Luottamus

Tai siis, rukoilin jo :)

Hare Krishna!

Tervehdys!
Minäkin olen miettinyt paljon luottamusta. Epätoivo, luottamuksen puute ja itsesääli ovat minulle varsin tuttuja kavereita. Valitettavasti. Kun tuntee niiden hiipivän kimppuun allekirjoittaa täysin sen Gitan säkeen, jossa puhutaan siitä miten oma mieli voi olla paras ystävä tai pahin vihollinen...

Minulle on ollut aina tosi vaikeaa luottaa toisiin ihmisiin. Ja jotenkin olen heijastanut tietyt elämäni peruskokemukset aika vahvasti myös suhteeseeni Jumalaan. Uskon, että luottamus itseen, toisiin ihmisiin ja Jumalaan kulkevat aika vahvasti käsikädessä. Itselleni tärkeä, käänteentekevä kokemus aikanaan oli se, että kohtasin ihmisen (roomalaiskatolinen nunna), johon pystyin luottamaan ja joka auttoi minut kulkemaan läpi niistä tuskallisista kokemuksista, joiden kanssa siihen aikaan kipuilin.

Toisaalta minusta sellainen tietty epäluottamus on jopa terve ja rationaalinen reaktio ottaen huomioon, miten paljon hyväksikäyttöä ja luottamuksen väärinkäyttöä maailmassa on. Tiedonvälitys kertoo päivittäin esimerkkejä tästä. Eivätkä uskonnolliset yhteisötkään ole näiltä väärinkäytöksiltä säästyneet... Se on erityisen surullista, koska uskossahan kyse on nimenomaan lujasta luottamuksesta. Ja suuressa osassa uskontoja ihan keskiössä on vahvana ajatus Jumalalle antautumisesta. Myös krishnalaisuudessa. Ja täytyy myöntää, että ainakin minulle se on yksi niitä asioita, jotka erityisesti puhuttelevat tässä perinteessä.

Toisaalta lohduttavalta tuntuu tämän prosessin asteittaisuus. Usko ja luottamus kasvavat hiljalleen. Alussa on kiinnostunut asioista, ja sitten se kiinnostus syvenee uskoksi. Tämä usko vahvistuu erilaisten vaiheiden kautta vakaaksi, ja vasta sen jälkeen päästään lähestymään sitä rakkauden hurmiota, jota kirjoituksissa kuvataan. Ei sen kaiken tarvitse tapahtua päivässä tai kahdessakaan. Päinvastoin, kun on kerran lähtenyt matkalle kohti äärettömyyttä, kannattaa aloittaa rauhallisesti ettei väsytä itseään heti alkuunsa.

Eräs ystäväni kysyi kerran luennolla yhdeltä gurulta, kuinka voi saada lisää uskoa ja luottamusta. Vastaus kuului jotakuinkin niin, että ainut mahdollisuus on itkeä ja rukoilla, sekä samalla pyrkiä tekemään hyvää toisille ihmisille. Uskon vahvasti siihen, että saamme tuoda kaikki tunteemme Krishnan eteen. Sopertaa kyyneleet valuen: ”Krishna, haluaisin luottaa Sinuun. Milloin, voi milloin se on mahdollista?” Viime kädessä usko ja luottamus ovat kuitenkin Jumalan lahjoja meille. Jotakin, jota emme pelkistään omilla ponnisteluillamme pysty hankkimaan.

Se mitä voimme tehdä, on huutaa sydämemme pohjasta kipuamme ja tuskaamme Jumalalle. Pohtia elämän kokemuksiamme, purkaa totuttuja ajattelumalleja ja opetella uusia tapoja lähestyä asioita. Raivata sisimmästämme pois väärinkäsityksiä ja ylpeyttä. Luoda sinne avointa tilaa, jossa voimme kohdata Jumalan rakkauden. Pelot harvemmin katoavat komennuksin ja käskyin. Vasta rakkaus sulattaa ne näkymättömiin.

Kaikkea hyvää elämääsi! Siunausta! Meitä uskon tiellä epävarmasti eteenpäin hapuilijoita on paljon.

Hare Krishna!

Luottamus kasvaa ajan kanssa. Ainakin minun piti vuosia palvoa Krishnaa, ennen kuin pystyin ihan järkevästi ajatellen, omaa menneisyyttäni katsellen toteamaan, että Hän on todella muistanut minut jopa silloin kun minä en ole muistanut Häntä. Eli jos Krishna tuntuu kadonneen johonkin, se olin minä, joka Hänet mielestäni kaikenlaisen maallisen turhuuden takia kadotin eikä toisinpäin.

Niinpä nykyään on paljon helpompi ongelmien ilmetessä luottaa siihen, että kaikki järjestyy, aivan kuten on ennenkin järjestynyt, Krishnan ihanissa käsissä :)

Toinen, mihin olen tarvinnut ajallista perspektiiviä, on ollut tajuta että Krishnan järjestämät "kärsimykset" ovat tarkemmin ajateltuna ja oikean suhtautumistavan löydyttyä jotain ihan muuta. Esimerkiksi rakkaan ihmisen poismeno, ylitsepääsemättömältä tuntuva, onkin voinut olla edellytys sille, että vasta sitten pystyy kasvamaan itse ihmisenä, vasta silloin elämässä ja sydämessä on enemmän tilaa Krishnalle.

Eräänkin kerran kun pillitin taas kerran mukamas niin mahdottoman suuria ongelmiani, radiosta tuli tällainen kappale, joka sai kellot soimaan päässäni. Aivan kuin Krishna olisi luikerrellut eteeni radiosta kommentoimaan itkuani:

"Keep on runnin’
Runnin’ from my arms
One fine day I’m gonna be the one
To make you understand
Oh yeah
I’m gonna be your man"

Krishna sanoo Gitassa olevansa Aika, "maailmojen mahtava lopettaja". Aika on kuitenkin myös SURUJEN mahtava lopettaja! :)