Eläke kertymä

Jos on töissä eläkkeellä niin silloinhan kertyy eläkettä, kertyyhän?
-
A Jään eläkkeelle 1.3.2023 ja jatkan työntekoa 1 vuoden 29.2.2024.
B Jatkan työntekua 29.2.2024 asti. Jään eläkkeelle vasta sitten.
Onko eläkkeeni sama kummassakin tapauksessa maaliskuussa 2024?

19

751

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuleepa mieleeni juttu iltapäivälehdessä vuodia sitten. Henkilö kertoi isomman eläkkeen toivossa jatkaneen töitä 68-vuotiaaksi. Hyöty oli kolmesta vuodesta oli 48 €. En tiedä onko systeemi muuttunut.

    • Anonyymi

      Mieheni tekee eläkkeen ohella töitä ja se palkka kerryttää eläkettä, joka tulee sitten nykyisen eläkkeen päälle maksuun sitten, kun hän hakee tästä työstä kertynyttä eläkettä.

      Joku osaa varmaan laskea sinun tapauksesi mutta itse ainakin jään eläkkeelle ensi vuonna ja teen eläkkeen rinnalla töitä jonkun verran; kyse ei minun kohdallani ole kuin muutamista euroista verrattuna siihen, että tekisin vielä töitä ja en nostaisi eläkettä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Niin, siis saahan siitä tehdystä työstä myös palkan palkka kerryttää eläkettä. Olen suunnitellut niin, ja jo sopinutkin, että teen 2 - 3 päivää viikossa töitä, sitten kun jään eläkkeelle eli ensi vuoden alusta. Tämä tarkoittaa sitä, että saan noin 200 €/päivä bruttona niin kyllä se vain kummasti hyödyttää eläkkeen päälle, vaikkei se eläkekertymä olisi kummoinenkaan. Ja lisäksi tykkään työstäni.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, siis saahan siitä tehdystä työstä myös palkan palkka kerryttää eläkettä. Olen suunnitellut niin, ja jo sopinutkin, että teen 2 - 3 päivää viikossa töitä, sitten kun jään eläkkeelle eli ensi vuoden alusta. Tämä tarkoittaa sitä, että saan noin 200 €/päivä bruttona niin kyllä se vain kummasti hyödyttää eläkkeen päälle, vaikkei se eläkekertymä olisi kummoinenkaan. Ja lisäksi tykkään työstäni.

        No minä olin vuosikausia pakosta osa-aikaisena töissä kun en onnistunut kokoaikaista saamaan, joten siltä pohjalta katsoen se eläkekertymä olisi ollut yhtä tyhjän kanssa jos olisin töitä jatkanut.


    • Anonyymi

      Jos jää eläkkeelle, siihenastinen työsuhde katkeaa automaattisesti, eli aloittajan esittämä eka vaihtoehto ei ole mahdollinen. Eri asia on sitten että palaa työelämään eläkeläisenä, se on sitten ihan tapauskohtaista ja riippuu paljon myös työnantajasta miten ylipäätään onnistuu. Ja homman järkevyys sitten, se on oma lukunsa, verotus jo eläkeläisillä on kova mutta kun siihen tulee toinen tulonlähde eli palkkatyö lisäksi niin veroprosentti nousee progression vaikutuksesta niin että palkasta käteen jää varsin vähän.
      Ja se mikä lopulta on kannattavinta rahallisesti, senhän määrittää paljolti myös pitkäänkö ehtii eläkkeellä olla ennen kupsahtamistaan. Kun tekee periaatteessa kahta työtä, verotus nousee hurjaksi ja kun sitten aikanaan saa hieman parempaa eläkettä raatamisensa palkaksi, siitä paremmasta eläkkeestäkin joutuu maksamaan progression korottamaa veroa, veroa siellä, veroa täällä, veroa joka paikassa...
      Jos aloittaja taloutensa puolesta pärjäilee, miksi hän ei jäisi eläkkeelle kun on sen aika?

      • Anonyymi

        Verotus hurja? No, varmaan tämäkin on yksilöllistä. Puoliso tekee töitä 2200 euron eläkkeen rinnalla ja saa saman verran töistä eli bruttotulot kuukaudessa on 4 400, josta menee veroa noin 27 prossaa, ei minusta kyllä ole paljon.


      • Anonyymi

        Loppuvirkkeeseesi liittyen.
        Oma isäni sairasteli jo 5-kymppisenä.
        Kipristeli työelämässä vaihtelevissa asennustöissä.
        Alkoi sairasloma - työjakso kierre jossa sairaslomien osuus kasvoi.
        Viimein 60 vuotisena ihmisrauniona eläkkeelle ja 62v ikäisenä henki pois.

        Tuon esimerkin varoittamana varauduin aloittamaan "eläkkeeni" nuorempana ja toivottavasti parempikuntoisena. Suunnittelimme vaimoni kanssa asian.
        Aloitin "eläkkeelle" laskun 52 vuotisena. Tein minulle tarjottuja, vaihtelevia määräaikaisia töitä.
        Pidensin niiden väleissä olevia työttömyysjaksoja.
        Käytin hyväkseni silloiset 500 ansiosidonnaista päivää ja tavoitin putken pään 57 vuotisena.
        55v karkasi käsistäni muutamaa kuukautta ennen kuin olisin tavoittanut sen.
        Olen oikeasti hyväkuntoinen. Terveyteni kestää muutaman viikon - kuukauden vuosittaisen kostean rentoutumisjakson. Palautuminen alkaa olla hitaampaa.
        Lähimuisti on heikentynyt. Vaimoni väittää, että jalat vievät vauhdilla mutta nuppi ei aina kerro mihin ja minkä vuoksi.
        Ensi vuotena mittariin 80 vuotta. Olinpa hengissä tai en.
        Olemme tyytyväisiä ajoissa tehtyyn ratkaisuun. Vamoni jäi pois osa-aikaisesta matalapalkka-alan työstään samaan aikaan kanssani.
        Olemme olleet noista vuosista matkoilla noi 3 - 4 kuukautta / vuosi.


      • Anonyymi

        Ei minulla vaan katkennut neljä vuotta sitten, ihan sama työsuhde vaan jatkui. En tiedä onko muuttunut ohjeet siitä.
        Työ ei ole aina raatamista, jotkut pitävät siitä.
        En tiedä kummassa tapauksessa olen ollut onnellisempi, töissä vai eläkkeellä. Aika o kummassakin, mutta ehkä töisssä o-mpi. Rahasta ei ole kyse, joten veroja en mieti.
        Näkökanta tämäkin.
        Tein 80-luvulla kolmea työtä ja hoidin perheen puolison kanssa ja silloinkin oli kaikki hyvin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Verotus hurja? No, varmaan tämäkin on yksilöllistä. Puoliso tekee töitä 2200 euron eläkkeen rinnalla ja saa saman verran töistä eli bruttotulot kuukaudessa on 4 400, josta menee veroa noin 27 prossaa, ei minusta kyllä ole paljon.

        Sitten heräsit, kävit kusella, laskit kissan ulos ja menit takaisin nukkumaan:)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten heräsit, kävit kusella, laskit kissan ulos ja menit takaisin nukkumaan:)

        Hohhoijaa taas, katkeruus se oikein tursuaa rivien välistä...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hohhoijaa taas, katkeruus se oikein tursuaa rivien välistä...

        Vuosiansiot (palkka eläke) 52800€
        Verot, eläkemaksu,työttömyysturvamaksu,yhteensä n.30%


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei minulla vaan katkennut neljä vuotta sitten, ihan sama työsuhde vaan jatkui. En tiedä onko muuttunut ohjeet siitä.
        Työ ei ole aina raatamista, jotkut pitävät siitä.
        En tiedä kummassa tapauksessa olen ollut onnellisempi, töissä vai eläkkeellä. Aika o kummassakin, mutta ehkä töisssä o-mpi. Rahasta ei ole kyse, joten veroja en mieti.
        Näkökanta tämäkin.
        Tein 80-luvulla kolmea työtä ja hoidin perheen puolison kanssa ja silloinkin oli kaikki hyvin.

        Niin, mistäpä tietäisit olisitko onnellisempi eläkkeellä vai työeämässä jos kerran et ole eläkkeellä ollut?
        Jostain kumman syystä et kuitenkaan uskalla oikeasti eläkkeellekään jäädä, siitä näissä järjettömän oloisissa iskurityöläinen- tapauksissa yleensä on kyse.


    • Anonyymi

      Katso eläkelaskurista.Selaimesi hakuun eläkelaskuri ja sinä se on.

    • Anonyymi

      Eläke kertyy 68 ikävuoteen saakka, jos työskentelet sinne asti. Sen jälkeen eläke ei enää kerry, vaikka duunaisit kuinka hitosti, mutta eläkkeen päällehän tienesti kuitenkin tekee mukavan lisän. - Nm. Kertoi eläkelaitos

      • Anonyymi

        Sehän riippuu täysin siitä, minkä ikäinen ihminen on. Eläkettä voi kertyä 70 vuotiaaksi asti, jos on syntynyt 1962 tai sen jälkeen.
        Toisaalta sen jälkeen ei mene enää eläkevakuutusmaksujakaan.
        Lykkäyskorotuksenhan saa, jos nostaa eläkkeen vasta alimman eläkeiän jälkeen, lykkäyskorotus on 0,4 prossaa/lykkäyskuukausi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän riippuu täysin siitä, minkä ikäinen ihminen on. Eläkettä voi kertyä 70 vuotiaaksi asti, jos on syntynyt 1962 tai sen jälkeen.
        Toisaalta sen jälkeen ei mene enää eläkevakuutusmaksujakaan.
        Lykkäyskorotuksenhan saa, jos nostaa eläkkeen vasta alimman eläkeiän jälkeen, lykkäyskorotus on 0,4 prossaa/lykkäyskuukausi.

        Pitääkö lykätä myös kuolemaa että hyötyy oikein paljon..?


    • Anonyymi

      Mutta summasummaarum tämä pienellä mutta kohtuullisella eläkkeellä terveenä olo on parasta. On yks hailee paljonko saat eläkettä mulla on hyvä olla ja se on tärkeintä.

      • Anonyymi

        Todellakin. Olen ollut ikionnellinen kun aikoinaan sain järjestettyä asiat niin että pääsin putkeen ja sitä kautta eläkkeelle kuuskakkosena ja terveenä. Vaikka eläke on pieni niin en mistään hinnasta enää lähtisi töihin. Nyt olen ollut kaikkiaan 9 vuotta pois työelämästä ja en ole kerennyt pitkästymään. Elämäni parasta aikaa kun olen saanut mennä ja tulla oman mieleni mukaan ja viettää aikaa myös lapsenlasten kanssa, he menevät kaiken edelle silloin kun mummoa tarvitsevat ja vielä jaksan heidän kanssaan touhuta.

        vn


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2473
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1658
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1396
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      162
      1236
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      143
      1199
    6. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1135
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      106
      1082
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1071
    9. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      116
      1026
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      949
    Aihe