80-luvulla oli vielä asiat hyvin

Anonyymi-ap

Silloin 80-luvulla tehtaat pyöri orimattilassakin kolmessa vuorossa ja toivat leipää moneen orimattilalaiseen kotiin. Siinä oli hyvä ostella nissaneita, ladoja ja saabbeja autoiksi. Lapsille solifer suzukeja, helkama raisuja ja tunturi super sportteja. Urheilusta ja koneesta sai köyhemmät ostaa käytettyjä väritelkkareita ja olihan paikkakunnalla osto ja myyntiliikekin josta sai huokeaan hintaa huonekaluja, ym. kodin tarviketta. Terveyskeskus oli kotiseutumuseon lähellä ja hyvin sai hoitoa myös keskellä yötä. Poliisiasema oli paikkakunnalla ja jämerät poliisit hoiti lainvalvontaa.
Yläasteella oli hyvä opiskella kun rehtori Välimaa piti kovaa kuria. Työvoimatoimisto laittoi työttömät velvoitehommiin kunnalle tekemään puistohommia tai sitten vr:lle ratahommiin topparoikkaan. Jos oli seikkailunhalua ja rohkeutta niin meni vaan keskustaan perjantai iltana sai olla onnellinen jos selvisi takaisin ilman nekkuun tuloa. Revon nakkari ja Salminen teki maan kuuluja lihiksiä.

26

304

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hieno kirjotus. Mitä teille sinne Käkelän palvelu talolle nykyään kuuluu?

      • Anonyymi

        Silloin ennen kylällä oli perjantain ja lauantain välisenä yönä keskustassa yli 100 autoa rinkiä ajamassa ja jokaisessa autossa oli vähintään muutama henkilö. Ravitsemusliikkeisiin jonotettiin ja niitä liikkeitä oli vaikka kuinka monta. Sivukylillä köyhimmät haki polttoöljyä tynnyreillä jonka roudasivat pulkalla tankkipaikkaan ja takaisin kotiin. Lumi vaan narskuin paukkupakkasella kun tallusteltiin. Oli kiva koulun hiihtokisoissa olla mukana ja saada palkintolusikka siitä. Kuukauden kohokohta oli kun jippo niminen lehti tuli ja sen mukana oli koottava laite. Kuinka moni muistaa vielä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harva muistaa noita aikoja jos on ennään elossa. Hosiaisluoman rva tiesi kanssa paljon Orimattilalaisten historiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harva muistaa noita aikoja jos on ennään elossa. Hosiaisluoman rva tiesi kanssa paljon Orimattilalaisten historiaa.

        Kyllä on hautausmaalla paljon tuttuja nimiä hautakivissä. Hirmuinen on ollut kato. Siinä on mennyt paljon hyviä miehiä ja naisia, osa ennenaikaisesti tuonpuoleiseen. ei noita kasarin kultaisia vuosia enää monikaan muista. Että muistaa pitää olla syntynyt 1900 luvun alkupuolella tai puolessa välissä ja silloin on ikää jo paljon kertynyt ja muistikuvat alkaa olla varsin hataria.

        Hyvä kirjotus. Se on justiinsa noin ettei ennään ole paljonkaan jotka muistaisi jotatain 80 lukua. Antaa menneitten olla ja eletään tätä päivää ja rakennettaan Hennaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kirjotus. Se on justiinsa noin ettei ennään ole paljonkaan jotka muistaisi jotatain 80 lukua. Antaa menneitten olla ja eletään tätä päivää ja rakennettaan Hennaa.

        Erinomainen kommentti. Vanhat hyvät ajat oli ja meni. Aika entinen ei enää palaa ja 80-luvun muistaa enää vain ikäihmiset joilla ei ole mitään annettavaa nykymaailmalle. Henna on se johon katseet ja odotukset tulee suunnata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erinomainen kommentti. Vanhat hyvät ajat oli ja meni. Aika entinen ei enää palaa ja 80-luvun muistaa enää vain ikäihmiset joilla ei ole mitään annettavaa nykymaailmalle. Henna on se johon katseet ja odotukset tulee suunnata.

        Totta haastat sillä nämä 80 luvun haikailijat ovat kehityksen jarru. Ei siis ole ihme että Orimattila on skutsissa. Nyt pitää ajatukset kääntää Hennaan ja ladata sinne lisää jotta alue kehittyy jopa Lahden tasolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta haastat sillä nämä 80 luvun haikailijat ovat kehityksen jarru. Ei siis ole ihme että Orimattila on skutsissa. Nyt pitää ajatukset kääntää Hennaan ja ladata sinne lisää jotta alue kehittyy jopa Lahden tasolle.

        Henna on totaalinen hukkaputki eikä siitä koskaan tule mitään vaikka kuinka yrittäisitte mainostaa. Oikea turhake vaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Henna on totaalinen hukkaputki eikä siitä koskaan tule mitään vaikka kuinka yrittäisitte mainostaa. Oikea turhake vaan.

        Tämä on melkoinen väite ja loukkaa Orimattilan arvovaltaisia päättäjiä. He ovat tehneet kaikkensa että Orimattila selviää hienosti jatkossakin. Henna on siinä iso askel eteenpäin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta haastat sillä nämä 80 luvun haikailijat ovat kehityksen jarru. Ei siis ole ihme että Orimattila on skutsissa. Nyt pitää ajatukset kääntää Hennaan ja ladata sinne lisää jotta alue kehittyy jopa Lahden tasolle.

        Totta haastat? Nettijonne väläyttää nystyröitään.

    • Anonyymi

      Raksa-Rane vaan keräilee niitä pulloja ja lopettaa ne haaveilut. Kotona saat sitten kyytiä taas.

    • Anonyymi

      Maksa-Kaneli ! Tulisitko jo kotiin kultu.

    • Anonyymi

      80-luvulla ei psykopaatit seurailleet kokoajan kameransa kanssa. Saattoi joitain olla, mutta nykyään on enemmän ;)

      Kävin kaupassa 12.08.2022 (kello 21:58 kuitissa) ja kauppa oli K-Market Kärrytie. Kotimatkalla Erkintien risteyksen ja liikenneympyrän välissä jalankulkijamies hyppäsi eteeni ja kuvasi minua puhelimellaan! Olin pyörällä ja ohittamassa jalankulkijoita, kun sieltä mies varta vasten hyppäsi suoraan eteeni niin että minun piti väistää sieltä kaukaa päästäkseni hänen ohi. Hän vain seisoi siinä edessä hajareisin pidellen puhelintaan!

      Minä en ole koskaan laittanut kuvaa itsestäni nettiin enkä antanut lupaa kenenkään muunkaan sellaista sinne laittaa. Vitutti, kun Erkko-lukio aikoinaan oli laittanut minusta kuvan nettiin. Googletin silloin nimeni (kuten usein suositeltiin) ja se ohjasi suoraan meidän luokkakuvaamme. Onneksi siinä ei sentään osoitettu suoraan että kuka kukin on, oppilaat vain listattiin. Vuoden sisään Orimattilassa olen silti huomannut aivan liian usein ventoviereiden ihmisten pitelevän puhelintaan ja kuvaavan minua! Mitä helvettiä he minua kuvaavat ja minne he tätä materiaaliaan laittavat??! Orimattilalaiset on aivan seinähulluja nykyään!

      • Anonyymi

        Hyvä kirjoitus. Olen samaa huomannut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kirjoitus. Olen samaa huomannut.

        Niin että minkä sinä olet huomannut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin että minkä sinä olet huomannut?

        Että kylillä kuvataan

    • Anonyymi

      Ihmisillä on huolia, muttei ne... Ihmiset ei vain jotenkin pääse eroon ongelmistaan. Joku kritisoi kaupunginjohtajaa ettei hänelle tunnu luontevalta kertoa ongelmista, mutta tuntuu että häntä nyt kritisoidaan muutenkin (turhankuuloisista asioista).

      Olen miettinyt noita aikoja, jotka ihmiset sanoo Orimattilan alasajon alkamiseksi. No, ammattikoulukin lähti, mutta se on niin tuore ongelma ettei se ole voinut AIHEUTTAA näitä ongelmia vaan on vain ongelmien oire. Tänään pohdin ongelmista kertomisen vaiheutta (ja Posti-ongelmia) ja mietin sitä että paikallinen poliisiasema katosi. Eihän ihmisille ole jäänyt mitään tapaa kertoa ongelmista... ei ainakaan jos (äly)puhelin katoaa. Ennen vanhaan olisi voinut suoraan kävellä sisään vain kertomaan asiasta viranomaisille.

      Kaikki muukin on laitettu nettiin, mutta eihän siellä netissä edes ole mitään! Ja jos ei ole nettiä...

      • Anonyymi

        Kaipaan Hilskan kauppaa ja Osmon Aikaa.

    • Anonyymi

      Kyllä Hilskan kauppa, Salmisen Nakkari ja kunnanjohtaja Aaltonen on parasta mitä Orimattilassa on koskaan + 1983 vuoden maatalousnäyttely raviradalla.

    • Anonyymi

      Vitosen seteleitä tiputettiin ilmasta maatalousnäyttelyssä, kyllä ois ollu työttömiä paikalla. Silloinhan ei ollut työttömiä kun oli töitä.
      Nykyään ei ole töitä eikä kyllä tekijöitäkään....

      • Anonyymi

        Se olisi se 5 markkaa ollunna hyvä raha työttömälle. Paljonkohan Hilskalla maksoi III -olut silloin tai Alkossa viini ( Gambina tai Sorbus) ?

    • Anonyymi

      Orimattila oli 1980-luvulla yksi Suomen vauraimmista kunnista. Vuonna 1992 se tuli kaupungiksi, jonka jälkeen elettiin vielä lihavia vuosia. 2000-luvulle tultaessa alkoi alamäki, joka jatkuu edelleen. Entinen vauraus on hävitetty ja pilattu typerillä päätöksillä ja kehnolla johtamisella. Eikä valoa ikkunassa näy, sillä väkiluku vähenee ja yrityksiä hiipuu pois.

      • Anonyymi

        Joku kodinhoitajakin kun 80-luvulla kävi vanhalla ukolla siivoomassa sanoi jotta orimattila on vauras pitäjä. Kyllä tämä sitä varmaan on ollut aina tuonne 90-luvun puoleenväliin asti. Joka muistaa sen ajan orimattilan raitin tietää että kaikki liiketilat oli käytössä, kauppoja ja palveluja oli hyvin. Sitten on tapahtunut jotakin ja kylä on kuin varjo entisestä. Tietenkin maailma muuttuu, mutta ei se tarkoita että paikkakunnan pitäisi näivettyä kuten orimattilan. Hyvä esimerkki pienesatä pärjääjästä on naantali. Kylä on orimattilan kokoluokkaa mutta elinvoimainen ja kukoistava. Täälätä on kaikki tärkeät palvelut pois. Ei ole ammattikoulua, ei poliisia, ei juuri mitään.

    • Anonyymi

      Idänkaupan romahdus ja EU - jäsenyys ne oli Orimattilankin tuho.

      • Anonyymi

        Niillä ei ole mitään tekemistä Orimattilan kehnoon tilaan. Syy on ollut heikossa johtamisessa ja osaamattomissa päättäjissä. Sama meno jatkuu nyt perusjuomalaisten johdolla.

        Tällä hetkellä perusjuomalaisuus on pahin este kaikelle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 374
      5378
    2. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      18
      2319
    3. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      198
      2181
    4. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      107
      1516
    5. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      84
      1470
    6. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      74
      1032
    7. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      60
      1023
    8. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      2
      979
    9. Martina miehensä kanssa Malediiveilla.

      Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      908
    10. Ei lumous lopu koskaan

      Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu
      Ikävä
      59
      796
    Aihe