Kuulumisia..

Hei kaikille!
Lupasin kirjoitella kuulumisiani.
Elikkäs.
Ensimmäisellä clomikierrolla otin puolikkaan tabletin ja toiselle lisättiin kokonaiseen annosta. Molemmilla kerroilla ultrattiin, eikä ollut tapahtunut mitään. Varmuudella kävin vielä verikokeissa.
Nyt olen syönyt tämän kolmannen kierron kahdella tabletilla kp 4-8, tänään oli kp 12 ja kävin ultrassa.
Olin melkein menettänyt toivoni, että Clomifen edes tehoaa minuun.
Mutta olihan siellä kasvanut kaksi munasolua melkein kypsäksi, sain masuun piikin että ne myös irtoaisivat tänään.
Kypsyykö normaalisti enemmän kuin yksi munasolu?
Lääkäri sanoikin, että mahdollista on myös kaksoisraskaus.
Nyt kun munatorvet olisi ok ja sperman laatu hyvä, niin mahdollisuus olisi että tulisin raskaaksi.
Haluan kuitenkin ajatella realistisesti, etten liikaa odottaisi ja pettyisi.
Neljän kuukauden ajan syön Clomifenia eteenpäin, ja jos ei tärppää niin munatorventähystykseen ja spermakokeeseen.

Oikein paljon onnea kaikille lapsiprojektiin,
toivon että te muutkin saatte parasta mahdollista hoitoa!
Peukut pystyssä eteenpäin kanssasisaret,
kerrotaan kuulumisia puolin ja toisin!:)
4579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minua ei ultrattu kun söin clomeja en tiedä montako silloin kasvoi mutta eikös normaalisti kasva 1-2 munasolua. Clomifen ja pistoshoito yhdistelmällä kasvoijoskus jopa viisikin munasolua tosin kaikki ei sitten olleet tarpeeksi isoja. Ennenkuin sain clomikuurin minut tutkittiin, tehtiin varjoaineella tutkimus onko munajohtimet auki ja mieheni sperma tutkittiin myös. Aika jännä että eri paikoissa edetään eri lailla. Tsemppiä!! Itselleni on tehty jo kolme inseminaatiota ja nyt on kesäkuussa vuorossa IVF.

Äänestä

Syön ensimmäistä clomikuuriani. Tai siis maanantaina otin vikan tabun, vielä ei ovis testit näytä mitään! Joten taisi olla turha yritys tämäkin.
Meillä on yksi kohdun ulkopuolinen raskaus takana, PCO todettu. Sain sitten Clomi kuurin sen enemmittä tutkimuksitta. Miestä ei ole tutkittu, eikä kai tarvitse tutkiakkaan, koska periaatteessa kerran jo onnistuimme.
Syön nyt neljä kuukautta clomeja, jos ei tehoa niin sitten lisätutkimuksiin. Mutta ei nyt kuurin aikana ole mitään tutkimuksia. Olen käynyt vain yksityisellä puolella, joten johtunee ehkä siitä.
Kiitos kuulumisista, kiva kuulla toisten kokemuksia ja etenemistä.

Äänestä
  • Ihmettelen, ettei sinua ultrata lainkaan Clomikierrolla?
    Jos annostuksesi on esim. liian pieni, niin ei sillä ole väliä syötkö kuukauden vai neljä kun tulosta ei tule.
    Minut ultrattiin joka kerta, puolikkaan ja kokonaisen tabletin kierrolla. Kumpikaan ei tuottanut haluttua tulosta, joten annostus nostettiin kahteen. Nyt kun kaksi munasolua oli kypsynyt, niin yritämme tällä annostuksella neljä kuukautta. Jos ei raskautta kuulu, niin katsotaan onko munatorvet auki ja testataan mieheni sperma.
    Montako tablettia syöt päivässä ja mitkä päivät kierrosta?!
    Toivotaan että teilläkin tärppää!:)

    Äänestä

  • alina kirjoitti:

    Ihmettelen, ettei sinua ultrata lainkaan Clomikierrolla?
    Jos annostuksesi on esim. liian pieni, niin ei sillä ole väliä syötkö kuukauden vai neljä kun tulosta ei tule.
    Minut ultrattiin joka kerta, puolikkaan ja kokonaisen tabletin kierrolla. Kumpikaan ei tuottanut haluttua tulosta, joten annostus nostettiin kahteen. Nyt kun kaksi munasolua oli kypsynyt, niin yritämme tällä annostuksella neljä kuukautta. Jos ei raskautta kuulu, niin katsotaan onko munatorvet auki ja testataan mieheni sperma.
    Montako tablettia syöt päivässä ja mitkä päivät kierrosta?!
    Toivotaan että teilläkin tärppää!:)

    Sain siis Clomit yksityiseltä gynekologilta, eikä hän kehoittanut mihinkään seurantaan tulemaan. Ja ihan rahan takia en sinne halua mennä. Katsotaan nyt vielä kesän yli ja sitten yritän mennä kunnalliselle puolelle hoitoon.
    Syön yhden 50 mg tabletin kierron 3-7 päivinä.

    Toivotaan onnea ja hauskuutta petileikkeihin mukaan, ettei mene ihan pelkäksi väkipakolla lapsenteoksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


alina kirjoitti:

Hei kaikille!
Lupasin kirjoitella kuulumisiani.
Elikkäs.
Ensimmäisellä clomikierrolla otin puolikkaan tabletin ja toiselle lisättiin kokonaiseen annosta. Molemmilla kerroilla ultrattiin, eikä ollut tapahtunut mitään. Varmuudella kävin vielä verikokeissa.
Nyt olen syönyt tämän kolmannen kierron kahdella tabletilla kp 4-8, tänään oli kp 12 ja kävin ultrassa.
Olin melkein menettänyt toivoni, että Clomifen edes tehoaa minuun.
Mutta olihan siellä kasvanut kaksi munasolua melkein kypsäksi, sain masuun piikin että ne myös irtoaisivat tänään.
Kypsyykö normaalisti enemmän kuin yksi munasolu?
Lääkäri sanoikin, että mahdollista on myös kaksoisraskaus.
Nyt kun munatorvet olisi ok ja sperman laatu hyvä, niin mahdollisuus olisi että tulisin raskaaksi.
Haluan kuitenkin ajatella realistisesti, etten liikaa odottaisi ja pettyisi.
Neljän kuukauden ajan syön Clomifenia eteenpäin, ja jos ei tärppää niin munatorventähystykseen ja spermakokeeseen.

Oikein paljon onnea kaikille lapsiprojektiin,
toivon että te muutkin saatte parasta mahdollista hoitoa!
Peukut pystyssä eteenpäin kanssasisaret,
kerrotaan kuulumisia puolin ja toisin!:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu