Ei suomessa oikeesti ole sellasta, se on suojatyöpaikka ja tuomarit ja syyttäjät kuuluis ymmärystä vailla jonnekin ns. kolmannen sektorin porukkaan.
Vastaukset 5
- Anonyymi
Valitettavasti nykyisin suuri(n) osa lainkäyttöviranomaisista korvaa ”oikeustieteen” tulkintasuositukset ja jopa lain säännöksetkin vaan ihan omalla mielivallallaan.
- Anonyymi
Tästä pitäs antaa vähintään kolme vuotta mutta oikuslaitos katsoo parhaaksi määrätä viisi vuotta.
Hienoa, veroja pimitetty vajaa milli ja duunarit ottaneet kela korvauksia. - Anonyymi
Ajatella että oikeus uskoo yhtä todistajaa kun kolme muuta puhuu päin vastaista. Sellainen on Suomen "oikeuslaitos".
- Anonyymi
Josko niiden kolmen muun tarinat poikkeaa toisistaan ja joka kerta kuultaessa on eri tarina ni kuka idiootti sellaisia uskoisi eikö ole helpompi uskoa joka sitä joka on puhunut totta vaikka olisi mennyt vuosia välissä ja asia on pysynyt samana ni valehteleeko se yksi todistaja silloin jonka asia on pysynyt samana koska ei ole alkujaankin ollut tarina tai valhe tai kaunis satu miksi kukakin valheet mieltää totuus kun on totuus vaikka sitä kuinka pyörittelisi
- Anonyymi
Psykologiset ja älykkyystestit, ei sellaisia tehdä tuomareille, ja sen kyllä huomaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831799
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.113940Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo114840En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset209684- 135646
- 56631
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä21614Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51572- 38568