Kotiseksi gangbang

Anonyymi-ap

Vaimo on pukeutunut punaisiin korkkareihin, ihonvärisiin sukkiin ja viininpunaisiin alusvaatteisiin. Pikkarit ovat läpinäkyvän ohuet ja kiitorata näkyy niistä tummenpana kohtana. Vautsi, mikä Hottis.

Ovikello soi ja menen avaamaan. Puntollinen lukiolaispoikia tulee ovesta ja riisuu kengät ja takkinsa. Pojat käyvät istumaan riviin soffalle. Vaimoni kävelee sirosti korkkareilla, ettei parkettiin tule naarmuja. Hän asettuu makuulle lattialla olevien tyynyjen päälle.

Ojennan hänelle keinopeniksen ja hän alkaa hyväillä sillä itseään. Viiden minuutin kuluttua leikki on jo siinä vaiheessa, että hän työntää keinokalun sisäänsä, ensin vähän ja sitten hitaasti syvemmälle. Pojat riisuvat loputkin vaatteensa ja neljä ihan oikeeta seisoo komeasti rivissä.

Vaimo työntää tekokullia syvemmälle ja sen surina voimistuu. Sitten hän ottaa sen pois ja osoittaa lähinnä istuvaa poikaa. Vaimo kiipeää hänen syliinsä istumaan ja ohjaa pojan veitikan sisäänsä. Muutama ratsastusliike ja sitten pois ja sama vieressä istuvalle. Kaikki oli nyt koekäytetty vaimoni pyhimmässä.

Keneltään ei ollut tullut... vielä. Vaimoni otti uusintakierroksen. Nyt hän ei lopettanut ratsastusta kenenkään kohdalla, ennen kuin heiltä tuli. Oli kiihottavaa katsella, kun vaimo veti sisältään spermaisen kyrvän ja ohjasi seuraavan sisälleen. Nahkasoffalle valui vaaleaa nestettä.

Lopuksi vaimo menei selälleen lattialla olevien tyynyjen päälle ja pyysi yhtä kavereista santsaamaan. Sperma haisi ja litinä kuului, kun poika polki , kuin tulpatonta mopoa. Vaimo puristeli poikaa takapuolesta kovasti itseään vasten, ojensi jalkansa suoriksi ja huokaisi useamman kerran. Poika jatkoi vielä kovalla tempolla ja sinne laukesi jo toinen kuti vaimoni sisään.

Tahtooko joku vielä ? No toki, odottelivat vuoroaan. Toinenkin orgasmi vaimolleni, mutta ei niin helposti kuin ensimmäinen. Pojat olivat jo lähteneen, kun tuo parempi puolisko nousi istumaan lattialle...

6

8018

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sain tuosta tarinasta virikkeitä ja ehdotin vaimolleni. Ja miten sitten kävikään. Ensin tuli ehdoton ei hävyttömien sanojen saattelemana. Hyvä, että sain sentään nukkua sisätiloissa. Seuraavana iltana tuuli oli kääntynyt. "Mitä eilen ehdotit, käy kyllä, mutta täytyy käydä kampaajalla, ostamassa niitä hepeneitä ja sinä saat etsiä ne juipit" " Pannaankos täällä kotona vai jossakin vuokramökillä ?" Ja niinhän siinä sitten kävi, että lapin reisulla vuokramökissä oli kiimainen tunnelma.

      • Anonyymi

        Ja mitenkähän sitten mahtoi käydä ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mitenkähän sitten mahtoi käydä ?

        Spede se taas jaksaa satuilla


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Spede se taas jaksaa satuilla

        Niinkö missä sun jutut on.Täällä ei näy muuta kuin tuo sama kommenttis.Taidat olla tuo unelmoiva eunukki,


    • Anonyymi

      Buaahaa mikä hupiukko Buaahaa

      • Anonyymi

        Niin olet buahahaa. Vaipat märkiä, eikä mies malta vaihtaa kuiviin, vaan kuolaa täällä. Buaahahaa.


    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      387
      945
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      215
      756
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      696
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      70
      670
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      70
      659
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      645
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      36
      630
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      581
    Aihe