Emännäksi

Onnea uranvalinnallesi:) Olen itsekin huimaa vauhtia menossa emännäksi maatilalle:)

Pari perusjuttua mitkä olen meidän seurustelun aikana oppinut (olemme olleet yhdessä kohta kolme vuotta, niistä 1 kihloissa)Emme asu yhdessä vielä:

Ikinä ei kannata muuttaa samaan huusholliin anopin kanssa.Kaksi naista ei pysty jakamaan keittiötä:) Itse olen laittanut ehdoksi yhteenmuuttamiselle, että anoppi ja appiukko ovat silloin eri osoitteessa!Ja tämä on pitänyt onneksi. Rakentavat omaa taloa joka valmis syksyllä..toivottavasti.

Meillä on anopin kanssa selviä eroja huushollin pidossa. Tietysti myös ikäerolla on suuri merkitys.Esim. verhoissa ja sisustuksessa huomattavia makueroja.Anoppi siivoaa joka ikinen perjantai perusteellisesti, minä en:)

Koska talo on yhtä suurta pötköä, siellä ei ole mitään mahdollisuutta, että olisi oma pääty tai oma keittiö. Aina kun menee tekemään keittiöön jotakin niin vanhemmat tai ainakin jompikumpi on siellä. Ei omaa rauhaa juuri koskaan muuta kuin paukauttamalla oman huoneen ovi kiinni!

Tämmöisiä kokemuksia, anoppi on muuten kyllä ohan mukava, eikä ole vielä kertaakaan haukkunut.
Sulhaseni on onneksi omillaan toimeentuleva ja omat mielipiteet löytyy. Puhumalla ollaan saatu moni asia selväksi.
Siskollani on hankala anoppi ja kerran hän sanoi aika pahasti tälle siskolleni. Siskoni kertoi juurta jaksaen kaiken miehelleen ja tämä puolusti häntä. Jopa niin etteti mies puhunut viikkoon äidilleen. Myös siskoni laukaisi suorat sanat anopille ja nyt välit ovat jonkun verraan korjaantuneet.

Joten onnea tulevaisuuteen, ei ihmisen tarvitse kestää ja ottaa vastaan haukkumisia, pidät puolesi ja laitat miehen pitämään myös puoliasi!
Ilmaiseksi työvoimaksi ei kannata alkaa.Maatalon emännän työ on hienoa, kunhan vaan muistaa oman hyvinvoinnin!

tyttö hyvä,älä pilaa elämääsi karjatilallisen orjana!
löydät varmasti parempaa seuraa muista piireistä,tai pidä suhteesi seurustelu tasolla vielä vuosia,ehkä silmäsi avautuvat.. nim.tällaisen paskan kokenut jätkä,tyttökaveri sai paskasta ja ainaisesta työn hulluudesta tarpeeksi ja lähti,ja vei lapsetkin. Maajussit=maanpäällinen helvetti!!

Heippa!

Itse tulin vajaa 10 vuotta sitten tilalle, muutin kaupunkilaisperheestä.
Kokemus karjanhoidosta oli lapsuuden kesinä parin kuukauden jaksot maatilalla.

Appivanhemmat asuvat yhä edelleen samassa talossa. Anoppi vastaa meillä pääosin ruuanlaitosta. Näin meillä on enemmän aikaa keskittyä tilan töihin kun minun ei tarvitse stressata että milloin olen kokkaamassa ;p Mitään ongelmia ei meillä ole ollut, jos siltä tuntuu niin sanon aamulla että minä teen tänään ruuan. Tämähän on ihan ihmisten luonteesta kiinni, joku saa tappelun aikaiseksi vaikka siitä onko saappaat oikeinpäin eteisessä.

Ennen sukupolven vaihdosta (vajaa vuosi) appivanhemmat olivat navettatöissä, minä ja mies oltiin iltaisin apuna. Siinä oppi vähän talon tavoille. Heti ensimmäisenä spv:n jälkeisenä aamuna pakotin isännänkin ylös ja mentiin navettaan. Vanhukset olisivat vieläkin mielellään tehneet aamutoimet mutta olin sitä mieltä että meidän tila, meidän työt. Auttoivat vielä pitkän aikaa varsinkin aamulla, appi kävi pesemässä lypsykoneen.

Hyvin on pärjätty, navetalla on muutettu meidän aikana rutiinit aivan täysin. Appi on kyllä koko ajan kauhistellut miten tuhlataan ja syötetään liikaa yms. Mutta siihen pitää vaan osata suhtautua, on vaikeaa kymmenien vuosien jälkeen jättää vastuu toiselle, varsinkin jos kaikki asiat tehdään eritavalla kun ennen.
Kyllä vieläkin kysytään usein neuvoa pikkuasioissa ja vanhukset auttaa vaikkapa olemalla seminologin seurana. Anoppi ymmärsi olla puutumatta töihin, ei ole komentanut tekemään noin eikä näin, itse ollaan saatu tekemisemme päättää.

Kiimantarkkailu oli alussa kokonaan anopin hoidossa, pari vuottakin koska en sitä hallinnut. Nyt on oppi jäänyt päähän ja osaan senkin hoitaa.
Sanoisin että kolme ensimmäistä vuotta on varmasti raskaat. Sitten on jo tottunut työrutiineihin ja lypsyt ja muu karjahoito sujuu. Kun niitä ei tarvitse jatkuvasti miettiä, jää aikaa muulle toiminnalle.

Ehdottomasti pitää muistaa käydä lomalla POIS tilalta, ja uskaltaa jättää tila lomittajien hoitoon. Jos ottaa stressin siitä mikä kaikki voi mennä pieleen silloin kun ei itse olla kotona, ei lomasta ole hyötyä! Meillä on lomittajien kanssa aina pyritty pitämään rento ja mukava ilmapiiri, ei nalkuteta joka asiasta niin uskaltavat paremmin kertoa ongelmat ja kysyä jos joku homma menee hullusti.

Ehdottomasti myös on yritettävä tutustua naapureihin, miehen sukulaisiin ym. Mitä suurempi ihmisverkosto on ympärillä sen paremmin jaksaa. Puhumalla ongelmista toisille, perheen ulkopuolisille ihmisille saa usein vinkkejä jaksmiseen ja huomaa ettei ole yksin.

Vanhusten ajoittainen nalkutus ja komentelu voi käydä hermoille mutta siitä ei pidä välittää! Vaikeaa se on, tiedän. Suutuminen välillä puhdistaa ilmaa ja kunnon huutaminen ;D Olen minäkin monet pahat sanat sanonut mutta ei niistä olla ikinä pitkään jaksettu olla vihaisia. Pitää muistaa myös kertoa olevansa pahoillaan, että työt väsyttää tottumatonta, on raskasta kun lehmä sairastaa tai koneet on epäkunnossa.

Rohkeutta uuden edessä, kerrothan mihin tulokseen päädyit!

-tiksu-

Että oletko valmis sitoutumaan karjanpitoon ja että mies todella on sellainen kuin kenen kanssa haluat elää elämääsi. Ja sitten vielä että sukupolvenvaihdoksessa pidät huolen että appivanhemmat ei jää ihan nurkalle asumaan. Voi muuten joskus olla pinna kireällä kun sitä omaa rauhaa ei löydykkään.Vaikka nyt tulisitkin toimeen heidän kanssaan niin monesti asiat ovat muuttuneet sukupolvenvaihdoksen jälkeen.

että joku emäntä haluaa emännäksi. ONNEA! sinulle:) Jos ei perhettä ja miestä olisi, niin minäkin ......