Vihaan nuoria

Anonyymi-ap

Voiko ketään vihata tätä enempää? Nytkin nuoret ovat kaupungilla, joutilaina ryyppäävät kaljaa. Ennen piti tehdä töitä viikonloppunakin. Oli muunmuassa navettatöitä. Ei ollut aikaa kaupungilla lorvia.

Nyt tulee ruoka ja rahat nuorisolle kaikki valmiina eteen. Ja eikun lorvitaan. Ei kunnioiteta vanhempia ihmisiä ollenkaan. Ei mitään kunnioitusta!

Saatana!

30

1048

    Vastaukset 30

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Syyslomalla nostettiin perunat!
      Kaikenmaailman opiskelijat tänä päivänä hyppii ihmisten silmille!

    • Anonyymi

      Oli koko kauppakatu täynnä satoja örveltäjiä. Pikaruoka jätteitä jokainen katu täynnä. Särjettyjä pulloja ja sydämiä kulmat pullollaan, mutta hei saatiin jatkot ja taksi ❤️

    • Ei Kajaani eroa muista kaupungeista lainkaan. Se että Kajaanin keskusta on yhtäkuin Kauppakatu niin näkyy varmasti. Pienessä tilassa paljon nuoria. Onko heillä töitä tarjolla siellä vai onko maleksiminen ainoa mitä he voivat tehdä.

      Nuorten täytyy saada mielekästä tekemistä ja jos sitä ei ole niin tämä on syy- ja seuraus.
      Itse olen asunut ja syntynyt Kajaanissa. Tosin vain kahdeksan ensimmäistä vuottani mutta ne ovat onnellisimmat ajat elämässäni . Puhutaan vuosista 1951-1960.
      Silloin tietty maailma oli täysin eri. Silloin puhuttiin vain "lättähatuista".
      Ei nuoria vihaamalla saavuteta mitään.

      Ennen nuoret joi kaljaa mutta tänä päivänä huumeet ovat merkittävä tekijä. Sekin on jokaisella paikkakunnalla tiedostettu. Siitä seuraavat haittatekijät ovat pahempia kuin vain kaljan litkijöillä.
      Mutta siihen pitää vain puuttua, jos ei tehdä mitään ongelma tulee silmille.
      Tämä lienee jokaisen kaupungin päättäjän tiedossa.

      Roskien viskominen ympäri kertoo mielestäni asennekasvatuksesta. Vai liekö vain nuorten tapa näyttää mieltään. Niin tai näin niin väärin se on. Poliisi voisi jotain rikesakkoja kirjoitella mutta luulen että heillä on kädet täynnä töitä ilman tätäkin.

      Toivon että sielläkin asiat järjestyvät mutta nuorten vihaaminen ei johda mihinkään rakentavaan.

      Hyvää talven odotusta sinne Kajaaniin.
      Ps. Minusta lapsena Kajaanin Purola tuoksui vaniljalle, en tiedä miksi.

    • Anonyymi

      Nykynuoriso ei osaa juosta perspillun perässä.

      • Anonyymi

        Kuka sitä juoksisi, kun lortto makaa ketarat ojossa sängyssä valmiina. Ei muuta kun lykkimään.


      • Anonyymi

        Ei niin, runkkaavatvain mopon kaasua


    • Anonyymi

      Samaa mieltä. Lisäksi haisee tupakalta ja kaksitahti bensalta. Yäk.

    • Anonyymi

      Eu pilasi yhteisöllisyyden. Enää ei ole mitään kylä yhteisöä vaan kaikki on omissa porukoissa monukulttyurisia ja ojentaminen olisi rasismia.

    • Anonyymi

      Olen aloittajan kanssa täysin samaa mieltä, vihaan nuoria!
      Minä jo alle viisitoista vuotiaana olin metsätöissä ja peltotöissä. Nykyään pärjäävät vaan mopoillaan ja vanhemmat maksaa lystin.
      Minun piti itse tienata rahat että sain polkupyörän prkl..kaikenlaisia vetelyksiä.

      • Anonyymi

        Minäkin tienasin koululaisena itse polkupyörärahan ,ja pianhan sen sitten jo varastivatkin. saamani hyvä kotikasvatuskin meni hukkaan ,kun hyvästä käytöksestä ja kohteliaisuudesta on ollut elämän varrella vain harmia .Hyvä käytös tulkitaan heikkoudeksi . töykeys ja kyynärpäätaktiikka auttaa paremmin menestymään.


    • Anonyymi

      Nuo risoo sano J. Leskinen.

    • Anonyymi

      Kermaperseet ajavat mönkijöillä pitkinpoikin kaupunkia

    • Anonyymi

      Sossut ei ole vielä hiffannut että velat lankeavat maksettavaksi.

    • Anonyymi

      Nuoret hakevat turvaa toisistaan. Ei ole hyvä olla rahattomana yksistään.

    • Anonyymi

      Uskon nuorten vanhempien olevan syy nuorten turvattomuuteen. Nuoret pelkäävät vanhempiaan ja hakevat turvaa toisistaan.

      • Anonyymi

        Pelkääviä ei kannata ajaa nurkkaan ja lähestyä.


    • Anonyymi

      Tarkasti seuraavat muita ihmisiä nämä jengiläiset.

    • Anonyymi

      Mulle on kerrottu näiden asuvan kaduilla ja olevan kodittomia.

    • Anonyymi

      500 euroa kuukaudessa ei paljon muuta saa.

    • Anonyymi

      Kai sitä nyt viikonloppuna saa rentoutua TYÖ viikon jälkeen!

      • Anonyymi

        Voisit rentouttaa sun sulkijalihaksen. Tulen kohta kultu .


    • Anonyymi

      Ei tarvitse ihmetellä nuorison holtitonta käytöstä, kun Kainarissa oli juttua kunnanjohtajien lempimusiikista. Kaikilla vaan kauheaa rokin räimettä. Ei mitään hengellistä tai klassista. Tähänpä tämä maailma on mennyt ja markkinavoimat vie.

    • Anonyymi

      Eihän siellä kaupungilla todellisuudessa enää nuoriso rällää ja juo kaljaa niinkuin vielä vuosia sitten vaan nuorisoksi laskettava väki käyttää huumeita ja pelaa pleikkaria tai muuta aivot turruttavaa vehjettä ja taustalla soi aivoille vieläkin vaarallisempi paskaräppi ja kommunikaatio toisiin huumenuoriin käy Instan ja tiktokkien kautta paskaräpistä ammennetulla paskakielellä.

      • Anonyymi

        Äi plösö yleistä


      • Anonyymi

        Juu, tuo paskaräppi on kaiken pahan alku ja loppu.


    • Anonyymi

      Itekkin olen vanha eikä mulkkukaan enää toimi

    • Anonyymi

      Hieno provo Hermanni.

    • Anonyymi

      Millä "nuoriso" rahoittaa polttoaineet yöautoiluunsa oheistoimintoineen?

    • Anonyymi

      Terv, sinne Täältä Itä-Helsinki joka on suurin pääkaupungin lähiö asukasluvulta. Nuoret opiskelee käy töissä.Pahimmat juomarit,tupakoitsijat on yksineläjät naiset ja miehet jotka syystä tai toisesta eläkkeellä jo ennen 50v. Ja ne yksin asuvat naiset ja miehet joilla jo iän puolesta eläke.ovat kotitissutjajia,pilossa slaa ja häirtsevät sit 3h puheluilla niitä jotka viellä ei heidän numeroa estänyt. ei siis nuoret.

    • Anonyymi

      Puuhöylä, kuosipellemafia ja perspillu. Se on pyhä kolminaisuus.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      579
      1184
    2. 71
      821
    3. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      266
      652
    4. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      53
      624
    5. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      161
      612
    6. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      171
      611
    7. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      84
      562
    8. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      119
      552
    9. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      202
      519
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      20
      486
    Aihe