Sanomattomat säännöt ja vinkit

Anonyymi-ap

Koirapuistojenhan viralliset säännöt ovat yleensä varsin löyhät, mutta varsinkin uudet koiranomistajat oppivat sanomattomat säännöt monesti vasta kantapään kautta.

Tässä vinkkejä muille kävijöille (saa lisätä jos on lisättävää JA NOUDATUS OMALLA VASTUULLA). Koirapuistot ovat myös rakenteellisesti hieman erilaisia (isot/pienet puistot, yksi/monta porttia jne) ja muistakaa aina ensin lukea kys. koirapuiston viralliset säännöt.

1. ensiksikin: JOKAINEN ON AINA, AINA VASTUUSSA OMAN KOIRANSA TEKEMISISTÄ. Tämä lukee monien koirapuistojen virallisissa säännöissä. Pidä koiraasi jatkuvasti silmällä.
2. TUNNE KOIRASI. Jos se pelkää muita koiria tai on aggressiivinen niin älä tuo sitä tuntemattomien sekaan puistoon. Jos haluat koirastasi koirapuistokelpoisen, aloita tuttujen koirien kanssa. Sama alkuun pentujen kanssa. Älä käy puistossa ylipäätään jos vaikuttaa siltä, että koirasi ei nauti siitä. Jos joku huutaa "me mennään alta pois" niin annetaan reilusti tilaa portilla lähteä.
3. KOMMUNIKOI. Kun saavut koirapuistoon, moikkaa muita puiston käyttäjiä ja voit jo portilla kysellä millaisia koiria puistossa on. Tarvittaessa anna jo puistossa olevalle koirakolle mahdollisuus poistua ensin puistosta. Isoissa koirapuistoissa joissa on useampi portti: kun tulette sisään, kannattaa jo puistossa olevat koirat tervehtiä. Näin muut koirat eivät ylläty/pelästy puistossa kiertävää tuntematonta ihmistä ja koiraa.
4. Liittyy kahteen edelliseen. Jos olet tullut omien koiriesi kanssa tarkoituksella tyhjään puistoon etkä halua koiriesi tapaavan muita koiria: seuraa haukkana porttia siltä varalta jos joku muu haluaa tulla puistoon. Keskustele asianomaisen kanssa tilanteesta ja tarvittaessa poistu ensin itse puistosta mikäli tiedät, että oma koirasi ei pärjää saapuvan kanssa. Sisääntulijan tulee odotella tämä hetki ulkopuolella.
5. Yleisestikin porttien alue on yksi pahimmista vaaranpaikoista tappelulle. Jos joku on poistumassa puistosta, anna heille reilusti tilaa ennenkun tulet itse sisään.
6. HIHNA IRTI koirasta heti portilla ja kiinni vasta juuri ennen poistumista puistosta. Tulehtumis/sotkeutumis yms. vaaran vuoksi on suositeltavaa poistaa koiran muukin ulkoiluvarustus (valjaat, hihnat, varusteet...).
7. Treenaa koirasi luoksetulo kuntoon (toki monella koiralla ''katoavat korvat'' koirapuistossa).
8. Kun puistoon on saapumassa uusi koira, on hyvän tavan mukaista kutsua oma koira pois portin edestä, jotta tulija pääsee rauhassa sisään. Yleensä kun uusi koira saapuu, tulevat muut koirat heti tapaamaan tulijaa ja tilanne on aluksi hieman jännitteinen (koirat ovat yhdessä supussa). Tätä voi yrittää hieman purkaa esim. houkuttelemalla koiria peremmälle puistoon.
9. toisille koirille jatkuva muriseminen, aggressiivinen haukkuminen tai muu epäsopiva käytös ei ole ok vaan se provosoi ja saa varmasti lopulta tappelun aikaiseksi. Yleensä pienempi on tässä se jolle käy köpelösti, oli se sitten tappelun provosoinut tai ei. Monien koirapuistojen virallisissakin säännöissä lukee, että mikäli koirasi ei tule toimeen puiston muiden koirien kanssa, tulee koira poistaa puistosta.
10. Mikäli koirallasi on resurssiaggressiivisuutta esim kepeistä, mainitse siitä muille puiston käyttäjille jos näyttävät olevan aikeissa heittää keppejä. Omien lelujen tuominen puistoon on kiellettyä (näin lukee meidän alueen koirapuiston säännöissä)
11. Namit koirapuistossa: jotkut koirat voivat olla resurssiaggressiivisia ruoasta. Siksi on suositeltavaa keskustella muiden omistajien kanssa ennen kun annat nameja koirallesi toisten koirien nähden. KOSKAAN ei saa myöskään antaa toisen koiralle nameja ilman lupaa.
12. Mikäli koirasi on keskikokoista pienempi tai pentu, on oman harkintasi mukaista tuoda se isojen puolelle. Varsinkin ryhmässä isommat koirat saattavat käyttäytyä tavallisen luonteensa vastaisesti kohdatessaan aremman koiran.
13. Keskikokoisen tai sitä isomman koiran saa tuoda pienten puolelle vaan kysymällä lupa pienempien koirien omistajilta.
14. Koiran syliin nostaminen on hyvin provosoivaa ja saat varmasti muut koirat hyppimään päällesi. Toki hätätilanteessa tämä on pakko tehdä. Sama homma kiinni pitämisessä.
15. Nuoret urokset selvittävät egokiistansa yleensä nopeasti ja räjähtävästi. Jos kyse on tästä, ei siihen kannata mennä ihan heti väliin*, koska tappelu loppuu yleensä lyhyeen ja ihmisen väliintulo pahentaa asiaa. Yleensä tämän jälkeen urokset suhtautuvat toisiinsa välinpitämättömästi. Jos välit eivät ratkea ja on uhka uudelle tappelulle, toisen tai molempien kannattaa poistua puistosta.
*Tämän arviointi vaatii kuitenkin hyvin tarkkaa pelisilmää, tilanteen ennakointia, oman koiran tuntemusta ja myös kokemusta. Jos kyseessä on oikeasti aggressiivinen tappelu, tulee koirat heti nykäistä pois toisistaan.
16. Jos uroskoirasi nylkyttää narttuja jatkuvasti kielloista ja väliintuloista huolimatta, poistu puistosta. Älä tuo edes tyhjään puistoon juoksuista koiraa tai sellaista, jolla on juoksut lähiaikana tulossa tai lähiaikana loppuneet. JATKUU

6

770

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      JATKO: 17. Jos koirasi selvästi kiusaa toista koiraa niin, että se osoittaa pelon merkkejä eikä koirasi älyä jättää sitä rauhaan, tulee teidän poistua
      18. Vain rauhalliset, säntäilemättömät ja koiria pelkäämättömät lapset ovat tervetulleita koirapuistoon. Ohjeista lapsia, että eivät leiki kepeillä varsinkaan isojen koirien puolella. Aikuinen on aina vastuussa koirasta, eikä lasta pitäisi päästää yksin koiran kanssa koirapuistoon. Puisto on koirille ei lapsille. Kaikki koirat ei lapsista tykkää. Jos puistoon tulossa joku jonka koira ei lapsista tykkää niin lapsi ja hänen perhe ja koira on se joka väistää pois puistosta. Lapsilla omat puistot.
      19. Kuoppien kaivaminen on kiellettyä ja jos niitä ilmenee, tulee ne täyttää.
      20. Laita portti aina kiinni. Vaikka jättäisit koirapuiston tyhjilleen. Näin sinne ei pääse siilejä, jäniksiä ym...
      21. Ylättävää kyllä, koirapuistossa on koiria ja siksi myös mutaa ja muuta likaa. Älä saavu paikalle pyhävaatteissasi jollei sinua haittaa niiden likaantuminen. Koirat eivät välttämättä katso juostessa kunnolla eteensä, joten pidä silmät auki. Pidä myös huolta omista tavaroistasi, joillakin koirilla on tapana varastella asioita.
      22. Noudata puistojen sääntöihin kirjattua iltarauhaa. Lähtökohtaisesti on hyvä tavan mukaista olla hakuttamatta koiria klo 22 jälkeen, mikäli puisto sijaitsee asumuksen lähellä.

    • Anonyymi

      Onpas kova lista sääntöjä!
      Mutta eipä niistä ole hyötyä, koska ainakin Turussa kaupunki on pessyt täysin kätensä sen suhteen, että koirapuisto aiheuttaa jatkuvaa häiriötä kadun toisella puolella olevien talojen asukkaille.
      Kaksi kolmesta koiranomistajasta heittelee sääntöjen vastaisessti palloja/keppejä koirallensa/koirillensa ja oikein provosoi niitä haukkumaan. Kesäöisin on aivan vakio, että haukkuherkät koirat tuodaan puistoon "reimuitsemaan" äänekkäästi keskellä yötä. Myös syksyllä/talvella on varmaan nautinnollista oikein otslampun valossa huudattaa koiraansa niin, että ympäristö takuulla häiriintyy.

      Kaupungin kanta on se, että "sääntöjen noudattaminen on asukkaiden vastuulla". Maksan siis veroissa siitä, että itsekkäät ja piittaamattomat koiranomistajat tuovat koiriansa rähisemään ja haukkumaan tontin rajalle, koska koirapuisto on sijoitettu aivan liian lähelle asuintaloja.

      OIkeuksia on nykyään kaikilla, velvollisuuksia ei enää oikein kenelläkään. Se johtaa ennen pitkää yhteenottoon.

    • Anonyymi

      Mikä järki on tuoda lapsia koirapuistoon?

      • Anonyymi

        Ei mitään järkeä, vaan ne pitää jättää puiston ulkopuolella oleviin häkkeihin puistossa asioinnin ajaksi.


    • Anonyymi

      No tässä taas näille vatipäille, jotka käyttäytyvät kuin koirapuiston omistajat ja isännöivät siellä:
      Koirapuistoon saa tulla kaikki, jotka kaikki, jotka uhootte häätävänne jonkun pois puistosta sen takia, ku ite ootte siellä.......
      Syökää paskaa ja menkää takas sinne hiekkalaatikolle, jos pitää nuin lapsellinen olla ja tapella niinkin mitättömästä asiasta kuin koirapuisto ja kuka sinne saa milloinkin tulla ja kuka ei........😉😝
      Joo, en tarkoita nyt vihaisen koiran omistajia, ne käyköön sillon, ku puistossa ei ole muita, mutta kaikkia muita - ite löisin koiranpaskalapiolla päähän ihmistä, joka rupeis mua puistosta ilman perusteita ja sylkisin päälle ja ihan oikein -
      kukaan koiranomistaja ei sitä puistoa omista, joten näin ollen siellä saa käydä kaikki,
      joten vetäkää vittu päähän ja haistakaa paska, vitun pentumaiset tapiirin pökäleet,
      koskee myös näitä lapsellisia uhoojia tällä palstalla.......
      Joo, kirjoitan nyt tökeröä tekstiä, mutta ottaa aivoon koiran omistajat, jotka luulevat maailman napoja ja kuvittelevat voivansa määräillä muita koirapuistossa,
      jota eivät edes omista ja jonne on kaikki tervetulleita, joiden koira vaan sinne sopii.......

    • Anonyymi

      Laitetaan myös koirankakat ja roskat roskiin, vaikka ne eivät olisikaan omia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      271
      9433
    2. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      5
      2821
    3. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      248
      2047
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      106
      1955
    5. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      144
      1457
    6. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      75
      1456
    7. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      133
      1398
    8. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      93
      1016
    9. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      71
      941
    10. Odotanko ihan

      Turhaan jotain välillemme?
      Ikävä
      40
      848
    Aihe