötyämme pyysimme laskun, omistajarouva halusi tarjota meille kreikkalaiset kahvit. Siinä istuessamme ruokapaikkamme lihavarastoja täydennettiin; aasin selässä roikkuvat lihat siirrettiin kylmiöön, taivasalla ilman mitään pakkauksia, kärpästen pyöriessä ympärillä ja aasin huiskiessa niitä hännällään. Taitaa jäädä suvlakit loppumatkasta syömättä… Matka jatkui. Tyttärelle viesti: ”Olemmeko Skadoksissa? Löydämmekö takaisin Kotthikadulle” Ja niinhän siinä kävi, että vikaan ajettiin, vaikka kartta kädessä matkattiinkin. Kurvattiin hukkalenkki ei mihinkään ja ei kun takaisin oikealle tielle. Taivaskin vetäytyi pilveen ja Filotissa, jossa tankkasimme, ripotteli jo vähän vettä. TV:n matkaohjelma oli kehunut Kato Sangria ja Ano Sangria ja jälkimmäisessä poikettiinkin, löytämättä mitään ihmeellistä. Horaa lähestyessämme taivaskin kirkastui. Illalla söimme pitkän kaavan mukaan El Grecon yläterassilla, sataman valoja ja laivoja ihaillen.

Seuraavan aamun kävelylenkillä kävimme Agios Georgios Beachin rantahotelleissa kyselemässä vapaita huoneita. Tilava, siisti huoneisto peräti kahdella parvekkeella (merinäköala, jesh!) hintaan 8000dr/yö, joten päätimme yhdestä ylimääräisestä päivästä tällä saarella ja varasimme huoneen oitis. Vanhassa kaupungissa kolusimme taas kaikki mahdolliset kujat ja kuvasin kaikki mahdolliset kaariholvit. Kotimatkalla harhailimme ties missä laitakaupungilla. Lounastarvikkeet marketista ja hotellin sikakuumalle parvekkeelle. Vietimme iltapäivän kauniilla rannalla, meri oli kuin kylpyvettä. Illalla sataman liepeille Nikos-tavernaan syömään, oli edelleen helteistä kun ei yhtään tuullut. Ruuat sulattelimme satamassa kävellen. Mukava ajatella, ettei ollutkaan vielä viimeinen ilta Naxoksella. Mutta onneksi oli viimeinen yö siinä hotellissa, sillä yläkertaan oli majoittunut asukas, joka kuorsasi koko yön kuin veturi. Luulin ensin, että se oli mieheni, mutta kun hän kolmen aikaan kävi vessassa ja kuorsaus sen kun jatkui, totesin että joko hän kävelee unissaan tai sitten sen täytyy olla joku muu.

Pilvinen aamu! Jossain kaukana jyrisi ukkonen. Söimme rauhassa aamiaisen parvekkeella, pakkasimme ja tyhjensimme jääkaapista viimeiset oluet. Kuorsaus yläkerrassa jatkui ja jatkui… Kateeksi kävi kun joku osasi niin autuaasti nukkua. Kymmeneltä raahasimme tavaramme Sun Beach –hotelliin. Aivan upea paikka! Se olisi pitänyt heti tullessa löytää (seuraavalla kerralla olemme viisaampia). Pitkä kapea parveke oli aurinkoinen ja näköala merelle, toinen ison huoneen kokoinen parveke toimi pyykin kuivatuspaikkana, ja oitis pesimmekin pyyheliinamme. Sen jälkeen istuimme koivet parvekkeen kaiteella ja huokailimme hyvää tuuriamme. Raskiiko täältä pois lähteäkään?
Kävelimme keskustaan ja satamaan. Giros pita –paikat olivat vielä kiinni joten ostimme leipomosta täytetyt patongit ja oluet. Kävelimme ylös linnoituksen näköalapaikalle syömään eväitämme, kuin kunnon saksalaiset ikään. Samalla seurasimme vilkasta laivaliikennettä ja juttelimme suomalaisperheen kanssa, voihan sitä vaihteeksi puhua jo suomeakin.
Tuliaisia olisi pitänyt ostella, mutta kun ei jaksa! Iltapäivän vietimme rannalla kävellen ja uiden. Ei tarvinnut varata mitään petejä tai varjoja kun asuimme melkein vesirajassa. Iltauinnille lähtiessämme jätimme jopa pyyhkeet hotelliin, aurinko kuivatti ja hiekat pesimme jaloista hotellin ulkopuolella.
(Ohjeeksi reppureissaajille: kun tulet uudelle saarelle, varaa hotellihuone vain yhdeksi yöksi, lepää siinä matkan rasitukset ja katsele, jos seuraavaksi yöksi löytyy vielä parempi paikka.)
Viimeisenä iltana söimme Lucullus-tavernassa, joka on mainoksen mukaan Naxoksen vanhin. Olikin suosittu paikka eikä mikään ihme; kaikki tilaamamme kreikkalaiset erikoisuudet maistuivat todella hyviltä. Jälkiruuaksi jäätelöt satamassa, jossa seurasimme perinteisiä tanssiesityksiä. Tuliaisiksi ostimme Metaxaa, hunajaa ja Citron Naxos –likööriä.

Hotellimme oli hiljainen ja rauhallinen, ei kukkoja, koiria, mopojen meteliä eikä kuorsaajia. Vain aaltojen pauhu läheiseltä rannalta. Ja viiden aikaan korvia repivä kaskaan siritys, ilmeisesti kylpyhuoneesta tai aivan avoimen ikkunan vierestä. Siinä ei meinannut aspiriinikaan auttaa, kun siritys ja edellisillan viinit vihloivat päätä. Jos ei olisi ollut aika pakata, aamukahvin jälkeen olisi voinut lähteä rannalle aamulenkille ja –uinnille.
Mutta ei auttanut, olimme jo yhdellä päivällä siirtäneet Mykonokselle menoa. Ikäväksemme jouduimme jättämään Naxoksen ja tilavan apartementoksemme. Kello yhdentoista autolautta oli jo täyteen buukattu, joten ostin liput kantosiipialukselle. Jätimme tavarat satamaan ja tapoimme aikaa kävelemällä vielä kertaalleen vanhan kaupungin kujat.