Hei kaikki rakastuneet ja rakkautta odottavat! Tarvitsisin neuvoja oikean kihloihin menoajankohdan suhteen.Kerron hiukan taustaani ensin,niin pysyy paremmin "kärryillä".
Avioeroni tuli voimaan n. 6kk sitten, mieheni ollut jo uuden rakkaan luona vuoden ajan.Yhteiseloamme kesti reilut 25 vuotta, josta naimisissa reilut 15 vuotta, eli pitkä yhteinen suhde katkesi uuden naisen astuttua kuvioihin. Kaksi murrosikäistä lasta ja talo velkoineen minulla, miehellä reilu nippu euroja ja uusi rakas.Olen reilusti täysi-ikäinen, 45 vuotias "tytön hupakko".
Niinkuin tiedetään ei ole yksin hyvä olla, niinpä minäkin kokeilin onneani ja laitoin nettiin treffi-ilmoituksen. Yllätyksekseni tuli useita kaikenmoisia vastauksia kaikenkarvaisilta mieskokelailta. Tapasinkin useita, myös petyin syvästi joidenkin kohdalla, mutta sitten eräänä päivänä vastasin taas jälleen kerran eräälle kaksilahkeiselle. Yllätys..hän olikin Jumalaan uskova, huomioonottava, erittäin keskusteleva kaveri. Mielenkiintoni kasvoi, minähän olin tietenkin vähemmän uskovampi, ja ajattelinkin että hän ei minua "syntistä" hyväksy. Mutta toisin kävi.
Tapailtiin useasti, kiintymys kasvoi, hellittiin ja keskusteltiin paljon johtaen lopulta rakasteluun asti. Hänen uskonnollisen vakaumuksensa takia se ei olisi ollut suotavaa; keskusteltiin asiasta syvästi, mutta kiintymyksemme oli johtanut rakastumiseen ja rakkauteen, eikä hän pitänyt tapahtunutta kanssakäymistämme vakavana rikkeenä Jumalaa kohtaan.
Nyt jatkamme edelleen, mutta kumppanini haluaa kiintymykseen ja yhteenkuulumiseen sekä sitoutumiseen kihlautua kanssani. Tunteemme ovat erittäin syvät molemmilla, rakastamme toisiamme niin henkisesti kuin fyysisesti joka solullammme.Hän on todella "helmi" miesten joukosta. Mutta ongelmana on ulkopuolisten ihmisten ja omien sukulaisteni suhtautuminen asiaan; " Hulluko olet jos menet kihloihin, ja sitten taas kohta joudut pettymään, mietihän nyt vähän mitä teet!", tällaisia kommentteja tulee korviini, ei oikein lohdulliselta tunnu "tässä iässä",aivan kuin olisi valvonnan alla. Vaikka tiedänkin että suojellahan he vain haluavat minua pettymyksiltä. Mitä tehdä, kertokaa ihmeessä, mitä tekisitte omalla kohdallanne tässä tilanteessa? Lapseni hyväksyvät kumppanini, enkä missään nimessä halua eroon hänestä. Ymmärrän myöskin kumppanini oman vakaumuksensa, koska sormus on merkki sitoutumisesta häneen. Naimisiinmeno ei ole edes vielä ajankohtainen asia tässä vaiheessa, sen olemme keskustelleet.Pitäisikö uskoa näitä hyviä neuvojen antajia vai omia tunteita ja sydäntä? Kertokaa hyvät ihmiset, ei typeryyksiä kiitos vaan rehellisiä mielipiteitä. Ihanaa kesän odotusta kaikille rakkautta odottaville ja rakastuneille.
Avioeroni tuli voimaan n. 6kk sitten, mieheni ollut jo uuden rakkaan luona vuoden ajan.Yhteiseloamme kesti reilut 25 vuotta, josta naimisissa reilut 15 vuotta, eli pitkä yhteinen suhde katkesi uuden naisen astuttua kuvioihin. Kaksi murrosikäistä lasta ja talo velkoineen minulla, miehellä reilu nippu euroja ja uusi rakas.Olen reilusti täysi-ikäinen, 45 vuotias "tytön hupakko".
Niinkuin tiedetään ei ole yksin hyvä olla, niinpä minäkin kokeilin onneani ja laitoin nettiin treffi-ilmoituksen. Yllätyksekseni tuli useita kaikenmoisia vastauksia kaikenkarvaisilta mieskokelailta. Tapasinkin useita, myös petyin syvästi joidenkin kohdalla, mutta sitten eräänä päivänä vastasin taas jälleen kerran eräälle kaksilahkeiselle. Yllätys..hän olikin Jumalaan uskova, huomioonottava, erittäin keskusteleva kaveri. Mielenkiintoni kasvoi, minähän olin tietenkin vähemmän uskovampi, ja ajattelinkin että hän ei minua "syntistä" hyväksy. Mutta toisin kävi.
Tapailtiin useasti, kiintymys kasvoi, hellittiin ja keskusteltiin paljon johtaen lopulta rakasteluun asti. Hänen uskonnollisen vakaumuksensa takia se ei olisi ollut suotavaa; keskusteltiin asiasta syvästi, mutta kiintymyksemme oli johtanut rakastumiseen ja rakkauteen, eikä hän pitänyt tapahtunutta kanssakäymistämme vakavana rikkeenä Jumalaa kohtaan.
Nyt jatkamme edelleen, mutta kumppanini haluaa kiintymykseen ja yhteenkuulumiseen sekä sitoutumiseen kihlautua kanssani. Tunteemme ovat erittäin syvät molemmilla, rakastamme toisiamme niin henkisesti kuin fyysisesti joka solullammme.Hän on todella "helmi" miesten joukosta. Mutta ongelmana on ulkopuolisten ihmisten ja omien sukulaisteni suhtautuminen asiaan; " Hulluko olet jos menet kihloihin, ja sitten taas kohta joudut pettymään, mietihän nyt vähän mitä teet!", tällaisia kommentteja tulee korviini, ei oikein lohdulliselta tunnu "tässä iässä",aivan kuin olisi valvonnan alla. Vaikka tiedänkin että suojellahan he vain haluavat minua pettymyksiltä. Mitä tehdä, kertokaa ihmeessä, mitä tekisitte omalla kohdallanne tässä tilanteessa? Lapseni hyväksyvät kumppanini, enkä missään nimessä halua eroon hänestä. Ymmärrän myöskin kumppanini oman vakaumuksensa, koska sormus on merkki sitoutumisesta häneen. Naimisiinmeno ei ole edes vielä ajankohtainen asia tässä vaiheessa, sen olemme keskustelleet.Pitäisikö uskoa näitä hyviä neuvojen antajia vai omia tunteita ja sydäntä? Kertokaa hyvät ihmiset, ei typeryyksiä kiitos vaan rehellisiä mielipiteitä. Ihanaa kesän odotusta kaikille rakkautta odottaville ja rakastuneille.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ennen vanhaan leski suri vuoden verran kuollutta puolisoaan ennen kuin oli soveliasta mennä naimisiin.
Jos haluat käyttäytyä kuin kunniallinen nainen, jätä heti kihlakumppanisin sukupuolisesti rauhaan ja hae kuulutukset siten, että pääsette vihille aikaisintaan vuoden kuluttua siitä, kun erosi astui voimaan.
Lisää tietoa hyvistä tavoista voi saada kirjastosta. Ensiksi kannattaa lukea kultaisen käytöksen kirja ja sitten ehkä syventäviksi opinnoiksi muuta tapakulttuuria tai kansanperinnettä.
Sen verran kuitenkin sanoisin, että ihminen, joka puhuu Jumalasta ja säntää sänkyyn eronneiden kanssa kovin kiivaasti, voi olla kyllä täysi huijarikin.
Tässä mielessä maallistuneimmat tuttavasikin voivat olla oikeassa.
mielipide tuokin.
Kyse on aikuisista ihmisistä, jotka ovat jo elämääkin nähneet.
Olisipa elämä niin yksinkertaista, että käytöksen kultaisesta kirjasta löytyisi yksiselitteiset vastaukset joka asiaan.
Ymmärsin, että kyse on rakkaudesta. Joskus asiat pitkistyessään mutkistuvat.
Hei Bachelor! Arvostan vastaustasi, mutta olen kuitenkin itse asiasta toista mieltä, enkä ole leski vaan jätetty ex-vaimo. Ensinnäkin en tarvitse käytöksen kultaista kirjaa, koska olen virkamiestehtävissä toiminut 20 vuotta, ja luullakseni esimieheltäni saadusta palautteesta päätellen osaan käyttäytyä korrektisti: en tyrkytä itseäni enkä sano pahasti, en myöskään loukkaa ketään, yritän huomioida ympärillä olevat ihmiset. Toiseksi tämä kumppanini ei varmasti ole huijari, sen tuntee jo käytöksestäkin.Olen tavannut niitä huijareitakin ja jotka hyppii jokaisen sänkyyn aina kun on mahdollisuus. Ja sellaisten kanssa koin myös ne aikaisemmat pettymykset.Kumppanini pitää omista lapsistaan erittäin hyvää huolta. Hänellä on yhteishuoltajuus ex-vaimonsa kanssa. Kumppanini on saanut myös kokea ns jätetyn osan, koska hänen ex-vaimonsa löysi uuden rakkaan. Sitäpaitsi hän ei hypi jokaisen eronneen sänkyyn; minä olin hänelle ensimmäinen ja molemmat tehtiin "se" rakkaudesta.Hyvää kesää sullekin.
ainoat, jotka sinun pitää ottaa huomioon, on omat lapsesi. Sinulla on heidän hyväksyntänsä, muilta et sitä tarvitse.
Luota omaan arvostelukykyysi. Olet aikuinen ihminen. Pidä helmestäsi kiinni. Kuvailemasi kaltaisia ihmissuhteita ei ole kaikille suotu.
Minun mielipiteeni on se, että jos sinä aikuisena naisena pidät järjellä ajatellen tätä miestä rehellisenä ja luotettavana, mikä ettei kihlautuminen olisi sopivaa? Jos rakastatte toisianne ja haluatte sitoutua toisiinne, älkää kuunnelko muiden mielipiteitä. Kihlautuminenhan ei kuitenkaan vielä ole vihkiytyminen, joskin lupaus siitä. Minä kihlauduin 9kk seurustelun jälkeen, ja näin sitä ollaan yhä vuosien ja kymmenienkin jälkeen yhdessä. Se kuitenkin täytyy sanoa, että vielä parin kuukauden tuntemisen jälkeen ei kannata sitoutua ja lupailla avioliittoa - siinähän tuskin tuntee kyseistä henkilöä jolle elämänsä lupaa. Minusta sinun kannattaisi varmistua miehen luotettavuudesta ja luonteesta, ennenkuin sitoudut, mutta mielestäni puolen vuoden seurustelu on riittävä tae. Voihan sitä paljastua vaikka mitä vuosienkin kuluttua; ei elämässä liian varovainen saa olla, tai ei pääse mihkään! Terve järki on kuitenkin syytä pitää aina mukana. Mutta onnea sinulle ja keski-iän rakkaudellesi!
Kyllä sinä sisimmässäsi tiedät mikä on oikein, eli kuuntele vain omaa sydäntäsi ja omatuntoasi. Emme elä enää keskiajalla joten jätä muiden vanholliset mielipiteet omaan arvoonsa. Onnea matkaan!
Hei samanikäinen nainen, Mirjam ja Laikku.Kiitos vastauksistanne, Joskus todella tuntuu että ei se elämä ole "tässä iässäkään" helppoa. Kun kerran onnistaa, niin aina joku hänkrää välissä. Kumppanini on todella toisen huomioiva, paljon keskusteleva, ei tarvitse nautintoaineita rentoutuakseen vaan on oma aito itsensä. Hänellä on sen verran vankka uskon vakaumus, että jotenkin itsellekin tulee turvallinen olo hänen lähellänsä.Hän hyväksyy minut sellaisena kuin olen, tavallisena lämminhenkisenä ihmisenä.
Elettyä entistä elämää on molemmilla reilusti takana, ja se tuo jo omat vaikutuksensa uuden kestävän suhteen luomiselle.Aikaisemmat tapaamani ns. normaalit, uskomattomat miehet elivät pintaliidossa, aina piti saada enemmän, mikään ei riittänyt täyttämään heidän elämäänsä. Ja vaikka he etsivät vakituista elämänkumppania, eivät he uskaltaneet ryhtyä seurustelemaan, koska se sitoisi heitä liian paljon.Siis tällaista tämä elämä on, kukaan ei tiedä mitä haluaa.
Oli todella mukavaa saada kannustusta teiltä suhteeseemme. Annamme ajan kulua hiukan ja tunnustelemme maaperää, ehkä se oikea ratkaisu syntyy. Mutta pakko on sanoa, että kaikella on varmaan tarkoituksensa, niinkuin minun avioerollanikin. Ehkä näin piti käydä, saan vielä ennen vanhuuttani kokea jotain aitoa ja ennenkokematonta elämässäni. Tämä on ollut kuin unta, satua joka tuntuu jatkuvan aina vaan. Nythän joku sanoo kohta, että kyllä se arki koittaa, mutta sen aika tulee aikanaan, sanon minä vastaukseksi.Toivon teille pirteyttä kesäänne ja onnellisia hetkiä elämäänne. Kiitos!
Ei mielestäni tuohon otsikkoon viitaten ole oikeaa kihlautumisajankohtaa.
Mutta mielestäni saat toimia kuten haluat! Olet itsenäinen, aikuinen nainen! Lapsillesikin miehesi on ok, ja erosi on selvä. Ethän tehnyt edes kuten miehesi; alkanut seurustella vielä liiton aikana.
Sinun täytyy mielestäni kuunnella sydäntäsi ja mitä itse haluat. Muista en kuules enää tuon ikäisenä välittäisi mitään. Etköhän ole nähnyt miehiä jos minkälaisia ja tiedät että on kolahtanut. Ei heti kannata pilata hyvää ihmissuhdetta sillä että taaskohan tämä lopulta päättyy eroon.
Anna ihmeessä palaa!!