Kepujen hegemonia päättymässä Puolangalla

Anonyymi-ap

Aloitus keräsi parissa viikossa n. 2000 lukijaa. Aihe oli ja on edelleen ilmeisen kiusallinen valtapuolue kepulle, sillä se poistettiin yllättäen 1.7.2022.
2.7.2022 laitettu sanasta sanaan tämä samainen aloitus (kuvankaappaus), joka keräsi n. 5800 lukijaa 14.9.2022 mennessä. 15.9.2022 se poistettiin jälleen, koska aloitus ei kerta kaikkiaan sovi paikalliskepujen mielenmaisemaan.
15.9.2022 laitettu kolmannen kerran, joka keräsi 3830 lukijaa 21.10.2022 saakka jolloin se poistettiin.

21.10.2022 aloitus laitettiin neljännen kerran. Tähän mennessä avaajia ja lukijoita yhteensä 11620. Avaajien määrä todistaa riidatta, miksi aloitus on niin kiusallinen paikalliskepuleille.

Asia ja teema ei poistu aloituksia poistamalla vaan ne on ja pysyy. Naapurimaassa valtapuolueen hegemonia horjumisen julkituominen voi johtaa vastaavaan. Toki sitä maata ei pidetä demokraattisena vaan sen vastakohtana.

Keput on käyttäneet kyynärpäätaktiikkaa vuosikymmeniä. Kuvittelevat edelleen että heidän valtakautensa jatkuu loputtomiin. Ja enää ainoa keino on yrittää epätoivoisena tukahduttaa demokratiaan oleellisena osana kuuluvaa keskustelua.

Keput on ryhtyneet sellaisiin toimiin, jotka ovat syvässä ristiriidassa äänestäjien mielipiteiden ja ajatusten kanssa. Keput ovat myyneet sielunsa härskeille tuurivoima-apostoleille. Tuurivoima-apostoleilla oli helppo napata kepukyläpoliitikot sormensa alle mutta maanomistajien, asukkaiden , matkailuyrittäjien ja vapaa-ajan asukkaiden sielut eivät ole katteettomilla ja todistamattomilla höpöpuheilla taivuteltavissa. Todettakoon vielä, että yhden kepuvaltuutetun nimi on paperissa, joka osoitettu kunnanhallinnolle ja jossa vedottu tuulivoiman haittoihin matkailuelinkeinolle Paljakan alueella. Tämä tarkoittaa kepujen jakautuneen sisäisesti.

Alkuperäisessä aloituksessa tuotiin esille mahdollisuus seuraaviin kunnallisvaaleihin perustaa valitsijayhdistyksiä, jotka eivät ole puolue/kyläpolitiikkaan sidoksissa. Esimerkkinä mainittiin Enontekiön 2021 kunnallisvaalit jossa vaaleihin perustettu valitsijayhdistys (YLEÄ) nousi tyhjästä suurimmaksi ryhmäksi. Keskusta menetti valtansa yhdeksästä edustajasta kolmeen. Useammassa kunnassa on päädytty siihen, että miksi profiloitua yhteenkään poliittiseen viitekehykseen kun vallan voi ottaa vaivatta ilmankin?

Valtapuolue Yhtenäinen Venä… äh, eiku valtapuolue Keskusta ei määrittele nyt eikä milloinkaan tulevaisuudessa mistä ja miten keskustellaan. Tästä jatketaan.

714

14509

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lupasin edellisessä kepujen vaatimassa poistossa ladata uudelleen alla näkyvän kepuhilkan törkeän teon. Tätä hän ei tehnyt vapaa-aikana vaan työssään, jonka maksajana sinä olet.

      Oliko kepuhilkan kusettamisesta kyse? Kepuli oli kuulemma mennyt puolankalaisen luo jolla oli sopimus kunnan kanssa joistakin palveluista. Kepuhilkka luetellut "nämä jää pois...ja nämä pois". Puolankalainen ilmoittanut että silloin on kysymyksessä sopimusrikkomus ja asia joudutaan käsittelemään oikeudessa kunnan kanssa. Kepuhilkalla ollut mukana sairaanhoitaja joka kuultuaan keskustelun kysynyt kepuhilkalta: "olitko sinä tietoinen että puolankalaisella oli sopimus kunnan kanssa". Tähän kuuleman mukaan kepuhilkka vastannut "olin tietoinen". Kepuhilkka poistunut nolona paikalta. Nyt esiintyy työkyvyttömänä? Käy vain mielistelemässä kepulaisia vanhuksia. Äänten toivossa. Jos äänestit kepuhilkkaa, äänestit vanhusten huijaamisen ja kusettamisen puolesta. Sinäkin olet joskus vanha.

      • Anonyymi

        Juuri tätä kanavaa pitkin kepuhilkan tytär saa tietoon todellisen tapahtuman. Kepuhilkka on ollut tietysti vaiti tästä kuntalaisten kusettamisesta.

      • Anonyymi

        Kyseisestä Hilkasta on myös muutakin julkaisematonta hallintolain rikkomista, mutta otan asian esille kepun seuraavan tämän keskustelun poistamisen jälkeen.

    • Anonyymi

      Kyllä me täällä ilmoitetaan kaikelle kansalle kepulien korruption. Kepukorruptiolla hankittu rivitalo, jossa Hömäkkä Oy konkurssiin. Viimeisin hallituksen jäsen ennen konkurssia oli ex-kepulivaltuutettu. Suolijärven kepuroisto varasti meiltä 120 000 euroa, jota emme unohda. Kepuhilkka valtuutettu ja työkseen verovaroilla kiertää roistoamassa ja kusettamassa heikompiosaisia.

      • Anonyymi

        Kepulaiset Ei hillu enää vaalien jälkeen Puolangalla !
        Ne murjottaa tappion kärsineenä Satiaispuolueena.

    • Anonyymi

      Kepujen hegemonia päättymässä Puolangalla keskustelu poistettiin jälleen liian kiusallisena kepulle. Kokonaismäärältään lukijoita oli noin 12000, viimeisimmässä uudelleen keskusteluun otossa yli 3800. Aloittaja otti demokratian toteutumiseksi keskustelun uudelleen esille.
      Kepulaiset haukkuu ihmisiä tuomituiksi.
      Kepu ajaa ja ajanut maatalous ja yrityspolitiikkaa siten, että ollaan kohta samassa kuin 90-luvulla. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/01/14/pankkien-uhrit-dokumentissa-nelja-yrittajaa-kertoo-miten-he-menettivat-kaiken
      Tässä lyhyt oppimäärä kepulaisille ja ohjelmassa olevat henkilöt ovat sen aikaisen hyvänkin kepun arvomaailman vankkuneita kannattajia.
      Kajaanissakin on kepu kovan kritiikin kohteena.
      Kepulaiset näillä keskusteluiden poistoilla toki minimoi Puolangalla omat tulevaisuuden mahdollisuudet, mutta sen lisäksi tuhoaa kepua omilla toimillaan maakunnan ja valtakunnan tasolla.

    • Anonyymi

      Kepu pettää aina.

      • Anonyymi

        Kepu sai jälleen mitä toimillaan tilaa ja haluaa. Poistamalla keskustelun he saivat valtakunnallista tuhonsa näkyvyyttä lisättyä keskustelun noustua valtakunnan trendaavimpien keskusteluiden näkyvyyteen. Tämmöisellä politiikalla ei ole enää kepun viidenkään prosentin kannatuksen säilymiseen uskomista.

    • Anonyymi

      Onko ne vanhoillislestadiolaisia, maailman ainoita Taivaaseen menijöitä ne Puolangan kepulaiset..

    • Anonyymi

      Huijari- ja roistopuolueen edustajilla on karmea tilanne. Kannattajat hylänneet heidät.
      Vakaumukselliset nauraa suoraan pilkkanaurua kepuille. Transulaki oli viimeinen niitti arkkuun.

      • Anonyymi

        Kannatuksen lasku aiheuttaa Kepussa paniikkia ja vuoden alussa hyvissä ajoin ennen vaaleja Kepu lähtee hallituksesta. Ei kannata ihmisten uskoa tuohon kusetukseen enää vaan uurnilla sitten äänestetään Purra pääministeriksi ja Halla-aho sisäministeriksi. Samalla Sanna äänestetään takaisin Sokokselle. Pannaan Suomi kuntoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeistolainen lehdistö ja osa kepulaisista sanoo kannatuksen laskun syyksi vasemmistohallitusta jossa ollaan. Onko näin???????

        Jospa verestetään muistia, Keskustan kannatus kävi 2014---26,7%
        Keskusta vaaleissa 2015---21,1% 2019 13,8% miinus 7,3%
        SDP 2015....16,5% 2019 19,1% 2.6%
        Kokomus 2015 ...18,2 % 2019 17% - 1.2%
        Perus.suom 2015 ...17,7% 2019 17.5% ---- - 0.2%

        Kuten taulukot osoittaa Sipilä/Berner ajoi Keskustan tuhoon. Parhaillaan Kepun kannatus oli 26,7% vaalikauden lopussa 13,8 % laskua tuli 12,9%
        Sipilän hallituskauden lasku oli 7.3%.

        Nyky hallituksessa lasku näyttää olevan reilun 3% luokkaa, josta innolla syytetään vasemmistohallitusta. Pitäisikö sitä alkaa nöyräksi ja miettimään kannatuksen laskuun todellista syytä.

        Yhä pahenee jos Persut hallituksessa.

        Asia on juuri näin. Kuten faktiset lukuarvot osoittavat. Keput ei ymmärrä matemaattisista numeraaleista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannatuksen lasku aiheuttaa Kepussa paniikkia ja vuoden alussa hyvissä ajoin ennen vaaleja Kepu lähtee hallituksesta. Ei kannata ihmisten uskoa tuohon kusetukseen enää vaan uurnilla sitten äänestetään Purra pääministeriksi ja Halla-aho sisäministeriksi. Samalla Sanna äänestetään takaisin Sokokselle. Pannaan Suomi kuntoon.

        Me panemme. Myös Suomen kuntoon. Sekä keput orjiksemme. Nahkuri orsille.

    • Anonyymi

      Pormestarin vaalilupauksen pettäminen vei viimeisen uskon kepuun. Petetty vaalilupaus oli muistaakseni ensimmäisessä kepun poistamassa keskustelussa yksityiskohtaisesti. Säästetään kertaus seuraavan poiston jälkeiseen keskusteluun.
      Pettymys oli suuri, enkä voi enää kepua äänestää, enkä hyväksyä.

    • Anonyymi

      On sulla kuvitelma . 🤣

    • Anonyymi

      Huomenta kaikille kepukoille. Toivottaa kepukoiden vihaama hullu joka ilmoittaa ennakkoon miten kepukoiden käy. Kuten Martti J. Kari Putinin kohtalon.

      • Anonyymi

        Puolangalla kunnallisvaaleissa kaikki ovat "kepukoita" puoluekannasta riippumatta. Toivotuksesi menevät käytännössä kaikille puolankalaisille. Taistelet tuulimyllyjä vastaan kuin DonQuiote konsanaan.
        Se mitä tapahtuu valtakunnan politiikassa on kokonaan toinen asia.

    • Anonyymi

      Miksi kunta ei ole realisointi kepuvaltuutetun tonttia joka vaihdettiin kunnan rivitaloon. Se meni konkkaan. Hömäkkä Oyn konkurssipesä. Ei kunta ole kepujen rahapesupaikka. Eikä kunta ole kepujen arvottomien ja seisovien tonttien ostaja tai omaisuuden vaihtopaikka. Kepuvaltuutettujen realisointikeskus

    • Anonyymi

      Vihreitäkö puolankalaiset äänestävät?

      • Anonyymi

        Ei. 2025 kuntavaaleihin perustetaan valutsijayhdistyksiä. Tuulivoimavapaa Puolanka, Perinteiset arvot kunniaan sekä Korruptiovapaa Puolanka - valitsijayhdistyksen. Tässä nimet ovat vielä työnimiä.
        Perinteiset vanhat puolueet ei käy. Miksi identifioitua politrikkeihin kun valta otetaan kansanliikkeille, joita edustaa puolankalaiset?

        Kuntapolitiikassa valitsijayhdistykset tulee etenkin kepun tilalle. Persut ja vasemmisto näillä näkymin vähintään säilyttää kuntapolitiikkaan osallistumisen.
        Eduskunnassa maaseudulla elävän ihmisen asioita on kyllä parhaiten tuonut esille KD.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei. 2025 kuntavaaleihin perustetaan valutsijayhdistyksiä. Tuulivoimavapaa Puolanka, Perinteiset arvot kunniaan sekä Korruptiovapaa Puolanka - valitsijayhdistyksen. Tässä nimet ovat vielä työnimiä.
        Perinteiset vanhat puolueet ei käy. Miksi identifioitua politrikkeihin kun valta otetaan kansanliikkeille, joita edustaa puolankalaiset?

        Kukaan puolankalainen ei ota noita höpötyksiä tosissaan. Saahan sitä yksinään höpöttää.

    • Anonyymi

      Kepu poistattaa tämän keskustelun tasaisin väliajoin.
      Kepulaiset kommentoivat kansalaisten esiintuomia asioita mielikuvituksen tuotteena, hörhöilynä, yhden sairaan ihmisen ajatuksina.
      Miksi kepulla ei ole muuta vaihtoehtoa enää politiikassaan?
      Kepun politiikkaa ohjaa jatkuvasti vaan enempi korruptio-ohjautunut ryhmäkuri, minkä pohjalta päätökset tehdään.
      Tämmöisiä päätöksiä ei voi mitenkään julkisuuteen perustella.
      Jos kansalainen kyseenalaistaa tai kritisoi kepun tällä politiikalla tehtyjä päätöksiä, niin ei kepulaisilla ole muita perustelukeinoja, kun alussa mainitut.
      Tätä asiaa ja politiikkaa voi jokainen omalla kohdallaan miettiä elämää taaksepäin katsomalla ja vertaamalla nykyhetkeen.
      Kymmenenkin vuotta taaksepäin maksetulla kunnallisverolla sai elämälle kunnasta tietynlaisen perusturvan ja turvallisuuden tunteen.
      Nykypäivänä kunnallisverorahalla saa entistä useammin kunnan taholta elämää ja elinkeinoa haittaavia tekijöitä.
      Kepun kunnallispolitiikka on vaan muuttunut lievästä kuntalaisillekin antamisesta kuntalaisilta omiin tarpeisiin ryöstämiseen kärjistetysti ilmaistuna.

      • Anonyymi

        Hyvin tuotu esille Puolangan kepujen syvin olemus.

      • Anonyymi

        Tämän takia vaihtoehtoinen valutsijayhdistys / yhdistykset perustetaan vaaleja varten. Eihän rosvoja äänestä kuin rosvot.

    • Anonyymi

      Kunnallispolitiikasta tulee kepun eduskuntavaalien rökäletappion myötä entistä haastavampaa.
      Puolangan kepu huomaa tällöin aikaansa olevan jäljellä pari vuotta.
      Tämän parin vuoden aikana heidän pitää koittaa saada järjestettyä lapsille, sukulaisille ja kepuliveljille uusia taloja ja työpaikkoja kunnan varoilla mahdollisimman paljon.
      Kepupolitiikka vaatii jo nyt kuntalaisten edun toteutumaan paljon huomiota ja aktiivisuutta kansalaisilta.
      Eduskuntavaalien jälkeen oikaisuvaatimusten ja valitusten osalta ei ole muuta vaihtoehtoa yhteiskunnan jatkuvuuden turvaamiseksi, kuin vähintään nelinkertaistaa aktiivisuus.

      • Anonyymi

        Puolanka on kainuun kunnista parhaiten johdettu kunta kaikilla mittareilla. Kaikki eivät sitä tosiasiaa kestä.

    • Anonyymi

      Tasan vuorokaudessa 392 lukijaa. Tämä aloitus rikkoo aina uudestaan ennätyksiä.

    • Anonyymi

      Nyt ennallistamisasetus repii keskustaa.
      Paineita keskustan sisällä on olemassa. Puolueen kannatus matelee mittaushistorian matalimmalla tasolla Ylen ja Helsingin Sanomien kyselyissä, ja seuraaviin eduskuntavaaleihin on vain noin puoli vuotta aikaa.

      • Anonyymi

        Jokohan keskusta jättää hallituksen muka tuon ennallistamisasetuksen takia, oikean syyn ollessa kannatuksen romahdus.

    • Anonyymi

      Varmaan jo kymmenes esimerkki Puolangan kepun kyseenalaisesta ja korruptoituneesta päätöksenteosta KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS.
      Kunnanhallitus sitouduttaa valtuuston ja kunnan virkamiehet asioihin perehtymättä jopa yhteiskunnan toimintaa uhkaavaan toimintaan.
      Vastuut kaavahankkeen epäonnistuessa
      Mikäli yleiskaavaa ei hyväksytä Kunnan päätösvaltaisessa toimielimessä tai
      yleiskaavapäätös kumotaan valitusten johdosta lainvoimaisesti, Osapuolet kärsivät
      omat kaavahankkeeseen liittyvät kulunsa.
      4.4 Yksinoikeus
      Kunta sitoutuu tämän Sopimuksen voimassaoloaikana siihen, ettei se aktiivisilla
      toimenpiteillä edistä hankkeita, jotka ovat ristiriidassa Haarasuonkankaan
      tuulipuistohankkeen toteutumisen kanssa.
      4.5 Aikataulu
      Osapuolten tavoitteena on, että yleiskaavaluonnos tai -ehdotus asetetaan julkisesti
      nähtäville vuoden 2024 aikana.
      Kukin Osapuoli sitoutuu ilman aiheetonta viivytystä ryhtymään kulloinkin sen vastuulle
      kuuluviin toimenpiteisiin osayleiskaavan laatimiseksi tämän Sopimuksen mukaisesti.
      4.6 Sopimuksen muuttaminen
      Kaikki muutokset tai lisäykset tähän Sopimukseen on sovittava kirjallisesti ja
      molempien Osapuolten on allekirjoitettava ne, jotta ne olisivat päteviä.
      3 (4)
      4.7 Sopimuksen siirtäminen
      Yhtiöllä on oikeus siirtää tämä Sopimus kolmannelle osapuolelle Kuntaa enempää
      kuulematta.
      4.8 Koko sopimus
      Tämä Sopimus käsittää Osapuolten välisen sopimuksen ja yhteisymmärryksen
      kokonaisuudessaan tämän Sopimuksen kohteena olevasta asiasta.
      Tämmöisillä jatkuvasti äänestystuloksella 4-2 toteuttamillaan toimilla kunnanhallitus jopa vaarantaa kuntalaisten elämää.
      Ajatellaan esimerkiksi, että kunnanhallituksen tämmöisillä sitoumuksilla tuulivoimalle luovuttamalle alueelle pitäisi saada esimerkiksi vedenottamo yhteiskunnan turvaamiseksi vaikka ympäristökatastrofin seurauksena.
      Kunnanhallitus on sitoutunut olemaan haittaamatta tuulivoimabisnestä korruptiollaan, joten tätä ei voida toteuttaa.
      Toinen hyvin arveluttava kohta on kolmannelle osapuolelle kunnalta kysymättä siirtämisen oikeus.
      Muissa asioissa on kunnalla aina lakisääteinen etuosto-oikeus yhteiskunnan ja sen edunkin turvaamiseksi. Kunnanhallitus antaa sitoumuksellaan tämän asian päätösvallan ulkomaille.
      Perehtykäähän näihin asioihin, sillä ne ovat vähintään hyvin harmaalla alueella lain toteutumisen suhteen tai jopa laittomia.
      Yksi laittomuuksista tulee lähes järkijään näissä kaavoitussopimuksissa vastaan.
      Kunta kaavoittaa maita, joilla ei ole, eikä tule olemaan vuokrasopimusta tuulivoimayhtiön kanssa, tuuliteollisuusalueeksi.
      Viimeisin kaavoitussopimus on kokonaisuudessaan luettavissa https://puolanka10.oncloudos.com/kokous/2022201-7-10777.PDF
      Lukekaahan.

      • Anonyymi

        Tämä oli merkityksellinen nosto. Ongelma yleensä siinä ettei pääosa ymmärrä näistä sopimuksista mitään. Ei keput, ei maajussi suolijärveltä.

      • Anonyymi

        Taidat olla itkupilli ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla itkupilli ?

        Kaheli, jolla ei ole elämässä mitään.

    • Anonyymi

      Sunnuntain ratoksi sanoitan uudelleen vanhan rallin...
      -Me halutaan olla kepuleita....pidetään salaa kekkereitä.... korruptiokädet yhteen hakkaa...transulain länkyttäminen ei koskaan lakkaa....

      • Anonyymi

        II säkeistö:
        -Tahdon löytää aidon sykkeen... transujunan vauhtiin lykkään.

        III säkeistö:
        -Tahdon mennä transujen yöhön, enkä hullujen keksimään tylsään työhön.
        Korruptiorivitaloni vouti noutaa, päivän murhe jo pois joutaa.
        Kuutamolla laulu kulkee, tuulivoimamiehet mut syliin sulkee.

    • Anonyymi

      Kaheli, sinun sielu on tyhjä !!!

    • Anonyymi

      Minusta tämän kahelin pääkopassa ei ole muuta, kuin kusta.

      • Anonyymi

        Näin kepulaiset puhuttelevat vielä viime vaaleissa heitä äänestäneitä.
        Pääosa kepulaisista maanomistajista pettyi pormestariin vaalilupauksen pettäjänä.
        Pormestari lupasi yleisötilaisuudessa, että tuulivoimaa ei kaavoiteta sellaisille maille, joiden maanomistajat ei ole tehnyt vuokrasopimusta tuulivoimayhtiön kanssa.
        Nyt kunnanhallitus laittaa vireille kaavoituksia tuhansia hehtaareita tuulivoimayhtiöille vuokraamattomia maita.
        Kepulaiset haukkuvat itkupilleiksi isänmaata arvostavat ihmiset.
        Nämä isänmaata arvostavat ihmiset haluaa säilyttää luontoarvot ja esi-isien maat ja metsät myös tuleville sukupolville.
        Kepulle tulee suuret hankaluudet.
        Neljäsosan Puolangan pinta-alasta he ovat korruptoituneena luvanneet ulkomaisille tuulivoimayhtiöille.
        Tämän lisäksi pitäisi sinänsä hyvänäkin asiana kepun pitäisi hallitusvastuulla saada toinen neljännes metsäpinta-alasta ennallistamiseen.

    • Anonyymi

      Onhan tämä aivan järjetöntä kepulointia. Suomen keskustapuolueen on kuviteltu olevan maaseudun asioita ajamassa ja kotimaista huoltovarmuutta turvaamassa.
      Kepu on myynyt ja myy edelleen korruptionsa voimalla maaseudun ulkomaisten haltuun. Vielä ei ole kovin paljon nähty ulkomaista ohjausta tuulivoimateollisuusalueiden käytössä, mutta tämäkin tullaan näkemään.
      Ulkomaiset tulee rajoittamaan maanomistajan oikeuksia maanomistajan omilla maillaan sekä jokamiehen oikeuksia ja metsästysoikeuksia.
      On olemassa myös mahdollisuus sopimusten pohjalta, että tuulivoimayhtiöiden kotimaat, pääosassa Saksa, tulevat kannattamattomina kansallistamaan tuuliteollisuusalueet Suomen maaperällä.

    • Anonyymi

      Keput täystyöllistyvät äänestäjien mollaamisessa. Se ei jää huomaamatta. Nk. Hiljaiset äänestäjät on jo tehneet päätöksen.

    • Anonyymi

      Hullu jaksaa. Onko lääkitys unohtunut. ?

    • Anonyymi

      626 avaajaa kahdessa vuorokaudessa. Kansa on aina oikeassa.

      • Anonyymi

        eikö olekin kepulit hulluja nuo liiat lukijat? Älkää menkö narun jatkoksi vaikka lääkityksen alla jo pääosa olettekin.

    • Anonyymi

      Tuon esille kauhuskenaarion tuon kepun tuulivoimakiiman suhteen ja toivon, että kepu perustelee sen toteutumismahdottomaksi.
      Tuulivoimayhtiöt ovat pääosin saksalaisia. Saksalaisen kanssa on tapeltu täällä pohjoisessa aiemminkin.
      Saksalaiset valtaavat nyt etenkin pohjoisempaa Suomea kepun korruptiovoimalla tuulivoimalleen.
      Saksa on itse energiapoliittisessa ahdingossa.
      Saksa voi aivan helposti vaihtaa Suomessa olevat tuulivoimalansa Venäläisten kanssa maakaasutoimituksiin.
      Venäjä saa näillä kaupoilla ison jalansijan tulevaan Nato maahan. Saksa saa mutkien kautta toimitettuna venäläistä maakaasua vaihtokaupassa.
      Ymmärtääkseni Uniper sotkussakin Suomi tuli vähintään Saksan huijaamaksi.
      Etenkin tähän toivoisin kepulta perusteltua vastausta, että tälläinen ei ole heidän tuulivoimasopimuksillaan mitenkään mahdollista.
      Oletettavat vastaukset ovat toki. Mielisairas, hullu, hörhö, kuvitelmaa ym. perinteiset vastaukset.

      • Anonyymi

        Ei kepulit ymmärrä mitä tarkoittaa sopimuksessa " saa siirtää kolmannelle ilman Puolangan kunnan suostumusta". Lehmänlannanlapioija tyrkkää nimensä paperiin ymmärtämättä sopimuksen sisältöä.

        Sama keneltäkään kysymätön kolmannelle osapuolelle siirtomahdollisuus on myös maanomistajien, mukaan lukien Suomen valtio, sopimuksissa.
        Suomen valtiolla toki vain enimmäkseen jo alkuunsa kolmannen toimijaosapuolen sopimuksissa.
        Isänmaattomia ja isänmaata arvostamattomia ovat tämmöisten sopimusten tekijät ja aiheuttavat huomattavan yhteiskunnallisen epävarmuustekijän koko Suomen kansalle.

    • Anonyymi

      Tallentakaahan kommentointia. Sivusto alkaa tökkimään, eli mahdollisesti jälleen kohta poistetaan kepulle ja heidän yhteiskunnan varoista touhuamille bisneksille liian kiusallisena.

    • Anonyymi

      Kahelli, jolla ei ole elämässä mitään, paitsi hyvä ja ahkera VA…MO !!!!

      • Anonyymi

        Kaikkina aikoina kyvykkäimmät vie parhaat päältä. Vätykset ei saa kuin laiskoja ja lihavia. Jakojäännöksiä. Alfaurokset tietää mihin kykenevät ja tekevät sen mikä vätyksillä jää puheen tasolle.

      • Anonyymi

        Langalla riittää kateilun aiheeksi vaimo. Väärin valittu. Sanoo kateellinen. Jotkut saa, toiset taas ei.

      • Anonyymi

        Kaunis nainen!

      • Anonyymi

        Miksi valita laiska ja ruma kun itse olet valinnan aikana kuningaspaikalla? Osaisiko vastata meidän entinen palkollinen? Kunnan Sihteeri. On nykyään kepujen valtuutettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaunis nainen!

        ERITTÄIN KAUNIS NAINEN !!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkina aikoina kyvykkäimmät vie parhaat päältä. Vätykset ei saa kuin laiskoja ja lihavia. Jakojäännöksiä. Alfaurokset tietää mihin kykenevät ja tekevät sen mikä vätyksillä jää puheen tasolle.

        Milloinkohan nainen tajuaa jättää sinut.

    • Anonyymi

      Seuratkaa keskustelua. Keput elää varjotodellisuudessa. Keput on hylänneet äänestäjät. Keput ajaa täysillä päin seinää.

    • Anonyymi

      Kuin myös sinä hullu.

    • Anonyymi

      Kuka tämä kepuhaukkuja hullu on .??

    • Anonyymi

      Kepukoilla on vähäinen järki seonnut. Kepukat ei elä kuin oikeat ihmiset ja oikaise kusetuksiaan, eikä lopeta korruptiota. Kepukat ihmettelevät kuka kirjoittaa kepukoiden kusetukset kaikkien silmien eteen. Siksi kepukoiden älyllään olevat äänestäjät etsivät uutta kotia. Ne joilla on jäljellä itsekunnioitusta.

    • Anonyymi

      Tasan 1000 rikki kolmessa vuorokaudessa.

    • Anonyymi

      Kyllä me tiedetään kuka sinä olet. Mielenterveys osaston potilas, puron varrelta. 🤔

      • Anonyymi

        Joki :D

    • Anonyymi

      SAARIKKO näyttää nyt toimivan tavalla, jota hän ennen puheenjohtajaksi nousuaan sanoi vierastavansa.

      ”En ole äkkiväärien liikkeiden tai voimakkaan tahtopolitiikan edustaja. Meidän pitää kantaa hallituksessa vakaasti vastuuta ja luoda siltoja. Tämä on minulle ihan uutta, että koko ajan on joku hallituskysymys päällä. En tunnista kovistelusta sitä keskustaa, johon liityin”, hän sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa puheenjohtajakisan alla elokuussa 2020.

      Irtiotot saattavat toisaalta tehdä hallituksen loppukaudesta vain epämääräistä sekoilua, joka ei näytä hyvältä yhdenkään hallituspuolueen kannalta. Keskusta on kuitenkin valmis ottamaan sen riskin.
      Puolueella ei tällä hetkellä ole paljon menetettävää.

    • Anonyymi

      Hallituksessa on näkynyt samoja piirteitä kuin viime syksynä ja kesällä, kun eri puolueet puivat hallituksen kriisejä julkisuudessa ja arvostelivat julkisuudessa myös pääministeriä.

      ”Vaikeampaa tämä on kuin viime talvena”, sanoo yksi hallituslähde. Kaikista hallituspuolueista vahvistetaan, että hallituksessa on useita vaikeita jumeja.

      VIIME syksynä eniten äänessä oli kannatuskriisissä oleva keskusta, ja niin se on nytkin.

      • Anonyymi

        Mutta mitä sillä on tekemistä Puolangan kunnallispolitiikan kanssa ? Puolangalla ei puolueilla ole merkitystä, vaan yksituumaisessa kunnassa äänestetään puolankapuoluetta ja täällä se on keskusta.

        En ole äkkiväärien liikkeiden tai voimakkaan tahtopolitiikan kannattaja. Päättäjien pitää kantaa vastuuta kuntalasista ja luoda siltoja. En tunnista kepulaisten kovistelusta ja toimista sitä keskustaa, jota olen joskus kunnallisvaaleissa äänestänyt.

    • Anonyymi

      By the way...ei oikein ota tuulta alleen tuo aloitus "ei muuten pääty kepuilu".
      Hullujen ( tai kepujen) höpötyksestä ei kukaan kiinnostunut. Tästä aloituksesta kohta 13000.

      • Anonyymi

        Ei ihmiset tämmöisinä maailman aikoina jaksa lukea tai kiinnostua Puolangan kepun pääteemoista, joita on hullu, hörhö, mielenvikainen ja pölijäke.
        Ihmisiä kiinnostaa enempi kepun poliittisen korruption aikaansaamat asiat, mitä kepu koittaa näillä pääteemoillaan saada piiloteltua ja pimitettyä.

        Puolangan kepu ajaa vihreän siirtymän kolonialismia kovalla hingulla.
        https://www.hiilineutraalisuomi.fi/fi-FI/Hinku/Hinkukriteerit
        Tutustukaahan. Kepu on vältellyt tästäkin sitoumuksestaan kuntalaisten tiedottamista.

    • Anonyymi

      Lopettakaa vastailu noihin kirjoituksiin. Katsotaan miten pitkään jaksaa höpötellä yksikseen. Raukka.

      • Anonyymi

        Kepulla on pääteemojensa lisäksi, joita on hullu, hörhö, mielenvikainen ja pölijäke, kansalaisille uutta annettavaa, eli raukka.

      • Anonyymi

        Miksi itse olet täällä jos ei saa lukea? Olen Kepu ja siksi luen. tarvitsen tietoa. Vaaleja tulossa.

    • Anonyymi

      Ihmisillä alkaa olemaan huumorin säilyttäminen ainoanakin selviytymiskeinona kepupolitiikan seurauksien suhteen. Muualta poimittua.
      Jo oli aikakin, hyvä Keskusta! Me kuljetusalan yrittäjät olemme olleet jo pitkään ahdingossa. Polttoaineen hinnat ovat laittaneet meidät polvilleen ja monet ovat jo lähes konkurssissa.
      Onneksi se translaki tulee kohta voimaan niin kuljetusala pääsee takaisin jaloilleen.
      Esimerkiksi kuljetusliike Peura-trans tohtii vaihtaa nimensä trans-Peuraksi.

    • Anonyymi

      Missä piokaasu keskustelusta.
      En pidä vakuuttavana vastauksena kepulaisilta. Voi sinua raukkaa...
      Vielä olen elämässä toimeen tullut, vaikka niukkuus lisääntyy, kuten varmasti enimmällä osalla, yhteiskunnan varoja kepuloivat pois lukien.
      Aika näyttää tämänkin asian osalta sen tuottavuuden ja toimivuuden.
      Vielä kepu ei ole tohtinut uutisoida kansalle etua tuovasta läpimurrosta tämänkään osalta.
      Anonyymi
      2022-10-25 14:42:53
      UUSI
      Biokaasu sinänsä toimiva ja ekologinen energiatuotantomuoto, mutta pelkään Puolangan kepun aiheuttavan tämänkin yrityksen suhteen perinteisesti alasajon ja alaskirjauksen.
      Laittakaahan esimerkkiä onnistuneesta Puolangan kunnan yrityselämään sekaantumisesta.
      Kunnan lakisääteinen tehtävä ei ole olla yrittäjä, vaan kuntalaisille heiltä kerätyistä verovaroista palveluntuottaja.
      Toivon silti, että tämä biokaasulaitos onnistuisi, sillä pelkästään tuulivoiman suhteen on kunnalle tulossa yli kymmenkertainen kepulaisten täysin ymmärtämättömyydessään varautumaton kuormitus.

    • Anonyymi

      Aihe on hirvenmetsästyskin kiinnostavampi, onneksi Puolankalaisten aisoista kiinnostuneisuuden osoituksena ja jopa hirvenmetsästyksen sekä etenkin myös tulevaisuudessa saaliinkin turvaamisessa.
      Metsästys kokonaisuudessaan on primitiivinen ja perinteinen asia ja oikein toteutettuna etenkin nykyisessä maailmantilanteessa eettisesti arvostettavaa.
      Kepun politiikka on siirtynyt valitettavasti maanomistusta, elämää maaseudulla ja metsästystä huomioonottavampattomaan suuntaan.

    • Anonyymi

      Kepukat noukkineet itselleen ison kirjan jumalan roolin. Älä turhaan lausu herran, sinun kepusi nimeä.
      Koetetaan kestää näitä paikalliskepuja. Kyllä se vaalien jälkeen helpottaa.

      • Anonyymi

        Toisaaltahan tämä on mielenkiintoistakin, mitä kaikkia statuksia he veronmaksajille ja äänestäjille vielä tuovat esille pääteemojensa lisäksi.
        hullu, hörhö, mielenvikainen ja pölijäke, raukka.

        Veronmaksajat maksaa kepujen elämän. Kunnan töissä olevat sairaslomailee yli 2500 työpäivää vuodessa. Eli ainakin puolella miljoonalla eurolla. Jos sairaslomailuun ei palkata sijaista se tarkoittaa että kyseessä suojatyöpaikka, joka perustettu jäsenkortin omaavalle vain toimeentulon saamiseksi. Jos taas palkataan sijainen se tarkoittaa että palkkaamalla kepun, joudut palkkaamaan kaksi työntekijää. Lomailevan kepun ja sen toisen joka tekee työt. Sinä maksat. Vaikka et äänestä seuraavissa vaaleissa kepuja.

        Pyri sinäkin kuntaan töihin , siellä saat työajalla kirjoitella tännne. Älä sittenkään kun ei sinun juttujasi jaksa nytkään 90% puolankalaisista lukea. Tuleppa pitämään torille esitelmä kepusta. Ethän sinä uskalla, kun piilossa kirjoittelet.

        Ei kuntaan "pyri" kuin kepulit. Se on heidän kaatopaikka tai loppusijoituspaikka. Verovaroilla loisimiseen. Klimenko, Väyrynen, Uusitalo, jne kaikki kepuleita henkeen ja vereen. Klimeno pyrki kepujen listalta kunnanvaltuutetuksi. Ei saanut kannatusta. Ei valittu. Valittiin kuntalaisten ruokittavaksi. Väyrynen pyrki kepujen listalta Suomussalmen valtuustoon. Ei tullut ääniä. Ei valittu. Pyrki heti perään aluevaltuutetuksi. Naurettavan vähän ääniä, ei valittu. Valittiin sinun ruokittavaksi. Uusitalo oli kepuvaltuutettu, joka sinun varoillasi koulutettiin virkaan. Kepurules rocking go on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyri sinäkin kuntaan töihin , siellä saat työajalla kirjoitella tännne. Älä sittenkään kun ei sinun juttujasi jaksa nytkään 90% puolankalaisista lukea. Tuleppa pitämään torille esitelmä kepusta. Ethän sinä uskalla, kun piilossa kirjoittelet.

        Kepulainen kommentti. Kepulainen hyväksyy täysimääräisenä työajalla somettamisen. Toki jokainen voi miettiä mitä muutakaan osa kunnan työntekijöistä tekee meidän rahoilla.
        Kepulainen laskuoppi. 90 prosenttia Puolankalaisista ei lue näitä asioita. Lukijoita on yli 13000, eli kepulaisen laskuopin mukaan heidän kuluilleen on Puolangalla yli satatuhatta veronmaksajaa.

        Kepulit ei ymmärrä matematiikkaa. Se selviää jo päätöksenteosta ja tehdyistä päätöksistä. Kepuleilla uskonto 10 ja matematiikka hylätty.

        Otetaan relevantti esimerkki. Kepulilauman lammas eli suolijärven lehmätilallinen nussi meiltä 120 000 euroa. Sillä rahalla olisi saanut ammattijohtajan kuntaamme noin puoleksitoista vuodeksi. Tämä kepumaatiainen saa meiltä nussitun rahan päälle ylisuurta palkkaa 6600 euroa kuukaudessa sivukulut eläkekulut. Kallis rosvo tämä lannanlapioija, jolle oikeat viljelijät nauraa vatsa kipeänä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veronmaksajat maksaa kepujen elämän. Kunnan töissä olevat sairaslomailee yli 2500 työpäivää vuodessa. Eli ainakin puolella miljoonalla eurolla. Jos sairaslomailuun ei palkata sijaista se tarkoittaa että kyseessä suojatyöpaikka, joka perustettu jäsenkortin omaavalle vain toimeentulon saamiseksi. Jos taas palkataan sijainen se tarkoittaa että palkkaamalla kepun, joudut palkkaamaan kaksi työntekijää. Lomailevan kepun ja sen toisen joka tekee työt. Sinä maksat. Vaikka et äänestä seuraavissa vaaleissa kepuja.

        Lisäksi kunnan asiakirjoista selviää, että pääasiassa kunnan työläisten sairaslomat myönnetty mielenterveydellisten ongelmien takia. Asiakirjan valmistanut hallintojohtaja.
        Tutkikaa hyvät veronmaksajat millä tolalla tosiasiassa tilanne on. Kepulit haukkuu veronmaksajia ja äänestäjiään hulluiksi. Kunnanhallituksen päätöksellä vahvistettu asiakirja todistaa, että ainakin viimeiset kuusi vuotta pääosa sairaslomista myönnetty mielen tasapainon menettämisen takia kunnan palkkarengeille eli kepuleille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepulit ei ymmärrä matematiikkaa. Se selviää jo päätöksenteosta ja tehdyistä päätöksistä. Kepuleilla uskonto 10 ja matematiikka hylätty.

        Otetaan relevantti esimerkki. Kepulilauman lammas eli suolijärven lehmätilallinen nussi meiltä 120 000 euroa. Sillä rahalla olisi saanut ammattijohtajan kuntaamme noin puoleksitoista vuodeksi. Tämä kepumaatiainen saa meiltä nussitun rahan päälle ylisuurta palkkaa 6600 euroa kuukaudessa sivukulut eläkekulut. Kallis rosvo tämä lannanlapioija, jolle oikeat viljelijät nauraa vatsa kipeänä.

        suolijärven lampaalle tiedoksi että meiltä ei varasteta seuraamuksitta.

    • Anonyymi

      Tämä aloittaja se jaksaa. Ei ole kaikki kondiksessa ei.

      • Anonyymi

        Nyt tuli kepulta uusi teema ja tapa puhutella äänestäjiä. Soveltuisi kyllä kepulle vaalisloganiksi, ei ole kaikki kondiksessa ei.

    • Anonyymi

      Ei täällä muut kirjoita kuin sinä ja minä.. On siinä yhdelle miehelle hommaa kun 11000 vastausta on. Et sinä kuntaan pääsiskään kun siellä tehdään oikeasti töitä.😁

    • Anonyymi

      Me halutaan olla kepuleita. Pidetään salaa kekkereitä. Korruptiokädet yhteen hakkaa. Translain länkyttäminen ei koskaan lakkaa...

    • Anonyymi

      "Keskustalaisilla on paha mieli gallupeista, ja se vaikuttaa kaikkeen”, kertoo toisen hallituspuolueen keskeinen vaikuttaja.

      Taloustutkimus mittasi keskustalle Ylen edellisessä kannatuskyselyssä 10,3 prosentin suosion. Maalaisliitto–keskustan kannatus ei ole ollut toisen maailmansodan jälkeen yhtä heikoissa kantimissa kuin nyt.

      ”Keskustalaiset eivät ole päässeet irti edellisen vaalikauden pääministerin Sipilän käännöksestä, jossa he hylkäsivät vanhan aluepolitiikan, ryhtyivät julkisen talouden kirstunvartijoiksi ja leikkasivat alueilta, mikä vei niiltä palvelut”, kilpailija ruotii armottomasti

      • Anonyymi

        Keskusta on puhunut valtiontalouden tasapainon tarpeesta, mutta tehnyt itsestään epäuskottavan, kun hallitus on ottanut kymmeniä miljardeja euroja lisää valtionvelkaa.

        Kaikki velkamiljardit eivät ole olleet tarpeellisia, vaikka Suomea ovat ravistelleet pandemia ja Venäjän aloittama hyökkäyssota. Hallitus olisi voinut laittaa julkisia menoja tärkeysjärjestykseen, mutta sitä ei ole halunnut edes keskusta.

        Ensi vuoden budjetin alijäämä on vähintään kahdeksan miljardia euroa, todennäköisesti enemmän.

      • Anonyymi

        Keskustan kannattajat ovat hyötyneet vasemmistovetoisesta jakopolitiikasta, mutta puoluejohdon puheet valtiontalouden tasapainottamisesta ovat johtaneet ristiriitaan: kukaan ei tiedä, mitä keskusta haluaa olla.

        Sellainen puolue ei houkuttele äänestäjiä – ja tämä koskee todistetusti kaikkia puolueita.

        Riitaisuudella on seurauksensa. Perussuomalaiset on gallupeissa 17 prosentissa, paljon korkeammalla kuin ennen vuosien 2015 ja 2019 eduskuntavaaleja.

        Kun keskusta ei pysty laittamaan PS:lle kampoihin, SDP:lle tekee tiukkaa yltää vaaleissa kakkossijalle.

    • Anonyymi

      Valtakunnallinen sijoitus noussut kärkikastiin tällä aloituksella. Lukijoita nyt koko maasta.

    • Anonyymi

      Keskustan on syytä olla huolissaan puolueen perinteisten tukijaryhmien kannatuksen hupenemisesta, varoittaa puoluekonkari Seppo Kääriäinen.

      KÄÄRIÄINEN KIRJOITTAA Ajatuspaja Alkiolle laatimassaan selvityksessä ”Politiikan keskikenttä- kysymyksiä keskustalle”- että keskustan kannatuksen muutokset ikä-, koulutus- ja ammattiryhmittäin sekä alueellisesti kertovat vakavasta tilanteesta.

      Kääriäinen huomauttaa, että entisen johtavan nuorisopuolueen kannatus nuorten keskuudessa on aikavälillä 2003–2019 romahtanut tutkimusten mukaan 25 prosentista kolmeen prosenttiin. Vihreät, kokoomus ja perussuomalaiset ovat nuorten ikäryhmien suosiossa.

      Alhainen nuorisokannatus mitattiin myös Ajatuspaja Alkion viime kesänä teettämässä tutkimuksessa kuntavaalikannatuksen pohjalta. Keskustan kannatus oli 7 prosenttia ja sijoitus kuudes.

      Toinen vakava kannatusheikennys koskee Kääriäisen mukaan toisen asteen koulutuksen saaneita, joiden keskuudessa keskustan kannatus on Eduskuntavaalitutkimuksen mukaan pudonnut 20 prosentista neljään prosenttiin.

      Keskustalle merkittävänä tappiona on Kääriäisen mukaan pidettävä kannatusmenetyksiä yrittäjien keskuudessa. Tappiot ovat jatkuneet myös tällä vaalikaudella, vaikka puolueella on ollut hallussaan valtiovarain- ja elinkeinoministerien postit.

      – Voi sanoa, että keskustan ja kokoomuksen kannatuskilpailu on ratkennut historiassa yrittäjien ja yrittäjähenkisten kansalaisten keskuudessa, Kääriäinen summaa.

      • Anonyymi

        Keskustan pitkäaikaiset vaikuttajat avautuvat: "Puolueen romahdus ei ole paha uni"
        Essee: Keskustan tilanne on juuri niin tukala kuin miltä se näyttää. Puolueen identiteettiä on terävöitettävä niin, että se saa takaisin sekä entisten äänestäjiensä että sympatisoijiensa luottamuksen.

        ”Ei ole keskustalle kunniaksi, jos sen edustajat näyttävät keskustelussa asettuvan törsäämisen ja tärväämisen puolelle silloin, kun punnitaan talous- ja luontoarvojen kestävää tasapainoa”, kirjoittavat Seppo Kääriäinen, Ossi Martikainen ja Pekka Perttula Kanava-lehdessä 5/2019.

        Kiuruvesi on kaupunki, jossa asuu lypsylehmiä melkein yhtä paljon kuin ihmisiä.

        Tämä on näkynyt myös puoluekartassa: maatalouspuolue keskustalla on ollut siellä huikeita kannatuslukuja. Tällä vuosituhannella järjestetyissä eduskuntavaaleissa puolueen kannatus ei ole pudonnut kertaakaan alle 41 prosentin.

        Paitsi nyt.

        Sunnuntai-illan vaalitulos (4/2019) näytti keskustalle Kiuruvedellä 20,5 prosenttiyksikön pudotusta 33,9 prosenttiin. Vertailun vuoksi: koko maassa keskustan suosio laski 7,3 prosenttiyksikköä. Menetettyjen äänien määrä on ollut kova pettymys puolueen paikalliselle väelle.

        – Se on ihan hirveä määrä, sitä ei parane selitellä eikä kaunistella. Se on selkeä viesti meille, että jotakin on tehty väärin ja meidän täytyy muuttaa suuntaa, sanoo Kiuruveden kaupunginhallituksen keskustalainen puheenjohtaja Mira Kokkonen.

        Samaa luokkaa on kepuun pettyneiden osuus lähes läpi koko Suomen kehä kolmosen ulkopuolisen alueen.

    • Anonyymi

      Onko Puolangan kepulit ainoat maassamme, jotka ei tunnusta tosiasioita? Ehkä.
      Sen sijaan Puolangan kepulit haukkuvat ennakkoon kaikki potentiaaliset äänestäjät hulluiksi. Niitä äänestäjiä, jotka siteeraavat kepulien tunnetuimpia sekä kepujen itsensä eniten arvostamia konkareita. Kääriäistä ja Perttulaa muiden ohessa.
      Sitä kepu saa, mitä tilaa itselleen. Vaaliuurnilla tavataan.

      • Anonyymi

        Puolangalla kunnallisvaalit eivät ole poliittinen vaali joten turhaan uhoat. Puolankapuolue joka täällä on keskustapuolue saa lähes kaikki äänet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolangalla kunnallisvaalit eivät ole poliittinen vaali joten turhaan uhoat. Puolankapuolue joka täällä on keskustapuolue saa lähes kaikki äänet.

        Kunnallisvaalit eivät etenkään tulevaisuudessa ole enää poliittiset vaalit kansalaisten pettymyksestä johtuen. Keskustapuolue on poliittinen, uskottavuutensa omilla toimillaan menettänyt, järjestö, joka tullaan korvaamaan valitsijayhdistyksillä veronmaksajien elinmahdollisuuksien turvaamiseksi kansan pyynnöstä.

        Puolangan kepu on omilla toimillaan osoittanut olevansa täysin kepun valtakunnallisen vihreän siirtymän kolonialismipolitiikan ja oman etunsa tavoittelun ohjailussa.
        Jos Puolangan kepu olisi heidän valtakunnallisen politiikan ohjauksen ulkopuolella oleva kansalaisten etuja ja oikeuksia ajava edustus, niin Puolangalla ei olisi laitettu yhtään tuuliteollisuusaluekaavaa vireille. Puolangan kepu laittaa korruptoituneena kaikki tuuliteollisuusaluekaavat vireille hallintolain vastaisesti yhtään niihin perehtymättä.
        Kunta ei ole perehtynyt, eikä halua perehtyä, esimerkiksi siihen, että ei tuulivoimayhtiöillä oikeasti ole vuokrasopimuksia maihin joita Puolangan kunta kaavoitusvastaavana kaavoittaa tuuliteollisuudelle.

    • Anonyymi

      Nyt tämä Kaheli sotkee kiuruveteläiset omaan soppaansa... Onnetonta

      • Anonyymi

        Joo. Ei nämä puolangan kaalipääkeput ymmärrä ettei kepuja äänestetä enää.

      • Anonyymi

        tämä kaalipää on varmaan se kepuli joka sairaslomailee kuntalaisten laskuun

    • Anonyymi

      EDUSKUNTA äänestää keskiviikkona aborttilain uudistamisesta. Etukäteen on odotettu, että ainakin hallituspuolue keskustan edustajista osa äänestää uudistusta vastaan.

      • Anonyymi

        Ihmisen elämä on loppujen lopuksi vain paskainen viiva synnytyslaitosen ja krematorian välissä. Ihmisiä on maapallolla aivan liikaa joten kaikki mikä vähentää on hyvästä.

      • Anonyymi

        Neljä hallituspuolue keskustan kansanedustajaa äänesti vastaan
        Keskustassa vastaan äänestäneiden määrä jäi lopulta melko vähäiseksi.

        Vastaan äänestivät keskustasta Pekka Aittakumpu, Ari Torniainen, Markus Lohi ja Mikko Kinnunen. Tyhjää äänesti Hanna-Leena Mattila.

        Pekka Aittakumpu on siviiliammatiltaan pappi. Hän moittii lain valmistelua puutteelliseksi, mutta sanoo myös, että jokainen kansanedustaja toimii eduskunnassa omien arvojensa pohjalta.

        – Ei ole sellaista poliitikkoa, jonka toiminta ei pohjautuisi joihinkin arvioihin. Itselleni kristilliset arvot ovat äärimmäisen tärkeitä. Arvokysymyksissä on tärkeää, että säilytetään omantunnonvapaus ja edustajat voivat äänestää oman arvopohjansa pohjalta.

      • Anonyymi

        Oliko pettymys kun vain neljä äänesti vastaan. ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisen elämä on loppujen lopuksi vain paskainen viiva synnytyslaitosen ja krematorian välissä. Ihmisiä on maapallolla aivan liikaa joten kaikki mikä vähentää on hyvästä.

        On kaukana elämää ja elämäänsä arvostavan ihmisen elämästä ajautunut Puolangan kepunkin arvomaailma näköjään.
        Poimittua mistä lestadiolaisviha kumpuaa keskustelusta.
        Keskustapuolueen kannatus on alamaissa osin lestadiolaisvaikuttajien vuoksi. Osa kepulaisista on loikannutt persuihin tai kokoomukseen, oikeistoänkyröitä kuitenkin ovat.
        Anonyymi
        2022-10-26 16:23:29
        UUSI
        Ei ole näin vaan lestadiolaiset eivät oikein vakaumuksensa ymmärtäneenä voi äänestää kepua, joka ajoi translakia, nyt aborttilakia ja vielä poistavat lapsilisän sisarosuuden.
        Kepu on menettänyt maaseudun äänet myös monelta muulta äänestäjäsektorilta.

    • Anonyymi

      Puolanka lehdestä tänään luettavissa itä-Suomen maakuntien liittojen vaatimus.
      Paikallislehdet ovat arvokkaita demokratian toteuttajia, niiden toimintaedellytyksiä ei tule heikentää enempää.
      Kiitos Tuomo, päätoimittaja, artikkelista ja julkaisemisesta, sekä pidä demokraattista puolueetonta julkaisemista yllä. Se on meille tärkeä.
      Artikkelissa viitataan suunnitteilla olevaan postilakiin, jossa kepu hallituksessa mukana olevana haluaa kaventaa maaseudun postipalveluita ja demokratiaa.
      Vieläkö joku kepulainen kehtaa ihmetellä, miksi kepun kannatus romahti ja aloitti vielä sen jälkeisen syöksykierteen.

      • Anonyymi

        Kommentoin tässä yhteydessä Tuomon roolia.

        Tuomo on ollut täysin ja kokonaan kepujen vietävä reppana. JOS Tuomo ei muuta kantaansa joutuu hän seuraavien kunnallisvaalien jälkeen joko lopettamaan firmansa (joka nykyään tuottaa tappiota) ja ikuiseen häpeään
        TAI
        Ottamaan kopin siitä mikä on tällä hetkellä Puolangan valtavirtaa eli
        -puhdas tuulivoimavapaa matkailu
        -tuulivoimaroistojen esilletuominen ja tuotantosuunnan haittojen ilmituominen
        -pääosan eli -ei kepulien- mielipiteen huomioon ottaminen
        -osa-aika /vapaa-aika puolankalaisten mielipiteen arvostaminen (sis. tuulivoima-asia)

        Ellei Tuomo sitten päätä huhtikuun 2025 jälkeen asettua narukiikkuun, kun tuli veikattua väärää hevosta pääosa elämästään. Ja loppuelämästä tulisi häpeän vuoksi arvotonta elää.

    • Anonyymi

      Suomen Yle uutisoi.
      Toki varmasti kepulaiset pitää Yleäkin mielenvikaisena, hörhönä, hulluna, mielisairaana ja yhden ihmisen yksinpuheluna.
      Eduskuntavaalien lähestyessä puolueilla on entistä suurempi tarve nostaa omaa profiiliaan. Hallituspuolueista keskustan ja vihreiden kannatus on tällä hetkellä selvästi alle viime eduskuntavaalien tuloksen.
      Keskusta kärsi Juha Sipilän (kesk.) pääministerikauden jälkeen kevään 2019 eduskuntavaaleissa raskaan tappion ja lähti sisäisesti erimielisenä vasemmistovetoiseen hallitukseen. Osa keskustan päättäjistä olisi halunnut oppositioon nuolemaan haavojaan ja hakemaan uutta kannatusnousua.
      Kahden puheenjohtajavaihdoksen jälkeen keskustan kannatus on edelleen historiallisen alhaalla. Annika Saarikon johdolla puolue taistelee ensi kevään eduskuntavaaleissa poliittisesta tulevaisuudestaan.

      • Anonyymi

        Rohkenen nyt jo ennakoida, että 2.4.2023 eduskuntavaaleissa keskustan kannatus on alle kymmen prosenttiyksikköä. Haukkukaa hulluksi jos 3.4.2023 aamuyöllä julkaistava tulos on muuta kuin 9 alkava kokonaisluku.

        Kutonenkin saattaa olla läksyjen lukemisen ja osallistumisen perusteella. Likaa pinnaavat veronmaksajien yhteisen edun tunneilta omiin hupeihinsa.

    • Anonyymi

      Voi tätä hullua .

      • Anonyymi

        Voi, voi. Hulluja me kaikki ollaan kun ei nöyristellä ja äänestetä huijari- ja roistopuoluetta. Sitä transu- ja aborttipuoluetta. Sitä joka romahtaa historian syövereihin huhtikuun vaaleissa. Ymmärrätkö? Et mutta lue uudelleen ja kerro kepulikaverille. Tällaisia hulluja me ollaan. Ylpeitä hulluja.

    • Anonyymi

      Tämänpäiväinen uutinen on viimeinen naula kepulien arkkuun.

      "Huomenna torstaina eduskunnalle annettava lisätalousarvio ei STT:n tietojen mukaan sisällä maataloudelle ja elintarviketeollisuudelle hyvityksiä kohonneista kustannuksista. Tämä tarkoittaa erään hallituslähteen mukaan sitä, että tälle vuodelle tukia ei voi enää budjetoida."

      • Anonyymi

        Puolangan kepu vaan kommentoi, että voi tätä hullua. Kumpaahan se nyt hullumpana pitää, Suomen Yleä vai Suomen hallitusta.

      • Anonyymi

        Tämä olisi tärkeä tieto Kiuruvedelle ja monille muille paikkakunnille ihmisten tulevaisuuteen valmistautumisen mahdollistamiseksi.

    • Anonyymi

      Vaalit tulossa. Sairaalloisen ylipainoinen kepuli ajaa hallituksessa ennallistamista.

      Jokainen suomalainen maksaisi elinympäristöjen ja ekosysteemien ennallistamisesta komission esityksessä 168 euroa, jokainen saksalainen 2 euroa vuodessa. Suomi ja Ruotsi eivät kahdestaan voi estää asetuksen läpimenoa EU:ssa. Ei ihme, että eduskunta käy kuumana.

      • Anonyymi

        Eli maaseudulla asuva suomalainen maksaa tästä 312 euroa ja kehä kolmosen sisäpuolinen 4 euroa.
        Pitäisikö kehä kolmosen ulkopuolisen Suomen hakea Norjan kansalaisuutta ja alueliitosta Norjaan.
        Saisi Ohisalo ja tanhupallo keskittyä vain ja ainoastaan kehäkolmosen sisäpuolisella pinta-alalla toteuttamaan intohimoansa.

    • Anonyymi

      Kepu tekee mahdottomaksi asumisen syrjäseudulla tuulivoimalla,toivottavasti puolue häviää kartalta ennen ydinpommia.

    • Anonyymi

      Hyvin kansa on ottanut tämän aloituksen omakseen. Aamulla ennen seitsemää oli lukema 1480. Nyt 1824.
      Täytyy statiikkaa seurata, jotta voi poiston kohdatessa ilmoittaa missä oltiin menossa, kun keput halusi lakaista totuuden maton alle. Lisäksi joku kepulien kaalipää täällä yllyttää saman aatesuunnan kaalipäitä " älkää vastatko, katsotaan kuinka kauan jaksaa yksin vastailla". Tyhmyyteen kaatuu kepukat.

    • Anonyymi

      Mitäs punikki Puolangalla tekee? Onko sielläkin Kela?

    • Anonyymi

      "Kun puhutaan translaista, aborttilainsäädännön löysentämisestä tai ylipäätään yhteiskunnan kristillisestä arvopohjasta, niin mitä tekee keskusta? On hiljaa. Tai jopa lähtee itse mukaan kaiken maailman vouhotuksiin. Keskusta on hukannut sielunsa”, Soini lataa

    • Anonyymi

      Keput on ahkeria tuhoamaan itse itseään. Hallituksessa. Nyt uutista pukkaa lapsilisäsaralta. Mitä mieltä ovat vanhoillislestadiolaiset perheet?

      Lapsilisäjärjestelmä remonttiin – pohdinnassa sisarkorotuksista luopuminen ja lisätuki pienille lapsille

      • Anonyymi

        Timo Soini analysoi kepua Maaseudun tulevaisuudessa ja plogissaan.
        https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/f6822a2a-515f-4dfd-b37b-da4f20db91bf
        ”Perinteinen maalaisliittolainen, alkiolainen ja vennamolainen aate, ei lähde rakenteista taikka rahasta. Vaan se lähtee siitä, että kaiken keskiössä on ihminen, elävä ihminen. Rakenteet ja raha vain palvelevat ihmisyyttä. Tämä on keskustassa unohdettu.”

        "Kepulit häpeää juuriaan". Näinhän se on.
        Kun kirjoitan täällä, että paikallinen pormestari on pelkkä yksinkertainen maajussi, sitä pidetään hullun kirjoituksena. Hullua tai ei, mutta tosiasiassa hän on pelkkä maanviljelijä. Ei se sepitteillä taikka kepujen itse itselleen ja toisille kepuleille antamilla titteleillä muuksi muutu.

        Kuntalaiset ovat varsin yksimielisiä että paras kunnanjohtaja kautta aikain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuntalaiset ovat varsin yksimielisiä että paras kunnanjohtaja kautta aikain.

        Kertoo Yhtenäinen Venäj... eiku Puolangan ketkupuolueen renki. Kuntalaiset ovat juuri päinvastaista mieltä. Toiseksi Puolangalla ei ole kunnanjohtajaa lainkaan. On vain kepulainen lehmänlannan lapioija, jolle kepuveljet ja -sisaret järjesteli elättipaikan. Eli kunnanelätiksi tämä vetelys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuntalaiset ovat varsin yksimielisiä että paras kunnanjohtaja kautta aikain.

        Vässykästä ei saa miestä vaikka kepulit nimittäisivät lantalaneuvokseksi.

    • Anonyymi

      Tanhupallo hakee nykyään piilopaikkoja, kun toimittajat haluaa tietoa hallituksen ( ja kepun) päätöksistä. Tanhuåallo ei voi vastata kritiikkiin, koska kritisoijat ovat ylivoimaisia asiantuntijoita omalla osaamisalalla eli makrotalouden osalla.

      Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) suomii lausunnossaan hallituksen laatimaa valtion vuoden 2023 budjettia tavallista kovempaan sävyyn.

      Suomen ensi vuoden budjetti on parhaillaan käsittelyssä eduskunnassa.

      Eilen lausuntonsa budjetista sai valmiiksi eduskunnan talousvaliokunta, joka sai käsittelyä varten asiantuntijalausunnon Valtion taloudelliselta tutkimuskeskukselta.

      VATT:n mukaan Suomessa on jo pitkään ollut kyvyttömyyttä sovittaa julkisen sektorin laajuus koko kansantalouden kokoon.

      Jos julkisia menoja ei päättäväisesti pienennetä, "riski talouden haaksirikkoutumisesta kasvaa".

      – Tältä pohjalta onkin hämmästyttävää, että talouspolitiikan nimetty päämäärä, kestävä julkinen talous, ei näy budjetissa sellaisina olennaisina toimenpiteinä, jotka merkittävästi tasapainottaisivat julkisen talouden tilannetta. On merkillepantavaa, että kohdatuista kriiseistä huolimatta ei ole ryhdytty toimiin, lausunnossa todetaan.

      Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) ei ehdi tänään kommentoimaan VATT:n kritiikkiä MTV Uutisille

    • Anonyymi

      Aborttikeskustelu repii keskustan rivejä, mutta myöskään perussuomalaisten näkemys abortista ei ole yhtenäinen. Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko on kiitellyt aborttilain uudistusta, mutta edustajat Markus Lohi ja Pekka Aittakumpu ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä.

      • Anonyymi

        KANNATUSKRIISISSÄ räpiköivä keskusta ei ollut äänestyksessä yhtenäinen, vaikka puolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko kiittelikin lakiesityksen hyväksymistä.

        – Eduskunta hyväksyi aborttilainsäädännön uudistamisen ja kansalaisaloitteen. Hyvä näin! Kiitos keskustanaiset ja monet muut aktiivisuudesta asiassa, Saarikko kiitteli Twitterissä.

        Keskusta on kipuillut aborttikysymyksessä pitkään. Etenkin naiset ovat kannattaneet esitystä, mutta miehet ovat vastustaneet.

    • Anonyymi

      Keskustan Markus Lohi: ”Hallitukseen meneminen oli virhe” – seuraavaan vain yli 15 prosentin kannatuksella
      Keskustan varapuheenjohtajan Markus Lohen mukaan puolueella ei ole enää paljon menetettävää.

      Keskustalaiset ovat aiemmin arvioineet, ettei seuraavaan hallitukseen ole asiaa, jos keskusta ei ylitä edellisten eduskuntavaalien kannatusta eli 13,8 prosenttia. Nyt puolueen varapuheenjohtaja Markus Lohi nostaa rimaa.

      KESKUSTAN varapuheenjohtaja Markus Lohi katsoo, että keskustan kannatuksen on oltava vähintään 15 prosenttia, jotta puolue voisi neuvotella seuraavaan hallitukseen menemisestä.

      – Tämä on henkilökohtaista ajatteluani varapuheenjohtajana. Niiden, jotka haluavat, että syntyisi jokin järkevä vaihtoehto hallituspohjaksi, jossa keskusta on mukana, kannattaa huolehtia siitä, että kannatuksemme on vähintään 15 prosenttia. Sitä alhaisemmalla kannatuksella paikkamme on oppositiossa, Lohi sanoo IS:lle.

      Lohi kommentoi asiaa aiemmin Verkkouutisille.

      Keskustan kannatus on tuoreimpien gallupeiden mukaan vain 10,4 prosenttia. Viime eduskuntavaaleissa keskustan kannatus oli 13,8 prosenttia.

      Keskusta menetti vuoden 2019 eduskuntavaaleissa peräti 18 paikkaa ja kannatuksesta suli 7,3 prosenttiyksikköä, mutta keskusta päätti silti lähteä demarivetoiseen hallitukseen.

      Tämä oli virhe, Lohi sanoo nyt.

      – Kun katsotaan kannatuskehitystämme, on selvää, että hallitukseen meneminen vaalitappion jälkeen oli virhe.

    • Anonyymi

      Puolangan kepulit herätys!
      Tänään ette ole haukkuneet äänestäjiä. Hulluiksi ja mielenvikaisiksi? Teillä vaalityö sakkaa. Haukkukaa kiivaammin.

    • Anonyymi

      Huijari- ja roistopuolue surmaa suomalaiset velalla. Yhtä pitkä ja leveä naisoletettu -kepuilija- puhuu bullshittiä, jonka seurauksena kaikki aiemmin huijari- ja roistopuoluetta äänestäneet ovat seuraavissa vaaleissa entisiä puolueen äänestäjiä.

      "Hallituksen budjettiesitys on runsaat kahdeksan miljardia euroa alijäämäinen. Alijäämä katetaan lisävelanotolla. Budjettiesitys sisältää myös hallituskauden ensimmäiset, runsaan 300 miljoonan euron leikkaukset. Säästöt ovat kuitenkin verrattain vähäisiä suhteessa budjettiesityksen yli 80 miljardin euron loppusummaan."

      • Anonyymi

        Hallituksen tulisi ottaa oppia yksituumaisesta ja hyvin hoidetusta kunnasta jonka nimi on Puolanka. Politikointi sivuun ja maan etu edellä yksituumaisesti päästään parempiin tuloksiin.

        Normaali kansalaiselle ymmärtämätön ja ristiriitainen kannanotto.
        Esimerkiksi Puolangan kepun ajama tuulivoima ei ole millään lailla kansan etu, vaan maaseudulla asumisen mahdollisuuden tuho.
        Ennallistamisasetus on tulossa ja Puolangan kepu ajaa tuhansien metsähehtaareiden tuhoamista tuuliteollisuuden murskekentiksi.
        Kepu on poliittinen järjestö, vaikka Puolangan kepu vaikeassa tilanteessaan koittaisi kuika sen kiistää. Puolangan kepu yrittää viimeisinä keinoinaan politikointi sivuun taktiikalla säilyttää omien etujensa tavoittelu ja toteutusmahdollisuutta.
        Politikointi on osa demokraattista yhteiskuntaa myös kepun kannatusromahduksen aikana.

        Politikointi on osa demokratiaa valtakunnallisella tasolla sekä väkirikkaissa kunnissa mutta pienissä politikointiin ei ole kerta kaikkiaan varaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Politikointi on osa demokratiaa valtakunnallisella tasolla sekä väkirikkaissa kunnissa mutta pienissä politikointiin ei ole kerta kaikkiaan varaa.

        Pienissä kunnissa etenkään ei ole kepun diktatuuripoliitikan ylläpidolle varaa.

    • Anonyymi

      A-talkissa eilen Kurvinen antoi lopussa vähä hämmentävän lausunnon toimittajan tivatessa, että eroaako kepu hallituksesta.
      Kurvinen sanoi hoitavansa maatalouspolitiikkaa ja sanoi akkojen hommaksi päättää onko kepu hallituksessa mukana vai ei.

    • Anonyymi

      Näkökulma Puolangan kepun toiminnasta ja strategiasta.
      Puolanka on niitä harvoja kuntia tai kaupunkeja Suomessa, missä on vapaa-ajan asuntoja enempi kuin vakituisia asuntoja.
      Vapaa-ajan asukkaisiin kun lisätään omaa kiinteää tukikohtaa omistamattomat luontoarvomatkailijat ja metsästäjät, niin Puolankaa osana elämänsä virkistysarvoa pitävien elävien ihmisten määrä on mittava. Tästä yhtenä osoituksena on tämänkin keskustelun suuri osallistujamäärä.
      Puolangan kepu ei juuri arvosta asukkaitaan, saati sitten vapaa-ajan asukkaita tai Puolangan muuta elämän arvoa arvostavia. Puolangan kepu pitää etenkin tätä saati sitten elävien ihmisten ryhmää, kepua itseään lainaten, ihmisroskana.
      Miksi kepu toimii näin. Tällä saati sitten ihmisryhmällä kun ei ole äänioikeutta Puolangan kunnallisvaaleissa, niin Puolangan kepu kokee ryhmän rasitteeksi.
      Kepulaiset ei halua tänne muualta tulevia ihmisiä. Heillä on pelko, että muualta tulevien ihmisten avarakatseisuuden myötä kepulien oman edun tavoittelu hankaloituisi. Tämä saati sitten ilmaus on vain tähän kirjoitukseen liittyvä, toki arvostava ilmaus laajalle ja tärkeälle elävien ihmisten joukolle.
      Kepu ei pitänyt minään aluksi Hepököngästä, eikä pessimismiä esimerkiksi.
      Kun molemmat ovat saaneet maailmanlaajuistakin huomiota, niin johan on kepulit kravatti pitkällä ottamassa kunniaa itselleen.
      Miettikäähän jokainen näitä asioita omalla kohdalla ja tehkää päätöksiä ja valintoja perustellusti.
      Kepulaisten hanke muualta tänne on vaan kepun omiin etuihin ulkopuolisen rahan hankkimista. Käytännön toteutuman he koittavat minimoida kaikin keinoin.

      • Anonyymi

        Kannattaa kaikkien äänestää kunnallisvaaleissa keskustaa niin saadaan kunnasta rauhan tyyssija ja sehän vetää kesäasukkaita kuntaan pilvin pimein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa kaikkien äänestää kunnallisvaaleissa keskustaa niin saadaan kunnasta rauhan tyyssija ja sehän vetää kesäasukkaita kuntaan pilvin pimein.

        Perinteinen kepulainen yhden lauseen kommentti, toki ei sisältänyt elävien ihmisten haukkumista. Yhdestä lauseesta ei edelleenkään paljon perusteluita saa edes rivien välistä.

        Paskan puhuminen vaatii pitkät selitykset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paskan puhuminen vaatii pitkät selitykset.

        Jos olet kepuli, niin haukut jälleen omiasi. Itse oletan, että kunnan päätösasiakirjat ei olisi selityksiä, vaan verovaroistatodellista toteutumaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa kaikkien äänestää kunnallisvaaleissa keskustaa niin saadaan kunnasta rauhan tyyssija ja sehän vetää kesäasukkaita kuntaan pilvin pimein.

        Tämän kommentin kirjoittaja on joko a) ääliö taikka b) puolankalainen kepu.
        Muutamassa minuutissa selviää mitä mieltä kesä- ja/tai vapaa-ajan asukkaat ovat kepuista ja niiden päätöksenteosta. Asia selviää kolmesta fb-sivustosta, joissa kaikissa otsikossa "puolanka".
        Toisaalta tämä joko a) tai b) kansalainen ei ota lainkaan huomioon sanottujen asukkaiden ja palvelujen kuluttajien mielipiteitä. Koska on sairastunut kepu-uskoon. Siinä ihmisyydellä ja ihmisillä ei ole mitään merkitystä. Kuten kepunainen Oulusta asian ilmaisi. He ovat ihmisroskaa.

    • Anonyymi

      Samaa mieltä . Sairas ihminen joka elää kepu psykoosissa. Toisaalta säälittävä. Yrittää kääntää kaikki asiat toisin päin kuin Putin. 😣

    • Anonyymi

      Keput on kunnan asiakirjan mukaan suurimpia sairaslomaparasiitteja. Pääsyy ollut yli viisi vuotta mielenterveydelliset syyt.

      • Anonyymi

        Siksi en anna ääntäni kepuleilla. Äänestän vai henkilöä jolla pääkoppa kunnossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi en anna ääntäni kepuleilla. Äänestän vai henkilöä jolla pääkoppa kunnossa.

        Paljon asiaa, minkälaista politiikan, päätöksen teon ja vastuunkannon pitäisi olla.
        https://areena.yle.fi/1-60924507?autoplay=true
        Kokoomuksella on suuren kannatuksen lisäksi vielä tällainen taustavoimavara.

    • Anonyymi

      Olkaamme aktiivit tarkkoina. Kaikkien kansalaisten kannattaa miettiä minkä antaa mielipiteeseensä vaikuttaa, totuuden vai jonkin muun.
      Enenevässä määrin on havaittavissa, että Puolangan kepu yrittää peitellä ja sysätä vihreän siirtymän kolonialismikorruptiotaan muiden tahojen syyksi.
      Yksi esimerkki.
      Valtiovalta on ostanut veropäätöksillään kunnat tuulivoiman taakse joten tuulivoiman mielekkyydestä ei pidä kuntia syyttää. Tottakai järkevämpää olisi tehdä merialueille suuret tuulivoimapuistot lähelle suuria kuluttajia ja varmistaa sähkön riittävyys sydäntalvella ydinvoiman avulla. Valtiovallan ja Fortumin tekemät energiapoliittiset päätökset ovat olleet riman alituksia pahimmasta päästä.
      Mihin totuudenmukainen vastaus ja totuus on seuraava:
      Mikään taho ei voi pakottaa kuntaa toteuttamaan tuulivoimaa. Toki valtion veropäätöksien ja korruptiorahojen voidaan antaa vaikuttaa.
      Kuntapäättäjät voi linjata kunnan tuulivoimattomuuden kansalaistensa eduksi.
      Kuntapäättäjät voi olla laittamatta tuuliteollisuusalue kaavoituksia vireille ja olla hyväksymättä niitä kuntalaisten eduksi.
      Kuntapäättäjät voivat olla myöntämättä rakennuslupaa tuuliteollisuudelle kuntalaisten eduksi.
      Kuntapäättäjät voivat vaatia ympäristöluvan tuuliteollisuustoimijalta kunnan ja kuntalaisten eduksi.
      Vastuu ja valta tuulivoimateollisuudesta kunnassa on täysin kuntapäättäjillä, eli Puolangalla vielä kepulla.

      • Anonyymi

        Lisäisin edelliseen.
        Kuntapäättäjät voivat määrittää minimietäisyyden tuulivoimalasta asutukseen.
        Esimerkkinä Muhos, päätetty minimietäisyys tuulivoimalasta asutukseen 5 kilometriä.

    • Anonyymi

      Wikipediankin mukaan kepuli on paremmin kuin hyvin Puolangan kepua, sen aatteita ja toimintamallia kuvaava.
      kepuli (arkikieltä) kehno, hieman kiero, pientä vilppiä tekevä adverbit: kepulisti kepulikonsti kepuli epäsuosittu henkilö.

    • Anonyymi

      Aletaanhan aktiivit kurssittamaan kepuleita kansalaisten edun turvaamiseksi.
      Aloitetaan, heidän aikaisempi koulutuksensa huomioiden, aivan alkeista, eli kuntalain luku 1, pykälä 1 on tänään kurssin ja kotiläksyn aiheena.
      Lain tarkoitus
      Tämän lain tarkoituksena on luoda edellytykset kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien toteutumiselle kunnan toiminnassa. Lain tarkoituksena on myös edistää kunnan toiminnan suunnitelmallisuutta ja taloudellista kestävyyttä.
      Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla.

      • Anonyymi

        Otetaan seuraavaksi kuntalain luku 1 pykälä 3.
        Tämä on kansalaisille, etenkin muualla asuville, merkityksellinen.
        Kunnan jäsen on:
        1) henkilö, jonka kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotikunta kyseinen kunta on (kunnan asukas);
        2) yhteisö ja säätiö, jonka kotipaikka on kunnassa;
        3) se, joka omistaa tai hallitsee kiinteää omaisuutta kunnassa.
        Kunnan jäsenellä, eli myös muualla asuvalla mökkiläisellä tai metsänomistajalla, on esimerkiksi seuraavat demokraattiset oikeudet.
        Kuntalaisaloitteen voi tehdä asukas tai henkilö, joka hallitsee tai omistaa kunnassa sijaitsevaa kiinteää omaisuutta.
        Kaikki kunnan jäsenet voivat tehdä kunnallisvalituksen, jolla he saattavat kunnassa päätetyn asian laillisuuden hallinto-oikeuden tutkittavaksi.
        Jokainen voi tämänkin lain pykälän pohjalta miettiä Puolangan kepun toimintaa.
        Onko kepu tuonut esille muualla asuville mökkiläisille ja maanomistajille heidän kunnan jäsenyyttään, sekä siihen liittyviä oikeuksia Puolangan kuntapäätöksenteossa.

        Otetaan vielä oppijaksoon kuntalaki luku 1 , viimeinen pykälä 6, niin saadaan tämän lain luku 1 käsiteltyä kansalaista koskettavimmilta osin.
        Keskustelussa on tullut paljon esille kepun toimesta Puolangan kunnan sekaannuttaminen yritystoimintaan, esim. Hömäkkä oy.
        Kukaan ei ole tuonut esille onnistunutta esimerkkiä Puolangan kunnan yritystoiminnasta ja on olemassa suuri riski, että kepu lähtee viemään kuntaa mukaan tuulivoimabisnekseen.
        Kuntakonserni ja kunnan toiminta
        Yhteisö, jossa kunnalla on kirjanpitolain (1336/1997) 1 luvun 5 §:ssä tai 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu määräysvalta, on kunnan tytäryhteisö. Kunta tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin. Mitä tässä laissa säädetään kunnan tytäryhteisöstä, sovelletaan myös kunnan määräysvaltaan kuuluvaan säätiöön. (21.5.2021/419)
        Kunnan toiminta käsittää kunnan ja kuntakonsernin toiminnan lisäksi osallistumisen kuntien yhteistoimintaan sekä muun omistukseen, sopimukseen ja rahoittamiseen perustuvan toiminnan.
        Osin tämänkin lainkohdan pohjalta on mahdollista, että koko kunta voi olla vastuussa ja mennä jopa konkurssiin yritystoimintojensa takia.
        Mietitään ja ehdottakaahan jatketaanko kuntalain opiskelulla, vai otetaanko väliin kaavoituslakia tai muuta. Paljon ja laajasti kansalaisia koskevaa asiaa sisältää jo pelkästään tämä kuntalain ensimmäinen luku.

    • Anonyymi

      Tulehan sinäkin ti, kepukahville ,kun näyttää olevan. Jos on kanttia.?

    • Anonyymi

      Kannattaa lukea tuulivoiman maksaa kuluttaja, koska tähän keskusteluun on jälleen kepu kiristyttänyt sensuuria.

    • Anonyymi

      Lisätään kepukorruption kierroksia.
      Kun kuntalaki viimeisen kerran uudistettiin, siinä pääpaino asetettiin juuri kuntalaisten vaikutusvallan laajentamiseen. Tämä näkyy erityisesti lain esitöissä ( hallituksen esitys laiksi).

      Keput käyvät hitaalla eli toisen kerran... kuntalaisten - ei kepulien - vaikutusvallan laajentamiseen.

      • Anonyymi

        Höpö höpö

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö

        Tässä esimerkki kepujen lain noudattamisesta. Laki on kepuleille pelkkä ...höpö höpö. Toisekseen yksikään puolankalainen kepuli ei ymmärrä mitä tarkoittaa "lain esityö" . Puhumattakaan kuntalain sisällön ymmärtämisestä.
        Kepuleita (= vähemmistöä) ei päästetä päättämään haavoittuvassa asemassa olevien puolankalaisten asioista. Puolankalaisista pääosa on haavoittuvassa asemassa olevia. Eli vanhuksia ja vähäinen määrä lapsia.

    • Anonyymi

      Keputurhake-hilkka sairaslomailee pitkälle ensikuuhun. Sinun laskuusi. Kuusiviikkoa lomaa ja saman verran saikkua. Keput hankkineet kymmeniä suojatyöpaikkoja omilleen. Pelkkiä palkka- ja sairaslomarosvoja. Työt joutuu tekemään muut, kuin kepulit, jotka sairaslomailee. Vain täydelliset imbesillit tai hyväksikäyttäjät voivat antaa ainoan äänensä näille kepuparasiiteille.

    • Anonyymi

      Päivän uutisotsikot ilmoittaa seuraavaa: Levittämällä jalkasi/ jalkavälisi vankeuteen virka-aseman väärinkäytöstä tuomitulle kepulille > voit saada > tai saat> työtä ja toimeentuloa veronmaksajien tai muiden laskuun. Vankilatuomion saanut on nimeltään Kaikkonen. Tuussulasta.

    • Anonyymi

      Tiedätkö sairasloman syynkin ?. On siinä varsinainen tietäjä ja paskan jauhaja, eli paskapää.

      • Anonyymi

        Tiedätkö paskanjauhaja-kepuli onko kepuhilkka meidän kuntalaisten orjana eli töissä? Ei ole. on oikea vastaus. On sairaslomalla. On oikea vastaus kepuimbesilli. Kerropa imbesilli miksi tämä tieto pitää salata? Se, että kepulihilkka vetää lonkkaa ja tällä aikaa työt tekee joku muu kuin kepulisuojatyöläinen.

        Puhuuhan se paskaa itsestään se kepuhilkka. Kehuu kuinka on osallistuva. Osallistuva voi kepulihilkan käsityksen mukaan olla vain jos alkaa kepujen hullutuksiin mukaan. Kepuhilkasta ole milloinkaan lyömään alulle uutta kansalaisliikettä. Kepuleihin liittyy vain tyhmiä tai lampaita tai molempien niiden variaatioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedätkö paskanjauhaja-kepuli onko kepuhilkka meidän kuntalaisten orjana eli töissä? Ei ole. on oikea vastaus. On sairaslomalla. On oikea vastaus kepuimbesilli. Kerropa imbesilli miksi tämä tieto pitää salata? Se, että kepulihilkka vetää lonkkaa ja tällä aikaa työt tekee joku muu kuin kepulisuojatyöläinen.

        Sehän se on sairasloman tarkoitus, vetää lonkaa eli TOIPUA, jotta on työkykyinen sairausloman jälkeen.

        Muutenkaan toisten terveydentilalla revittely ei kuulu keskustelupalstoille olipa kyseessä kuka tahansa, varsinkaan kun sitä todellista laitaa ei tiedä kuin kyseinen henkilö ja mahdollisesti häntä hoitava lääkäri.

        Vähän käytöstapoja kiitos.

      • Anonyymi

        Tiedän syyn. Lomailuun. Ei vuosilomailuun, vaan sairaslomailuun.
        Se on yksinkertaisesti laiskuus ja turhautuminen. Kun ei kusettaminen mennytkään läpi. Vantaalaislähtöinen sairaanhoitaja joutui sivusta seuraamaan, kuinka tämä kepuhuijari juoksi pois paikanpäältä, kun yritti nyysiä sopimuksen vastaisesti etuuksia ja oikeuksia kuntalaiselta ja veronmaksajalta. Härski ja röyhkeä muori tämä kepuhilkka. Löytyipä kerrankin kuntalainen, joka pani käpälämäkeen kepuhuijarin. Kunnanelättikepun. Kepulivaltuutetun ja tunnetun huijarin.

        Ai sinäkö se hoitava lääkäri olet?

    • Anonyymi

      laitetaan kepujen roistolauma laulukuoroon seuraavissa vaaleissa. kuka hitto niitä elättää.

    • Anonyymi

      14500 mennyt rikki

    • Anonyymi

      Kepunuoret lopettivat valehtelun itselleen ja muille. Suomenmaa julkaisee.

      Omat nuoret: Keskusta tarvitsee tuulettavan oppositiokauden – "Ei visiota, ei mitään"

      Hallituskausi on ollut rasite, monet keskustanuoret sanovat.
      Keskustan olisi pitänyt jo ajat sitten istua alas ja pohtia, mikä on Suomi kuntoon 2.0, eikä vain heitellä julkisuuteen tavaraa ilman yhdistävää punaista lankaa, keskustanuori Aapeli Rytkönen toteaa.

      – Ei ole visiota, ei suuntaa, ei mitään koherenttia. Heitellään asioita ja toivotaan, että jokin toimisi ja korjaisi kaiken.

      Suomenmaa haastatteli keskustanuorten liittokokouksessa Riihimäen Teatterihotellissa viikonloppuna kuutta keskustanuorten aktiivia siitä, miten nuoret näkevät keskustan tilanteen.

      Puolue on viime mittauksissa saanut historiansa matalimpia lukuja puoluekannatusmittauksissa. Yleisradion mittauksessa lokakuun alussa ”mustana torstaina” painuttiin 10,3 prosentin lukemaan. Ero vaikkapa joulukuun 2014 26,8 prosentin gallupiin on valtava.

      PIRKANMAAN keskustanuoria edustava Tilda Karhumaa kummastelee, että keskustan yhteistyökyvylle ei osata antaa arvoa.

      Keskustan ongelma on puoli vuotta mukana olleen Karhumaan mukaan se, että puolue on hukassa identiteetin ja aatteen kanssa. Myöskään sitä ei ole kunnolla tuotu esille, mitä hallituksessa ja muillakin tasoilla on saatu aikaan.

      Lähtökohta seuraavalle kaudelle on oppositio.

      POHJOISSAVOLAINEN Rytkönen pitää oppositiokautta välttämättömänä. Silloin on aikaa keskustella asiat läpi.

      – Ei kysymystäkään, etteikö sinne mentäisi. On puhuttu, ettei nyt lähdetä repimään tai nostamaan esille kipeitä asioita. Pitäisi kuitenkin nostaa likapyykki kerralla esille ja tuulettaa viimeisen kymmenen vuoden ajalta kaikki, mikä ketäkin on hiertänyt. Se on meille kohtalon kysymys.

      Satakuntalainen Ville-Veikko Päivömaa on niin ikään vahvasti lähtökuopissa oppositioon.

      – Keskusta on aikamoisessa alennustilassa. Kukaan ei oikein tiedä, mihin suuntaan mennään. Selkeä linja puuttuu.

      – Oppositiosta huutelu tekisi välillä hyvää, Päivömaa tiivistää.

      Satakuntalainen pitää puheita ”vasemmistohallituksesta” oikeutettuina.

      – Oli mielestäni virhe lähteä hallitukseen. Demarien kanssa homma toimii, mutta vihreät ja osa vasemmistoliitosta on tuottanut aiheestakin vasemmistohallituksen leiman myös meille. Havaintojeni perusteella aika monet keskustalaiset ovat olleet tästä hallituksesta vihaisia, olkoonkin, että valtaa on ollut jaossa ja linjaan on saatu vaikutettua.

      Päivömaa korostaa myös, että puoluekokouksen linjoista pitäisi pitää kiinni. Ne on yhdessä sovittu, mutta puolueen johto on ”sooloillut” ja ”tehnyt mitä huvittaa” yli puoluekokouksen ja -valtuuston. Nuorkeskusta on usein syyttänyt puoluejohtoa yhdessä päätetyn perustulokannan hylkäämisestä ja oman vastikkeellisen sosiaaliturvamallin tuputtamisesta.

      TILANNE on melko tuoreen jäsenen, niin ikään satakuntalaisen Aino Kylälehtosen mielestä huolestuttava, mutta rypemään ei pidä jäädä.

      – Vuoropuhelua kaikkien keskustan tahojen välillä on syytä pitää yllä. Kun meillä on yhteinen luottamus arvoihimme, niin kannatuskin nousee. Ja meillähän on kyllä arvot, jotka kantavat.

      Oppositio voisi olla hyvä vaihtoehto pitkästä aikaa, pohtii myös Kylälehtonen. Pitkä hallituskausi rasittaa aina.

      Erityisesti nuorille tärkeitä asioita keskustan tulisi hänen mielestään nostaa esille enemmän. Keskustan periaatteissa on paljon sellaista, joka sopii yhteen monen nuoren ajatusten kanssa. Erityisen alas on painunut juuri keskustan nuorisokannatus.

      – Vähemmistöjen oikeudet ovat todella tärkeä asia. Ja keskustalle luonteva asia ajaa koko maan tasa-arvoa ja jokaisen maakunnan asiaa on tärkeä myös nuorille. Nuortenkin kannalta on tärkeää, että kunnissa on elinvoimaa.

      • Anonyymi

        VÄINÖ TAMMINEN Keski-Suomesta varoittaa arvokysymysten repivän puoluetta. Tämä on luonut vastakkainasettelua liberaalien ja konservatiivien, tai sellaisiksi miellettyjen linjojen välillä.

        – Puolueen sisällä arvokysymykset ovat alkaneet vallata keskustelua aika paljon. Asiakysymykset ovat jääneet sivulle. Pitää siirtyä niihin ja mennä eteenpäin.

        Tamminenkin katsoo hallituksessa olon vaikuttaneen kuvaan keskustasta pääosin kielteisesti.

        – Yleisessä mielipiteessä, jos jossain katugallupissa kysyttäisiin, suurin osa sanoisi, että keskusta on liian vasemmalla. Kyllä me kuitenkin keskellä ollaan. Vaikka hallitus onkin keskimäärin vasemmalle kallellaan, ei se kaada meidän puoluetta vasemmalle.

        KAINUULAINEN Milla Veteläinen toivoo rehellistä keskustelua.

        – Ilman tilanteen myöntämistä emme pysty uudistumaan ja löytämään ratkaisuja tilanteeseen. On pohdittava, miksi luottamusta kansan keskuudessa ei ole. Pitää kirkastaa arvot ja asiat, oma aate. On tuotava kansan tasolle periaatteelliset linjat ja linjaukset.

        – On kerrottava, miten keskusta erottuu muista, ja miksi poliittista keskustaa tarvitaan. Miksi keskusta on olemassa ylipäätään. Pitää luoda kuva, että meillä on vahva paikka Suomen poliittisella kentällä, ja Suomen Keskustaa tarvitaan.

        Veteläinen ei ole suoraan hinkumassa oppositioon.

        – Katsotaan vaalit ensin. Kansa päättää, miten vaaleissa käy. Sen mukaan pitää tehdä johtopäätökset.

    • Anonyymi

      Hulluja nuo keskustanuoret. Sanoo Puolangan kepulit.

    • Anonyymi

      Kepunuoret selittävät viikonloppuna Riihimäellä täsmälleen samaa asiaa, jonka tämän ketjun aloittaja kertonut kesäkuusta lukien.

      • Anonyymi

        Kepu nuorten lausumaa.
        Keskustan heikko kannatus johtuu aatteettomuudesta, menneen maailman edunvalvonnasta ja linjattomuudesta. Puolueen tulisi ottaa mallia nuorisojärjestöstä. Linjata aatetta ja tulevaisuuden ratkaisuja. Ei torppaamista ja vallanhimoa ilman mitään suunnitelmaa.
        Eli
        Kepun tulevaisuus näyttää kyllä heikolta. Iältään vanhoista äänestäjistä osa äänestää kepua, vaikka on kuinka oman edun vallanhimo politiikkaa.
        Kepulta mahtaa nykyisin puolueista kalmisto vähentää eniten ääniä.
        Kepunuoret ovat kepun oman poliittisen korruption uhka ja heidät pitäisi vaientaa.
        Äänestäjät kaikkoavat molemmista päistä ikärakennetta.
        Kepulaisten itselleen luomien suojatyöpaikkalaisten äänimäärä on toki huomattava, mutta ei riitä kepua kannattelemaan.
        Kepu antaa kannatuksensa laskea ennemmin vaikka kahteen prosenttiin, ennenkuin alentuu kansalaisia kuuntelemaan.
        Jos aloituksesta olisivat ottaneet oppia, niin kepun romahdus ei olisi näin valtavaa.

    • Anonyymi

      Kun ihminen on psykoosissa, ei se muuta osaa, kuin toistaa samaa asiaa. Ei sen pääkoppaan sovi muuta.

      • Anonyymi

        Kun keput on psykoosissa, he eivät voi vastaanottaa relevanttia todellisuutta. 2.4.2023 todellisuus selviää ennen puoltayötä. Kaikille. Kepunuoret eivät ole päästäneet itseään psykoosiin. Kuten Puolangan kepuseniilit, joilla ei seiso kuin silmät päässä ja järki.

    • Anonyymi

      KAINUULAINEN Milla Veteläinen toivoo rehellistä keskustelua.

      – Ilman tilanteen myöntämistä emme pysty uudistumaan ja löytämään ratkaisuja tilanteeseen. On pohdittava, miksi luottamusta kansan keskuudessa ei ole.

      • Anonyymi

        Kepulle on nyt vaikeaa olla tuomassa eduskunnalle hallituksen yhdessä sopimaa arvonnousuveroa eli maastapoistumisveroa.
        Miksi tämä on kepulle nyt vaikea kysymys. Vastaus liittyy tuulivoimaan.
        Kepulaisia on paljon mukana Suomen maaperällä toteutettavassa ulkomaisessa tuulivoimabisneksessä, eli arvonnousuvero haittaisi kepuleiden bisneksiä.
        Siinäpä kepulle pohdittavaa.

      • Anonyymi

        Otetaan esimerkki tuulivoimasta. Asia kuvastaa kyllä laajemminkin, miksi kepulle ei ole luottamusta kansan keskuudessa.
        Puolangan kepu ei edes huutokauppaa, vaan kunnanhallitus leimaa kaikille karttaan haluamansa alueen piirtäneille tuulivoimayhtiölle kaavan vireille könttähintaan.
        Jokainen kuntalainen ja kunnan jäsen ymmärtää varmasti, että jokaisen vireille laitetun kaavan kulurakenne tulee olemaan erilainen.
        Kuntalainen ja kunnan jäsen ei laittaisi tuulivoimakaavoja vireille tai jos jossakin olisi tuulivoimalle oikeasti toteuttamiskelpoinen alue, niin kaava laitettaisiin vireille laskutusperusteisena kunnan jäsenten ja kunnan kannalta kannattavalla hinnalla kuluihin perustuen.

    • Anonyymi

      Keskustanuorten kanta turkistarhaukseen hämmentää.

      Etelä-Pohjanmaan keskustanuoret ovat pettyneitä Keskustanuorten liittokokouksen linjaukseen kieltää turkistarhaus.

      Eteläpohjalaisten keskustanuorten puheenjohtaja Susanna Laitila kommentoi liiton päätöstä keskustanuorten verkkosivulla. Laitilan mukaan eteläpohjalaisten keskustanuorten arvot pohjautuvat koko Suomen elinvoimaisuuteen ja ylisukupolvisuuteen, eikä turkistarhauksen kieltäminen sovi heidän mielestään näihin arvoihin.

      Puolueen puheenjohtaja Saarikko kuitenkin tyrmäsi Ilmajoella Keskustanuorten linjauksen. Hän sanoi, että Etelä-Pohjanmaan elinkeinolle turkistarhauksella on iso rooli, eikä Keskustalla ole suunnitelmissa esittää turkistarhauksen kieltoa.

      – Keskustanuoret ovat ottaneet oman kannan ja heille on siihen täysi oikeus. Ymmärrän hyvin myös Etelä-Pohjanmaan elinkeinoa tuntevana, että Etelä-Pohjanmaan paikallinen nuorisojärjestö on asettunut nuorisojärjestön kantaa vastaan. Puolueen suunnitelmissa turkistarhauksen kieltoa ei ole, Saarikko vakuuttaa.

    • Anonyymi

      Saatiinhan tämä ärsyyntymään , niin kuin epäilimme. Vedonlyönti rahat puolangan kepuille. Siistiä .

      • Anonyymi

        Näinpä se kepulle on huononkin kannatuksen aikana euro, eli vaikka vedonlyöntiraha, kansalaista, kansalaisen kuuntelemista ja ääntä tärkeämpi.
        Voi Saarikko perehdy oikeasti kenttääsi tai se kyllä taitaa olla jo myöhäistä.

    • Anonyymi

      Kunnallisvaaleissa äänestysprosentti nousee Puolangalla 50:ä ainakin 80 %:n. Siksi kun tulee uusia listoja. Kotiin jäi aiemmin joka toinen, kun ehdolla vain kepujen narsisteja ja psykopaatteja. Heitä äänesti vain samojen ongelmien kanssa painineet kepulit.

      • Anonyymi

        No ei se helepota valintaa jos vassari tai persunarsisteja ilimaupi lisäksi listoille. Veikkaan että äänestysrosentti tippuu entisestään.

    • Anonyymi

      Kepujen oma lehti julkaisee, mutta eläkeläiskepulit eivät halua uskoa, että he ovat jo tuhonneet maalaisliitto-keskustan.

      Keskustanuorten Sandroos: Tuhoamme keskustan sisältä käsin!
      ”Perustulo oli keskustassa yhdessä päätetty linja, jonka puoluejohto haluaa diktaattorimaisesti torpata.”

      • Anonyymi

        – Keskustan puoluejohto on unohtanut puolueen aatteellisen uudistamisen. Valta ja hallitusvastuu kiinnostaa ilman selkeää suuntaa, kukaan ei ole aloittanut aatteellista keskustelua ja uudistamista, vaikka tätä vaadittiin puoluekokouksessa yli sukupolvien.

        Sandroos puhui keskustanuorten liittokokouksessa Riihimäellä lauantaina. Hän ihmettelee keskustanuorten kohtaamia syytöksiä, joita osa puolueväestä on esittänyt. Yleensäkin hän kummastelee keskustalaisten tapaa osoitella sormella toisiaan.

        – Parhaimmat väitteet kertovat keskustan heikon kannatuksen johtuvan minusta ja keskustanuorista – ajatella kuinka vaikutusvaltaisia olemmekaan! Tuhoamme keskustan sisältä käsin! Taitaa kuitenkin olla juuri toisinpäin.

        – Keskustan heikko kannatus johtuu aatteettomuudesta, menneen maailman edunvalvonnasta ja linjattomuudesta. Puolueen tulisi ottaa mallia nuorisojärjestöstä. Linjata aatetta ja tulevaisuuden ratkaisuja. Ei torppaamista ja vallanhimoa ilman mitään suunnitelmaa.

        Sandroos korostaa, että vain selkeä, linjakas ja rohkea keskusta voi pärjätä. Puolueen tulee luoda ratkaisuja ja toivoa tulevasta. Tätä keskusta ei tee tällä hetkellä keskustanuorten puheenjohtajan mielestä. Aatekeskustelu on ollut suorastaan ”säälittävää”.

        Puolangan keskustapuolue on toista maata. Täällä kaikki kannattavat kunnallisvaaleissa keskustaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolangan keskustapuolue on toista maata. Täällä kaikki kannattavat kunnallisvaaleissa keskustaa.

        Lyhyt se on kepulaisen muisti ja siinä on yksi peruste kansalaisten luottamuksen menettämiseen. Taisi olla viime vaaleissa jo kepun kannatus laskusuunnassa.
        Kepulta kyllä silti oman sokeutensa kohtuus, että ilmoittaa kaikkien äänestävän kepua, eikä vaikka 120% kannatuksella kuten naapurissa.
        Tehdäänpä aktiivit kertaus viime kunnallisvaalien kepun saamista äänistä suhteutettuna asukaslukuun.

        Kepua äänesti 2021 kuntavaaleissa 29% Puolangan äänioikeutetuista, eli iso on ristiriita kepulien kuvitelmaan kaikkien kepua kannattamisesta.
        Seuraavaksi selvitetäänhän aktiivit paljonko tästä 29 prosentista on pelkästään kunnan työntekijöiden osuus. Kepu on alkanut piilottelemaan kunnan työtekijämäärää.

    • Anonyymi

      Parempi transu, kuin sinä homo.

    • Anonyymi

      Piilokorruptio on tyypillinen korruption muoto Suomessa – ja se näkyy etenkin pienillä paikkakunnilla
      Korruptiota näkyy yleisimmin silloin, kun kyseessä ovat julkiset hankinnat, kaavoitus ja rakentaminen, joista vastaavat pääosin kunnat.
      Tyypillistä on myös se, että korruptiota syntyy, kun yksityiset intressit sekoittuvat yhteen julkisen edun ajajan roolin kanssa.
      Tällainen henkilö voi olla esimerkiksi kaupungissa toimiva suuri yrittäjä, jolla on samanaikaisesti merkittävä rooli kuntapäättäjänä.
      Ylen uutisoimaa, kannattaa lukea kokonaan.
      https://yle.fi/uutiset/3-12596245

    • Anonyymi

      Ei enää ihme, miksi kepujen äänestäjät kaikkoavat ja etsivät alati uutta kotia. Transupuolue lappaa velkaa, vailla käsitystä mitä siitä seuraa makrotaloudelle ja lapsille ja lapsenlapsille. Transupuolue saattoi vaalikaudella maamme Kreikan tielle.

      "Valtiovarainministeriön (VM) työryhmä katsoo, että julkisen talouden ohjauskehikon uskottavuus on joutunut koetukselle kuluneen vaalikauden aikana.

      Merkittävimpänä uskottavuutta rapauttavana toimena voidaan pitää kesken vaalikauden tapahtunutta menokehysten rikkomista, sanotaan työryhmän tuoreessa raportissa.

      VM:n työryhmän mielestä finanssipolitiikan sääntöjen rapautuminen on pysäytettävä, jotta kehityskulkuna ei ole hallitsemattoman talouspolitiikan harjoittaminen.

      Valtiontalouden menokehysten avulla ohjataan valtion lähivuosien rahankäyttöä. Työryhmä pitää kehysjärjestelmää tärkeänä työkaluna, jota tarvitaan myös jatkossa."

    • Anonyymi

      ”Tämän linjan valitsi nimenomaan keskustan Annika Saarikko”

      Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen huomauttaa, että valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) on vastuussa hallituksen talouspoliittisesta linjasta.

      – On mahdoton ymmärtää, että tämän talouspolitiikka linjan valitsi nimenomaan keskustan puheenjohtaja ⁦Annika Saarikko.

      – Budjetti tehty hänen esittelystä ja keskusta velkarallin pönkäpuolueena, Heinonen toteaa Twitterissä.

      Heinonen on jakanut Iltalehden pääkirjoituksen, jossa tuodaan esiin, että vaikka keskustan riveistä on aika ajoin arvosteltu hallituksen velanottoa, puolueella on valtiovarainministerin salkku hallussaan.

      Viimeksi hallituksen taloudenpitoa arvioi keskustalainen elinkeinoministeri Mika Lintilä, jonka mukaan “liian monet ongelmat on ratkaistu avaamalla shekkivihko”.

    • Anonyymi

      Olipa tärkeä tieto. En tiedä kuka näistä on kiinnostunut ?. Kirjoitteleppa seuraavaksi , Suomussalmen kommareista, vois enempi kiinnostaa. Tai omistas töppäyksistä, niitähän sinulla riittää, oikeuslaitoksen tuomioista kun lukee.

      • Anonyymi

        Keput kokee frustraatiota. Kepujen lampaat eivät päätä mistä kukakin on kiinnostunut. Siksi sana on vapaa. Tästa jatkamme....kohti huhtikuun 2025 kunnallisvaaleja. Tästä aloituksesta ollaan poikkeuksellisen kiinnostuneita. Yksikään kepuli ole milloinkaan Puolangan 150 vuoden historiassa kyennyt yhtä kiinnostavaan aloitukseen.

        Kukaan kepuleista ei ole noin kaheli, siinä se !!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan kepuleista ei ole noin kaheli, siinä se !!

        Saarikon lausumaa
        Arvonnousuverolla Suomessa kertyneen omaisuuden myyntivoitot verotettaisiin Suomessa, vaikka myyjä asuisi myyntihetkellä ulkomailla.
        – Yllätyin hieman, miten tärkeäksi pääministeri tämän asian omassa ajattelussaan nosti. Tästä on hyvä jatkaa keskusteluja, Saarikko sanoi Ilmajoella.
        Saarikon mukaan arvonnousuvero vaarantaa Suomelle tärkeät investoinnit ja veron tuotto jäisi vähäiseksi.
        Eli suoraa suomennettuna arvonnousuvero haittaisi kepujen Suomen huoltovarmuutta uhkaavia tuulivoimabisneksiä ja he joutuisivat maksamaan veroja bisneksistään Suomeen. Kepun asioiden kiertely ja piilottelu alkaa väkistenkin näkymään enempi ja enempi läpi, onneksi ja kansalaisten eduksi.

    • Anonyymi

      Kyllä oli taas tärkeä asia .

    • Anonyymi

      Kepuleilla oli kahavetilaisuus. Suunnittelivat kepujen omaa pridekulkuetta. Nivakoski aivan töpinöissään.

      • Anonyymi

        Hyvä kun kerroit. Me keput kun ei seurata noita, sinä näköjään seuraat. Mitenkä olet kokenut olla transu. ?

    • Anonyymi

      1.11.eli eilen ollut valtuuston kokous, jossa äänestetty tuulivoimasta.
      Yksi keskustalainen äänesti vastaan. Muiden kepuleiden äänestäessä -jaa. Kyllä. Puolangan keput on hajonneet sisäisesti.

      • Anonyymi

        Yksi keskustalainen äänesti äänestäjiensä mandaatin mukaisesti, todella arvostettavasti. Muut kepulaiset poliittisen korruptionsa ryhmäkurin mukaan äänestäjiään kuuntelematta ja arvostamatta.

    • Anonyymi

      Yksi eri mieltä oho. Mieti sinä niitä omia tuomioitasi , eläkä muita hauku. Muistetaan tämä henkilö on tuomittu useammasta rikoksesta ja nyt hän yrittää hyvittää tekonsa näin. Kukahan uskoo häntä, kysyn vaan.

    • Anonyymi

      Puolangan kepuluuserit!
      Milloinkaan teillä ole ollut aloitusta (tai ajatusta) jossa avaajia yli 15000 kappaletta. Tässä on sellainen. Toisilla on näkemystä tulevaisuuteen ja argumentit näkemykselle. kepuluusereilla ei mitään. Tai on kepuilla ollut yhden lauseen hätähuutoja, jotka aiheuttaa myötähäpeää...ja paljastaa kepuluusereiden täydellisen tyhmyyden.
      Marssi jatkuu. Keput sortuu. Ne marssii, joilla jalka nousee ja määränpää on kirkas. Lets go on!

      • Anonyymi

        Lets go on. Kunnan pitäisi olla kunnan jäseniä sekä hyvää elämää varten ja palvelemassa, ei kepujen elättäjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lets go on. Kunnan pitäisi olla kunnan jäseniä sekä hyvää elämää varten ja palvelemassa, ei kepujen elättäjä.

        Suomen keskusta keskustelusta poimittua.
        Gallup torstaina lupaa lisää laskua kepulle
        Anonyymi-ap
        2022-10-31 07:21
        Jengit ja maahanmuutto 2015
        Eikö vain
        Sipilä ei pääse historiaa pakoon millään.
        Sekä taksihommat ja hoitajat ei äänestä kepua juu
        Anonyymi
        Ei myöskään opiskelijat ja vähävaraiset. Kannatus jää 7%.

        Eteläpohojammaan kuulumiset kepurintamalta.
        Kepu lopetti kyläkoulut, kepu lopetti turvetuotannon ja nyt kepu on lopettamassa turkistarhauksen. Ei kepu muista mistä on kotoosin. On unohtanut herkkupatojen äärellä äänestäjänsä. Onneksi kuitenkin kannattavat huumeitten laillistamista....niin sitä pitää.....

    • Anonyymi

      Roisto jaksaa.

    • Anonyymi

      Huomenta jälleen puolankalaiset kepulit. Toivon teidän aloittavan aamun haukkumisella, kuin pystykorva koira. Samalla tavalla kuin tähänkin saakka.

      Me emme muuta mielipidettä milloinkaan siitä, että kepulipuolue on huora-, huijari-, ja roistopuolue. Viimeisimpänä kepuesityksenä myös abortti- ja transupuolue.
      Kepua ei erota vasureista eikä vihreistä aatteen perusteella. Vanha Paavokin heitti jo kepupyyhkeen kehään. Keput pakenee puolueesta, kuin roistovaltion hyökkääjät Ukrainan maaperältä.

    • Anonyymi

      Tuli sulle huono uutinen. Kepun kannatus nousussa.

      • Anonyymi

        Jälleen yksi paikallinen kepu haluaa osoittaa koko maan lukijoille, että on todellinen imbesilli.

        Suraavaksi osoitan tämän olevan imbesilli.
        Transupuolueen kannatus gallupissa, jossa otanta hiukan yli 2000 henkilöä kokosi 0,6 %-yksikköä.
        SITTEN pääasia;
        Otannan mitättömyydestä sekä muista epävarmuuksista johtuen gallupin virhemarginaali on -2,0... 2,0 %-yksikköä.

        Tietenkään tämä paikallinen imbesilli ei ymmärrä yllä kerrotusta, koska hänen matemaattiset taidot ovat heikommat kuin päiväkotilapsella.

        Taisi olla -1,8 %-yksikköä suuntaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisi olla -1,8 %-yksikköä suuntaansa.

        Kiitos täsmätiedosta.
        Vilkasin otsikkoja aamulla ja vedin näkömuistista. Heittoa tuli näemmä kymmen prossaa. Jos nousu tai lasku sattuu virhemarginaalin sisään, yksikään matematiikasta ymmärtävä ei noteeraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos täsmätiedosta.
        Vilkasin otsikkoja aamulla ja vedin näkömuistista. Heittoa tuli näemmä kymmen prossaa. Jos nousu tai lasku sattuu virhemarginaalin sisään, yksikään matematiikasta ymmärtävä ei noteeraa.

        Tiettyyn suuntaan niinkuin kaikki muukin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jälleen yksi paikallinen kepu haluaa osoittaa koko maan lukijoille, että on todellinen imbesilli.

        Suraavaksi osoitan tämän olevan imbesilli.
        Transupuolueen kannatus gallupissa, jossa otanta hiukan yli 2000 henkilöä kokosi 0,6 %-yksikköä.
        SITTEN pääasia;
        Otannan mitättömyydestä sekä muista epävarmuuksista johtuen gallupin virhemarginaali on -2,0... 2,0 %-yksikköä.

        Tietenkään tämä paikallinen imbesilli ei ymmärrä yllä kerrotusta, koska hänen matemaattiset taidot ovat heikommat kuin päiväkotilapsella.

        Kepu sai tuon 0,6% kannatusta lisää. Tämä osoittaa sukupuolisekavien osuuden. Seuraava galluppi näyttää paljonko saavutettu transulisäys tuo vähennystä perinteisemmissä kepun äänestäjäryhmissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos täsmätiedosta.
        Vilkasin otsikkoja aamulla ja vedin näkömuistista. Heittoa tuli näemmä kymmen prossaa. Jos nousu tai lasku sattuu virhemarginaalin sisään, yksikään matematiikasta ymmärtävä ei noteeraa.

        Muistapa sama ohje, kun itse julkaiset kannatuslukemia. Virhemarginaalia on aina esitetyissä kannatusluvuissa, mutta ne jännästi unohtuu, kun se ei palvele omaa poliittista tavoitetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistapa sama ohje, kun itse julkaiset kannatuslukemia. Virhemarginaalia on aina esitetyissä kannatusluvuissa, mutta ne jännästi unohtuu, kun se ei palvele omaa poliittista tavoitetta.

        En ole koskaan julkaissut mitään kannatuslukemia, enkä julkaise.

    • Anonyymi

      Syöttösikojen kepulainen mannekiini pyristelee, mutta turpaan tulee tästäkin taikatempun yrityksestä. Vaalitappio on varma.

      "MT:n saamien tietojen mukaan keskusta ajaa lisätukea kustannusnoususta kärsiville tiloille, vaikka tuen kohdistaminen voikin olla vaikeaa. Maatiloilla energian ja lannoitteiden hinnat ovat nousseet rajusti.

      Keskusta katsoo maatalouden ahdingon johtuvan Venäjän hyökkäyssodasta, ja se ottaisi rahat kehysten ulkopuolelta eli käytännössä lisätalousarviosta. Tuella varmistettaisiin kotimaisen ruuan huoltovarmuus. Huoltovarmuutta varten maataloudelle myönnettiin viime keväänä 300 miljoonan euron lisätuki.

      Asiasta kertoo myös Iltalehti, jonka mukaan hallitus ei ole vielä päättänyt rahoista. Iltalehden mukaan tukikokonaisuuden yhteismäärä olisi 300 miljoonaa euroa.

      Lehti kertoo hallituskumppaneiden kuvaavan tukipaketin ajamista raivokkaaksi ja pitävän lisärahaa keskustan yrityksenä kasvattaa kannatustaan ennen ensi huhtikuun eduskuntavaaleja. Ne myös arvostelevat lehden mukaan keskustaa kaksilla rattailla ajamisesta, sillä puolue on vaatinut velanoton hillitsemistä ja ongelmien ratkaisemista muutoin kuin avaamalla shekkivihko."

    • Anonyymi

      Raimo lopeta !! Kaiva matoja ja mene ongella, siellä mieli rauhoittuu.

    • Anonyymi

      Kepulaiset ovat luontovihamielisin ryhmä Suomessa
      Kepulaiset vastustavat jokaista luonnonsuojelun toimenpidettä viimeiseen saakka, kunnes häviävät rumasti. Näin on aina käynyt ja aina käy. Suomalaisten onni on, että tuo puolue häviää puoluekentästä - omasta syystään.
      https://www.verkkouutiset.fi/a/luonnonsuojelulakia-ei-saa-paastaa-nykymuodossa-lapi/#ea41f8a0
      MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja arvostelee hallituksen lakiesitystä.

      • Anonyymi

        Näin se on. Mutta kepulit yrittää kaikin keinon tyrehdyttää keskustelua. Haukkumalla ja rähjäämällä niille, jotka tuovat tosiasioita esille. Kepulit on menettäneet järjen valon, sitä mukaa enemmän, kun kannatus hupenee.
        Kepulaisuus on pyhä, siihen älkäät koskeko. Älä turhaan lausu herran, sinun kepujesi nimeä.

    • Anonyymi

      Keput aikoo lopettaa elämisen mahdollisuuden Suomessa.

      VM:n taloudellisessa katsauksessa (syksy 2022) todetaan, että ”julkisen taloudenpidon lähtökohta on, että tulot ja menot sovitetaan talouden suorituskyvyn mukaan. Lisäksi julkisessa taloudessa pitää ylläpitää liikkumavaraa epäsuotuisamman kehityksen varalle. Taloudenpidon raami on ahdas ja jatkuva velkaantuminen ja muiden vastuiden kasvu syövät liikkumavaraa”.

      Marinin hallituksen ohjelmaan on linjattu, että ”hallitus on sitoutunut vahvistamaan julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyttä johdonmukaisesti niin, että ei ajauduta kestämättömän velkaantumisen uralle, joka pakottaa tulevaisuudessa menojen leikkauksiin tai veron korottamiseen”.

      Toisin kävi. Hallitus pyyhki pöytää omalla ohjelmallaan. Velkaantuminen, erityisesti sen vauhti, on kestämätöntä ja seuraava hallitus joutuu leikkaamaan, mitä Marinin hallitus teki vain silmänlumeeksi.

    • Anonyymi

      Joku koomikko kai tämä on ?

      • Anonyymi

        Hyvät edellytykset vaikka presidentiksi. Ukrainan presidentti on entinen koomikko. Nykyinen sodanjohtaja ja ylipäällikkö.

    • Anonyymi

      Tasapainoinen julkinen talous on köyhän etu
      Seuraavan hallituksen on aloitettava työ, joka johtaa talouden tasapainon palautumiseen.

    • Anonyymi

      Ajatelkaahan asiaa. Normaali ihmisen totuuden esiintuomisena tai mielipiteenilmaisuna ymmärtämä asia on pääsääntöisesti Puolangalle kepun mielestä vihapuhetta tai valittamista. Tämä ei ole kyllä yhteiskuntavastuunkantajan taholta kansalaisen ymmärrettävissä, kuten ei myöskään keskustelusta esiin tulevat kepulaisten nimitykset veronmaksajille ja kunnan jäsenille.

      • Anonyymi

        Asia on juurikin näin. Miten muutoin voi rakenteellista korruptiota yrittää suojella, kun luokittelemalla kaikki sitä edesauttamaton vihapuheeksi tai vähintään valittamiseksi.
        Otetaan esimerkki. Onko Puolangan kepu tuonut esille kansalaisen aloitteesta yhteiskunnan eduksi tehtyä tai päätettyä asiaa.
        Mielestäni ei.
        Jos kansalainen on tuonut esille yhteiskuntaa kehittävän asian se on luokiteltu valitukseksi tai vihapuheeksi.
        Kun asia on ollut julkisuuteen näkyvä ja toteutettava, niin se toteutetaan jonkun kepulin ideana, samana jonka ovat kansalaisen taholta esiintuotuna tuominneet valitukseksi tai jopa vihapuheeksi.

    • Anonyymi

      Kainuun keput yhdessä tanhupallon kanssa muuttuivat turvallisuusuhaksi.

      • Anonyymi

        Tanhupallo on selvästi kepulainen. Ahne lahjukselle. Halkokin kelpaa. Kanki tuomittiin vankeuteen virka-aseman väärinkäyttämisestä. On nyt kepuministeri. Että se siitä kepu"rehellisyydestä". Keput vaan ihmettelee ja ihmettelee, miksi ei kannatusta. Ei siinä ole mitään ihmettelemistä.

    • Anonyymi

      Sairaan ihmisen vuodatusta. 😣 On se elämä pieni.

    • Anonyymi

      Ja muistakaa hyvät äänestäjät. Kun ette äänestä huijari- ja roistopuoluetta olette kepujen mukaan sairaita. Minä en äänestä!

    • Anonyymi

      En minäkään, mutta en ole katkera.

      • Anonyymi

        Rehellinen toiminta ja politiikka kestää keskustelun. Kepulla on valtakunnallisesti ja etenkin Puolangalla suuri hätä. Heidän pitää koettaa kaikin keinoin saada tyrehdytettyä keskustelu ja asioiden esiintuonti. Esimerkkejä täällä ovat tämän keskustelun poistaminen useaan kertaan ja sensuurin lisääminen.
        Joitakin aikoja taaksepäin uutisoitiin Puolangan kunnan työntekijöiden toimintaa kuormittavasta vihapuheesta.
        https://areena.yle.fi/1-50827196
        Tämä keskusteluketju osoittaa hyvin pitkälti, että Puolangan kepulaiset on pahimpia vihapuhujia ja nimittelijöitä. Itse hankaloittavat omaa tai edustajiensa työtä ja sitten kehataan valittaa työn raskausdesta, mikä on omien lampaiden ja johtajapässien aiheuttamaa.

    • Anonyymi

      No nythän poisto tulee helposti. Kun käytin kansankielistä termiä Suomen Keskusta ry:ä tuli poisto. Tämä indisoi sitä, että Suomen Keskusta ry:n Puolangan yhdistys on aktivoinut muita saman puolueen järjestöjä poistokehotuksiin, koska täällä ilmaistaan sama, mitä gallupit ennakoi Suomen Keskusta ry:n kannatuksen olevan tai tulevan.

    • Anonyymi

      Lainatakseni pohjoista vähemmistökansaamme yksi kepun perusongelmista ja yhteiskunnalle kalliiksi tulevista asioista on kynsien syönti.
      Me aktiivit voisimme puurtaa ennen seuraavia kuntavaaleja vaihtoehtobudjettia, kepupolitiikan kustannusten vaihtoehdoksi, toki vaalien alla tai viimeistään vaalien jälkeen kuntalaisten eduksi.
      Mitä tarkoitan kepulaisten kynsien syömisellä. Puolangan kunnan hallintokulut ovat maankuulun korkeat. Monet yrittäjät, jotka tuottavat palveluita kunnalle sinnittelevät vielä nipin napin kepulaisuudessa ja sen aiheuttamassa niukkuudessa.
      Paikalliset yrittäjät ovat kunnan kannalta elinehto tietotaidossaan ja osaamisessaan. Mielestäni kepu ei tätä arvosta tai arvostaa omassa kieroudessaan pitäen heitä lähes uhrilampaan asemassa.
      Ajatellaan alustavasti valitsijayhdistysten vaihtoehtobudjettia. Helposti ja realistisesti toteutettava asia kepulivallasta päästyämme on vähentää kunnan hallintokuluja 15 prosenttia. Ajattelisin tästä 5 prosenttia suoraa kunnan tuloksi lisää, 5 prosenttia ei kepuleihin kunnan toimintoihin ja 5 prosenttia heti lisää kunnalle palveluita tuottaville etenkin paikallisille yrityksille.
      Ei politiikka ja sen toteuttaminen ja kansalaisten edun turvaaminen tämän ihmeempää ole, vaikka kepu osaa siitä tehdä kyllä jos jonkinmoisia himmeleitä.
      Laittakaahan aktiivit ja yrittäjätkin kommenttia rohkeasti, myös kaikilla toki sama vapaus ja vastuu.

      • Anonyymi

        Kommentti nro 1.

        Ensivuonna tulee yrityksen Puolangalla oloa täyteen 20 vuotta. Yritys haki nettisivujen päivitykseen leader tukea. Ely-keskuksessa tuki hylättiin, kun kunnan elinkeinomies oli ilmoittanut, ettei tunne tällaista yritystä.
        Yritys todisti kirjallisesti asian ja ilmoitti kirjallisesti Kainuun Ely-keskukseen, että elinkeinomies ei ole milloinkaan ollut yhteydessä yritykseen, eikä vieraillut milloinkaan yrityksessä. Lisäksi yritys kirjoitti Elylle, että kunnan elinkeinomies valehtelee ja yritys haluaa kirjallisilla näytöillä Elylle osoittaa kunnan viranhaltijan valehtelun.

        Yritys ilmoitti myös kirjallisesti, että kunnan viranhaltijalla voi olla omat motiivinsa valehdella valtion virastoon eli Elylle.

        Lisäksi yritys ilmoitti Leaderille, että hiukan aiemmin Puolanka-lehdelle oli myönnetty internetsivujen päivitykseen / verkkokaupan tekoon eli täsmälleen samaan hankkeeseen yli 20 000 euroa. Yritys haki noin 6000 euroa.

        Vielä todetaan, että Leaderin hallitus pisteyttää kaikki hakemukset/ hankkeet. Yritys sai poikkeuksellisen korkeat pisteet. Pistemäärää en ala arvailemaan, mutta löydän ne yrityksen sähköpostista sekä vastauksesta Ely -keskukselle elinkeinomiehen valheen jälkeisestä vastauksesta.

        Viitaten kahelin maine kasvaa, nyt se on jo Kajaanin sivuilla keskusteluun ja
        Puolangan mollaaja töissä Kajaani keskustelussa seuraavaan esiin tulevaan.
        Anonyymi-ap
        Olen kuullut että puolankalaiset on erikoista porukkaa. Mutta kaikkein erikoisin on kirjoittaja joka haukkuu kepuja jatkuvasti. Onkohan hällä keputauti. Yksin kirjoittelee ja haukkuu ihmisiä, ja vielä tosi törkeästi. Sitten vielä kommentoi omia kirjoituksia .Käykäähän katsomassa, runosuoni sykkii. Vois sopia kajaanin runoviikoille.

        Jokainen voi, Kajaanilaiset ja aivan valtakunnan laajuisestikin lukevat, miettiä, liittyykö keskustelun kepujen ulkopuolisten ajatukset enempi yhteiskuntapolitiikkaan vai yhteiskunnan rahoilla kansan virkistykseksi julkaistavana runoviikoille.
        Kepulaisten kommentit mielestäni kuuluisivat ennemmin ihmistä, kansalaista, veronmaksajaa tai kunnan jäsentä pahimmin halveerampien ja aliarvostavien nimityksien kilpailuun.

    • Anonyymi

      Keputhan on sairastuneet luulotautiin. Kun täällä ilmoittaa kepujen olemattoman kannatuksen, on se heidän käsityksen mukaan haukkumista. Keput kun haukkuu hulluiksi niitä, jotka täällä ilmoittavat, etteivät missään tapauksessa tule antamaan ainoaa ääntään kepulle. Se ei kepujen käsityksen mukaan ole haukkumista. Äänestäjät kaikkoaa haukkumalla niitä. Se on varmaa.

      • Anonyymi

        Säästetään pääkohdat kepujen tämän keskustelun jälleen poistamisen jälkeiseen aikaan, mutta kun elinkeinoasiamies oli keskustelussa otettu esille, niin kuultuja pääkohtia.
        Kunnan kiinteistölle olisi sellaisenaan ollut varmoja vuokraajia ja vuokranmaksajia. Elinkeinoasiamies halusi remontoida kunnan varoilla kiinteistön epäkurantiksi. Mahtanut vuoden olla nyt verovaroin remontoituna epäkuranttina tyhjillään ja tuottamattomana.

    • Anonyymi

      Yhtä varmaa kuin se, että somali ei äänestä persuja on, että puolankalaiset eivät äänestä kepua, kun äänestäjiä haukutaan hulluiksi, mielenvikaisiksi, yms.

    • Anonyymi

      Mitäs itse haukuit, huoriksi ,trasuiksi. Nämä ovat sinun sanontojasi kepuleista ja vielä henkilöiden nimillä. Ethän sinä muista , saati muita kunnan työntekijöitä. Eihän sille.mitään voi että sulla viiraa.

    • Anonyymi

      Jaa, en minä ainakaan ole huomannut että kukaan
      Poliitikko olisi kuntalaisia hulluiksi haukkunut.
      Enkä kyllä usko että kukaan haukkuulaan joka poliitikkaan lähtee on sen verran viksu ettei tuommoinen alennu.

      • Anonyymi

        Ketään muuta ,ei ole mielestäni haukuttu, kuin sinua . Ilman jonninjoutavia huutelujasi. Tuskin olisikaan ? Koetko olevasi oikeassa.

    • Anonyymi

      Kuntavaalien statiikasta

      Edellisissä kuntavaaleissa jätti äänioikeuttaan käyttämättä joka toinen puolankalainen. Mikäli he olisivat olleet kepuja, he olisivat menneet äänestämään. Tämä noin 50% -yksikön nukkuva kansanosa ei kokenut persuja tai kommareita omaksi viiteryhmäkseen. Saatikka kepuja.

      Edellä lausutusta seuraa, että Puolangalla noin puolet äänioikeutetuista odottaa valitsijayhdistystä ja/tai -yhdistyksiä. Todellista vaihtoehtoa. Yhdistykset perustetaan vain ja ainoastaan kotikylän asioiden ajamista varten. Kuntavaaleja varten.

      • Anonyymi

        Puolangalla ei valitsijayhdistyksiä odota kuin kaksi henkilöä . Kaikki muut odottaa tilaisuutta päästä äänestämään pormestaria .
        Puolanka on parhaiten johdettu kunta koko Suomessa.

        Kerropa miksi 50% -yksikköä äänioikeutetuista eivät äänestäneet. Ei kepua eikä Suolijärven Travoltaa. Seuraavissa vaaleissa äänestäjät kyllä muistaa ketä haukuttiin hulluiksi, kun kerrottiin, että kepuleilta otetaan valta. Sanon uudestaan. Otetaan valta.

        Ihmiset luottavat joten ei ole tarvetta äänestää. Riitaisissa kunnissa äänestetään vilkkaasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerropa miksi 50% -yksikköä äänioikeutetuista eivät äänestäneet. Ei kepua eikä Suolijärven Travoltaa. Seuraavissa vaaleissa äänestäjät kyllä muistaa ketä haukuttiin hulluiksi, kun kerrottiin, että kepuleilta otetaan valta. Sanon uudestaan. Otetaan valta.

        Edelleen,😆 ketään muuta ei ole haukuttu hulluksi, kuin sinua.

    • Anonyymi

      Hallituksen yhteistyö pahasti jumissa – muiden syyttävä sormi osoittaa keskustaan

      Hallitus valmistelee vastaustaan opposition välikysymykseen metsäpolitiikasta, mutta hallituskumppaneita turhauttaa keskustan kiinnittyminen epäolennaisuuksiin ja siihen, että puolue tuo pöytään aina vain lisää vaatimuksiaan.

      • Anonyymi

        Vastauksen muodostaminen kestää, koska se on vaikeaa keskustalle, muista puolueista kerrotaan. Hallituspuolueista kuuluu turhautuneisuutta.

        – Sehän on ihan naurettavaa pelleilyä, eräs hallituspuolueen edustaja sanoo.

      • Anonyymi

        Hallitus kaatuu, jos eduskunnan enemmistö äänestää välikysymyksessä hallitusta vastaan. Näin käy, jos keskusta tai suurin osa keskustan kansanedustajista äänestää hallitusta vastaan yhdessä opposition kanssa.

        Hallituspuolueissa epäillään, että keskusta saattaa ajaa välikysymyskäsittelyn umpikujaan jo tiistaina. On myös mahdollista, että sopu löytyy maanantaina tai tiistaina aamulla.

        Keskeisessä roolissa välikysymyksessä on EU:n ennallistamisasetus, joka on jo hajottanut hallituksen rivejä, kun hallituksen kannanottoa asetukseen on käsitelty eduskunnassa.

        NELJÄN lähteen mukaan keskusta ajaa pitkillä neuvotteluilla siihen, että pääministeri Marin ilmoittaa keskiviikkona Suomen äänestävän asetusta vastaan, mikäli Suomen vaatimukset eivät toteudu.

        Hallituksen enemmistön mielestä tällainen vastaus ei vastaa hallituksen jo muodostamaa kantaa, jonka myös keskusta on hyväksynyt.

        Keskustalle on ehdotettu muotoilua, jonka mukaan hallitus voi äänestää vastaan, mikäli asetusta ei ole muutettu riittävästi Suomen haluamalla tavalla.

        Hallituspuolueiden enemmistön mielestä on vaikea sanoa jo nyt, että Suomi kategorisesti äänestää vastaan, koska asetus ei edes mene äänestykseen tämän hallituksen aikana.

        Kukaan ei siis tiedä, miten seuraava hallitus tulee äänestämään.

        Lähteiden mukaan kyse on keskustan kipuilusta, joka on jumiuttanut hallituksen työskentelyn sen jälkeen, kun keskustan kannatus laski kaikkien aikojen alimmalle tasolleen HS:n gallupissa 19. lokakuuta.

    • Anonyymi

      Erittäin kaunis NAINEN!!! Milloinkohan NAINEN tajuaa jättää sinut. ODOTAN SITÄ KOVASTI !!!!!

      • Anonyymi

        Jotkut ottaa kauniita naisia. Toistan. Ottaa. Niin ja pitää vuosikymmeniä. Toiset taas joutuu tyytymään jakojäännöksiin tai kiertokapuloihin tai muutoin vailla vetovoimaa oleviin. Kuten yllä olevasta selviää, kateutta ja katkeruutta aiheuttaa kauniin naisen ottaminen.

      • Anonyymi

        Peräkamarin sukulaisten välistä syntynyt poju ei käsitä parisuhteen alkeellisimpia aakkosia. Yli 20 vuotta kestäneessä parisuhteessa vaimo pysyy vain huippumiehen rinnalla. Peräkamarin ujo poju ei tunne miestä, joka ottaa erittäin kauniin ja erittäin kaunis pysyy rinnalla.
        Toiseksi älä opeta tyhmää. Se on pelkkää ajanhukkaa.

    • Anonyymi

      Kauneudella ei ole väliä. Luonne on paljon tärkeämpi. Mitenkähän sinä olet saanut naisen.? Kaksi mahdollisuutta, joka Thaimaasta tai Venäjältä??

      • Anonyymi

        Kauniit naiset on yhteiskunnallisesti huomattavasti merkityksellisempiä, kun kepu. Antavat ihmisille toivoa tulevasta, mitä kepu ei anna.
        Toivon, että kaikki naiset saavat olla omia itsejään ja toteuttaa itseään, eikä ole kepulaisuuden orjia. Mukaan lukien keskustalaiset vastuunkantajanaiset

      • Anonyymi

        Epäilen että venäjältä. Ei tuo muita saa.

    • Anonyymi

      Odotan sitä kovasti!!!!

    • Anonyymi

      Onko se sinun emäntä ? 😄

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuulivoima-apostolit on saaneet myytyä Puolangan kepulille virkakoneistolle tuulivoimauskonnon, jolla lahjoittavat Kainuun ihmisten elinalueet ja luonnon ulkomaiseen bisnekseen ja ulkomaille menevään rahaan.
        Kainuu on yliomavarainen sähköntuotannon suhteen ja Suomi omavarainen.
        https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/lukijan-mielipide-hehtaareita-hukattavaksi-253619825

        Tuulivoima on tosiaan kepukoille uskonto, eikä huijaus.
        Ajatellaan huijausta seuraavasti. Joku lupaa ihmiselle, että sijoittamalla nyt koko elämäsi saat viiden vuoden päästä tuottoa. Ei ihminen lähde tällaiseen mukaan.
        Kun Puolangan kepukoille luvataan, että lahjoittamalla nyt kunnan jäsenten elämän saatte kymmenen vuoden päästä ehkä kuntaan tuloja. Kepukat lähtee yhtä lukuunottamatta innolla mukaan ja toteuttamaan.
        Järjestäisiköhän kansalaisopisto kepukoille yhteiskuntaopin ja taloustieteen koulutusta. Tämä kannattaisi toteutta verovaroin tai kolehtivaroin elävien ihmisten eduksi.
        Näistäkin asioista on päättämässä henkilöitä, jotka ei välttämättä kerkeä nähdä ensimmäisen tuulivoimakiinteistövero euron tulonsiirtoa Puolangan kunnalle.
        Toki muistokirjoituksena laatassa voi olla, uskossa tuulivoiman tulevaisuuteen luottaen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuulivoima-apostolit on saaneet myytyä Puolangan kepulille virkakoneistolle tuulivoimauskonnon, jolla lahjoittavat Kainuun ihmisten elinalueet ja luonnon ulkomaiseen bisnekseen ja ulkomaille menevään rahaan.
        Kainuu on yliomavarainen sähköntuotannon suhteen ja Suomi omavarainen.
        https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/lukijan-mielipide-hehtaareita-hukattavaksi-253619825

        Suomi on keskimäärin omavarainen jos ja kun Olkiluoto 3 pysyy käynnissä. Kovilla pakkasilla sekään ei huippukulutuksilla riitä, vaan energiaa on ostettava muualta. Ei edes seisovat hiilivoimalat riitä kattamaan huippukulutusta kylmillä ilmoilla.

        Saisivat löytää uuden kumppanin hanhikiven voimalan toteuttamiseen.

        Varavoimaa, esimerkiksi turvevoimaloita ei lasketa omavaraisuuskapasiteettiin. Omavaraisuutta vääristellään näin ulkolaisen ja kepulaisen tuulivoiman puolustelemiseksi.
        Fortumin pystyssä pysymiseen pitää nyt pitää sähkön hinta korkealla.
        Hanhikivi äkkiä toimintaan, olisi Suomen kansan ja ympäristön säilymisen kannalta tärkeä.

        Miten Puolangan kepukat on ajatellut siirtää sähkön tuulivoima-apostoleille lupaamistaan voimaloista kantaverkkoon.
        Paikantakaahan Puolanka olemassa olevan ja suunnitteilla olevan sähkönsiirtoverkon karttaan. Ei ole sinistä, harmaata tai paksumpaa punaista viivaa Puolangan lähelläkään.
        https://www.fingridlehti.fi/kantaverkko-kasvaa-ja-kehittyy/

    • Anonyymi

      Oliko se sinun emäntä. Hä

    • Anonyymi

      Et vieläkään ole vastannut, oliko sinun akka.

    • Anonyymi

      Kyllä se on nyt hiljaa, kun on kysymys akastaan.

      • Anonyymi

        Seurakuntavaalien yhteydessä on nyt uutisoitu demokratian toteutumisen ongelmasta ja sen aiheuttamista haasteista käytännössä.
        Seurakuntavaalien äänestysprosentti on alhainen. Tämän seurauksena valittujen edustajien kanta ja päätöksenteko voi poiketa jyrkästikin seurakuntalaisien enemmistön mielipiteestä.
        Tämä sama ongelma on Puolangalla kepulaisessa kuntapäätöksenteossa, vaikka kepu koittaa sitä piilotella. Kepun, reilulla kuudellasadalla äänellä, harrastama rakenteellisen korruption ryhmäkuripolitiikka ei vain ole suurimman osan kuntalaisista ajatuksien mukaista, eikä demokraattista.
        Seurakuntavaalien osalta Puolangalla saattoi olla hyväkin lopputulema.

        Tällaiseen saumaan moni perusti viime kunnallisvaaleissa oman listan. Esimerkkinä Enontekiö, joka kyllästyi kepulaisten vuosikymmenien diktatoriaan. Veronmaksajien kanava yle uutisoi asiasta.
        https://yle.fi/uutiset/3-11980604

    • Anonyymi

      Keput kateilee ja katkeroituu miehille, jotka ottaneet kepujen mukaan "erittäin kauniita". Miten kepujen kyvyt tällä osa-alueella. Kaatoiko Suolijärven Travolta poika nuoren, nätin ja neitsyen? Vai kuoriko joku toinen kermat kurrin päältä?

    • Anonyymi

      Entä oman akkasi kanssa ? Käykö joku kun olet matkalla.

      • Anonyymi

        Positiivisetkin asiat olisi hyvä muistaa tuoda esille, kun aihetta on.
        Puolanka lehdessä on lukemisen arvoinen dokumentaatio kunnanvaltuuston kokouksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Positiivisetkin asiat olisi hyvä muistaa tuoda esille, kun aihetta on.
        Puolanka lehdessä on lukemisen arvoinen dokumentaatio kunnanvaltuuston kokouksesta.

        Keskustelun poistamisen varalta lukijoita on reilusti yli 16000.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Positiivisetkin asiat olisi hyvä muistaa tuoda esille, kun aihetta on.
        Puolanka lehdessä on lukemisen arvoinen dokumentaatio kunnanvaltuuston kokouksesta.

        Mitä Tuomo itse tekee seuraavien kuntavaalien jälkeen? Kun keput menettää yksinkertaisen enemmistön valtuustossa ja hallituksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä Tuomo itse tekee seuraavien kuntavaalien jälkeen? Kun keput menettää yksinkertaisen enemmistön valtuustossa ja hallituksessa.

        Eiköhän se ole Tuomon homma entistä monipuolisempaa, helpompaa ja vapaampaa vaalien jälkeen.

    • Anonyymi

      Ei muuten pääty kepuilu -aloitus saanut 91 avaajaa. Se on aloitettu 21.10. samana päivänä kuin tämä aloitus, joka on kerännyt 4503 avaajaa.

      Kepuilun jatkumisesta ole kiinnostuttu, mutta hegemonia päättymisestä kyllä. "Kyllä kansa tietää" oli erään edesmenneen poliitikon slogan.

      • Anonyymi

        Käykö teillä joku, kun et ole kotona ?

      • Anonyymi

        Tämähän on osoitus siitä, että kepuilu on antanut Puolangalle sen, mitä sillä annettavana on ollut. Keput ovat nääntyvä kansan ryhmä aivan itse aiheutettunaan. Ihmisiä kiinnostaa onko etenkin maaseudulla elämisen mahdollisuutta tulevaisuudessa. Kyllä meitä aktiiveja löytyy jatkuvasti vaan laajeneva joukko. Kepu ei arvosta esimerkiksi Puolangan merkitystä huoltovarmuudessa ja omavaraisuudessa, vaan lahjoittaa viimeisetkin elämisen mahdollisuuden rippeet ulkomaisille tuulivoimayhtiöille ja muille huijareille vältellen paikallisten yrittäjien tukemista ja huomioonottamista peruselinkeinoissa. Edelleen olen sitä mieltä, että esimerkiksi Aaro oli ja on aikaamme ja kepuleiden ymmärrystä edellä.

    • Anonyymi

      Keskusta hävisi julkisuuspelin, vaikka esiintyi tänään voittajana, kuten myös oppositio, kirjoittaa MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki.

    • Anonyymi

      Miten on akkasi.

    • Anonyymi

      Suolijärven kepurosvon verotettava ansiotulo oli verovuonna 2021 yhteensä 110 000 euroa. Jos tämä huijari ei palauta meiltä varastamaansa 120 000 euroa silloin tämä huijari kerjää itselleen vaikeuksia. Halvemmalla saa osaavan. Eikä kepuja tarvitse elättää hautaan saakka.

      • Anonyymi

        Menestyminen aiheuttaa oman elämänsä sössineissä luusereissa kateutta.
        Puolanka on hyvin johdettu kunta ja se näkyy seuraavissa kunnallisvaaleissa jossa kannatusero valtakunnalliseen kannatukseen verrattuna tulee olemaan ennätyksellisen suuri.

    • Anonyymi

      Okei.Mutta miten akkasi. Onko pormestarin puolella.

      • Anonyymi

        VOIN HYVIN, VOI SINÄKIN !!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        VOIN HYVIN, VOI SINÄKIN !!!

        Ai, sä osaat kirjoittaa akkasikin puolesta. Täyttä hallintaa.

    • Anonyymi

      KEPU PUOLUE TUKI PUMMEJA KENEN METÄSTÄ LIE TAKKA UUNI HALOT VOHKINU PUMMANNU YRITTI LENTOKONEESEEN SALAKULETTAA KUN PIKKU PALKKANEN ON. LUULIS VITUTTAVAN KANSAN RUOTIMINEN SALAKULETUS HALOISTA JA MUUTAMA VIIKKO SIT KEHOTTI SOSSUUN, KELAAN IHMISIÄ MENEMÄÄN KUN RAHAT EI RIITÄ.

    • Anonyymi

      Noin kuusisataa kepua uskottelee itselleen että he ovat enemmistö. Heidän mukaan eri aatesuuntaisia on yksi tai kaksi. Kaikkien muiden myötäillessä kepukorruptiota.
      Ajattelutapa on täsmälleen sama kuin Kremlin ukoilla. Hekin uskottelivat itselleen, että babuskat Ukrainassa kukittaa heidät. Heidän tunkeuduttua maahan. Kävi juuri päinvastoin.

      • Anonyymi

        Pienissä kunnissa ei ole varaa muuhun kuin yksituumaisuuteen eli kunnallisvaaleissa valitaan parhaat päältä. Muiden pienten kuntien kannattaisi ottaa oppia Puolangalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pienissä kunnissa ei ole varaa muuhun kuin yksituumaisuuteen eli kunnallisvaaleissa valitaan parhaat päältä. Muiden pienten kuntien kannattaisi ottaa oppia Puolangalta.

        Juuri näin. Seuraavissa vaaleissa kahdelta listalta parhaat. 1) Puolangan puolesta ja 2) tuulivoimavapaa Puolanka.
        Arvaatko kummalla listalla ehdokkaana kepuvaltuutettu joka äänesti viime valtuustossa toisin, kuin aivopestyt kepulampaat?
        Tulee Enontekiön malli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Seuraavissa vaaleissa kahdelta listalta parhaat. 1) Puolangan puolesta ja 2) tuulivoimavapaa Puolanka.
        Arvaatko kummalla listalla ehdokkaana kepuvaltuutettu joka äänesti viime valtuustossa toisin, kuin aivopestyt kepulampaat?
        Tulee Enontekiön malli.

        Mitästä paskaa, sama ralli jatkuu, vaikka eri soittajat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitästä paskaa, sama ralli jatkuu, vaikka eri soittajat

        Saamelaiskäräjälaki repii nyt hallituksen rivejä, etenkin kepu.
        Ylen uutisoimaa:
        Lohen mielestä nykyisessä lakiesityksessä ongelmana on myös neuvotteluvelvoitteen taso saamelaisasioissa.
        – Sitä ei pidä viedä liian pitkälle siten, että loukkaisi kuntien itsehallintoa ja kuntien kaavoitus monopolia, Lohi sanoo.
        Edellinen kuvaa hyvin kepun rakenteellisen korruption politiikkaa.
        Puolangalla ei juuri ole saamelaisia, mutta Ukrainalaisia kyllä.
        Sotapakolaisten ottaminen toisaalta hyvä asia, mutta köyhällä paikallisella tulee mieleen hankkia Ukrainan kansalaisuus parempien olojensa turvaamiseksi Suomessa.

    • Anonyymi

      Nämä tulee uutisissa. Ei sinun tarvitse toistella. Tietysti jos ei muuta elämässä ole ?

    • Anonyymi

      Kepuleille tulossa häätö hallituksesta. Tai sitten marginaali- ja huijaripuolueen turpa tukitaan.

      Hallituksen viimeviikkoista kipuilua on hankala nähdä minään muuna kuin Keskustan yrityksenä rakennella asetelmia kevään eduskuntavaaleja varten ja herätellä äänestäjiään.

      Toistaiseksi yritys ei ole näkynyt gallupeissa.

      Puolueen kannatuksen lisäksi pelissä on myös puheenjohtajan suosio, eikä Saarikon asema näillä gallup-luvuilla ole järin tukeva. Halun torpata saamelaiskäräjälaki voi nähdä myös tästä kulmasta – keskustan lappilaiskansanedustajat ovat arvostelleet uudistusta ankarasti.

    • Anonyymi

      ”Hallituspuolueet riitelevät keskenään ennallistamisesta, saamelaiskäräjälaista, paperittomien oikeuksista… Kysymys kuuluu onko Suomessa enää toimintakykyistä hallitusta ja johtaako hallitusta kukaan?” kysyy oppositiopuolue kokoomuksen Arto Satonen.

      ”Näyttää siltä että keskusta hakee ulospääsyä hallituksesta kun sen kannatus mataa. ’Virallinen syy’ pitää löytyä. Näemmekö uusinnan vuoden 2019 tapahtumista jolloin keskusta kaatoi hallituksen juuri ennen ek-vaaleja jotta sen tekemiset unohtuisi”, oppositiopuolue perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri tviittaa.

      ”Tähän on tultu. Ei päivääkään ilman muhevaa riitaa. Tulee muuten hallitukselle hyvin raskas lopputaival…” kommentoi kokoomuksen Sinuhe Wallinheimo.

    • Anonyymi

      Miten tämä vaikuttaa puolangalle. Pidä akastas huoli, ettei anna kepulaisille. Saattaa se antaakin.

      • Anonyymi

        Onko kepun taru loppusuoralla keskustelusta.
        Vielä pahempaa on kepun ala-arvoinen toiminta kuntatasolla. Maalaisliiton tupailtakulttuuri elää edelleen. Samoin kanssaihmisten luokittelu, väheksyntä ja mulle-sulle-mulle jakokähmintä.
        Kepu luovuttaa tällä menolla kannattajansa muille puolueille. Lähinnä Kokoomukselle ja Perussuomalaisille.
        Kun puoluetuki loppuu, on edessä perunkirjoitus ja omaisuuden jako mulle-sulle-mulle. Ja vielä mulle.

        Kepun romahdus ei jää pelkästään mitättömään prosenttilukuun huhtikuussa 2023. Eduskunnassa olevat huomaavat, että ryhmähuone muuttui toiseen. Pienenpään. Avustajamäärä romahtaa myös. Kuluvan vuoden puoluetuki on Suomen Keskusta r.p. (31): 5 523 425 euroa. Kun siitä sulaa ensi vuonna noin 2 miljoonaa se näkyy ja kuuluu. Hännystelijöitä ja maakunnan veroelättejä (=puoluetuella avustajat) tipahtaa kortistoon. Yrityksiin nämä ei työllisty, koska yrityksillä ei ole käyttöä veroelätteinä loisineille.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Nyt voi käyttää Puoalngan kepulien slangia: "hulluja nämä keput. Sairaita"

      Keskusta vaatii pääministeri Marinilta päätöstä, onko hallituksella edellytyksiä jatkaa toimintaansa – ”Pääministerillä olisi vielä aikaa tulla järkiinsä”

      • Anonyymi

        Keput pettää jälleen itseään. Kuten Kremlin ukot. 3,5 vuotta hallituksessa otettu lisävelkaa ja jaettu holtittomasti verovaroja. Yhdessä vasemmistolaisten kanssa. Nyt ollaan hyppäämässä sivuun. Ei äänestäjät ole imbesillejä -keput ovat!

    • Anonyymi

      On teillä jutut. Voi helekutti.

    • Anonyymi

      Kokoomuksen kansanedustaja Matias Marttinen arvostelee hallituksen talouspolitiikkaa.

      – Tämä hallituksen touhu ei ole vastuullista taloudenpitoa nähnytkään. Vaalikauden loppuun vielä uudet miljardiluokan menolisäykset.

      – VM-puolue keskustan tehtävä olisi puolustaa kehysjärjestelmää ja tiukkaa taloudenpitoa, ei päinvastoin, Marttinen toteaa Twitterissä.

      Helsingin Sanomien mukaan hallituspuolueet tahtovat jakaa erilaisiin tarkoituksiin satoja miljoonia euroja lisää rahaa.

      Keskusta haluaa satoja miljoonia euroja lisää tukea maataloudelle. Vastineeksi vihreät ja vasemmistoliitto ovat esittäneet kymmeniä miljoonia euroja vihreään siirtymään

    • Anonyymi

      Kerropa välillä ,viime kesän perunan kasvusta. Vois kiinnostaa enempi .

    • Anonyymi

      Iltalehden tietojen mukaan keskusta olisi ilmoittanut keskiviikkona, että jos he eivät saa uutta maataloustukipakettia, hallitus siirtyy toimitusministeriömäiseen tilaan. Tämä tarkoittaisi, että hallitus ei veisi eteenpäin sovittuja hankkeitaan.

      Keskustassa puolestaan suututtiin siitä, että Marin toi saamelaiskäräjälain valtioneuvoston istuntoon riitaisana ja piti oman mediainfon laista ennen iltapäivän yleisistuntoa.

      Muissa puolueissa taas pohditaan, haluaako keskusta lähteä hallituksesta, irtautua ”vihervasemmistohallituksesta” kannatusnousun toivossa, ja hakeeko keskusta tekosyitä lähdölle.

      Iltalehden tietojen mukaan keskustan ryhmässä suurimmalla osalla ei ole kuitenkaan halua lähteä hallituksesta, ainakaan saamelaiskäräjälain vuoksi. Keskustan ryhmässä on kuitenkin lappilaisia, joille laki on äärimmäisen herkkä

    • Anonyymi

      Missä kepulien vaatimukset lampailleen että täällä ei saa kommentoida. Kepulien älynväläyksen mukaan yksi ihminen on avannut yli 16500 kertaa tämän aloituksen. Ei täysipäisiä nämä kepulampaat.

      • Anonyymi

        Saas nähdä äänestääkö seuraavissa kunnallisvaaleissa puolankalaiset sinua vai kepua ?

    • Anonyymi

      Suomen Yrittäjät on erittäin huolissaan hallituspuolueiden esittämistä tuoreista menolisäyksistä. Puolueet ovat esittäneet lisämenoja useiden satojen miljoonien eurojen edestä.

      Esimerkiksi keskusta on todennut haluavansa 300 miljoonaa euroa maataloustukiin. Pääministeripuolue sdp esittää puolestaan 700 miljoonaa euroa hoitojonojen purkuun.

      – Hallitus uskoo, että velanottokrapula lähtee sillä, millä se on tullutkin eli ottamalla lisää velkaa. Tälle velkarallille on saatava loppu, sanoo Suomen Yrittäjien johtaja Harri Jaskari lauantaina lähetetyssä tiedotteessa.

    • Anonyymi

      SAAMELAISKÄRÄJÄLAISTA on tullut elämää suurempi asia keskustalle.

      Keskustan toimintaa on arkijärjellä vaikea ymmärtää.

      IS:n tietojen mukaan keskustalle tarjottiin ensin vaihtoehtoa, että sen kolme Lapin kansanedustajaa saisi äänestää lakiesitystä vastaan. Tämä ei keskustalle käynyt.

      Hallituslähteet kertovat IS:lle, että keskusta antoi vastineeksi hallitukselle kolme omaa vaihtoehtoaan.

      Ensimmäinen keskustan vaihtoehto oli lain hylkääminen. Tämä ei muulle hallitukselle sopinut.

      Keskustan toinen vaihtoehto oli sen oma versio saamelaiskäräjälaista, mutta muun hallituksen mielestä keskustan lakiteksti olisi ollut mahdoton toteuttaa.

      Kolmas keskustan vaihtoehto oli, että niin valtioneuvoston istunnossa kuin eduskunnan suuressa salissa keskustan ministerit ja kansanedustajat saavat äänestää lakia vastaan.

      IS:n tietojen mukaan muu hallitus ja keskusta sopivat, että keskustan kolmas vaihtoehto kyllä sopii: keskusta saa äänestää saamelaiskäräjälakia vastaan valtioneuvostossa ja eduskunnassa. Asian piti olla pois päiväjärjestyksestä, ja keskustan ei lakia tarvitse hyväksyä.

      Keskustan sirkus ei estä lakiesityksen antamista. Hallitus joko ensi viikon torstaina tai taas sunnuntain ylimääräisessä istunnossa antaa lakiesityksen saamelaiskäräjistä, keskustaministerit äänestävät vastaan ja laki tulee eduskuntaan.

    • Anonyymi

      Hieno juttu. Tämä huutelija auttaa puolangan kepua menestymään seuraavissa vaaleissa. Eiköhän anneta palkkioksi ,tervassa ja höyhenissä pyörittely. Olisi hauska nähdä kaupassa itsensä munannut mies.

    • Anonyymi

      Sitä tietää olevan asian ytimessä kun kepuhännystelijät antaa arvonimen -hullu. Hännystelijä on siten vihdoin ymmärtänyt kepujen tuhoavan itse oman ryhmänsä.

    • Anonyymi

      ”Kyllä kaikki on aika jumissa tällä hetkellä”, hallituslähde kertoi HS:lle sunnuntaina. ”Eipä tässä nyt oikein mikään etene.”

      Toinen hallituslähde kuvailee sunnuntain tilannetta sanomalla, että ”moni asia on mennyt odotustilaan”.

      HS:lle on aiemmin hallituslähteistä kerrottu, että kiistan suurin syy ovat keskustaa loka­kuussa järkyttäneet historiallisen alhaiset kannatuslukemat ja puolueen halu saada näkyviä voittoja sille tärkeissä kysymyksissä.

    • Anonyymi

      Kepulit sekaisin. Päästään.

      KESKUSTA jätti saamelaiskäräjälain pöydälle hallituksen kokouksessa sunnuntai-iltana. Tämä tarkoittaa, että lain käsittely lykkääntyy entisestään.

      Asiasta kertoi oikeusministeri, Rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson Twitterissä hieman kello 18:n jälkeen. Hän sanoo kuitenkin pyrkivänsä antamaan lakiesityksen eduskunnalle ensi viikolla.

      • Anonyymi

        Mielenkiintoistakin saamelaiskäräjälain tiimoilta on Inarin kunnanvaltuuston kokoonpano. Kokoomuksella ja kepulla molemmilla 7 paikkaa, Marinilla neljä paikkaa.

    • Anonyymi

      Kepu olisi kannattanut puolestaan kaataa hallitus jo vuoden 2021 puoliväliriihessä, jos hallituksessa on noin vaikea olla.
      Yleispoliittisista ja kannatussyistä nyt on liian myöhäistä.

      Mutta onpahan kansalaisilla politiikan sirkushuvia samaan aikaan, kuten todettu, kun Euroopassa soditaan.

      Mittasuhteet ovat hukassa.

    • Anonyymi

      Keput halusi poistaa tämän aloituksen. Siksi uudistan kepujen yhteistyökyvyttömyydestä esimerkin.

      Kepujen mestari Suolijärveltä antaa selvin sanoin tietoon, että vihaa kuin ruttoa kommunistien valtuutettu Peuraa. Kepujen mestari kertoi, että ”Anja haluaa nimen paikallislehteen ja sen takia vastustaa jo aiemmin yhdessä sovittuja päätösasioita”. Eli kepumestari vääntää siten, että kommunistit ovat hyväksyneet kepulien kepulointikujeet ja heidän tulisi olla hiljaa ja äänestää hallituksessa ja valtuustossa kepuilijoiden koiruuksien mukaan. Suolijärven kepumestari selväsanaisesti solvaa eläkeläisPeuraa. Lisäksi kepumestari oma-alotteisesti vetää juttunsa aina Peuran mollaamiseksi. Miksi? Siksikö, että osoittaa itsensä ja yleisimmin Puolangan kepujen yhteistyökyvyttömyyden ja -haluttomuuden?

      • Anonyymi

        Arvoisat kanssa-aktivistit sekä kotikuntamme asioiden ajamiseen osallistujat. Eli aktiivisimmat kuntalaiset.

        On ennakoitavissa, että kepulien heikko itsetunto ei kestä totuuden esittämistä kaiken kansan luettavaksi ja sen vuoksi kepulit yrittää oikeudetta kepuloida jälleen poistoja juuri tähän aloitukseen.

        Otan puolestani tehtäväksi lisätä aina poiston kohdatessa 1) aloituksen, 2) kepuhilkan koijaamisesta olevan kohdan (alussa) sekä 3) Suolijärven Travoltan eli kepujen mestarin yhteistyökyvyttömyydestä ja erään valtuutetun alituisesta solvaamisesta kertovan yllä olevan kirjoituksen. Olen nämä kolme kopioinut itselleni.

        Te aktiiviset ja osallistuvat kuntalaiset kopioikaa itselle kiinnostavia tekstejä täältä, jotka voitte lisätä uudelleen sen jälkeen kun kepulit yrittää lakaista totuutta maton alle. Pyrkimällä uudelleen ja uudelleen poistattamaan tämän aloituksen.

        Pöpilääkö olet perustamassa?

    • Anonyymi

      SAAMELAISKÄRÄJÄLAIN uudistusta ajavat tyrmäävät Kurvisen kompromissi­ehdotuksen.

      – Keskusta on mestari keksimään viivytystaktiikoita. Maaliskuun loppuun 2023 toimiva parlamentaarinen työryhmä saamelaiskäräjälaista? Ei kiitos. Me saamelaiset olemme odotelleet vallan ja politiikan odotushuoneissa jo 10 vuotta. Kantakaa nyt vastuunne, aikuiset ihmiset, saamelaiskäräjien jäsen Pirita Näkkäläjärvi tylyttää Twitterissä.

      • Anonyymi

        Kepulit taipuu, kun taivutellaan.
        IS:n tiedot: Hallitus löysi täydentävästä budjetista sovun, keskusta taipui

      • Anonyymi

        Ja mikä aasinsilta se nunnukoilla on Puolangan kunnallispolitiikan kanssa ? Kaikkihan me tiedämme että tunturisaamelaiset tunnistaa siitä että toinen jalka on pidempi kuin toinen kun ne kiertää tunturia aina samoin päin.

    • Anonyymi

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/39b40d1d-afba-4054-963a-e8e864927025

      Analytiikkayhtiö Accuscore on laatinut Iltalehdelle ennusteen paikkaluvuista Ylen marraskuisen gallupin pohjalta. Jaossa on huomioitu vaalipiirien uudistetut paikkamäärät.

      Luvut ovat keskustan kannalta katastrofaaliset. Puolue menettäisi nykyisestä 31 kansanedustajapaikasta jopa kahdeksan. Tappiot jakautuisivat kahdeksaan vaalipiiriin. Helsingissä keskusta jatkaisi ilman kansanedustajaa. Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla keskusta putoaisi yhteen kansanedustajaan.

      Myös Lapista keskusta menettäisi yhden kolmesta paikastaan.

      • Anonyymi

        Kepun Saarikon tilanne on tukala keskustelusta.
        Saarikko saa valita itse nyt meneekö Marin Pressan luokse ja kepulta jää saamatta 400miljoonan tuet maataloudelle kaikki muut avoimet asiat kepun kannalta.
        Pressa hajoittaa tällä toimella eduskunnan ja uudet vaalit tulee tammikuussa joko 15 tai 29 päivä.
        Kokoomus voittaa vaalit 22% kannatuksella demarit saavat 19% ja persut 17%. äänistä.
        Kepu 10% ja menettää 18-19 edustajaa uudesta eduskunnasta.
        Saarikon kannattaa miettiä tarkkaan kannattaako kaikki tämä muutaman kepulaisen päättäjän takia jotka istuvat nyt saamelaiskäräjillä ja jotka todennäköisesti menettäisivät paikkansa uuden lain myötä.

        Tästä on kysymys. Muutamasta kepulaisesta, joka tällä hetkellä saamelaiskäräjien kokoonpanossa (yht 21 jäsentä). Keput menetti kaiken uskottavuuden itseensä tässä sirkuksessa. Kiitos lehdistölle, että toi kepusirkuksen päivittäin julki.

        Eiköhän tämä ole kepun toteuttamaa rakenteellisen korruption politiikkaa, mikä vaivaa ja haittaa myös Puolangalla. Tätä rakenteellista korruptiota eivät ihmiset jaksa enää inflaation ja kepun vihreän siirtymän kolonialismipolitiikan aikana nähdä osana elämää ja yhteiskuntaa.

    • Anonyymi

      Ompa kiinnostavaa !. Kirjoira seuraavaksi ravintola metsolan tarina, kuinka hienosti sitä johdettiin. Vois kiinnostaa enempi. 🤣

    • Anonyymi

      "Hallitus leikki viikonloppuna, että sitä kiinnostaisi suomalaisen maatalouden ja terveydenhuollon tulevaisuus. Nyt tiedämme, että näin ei ole", sanoo kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah.

      Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan keskusta ei saanut hallituksessa läpi tavoitettaan 300 miljoonan euron tukipaketista maataloudelle, vaan tukea harkitaan vasta ensi vuonna lisätalousarvioesityksen yhteydessä.

      "Hallitus ei välitä suomalaisen maatalouden ja ruokaturvan tulevaisuudesta. Kristillisdemokraateille ei jää muuta mahdollisuutta kuin tehdä välikysymys ja kaataa Marinin hallitus, ellei hallitus tuo apua suomalaisen maatilan ahdinkoon."

      • Anonyymi

        Seuratkaahan. Mielestäni KD on puolue, joka ajaa maaseudulla asuvan asiaa ja asioita oikeasti ja korruptoitumattomana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuratkaahan. Mielestäni KD on puolue, joka ajaa maaseudulla asuvan asiaa ja asioita oikeasti ja korruptoitumattomana.

        Tiedollisessa osaamisessa Essayahin eduksi 100-0. Verrokkina kepujen rasvatonttu.

    • Anonyymi

      Rasvaa sinä pyllysi, se on kuivunut kun viikkokaupalla vouhotat.

    • Anonyymi

      Keskustan kannatus on jo toista kertaa peräkkäin heikompi kuin koskaan HS:n mittaushistoriassa, 10,1 prosenttia

      • Anonyymi

        Annika Saarikon keskusta on millin päässä täys­katastrofista – ja siitä se saa syyttää vain itseään
        Keskustaa alkaa kohta käydä jo sääliksi, niin surkeaan kannatuskierteeseen se on ajautunut, politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala kirjoittaa.

    • Anonyymi

      Kuntalainen teki materiaalipaketin tuulimyllyjen haitoista – Sonkajärven valtuusto tyrmäsi Huttusenlehtoon suunnitellun tuulivoimahankkeen
      Sonkajärven kunnanvaltuusto on tyrmännyt yhden kolmesta kuntaan suunnitellusta tuulivoimahankkeesta. Osa kunnanhallituksen jäsenistä äänesti omaa esitystään vastaan.

      Sonkajärven kunnanvaltuustossa oli maanantaina esillä kolme tuulivoimahanketta. Valtuusto hyväksyi hankkeista yksimielisesti kaksi, mutta ei kolmatta.

      Kunnanvaltuusto päätti äänin 14–7, että Ilmatar Sonkajärvi Oy:n Huttusenlehtoon suunnittelema tuulivoimahanke lopetetaan. Tuulivoimayhtiö suunnitteli alueelle 20–25 tuulivoimalaa.

      Kunnanjohtaja Simo Mäkisen mukaan äänestystulos oli harvinainen, sillä kyseessä oli kunnanhallituksen yksimielinen esitys. Sen mukaan alueella olisi aloitettu osayleiskaavan laatiminen, mikä taas olisi mahdollistanut tuulivoimapiston rakentamisen Huttusenlehtoon.

      Äänestyksessä puolueiden rivit rakoilivat, ja myös osa kunnanhallituksen jäsenistä äänesti kunnanhallituksessa hyväksymäänsä esitystä vastaan.

      – Kyseessä oli kannantarkistus, Mäkinen muotoilee.

      Hän toimii esittelijänä kunnanhallituksessa.

      Kuntalaisen materiaalipaketti vaikutti
      Yhtenä tekijänä hylkäyspäätöksen taustalla oli materiaalipaketti, jonka kunnassa asuva Juho Kantola oli lähettänyt valtuutetuille.

      Kantola oli huolestunut siitä, millaisia vaikutuksia suunnitellulla tuulivoimapuistolla olisi alueen luontoon ja matkailuun.

      Hän laati asiasta 21-sivuisen informaatiopaketin, jossa on runsaasti kuvia ja linkkejä videoihin.

      – Nostin esiin tuulivoimaloista aiheutuvat haitat kuten lentoestevalot, Kantola sanoo.

      Kantolan mukaan tuulivoimalat olisivat yltäneet korkeimmillaan yli 300 metriin, eli ne olisivat olleet yhtä korkeita kuin Suomen korkein rakennus.

      – Alue olisi sijainnut keskellä Sonkajärven tärkeintä mökkijärveä, joten näkymäalue olisi ollut hyvin merkittävä.

      Kunnanjohtajan mukaan valtuustossa käytiin asiasta pitkä keskustelu. Loma-asutuksen lisäksi esillä olivat myös Jyrkän matkailu ja Vilokin polku, eli juuri ne seikat, joita Kantola oli omassa materiaalipaketissaan tuonut esille.

      Juho Kantolan mukaan tuulivoimapuisto olisi tullut keskelle Sonkajärven rikkainta luontoa.

      – Se olisi ollut isku nykyisille ja tuleville matkailuyrityksille, Kantola kiteyttää.

      Hän sanoo olevansa iloinen, että yksittäisellä kuntalaisella voi olla tällä tavoin merkitystä päätöksenteossa.

      – Kuntapolitiikkaan voi vaikuttaa, kun jaksaa perehtyä asiaan ja hakea järkeviä argumentteja.

      • Anonyymi

        Kepun saavutuksia : Isisläisten haku salakähmäisesti leireiltä. Viherpekan tukeminen, Turpeen käytön alasajo, Nyt tämä metsien ennallistamisasia, Pakolaiskiintiön nostaminen, Maanviljelijöiden ja maaseudun väestön hylkääminen.. Ja kaikenlainen Vihervasemmiston myötäily ja joo joo joo joka asiaan mitä sosialistit vaan ehdottaa.. jne jne. On täysin oikein että supersurkea kepuli ryhmä saa huonon kannatuksen !! Mitäs pettivät Suomen Kansan!

    • Anonyymi

      Voi tätä säälittävää kepu vihaajaa. On siellä kotona varmasti perheellä kestämistä , kun on saanut kepu kurituksen päähänsä. Sääli perhettä, koska eihän tuo voi olla vaikuttamatta siihen. Otan osaa.

      • Anonyymi

        Olet oikeassa !!!

    • Anonyymi

      Kyllä kansa vihaa kepuleita. 90% -yksikköä äänestää muita kuin huijari-ja roistopuoluetta

      • Anonyymi

        Eli siis äänestää muita huijaripuolueita? Kaikissa sama paska eri paketissa.

    • Anonyymi

      KESKUSTANUORET on huolissaan keskustan tulevaisuudesta ja puolueen ajaman politiikan selkeydestä, tiedottaa järjestö.

      Keskustanuorten mielestä puolueessa on keskitytty viime vuosina tavoittelemaan valtaa ja uusimaan hallituspaikka seuraavissa vaaleissa. Sen sijaan järjestö kaipaa keskustelua puolueen linjasta.

      ”Keskusta ei voi jäädä paikalleen säälimään nykyisten gallupien kannatuslukemien heikkoa tilannetta”, tiedotteessa todetaan.

      ”Keskustanuoret on huomannut, miten hankalassa tilanteessa keskustalaisten syyttävät sormet osoittavat herkästi toinen toistaan, vaikka juurisyy on olemattomassa puolueen aatekeskustelussa.”

      Keskustan kannatus laski historiallisen heikoksi HS:n keskiviikkona julkaisemassa kannatusmittauksessa. Mittauksen mukaan suomalaisista 10,1 prosenttia äänestäisi keskustaa, jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt.

      • Anonyymi

        Kepun kannatus laski 2019 eduskuntavaaleissa 7,3% verrattuna vuoden 2015 vaaleihin, eli kannatus oli 2019 13,8%.
        Optimaalisesti ajateltuna kepun kannatuksen lasku pysyisi samana 2023 vaaleihin. Tällöin kepun kannatus olisi tulevissa vaaleissa 6,5%.
        Kepun 6,5 prosentin kannatus on optimaalinen myös ajateltuna viimeaikaisia kuukausitason kannatuksen laskuja, jotka ovat olleet jopa puolentoista prosentinkin luokkaa.
        Tästä päivästä laskien, jos kepun kannatuksen lasku pysyisi 0,75 prosentin kuukautisessa laskussa, niin eduskuntavaaleissa kepulla olisi mahdollisuus kuitenkin vielä 6,5 prosentin kannatukseen tulevissa eduskuntavaaleissa.

        Tämä viimeisin sirkus oli vasta gallupin päätyttyä. Eli hyvinkin odotettavissa 6,5% huhtikuussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä viimeisin sirkus oli vasta gallupin päätyttyä. Eli hyvinkin odotettavissa 6,5% huhtikuussa.

        Tämä viimeisin sirkus on osoitus kepupolitiikasta.
        Kun laiva on pakko todeta uppoavaksi, niin kepu alkaa hankaloittamaan asioita ja yhteiskuntaa.
        Tämä tulee olemaan haaste ja hankaluus etenkin kepuvetoisissa kunnissa seuraaviin kuntavaaleihin saakka.
        Muiden puolueiden valtuutettujen ja aktiivisten kuntalaisten pitää vaan olla entistä tarkempana, että kepuvetoisia kuntia ei kupata täysin kepulien eduksi ja etuuksiin ennen seuraavia kuntavaaleja.

        Kepu yrittää ajojäniksen tavoin paluuperiä henkensä pitimiksi. Ajankohtaisohjelmiin laitetaan Kulmuni kommentoimaan. Kansa on niin pettynyt ja valveutunut, että ei tälläkään voida enää harhauttaa tai kepua pelastaa.

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista todeta, että kepunuoret on tulleet juuri meidän linjoillemme. Onko siis Puolangan kepuseniilien mielestä kepunuoret "hulluja" ja "mielenvikaisia"?

      • Anonyymi

        Tämä on yksi kepun kannatuksen laskun syöksykierteeseen vaikuttavista tekijöistä.
        Kepun kannatus laskee samaa ja jopa kovempaa tahtia, kun ikääntyviä ihmisiä poistuu vaan haluamattammekin keskuudesta.
        He olivat, jopa vähä vanhaan perinteeseenkin perustuen äänestäneet kepua, vaikka kepu ei ole välttämättä ollut heidän vanhuuden elämän laadun paras turvaaja.
        Nuorilla olisi aiempaa suurempi halu pysyä maaseudulla tai palata vähintään opiskeluiden jälkeen. Kepuseniilit kun tosiaan pitää heitä hoitoa tarvitsevina tai hörhöinä, niin betonilähiökin on henkisesti kasassa pysymisen ja elämisen kannalta vaihtoehto.

    • Anonyymi

      Jos "poistuma" kepuleista lasketaan hautausmaalle kannetuista se menee seuraavasti:
      Paikkakunnan kuolleisuus keskimäärin 1/vko, joista laskennallisesti kepuleita ehkä 60%-yksikköä. Vanhuusväestössä eniten kepuleita. Katsokaa vaikka valtuutettujen seniilien ikää. Monet jo yli 70 vuotiaita, eli heistäkin suuri osa vahvasti kallellaan Huosiusniemeen.
      Vuositasolla n. 30 kepulia haudataan eli vaalien välillä noin 120 kepulia ei enää äänestä milloinkaan. Uusia kepuleita ei tule, koska nuoret eivät halua profiloitua seniiliukkojen puolueeseen. Vanhaa ja mädänneeseen. Toisekseen syntyvyys paikkakunnalla luokkaa 0....4 lasta. Kun kunnallisvaaleissa viimeksi kepuleille antoi äänensä noin 600 puolankalaista, siitä -120 kepuliääntä on järkyttävän paljon. Kepulit joutuu kuntavaaleissa 2025 toteamaan tämän realiteetin. Oli heillä itsellään ymmärrystä eli ei. Matematiikkaa kepulit eivät kykene lahjomaan tai kepukorruptiolla kumoamaan.

      • Anonyymi

        Kuntavaaleissa 2025 "kepulit" saavat kaikki äänet koska Puolangalla kunnallisvaalit on henkilövaali. Demarit on perinteinen eläkeläisten puolue mutta Puolangalla demarieläkeläisetkin äänestävät "kepuleita", joista osa kannattaa eduskuntavaaleissa todellisuudessa demareita.
        Puolangalla kuntapuolella puoluepolitikointi on yhtä tyhjän kanssa. Sen tosiasian lähes kaikki ymmärtävät.

    • Anonyymi

      Ei ole todellista että Puolangan kepulit on näin tyhmiä. Totena esittävät kerta toisensa jälkeen että tässä aloituksessa vain yksi kommentoija. On ne niin tyhmiä.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsokaahan kunnanhallituksen esityslistaa 18.11 kokoukseen.
        https://puolanka10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2022203
        Esityslistassa on monta kohtaa, joihin on kirjattu päätös valmiiksi jo ennalta hyväksyttynä.

        Päätösehdotus valmiina niinkuin pitää olla.
        Lopullinen kh:n päätös tulee PÄÄTÖS: tekstin jäjkeen. Noin se pitää olla.

    • Anonyymi

      Analyysi: Keskusta osoitti olevansa ”hallituskumppani helvetistä” – hallituksen takki on nyt tyhjä.
      Onneksi nykyisellä oppositiolla, eli tulevalla hallituksella, on maaseutupolitiikasta ja maaseudusta osaamista, sekä realistinen käsitys maatalouden tilanteesta.
      Tämä on katsottavissa ja kuunneltavissa eduskunnan kysetunnilla. Kurvinen on kuunteluoppilaana. https://areena.yle.fi/1-3411685

    • Anonyymi

      Törmämäen pullamössö kepupoikanen sai viime kunnallisvaaleissa Rovaniemellä kuusi ääntä. AMK opiskelijat nauraa Rovaniemellä

      • Anonyymi

        pottusami on oman sepitteen mukaan "mediaspecialist".

    • Anonyymi

      Keskustan ammattilaskijat ovat räknänneet, että puolue saattaa edellisen vaalitappion päälle menettää vaaleissa gallupien perusteella vielä toistakymmentä paikkaa, ja edustajien määrä saattaa tippua nykyisestä 31:sta jopa 20:een.

      Silloin kepua ei hallitusneuvotteluissa nähdä, vaan puolue joutuu tekemään viimein pesänselvityksen.

      Ensi kesän ylimääräisessä puoluekokouksessa keskusta saattaa nimetä paitsi presidenttiehdokkaan niin valita myös uuden puoluejohdon. Siis jos kannatus hipoo kymmentä prosenttia.

      • Anonyymi

        Kepu on ollut 8 vuotta hallituksessa ja oppositio ajaa maatalouden sekä maaseudun eloonjäämisen mahdollisuutta välikysymyksellä. Kepu on Sipilän juurruttamalla oman edun tavoittelun politiikalla pettänyt normaalit äänestäjänsä.
        Kepupoliitikkojen puheenvuorot keskittyvät lähinnä oman selustan puolusteluun, eli minä olen tehnyt tätä ja tätä. Ei kepulla ole annettavaa, mitä pitäisi tehdä.
        Sama näkyy paikallispolitiikassa. Pormestarin hukkaamaa reilua sataatuhatta kepulit puolustelee, että kokonaistalous on hallinnassa.
        Puolangan ulkopuolelta kepuleiden ajamasta kokonaistalousajattelusta on nyt näkyvästi esillä päiväkodit ja niiden toiminta.
        Moni ongelmallisista päiväkodeista on kepuliomisteisia ja kepupäättäjien heille järjestämiä. Nyt nähdään tämänkin osalta, mitä kepulainen oman edun maksimoimisen politiikka aiheuttaa.

        Puolanka on niin hyvin johdettu kunta että muistakaa kaikki äänestää pormestaria seuraavissa kunnallisvaaleissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolanka on niin hyvin johdettu kunta että muistakaa kaikki äänestää pormestaria seuraavissa kunnallisvaaleissa.

        Vain kepuhuijarit äänestää rosvoa. Rosvo vei meiltä 120 000 euroa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain kepuhuijarit äänestää rosvoa. Rosvo vei meiltä 120 000 euroa

        Ja toi miljoona euroa.

    • Anonyymi

      Kannatuskatastrofin henkilöitymä Annika Saarikko joutuu väistymään kepun johdosta.

      Nykyisen kannatuskooman juuret ovat edellisessä hallitusratkaisussa. Keskustan kiima vallan kammareihin oli liian suuri, ja nyt ovat laskut langenneet maksuun.

      Jos keskusta olisi jatsarisaappainen, pussihousu-ukko, jollaisena se pilapiirroksissa kuvataan, hahmo hymyilisi näinä päivinä väkinäisesti kuin velkainen isäntä. Jos hymyilisi ollenkaan.

      Gallupit eivät ole kepun kannalta kaunista katseltavaa. Mittauslaitoksesta riippumatta kannatus häilyy nipin napin kymmenen prosentin yläpuolella.

      Saattaa olla vain ajan kysymys, kun se romahtaa alle kymmenen prosentin – kuin vanha, laho pärekatto heinäladosta, joita vielä nököttää kepu-Suomen pelloilla.

      • Anonyymi

        Sipilä juurrutti kepuun oman edun tavoittelun ja kvartaalitalouden ihannoinnin.
        Tämä näkyy räikeästi esimerkiksi Puolangan tuulivoimapolitiikassa.
        Mahdollisesti joskus tulevia tuloja uutisoidaan korruptoituneen päätöksenteon perusteluna.
        Samassa suhteessa tulorakennetta vähentävää valtionosuuksien poistumista ei tuoda esille.
        Kepuloimalla tappiot saadaan näyttämään lyhytaikaisesti voitoilta, kun voitot revitään veronmaksajien elämästä.
        Alueuutisissa tuli hyvin esille, että tuulivoima aiheuttaa meluhaittaa toteutuman perusteella viiden kilometrin säteellä. https://areena.yle.fi/1-3835054
        Puolangan kunta kaavoittaa tuulivoimaa pääsääntöisesti alle kilometrin etäisyydelle asutuksesta tai loma-asutuksesta ilman ympäristölupavelvoitetta.
        Kajaanille aiheutuneista melumittauskuluista ei uutisoida Vuolijoen voimaloiden suhteen.
        Ympäristöluvattoman kaavoitetun toiminnan haittakuluista vastaa kaavoittaja, eli kunta.
        Esimerkkejä on jo, että haittakulut on kunnalle koituneet niin suuriksi, että kunta hakee ympäristölupavelvoitetta tuulivoimalle viidenkin vuoden toiminnan jälkeen.
        Mikä muu voi ohjata Puolangan kepuleiden päätöksentekoa, kun korruptio.

    • Anonyymi

      Lintilä esitteli keskustalle ikävän lain, joka nostaa polttoöljyn hintoja – jakeluvelvoite nousee 30 prosenttiin
      Elinkeinoministeri Mika Lintilä esitteli biopolttoöljyn jakeluvelvoitetta koskevan lain eduskunnalle. Lain myötä biopolttoöljyn osuus tulee nostaa 30 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

      • Anonyymi

        Keskustapuolueen eduskuntaryhmän kannattaisi kuunnella tämän kunnan keskustapuoluetta . Puolangalla kaikki paremmin kuin muualla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskustapuolueen eduskuntaryhmän kannattaisi kuunnella tämän kunnan keskustapuoluetta . Puolangalla kaikki paremmin kuin muualla.

        Ei kepulit kuuntele kepurosvoja. Puhumattakaan älyllään olevista kuntalaisista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kepulit kuuntele kepurosvoja. Puhumattakaan älyllään olevista kuntalaisista.

        Kannattais kuunnella. Täällä rakennettiin monenlaista ja oikeaan aikaan. Muualla vasta herätään kun kustannukset ovat karanneet jo käsistä.
        Kyllä Puolangalla asukkaat ymmärtävät kuinka hyvin asioita on täällä hoidettu.

    • Anonyymi

      Keput pitää rosvoa idolinaan. Siksi kepuja ei normaalijärkinen äänestä. Mieleltään sairaita nämä keput.

      • Anonyymi

        Puolankalaiset ovat pormestarin tukena puoluekannasta (valtiolliset vaalit) riippumatta. Olet tehnyt vahvan vaalityön pormestarin puolesta vaikka et sitä itse näytä ymmärtävän. Olet pakoittanut puolankalaiset valitsemaan puolensa.

        Valhe. Keput yrittää pettää aina. Typerimmät jopa menevät retkuun. Kunnallisvaalit osoitti että keput on Puolangalla alle 30 % yksikön vähemmistö. Vain korrputoitunut roisto äänestää koulutusta vailla olevaa lehmänlannan lapioijaa, jonka päämäärä kepuloida kepuhuijareita kunnanelätiksi.

        30 % tukee äänestämällä ja kotiin jäävät antavat hiljaisen hyväksymisensä joten kannatus on kuntatasolla aivan valtava.

      • Anonyymi

        Kukahan se on mieleltään sairas ?

    • Anonyymi

      Hätää kärsivässä keskustassa on alkanut jo Annika Saarikon seuraajapeli – Katri Kulmunikaan ei sulje pois come backia

      • Anonyymi

        Huijari- ja roistopuolue nakkaa röhläakan sivuun ja tilalle vankeustuomion kepukorruptiota saaneen Kangen. Kanki on esimerkki kepujen roistosieluista. Kanki vankeustuomion saaneena ministerinä. Tämä vain kepupuolueessa mahdollista. Sitten ihmetellään miksi äänestäjät juoksee kokoomukseen, persuihin ja kristillisiin.

    • Anonyymi

      Niin, näitä tuomion saaneitahan ei olekaan persuissa, kokkareissa, vassareissa sdpssä, eikun niitähän on joka puolueessa. -> sama paska eri paketissa, on vallassa kuka tahansa. Kaikki poliitikot (kuntapoliitikot mukaan lukien) ovat oman edun tavoittelijoita. Se on vain fakta.

      Siksi on ihan turha vouhottaa minkään puolueen olevan toista parempi tai huonompi sen asian suhteen.

      • Anonyymi

        Puolangan kepu on laittanut Harmajapään tuulivoimakaavan Suolijärvelle vireille yli vuosi sitten. Tämän jälkeen asiasta ei löydy mitään.
        Pudasjärven puolelle rakennetaan tuulivoimaa ja sähkönsiirtolinjat on jo rakennettu.
        Tämä on selkeää kepulointia. Tämä Harmajapään hanke ei ole edennyt, eikä sitä edistetä, koska tuulivoimalat tulisivat lähelle pormestarin uutta taloa. Muualle hankkeita ajetaan eteenpäin suurella kiireellä.

      • Anonyymi

        Anna nimi kuka muu nykyministeri on linnatuomion saanut kuin kepuhuijari? Vastaan puolestasi. Ei kukaan. Vain kepuli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anna nimi kuka muu nykyministeri on linnatuomion saanut kuin kepuhuijari? Vastaan puolestasi. Ei kukaan. Vain kepuli.

        Ei linnatuomiota saanut Kaikkonenkaan vaan ehdollista. Nyt oli kyse rikostuomioista ei pelkästään linnatuomioista ja rikostuomioita on hallituksessa muidenkin puolueiden edustajilla. Selvitäppä huviksesi itse, keitä he ovat.

    • Anonyymi

      Saarikolle ikävä viesti omilta – uusi nimi nousi heti keskustalaisten suosikkijohtajaksi Pirkkalaisen ohi. Varapuheenjohtajia kuvataan näkymättömiksi keskustan puoluevaltuutetuille suunnatussa kyselyssä.

      Puoluevaltuustokysely Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko saa aiempaa selvästi heikomman arvosanan keskustan puoluevaltuutetuilta.

      Sekä vuosi sitten syksyllä että viime keväänä Suomenmaan puoluevaltuustokyselyssä Saarikko sai arvosanakseen asteikolla 4–10 hyvän numeron 8,3. Nyt tullaan alaspäin peräti kuusi kymmenystä. Ylöspäin pyöristetty arvosana on 7,7.

      Puoluejohdon onnistumista mittaavan kysymyksen lisäksi Saarikolle tuli takkiin myös kysyttäessä onnistuneimpia ministereitä. Selvästi harvempi keskustan puoluevaltuutettu nimeää Saarikon parhaiden ministerien kolmikkoon.

      • Anonyymi

        Keskustan eduskuntaryhmä ei aio käsitellä Mikko Kärnän vanhoja saamelais- ja maahanmuuttajavastaisia blogikirjoituksia
        Saamelaiskäräjälain muutosta äänekkäästi vastustaneen keskustan kansanedustajan aiemmat ulostulot nousivat eilen illalla puheenaiheeksi.

        Tyypillistä kepua ja heidän itse aiheuttamaa omaa tuhoaan. Kepuleiden omia touhuja ei käsitellä. Käsittelemättömät asiat vaan laskee kannatusta, eikä mitään oppimista tai positiivista kehitystä tapahdu.

    • Anonyymi

      Älkää vastatko, siitä tämä hlö vain innostuu.

      • Anonyymi

        Ei sinua kukaan noteraa. Sinun typeriä kehotuksia. Vastuksia ja vastaajia ollut jo satoja. Avauksia 18000. Kepulit ei tähän kykene.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sinua kukaan noteraa. Sinun typeriä kehotuksia. Vastuksia ja vastaajia ollut jo satoja. Avauksia 18000. Kepulit ei tähän kykene.

        Paljon olet joutunut kommentoimaan omia kirjoituksia.

    • Anonyymi

      Möhkäle jälleen pieksänyt suutaan. Jopa kepulit juoksee äänestämään muuta kuin kepuleita, kun teot puuttuu ja suuta pieksetään alituiseen. Toisten haukkumisella.

      "KESKUSTAN puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko jakeli puoluevaltuuston kokouksessa pitämässään puheessa iskuja niin vasemmalle kuin oikeallekin.

      Saarikko vaati kiristyksiä ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan, työmarkkinatukeen ja asumistukeen. Hän peräänkuulutti järeää uudistusta, koska ”tukijärjestelmän tulee kannustaa töihin, ei työttömyyteen".

      ”Kokoomus ja Sdp ovat molemmat oikeilla jäljillä siinä, että työllisyysasteelle on jatkossakin asetettava kunnianhimoinen tavoite. Kokoomusta ja keskustaa yhdistää se, että olemme puheiden lisäksi valmiita tarvittaviin tekoihin”, Saarikko piikitteli pääministeripuoluetta."

    • Anonyymi

      Pääkirjoitus:
      Annika Saarikon johtama keskusta on vaalien alla selkä seinää vasten – rökäle­tappio saattaisi enteillä jopa puolue­kentän uusjakoa.

      Hallitustyö ajaa keskustaa vääjäämättä kohti kannatuskatastrofia, ja sisäinen tyytymättömyys puolueen johtoa kohtaan kasvaa.

    • Anonyymi

      Puolangan kepulien tuulivoimakiima johtaa samanlaisiin tapauksiin kuin alla oleva esimerkki. Juttu MT:sa.

      ”Lähes sadantuhannen euron tappio tästä tulee”, metsänomistaja, maanviljelijä Asko Annala Oulun Yli-Iistä arvioi.

      Annalan metsää jää Fingridin kahden suuren sähkölinjan alle. Pinta-alaa kertyy kuutisen hehtaaria. Toinen linja on jo hakattu paljaaksi, toisen suunnittelu on pitkällä.

      Annala ei useiden naapuriensa tavoin hyväksynyt linjan lunastamista, ja niinpä yhtiö lopulta pakkolunasti Muhokselta Tornioon menevän linjan alle jäävät maat.

      Kyseisen linjan viereen on tulossa toinen Vaalasta Rovaniemelle menevä, jota odottaa sama menettely. Yhteensä linjojen leveys on Annalan mailla liki sata metriä.

      • Anonyymi

        Hyvä asian esiintuominen. Tuuliteollisuusalue vaatii uskomattoman määrän linjakäytäväaukkoa.
        Etelä-Pudasjärvellä voi käydä asiaan tutustumassa. Siellä toki linjat oli toteutettu mahdollisella minimillä, eli neljä 110 KV linjaa oli vedetty samoihin tolppiin kuusi lankaa rinnan tuplana.
        Hiilinieluaukko ja menetetty metsäpinta-ala oli silti puhuttelevan suuri.
        Eri tuulivoimatoimijoiden alueella toimiessa voi tuuliteollisuusalueelta kantaverkkoon olla jopa kymmenen kymmenien tai satojen kilometrien pituisia pakkolunastettuja siirtolinjoja pelkästään ulkomaille menevien voittojen takaamiseksi.
        Tämä on etenkin vihreiden ja keskustan ajamaa luonnon ennallistamisen ja luontoarvojen säilyttämisen politiikkaa. Onkohan Ohisalo sisäistänyt, että tuulivoimalalle pitäisi olla sähkönsiirtoyhteys. Luultavasti kuvittelee, että tuuli siirtää sähkön ilman linjoja puiden latvojen yläpuolella ja Saarikko komppaa ajatusta.
        Toivotaan ja uskotaan, että Orpo tämän on ymmärtänyt tai laitetaan ainoana mahdollisuutena järkevälle tulevaisuudelle ymmärtämään Riikan rinnalla.

      • Anonyymi

        Niin, kyseinen linjan laajennus ei liity tuulivoimaan vaan kasvatus johtuu siitä, että on tarve siirtää sähköä Ruotsin ja Norjan kautta meille. Suunnitelmissa oli myös viedä sähköä toiseen suuntaan kun Hanhikivi valmistuu, mutta se taitaa jäädä nyt haaveeksi.

      • Anonyymi

        Jokainen voi täällä Puolangallakin miettiä ja asettaa itseään Annalan asemaan. Miltä tuntuu vajaan parin tonnin kertakorvaus kuuden metsähehtaarin iäksi menettämisestä.
        Tämän puolankalaisten ja Puolangalla maata omistavien menetyksen suuruuden päättää valitsemamme kunnanvaltuusto. Jokainen maanomistaja voi miettiä kuinka monta hehtaaria on valmis lahjoittamaan antamalleen äänelle ja ulkomaalaisten tuloksi.

        Pienet paikkakunnat pohtivat keinoja, joilla houkutella uusia asukkaita ja saada myös vanhat pysymään. Uutisoi Yle.
        Tuulivoima ei nouse esille vetovoima- tai pitovoimatekijänä, ennemminkin pakovoimatekijä.

    • Anonyymi

      Keskusta ja sen puheenjohtaja Annika Saarikko kantavat kiistatta päävastuun siitä, että hallituksen lopputaival muuttui säälittäväksi mutapainiksi.

      Puolueen kannalta hankalia lakiesityksiä on valmisteltu pitkään. Se, että eduskuntaryhmä lipeää viime metreillä ministereiden siunaamalta linjalta ei anna hyvää kuvaa Saarikon johtamisesta eikä keskustan sisäisestä tilanteesta.

      On ymmärrettävää, että vaalien lähestyessä tehdään kaikki mahdollinen ja mahdoton, jotta kannatuskuoppa tasoittuisi. Hallitsematon paniikki ei ole.

      Nöyryyttävintä Saarikon kannalta on se, että heikkojen kannatuslukujen kanssa painivat vihreät torppaavat todennäköisesti nyt myös maatalouden tukipaketin.

    • Anonyymi

      Nyt keskusta tulee olemaan auringonlaskun puolue. Lopullisesti. Röhmy, joka nyt puolueen puheenjohtaja, vaihtuu kesällä puoluekokouksessa. Sitä ennen 2.4.2023 kello 20.00 rävähtää koko kansan silmien eteen ennakkoäänien tulokset, jotka viimeistään todistavat keskustan olevan menneen ajan puolue. Siis puolueelle ei enää tarvetta tulevaisuudessa, eikä siten ole äänestäjiäkään.
      Olen keskustellut lukuisien keskustalaisten kanssa em. asiasta. En tietty ainoankaan puolankalaisen kepun kanssa, sillä en tuhlaa ainoaa elämääni typerysten, enkä toisten puheita apinoivien kanssa, joilta puuttuu täydellisesti kyky luoda oma prognoosi olemassa olevista relevanteista tiedoista, analyyseistä ja tietolähteistä. Keskusteluyhteydessä keskustalaiset tottakai ovat pahoillaan nykytilasta, mutta tilanne on ajautunut aina vain pahemmaksi, kun Röhmyn tarkoitus on ollut nostaa kannatusta. Temppupolitiikka ei pure äänestäjiin eikä suureen yleisöön. Kyllä kansa tietää. Populismipuolueet ovat aivan jotain muita kuin "keskellä oleva keskusta".
      Pysyn kannassani, että keskustan kannatus 2.4.2023 vaaleissa on enintään kymmenen prosenttiyksikköä. Todennäköisimmin yksinumeroinen.

      • Anonyymi

        Kuka on röhmy. Onko se entinen ravintoloitsia ?

      • Anonyymi

        Mutta kunnallisvaaleissa 70 %

    • Anonyymi

      TAUSTAKESKUSTELUISSA jopa oppositiopuolueissa on kauhisteltu nykykeskustan tapaa toimia hallitusyhteistyö­kumppanina. Keskustan tämän syksyn operaatiot muistetaan pitkään, kun seuraavia hallituskumppaneita pohditaan.

      Voi olla, ettei keskusta enää häpeile jatkaa samalla linjalla: ampua alas jo kertaalleen hyväksymiään lakiesityksiä, jos se vain jotenkin tyydyttää keskustan jäljelle jäänyttä potentiaalista kannattajakuntaa. Keskusta kerää nyt ääniä järein asein.
      Kävi miten kävi, muut hallituspuolueet ovat todella raivoissaan keskustalle, ei vain luonnonsuojelulain vaan myös syksyllä kaatuneiden lakiesitysten takia.

      Samoin myös muissa puolueissa kuin Sdp:ssä ihmetellään, kuinka häpeämättä keskusta on haukkunut pääministeriä neuvotteluissa.

      Kostokierteestä on jo merkkejä: vihreät saattavat sanoa ei keskustan haluamalle sadan miljoonan euron tuelle maataloudelle.

    • Anonyymi

      Eikö tuo jo riitä. On elämässä tärkeämpääkin. TERVEYS.😁

    • Anonyymi

      Näytöstää, että meidän vävypoika kerää huhtikuussa mahtiäänimäärän.

      – Velkaantumisen tahti on tällä hetkellä niin vahva, että se uhkaa meidän hyvinvointiyhteiskuntaa vakavalla tavalla, Orpo sanoi kokoomuksen julkistaessa vaihtoehtobudjettinsa tiistaina.

      Orpon mukaan kokoomus haluaa pelastaa hyvinvointiyhteiskunnan palvelut tuleville sukupolville.

      – Hallitus seilailee Titanicilla, soitto soi, juhlat jatkuu. Kaikki näkevät, että jäävuori on edessä, mutta mitään ei tehdä, Orpo toteaa.

      Orpon mukaan haaksirikosta on varoittanut viimeksi Valtion taloudellinen tutkimuskeskus ja nopeaa velkaantumista ovat arvostelleet valtiovarainministeriö, talouspolitiikan arviointineuvosto, Euroopan keskuspankki, Kansainvälinen valuuttarahasto, Suomen Pankki ja OECD.

      – Hallitus tuntuu olevan ainut, joka ei ole huolissaan.

      ORPON mukaan kokoomuksen vaihtoehdossa suomalainen yhteiskunta pysyy pystyssä työllä eikä velalla.

    • Anonyymi

      Hallitus nilkuttaa, mutta jatkaa, kuului yleisin arvio eduskunnassa tänään.

      KYSE ON jälleen kepusta, joka kärsii kannatuspaniikista, jolla on oikein Helsingin Sanomien 16. marraskuuta mittamaa numeerinen arvokin: 10,1 prosenttia.

      Lue lisää: Pääkirjoitus: Annika Saarikon johtama keskusta on vaalien alla selkä seinää vasten – rökäle­tappio saattaisi enteillä jopa puolue­kentän uusjakoa

      Tiistaina se näkyi siinä, että keskusta hylkäsi muut hallituspuolueet ja sorvasi eduskunnan ympäristövaliokunnassa luonnonsuojelulain, siis hallituksen esityksen, kokoomuksen kanssa haluamaansa muotoon.

      Keskustan mukaan kyse oli omistusoikeuden turvaamisesta.

      Joka tapauksessa kepu karkasi hallitusrintamasta, mikä sai muut hallituspuolueet raivon valtaan.

      Kyseessä onkin reipas pelisääntöjen rikkominen.

      Jos joku muistelee, miten hallituksen johtoviisikko piti pari vuotta sitten ”hyvässä hengessä” Kesärannan saunailtoja, ne hetket voi unohtaa.

      HUPAISAKSI tapauksen tekee se, että keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko sijaisti pääministeri Sanna Marinia (sd) ja johti hallitusta, kun se luonnonsuojelulain omalta osaltaan nuiji toukokuussa kasaan.

      Toimitusta seurasivat lähietäisyydeltä kepuministerit Antti Kurvinen, Petri Honkonen ja Mika Lintilä. Tietoa tästä levittivät tiistaina muut hallituspuolueet.

    • Anonyymi

      Hallituskumppanit – ja politiikan penkkiurheilijat eli kansalaiset – tulkitsevat herkästi, että keskustalaisia ahdistaa 10 prosenttiin laskenut gallupsuosio.

      Osa keskustan kansanedustajista menettää joka tapauksessa työpaikkansa neljän kuukauden kuluttua eduskuntavaaleissa, eikä puolueella enää ole hävittävää.

      Ja kun keskustalaisilla on jäljellä kovin vähän hävittävää nykyisessä hallituksessa, metsää kaatuu ryskyen. ”Kun mullilauma saa päähänsä, että maailmanloppu tulee, sen kaikki jäsenet ovat äkkiä maailmanlopun asennossa, vaikka lakiesityksellä ei sitä tavoiteltaisi”, demarilähde arvioi

    • Anonyymi

      Keskustalaisten tunnelmia synkistää vielä tieto siitä, että puoluetta viime kuntavaaleissa äänestäneistä poikkeuksellisen monet ovat epävarmoja puoluekannastaan tai jopa äänestämisestä. Osa keskustaa äänestäneistä pitää perussuomalaisia ja varsinkin kokoomusta parempana vaihtoehtona kuin keskustaa.

      • Anonyymi

        Toinen kysymys sitten on, että auttaako räyhäpolitiikka puolueen huonoon kannatukseen millään tavalla.

        Muut neljä hallituspuoluetta ovat tulkinneet tilanteen niin, että syksyn karmeat kannatusluvut ajoivat keskustan jarruttamaan kaikkia itselleen epämieluisia lakihankkeita. Viis hallituksen pelisäännöistä.

        Lukekaahan, mitä elinkeinoasiamies on hallituksen tuella päättänyt Puolangan ateriapalveluista. Toki turvataan kunnantalontalon väen lounas samalla päätöksellä.
        https://puolanka10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2022209-5

    • Anonyymi

      Sitä se demokratia on , voi olla eri mieltä. Mitä se sinulle kuuluu. On niin selvää kommunisti kieltä , kuin 1917 Ettekö te silloin uskoneet. Onneksi näitä ei juuri ole puolangalla.

    • Anonyymi

      Kepuleilla vielä toivoa ylittää 9% äänisaalis? Samanikäisiä sekopäisiä seniilejä on nytkin Puolangan kepuleissa, kuin hra Väykkä.

      KESKUSTAVETERAANI Paavo Väyrynen ilmoittaa olevansa sittenkin valmis pyrkimään uudelleen eduskuntaan ensi kevään vaaleissa. Hän aikoo myös jatkaa puoluehallituksen jäsenenä.

      Väyrynen oli lokakuussa ilmoittanut blogissaan peruvansa suostumuksensa olla ehdokkaana. Hän pyörsi päätöksensä keskustan viime viikonlopun puoluevaltuuston kokouksen jälkeen.

      Väyrysen mielestä keskustassa käydään sisäistä valtataistelua, jossa ei piitata vähääkään siitä, kuinka puolueen käy.

    • Anonyymi

      Kenen hegemonia se sitten alkaa tämän vaalikauden jälkeen?

    • Anonyymi

      Eihän kepukorruptiota Kaenuussa ole?
      Hallinto-oikeus kumosi Timo Korhosen valinnan valmistelujohtajaksi

      • Anonyymi

        Maatalouskoulun Muhoksella käynyt kepulainen ei olisi tullut valituksi avoimessa haussa. Siksi piti turvautua kepukorruptioon.

        Hallinto-oikeuden ratkaisun mukaan valintapäätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, sillä tehtävä olisi tullut täyttää julkisella hakumenettelyllä. Hallinto-oikeuden mukaan kyse ei ole ollut avoimena olleen viran väliaikaisesta täyttämisestä, vaan määräaikaiseen virkasuhteeseen valitsemisesta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      KAUPPALEHTI toteaa, että keskusta aiheutti taas pienen hallituskriisin kääntäessään kelkkansa jo hyväksymässään luonnonsuojelulaissa.

      ”Syy keskustan käyttäytymiseen on ilmeinen: alhainen kannatus gallupeissa, kun eduskuntavaalit ovat vain neljän kuukauden päässä.”

      ”Toistuvat kriisit puolueiden galluplukemien parantamiseksi murentavat edustuksellisen demokratian uskottavuutta. Kansalaiset eivät ole tyhmiä ja taka-ajatukset paljastuvat.”

      LAPIN KANSAN mukaan keskusta irtisanoutui kohtuullisen mitättömillä luonnonsuojelulain muutoksilla hallituksen sisäisistä pelisäännöistä.

    • Anonyymi

      RETORIIKANtaidonnäytteitä esitteli keskustanuorten puheenjohtaja Aleksi Sandroos. Oppositio luo hänen mukaansa keskustan johtojoukosta kuvaa ”maakunnista karanneesta mullilaumasta, joka Helsingin kaduilla potkii päähän milloin mitäkin asiaa”.

      Tämä on osittain oma vika, kun keskustan rooliksi on jäänyt torppaaminen ja kritisointi.

      – Kepukepukepu, kehityksen jarru ja mörrimöykky!

      Sandroos varoitti myös ”turmion tiestä”, jolla ”Sanna Marin ajaa sosialistien unelmoimaa velkabussia ja Petteri Orpo heittää takaluukusta suurpääoman ankkurin”.

      Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja Arttu Laaksonen siteerasi nykyisen puolustusministerin, kolme vuotta sitten puolueen puheenjohtajaksi pyrkineen Antti Kaikkosen maineikasta ehdokaspuhetta, niin kutsuttua reppupuhetta.

      – Keskusta on valmis nousemaan kuin Lasse Viren!

    • Anonyymi

      Pääkirjoitus:
      Vastustajien, siis hallituskumppaniensa, mielestä keskusta on aivan sekaisin. Tämän tulkinnan mukaan vaalitappion uhan säikäyttämät kansanedustajat eivät välitä mistään sovitusta. Puheenjohtaja Annika Saarikko voi vain selitellä.

      Toisen tulkinnan mukaan käynnissä on kylmä peli. Tavoitteena on saada keskusta pois hallituksesta uhrin oloisena tai vaihtoehtoisesti häätää vihreät hallituksesta. Kummankin uskotaan lisäävän keskustan mahdollisuuksia kevään eduskuntavaaleissa.

      Keskustaa ahdistetaan niissä kahdelta suunnalta. Kokoomuksen vankkurit vyöryvät ja keskustan äänestäjiä hyppää niihin. Maakunnissa perussuomalaiset nappaavat tyytymättömiä sieluja. Opposition paineessa keskusta ottaa eroa punavihreisiin hallituskumppaneihin.

      Vielä vuoden 2015 vaaleissa keskusta oli suurin puolue, mutta kamppailee nyt mittauksissa kymmenen prosentin katastrofirajan yläpuolella. Ei ihme, jos kaikki konstit kaivetaan käyttöön.

      Keskusta taistelee ydinkannattajistaan. Siksi sen nykyiset huolenaiheet eivät juuri aukene isoissa kaupungeissa. Saamelaiskäräjälain ongelmat ja luonnonsuojelulain pykälät eivät avaudu niiden asukkaille. Keskusta toivoo, että maakunnissa ne herättäisivät kiinnostusta.

      Isoissa kaupungeissa maakuntien puolue kuulostaa oudolta änkyrältä. Kuitenkin keskustassa on puhuttu vuosia marssista kaupunkeihin maaseudun tyhjetessä. Nämä unelmat uhrataan nyt, jotta voitaisiin pitää kiinni vanhojen kannattajien rippeistä.

      Hallituksen tilanteella on tietysti varmat hyötyjänsä oppositiossa: kokoomus ja perussuomalaiset.

      • Anonyymi

        Keskustan tilanne räjähtää käsiin keskustelusta.
        Keskusta räpiköi. Keskusta räpiköi kuin rampa ankka hallitustaipaleen viime metreillä. Yritys epätoivoisesti nostaa kannatustaan viime metreillä iskee keskustan ytimeen täydellä teholla. Floppi toisensa perään. Mikään ei nosta keskustaa ylös. Nyt on maatalouden tukipakettikin kokonaan haudattu. Ensin piti olla 300 miljoonaa ja se suli kahteensataan miljoonaan. Lopulta neuvoteltavissa oli enää 100 miljoonaa ja nyt sekin kaatui. Keskustan kannattajat varsinkin alkutuotannossa varmaan nyt taputtavat riemuissaan kepun saavutuksista. Eduskuntavaaleissa saattaa kannatus olla alle 5 prosenttia.

        Mutta Puolangan kunnallisvaaleissa yli 70 % elleivät keksi keskustapuolueelle toista nimeä , esim puolankapuolue. Keskustapuolue on käytännössä jo nyt puolankapuolue jota kannatetaan puoluekannasta riippumatta.
        Puolanka on Kainuun parhaiten johdettu kunta.

        Ajatellaanpa kepun kaksoismoraalisuutta oikein tuelta ja miettikää asiaa myös Puolangan viimeiset kepulaisten rippeet.
        Kepu ajoi hallituksen kriisiin ajamalla luonnon ennallistamisasetukseen omaisuuden suojaa.
        Suomen perustuslaissa on taattu jokaisen omaisuudelle suoja ja turva. Siis Suomen perustuslaissa, joka on muiden lakien yläpuolella.
        Miksi kepu haluaa hajottaa hallituksen, vaikka asia olisi perustuslaillisesti jo omaisuuden suojan suhteen yksiselitteinen.
        Vastaus on yksinkertainen. Kepu ei voi perustella toimintaansa perustuslain omaisuuden suojalla, koska se itse rikkoo jatkuvasti ja laajasti perustuslain omaisuuden suojaa ajamalla tuulivoimatuotantoa ihmisten omaisuuden arvon alentamiseksi ja elinmahdollisuuksien tuhoamiseksi.
        Ottakaahan muut puolueet esille ja vaaliteemaksi tämä perustuslaissa turvattu omaisuuden suoja. Kiero on kepulaisuus, sen ajamat asiat ja aate.
        Lievää ymmärrystä kokisin kepua kohtaan, jos tällä heidän ajamallaan omaisuuden suojalla ajettaisi esimerkiksi uuden pellon raivaamisen mahdollisuutta Suomen huoltovarmuuden turvaamiseksi, vaan kun ei.
        Kepu on vienyt maanviljelijöiltä käytännössä muiden ahdinkojen lisäksi käytännössä myös vähintäänkin järkevän pellonraivausmahdollisuuden.
        Jokainen voi miettiä, mikä nyky kepun päätöksentekoa ohjaa. Taitaa olla Sipilän yritysmaailma ja sitä kautta toisen omaisuudella ja työpanoksella tehty ja toteutettu maksimaalinen yritysvoitto.

        Kannattaa ottaa oppia puolangan keskustapuolueesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta Puolangan kunnallisvaaleissa yli 70 % elleivät keksi keskustapuolueelle toista nimeä , esim puolankapuolue. Keskustapuolue on käytännössä jo nyt puolankapuolue jota kannatetaan puoluekannasta riippumatta.
        Puolanka on Kainuun parhaiten johdettu kunta.

        Mielenkiintoinen kommentointi. Samalla kun väitetään, että Puolangalla on yli kunnallisvaalien äänestysprosentin oleva kannatus kepulla, niin tuodaan esille myös kepun siirtyminen Puolangalla valitsijayhdistysjärjestelmään. Tie demokraattisempaan tulevaisuuteen on alkanut. Kepulaiset myöntävät Puolangallakin puolueen tuleen tiensä päähän ja olleensa puolueen valtakunnanpolitiikan orjia sen järjettömyydessään.
        Hyviä merkkejä kohti parempaa tulevaisuutta.

    • Anonyymi

      Kepukorruptio jyrää Puolangan kunnassa!!!!
      Lehmälääkäri (kepuli), jolla hallintojohtajan kokemuksesta 0,00 päivää kokemusta voittaa juristin, jolla kymmenien vuosien hallintojohtajakokemus Muhoksen kunnasta.

      HaO kumosi laittoman kepuloinnin.

      Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on syyskuussa 2022 kumonnut Puolangan kunnanhallituksen päätöksen hylätä hallintojohtajan valintaa koskevan oikaisuvaatimuksen. Hallinto-oikeus palauttaa asian kunnanhallitukselle oikaisuvaatimuksena uudelleen käsiteltäväksi.

      Oikeus huomauttaa, että oikaisuvaatimuspäätöksessä on annettava perusteltu ratkaisu oikaisuvaatimuksessa esitettyihin vaatimuksiin, jotta päätöksenteon kohteena olevalla asianosaisella on edellytykset arvioida päätöksen oikeellisuutta.

      • Anonyymi

        Hallinto-oikeus toteaa, että valinnassa käytössä ollut hakijayhteenveto ei vastaa virkavalinnassa vaadittavaa hakijoiden ansioiden vertailua, koska siinä ei ole lainkaan vertailtu hakijoiden ansioita keskenään.

        Kunnanhallituksen päätöksen perusteluissa ei myöskään ole esitetty hakijoiden ansiovertailuun perustuvia syitä valinnalle. Päätöksestä ei ilmene, mitkä ovat ne kelpoisuusvaatimuksiin, yleisiin nimitysperusteisiin ja hakuilmoituksessa etukäteen asetettuihin valintaperusteisiin liittyvät seikat, joiden nojalla valinta on tehty.

        Päätöksestä ei ilmene, millä tavalla viranhakuilmoituksessa mainitut arviointikriteerit soveltuvat virkaan valittuun tai muihin hakijoihin.

        Päätöksistä ei myöskään käy ilmi, mitä sellaisia viranhoidon kannalta merkityksellisiä ja valinnan kannalta ratkaisevia seikkoja hakijoista on tullut haastattelussa esiin, joiden perusteella virkaan valittu on katsottu kokonaisarviossa valittajaa ansioituneemmaksi.

        Näin ollen hallinto-oikeudella ei ole edellytyksiä arvioida, täyttääkö virkavalinnassa noudatettu menettely tasapuolisuuden, puolueettomuuden ja syrjimättömyyden vaatimukset.

        Koska päätöksen perustelut eivät täytä lain vaatimuksia, hallinto-oikeus kumoaa kunnanhallituksen 25.2.2021 tekemän päätöksen ja palauttaa asian sille uudelleen käsiteltäväksi.

      • Anonyymi

        Ajatelkaapa ite. Onhan se täysin pormestarin etu ottaa kunnan palkalla rengiksi, eli hallintojohtajaksi, eläinlääkäri, eikä juristi. Pormestari saa meidän heille molemmille, eli yli 10000 kk, maksamalla ajalla hyödyn maatilalleen. Jos hän olisi valinnuttanut juristin, niin suurempi riski olisi ollut esimerkiksi hukatun yli sadantuhannen euron hukkaamisen laajemmasta käsittelystä.

      • Anonyymi

        Puolangalla on tehty hyviä rekrytointeja. Seuraavissa kunnallisvaaleissa pormestari saa valtavan äänivyöryn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolangalla on tehty hyviä rekrytointeja. Seuraavissa kunnallisvaaleissa pormestari saa valtavan äänivyöryn.

        rosvoa äänestää sinunkaltaiset imbesillit. Ei järjissään olevat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        rosvoa äänestää sinunkaltaiset imbesillit. Ei järjissään olevat.

        Mutta kaltaisiasi imbesillejä kannetaan kiihtyvällä tahdilla Huosiusniemeen, joten lannanlapioijan äänet jää olemattomaksi. Palautamme Puolangan kunnan kuntalaisille. Me teemme sen! Kepuroistot jäävät pilkan kohteeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolangalla on tehty hyviä rekrytointeja. Seuraavissa kunnallisvaaleissa pormestari saa valtavan äänivyöryn.

        Jokainen voi miettiä antamansa äänen merkitystä ja vaikutusta.
        Puolangalla voi olla eläinlääkäri hallintojohtajana muun yhteiskunnan eläinlääkintäpalvelun lisäksi, mutta samanaikaisesti pätevät ihmisiä arvostavat ammattitaitoiset ihmislääkärit lähtevät muualle järkevän työnsä tekemisen mahdollisuuden perässä.
        Kumpi meille olisi tärkeämpi, eläinlääkäri hallintojohtajana, vai ammattitaitoinen kansaa ymmärtävä ja osaava ihmislääkäri.
        Kuntalaissakin on määritelty, että kunnan pitäisi toimia asukkaita ja ihmisiä varten. Ei päättäjien tai virkamiesten elinkeinojen tukemiseksi elävien ihmisten kustannuksella.
        Kerkeääkö kepujen politiikka ennen seuraavia kuntavaaleja tuhota ja karkottaa kaiken meille elämäämme tärkeät tukipilarit ja asiat.
        Ei lohduta tuo edellä mainittu noin viidettäkymmenettä kertaa esiintuotu edelleen perustelematon kommentti, eli seuraava. Puolangalla on tehty hyviä rekrytointeja. Seuraavissa kunnallisvaaleissa pormestari saa valtavan äänivyöryn.

        Ehdottomasti eläinlääkäri .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehdottomasti eläinlääkäri .

        Kyllä samaa mieltä, vain eläimet jäävät langalle, normit osaa ottaa ritolat heti valmistumisensa jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä samaa mieltä, vain eläimet jäävät langalle, normit osaa ottaa ritolat heti valmistumisensa jälkeen.

        Valittajat voisivat siirtyä muualle.

    • Anonyymi

      Kun tässä on kanava auki niin ilmoitetaan Marjolle ja Matille että te voitte joutua ikävään välikäteen. Kepuroisto on jättänyt suorittamatta kuntalaisilta varastaman 120000 euroa. Vanhan liiton mukaan huomautusta ei lähetetä sähköisenä eikä postilla vaan henkilökohtaisesti tapaamalla. Kepuvaltuutettu on velvoitettu tapaamaan niitä, joiden asiaa kepuliroisto olevinaan ajaa.

      • Anonyymi

        Puolangalla on toimittu oikein ja saatu paljon hyvää aikaiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolangalla on toimittu oikein ja saatu paljon hyvää aikaiseksi.

        Paljon on mennyt Puolangalla oikeinkin, mutta kepu ei nyt muista, että elävät äänestäjät ja maaseudun elinmahdollisuuksien turvaaminen olisi jatkumon kannalta tärkeää.
        Kepu myy elinympäristömme ulkomaisille tuulivoimatoimijoille ottamatta huomioon tai arvostamatta olemassa olevaa asutusta tai yritystoimintaa.
        Toimintamalli ei voi perustua minkäänlaiseen kunnan, kuntalaisten tai kunnan jäsenten etuun, vaan se perustuu täysin korruption taloudelliseen valtaan kepuleissa.
        Valtakunnan politiikassa kepu on täysin hukassa ja viimeiset kepulikunnat koittaa toteuttaa vielä kepun tuhoon johtanutta politiikkaansa.
        Vähintään 51kerta, kun kepujen toiminnan perusteena lausutaan seuraava:Puolangalla on toimittu oikein ja saatu paljon hyvää aikaiseksi.
        Kun seuraa valtakunnan politiikkaakin, niin kepun tyyli on sama.
        Mitään visiota tai maaseudun kansalaisten elinolojen turvaamiseen liittyvää tulevaisuuden suunnitelmaa ei ole.
        Valtakunnan kepupoliitikkojen vastaukset samoja, mistä Puolangan kepulaiset sen kopioivat. Jokainen kepulainen vastaa tulevaisuuteen liittyviin kysymyksiin puolustelemalla menneisyyden saavutuksillaan. Tämä kun ei vaan kehitä, eikä turvaa maaseudun tulevaisuutta. Kepu on vaihtanut valinnoillaan maaseudun asukkaat ja yritykset ulkomaisten omistamiin tuulivoimaloihin.
        Vanhuspalvelut, siis purkaminen, tuulivoimaloiden osalta tulevat kunnalle huomattavasti ihmistä kalliimmaksi, mutta toki noita myllyjä ei tarvitse koulussa sivistää kunnan tulevaisuuden turvaamiseksi.
        Kepulaistenkin pitäisi kuitenkin muistaa bisneksiensä ja korruptionsa ohessa myös kunnan lakisääteiset tehtävät.
        Kunnan pitäisi olla asukkaita ja kunnan jäseniä varten, ei ulkomaisten tuulivoimayhtiöiden miljoonatuottojen korruptoitunut bisnesalusta.

    • Anonyymi

      Huijari, huora ja aborttipuolue -kepulit- sai nopeasti takaisin aloittamansa sirkuksen. Kaikki muut puolueet pitävät kepuleita sirkuspelleinä. Aivan aiheellisesti.

      Eri hallituslähteet ovat kertoneet Ylelle, että hallitus ei välikysymysvastauksessaan lupaa maataloudelle aiemmin kaavailtua lisärahaa.

      Hallitus on keskiviikkona vastaamassa opposition välikysymykseen maatalouden kriisistä ja ruuantuotannon turvaamisesta.

      Hallitus on aikaisemmin neuvotellut sadan miljoonan euron tukipaketista ruuantuottajille lannoitteiden ja sähkön hintojen nousun vuoksi.

      29.11. tiistaina keskusta heitti pökköä hallituskriisin pesään, kun se äänesti oppositiopuolueiden kanssa hallituksen esitystä vastaan luonnonsuojelulain käsittelyssä.

      Tuolloin keskustan toiminta herätti spekulaation siitä, päätyykö sen seurauksena keskustalle tärkeä maatalouden tukipaketti tulilinjalle

      • Anonyymi

        Näyttää suuresti, että kepupolitiikan seurauksena maatilat jäävät vaille sadan miljoonan tukipakettia. Jos ajatellaan, että kyseinen tuki jaettaisi tasan kaikkien rekisterissä olevien maa- ja puutarhatilojen kesken, niin tuki olisi noin 2500 euroa tilaa kohden.
        Jos kaksi on joka tilalta äänestänyt kepua, niin pelkästään tämän asian suhteen äänestysreissu ja äänestäminen on maksanut 1250 euroa per ääni.

    • Anonyymi

      Koirat haukkuu.

      • Anonyymi

        Jos lasketaan lisäksi pormestarille viime kuntavaaleissa annetun äänen hinta, niin sekin oli reilun tonnin kulu per ääni käydä hänen numeronsa kirjoittamassa äänestyslappuun.

      • Anonyymi

        ajattele kun karavaani pysähtyy, kylmä ja nälkä on seuranamme, aamen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos lasketaan lisäksi pormestarille viime kuntavaaleissa annetun äänen hinta, niin sekin oli reilun tonnin kulu per ääni käydä hänen numeronsa kirjoittamassa äänestyslappuun.

        Muistakaa kaikki puolankalaiset äänestää pormestaria seuraavissa kunnallisvaaleissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistakaa kaikki puolankalaiset äänestää pormestaria seuraavissa kunnallisvaaleissa.

        Varmasti ei rosvoa äänestetä.

    • Anonyymi

      Tutkija: Keskustan päätös luonnon­suojelu­laista perustui täysin vääriin lukuihin
      Tutkija Panu Halmeen mukaan metsäisiä uhanalaisia luontotyyppejä on ehkä noin 260  000 hehtaaria. Ministeriö väitti määräksi noin 1,5 miljoonaa hehtaaria.

    • Anonyymi

      Alla esimerkki, mitä keput on saaneet aikaan hallituksessa. Siis siunanneet kaiken tämän tuhon. Äänestä tuhon puolesta, jos haluat tuhon jatkuvan...

      Suomessa tärkein energialähde on puu. Puulla on tuotettu viime vuosina lähes kolmannes energian kokonaiskulutuksesta. Vaikka EU:n päätöksistä voisi toisin päätellä, meillä puun käyttö energiatuotannossa perustuu metsäteollisuuden sivuvirtoihin ja hakkuista sekä metsänhoidosta syntyvään pienpuuhun.

      Usein puun polttoa kritisoivassa keskustelussa myös unohtuu, että puulla korvataan fossiilista energiaa.

      Ongelmitta ei ole Suomessakaan selvitty. Vaikka meillä on yhteiset pohjoismaiset sähkömarkkinat, siirtoverkkojen kapasiteetti on rajallinen eikä meillä ole omaa sähkön perustuotantoa riittävästi. Tuuli- ja aurinkovoimakapasiteettia on jo rakennettu ennakoituakin enemmän, mutta tuulettomina ja pilvisinä aikoina niistä ei tule sähköä.
      Unohtaa ei sovi sitäkään, että tuulivoiman rakentaminen siirtolinjoineen aiheuttaa metsäkatoa.

      Osa energiantuotannon ongelmista johtuu myös turpeen käytön liian nopeasta alasajosta.

      Verotuksen kiristyksen ja päästökaupan kallistuminen ovat yhdessä aiheuttaneet polttoturpeen tuotannon romahtamisen. Polttoturpeen tuottajat ovat romuttaneet koneitaan ja jättäneet turvesoita hoitamatta. Hiipumaan päässyttä tuotantoa on vaikea saada nopeasti uudelleen käyntiin.
      Neova eli entinen Vapo ilmoitti vuosi sitten lopettavansa energiaturpeen tuotannon kokonaan. Lopettamispäätös on pyörretty, ja nyt Neova yrittää saada ensi kesäksi tuotantoon kaikki mahdolliset turvesuot.

      Äkilliset muutokset kaikessa energiantuotannossa ovat hankalia ja ne tulevat kalliiksi. Energiantuotantoon tehtävät investoinnit tehdään vuosikymmeniksi.

      Esimerkiksi polttoturpeesta luopuminen pakottaa myös lämpölaitoksia isoihin ennenaikaisiin investointeihin. Konsulttitoimisto Afryn mukaan turpeesta luopuminen merkitsee jo käytössä oleviin kattiloihin 150–250 miljoonan euron investointeja.

      Ukrainan sota pakotti koko Euroopan energiapolitiikan äkilliseen muutokseen. Se tulee kalliiksi eikä se välttämättä merkitse fossiilisesta energiasta luopumista, vaan esimerkiksi maakaasutoimittajan vaihtumista.

    • Anonyymi

      Kepuleille on ensin annettava nenilleen, jotta he ymmärtävät normaalit pöytätavat:

      HS: Viisikko koolle keskiviikkona, Saarikon mukaan keskusta palaa normaaleihin pöytätapoihin

      • Anonyymi

        PERUSTUUKO KESKUSTAN KANTA LUONNONSUOJELULAKIIN HUUHAA-LASKELMAAN?

    • Anonyymi

      Kepu ei pääse kepukorruptiosta ja huijarimaineestaan. Eikä liioin huijaritavoistaan. Nyt ei ollut vankeustuomion saanut Kanki vaan Kauhavan Matlock.

      Oikeuskansleri lobbaus­sotkusta: Ministeri Kurvinen vaaransi lain­säädännön puolueettomuuden
      Oikeuskansleri arvioi lausunnossaan pitävänsä ulkopuolisen konsultin käyttöä tekijänoikeuslain muutoksissa ongelmallisena.

    • Anonyymi

      Kyllä kansa tietää. Ja muistaa.
      Keskusta on syyllinen hallituksen vaikeuksiin, arvioi 38 prosenttia suomalaisista

    • Anonyymi

      Kepulien rähjääminen kannattaa:

      Keskustalle katastrofitulos: romahti Ylen gallupissa vihreiden taakse
      Ylen toteuttaman puoluekannatusmittauksen mukaan keskustan kannatus on pudonnut ensimmäistä kertaa alle 10 prosentin.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Seuraava pääministeri on meidän puolankalaisten vävypoika. Marginaaliin vajonnut kepu rettelöi satiaispuolueena oppositiossa. Työikäiset naiset jättivät nyt rettelöivän satiaispuolueen.

      Ylen puoluekannatusmittauksessa keskustan kannatus on ensimmäistä kertaa alle 10 prosentissa. Keskustan kannatus on nyt 9 prosenttia, mikä on lähes 2 prosenttiyksikköä vähemmän kuin marraskuun mittauksessa.

      Taloustutkimuksen toteuttamat haastattelut on tehty marraskuun 7. päivän ja joulukuun 5. päivän välisenä aikana. Haastatteluaikana hallitus kiisteli saamelaiskäräjälaista, luonnonsuojelulaista ja luonnon ennallistamisesta.

      Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja sanoo Ylen jutussa, että keskustan keskeinen rooli kiistoissa ei näytä ainakaan nostaneen puolueen kannatusta, "pikemminkin päinvastoin".

      Erityisesti keskustan kannatus on vähentynyt 35–64-vuotiaiden ja varsinkin naisten joukossa. Turja arvioi kokoomuksen hyötyvän keskustan kannatuksen laskusta eniten.

    • Anonyymi

      puolue kiimaiset ihmiset HERÄTKÄÄ!
      on pakko lopettaa puolueentukeminen ja äänestäminen kun LEIPÄ LOPPUU
      PÖYDÄSTÄ.
      kepu ei ikinä LUPAUKSESTA huolimatta ole tukenut viljelijää.

      välittäjä kerää rahat.

      p.väyrynen on jääräpää vaihtais puoluetta kepun puolueen hautajaiset
      olisi paras vaihtoehto.
      huonolle pohjalle ei voi mitään rakentaa.

    • Anonyymi

      Annika Saarikon historiallinen painajaisviikko paljastaa keskustan hädän – nöyryytys 115 päivän päässä.

      Iso joukko keskustan kansanedustajia tulee menettämään työnsä huhtikuussa

      • Anonyymi

        – Keskustalaiset, on vain yksi suunta, eteenpäin. Mennään valoa kohti, Saarikko sanoi voittopuheessaan Ouluhallin lavalla.

        Keskustan kannatus liikkui tuolloin 11–12 prosentin tuntumassa.

        Keskustalla on tällä hetkellä valoon pitkä matka ja välissä käydään eduskuntavaalit.

        ”Ainakin vasemmistoliitto pysyi keskustan takana”, joku positiivari voisi nyt veistellä.

    • Anonyymi

      suomi on käänne kohdassa miten vaaleissa äänestetään.
      miten lapset tulisi pärjäämään nyt koulussa ja työelämässä .
      turvallisuus on tärkein asia muuten ei ole muutakaan.

    • Anonyymi

      kunhan ei koululaisille käy kuten kävi Puolassa Venäläiskoululaisille helmikuun 24. päivän jälkeen. Nenilleen tuli pelkästään siksi, että olivat venäläisiä. Puolangalla siksi että ovat kepulien kakaroita?

      • Anonyymi

        Kepu tuhosi itsensä sekä valtakunnanpolitiikassa, että kuntapolitiikassa korruptiolla.
        Tästä syystä sitä ei pelasta enää molempienkaan suhteen edes ulkomainen pääoma, koska yksinkertaisesti äänestäjät ja kannatus vaan loppuu.
        Kepu oli vanhoina hyvinä aikoina aatteeltaan keskustalainen puolue.
        Se ajoi maatalouden, maaseutuväen ja pienempien yrittäjien asiaa, turvaten heidän elämäänsä ja toimentuloaan räikeästi sanottuna sekä oikealta ja vasemmalta uhkaavalta kolonialismivallalta.
        Nyt keskustaa kuvaa ainoastaan enää se että se on vielä kannatuksellisesti nipin napin keskellä, eli on yhtä monta kepua suurempaa, kun pienempää puoluetta.
        Noin reilu vuosikymmen takapäin kepu oli hyvin vasemmalla korruptoituneella venäjäkauppapolitiikalla. Tämän äänestäjäkunta vielä jotenkin hyväksyi.
        Kun vajaa vuosikymmen taaksepäin venäjäkauppa tyrehtyi, niin kepu kääntyi hyvin oikealle korruptoituen länsimaalaiseen bisnekseen.
        Tämä politiikka on nyt tullut kepun kannatuslukujen perusteellakin tiensä päähän.
        Harmi sinänsä, että kepu ei voi vaihtaa enää suuntaa, kun taustalla on korruption taloudelliset voimat.
        Ihmiset ovat nyt yksinkertaisesti saaneet tarpeekseen kepun ajamasta maaseudun muokkaamisesta sijoitusyhtiöiden bisnesalustaksi.
        Kepu tulee olemaan jopa Suomen kolmanneksi pienin puolue, eli kepua pienemmiksi jää RKP ja Harkimo. Vasemmistoliitto on enää prosentin kymmenyksen päässä kepusta ja ohittaa kepun kannatuksessa joka tapauksessa. KD nostaa roimasti kannatusta maaseudun asiaa oikeasti ajavana puolueena. KD:n kannatus kun nousee vielä ennen vaaleja noin reilu pari prosenttia ja kepun kannatus laskee vastaavasti joka tapauksessa, niin myös KD:llä on ennennäkemätön ja oikeellinen mahdollisuus ohittaa kepu kannatuksessa.
        Kepulla olemassa oleva äänestäjäkunta, eli sijoitusyhtiösidonnaiset, ei riitä kun pienpuolueen asemaan.

        Uutisissakin näkyi kepun vanha kantava voima ja periaate, millä kansan luottamus säilyi.
        Vaara uhkaa, maalaisliitto pelastaa.
        Nyky kepupolitiikan mainoslause on.
        Vaara uhkaa, kepu pettää.
        Kannatusluvut ja puolueen toiminta tämän osoittavat enempi kuin todeksi.

    • Anonyymi

      Jarmo Korhonen keskustan tilanteesta: puoluejohto vaihtoon tai uusi oma linja

      Keskustan entisen puoluesihteerin, sote-asiantuntija Jarmo Korhosen mukaan keskustalla on nyt kaksi vaihtoehtoa.

      Korhosen mukaan puolueen pitää joko kokoontua tammikuussa ylimääräiseen puoluekokoukseen ja vaihtaa koko puoluejohto.

      Tai sitten puolue tekee linjapaperin, jolla se kääntää katseensa seuraavaan vaalikauteen ja sitoutuu siinä kansalaisille antamiinsa lupauksiin.

      – Keskustan kannatus on nyt pudonnut yhdeksään prosenttiin, se tarkoittaisi vaaleissa alle kahdeksaa prosenttia.

      –Vuonna 1994 keskusta kävi 14,9 prosentissa, nousi siitä vaaleihin 19,8 prosenttiin. 2011 syksyllä se 12,9 prosentissa, tammikuussa 2012 Väyrynen nosti kannatuksen presidentinvaaleissa jo 17,5 prosenttiin. Näissä oli lähtökohtana se, että keskusta palasi vahvalle linjalleen, Korhonen sanoo.

      Korhosen mukaan keskustalta oli täysin virheratkaisu lähteä vuonna 2019 mukaan vihervasemmistolaiseen hallitukseen.

      – Ei keskusta ole vihervasemmistolainen puolue.

      – Keskusta on vaihtanut puheenjohtajia tiuhaan ja politiikka ollut hakoteillä. Tai se on ollut muutaman poliitikon linja, jota on toteutettu vastoin keskustan syvien rivien linjaa, Korhonen sanoo.

      Korhosen mukaan monet keskustan perusäänestäjät ovat siirtyneet pois tukemasta puoluetta, koska eivät ole kannattaneet puolueen niin sanotun liberaaliporukan linjaa.

      – Ei yksi fraktio voi johtaa puoluetta, vaan sen pitää olla useiden valtavirtausten yhteinen voimatekijä. Keskustan pitää palata siihen, että se suvaitsee toisinajattelijoitakin.

      • Anonyymi

        Pitkäaikainen keskustavaikuttaja ja poliitikko Seppo Kääriäinen luonnehtii keskustan tilannetta vaikeaksi ja puolueen tämänpäiväistä, Ylen gallupissa vain yhdeksään prosenttiyksikköön valahtanutta kannatusta huolestuttavaksi.

        ”Luku on hälyttävän alhainen. Se on historiallisen heikko, melkein 5 prosenttia alhaisempi kuin vuoden 2019 eduskuntavaalien prosentti, joka sekin oli silloin katastrofaalinen. Kyllä tämä vakavia ajatuksia herättää”, Kääriäinen kommentoi MT:lle.

        Hän asettaa Ylen gallupissa ensi kertaa alle 10 prosenttiyksikön alle pudonneen keskustan kannatuksen osaksi laajempaa trendiä, joka on jatkunut vuosia.

        ”Kyseessä ei ole pelkästään näiden viime viikkojen vaan pidemmän ajan kehitys. Puhutaan vähintään 2010-luvulla ja varmaan vielä vähän aikaisemminkin käynnistyneestä kehityskulusta”, Kääriäinen pohtii.

    • Anonyymi

      Missä puolangan kepuimbesillien kommentit: "hulluja kirjoittajia"? Kun kerrotaan mikä on kepulien tila. Kepukorruptio jatkunut kauan. Kansan sietokyky on ylitetty kepuilulla ja vehkeilyllä.

      • Anonyymi

        Tilanne taitaa olla kepujen osalta Puolangalla jopa valtakunnan tasoa heikommissa kantimissa.
        Kepun valtakunnan poliittinen korruptio-ohjaus romuttui myös viimeisien talutusnuorassa olleiden kuntien, kuten Puolanka osalta.

    • Anonyymi

      SDP:N sosialistien sanelupolitiikkaa lähdettiin tukemaan ja sehän ei enään Keskustalaisille käy missään nimessä.

    • Anonyymi

      Nyt puhuvat pitkän linjan keskusta­kannattajat: ”Ehkä puolue on tullut tiensä päähän”
      Pitkän linjan keskustalaiset eivät peittele syvää pettymystään puolueeseen.

      • Anonyymi

        Ja näin kirjoittaa puolankalaislähtöinen MT:n päätoimittaja, Kemppainen riitelevistä kepuleista:
        Keskustan ja vihreiden paini ei kerää kannatusta
        Eilen julkistetussa Ylen kannatusmittauksessa keskustan kannatus oli koko mittaushistorian huonoin. Kannatus painui ensimmäisen kerran alle kymmenen prosentin. Vaikka vihreät nousivat keskustan ohi neljänneksi suurimmaksi puolueeksi, aleni myös vihreiden kannatus edelliseen mittaukseen verrattuna.

        Kannatusmittaus kertoo osaltaan ideologioiden yhteentörmäyksestä ja siitä, että suomalaiset odottavat maan hallitukselta arvokkuutta ja yhteistyökykyä. Riidalla ei maata rakenneta.

    • Anonyymi

      Kalevan pääkirjoitus 8.12. alla. Ilmoitetaan tämä ensin puolankalaisille kepupösilöille siksi, että saa haukkua ja nimitellä päätoimittajaa hulluksi ja lääkkeet ottamatta jääneeksi. Totuus ei kelpaa puolankalaisille kepupösilöille. Kun ovat pösilöitä ja sukulaisten jälkeläisiä.

      "Nel­jäs­sä kuu­kau­des­sa ei enää tehdä ih­mei­tä, siksi kes­kus­tan edessä voi siintää veret sei­saut­ta­va vaa­li­tap­pio

      Keskustan kannatus on vajonnut niin alas, että nousu entisenlaisen mahtipuolueen asemaan näyttää jo menetetyltä mahdollisuudelta. Puolue on tehnyt strategisia valintoja ja taktisia tempauksia, joilla se on rajannut ulos mahdollista kannattajakuntaa."

    • Anonyymi

      Kepuröhlä tekee vaalityötä. Yksikään ammattiautoilija ei anna ääntää kepuleille. Paljon puhetta, vähän villoja, voi sanoa kepuleista.

      Annika Saarikko: Ammattidieseliä ei tule enää tällä kaudella

      • Anonyymi

        Tammikuussa 2022 kepulit paistattelivat tällaisella otsikolla. Ei se ole ihme miksi kansa ei äänestä huijaripuoluetta. Se on looginen lopputulema huijaripuolueen höpöttäjille.

        Nyt keskustasta vaaditaan ”ammattidieseliä”: 29 snt/l on liikaa – ”Kohtuutonta”

        Joukko keskustan kansanedustajia on jättänyt tänään kirjallisen kysymyksen koskien dieselin hinnannousun kompensoimista ammattiliikenteelle.

    • Anonyymi

      Puolangan sekopääkeput tuhoaa nyt matkailuelinkeinot paikkakunnalta. Asia selviää YVA -lausunnosta.

      Puolangan ja Ristijärven rajamaille sijoittuva Pieni-Paljakan tuulivoimapuisto vaikuttaisi kielteisimmin lähialueen luontomatkailuun painottuvaan elinkeinotoimintaan, joka on herkkä tuulivoimaloiden aiheuttamille vaikutuksille. Lisäksi tuulivoimarakentaminen vaikuttaisi kielteisesti maisemaan ja kulttuuriympäristöön.

      Vaikutuksia on arvioitu juuri valmistuneessa ympäristövaikutusten arvioinnissa (yva), johon liittyvä arviointiselostus on nähtävillä tammikuun loppuun saakka.

      Tuulivoimarakentaminen voi selostuksen mukaan vähentää alueen houkuttelevuutta luontomatkailijoiden näkökulmasta, mikä voi haitata matkailuyritysten taloutta.

      • Anonyymi

        Kepulla on nyt valitettavasti kiihko ja vimma saada mahdollisimman paljon yhteiskuntaa, elämää ja yrityksiä tuhottua itsensä, siis kepun, mukana.
        Ruben Stiller sanoi kuvaavasti, että kepu pienenee, kuten pyy maailmanlopun edellä.
        Koetetaan me ihmiset minimoida kepun yhteiskunnan jatkumolle aiheuttamia haittoja.
        Pieni-Paljakan tuulivoimapuiston yleisötilaisuus on Ristijärvellä 15.12 klo 17.00.
        Mahdollisuus osallistua myös etänä. Osallistutaan ja koitetaan tehdä kaikkemme kepun tuhojen minimoimiseksi.

        Olisiko myös kepulla nyt tavoite saada maksimoitua vielä vallassa ollessaan henkilökohtainen tulovirta myös kunnallisvaalien jälkeiseen tulevaisuuteen.
        Pormestari rauhoittelee, että päätökset tuulivoimakaavoista tehdään 3-4 vuoden päästä.
        Pankaahan merkille, kuten tämä Pieni-Paljakan tuulivoimapuisto hanke ja monen muun kepu koettaa hyväksyttää ennen seuraavia kunnallisvaaleja.
        Kansalaisten on vaikea osoittaa todeksi kepulaisten mielipiteen taustalle annettuja tuulivoimayhtiöiden osuuksia. Kyllä se kepukorruptio tulee jotain kautta vaikka vahingossa esiin, kun jaksamme olla aktiivisia ja yhteiskunnan etua ja oikeutta eteenpäin ajattelevia.

    • Anonyymi

      Uhkana perikato ja konkurssi.

      Vihervasemmiston hallituksen apupuolueenaan Keskusta tavoitteena tuntuu monissa asioissa olevan Suomen perikatoon vievä linja. Maataloutemme on valtavassa kustannuskriisissä. Rahaa tuottamiseen menee enemmän kuin tilat eli tuottajat saavat.

      Ja mitä teki taas Keskusta. Kun Perussuomalaiset vaativat välikysymyksessä nopeaa tukea maatalouden ahdinkoon, niin Keskusta äänesti hallituksen puolesta ja samalla siis lisätukea vastaan. Nyt Keskusta on täysin Vihreiden panttivankina hallituksessa. Käsittämätöntä, miten entinen suurpuolue ja tuleva pienpuolue Keskusta tällaiseen alistuu!

      Nyt tämän vihervasemmiston hallituksen olisi viimeistään muuttaa linjansa ja yrittää pelastaa sen katastrofaalisilta jäljiltä vielä se, mitä enää pelastettavissa on tällä vaalikaudella. Ensi vaalikaudella sitten eduskuntavaalien jälkeen saadaan tietysti täysmuutos tähän nykyhallituksen omien kansalaisten hyvinvoinnin tuhovimmaan. Muille maille kyllä syydetään velaksi ottamaamme rahaa avokätisesti. Kehitysmaiden diktaattorien taskuun yli 1,2 miljardia. Ainakin saman verran sopeutumattomien haittamaahanmuuttajien ylläpitoon Suomessa, laittomasti maassa olevien sosiaalitukiin- ja kiireettömiin terveystukiin.

    • Anonyymi

      Kepuroistot ajaneet maamme tuhoon. Kuin puolankalainen kepuHilkka, joka yrittää varastaa ja kusettaa vammaisilta ja vanhuksilta. Vaikka heillä on sopimus olemassa ja laki takana.

      Suo­mel­la on kolme pahaa on­gel­maa – Martti He­te­mä­ki he­rät­te­lee päät­tä­jiä: "Kan­san­ta­lou­tem­me vel­kaan­tui 10 vuo­des­sa eu­ro­mais­ta eniten Kreikan ja Slo­va­kian jäl­keen"

    • Anonyymi

      Olipa kerran...aikoinaan kepuleilla majavahampainen perneri. Tuo perneri uhotteli laittavansa taksilain uuteen kuosiin. Nyt sitä paikkaillaan majavahampaan jälkeen. Että se siitä kepulaisten osaamisesta. Kepulaisuus ei tuo osaamista.

    • Anonyymi

      Aivan kohta vietetään vennään Vovan ja kepulien hautaan asettamisen juhlia. Uskoakseni miljoonat kansalaiset ovat siitä helpottuneita.

    • Anonyymi

      Kunnanhallitus
      Esityslista 15.12.2022/Asianro 121

      Oikaisuvaatimus hallintojohtajan viran täyttämisestä

      Valmistelija: Harri Peltola, 0400 214 390

      Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on 13.9.2022 tehnyt päätöksen, joka koski kunnanhallituksen päätöstä 25.2.2021 § 28. Kunnanhallitus hylkäsi Rauno Maaningan valituksen, joka koski hallintosihteerin valintaa. Hallinto-oikeus kumoaa kunnanhallituksen päätöksen 25.2.2021 § 28 ja palauttaa asian uudelleen käsiteltäväksi.

      Hallinto-oikeus perustelee asiaa seuraavasti:

      "Hallintolain 45 §:n 1 momentin mukaan päätös on perusteltava. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset. Pykälän 2 momentin 2 kohdan (434/2003) mukaan päätöksen perustelut voidaan jättää esittämättä, jos päätös koskee kunnallisen monijäsenisen toimielimen toimittamaa vaalia. Hallintolain 49 g §:n 1 momentin mukaan oikaisuvaatimuspäätöksessä on annettava perusteltu ratkaisu oikaisuvaatimuksessa esitettyihin vaatimuksiin. Oikaisuvaatimuspäätöksen perustelemiseen ei sovelleta 45 §:n 2 momenttia.

      Hakuilmoituksen mukaan hakijalta on edellytetty virkaan soveltuvaa korkeakoulututkintoa. Lisäksi hakuilmoituksessa on todettu, että kunnallishallintoon ja -talouteen liittyvää kokemusta, esimiestaitoja ja strategista kehittämisotetta arvostetaan. Valituksenalaisen päätöksen mukaan haastatteluun osallistuneista hakijoista on tehty ansiovertailu. Sekä valituksenalaisessa että virkasuhteeseen ottamista koskevassa päätöksessä on todettu, että hallintojohtaja on valittu koulutuksen, työkokemuksen ja haastattelun perusteella. Lausunnon mukaan kaikista kelpoisuusvaatimukset täyttäneistä hakijoista on tehty yhteenveto, ja haastattelussa käyneistä on haastatteluryhmässä laadittu arviointilomake. Hakijoiden ansiovertailu ja haastattelujen arviointi on toteutettu hakuilmoitukseen perustuvien kelpoisuusvaatimusten ja arvostuskriteerien perusteella. Arvioinnissa on huomioitu myös haastattelussa saatu kokonaiskuva hakijasta. Valinta on perustunut kokonaisarvioon siitä, ketä kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista on virkaan nimittämisen perusteet huomioiden pidetty virkaan ansioituneimpana. Kokonaisarviossa on huomioitu koulutus, työkokemus ja viran hoitamisen kannalta merkitykselliset henkilökohtaiset ominaisuudet, ja se on perustunut hakijayhteenvetoon, haastattelujen perusteella tehtyyn kokonaisarvioon ja ansiovertailuun.

      Hallinto-oikeus toteaa, että kun hallintojohtajan virkasuhteeseen ottamista koskevassa päätöksessä 4.2.2021 § 22 on ollut kyse monijäsenisen 6 (8) toimielimen toimittamasta vaalista, kunnanhallituksen ei ole tarvinnut perustella päätöstä hallintolain 45 §:n 2 momentin 2 kohdan perusteella. Sen sijaan monijäsenisenkin toimielimen on oikaisuvaatimuspäätöksessä annettava perusteltu ratkaisu oikaisuvaatimuksessa esitettyihin vaatimuksiin. Perusteluvelvollisuuden täyttämisen kannalta olennaista on, että päätöksenteon kohteena olevalla asianosaisella on tosiasialliset edellytykset arvioida päätöksen oikeellisuutta. Perusteluilla turvataan myös hyvän ja avoimen hallinnon toteutumista. Perustelujen avulla voidaan varmistaa, että viranomainen on käyttänyt harkintavaltaansa lain ja oikeusperiaatteiden mukaisesti. Hakijoiden ansiot tulee selostaa huolellisesti ja objektiivisesti sekä vertailla niitä keskenään yleisten nimitysperusteiden, viranhakuilmoituksen ja erityisten kelpoisuusvaatimusten perusteella johdonmukaisesti ja tasavertaisesti ottaen huomioon virkaan kuuluvat tehtävät.

      Pormestari: Päätösesitys annetaan kokouksessa.

      • Anonyymi

        Hallinto-oikeus toteaa, että valinnassa käytössä ollut hakijayhteenveto ei vastaa virkavalinnassa vaadittavaa hakijoiden ansioiden vertailua, koska siinä ei ole lainkaan vertailtu hakijoiden ansioita keskenään. Kolmihenkisessä haastatteluryhmässä on kuitenkin laadittu hakijoista arviointilomake, jossa hakijat on pisteytetty ja joka on ollut kunnanhallituksen käytettävissä. Asiassa saadun selvityksen perusteella ansiovertailu on tosiasiallisesti suoritettu. Kunnanhallituksen päätöksen perusteluissa sen sijaan ei ole esitetty hakijoiden ansiovertailuun perustuvia syitä valinnalle. Päätöksestä ei ilmene, mitkä ovat ne kelpoisuusvaatimuksiin, yleisiin nimitysperusteisiin ja hakuilmoituksessa etukäteen asetettuihin valintaperusteisiin liittyvät seikat, joiden nojalla valinta on tehty. Päätöksestä ei ilmene, millä tavalla viranhakuilmoituksessa mainitut arviointikriteerit soveltuvat virkaan valittuun tai muihin hakijoihin. Päätöksistä ei myöskään käy ilmi, mitä sellaisia viranhoidon kannalta merkityksellisiä ja valinnan kannalta ratkaisevia seikkoja hakijoista on tullut haastattelussa esiin, joiden perusteella virkaan valittu on katsottu kokonaisarviossa valittajaa ansioituneemmaksi.

        Edellä mainittu huomioon ottaen hallinto-oikeudella ei ole edellytyksiä arvioida, täyttääkö virkavalinnassa noudatettu menettely tasapuolisuuden, puolueettomuuden ja syrjimättömyyden vaatimukset. Kun valituksenalaisen päätöksen perustelut eivät täytä hallintolain 45 §:n 1 momentissa ja 49 g §:ssä asetettuja vaatimuksia, hallinto-oikeus kumoaa kunnanhallituksen 25.2.2021 tekemän päätöksen ja palauttaa asian sille uudelleen käsiteltäväksi. Asian näin päättyessä lausuminen muista valitusperusteista raukeaa".

        Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätökseen perustuen kunnanhallitus käsittelee Rauno Maaningan oikaisuvaatimuksen uudelleen.

        Pormestarin oman kertoman mukaan Maaninkaa ei valittu eikä esitetty, koska pormestarin mukaan Muhoksen kokemus vaikutti siihen. Eli pormestari valehtelee virkavastuulla tehdyssä vastauksessaan. Mahdollisesti joutuu vastuuseen valehtelusta.

        Pormestari valehteli myös tuulivoiman suhteen. Lupasi, että jos maita ei ole vuokrattu tuulivoimalle, niin tuulivoimaa ei toteuteta.
        Nyt kunta laittaa kaikki konsulttiyhtiöiden piirtämät tuulivoimakaavat vireille, oli maanvuokrasopimuksia tai ei.
        Kepu melkein kaatoi hallituksen ajamalla omaisuuden suojaa.
        Tämä kepun ajama omaisuuden suoja ei tosiaankaan ole kansalaisten omaisuuden suojaa, vaan kepuleiden bisneksien turvaamista kansalaisten kustannuksella.
        Kepujen valehtelua kannattaa vielä yhdeksän prosenttia kansasta.
        Kepuleiden bisneksien myötä kansalaisten elämiskulut ja elinympäristön tuhoaminen nousee sietämättömäksi. Kepun kannatus jää sijoitusyhtiösidonnaisten ylisuurien voittojen saajien varaan. Onneksi tämä on niin pieni äänestäjäjoukko, että kepu joutuu valmistautumaan vaaleihin muiden pienpuolueiden kanssa samoissa haastatteluissa.
        Vasemmiston ja vihreiden politiikkaan mukaan lähtemällä ja valehtelemalla kepu varmisti jäämisensä kannatukseltaan myös näitä vihreitä ja vasemmistoa heikommaksi.

    • Anonyymi

      Puolangalla sen kaikki jo tiesivät. Kepulit on ahneita korruptiolle. Törsäämään verovaroja. Toisten hankkimia verovaroja.

      Oikeusministeriön selvitys: kunnissa ei tunnisteta korruptiota
      Oikeusministeriön selvitysmiehet nostavat esiin riittämättömän johtajuuden ja epäuskottavan ulkoisen tarkastuksen eräinä ongelmakohtina korruptiontorjunnassa.

      • Anonyymi

        On muistettava ja tiedettävä, että nämä kepuraakit jotka kunnantaloilla, ovat meille töissä. Ei oman lompakon takia. Kepulainen Suolijärven Travolta on kerännyt näitä kepuraakkeja pelkästään oman toimeentulonsa turvaamista varten. Kuntalainen ei tämän typeryksen mukaan voi laittaa hallintoasiaa vireille. Aiheuttaa kuulemma sairasloma vetelysrengeillemme.

    • Anonyymi

      Tällä sivulla on melkein kaikki kommentit saman henkilön kirjoittamia. Aika huvittava juttu vai mitä?

      • Anonyymi

        Opposition kannatus on jo nyt näinkin kauan ennen vaaleja noin 49%, eli äänestäkäämme tulevaisuutemme turvaksi nykyinen oppositio hallitukseksi.
        Jokainen politiikkaa seurannut tietää ja on huomannut, että oppositio on ainut, joka ajattelee elämää kehä kolmosen ulkopuolella. Kepu jää kehä kolmosen sisäpuolisten sukupuolineutraalien pienpuolueeksi. Maaseudulta tulee sijoituskorruptiohajaääniä toki vähä lisäksi.

      • Anonyymi

        Aika huvittava juttu vai mitä?
        Kepulien aloitus kerännyt tähän saakka tasan 100 avausta. Se on jätetty samana päivänä kuin tämä aloitus. Konkreettinen todiste, ettei kepulointi kiinnosta lukijoita. Tässä näyttää olevan liki 8000 avausta eli n. 80 x enemmän.
        ----
        Ei muuten pääty kepuilu

        Anonyymi-ap
        2022-10-21 18:58:25

        Turhaan valitat, ei pääty kepuilu. Kun vaalit on ohi, on kiva kuulla kun olet joutunut hoitoon. Toivottavasti jo aiemmin. T KEPU

        Kaikki kepujen tekemät keskustelun poistamiset huomioiden täytyy korjata, että tämän keskustelun lukukertoja on noin 20000, eli kaksikymmentätuhatta.
        Muuta asiaa.
        Mielenkiinnosta kannattaa seurata myös teknisen lautakunnan päätöksiä.
        Esityslistalla on hyvä ja tärkeä aihe.
        Nykyisellään Honka Areenasta puuttuvat yleisöä ja käyttäjiä palvelevat tilat katsomo, tarkoituksen mukaiset poistumistiet ja pelaajien aitiot. Tekninen lautakunta aloittaa sisätilojen suunnittelun. Tällä mahdollistetaan Areenan toimiva ja turvallinen käyttö ympäri vuoden.
        Kunnan suojatyökepulit on jäädyttänyt jäähallin seinänvieriä myöten.
        Mielenkiintoista seurata toteuttaako tekninen lautakunta iglutyyppistä jäänpäällerakentamista vai jonkinlaista pylväiden varassa olevaa jäädyttämisen kestävää rakennusratkaisua.

    • Anonyymi

      Aikooko kepusuojatyöläiset tänä jouluna tarjota kepuveljilleen ja -sisarille ilmaisen (= veronmaksajien piikkiin) joulupuuron? Ilmaista ei ole olemassakaan.

      • Anonyymi

        Ajatelkaahan kansalaiset oikeasti, kuinka pölijäke ja tuhoon ajava organisaatio kepu on.
        Tänään uutisoitiin, että Suomen metsävaranto, sen hiilinielu ja kansantaloudellisen turvaamisen merkitys pienenee jatkuvasti liiallisten metsähakkuiden myötä.
        Suomessa on yli 600 tuhatta metsänomistajaa. Vieläkin toki jatkuvasti harveneva osa heistä kuvittelee kepun ajavan metsän- ja maanomistajan etua.
        Suomessa on reilut 1000 tuulivoimalaa, eli otetaan yläkanttiin, että tuulivoimalat on tuhannen maanomistajan alueella. Kepu ajaa korruptoituneessa tuulivoimakiimassaan tuulivoimaa lähes kaikkien kepuvetoisten kuntien alueille.
        Eli 559 tuhatta metsänomistajaa kärsii siitä, että heidän kuvittelemansa etujensa ajaja kepu ajaakin vain tuhannen maanomistajan asiaa. Onneksi kannatus laskee toki tämän mukaisesti ja kepu voi lakata puolueena jopa olemasta tekemiensä kansalaisten pettämisien perusteella.
        Miksi nämä 559 tuhatta metsänomistajaa kärsii tuhannen metsänomistajan kepun etujen vuoksi.
        Jos kepu ei olisi ajanut tuulivoimakiimassaan 50 neliökilometrin murskealuetta ja tuhansien neliökilometrien sähkönsiirtolinja-aukkoja, niin nykymetsätaloudella tuulivoimakorruptoimattomien metsänomistajien metsänhoito vaan lisäisi metsävarantoa ja bruttokansantuottoa.
        Kepu on ajanut ja ajaa nyt metsänomistajia ahdinkoon tuulivoimakiimallaan lahjoittamalla Suomen BKT peruspilarin, eli tuottavan metsätalouden mahdollisuuden, ulkomaisten tuulivoimatoimijoiden miljardituotoiksi.
        Miettikää tuulivoimalle maita vuokranneet ja kepulle sielunne myyneet maanomistajat, ovatko ja voivatko tulevat sukupolvet ja eläkkeidemme maksajat olla ylpeitä perintömaidenne myymisestä ylkomaisiin voittoihin.

    • Anonyymi

      Tulevaisuuden prognoosit on tehtävänä niillä, joilla on kyky ja taito nähdä tulevaisuuteen. Kepulaisista ei ole sellaiseen. Heillä on luuloja, mutta tieto ja kokemus kovista liemistä puuttuu.

      Kerppaheikki, joka valittiin kuntalaisten elätiksi ilman kokemusta ja koulutusta pakenee Pudasjärvelle. Päätös tullee 15.12. Puolanka jää ilman hallintojohtajaa. Suolijärven Travolta on siten ajanut itsensä umpikujaan. Pahempaan, kuin hän on itse kuvitellutkaan.

      Edellisessä hallintojohtajan valinnassa kepumafia ohitti selvästi syrjintää käyttäen merkittävästi meritoituneimman hakijan. Kokemusta hallinto- ja talousjohtajan tehtävistä vuosikymmen verran juristin koulutus, ei voi ohittaa. HaO on vaatinut kepukunnanhallitukselta lausunnon. Tuossa lausunnossa kepuhallitus ei kykene sepittämään millään, ettei syrjintää ole valinnassa tehneet. Syrjinnässä on käännetty todistustaakka eli kepukunnanhallituksen on kyettävä todistamaan syrjimättömyys, ei suinkaan uhrilla eli hakijalla.

      Suolijärven Travolta yhdessä kepukunnanhallituksen kanssa saa lisäksi mahdollisesti rikostutkinnan ja oikeuskäsittelyn niskaansa syrjinnästä. Edellisen lisäksi Travolta mahdollisesti tutkinnan luottamusaseman törkeästä väärinkäytöstä, varastettuaan kuntalaisilta 120000 euroa. Tekomuoto on summan huomioiden törkeä. Ei perusmuotoinen.

      Kaikesta edellä sanotusta seuraa, että Travolta ei ole enää seuraavissa kunnallisvaaleissa ehdolla. Tuomittuna tai rikostutkinnan kohteena, syrjinnästä ja luottamusaseman väärinkäytöstä hän tulee olemaan hylkiö. Myös kepupopulaatiossa hylkiö, sillä kepuvaltuutetuilla tulee olemaan suuria vaikeuksia yrittää kullakin keksiä perusteita, miksi juuri hän ei ole ollut mukana päätöksenteossa syrjinnässä ja luottamusaseman väärinkäytössä.

      Puolanka tulee olemaan uusi Kittilä. Seuraavaksi ainakin viideksi vuodeksi. Kepulaiset ovat ajaneet itsensä nurkkaan ja mustamaalanneet Puolangan kunnan maineen. Kepukorruptio tulee tutkia ja syylliset asettaa vastuuseen. Kepuilla ei ole ohituskaistaa.

      • Anonyymi

        Voi kautta Kekkosen muiston jo on aikoihin eletty.
        Ennen oli maaseutulaisia oikeasti turvaava mainoslause, vaara uhkaa maalaisliitto pelastaa.
        Jokainen voi mielessään miettiä tämänhetkisiä vaaroja. Itse koen vaaraksi jatkuvasti kohoavan sähkönhinnan, tuulivoimarakentamisen maaseudun tuhoksi ja osin näistäkin aiheutuvan inflaatiosyöksykierteen.
        Kepu ei tee asialle mitään, vaan lause kepu pettää aina pätee tähänkin kansalaisten hätään ihmisen elinmahdollisuuksiaan miettiessään.
        Nyt apu ja ymmärrys maaseutua ja maatalouselinkeinoja kohtaan tuli yllättävältä taholta eli demareilta. Demarit ajaa inhimillistä sähkön hintakattoa, jolla mahdollisuutemme elää jatkuisi.
        Miksi kepu ei voi ajaa tämmöistä ihmisten elämisen mahdollisuutta turvaavaa asiaa. No eihän kepu voi pettää taustavoimia, joille ovat korruptoituneet.
        Kepu on taannut ja koittaa edelleen taata sähköyhtiöille, etenkin tuulivoimalle, miljoonavoitot. Ei kepu voi ajaa korruptoituneena normaalin kansalaisen asiaa, vaan pelkkää bisnesvoittomaksimointia. Toki kansan pelastus, että bisnesäänet on rajalliset, kun PK sektorikin on täysin kepuun pettynyt huijauksessaan.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Tunnen paikallisen maanviljelijä-Travoltan. Tunnen myös hänen osaamisen heikkoudet. Samoin kepuloinnit, jotka hän on aina yrittänyt piilotella ja projisoida joksikin muuksi. Nyt syrjäkylän Travolta on kepulointinsa kanssa enemmän kuin kusessa. Iltalukemiseksi kepujäsenkirjalla maajussista pormestariksi nostetulle työsyrjinnän aakkosia luettavaksi. Valitan. Nämä olisi tullut osata ja hallita ennen ryhtymistä kepuilemaan.
        https://tttlehti.fi/syrjintaa-kitketaan-tyoelamasta/

      • Anonyymi

        Kepuseniili-kyläpolitrukeilla ja paikallisella Travoltalla näyttää olevan yhteinen ongelma. Eniten hävittävää.

      • Anonyymi

        Kerppaheikki valittiin. Kepuilla alkaa uusi haku. Ja uudet ongelmat.

        Päätös
        Kaupunginvaltuusto valitsi hallintojohtajan virkaan Henri Pätsin ja varalle Mirva Haatajan kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti. Hallintojohtajan viran täytössä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

    • Anonyymi

      Onko kepulaisella pormestarilla Vladimir Vladimirovizin kohtalo? Ympärillä olevat hännystelijät jättävät hänet. Huonojen esimiestaitojen takia. Esimiestaitoja ei tarvita navetassa eikä niihin harjaannuta milloinkaan navetassa ja navettapolulla kumisaappaissa.
      Va. hallintojohtaja kertoo 9.4.2021 maakunnan päälehdessä. "Kovasti olivat harmissaan, kun lähdin Pudasjärveltä. Itsellänikin on kokemusta siitä, että jos esimies ei ole hyvä, niin se vaikuttaa kaikkeen, Pätsi kertoo."
      https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/puolangan-hallintojohtajan-virka-vaihtui-valituksen-vuoksi-valiaikaiseksi-198203125/DustPress articlePermalink helper error: no article or slug defined/

    • Anonyymi

      Elättimme, vasikanjuottajan voi vaihtaa nimen Saarikko tilalle.
      Kommentti: Saarikko laittoi arvovaltansa peliin – sitä ei ollut

      • Anonyymi

        SAARIKOLLE episodi on nolo, ja kertoo siitä, että puheenjohtajalla ei ole oman puolueen eduskuntaryhmä lainkaan näpeissään. Sinänsä tämä ei ole uutinen, sillä sama on näkynyt toistuvasti loppusyksyn mittaan keskustan kansanedustajien lipeämisissä hallituksessa sovitusta.

        Mutta miksi ihmeessä Saarikko teki näin oudon ehdotuksen puolustusministerin tuuraamisesta?
        Tästä päästäänkin siihen pyhään perheeseen.

        Mikko Savolan noustua pätkäpuolustusministeriksi Vaasan vaalipiiristä on kolme keskustalaista ministeriä. Savolan lisäksi ministereinä ovat elinkeinoministeri Mika Lintilä ja maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen.

        Keskustalla on tällä hetkellä Vaasan vaalipiiristä neljä kansanedustajaa. Keskustan synkän kannatustilanteen vuoksi määrä todennäköisesti putoaa kolmeen. Onkin hyvin mahdollista, että ministereistä Lintilä tai Kurvinen voivat pudota eduskunnasta. Etenkin kun kisassa ovat mukana Savolan lisäksi muiden muassa myös istuva kansanedustaja Pasi Kivisaari ja entinen kansanedustaja Lasse Hautala.

        Ministeripesti tuo edustajalle paljon medianäkyvyyttä, mikä toki auttaa ehdokasta myös eduskuntavaaleissa. Näin ollen Lintilä ja Kurvinen olisivat varmastikin olleet tyytyväisiä, jos Savolalle ei tällaista ylimääräistä vaalibuustia olisi herunut.

        Kurvinen ja Lintilä ovat Saarikon luotettuja keskustan ministeriryhmässä, joten näyttää vahvasti siltä, että puheenjohtaja pyrki auttamaan heidän vaalimenestystään sivuuttamalla Savolan tuuraajan paikalta.

        Puheenjohtajaa kritisoivien mielestä Saarikko siis puolusti oman pyhän perheensä asemaa.

    • Anonyymi

      Nyt riittää! Puolangan kepukoilta otetaan korruptiokepulointi pois seuraavissa vaaleissa.

      https://kuntalehti.fi/uutiset/oikeusministerion-selvitys-korruptio-saa-rehottaa-rauhassa-kunnissa/

      "Rakenteellista korruptiota, maan tapaa ja hyvä veli -verkostoja, ei pääsääntöisesti tunnisteta vakaviksi korruption ilmenemismuodoiksi, selvityksessä sanotaan.

      Osasyy tilanteelle on selvityksen mukaan se, että rakenteellinen korruptio kytkeytyy ylimmän luottamushenkilö- ja viranhaltijajohdon valta-asemiin, yhteistyöhön ja keskinäiseen lojaliteettiin.

      Olennainen osa ilmiötä ovat myös osaan kuntia hiljalleen kehittynyt puuttumattomuus sekä peittely- ja suojelukulttuuri."

      • Anonyymi

        Suomen kunnista korruptiota on vähiten Puolangalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen kunnista korruptiota on vähiten Puolangalla.

        Tutkimus: Sähkötuet menevät pääosin hyvätuloisille
        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009270812.html
        Sähkölaskujen hillitsemiseksi tarkoitetut valtion tukitoimet kohdistuvat pääosin kaikkein hyvätuloisimmille, VATT arvioi.

        STT

        "Suomen suurituloisimmat asuntokunnat käyttävät keskimäärin viisi ja puoli kertaa enemmän sähköä kuin kaikkein pienituloisimmat asuntokunnat. Asia ilmenee Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tuoreesta tutkimuksesta.

        VATT:n tiedotteen mukaan valtion tukitoimet, joilla pyritään suitsimaan kotitalouksien sähkölaskuja, kohdistuvat näin pääosin kaikkein hyvätuloisimmille suomalaisille. Tuet ovat sitä suuremmat, mitä enemmän sähköä käyttää.

        Tutkimuksen mukaan sähkönkulutus on kaikkein pienintä asuntokunnissa, joiden tulot ovat alle 10 000 euroa vuodessa. Vastaavasti kulutus on suurinta asuntokunnissa, joiden vuositulot ovat yli 100 000 euroa.

        –  Analyysi vahvistaa käsityksen, että paljon tienaavat kotitaloudet käyttävät sähköä enemmän kuin pienituloiset. Yllättävää on, miten suuria erot kulutuksessa ovat, energiamarkkinoihin perehtynyt vanhempi tutkija Iivo Vehviläinen Aalto-yliopistosta sanoo tiedotteessa.

        Suomessa valtion tukitoimia energiakriisissä ovat sähkön arvonlisäveron alentaminen, verotuksessa tehtävä sähkövähennys ja vähennykselle vaihtoehtoinen suora sähkötuki. Tuet ovat määräaikaisia ja voimassa tammikuun alusta huhtikuun loppuun.

        –  Datan perusteella valtaosa tuesta suuntautuu pääasiassa hyvätuloisille kotitalouksille kannustaen samalla varakkaita jopa nykyistä suurempaan sähkön käyttöön, Vehviläinen sanoo.

        –  Toisaalta pienituloisille tuet eivät välttämättä ole riittäviä, erityisesti kun kulutus talvea kohti kasvaa."

        Kuinka ollakaan, eikä ihmetytä yhtään kun kepun mies on elinkeinoministerinä (Lintilä) ja nainen valtiovarainministerinä (Saarikko). Tuplalapsilisätkin menivät myös suurituloisemmille mm. Saarikon omalle perheelle, jonka kuukausitulot voi arvioida yli 20 000 e/kk.

        Pienempituloiset asuvat yleensä kerrostaloissa vuokralla tai omistusasunnoissa. Palkan ei talouksilla tarvitse olla kummoinen ettei mitään asumistukia ym. saa, mutta sähkön 4-10 kertainen kallistuminen ei näissä lukemattomissa talouksissa tuo senttiäkään sähkötukia, koska kulutus ei ylitä korkeita rajoja, ei siis ole sähkölämmitystä, sähköautoa jne. Silti sähköön menee rahaa tuo 4-10 kertaa aiempaa enemmän.

        Ei ihme että Lintilä ja Saarikko nikottelivat eduskuntaistunnossa kun SDP, vasemmistoliitto, persut ja kokoomus sekä liike nyt vaativat sähkölle alle 20 snt/kWh hintakattoa. Tavallisia työläisperheitä pitäisi auttaa, kun sähkötukijärjestelmä on kepun toimesta suunnattu auttamaan näiden eturyhmää sähkösyöppöjä suurituloisia.

        Sähkön hintakaton voisi porrastaa siten että ensimmäinen 2000 kWh olisi esim. 11 snt/kWh ja ylimenevä 16 snt/kWh, ökykulutukselle 20 snt/kWh.

        Lintilä venkoilee

        Katsokaa vaan niin kepu, jonka hoitama ministeriö tätä sähkön hintakattoa nyt alkaa tutkia, tuo Lintilän johdolla ja päättämänä julki jonkin varakkaita taas suosivan sähkön hintakattomallin. SDP:n pitäisi ottaa koko toiminta Lintilältä pois, onhan koko hallituskausi ollut näitä Lapin matkailun, Business Finland ym. sekoiluja, jossa rahaa puhallettu hyväosaisten taskuihin kriisin varjolla. Sipilän hallituskaudella Lintilä jo hyväksyi vastuuministerinä Fortumin Uniperkaupat. Elinkeinoelämän ja omistajien mies tämä Mika.

        Ei lisättävää edelliseen. Amen.
        Näen yhdellä silmäyksellä (lauserakenne, välimerkit, oikeinkirjoitus, yms...), että kommentoija on korkeasti itseään sivistänyt. Olethan ehdolla seuraavissa kunnallisvaaleissa meidän kuntalaisten parhaaksi. Omalla poliittisista viitekehyksistä vapaalla -valitsijayhdistyksen listalla.

    • Anonyymi

      Suolijärven discokuningas näyttää ulkoisesti 70-vuotiaalta. Puheet uskottavia kuin Putinin Vovalla.

      • Anonyymi

        Vihervasemmistokepun teatteriesitys jälleen menossa. Lintilä horisee sähkönhinnasta/ hintakatosta jälleen omiaan. EU määräsi sekä energian voittoveron että sähkön hintakaton jäsenvaltioiden asetettavaksi jo lokakuussa. Asetuksessa EU:n jäsenvaltiot määrättiin asettamaan "solidaarisuusmaksut ylimääräisistä voitoista" ja "markkinatulojen katot”. Vihervasemmistokepu ei välitä pätkääkään omasta kansasta ja maasta. Uskomaton porukka tämä vihervasemmistokepu ajaessaan vaan korruptoituneena tuulivoimayhtiöiden asiaa ja voittoja ulkomaille luontotuhon ja kansalaisten kustannuksella.
        Puolangan kepulit on nöyriä ja korruptoituneita apostoleita aatteelle.

    • Anonyymi

      Puolangalla kepulit ovat iät ja ajat tuudittautuneet siihen, että suurin osa kuntalaisista ei ole kiinnostunut politiikasta. Vain sillä tavalla kepulit ovat pitäneet tähän saakka yksinkertaisen enemmistön.

      FT:n kolumnisti Janan Ganesh kirjoitti tästä asiasta noin kuukausi sitten kolumnissaan.

      "This column is a paean to political apathy. There are at least two things to be said for it. One has been sketched above. Key to the smooth running of democracy is the indifference of much of the population, much of the time."

      eli
      ”Demokratian avain on, että riittävän suuri osa väestöstä suhtautuu politiikkaan välinpitämättömästi, riittävän suuren osan ajasta”.

      Siksi valitsijayhdistysten listat seuraaviin vaaleihin!

      • Anonyymi

        Keskustelulla on nyt yli 20000, kaksikymmentätuhatta, lukukertaa.
        Tämä toteamus etenkin siltä varalta, että kepu jälleen poistattaa keskustelun korruptiotaan haittaavana.
        Demokratian ja yhteiskunnan onneksi aihe ja asiat kiinnostaa.

      • Anonyymi

        Pääasia että muistetaan kaikki äänestää keskustapuoluetta seuraavissa kuntavaaleissa.

    • Anonyymi

      Aloittajan kommentti 20 000 lukijan ja yli 500 kommentoinnin jälkeen.

      Kunnassa asukkaita 2370 (lähde: https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009276082.html), joten asian ja aloituksen täytyy olla merkityksellinen, koska toista saman mittakaavan huomion saanutta aloitusta ei löydy.

      Tiesin kesäkuussa, kun tein aloituksen, mitä olin tekemässä. Historiaa.
      Puolangan keput eivät yhteenlaskettuna ole eläissään saaneet aikaan samanlaista, kuin yksittäinen henkilö. Tässä asiassa. Näin yksittäinen henkilö voi tuoda esille epädemokratian / kepukorruption pienessä kunnassa. Meitä ei vaienneta, vaikka millaisia hullunleimoja kepulit heittelee. Me tunnemme omat kykymme ja olemme karaistuneet paljon kovemmissa paikoissa, kuin syrjäkylän keskinäisissä kepuloinneissa.

      Sanotaan, että lumipallo on lähtenyt vierimään ja se kasvaa vieriessään nuoskalla kelillä. Rohkaisen niitä hiljaisia ja syrjään vetäytyviä, jotka aivan tarpeettomasti pelkää paperista tehtyjä lällärikepukoita. Sinulla on mielipide. Ellei ole, et ole mitään. Tai voithan olla kepuleiden talutettava sokea ja kuuro. Kepujen hyväksikäytettävä ja --käytetty.

      Nostan poikkeuksellisesti tässä yhteydessä yhden valtuutetun esille. Teen sen mielellään. Hän on aikuinen nainen. Paljakasta. Keskustalainen (vielä tällä hetkellä). Valtuutettu. Annan arvoa sanotun naishenkilön rohkeudelle vastustaa kepukorruptiota tuulivoimaäänestyksessä. Valtuustossa. Näin me yksittäiset henkilöt muutamme asuinkuntaa paremmaksi paikaksi asua ja elää. Myös vapaa-ajan asukkaille ja osa-aika puolankalaisille.

    • Anonyymi

      Ei päivää, ettei uutisia kepuista.

      HS-gallup: Perussuomalaisten nousu jatkui – keskustan kannatus ennätys­alhainen
      Kokoomus jatkaa suosituimpana puolueena.

      • Anonyymi

        Gallupeilla ei ole vaikutusta Puolangan kunnallisvaaleissa koska lähes kaikki äänestävät kunnallisvaaleissa keskustaa puoluekannasta riippumatta. Paksu on pää jos ei tuota ymmärrä.

        Ei ole milloinkaan suurin osa äänestänyt korruptiokepuleita Puolangalla. Viime kunnallisvaaleissa alle 30% äänesti kuolevaa roistopuoluetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole milloinkaan suurin osa äänestänyt korruptiokepuleita Puolangalla. Viime kunnallisvaaleissa alle 30% äänesti kuolevaa roistopuoluetta.

        Äänestysprosentti jää pieneksi koska luottamus kunnan johtoon on järkkymätön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äänestysprosentti jää pieneksi koska luottamus kunnan johtoon on järkkymätön.

        Vain korruptiota kinuavilla kepuäpärillä luottamus roisto- ja huorapuolueeseen. Roisto-ominaisuus tulee geeneissä. Samoin korruption, sulle-mulle tarve. Kepulien siittäjät ja synnyttäjien omineet putininvovan roistoluonteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain korruptiota kinuavilla kepuäpärillä luottamus roisto- ja huorapuolueeseen. Roisto-ominaisuus tulee geeneissä. Samoin korruption, sulle-mulle tarve. Kepulien siittäjät ja synnyttäjien omineet putininvovan roistoluonteen.

        Onko sinulla joka paikassa yhtä ahdistunut olo ? Puolangalla muilla menee kohtalaisen mukavasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinulla joka paikassa yhtä ahdistunut olo ? Puolangalla muilla menee kohtalaisen mukavasti.

        Ei mene mukavasti monellakaan, vaikka kepulit kuinka yrittävät korruptiotaan puolustella. Ihmisillä on oikeasti hätä, ahdistus ja taloudellinen taantuma.
        Kepu on liian etääntynyt kansasta ja ajaa vain omia etuuksiaan. Tämän osoittaa kannatusluvut, demokraattisempien vaihtoehtojen kiinnostavuus elämän jatkumiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole milloinkaan suurin osa äänestänyt korruptiokepuleita Puolangalla. Viime kunnallisvaaleissa alle 30% äänesti kuolevaa roistopuoluetta.

        Ja sinähän et uskalla asettua ehdokkaaksi. On mukavampi räkyttää nurkan takaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinähän et uskalla asettua ehdokkaaksi. On mukavampi räkyttää nurkan takaa.

        Keskustelussa on usein verrattu ja samaistettu Puolangan kepun ja hallinnon toimintaa Itänaapurimme politiikkaan ja johtamistapaan.
        Aiemmin olen vähän itsekseni tätä miettinyt kriittisesti ja hämmentyneenä.
        Nyt olen vakuuttunut, että kirjoittaja on oikeassa ja ollut aikaansa edellä.
        Vertailu ja yhtenevyydet:
        Itänaapuri aloitti, käy hyökkäyssotaa, ja on käynyt sitä kohta vuoden.
        Nyt johtaja Vladi kommentoi, että heillä ei ole tarkoitus käydä sotaa ja he pyrkivät jatkuvasti rauhaan. Mielestäni valhetta ja korruptio propagantaa.
        Puolanka on reilun saman ajan, kun naapuri sota on kestänyt, laittanut kaikki tuulivoimakaavat vireille.
        Puolangan johtaja Hartsa kommentoi, että kaikkien tuulivoima-alueiden ei ole tarkoituskaan toteutua. Miksi sitten kepu laittaa kaikki kaavat vireille kansalaisten kiusaksi ja tolkuttoman asiaan ajankäyttöön pakottamiseksi.
        Mielestäni korruptiota ja valhe propagantaa.
        Nyt olen täysin vakuuttunut, että kepun äänestäminen tulevaisuudessa olisi sama asia, kun äänestää Vladia ja itänaapurin politiikkaa.
        Molemmat, sekä Vladi, että Hartsa, valtaavat elinympäristöä yhteiskuntakelpoisilta ihmisiltä oman etunsa tavoitteluun.

        Olet täysin pihalla. Tuulivoima on poliittisilla päätöksillä tehty sellaiseksi ettei siitä voi kunta kieltäytyä.
        On täysin eri asia onko mitään järkeä tehdä tuulivoimaa erämaihin.
        Kritiikki tulee suunnata niihin jotka ovat päätöksiä tehneet eikä niihin joilla ei ole ollut mitään tekemistä tehtyjen päätösten kanssa

        Eli kritiikki pitää kohdistaa täysin ja täysillä Puolangan kepuun. Puolangan kunnanhallituksen ja valtuuston kepuleilla se tuulivoimakorruptiokiima on.
        Esimerkki siitä, että kunta ja jopa kepu voi kieltäytyä tuulivoimasta. Ranua päätti, että ainakaan tällä valtuustokaudella ei Ranualla laiteta tuulivoimahankkeita vireille.

        Ranua onkin maan köyhin kunta. Ei maan köyhimmistä kunnasta kannata ottaa esimerkkiä .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ranua onkin maan köyhin kunta. Ei maan köyhimmistä kunnasta kannata ottaa esimerkkiä .

        Ranua tuloveroprosentti 19,75, Puolanka tuloveroprosentti 21,5.
        Toki tuulivoimarikkaissa kunnissa on vielä Puolankaakin kovemmat tuloveroprosentit.
        Miten ja millä Puolangan kepulaiset perustelee Ranuan maan köyhimmäksi kunnaksi.
        Toki oletan edelleen, että kepu ei perustele, vaan pettää, kuten aina.

        Ranua on pitkään ollut maan köyhin kunta. Tällä hetkellä se ei ole mutta tuon päätöksen jälkeen se kunniakas ykköstila palaa takaisin Ranualle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ranua on pitkään ollut maan köyhin kunta. Tällä hetkellä se ei ole mutta tuon päätöksen jälkeen se kunniakas ykköstila palaa takaisin Ranualle.

        Eli valehtelit törkeästi, kuten kepulaiset aina. Arvostus, että kuitenkin tunnustit.
        Ranua tulee pärjäämään ja rikastumaan, mutta tuulivoimakorruptoineilta kunnilta ulkomaiset tuulivoimayhtiöt vie ns. tuhkatkin pesästä. Toki tämäkään ei riitä vaan vievät myös pesän. Realistinen asioiden esiintuominen olisi tärkeä.
        Tuulivoimaa mainostetaan kuntien pelastajana.
        Perehtyminen tuo toki pettymyksen, mutta se on todellisuus.
        Pääsääntöisesti tuulivoimarikkaissa kunnissa on kovempi tuloverotus, kun vielä Puolangalla.
        Itsellenikin tämä oli vähä yllätys, mutta todellisuutta.
        Ranualla on tulevaisuutta, mutta Puolangan kunnan tulevaisuus on aktiivisten kuntalaisten ja tulevan valtuuston varassa. Valitettavasti asia ja todellisuus on näin.
        Tuulivoima ei ole ainoa asia, vaan paljon muutakin vahinkoa on kepu aiheuttanut.
        Kaikki asiat ei ole vielä tullut esille, mutta laitetaan pala kerrallaan kansan tietoon.
        Ei liikaa kerralla ja ihmisiä ovat viimeiset kepulaisetkin. Joulurauha myös heille ja etenkin perheilleen.

        Perustelen edelleen kepusta poiketen esille tuomiani asioita.
        Toin esille, että Ranua tulee pärjäämään tuulivoimasta kieltäytyneenä ja Puolanka häviämään kepun tuulivoimakorruptiokiiman seurauksena.
        Tosiaan tuulivoimaisissa kunnissa on pääsääntöisesti korkeampi tuloveroprosentti kuin vielä Puolangalla. Miksi asia on vielä toistaiseksi onneksemme näin, mihin tämä perustuu ja mitä tuulivoima tarkoittaisi kunnan eri toimialoille.
        Otetaan mahdollisimman yksinkertainen ja kansantajuinen esimerkki yritystoiminnasta, eli tyhjien pullojen ja tölkkien kerääminen. Äkkinäinen, kuten kepulaiset, ajattelevat, että pullonpalautuskoneen ulos sylkäisemä lappu on puhdasta tuloa.
        Kokenut pullonkerääjä toki tietää, että lapun eteen on pitänyt tehdä työtä ja esimerkiksi pitää polkupyörä ns. työkunnossa, eli ei olekaan puhdasta kuluvapaata tuloa.
        Tuulivoiman kiinteistöverotuloa mainostetaan kuntapäättäjille ja veronmaksajille utopistisena puhtaana kuluvapaana tulona.
        Mitä tämä käytännössä tarkoittaa ja miksi tuulivoimakunnat vain köyhtyy, vaikka heillä pitäisi olla jopa lähes parin miljoonan puhtaat kuluvapaat tulot.
        Vastaus on, että tuulivoimakiinteistöverotuloihin vasta kohdistuukin kuluja.
        Missä nämä kulut on ja miksi ne ei näy missään.
        Vastaus.
        Tuulivoimassa kunta houkutellaan mukaan, ehkä Suomen röyhkeimpään ja räikeimpään bisnekseen sen mahdollistajana. Korvaus on kiinteistöverotulo.
        Kun katsoo tilastoista kuntien kiinteistöverotuloja, niin tilastoissa ei näy niihin kohdistuvat menot.
        Otetaan kansanymmärrettävä esimerkki. Taajama-asukas maksaa kiinteistöveroa ja kadulle asennetaan uudet katuvalot. Asukkaan maksama kiinteistövero näkyy kunnan kiinteistöverotulona, mutta siihen kohdistuva katuvalokulu näkyykin teknisen puolen menona, ei kiinteistöverotulomenona.
        Tämän ovat ulkolaiset tuulivoimayhtiöt hoksanneet, että ei heidän tarvitse tuoda kuntapäättäjille ja kansalaisille mitään kuluja esille, riittää kun on tulohoukutin, niin kepu vähintään siihen lankeaa.
        Mitä nämä tuulivoimakulut ovat ja mitä ne esimerkiksi kuntatyöntekijöille aiheuttaa.
        Tuulivoima aiheuttaa kunnille vähintäänkin hallintokuluja, terveyspalvelukuluja, infrakuluja. Nämä kulut käsitellään pääsääntöisesti kunnissa aiempiin budjetteihin verraten ja niiden pitäisi mahtua aiempiin budjetteihin. No eihän ne mahdu millään aiempiin budjetointeihin. Miten ongelma liian usein ratkaistaan, kun tuulivoimapäätöksiä ei voida enää peruuttaa, eikä tyhmien päätöksien kuluja haluta tuoda esille.
        Yleensä kulut vaan mahdutetaan budjettiin ja jotain muuta jätetään pois. Eli esimerkiksi seuraavina vuosina ei tehdäkään katuvaloja kahdelle seuraavalle kadulle.
        Sote puoli on tuulivoiman suhteen ehkä hankalimmassa asemassa.
        Tuulivoima aiheuttaa huomattavia terveyshaittoja. Tuulivoiman myötä sotepuolen työ- ja kulumäärä kunnassa kasvaa yhtäkkiä rajusti budjettiin ja resursseihin nähden.
        Sotepuolella liian usein ratkaisu on henkilöstön venyminen, eli ns heidän selkärangastaan repiminen, budjettia lisäämättä. Eihän budjettia voi sotepuolellekaan tuulivoiman myötä lisätä, koska silloin tyhmät päätökset paljastuisi. Kun se revitään työntekijöiden selkärangasta, niin äänestämämme päättäjät voivat jatkaa monikertaisen palkkansa nauttimista ja hyvinvointiaan. Tämmöisiä ne päätökset ja niitä seuraavat asiat valitettavasti ovat, mitä äänestämämme päättäjät aiheuttavat. Onneksi kansa aktivoituu ja ajattelee haasteiden edessä ja vaaleja on tulossa.

    • Anonyymi

      Kalajoella on mittava määrä tuulivoimaloita. Niitä keput kävivät ihailemassa. Meidän kuntalaisten rahoilla matkailivat. Kalajoen keput markkinoivat aikoinaan suureen ääneen, että heillä kunnallisvero putoaa 0,00:aan. Selityksenä "tuulivoimatulot".
      Toisin on käynyt. Kalajoen kunnallisveroprosentti on 21,00. Konkreettinen osoitus, kuinka helppoa markkinamiehen on kusettaa kepuleita.

      • Anonyymi

        Jos vielä tuntee houkutusta kepun äänestämiseen ja maata on kynsien alusten ulkopuolella, niin kannattaa olla tuonne Kalajoelle maanomistajiin yhteydessä.
        Sähkönsiirtolinjoille pakkolunastetut pinta-alat on siellä monen talouden ja elinkeinon tuho korkean verotuksen lisäksi. Siellä on muuten tuulivoiman myötä lähes Suomen kallein sähkö. Kepuleilla täytyy olla hyvät ansiot, pääoma- ja elinkeinotulot, että talous antaa myöten olla aatteelle ja päätöksenteolle uskollinen. Riittääkö kepulaisten aatteelleen tuhlaama pääoma vielä tulevien jälkipolvien käyttöön, epäilen harvalla riittävän. Toki riippuu siitä kauanko kunnan kirstusta pystyy rahaa kotiuttamaan ja kauanko me veronmaksajat sen hyväksymme.
        Kaikkien, etenkin soteihmisten kannattaa myös tutustua Kalajoen tuulivoimapakolaisuuteen, eli muualle muuttamiseen terveen elämänsä edellytyksenä.
        Kalliita on yhteiskunnalle tuulivoima-apostolit ja heidän renkinsä kepu.

      • Anonyymi

        Eikö Vaalassa ole jo kepun aikanaan ilmoittaman mukaan nyt 0,00% kunnallisvero. Kommentoikaahan Vaalalaiset näkyykö konkreettisesti verokortissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö Vaalassa ole jo kepun aikanaan ilmoittaman mukaan nyt 0,00% kunnallisvero. Kommentoikaahan Vaalalaiset näkyykö konkreettisesti verokortissa.

        Vaala vielä 21% tuloveroprosentti, vaikka kepu ja kunnanjohtaja lupasi nollaveron.
        Tuulivoimaa on Suomessa toteutettu laajemmassa mittakaavassa jo kymmenisen vuotta. Jos tällä olisi saavutettavissa 0 tuloveroprosentti, niin toteutuman pitäisi jo näkyä. Vaan ei näy muuta kuin jatkuvasti nousevana kansalaisten verottamisena tuulivoimakunnissa.
        Moisten tuulivoima-apostoleiden huijaamien virkamiesten ja poliittisten päättäjien lausunnot 0 verosta pitäisi saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen.
        Kuntien pitäisi tehdä tuulivoimayhtiöiden kanssa sopimus, että heti ensimmäisen myllyn noustua pystyyn tulovero kansalaisilla on 0 ja tuulivoimayhtiö maksaa kansalaisten tulovero-osuuden vähintään sata vuotta eteenpäin.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mikko K ja Harri P tekevät yhdessä kepuille ja itselleen vaalityötä. Rikkomalla pakottavaa lainsäädäntöä.

      Tänään jätetty molemmille yllä mainituille sekä kunnan kirjaamoon selvitysvaatimus ja lakiohjeet. Seuraavana kantelu ylimmälle laillisuusvalvojalle.
      Tietopyyntövaatimuksen kohteena on erään toiminimen tilaajavastuuvelvoitteiden tarkistaminen viimeisen kahden vuoden ajalta. Koska kaikilta muilta urakoitsijoilta tai palveluntuottajilta vaaditaan puhtaat tilaajavastuupaperit kyseessä voi olla myös yhdenvertaisuuslain vastainen laiminlyönti.

      Alla tämänpäiväinen rottakoulun käyneelle eläkeläiselle -Mikolle (kepu) sekä Suolijärven vasikanjuottajalle -Harrille (kepu).

      ***
      VAADIN saada viipymättä tietää:

      -milloin saan vastauksen tässä asiassa
      -tiedonluovutuksen laatu
      -kuka viranhaltija/luottamushenkilö käsittelee tämän tietopyynnön
      sekä
      -millä perusteella pakottavaa lakia on rikottu, koska vastausta ei ole annettu 14 vuorokauden sisällä. Nyt on kulunut kuukausi (jätetty 27.11.2022)

      TIETOPYYNNÖN PAKOTTAVA VELVOITE (PERUSTUSLAKI, HYVÄN HALLINNON VELVOITE)

      Olen laittanut tietopynnön vireille 27.11.2022

      En ole saanut lainkaan 1) vastausta taikka 2) kieltäytymisperustetta ja kieltäytymiselle lainkohtaa

      En ole saanut myöskään vastausta, milloin asiani käsitellään ja milloin siihen vastataan.

      Myöskään en ole saanut selvitystä miltä osilta ja mitä kopioita ja/tai muistitikkuja kotikuntani aikoo laskuttaa ja millä perusteella sekä mistä kohtaan kotikuntani sivuilta laskutusperusteet ilmenee. Virkamiestyö (= virkavelvoiteen toteuttaminen) on lainkin mukaan ilmaista.

      Alla siteerattu pakottavan lainsäädännön soveltamista virkamieskäytäntöön.

      Tietopyynnön maksullisuus

      Lähtökohtaisesti viranomaisen on luovutettava tietopyyntöön liittyvät tiedot maksutta, koska kyse on lakisääteisestä viranomaistoiminnasta, ja viranomaisten asiakirjojen julkisuus on taattu perustuslailla. Julkisuuslaki (34 §) kuitenkin mahdollistaa sen, että viranomainen voi laskuttaa tietopyytäjää vastaamisen aiheuttamista ylimääräisistä kustannuksista kuten fyysistä tulosteista, tallennusvälineistä tai tehdystä työstä. Sähköisessä muodossa olevasta, helposti löydettävästä asiakirjasta ei saa periä maksua.

      Kustannuksia voi aiheutua paperitulosteista tai muistitikusta. Näistä viranomainen saa veloittaa kustannusvastaavuuden mukaisesti. Tietopyyntöihin vastaaminen on virkavelvollisuus, eikä sillä siis saa tehdä voittoa. Tulosteista syntyvät maksut viranomaisen on laitettava palveluhinnastoon, jonka on löydyttävä yleisestä tietoverkosta.

      Ylimääräiseksi työksi lasketaan tavanomaisen työn ylittävä työmäärä. Tavanomaisen työn lähtökohtana on, että viranomainen noudattaa hyvää tiedonhallintatapaa. Esimerkiksi sähköisten rekisterien on oltava moitteettomassa, lainmukaisessa kunnossa. Viranomainen ei siis saisi laskuttaa ylimääräistä sen vuoksi, että sen arkisto on sotkuinen.

      Tietopyynnön toteutus

      Tietopyyntö voi epäonnistua viranomaisesta johtuvista syistä jo pyynnön alkumetreillä (Koski & Kuutti 2016). Näitä syitä ovat muun muassa:

      *tietopyyntöä ei osata tulkita lainsäädännön kannalta pakottavaksi, julkisuuslain mukaiseksi tietopyynnöksi,
      *tietopyyntöä ei osata välittää eteenpäin viranhaltijalle, jolla on asiasta paras tietämys,
      * tietopyynnön asiankäsittelyyn osoitettu henkilö on estynyt vastaamaan pyyntöön eri syistä (työkiireet, poissaolot, loma yms.),
      *tietopyynnön asiankäsittelijä tulkitsee lainsäädäntöä virheellisesti, vastaa pyyntöön liian myöhään tai ei lainkaan.

      Kaikki nämä virheet johtavat toteutuessaan tilanteeseen, jossa tietopyyntöön ei saada vastausta. Tilanne ei kuitenkaan ole lainmukainen. Tietopyyntöihin vastaaminen kuuluu virkavelvollisuuden piiriin ja on viranomaiselle pakollista. Hyvän hallinnon periaatteiden viranomaiset on käsiteltävä hallintoasiat viivytyksettä. Yleisen tulkinnan mukaan vastausaikaa on 1–2 vuorokautta, vaikka tiedonluovutus voisikin julkisuuslain mukaisesti kestää 14 vuorokautta. Hallinnon asiakkaalla on oikeus tietää asiankäsittelijä, käsittelytapa, vastauksen odotusaika ja tiedonluovutuksen laatu.

      • Anonyymi

        Tällä aloituksella näyttää olevan kepuille käänteentekevä voima.

        Seuraavana esimerkki.
        Lähetin yllä olevan vaatimuksen sähköpostilla eläkeläismikolle ja suolijärven travoltalle eilen kello 7.42. Vastaus tuli turvapostina sähköpostiin kello 14.50. Eilen. Ennen tätä julkituontia Pätsi oli antanut yhden vastuksen, joka ei ollut vastaus eikä kirjallinen kieltäytymistodistus. Kertoi vain maksullisuudesta. Nyt eilisessä vastauksessa kaikki olikin muuttunut ilmaiseksi.

        Vastauksessa Pätsi toteaa, että elättikepumme -Marko on antanut Hoikanvaarantien toiminimen uurastaa, vaikka toiminimellä on satojentuhansien verovelat ja eläkemaksuvelat. Tilaajavastuulain mukaan se on laitonta. Kaikilta muilta yrityksiltä vaaditaan puhtaat paperit.

        Eli
        Aina kun hiukan kopasee niin kepuille kelpaa kuntalaisilta revitty palkka, mutta työt jäävät laittoman puolelle. Nyt kantelun sijaa onkin tehtävä rikosilmoitus kepujen elättimarkosta. Mutta muista, sinulla oltava osaaminen. Muuten nämä keputyperykset ja elättikepulit kusettaa sinua. Kepulit ei ole meidän palvelijoita (hallintolaki 2 luku), vaan vihamiehiä- ja naisia.

        Seuraavissa vaaleissa pormestarille tulee äänivyöry. Olet taitava vaalityöntekijä vaikka et sitä itse ymmärräkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuraavissa vaaleissa pormestarille tulee äänivyöry. Olet taitava vaalityöntekijä vaikka et sitä itse ymmärräkään.

        Rosvoa äänestää vain rosvoluonteiset. Tai rosvoamisesta muuten hyötyvät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rosvoa äänestää vain rosvoluonteiset. Tai rosvoamisesta muuten hyötyvät.

        Puolankalaiset joutuvat valitsemaan joko pormestarin tai sinut. Kummankohan he valitsevat ? Pormestarin tulevalle äänivyörylle on vahvat perustelut olemassa.
        Keskustapuolueen nimi voitaisiin muuttaa Puolankapuolueeksi jotta saataisiin turha politikointi syrjään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällä aloituksella näyttää olevan kepuille käänteentekevä voima.

        Seuraavana esimerkki.
        Lähetin yllä olevan vaatimuksen sähköpostilla eläkeläismikolle ja suolijärven travoltalle eilen kello 7.42. Vastaus tuli turvapostina sähköpostiin kello 14.50. Eilen. Ennen tätä julkituontia Pätsi oli antanut yhden vastuksen, joka ei ollut vastaus eikä kirjallinen kieltäytymistodistus. Kertoi vain maksullisuudesta. Nyt eilisessä vastauksessa kaikki olikin muuttunut ilmaiseksi.

        Vastauksessa Pätsi toteaa, että elättikepumme -Marko on antanut Hoikanvaarantien toiminimen uurastaa, vaikka toiminimellä on satojentuhansien verovelat ja eläkemaksuvelat. Tilaajavastuulain mukaan se on laitonta. Kaikilta muilta yrityksiltä vaaditaan puhtaat paperit.

        Eli
        Aina kun hiukan kopasee niin kepuille kelpaa kuntalaisilta revitty palkka, mutta työt jäävät laittoman puolelle. Nyt kantelun sijaa onkin tehtävä rikosilmoitus kepujen elättimarkosta. Mutta muista, sinulla oltava osaaminen. Muuten nämä keputyperykset ja elättikepulit kusettaa sinua. Kepulit ei ole meidän palvelijoita (hallintolaki 2 luku), vaan vihamiehiä- ja naisia.

        Toisin sanoen kuntaa johdetaan sieltä, missä on osaamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rosvoa äänestää vain rosvoluonteiset. Tai rosvoamisesta muuten hyötyvät.

        Suomea hallinnoi eri puolueiden ministeriviisikko. Puolangalla hämmentää kepulainen H vitonen. Jokainen voi miettiä mitä H vitonen pitää sillään. Esimerkiksi toki päättäjien ja virkahenkilöiden nimiä alkaa H:lla.
        En ole edellä esitettyyn asiaan täysin tarkkaan perehtynyt, mutta asia vaikuttaa Puolangan kunnan syyllistymiseltä rikokseen.
        Vuosikymmeniä, siis vuosikymmeniä, on ollut kuntatasolla jopa urakkatarjouksen jättämisen, saati sitten hyväksymisen edellytyksenä puhtaat veropaperit. Asia ei siis voi olla uusi, vaan päätös perustuu H5 hyväveliverkostoon ja kepun poliittiseen puoluekorruptioon.
        H5 on liian kallis puolankalaisille veronmaksajille. Kepusta poiketen perustelen.
        H5 tekee jatkuvasti kyseenalaisia esityksiä ja päätöksiä. Meidän veronmaksajien rahat menee täysin siihen, että he kovapalkkaisella virka-ajalla tekevät asioista vastineita kaikin keinoin oman paikkansa ja palkkansa turvaamiseksi. Puolangan kepu toki kääntää tämän veronmaksajien aiheuttamaksi kuluksi. Jos asiat olisi tehty ja päätetty oikein, niin ei olisi eri hallintoelimiin yltäviä valituksia, vaan nämä pystyttäisi perustelemaan kuntatasolla oikein tehdyksi ja laajempaa käsittelyä vaatimattomiksi.
        Esimerkiksi Paljakan suhteen voi olla H5 jäsenien nimiä laitettuna kyseenalaisiin sopimuksiin.
        Rikosilmoituksia kannattaa tehdä H5 toiminnasta asian edellyttäessä. Kunta ei voi suosia halpaakaan tarjousta ilman verovelattomuustodistusta tai tämmöisen hyväksyessään kunta syyllistyy veronkiertorikokseen ja moneen muuhun rikosnimikkeeseen.
        Pormestarin toimi vaatii aina äänivyöryn ja niin se on tulevissakin vaaleissa. Se on sitten nähtävä asia, kuka on uusi äänivyöryn saanut pormestari.
        Miettikää viimeiset kepulaiset asioita asioina niiden vaikutuksineen, vaihtoehtona sille, että ajattelette aatteenne kautta kaiken menevän yhteiskunnan ja oman elämän kannalta edes kohtuudella oikeasuuntaisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisin sanoen kuntaa johdetaan sieltä, missä on osaamista.

        Täsmälleen noin. Puolangan kunnassa on paras johtaja kautta aikain .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rosvoa äänestää vain rosvoluonteiset. Tai rosvoamisesta muuten hyötyvät.

        On kuitenkin Esko saanut rauhan sinun räkytyksiltä. Ei maksa enää veroja Puolangalle.

    • Anonyymi

      sehän huitelee kohta 21000 lukijassa tämä aloitus. Hittoon kepulit täältä kurkkimasta, ettekö jo tajua?

      • Anonyymi

        Toisaalta toivoin itse, että kepulit seuraavat tätäkin keskustelua. Se on toisaalta toki uhka ja mahdollisuus. Lisäksi toivoisin ja olen jo aiemminkin peräänkuuluttanut perusteluita lisänä kepulaisten yhden lauseen kommentteihin.
        Miksi mahdollisuus, että kepulaiset seuraavat:
        Olisi enempikin, kuin hyvä, että kepulit ymmärtäisivät ja saisivat kontaktipintaa meidän normaalien veronmaksajien elämään ja asioihin.
        Miksi uhka:
        Kepulaisten ymmärrettyä valtakautensa rajallisuuden, he valitettavasti koittavat imeä kunnasta kaiken mahdollisen vielä viime hetkillä hyväveliverkostonsa eduksi.
        Edellinen vaalikausi oli ehkä parempi, mutta nyt näitä ikäviä ja valitettavia merkkejä alkaa näkyä.

    • Anonyymi

      Voe, voe nuita "kepunhaukkujia". Tällaisista asioista on puolangan imbesillikepulien mielestä oltava hiljaa. Mutta me emme ole hiljaa. Sorry. Me rakennamme parempaa Puolankaa. Puolangan kepu on kuin yhtenäinen Venäjä puolue. Sairas, vainoharhainen, itseensä ihastunut ja odottaa lopullista romahdusta.
      ***
      Keskustan piiripäättäjien arviot Annika Saarikosta puheenjohtajana ovat pudonneet MTV Uutisten kyselyssä.

      Valtaosa omista katsoo onnistumisen edelleen olleen hyvää, mutta nyt joka neljäs vastaaja arvioi Saarikon onnistuneen puheenjohtajana vain tyydyttävästi. Erittäin hyvän arvosanan antaneiden osuus on pudonnut selvästi verrattuna vuoden takaiseen vastaavaan kyselyyn.

      Samankaltainen pudotus on myös arvioissa Saarikon onnistumisesta valtiovarainministerinä.

    • Anonyymi

      Vassareiden pönkkäpuolue keput ovat lappaneet velkaa meidän, lastemme ja lastenlapsiemme turmioksi. Puolangan kepuleille tiedoksi, että oikeaa tietoa on saatavilla aivan toisaalta, kuin paikallisesta kepujen propaganda-lehdestä. Puolanka-lehdestä. Puolangan kepuille ei kelpaa oikea tieteellinen tieto. Se on heidän mukaansa "kepujen haukkumista".
      Tässä on yksi olennaisin syy, miksi kepulit sukeltaa historian syvimpään rotkoon 2.4.2023. Vaaleissa. Kyllä kansa muistaa tuholaiset ja katteettomat lässyttäjät. Vaaliuurnilla. Kepuja ja vassareita on vaarallista äänestää. He tuhoavat lapsesi tulevaisuuden. Tämä he ovat kiistatta jo todistaneet. Teoillaan.

      ----------------------
      Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun rahoituksen professori Vesa Puttonen muistuttaa, miten velasta on tällä hallituskaudella aiemmin puhuttu.

      – Eräät päättäjät taannoin kertoivat, että tämän hallituksen aikana otettu velka on nolla- tai jopa miinuskorkoista. Ja että vain vasemmistoliitto ymmärtää, mitä velka on, Puttonen toteaa Twitterissä.

      Hän jatkaa, että ”nyt se alkaa valkenemaan itse kullekin”.

      Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo antoi viime vuoden syyskuussa ymmärtää, että vain vasemmistoliitossa tajutaan hänen mukaansa, mitä velka kokonaisuudessaan on.

      – Olisi tärkeää, että muutkin kuin vasemmistoliiton kannattajat ymmärtäisivät kokonaisuuden – velkaan keskittymällä Suomessa on tehty pahaa jälkeä (ja paljon lisää velkaa!), kun ihmisiä on syrjäytetty rakennetyöttömyystilastoon ja tulevaisuuteen jätetty investoimatta, Saramo kirjoitti Twitterissä.

      Tämän vuoden toukokuussa Saramo huomautti, että nykyhallituksen aikana otettu velka on jatkossakin nolla- tai jopa miinuskorkoista, koska Suomen valtion velan korko on kiinteää.

      Vesa Puttonen viittaa EK:n johtaja, ekonomisti Sami Pakarisen jakamaan alla näkyvään kuvaan valtiovelan korkojen kehityksestä.

      Esimerkkilaskelmassa korkomenot olisivat 3,5 prosentin keskikorolla vuonna 2030 jo peräti seitsemän miljardia euroa. Pakarinen on aiemmin laskenut, että hänen mukaansa maltillisella koko lainakannan 2,4 prosentin keskikorolla korkomenot olisivat vuonna 2026 neljä miljardia euroa vuodessa. Valtiovarainministeriön tämän syksyn ennuste on tätä kesympi, mutta menot nousevat silti koviksi. Ministeriön mukaan valtion korkomenot kiipeävät vuonna 2026 2,3 miljardiin euroon vuodessa.

      – Seinä nousee pystyyn. Ei ihme, että suomalaiset ovat hyvin huolissaan valtion velkaantumisesta. Syystäkin, Pakarinen kommentoi.

      Ilta-Sanomien Taloustutkimuksella teettämän eilen julkaistun kyselyn mukaan peräti 81 prosenttia suomalaisista haluaa, että seuraava hallitus puuttuu valtion kovaan velkaantumiseen.

      Samanlaista viestiä tuli myös esimerkiksi joulukuun puolivälissä julkaistusta Kantar Publicin yhdeksän maan selvityksestä. Helsingin Sanomien mukaan suomalaiset ovat kyselyn perusteella muihin verrattuna innokkaita leikkaamaan.

      Peräti 57 prosenttia vastaajista katsoi kyselyssä, että valtiontalous hyötyisi eniten leikkauksista. 19 prosenttia vastaajista taas pitäisi menot ennallaan. Vain seitsemän prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että menojen lisäämisestä olisi eniten hyötyä.

    • Anonyymi

      Uutinen se on tämäkin.
      Röhlää on kuvattu suursäkkiä muistuttava kaapu yllään (kun pienemmät koot ei mahdu), mutta suosion kanssa tällä ei ole mitään tekemistä.

      KESKUSTA on saanut marras–joulukuussa kaikista puolueista eniten medianäkyvyyttä eduskuntavaaleihin liittyen, käy ilmi mediaseuranta- ja -analyysitoimisto Retrieverin keräämästä datasta.

      Lisäksi puoluejohtajista eniten näkyvyyttä sai keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko.

      KESKUSTAN ylivoimainen näkyvyys ei ole tarkoittanut suosion kasvua. Puolueen kannatus on mielipidemittausten mukaan ollut laskussa. HS:n joulun alla julkaistussa mittauksessa se oli ennätyksellisen pieni, alle 10 prosenttia.

    • Anonyymi

      PUOLANGAN KEPUT huutokauppaa meidän kotikuntamme kauniisti puhuville tuulivoimahuijareille. Eli kepuhuijareiden hengenheimolaisille. Samoin keput tehneet tosi huonon sopimuksen terveyspalveluyrityksen kanssa (=kiinteähintainen). Terveypalveluyritys on ammattilainen sopimusosaamisessa. Puolangan maajussi-keput maan huonoimmat.

      Asia selviää valtuuston 21.12.2022 talousarvio (2023) liitteestä.

      1)
      Suunnitelmavuosista ennakoidaan maltillisesti ylijäämäisiä, mutta koko julkisen talouden eli valtion,
      kuntien ja sosiaalirahastojen mittaluokaltaan miljardiluokan alijäämä johtanee väistämättä
      muutaman vuoden kuluessa kuntien valtionrahoituksen vähenemiseen. Tällöin tulorahoitusta on
      saatava muualta, ellei menoja ja palveluita haluta leikata. Puolangalla mittaluokaltaan merkittävin
      tulorahoituksen kasvupotentiaali liittyy mahdollisen tuulivoimatuotannon kiinteistöverotuottoon.
      Suunnitelmavuosissa ei ole huomioitu riskiä valtiontalouden tasapainottamisesta johtuvan
      valtionrahoituksen pienenemiselle, mutta ei myöskään mahdollista tuulivoimatuotannon
      kiinteistöverotuottoa. Tilanteen epävarmuudesta johtuen taseen kertynyttä ylijäämää on edelleen
      perustelua pyrkiä kasvattamaan suunnitelmakaudella kunnan taloudellisen puskurin
      vahvistamiseksi.

      2)
      Sosiaali- ja terveyspalveluiden siirtyminen talousarviovuoden alkaessa hyvinvointialueiden
      järjestettäväksi ja valtion rahoitettavaksi leikkaa myös Puolangan kunnan kunnallisverotuotosta
      suurimman osan, kun kaikkien kuntien kunnallisveroprosentteja alennetaan 12,64 prosenttiyksiköllä.
      Vastaavasti sosiaali- ja terveydenhuollon sekä palo- ja pelastustoimen kustannukset siirtyvät
      hyvinvointialueen vastuulle. Muutos voi vähentää Puolangan kunnan taloudellista liikkumavaraa,
      koska kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut oli kokonaisulkoistettu kiinteähintaisella sopimuksella,
      joten kustannusten ennakoimattomuus, joiden poistumisella monet kunnat ovat puoltaneet
      uudistusta, ei koskenut Puolangan kuntaa. Hyvinvointialueuudistuksen taloudellisten
      kokonaisvaikutusten arviointi Puolangan kunnalle on edelleen vaikeaa.

      • Anonyymi

        Tosi se on. Puolangan keput luulee saavansa tuulivoimasta rahaa kunnan kassaan. Lopputulos tulee olemaan päinvastainen. Viimeistää seuraavissa vaaleissa äänestetään keput laulukuoroon tuhoamasta kuntaa.

      • Anonyymi

        Voi kepulit. Ei vielä viiteen vuoteen pitäisi talousarvioissa puhua tuulivoiman kiinteistöverotuloista mitään. Sähkönsiirtomahdollisuuksia tuulivoiman toteuttamiseen Puolalangalla ei tule olemaan ainakaan viiteen vuoteen. Oikeusprosessien jälkeen ensimmäiset tuulivoimarakennusluvat ei toteudu vielä viiteen vuoteen. On ne tuulivoima-apostolit saanut nuo kepulit kyllä ostettua kansaa huijaamaan.
        Tuo on vielä kunnalle mahdollisesti eteenpäin päästävä tappio, kun terveyspalveluiden kanssa on tehty huono könttäsopimus.
        Tuulivoiman suhteen vähänkään siitä saaduilla toimeentuloilla siihen kohdistuvia kuluja maksamaan pystyvät kunnat ovat tehneet kulujen kattamiseen velvoittavat kaavoitussopimukset tuulivoimahuijareiden kanssa. Puolangan kepu on tehnyt myös tuulivoima-apostoleiden kanssa aina könttäkaupat. Nyt pitää saada jarrutettua siten, että yhtään kaavaa tai rakennuslupaa ei tule hyväksyttäväksi tällä valtuustokaudella, muuten elämä loppuu Puolangalla köyhyyteen ja elämisen mahdottomuuteen.
        Hallintojohtaja siirtyy Pudasjärvelle. Siellä on erilainen valtuuston puheenjohtaja Puolankaan verrattuna.

        Pudasjärven valtuuston puheenjohtaja on monikulttuurisuuden suosija ja se näkyy katukuvassa.
        Puolangan vastaava parempi kaikilla mittareilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi kepulit. Ei vielä viiteen vuoteen pitäisi talousarvioissa puhua tuulivoiman kiinteistöverotuloista mitään. Sähkönsiirtomahdollisuuksia tuulivoiman toteuttamiseen Puolalangalla ei tule olemaan ainakaan viiteen vuoteen. Oikeusprosessien jälkeen ensimmäiset tuulivoimarakennusluvat ei toteudu vielä viiteen vuoteen. On ne tuulivoima-apostolit saanut nuo kepulit kyllä ostettua kansaa huijaamaan.
        Tuo on vielä kunnalle mahdollisesti eteenpäin päästävä tappio, kun terveyspalveluiden kanssa on tehty huono könttäsopimus.
        Tuulivoiman suhteen vähänkään siitä saaduilla toimeentuloilla siihen kohdistuvia kuluja maksamaan pystyvät kunnat ovat tehneet kulujen kattamiseen velvoittavat kaavoitussopimukset tuulivoimahuijareiden kanssa. Puolangan kepu on tehnyt myös tuulivoima-apostoleiden kanssa aina könttäkaupat. Nyt pitää saada jarrutettua siten, että yhtään kaavaa tai rakennuslupaa ei tule hyväksyttäväksi tällä valtuustokaudella, muuten elämä loppuu Puolangalla köyhyyteen ja elämisen mahdottomuuteen.
        Hallintojohtaja siirtyy Pudasjärvelle. Siellä on erilainen valtuuston puheenjohtaja Puolankaan verrattuna.

        Perustelen edelleen kepun hyväveli omaneduntavoittelu korruptiopolitiikasta poiketen.
        Vakava asia on toki hutiloitu sotesopimus, mutta esimerkkiä siitä, minkälaisten yhtiöiden kanssa Puolangan kepu huseeraa tuulivoiman suhteen.
        wpd Hietavaaran Tuulipuisto Oy on perustettu vuonna 2019. Se on osakeyhtiö, jonka kotipaikka on Helsinki. Yhtiön tulos oli tappiollinen vuonna 2021 293 tuhatta euroa. Yhtiö on saksalaisen emoyhtiön tytäryhtiö.
        En keksi tälle tappiolle muuta selitystä tai kohdetta, kun rahat ovat menneet kepupäättäjien omakotitaloihin. Ei veronmaksajien rahat voi riittää mitenkään, kun kepu tekee kyseenalaisia sopimuksia tällaisten roistoyhtiöiden kanssa.

    • Anonyymi

      Naurettavaa ja häpeällistä.
      Lypsyjakkaralta pormestariksi kepulien nostama uuno haikailee ensivuoden budjetin tuulivoimakiinteistöverojen varaan. Uskomatonta hölynpölyä.
      Samoin on tilanne kepujen valtuutetuissa. Valtuuston puheenjohtajalla 0 päivää kokemusta liiketaloudesta. Ikänsä ollut valtion elättinä. Sitä myös nykyään. Tuottamattomana eläkeläisenä ja kulueränä. Näitä kahta uunoa kepulit pitää "järkimiehinä". Sallikaa minun nauraa. Uunoja he ovat. Ei sen enenpää. Katsotaan vuoden päästä, paljoko tuli tuulivoimakiinteistöveroja. Oliko kepuleilla uskonto 10 ja matematiikka 4.

      • Anonyymi

        Sinun kannattaisi kirjoittaa omakustantainen teos itsestäsi jossa voisit todistella omaa erinomaisuuttasi toisiin verrattuna. Vai lienetkö jo sellaisen tehnytkin ???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun kannattaisi kirjoittaa omakustantainen teos itsestäsi jossa voisit todistella omaa erinomaisuuttasi toisiin verrattuna. Vai lienetkö jo sellaisen tehnytkin ???

        Väärä johtopäätös. Lypsyjakkarakepulien ja rottakoulun käyneen valtion veroelättikepulin mitättömän tietotaidon rinnalla pelkästään keskinkertainen näyttäytyy erinomaiselta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärä johtopäätös. Lypsyjakkarakepulien ja rottakoulun käyneen valtion veroelättikepulin mitättömän tietotaidon rinnalla pelkästään keskinkertainen näyttäytyy erinomaiselta.

        Mistä sen kirjan saisi Puolangalle ?

    • Anonyymi

      Politiikan toimittaja "setä arkadia" se osaa. Kokemusta kun on kertynyt vuosikymmeniä politiikan kiemuroista. Nyt setä arkadia näkee uudenvuoden tinoista seuraavaa:

      Aivan oikein: nykyhallituksen jäljiltä puolitajuissaan makaava kepu ja Annika Saarikko eivät ole hallituskuvioissa mukana, vaikka huumorintajuisimmat pitävät sitäkin vielä mahdollisena. Porvaripohja syntyy ilman kepuakin, vaikka kokoomus saattaa kosinnan tehdäkin.

      Mahdollisesti vihervasemmistohallituksesta keskustan luulisi jotakin oppineen, mikä ei tietenkään ole varmaa.

      KESKUSTASSA sen sijaan sattuu ja tapahtuu kuin kolaripaikalla.

      Keskustan kolari oli puolueen nyt kovasti kaduttu päätös lähteä Antti Rinteen (sd) vihervasemmistolaiseen hallitukseen keväällä 2019, ja kolarin jälkiä siivotaan ensi kesään saakka ja pitempäänkin. Kolarin uhrilta on taju pois, ja vammat vakavia.

      Eduskuntaan selviää parikymmentä kansanedustajaa nykyisen 31 sijaan.

      Puolue kokoontuu ylimääräiseen puoluekokoukseen kesän päätteeksi ja nimeää itselleen presidenttiehdokkaan ja vaihtaa puheenjohtaja Annika Saarikon vereviin voimiin.

      Presidenttiehdokkaaksi valitaan joko Olli Rehn tai Antti Kaikkonen, joka voi olla myös keskustan uusi puheenjohtaja.

      • Anonyymi

        Kainuusta ei ensimmäistäkään edustajaa huhtikuun jälkeen. Seuratkaahan mihin keput sijoittaa Kuhmolaisnössön, kun tipahtaa eduskunnasta.

    • Anonyymi

      HS / Junkkari analysoi kepun kurjaa tulevaisuutta.
      Puheenjohtaja Annika Saarikolla ei ole enää otetta puolueen eduskuntaryhmästä, sillä keskustan kansanedustajat panikoivat tulevaisuutensa puolesta. Näillä kannatusluvuilla keskustan 31 edustajasta kolmannes menettäisi paikkansa. Keskusta kamppailee olemassaolostaan, mikä tekee sen toiminnasta muiden silmissä epärationaalista ja tempoilevaa.

    • Anonyymi

      Vahva epäily, että pormestarille tulossa tuomio syrjinnästä. Vastaavissa tapauksissa saman kantajan toimesta tuomittu jo ainakin kaksi syrjinnästä. Oliko palo-opiston naisrehtori yksi. Lukekaa Savon sanomista. On oikein värikuvassa tuomittu.
      Tuomio kepulaiselle veroelätille syrjinnästä ennen seuraavia kunnallisvaaleja?

      • Anonyymi

        Vahva epäily että seuraavissa kunnallisvaaleissa pormestarille tulee valtava äänivyöry.
        Siitä kirjastasi tulisi kyllä vuoden kirja ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vahva epäily että seuraavissa kunnallisvaaleissa pormestarille tulee valtava äänivyöry.
        Siitä kirjastasi tulisi kyllä vuoden kirja ?

        Kepukorruption ylläpitäminen Puolangalla on vaan liian kallista.
        Hallintojohtajan palkka taisi olla pieni kuluerä hallintojohtajan valinnan aiheuttamissa kokonaiskustannuksissa oikeuskuluineen ja niiden vaatimine työmäärineen.
        Hallintojohtaja lähti silti Pudasjärvelle. Epäilen, että Puolangan kepukorruption puolesta puhuminen muodostui henkisesti raskaaksi ja sen myötä työ Pudasjärvellä houkuttavammaksi. Hallintojohtajan valinnan kokonaiskulut olisi syytä veronmaksajien tietää. Toki nämähän tulee veronmaksajien tietoon siinä, että Puolangalla on Suomen korkeimpia tai oliko jopa korkeimmat hallintokulut.
        Lisää kepukorruptio asiaa on ympäristöterveydenhuoltoon liittyen.
        Seuraava kopio kunnanhallituksen päätöksestä. Suolijärvi on lähempänä Pudasjärveä, kuin Sotkamoa. Kopio alkaa.
        Vuoden 2022 jälkimmäisellä puoliskolla eläinlääkäripalveluiden saatavuus Puolangalla on heikentynyt.
        Puolanka on tiedustellut Puolangan ympäristöterveydenhuollon järjestämismahdollisuutta Kainuun soten järjestämisvastuun päättyessä 31.12.2022 Sotkamon kunnan järjestämän mallin vaihtoehtona myös Pudasjärven kaupungilta (Oulunkaaren ympäristöpalveluilta). Pudasjärvi on asian selvittämisen jälkeen ilmoittanut, että järjestäminen ei onnistu 1.1.2023 alkaen. Kopio loppu.
        Kepun kannatus valtakunnan tasolla nousi vuodenvaihteessa yli 10 prosenttiin. Tämä on selkeä osoitus siitä, että kun on istunto- ja päätöksentekotauko, niin kepun kannatus jopa nousi, kun ei tehty kepukorruptiota tukevia päätöksiä.
        Kepukorruptio on Puolangalle kuntapoliittisesti todella kallis. Toki kepulit osaa ja on todella ammattiosaajia tämän naamioimisessa ja kunnan tuloksen positiiviseksi osoittamisessa piilottamalla kepukorruptiokulut normaalin veronmaksajan havaitsemattomaksi ja ymmärtämättömäksi.
        Esimerkiksi Puolanka lehti kärsii tiedottamansa mukaan köyhyyttä. No varmastihan se kärsii sitä ja tulee vaan vaikeutumaan kepukorruption yksipuolisena äänenkannattajana.
        Ihmisiltä loppuu vaan täällä maaseudulla varat kepukorruption ylläpitämiseen, eikä kaupungeistakaan nykyisin löydy tukea.

        Tarkkaakin tarkempi analyysi. Tämä menee suoraan kepulien vehkeilyn ytimeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkkaakin tarkempi analyysi. Tämä menee suoraan kepulien vehkeilyn ytimeen.

        Kyllä tuon analyysin tekijän itsestään tekemä kirja tulee saada Puolangalle kaikkien luettavaksi. Täytyy olla varsinainen "hyvä mies" Jumalasta seuraava.

    • Anonyymi

      Riemunkiljahduksia Putin.... eiku kepujen joukosta.

      Paavo Väyrynen on nimetty keskustan eduskuntavaaliehdokkaaksi.

      • Anonyymi

        Eiköhän se Paavon juna mennyt viimeisen Allegro vuoron mukana.
        Toki arvostus Paavolle, että vielä lähti punnituttamaan seniilikepuoligarkkien kannatuksen.
        Laittakaapa merkille, että jo kohta hyvissä ajoin ennen vaaleja Paavo tuo esille, että media hyljeksii häntä, eikä anna hänelle mahdollisuuksia omasta mielestään kansan puolesta toimimiseen. Juuri ennen vaaleja tai viimeistään heti vaalien jälkeen Paavo tuo saman esiin edustamastaan puolueesta.
        Paavon ehdokkuus jakaa entisestään kepua ja he eivät saa kasaan mitään Suomea tai aatettaan kehittävää teemaa tai vaaliohjelmaa. 8,6% äänisaalis tulee olemaan kepulle kova saavutus. Luultavasti kepun kannatus jää vähempi venäjämielisen vasemmistoliiton alapuolelle.
        Seuraava iltalehdestä.
        Keskustan Peräpohjolan piirin päätös nimetä konkaripoliitikko Paavo Väyrynen, 76, eduskuntavaaliehdokkaaksi ei nauti jakamatonta kannatusta keskustan joukoissa.
        Satakunnan keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Joonas Immonen kertoo Satakunnan Kansassa (SK) olevansa täysin ymmällään Väyrysen ehdokkuudesta.
        – Olen täysin pöyristynyt asiasta. Väyrynen ei edes peittele länsivastaisuuttaan ja Venäjä-mielisyyttään.

        Keskustapuolue kerää "paavo-uskollisten" äänet puolueelle . Tuskinpa ne riittävät kansanedustajan paikkaan

    • Anonyymi

      Ihmettelen maakunnan päälehden toimia. Maakuntavaltuutetuista otetaan aina kuva lintuperspektiivistä. Silti aina kuvakohteeksi valikoituu Suolijärven maanviljelijä (kepu). Kuvassa paljastuu, ei alkava, vaan pitkälle edennyt kaljuuntuminen. Onko maakunnan päälehti kepuvihamielinen?

      • Anonyymi

        En löydä nykykepusta edellytyksiä äänen antamiselle valtakunnallisella- tai pienemmälläkään tasolla. Tästä huolimatta ajattelen asiaa seuraavasti. Ei ulkonäöllä merkitystä, kun päätökset olisi kansan huomioivia ja sitä kautta yhteiskuntaa kehittäviä.
        Otetaan huomioon ja arvostetaan, että UKK johti komppaniaa aika lyhyellä letillä pitkään.
        Kaikesta kepu kielteisyydestäni huolimatta olen sitä mieltä, että ryhmänjohtaja pormestari on kekkoshiustyylin osuudella tehnyt kansaa huomioivia päätöksiä ja kasvupeitteisen alan osalta päätökset on mennyt hyväveliverkoston ja kepulikorruption eduksi. Onko sitten Kekkostyyliä vääjäämättömästi kohti meneminen uhka vai mahdollisuus, niin lähitulevaisuus näyttää.
        Valtakunnanpoliittisesti kepu rypee, ei löydä linjaa, eikä kansalaisille vaaliteemaa.
        Paikallispolitiikka tulee jälkijunassa ja sen suhteen eletään nöyryyttävintä Sipilän hallituksen luomaa hyväveliverkoston edun ajamisen linjaa kepun osalta.

        Harva se itsestään kirjan kirjoittaa jossa itse kehuu itseään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harva se itsestään kirjan kirjoittaa jossa itse kehuu itseään.

        Kepuloinnin tunnusmerkkejä ja käytännön toteutumaa löydettynä.
        Puolangan kepulit on laittanut 26.10.2021 vireille Harmajapään tuulivoimapuistokaavan Suolijärvelle. Tämän jälkeen asia ei ole edennyt. Toki muita tuulivoimapuistohankkeita Puolangan kunta edistää kilpajuoksulla eteenpäin. Moni on ihmetellyt, miksi näin, että Suolijärven hanke ei etene alkua pidemmälle ja muita hankkeita kunta kilpajuoksulla edistää.
        Vastaus löytyy suunnitteilla olevan Kainuun tuulivoimamaakuntakaavan mielipiteistä.
        Suolijärven tuulivoimahankkeesta on jätetty tuulivoimamaakuntakaavaan 67 ihmisen allekirjoituksella jyrkkä vastustus.
        Harmajapään hanke ei ole edennyt aloitusta pidemmälle, koska 67 äänen menettäminen pudottaisi pormestarin rivivaltuutetuksi ja tulot hänellä loppuisi.
        Asia löytyy Kainuun maakuntahallituksen esityslistan liitteestä.

        Harmajapään hanke ei etene koska siellä ei pysty käymään muulloin kuin talviyönä , jolloin on tarpeeksi pimeää . Koko Harmajapää on omistajan toimesta hakattu niin hävyttömästi ettei kenenkään pää kestä katsoa sitä maisemaa .
        Tuulimyllytkään eivät voisi sitä enempää rumentaa .

    • Anonyymi

      Täällä on kirjoitettu hyviä huumor juttuja Mukava lueskella, saa nauraa

    • Anonyymi

      Aloittaja on tiennyt kepujen pirstaloitumisen ja hajoamisen tuulivoimakiimaan.

      Päivän KS antaa siitä todistettavan esimerkin. Ainakin S. Kemppainen ollut näkyvä paikallinen kepulainen. Ehken myös Korteniemi äänestänyt ennen kepua. Uudelle kansalaisaktivistilistalle on ehdokkaita ja äänestäjiä seuraavissa kuntavaaleissa.

      Nyt ex-keput kertovat lehdessä, että :
      " Kun kunnanvaltuutettuja valittiin, ei tilanne ollut tiedossa eikä kuntapäättäjiä äänestettäessä voitu tietää heidän tuulivoimakannoistaan. Nyt kyläläiset eivät koe saaneensa oman Puolangan kunnan päättäjiltä vastakaikua huoleensa".

      https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/tuulivoimasuunnitelmat-jarkyttavat-tormanmaen-kylalla-kylayhdistys-aikoo-valittaa-loppuun-asti-mutta-vastakaikua-se-ei-ole-viela-saanut-270721325/

      • Anonyymi

        Kaisa Avonius muutti Törmänmäkeen vuonna 2019.

        – Halusin muuttaa luonnon rauhaan. Tämä Kainuun vaaramaisema on tosi kaunista.

        Törmänmäki sijaitsee nimensä mukaisesti korkean mäen päällä. Sieltä on näkymät laajalle alueelle. Kaisa Avoniusta harmittaa hänelle tärkeiden luonnonympäristöjen pirstoutuminen.

        Vuosi–pari muuton jälkeen alkoi tuulivoimasuunnitelmia ilmaantua yksi toisensa jälkeen.

        – Se oli järkytys, Avonius sanoo.

        Nyt sekä asuinkylän että Avoniukselle läheisen Paljakan alueen luonnonrauha on uhattuna. Huolissaan kyläläiset ovat myös Paljakan luontomatkailumahdollisuuksista. Alueelta tullaan hakemaan nimenomaan hiljaisuutta ja koskematonta luontoa.

      • Anonyymi

        Kalajoelta kotoisin oleva Arto Hilliaho muutti Törmänmäelle vuonna 2015. Kalajoella asutus on ryppäissä tai lähellä meren rantaa ja tuulivoimakin helpompi sijoittaa asutuksen ulkopuolelle, mutta Kainuussa talot ovat usein hajallaan pitkin vaaroja ja järvenrantoja.

        – Minulla Hietavaaran alueen raja tulee noin kilometrin päähän, sanoo Arto Hilliaho.

        Kylän alueella on noin 200 vakituista asukasta ja nelisensataa vapaa-ajan asuntoa.

    • Anonyymi

      Muistutus samanhenkisille kanssaihmisille.

      Arvoisat kanssa-aktivistit sekä kotikuntamme asioiden ajamiseen osallistujat. Eli aktiivisimmat kuntalaiset.

      On ennakoitavissa, että kepulien heikko itsetunto ei kestä totuuden esittämistä kaiken kansan luettavaksi ja sen vuoksi kepulit yrittää oikeudetta kepuloida jälleen poistoja juuri tähän aloitukseen.

      Otan puolestani tehtäväksi lisätä aina poiston kohdatessa 1) aloituksen, 2) kepuhilkan koijaamisesta olevan kohdan (alussa) sekä 3) Suolijärven Travoltan eli kepujen mestarin yhteistyökyvyttömyydestä ja erään valtuutetun alituisesta solvaamisesta kertovan yllä olevan kirjoituksen. Olen nämä kolme kopioinut itselleni.

      Te aktiiviset ja osallistuvat kuntalaiset kopioikaa itselle kiinnostavia tekstejä täältä, jotka voitte lisätä uudelleen sen jälkeen kun kepulit yrittää lakaista totuutta maton alle. Pyrkimällä uudelleen ja uudelleen poistattamaan tämän aloituksen.

      • Anonyymi

        Tuo teksti että "äänestäkää kaikki pormestaria seuraavissa kunnallisvaaleissa" kannattaa kyllä kaikkien pitää mielessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo teksti että "äänestäkää kaikki pormestaria seuraavissa kunnallisvaaleissa" kannattaa kyllä kaikkien pitää mielessä.

        En äänestä nykyistä pormestari. Ajaa vain omaa, kepuleiden ja Suolijärvisten etua.
        Todelliset johtajat, kuten UKK ja Sauli, ovat jalkautuneet edustamalleen alueelle, kierrelleet ja kuunnelleet ihmisiä mahdollisimman laajasti ja kattavasti.
        Nykyinen pormestari ajaa kuntatasolla vain kunnantalon ja Suolijärven väliä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo teksti että "äänestäkää kaikki pormestaria seuraavissa kunnallisvaaleissa" kannattaa kyllä kaikkien pitää mielessä.

        Nykyistä maanviljelijäkepulia äänestää samanmieliset roistot. Nykyinen lehmätilallinen varasti vähävaraisilta kuntalaisilta 120 000 euroa. Rosvot tietty äänestää rosvoja.

    • Anonyymi

      Puolanka on hyvin johdettu kunta.
      Onko tuo valittaja tehnyt itsestään kirjan jossa yrittää todistella omaa ylivertaisuuttaan joka on täyttä harhaa.

      • Anonyymi

        Ei ole hyvin johdettu kunta, koska maankuulun korkeilla hallintokuluilla on aikaan saatu aikaan maankuulun suuret sairaspoissaolot.

      • Anonyymi

        Kepulit kusettaa itse itseään. Hyvin johdettu? Kepujen ymmärryksen mukaan. Itse suolijärven travolta kehui "säästäneen" kun ryösti vähävaraisilta kuntalaisilta 120 000 euroa. Laiminlöi työnsä, josta samat vähävaraiset kuntalaiset maksaa n. 7000 eur+ palkan sivukulut+ tulevat eläkekulut. Röyhkeä ryöstökepuli tämä travolta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepulit kusettaa itse itseään. Hyvin johdettu? Kepujen ymmärryksen mukaan. Itse suolijärven travolta kehui "säästäneen" kun ryösti vähävaraisilta kuntalaisilta 120 000 euroa. Laiminlöi työnsä, josta samat vähävaraiset kuntalaiset maksaa n. 7000 eur palkan sivukulut tulevat eläkekulut. Röyhkeä ryöstökepuli tämä travolta.

        Lähes kaikki ovat päinvastaista mieltä. Seuraavissa kunnallisvaaleissa tulee valtava äänivyöry .

    • Anonyymi

      Äänestetään pormestari eduskuntaan

    • Anonyymi

      Milloin kepukat laittaa hallintojohtajan viran hakuun?
      Ja milloin kepukat antaa HaO:n vaatiman vastauksen edellisen hallintojohtajan valinnasta, jossa kepukat turvautui syrjintään. Ansioituneempi syrjittiin.

      • Anonyymi

        Lopeta hyvä mies jo. Teet, tai olet tehnyt jo itsestäsi naurunaiheen kylillä.
        Kuinka tylsä elämä sinulla on päivästä toiseen kirjoitella täällä. Hommaa töitä ja lopeta se räkytys.

      • Anonyymi

        Tämä on tällä hetkellä kepuille arka aihe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on tällä hetkellä kepuille arka aihe.

        Keput omalla poliittisella korruptiollaan kerää jatkuvasti hankaluuksia ja kunnalle kuluja.
        Sivistyslautakunnan esityslistalta poimittua.
        Sivistyslautakunta on saanut oikaisuvaatimuksen lautakunnan päätökseen ryhmäperhepäivähoidon optiokauden käyttämisestä 22.11.2022 117 §.

        Oikaisuvaatimuksen tekijä toteaa, että
        1) hankintapäätös ei ole lainvoimainen, koska muutoksenhakuprosessi on kesken
        2) hankinta on perusteeton, koska kunnalla on voimassa oleva sopimus, jonka palvelukokonaisuuteen kuuluu perhepäivähoito
        3) palveluntarjoaja on velvollinen järjestämää tilaajan vaatimuksesta ryhmähoitoa, (ryhmä)perhepäivähoitoa. Mikäli päivähoidon tarve on vähintään 5 lasta vuoden ajan.
        4) toimialajohtaja on toiminut virkavelvollisuuksien vastaisesti tuodessaan virheellisen päätösehdotuksen lautakunnan käsittelyyn.
        Oikaisuvaatimuksen tekijä esittää oikaisuvaatimuksessaan, että päätös option käyttämisestä tulee hylätä.
        Toimialajohtajan virheellinen menettely tulee saattaa kunnanhallituksen käsittelyyn.

        Vastaukset oikaisuvaatimuksen väitteisiin:
        1) Alkuperäinen hankintapäätös on päätetty toimeenpanna valituksesta huolimatta.
        2) Ryhmäperhepäivähoidon järjestäminen kuului jo voimassa olevaan sopimukseen varhaiskasvatuspalveluiden järjestämisestä, mutta ryhmäperhepäiväkodin perustamisen ja toiminnan ylläpidon kulut eivät ole kuuluneet alkuperäiseen sopimukseen. Asia kilpailutettiin.
        3) Palveluntarjoaja on velvollinen järjestämään tilaajan vaatimuksesta ryhmäperhepäivähoitoa, mutta erillisellä sopimuksella, ei kuuluen alkuperäiseen sopimushintaan
        4) Toimialajohtaja ei ole toiminut virkavelvollisuuksiensa vastaisesti
        Päätöksen perustelu
        Yllä olevan perusteella päätöstä optiokauden käyttämisestä ei tule hylätä.

        Elämme mielenkiintoisia aikoja. Kunnanhallituksella ja valtuustolla on pitkä joululoma. Kummallekaan ei ole edes esityslistaa tälle vuodelle.
        Liekö hallintojohtaja laitettu hakuun ja valittu virkahenkilöpäätöksenä, kun esityslistoille ei ole asioita. Toki vaihtoehto on myös, että kaikki asian esittelijät on sairauslomalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keput omalla poliittisella korruptiollaan kerää jatkuvasti hankaluuksia ja kunnalle kuluja.
        Sivistyslautakunnan esityslistalta poimittua.
        Sivistyslautakunta on saanut oikaisuvaatimuksen lautakunnan päätökseen ryhmäperhepäivähoidon optiokauden käyttämisestä 22.11.2022 117 §.

        Oikaisuvaatimuksen tekijä toteaa, että
        1) hankintapäätös ei ole lainvoimainen, koska muutoksenhakuprosessi on kesken
        2) hankinta on perusteeton, koska kunnalla on voimassa oleva sopimus, jonka palvelukokonaisuuteen kuuluu perhepäivähoito
        3) palveluntarjoaja on velvollinen järjestämää tilaajan vaatimuksesta ryhmähoitoa, (ryhmä)perhepäivähoitoa. Mikäli päivähoidon tarve on vähintään 5 lasta vuoden ajan.
        4) toimialajohtaja on toiminut virkavelvollisuuksien vastaisesti tuodessaan virheellisen päätösehdotuksen lautakunnan käsittelyyn.
        Oikaisuvaatimuksen tekijä esittää oikaisuvaatimuksessaan, että päätös option käyttämisestä tulee hylätä.
        Toimialajohtajan virheellinen menettely tulee saattaa kunnanhallituksen käsittelyyn.

        Vastaukset oikaisuvaatimuksen väitteisiin:
        1) Alkuperäinen hankintapäätös on päätetty toimeenpanna valituksesta huolimatta.
        2) Ryhmäperhepäivähoidon järjestäminen kuului jo voimassa olevaan sopimukseen varhaiskasvatuspalveluiden järjestämisestä, mutta ryhmäperhepäiväkodin perustamisen ja toiminnan ylläpidon kulut eivät ole kuuluneet alkuperäiseen sopimukseen. Asia kilpailutettiin.
        3) Palveluntarjoaja on velvollinen järjestämään tilaajan vaatimuksesta ryhmäperhepäivähoitoa, mutta erillisellä sopimuksella, ei kuuluen alkuperäiseen sopimushintaan
        4) Toimialajohtaja ei ole toiminut virkavelvollisuuksiensa vastaisesti
        Päätöksen perustelu
        Yllä olevan perusteella päätöstä optiokauden käyttämisestä ei tule hylätä.

        Varmaan esittelijä tehnyt ko. esityksen. Jäävinä. Maatalonemäntä esittää itse itseään kohtaan, ettei ole toiminut virkavelvollisuuksien vastaisesti. Vain Puolangan kunnassa jäävi voi tehdä esityksiä.
        Muuten maatalonemäntää ei valittu vuonna 2017 3. luokan luokanopettajaksi vaan kokemattomampi Ojakoski. Valitsijana oli kepun ex-valtuutettu rehtori ja tuolloinen sivistysjohtaja Tuija. Kertoo kaiken maatalonemännän osaamisen tasosta sekä kepuilusta. Kepuiluilla nostettiin maatalonemäntä "johtajaksi". Juridiikasta hän ei ymmärrä enenpää kuin sika hopealusikasta.

        Tänään oli ilmestynyt kunnanhallituksen esityslista, eli hallintoelin on vielä toiminnassa.
        Esityslistalla on tiedotettavana asiana Varsavaaran tuulivoimahanke, joka on Paltamon puolella, mutta Puolangan rajalla. Pormestari esittää hyväksyttäväksi sellaisenaan.
        Aiemmin olen suhtautunut kriittisesti kepun vertaamiseen itänaapurin hallintoon, mutta asiat todentaa rinnastamisen oikeellisuutta.
        Kunnanhallituksen päättäjiä ei ole ollut tuulivoimatilaisuuksissa. He kuvittelevat, että tuulivoimahankkeet on Suomen huoltovarmuuteen liittyvä asia. Todellisuudessa tämäkin Varsavaaran hanke on turvallisuusuhka Suomelle ja täydellinen tulonsiirto Saksaan.
        Sama yhtiö ajaa tuulivoimaa Paljakkaan.
        YHTIÖ ON SAKSALAINEN OSUUSKUNTA, JOLLA EI OLE MUUTA TAVOITETTA, KUN MAHDOLLISTAA OSUUSKUNTANSA JÄSENILLE SAKSASSA MAHDOLLISIMMAN HALPA SÄHKÖ.
        Oletin pormestarin olevan isänmaallinen ihminen, mutta todellisuudessa hän on täysin korruptoitunut ulkomaisten tuulivoimayhtiöiden agentti ja lahjoittaa Kainuun ulkomaisille toimijoille, toki Suolijärveä koittaa säästää kotimaisena elinkeinonsa ylläpitämiseksi.

    • Anonyymi

      Suolijärven Travoltan ja muiden kepuhyssyköiden toiminta ei voisi olla enempää ristiriidassa paperilla esitetyn kanssa. Tuulivoimaa haalitaan, mutta matkailusta maalaillaan tulevaisuuden kuvaa.

      Kunnanhallituksen (26.1.) esityslistan liitteenä oleva hallinto- ja elinvoimapalveluiden käyttösuunnitelma 2023 kertoo seuraavaa:

      ELINKEINOPALVELUT
      Matkailupuolella tavoitteena on Paljakan alueen elinvoiman kehittäminen ja yrittäjien tukeminen markkinoinnissa. Alueelle rakennetaan uutta matkailua palvelevaa infrastruktuuria, joka omalta osaltaan tukee kesämatkailun kehittymistä. Kunta osallistuu koko Kainuun kattamaan KV-matkailuhankkeeseen, jolla pyritään myymään kainuulaisia matkailualueita sekä kotimaisille että ulkomaalaisille asiakkaille.
      Vuoden 2023 alusta starttasi Muualta meille maaseutuasumisen hanke, jolla pyritään lisäämään elinvoimaa maaseutu- ja osa-aika asumista kehittämällä.

      • Anonyymi

        Puolangan kepuleilla on kyltymätön korruptiotuulivoimakiima. Vaikka tietoa ja faktaa asian tuulivoiman järjettömyydestä Puolangalle toteutettuna tulee vastaan lähes kaikista medioista, niin Puolangan kepulien kiima ei laannu. Todella harmi yhteiskunnan ja Puolangan kepun minkäänlaisen tulevaisuuden kannalta. Kansalaiset ovat kyllä koittaneet auttaa jo sietokyvyn äärirajoilla.
        Verrataan Puolangan kepuleiden tuulivoimakiimaa kepun valtakunnanpoliittiseen transkiimaan. Translain käsittelyyn tulleessa kepulla oli valtava kiima lain edistämiseen. Kepu kuvitteli pääsevänsä näiden sukupuoliepäselvien kannatuksella ennen vaaleja valtakunnan suurimmaksi puolueeksi. Toisin kävi ja kannatus putosi yhdeksään prosenttiin.
        Tämän jälkeen lain jatkokäsittelyissä kepu alkoikin hangoitella lakia vastaan.
        Puolangan kepulit ei osaa edes tästä ottaa oppia korruptiotuulivoimakiimansa laannuttamiseen.
        Itse ajattelen, että lain pitää turvata kaikille ihmisarvoinen elämä, korostan kaikille, siis kaikille asuinpaikasta ja suuntautumisesta riippumatta.
        Kepu transkiimassaan oli jo viemässä ihmisarvoista elämää meiltä perussukupuolisilta ja perinteisemmiltä perhetyypeiltä, mutta onneksi puoluekannatuksen romahdus säilytti tasavertaisuutta.
        Puolangan kepulit ovat nyt kiimassaan viemässä haja-asutusalueen asukkailta ihmisarvoisen elämän. Puolangan kepulit eivät luultavasti muuta korruptoituneena mieltään asian suhteen, vaikka minkälainen mahdottomuus tulee vastaan. Heidän kiima vaan kiihtyy oligarkkien ja mafian kytköksistä tuulivoimaan.
        Me kansalaiset olemme varmasti kuitenkin sen verran kaikesta pahasta huolimatta kepulien muistoa kunnioittavia, että viemme Housiusniemeen muuttavien kepuleiden kivelle väkkärän, että ei olisi siellä epämukava olo.

        Puolangan kepuleita Jumala pitävät ovat tuoneet esille Ranuan olevan tuulivoimasta kieltäytyneenä Suomen köyhin kunta. Tämäkään kun ei pitänyt paikkaansa.
        Puolangan kepulit ovat suunnitelleet Puolangan tulevaisuuden täysin, vain ja ainoastaan korruptiossaan tuulivoiman varaan.
        Ranua porskuttaa ja voi hyvin, etenkin tuulivoimasta kieltäytymisen jälkeen.
        Ranualle suunnitellaan jopa 400 henkilöä työllistävää metanolitehdasta.
        Puolangalle kepulit suunnittelee ainoastaan ja vain tuulivoimaa.
        Työllisyysvaikutukset Puolangalle suunnitellun tuulivoiman osalta ovat seuraavat: Ei yhtään työpaikkaa lisää. Viisi yritystä vähintään katoaa Puolangalta. Vähintään neljäsataa asukasta Puolangalta siirtyy muualle elinkelpoiseen ympäristöön. Toki kepulit jää ja heidän intressinsä Puolangan kuihtumisesta toteutuu.

        Siirtyvätkö valittajat pois Puolangalta ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siirtyvätkö valittajat pois Puolangalta ?

        Otetaan yksi esimerkki Puolangan virkahenkilöiden korruptoituneisuudesta.
        Kunnan virkahenkilö Marko V on monessa tuulivoimatilaisuudessa tuonut esille varman tietona, että tuulivoima suorastaan parantaisi metsästysmahdollisuuksia ja riistakantaa.
        Hän on kovin sanoin antanut ymmärtää, että hänen tietotaitoansa on turha kyseenalaistaa.
        Metsästyslehti kirjoittaa aiheesta aivan toista, esimerkiksi seuraavaa ja lisää on löydettävissä metsästäjä lehdestä sekä sen nettisivuilta. Artikkeli alkaa.
        Tuulivoiman rakentaminen vaikuttaa riistaan ja metsästykseen
        Tuulivoiman rakentaminen on voimakkaassa kasvussa. Voimaloiden, teiden ja sähkönsiirtolinjojen rakentaminen erämaisille alueille aiheuttaa häiriötä, pirstoo riistan elinympäristöä ja vaikuttaa metsästyksen virkistysarvoon alueella. Riistanhoitoyhdistyksillä ja metsästäjillä on nyt vaikuttamisen aika.

    • Anonyymi

      OSA 1.

      Sivistyslautakunnan ratkaisusta 24.1.2023 on aikaa tehdä muutosvaatimus 24.2.2023 saakka. Tee, jos haluat paremman hallinnon kotikuntaasi! (Alla olevassa nimet muokattu HaO:e lähetetystä).
      **********

      Sivistyslautakunnan ratkaisu on virheellinen

      Ratkaisua rasittaa muotovirhe.
      Ratkaisu on tehty väärässä järjestyksessä. Koska esteellinen henkilö on ottanut osaa ratkaisuun. Esittelijänä sekä pöytäkirjanpitäjänä. Esteellinen viranhaltija A-K U.
      Jäljempänä yksityiskohtaisemmat perustelut.

      Puolueettomuuden vaarantuminen muusta erityisestä syystä

      Henkilö on esteellinen, jos luottamus hänen puolueettomuuteensa vaarantuu muusta erityisestä syystä (hallintolaki 28.1 § kohta 7).
      On itsestään selvää, että kun on oikaisuvaatimuksessa esitetty virkarikokseksi luokiteltu laiminlyönti esittelijää kohtaan, hän on tällöin esteellinen. Ei ole ulkoisesti tarkasteltuna uskottavaa, että esittelijä kykenisi tarkastelemaan asiaa puolueettomasti ollessaan itse epäiltynä virkavelvollisuuden laiminlyönnistä taikka edes epäilyksenalaisena sellaisesta.
      Edellä sanotun takia tämän käsillä olevan esteellisyysperusteen soveltamiseen on olemassa ulkopuolisen havaittava syy puolueettomuuden vaarantumiseen.
      Oikeustapauksista mainittakoon, vuosikirjapäätöksessään 2019:4 KHO katsoi, että kunnanhallituksen puheenjohtajan lehtikirjoitus oli aiheuttanut hänen puolueettomuutensa vaarantumisen hallintolain 28 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetulla tavalla muusta erityisestä syystä. Tässä käsillä olevassa asiassa kyse on huomattavasti raskauttavammasta muusta eritysestä syystä, kuin mielipiteen ilmaisusta lehtikirjoituksessa.

      Esteellisyyttä ole tutkittu lainkaan lautakunnassa

      Mikäli esteellinen henkilö ei oma-aloitteisesti vetäydy asian käsittelystä, puheenjohtajan tulee saattaa asia toimielimen ratkaistavaksi. Henkilö ei itse saa osallistua esteellisyytensä käsittelyyn. Hän voi kuitenkin olla läsnä kokouksessa, kun hänen esteellisyydestään päätetään.
      Todettakoon, että lautakunnan puheenjohtaja H. O. on keskusta r.p:n edustaja. Huomattavaa tässä käsillä olevassa asiassa, että esittelijä A-K U. on ennen virkaan valintaa ollut samoin keskusta r.p:n valtuutettu. Siis siirtynyt valtapuolueen valtuutetusta viranhaltijaksi. Edelleen merkityksellistä, että keskusta r.p on niin sanottu valtapuolue. Eli puolueella on kaikissa monijäsenisissä päätöksentekoelimissä yksinkertainen enemmistö. Toisin sanoen Keskusta r.p on yksin kyennyt nostamaan ja valitsemaan valtuutettu U:n viranhaltijaksi.
      Edellä sanottu korostetusti tuo esille sen, että jää järkevä epäily niin sanotusta rakenteellisesta korruptiosta tai sen tapaisesta toiminnasta taikka sellaisen mahdollisuudesta. Rakenteellinen korruptio on eräs piilorikollisuuden muoto ja erityisen haitallinen ja vahingollinen kunnallisessa orgaanissa ylipäätään.
      Edelleen esteellisyyden ilmoittaminen, arviointi ja ratkaisu kuuluvat ensisijaisesti asianomaiselle henkilölle itselleen. Epävarmassa tapauksessa esteellisen henkilön on parempi olla ottamatta osaa asian käsittelyyn. Uusitalo ei ole arvioinut lainkaan omaa esteellisyyttään. Liekö luottanut, että toimitaan kuten aiemminkin. Ollaan hiljaa ja kukaan ei havaitse asiaa. Puheenjohtaja ohittaa koko esteellisyystutkinnan, koska edustaa samaa viiteryhmää viranhaltijan kanssa. Eli tavanomainen tapahtumien kulku, kuten rakenteellisessa korruptiossa ja sen määritelmässä.
      Kuntalaissa korostetaan henkilön omaa vastuuta esteellisyytensä ilmoittamisessa ja puolueettoman käsittelyn varmistamisessa. Jos henkilö tietää olevansa esteellinen tai on epävarma omasta esteellisyydestään, hänen on itse ilmoitettava asiasta. U:n täytyy tuntea laki asemansa nojalla. Pelkkä toteamus, että ”en ymmärtänyt” ei oikeuskäytännön mukaan ole riittävä tai sovelias viranhaltijalta.
      Jos henkilö vetäytyy esteellisyysepäilyjen vuoksi omasta aloitteestaan asian käsittelystä, päätös ei tämän johdosta synny virheellisessä järjestyksessä, vaikka hänet myöhemmin todettaisiin esteettömäksi (ks. esimerkiksi KHO 1999:36). Jos esteellinen henkilö osallistuu asian käsittelyyn tai mikäli esteetön henkilö jäävätään toimielimen päätöksellä, päätöstä rasittaa muotovirhe. U. ei jäävännyt itseään, joten päätös on virheellisenä kumottava sekä täytäntöönpano kiellettävä ja keskeytettävä viipymättä. Jotta vähäistä suurempi haitta ja vahinko kunnalle ja kuntalaisille estetään.

      • Anonyymi

        OSA 2

        Esittelijänä toimineen U:n haitta taikka hyöty käsillä olevassa ratkaisussa

        Esittelijä ja pöytäkirjanpitäjä U. on ollut esteellinen ns. intressijäävin perusteella, koska asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa hänelle (hallintolaki 28.1 § kohta 3).
        Esteellisyys syntyy siinä tapauksessa, että esittelijälle on vaarassa syntyä käsiteltävässä asiassa erityinen haitta taikka hyöty. Esittelijä U. on ymmärtänyt oikaisuvaatimuksen sisällöstä, että häneen on kohdistettu epäily virka-aseman väärinkäyttämisestä ja/tai ylipäätään virkarikoksista rikoslaissa määritelty vakava järkevä epäily. U. on ymmärtänyt, koska esittelijänä on sen kirjannut esityslistaan. Siten U:lle olisi mahdollista syntyä erityinen haitta itseään kohtaan. Edellä sanotun vastaisesti U. ole lainkaan tutkinut esteellisyyttä tässä käsillä olevassa asiassa. Ei myöskään lautakunnan puheenjohtaja, joka edustaa samaa viiteryhmää kuin esittelijä.
        Korkein hallinto-oikeus on vuosikirjapäätöksessään 2018:24 arvioinut esteellisyyttä, joka vaikutti kunnanhallituksen valmistellessa lisätalousarviota. Tuossa vuosikirjapäätöksessä KHO muun ohella nimenomaan arvioinut erityisen haitan/hyödyn näkökantaa ratkaisunalaisessa päätöksessä.

        Lainvoimaisuuden puuttuminen

        Puolangan kunnan hallinnollisissa ratkaisuissa on poliittisesti valitun (Keskusta r.p) pormestarin tultua tehtävään ollut vallalla toimintatapa, jossa vailla lainvoimaa olevia ratkaisuja laitetaan täytäntöön. Tämä osoittaa merkityksellistä piittaamattomuutta kunnanhallinnon toiminnassa. Useimmiten myös merkitään ratkaisuja asian valmisteluksi, jonka yksinomainen tarkoitus on estää kokonaan muutoksenhaku.
        Esittelijä U:n on ymmärrettävä lainsäädäntö virkatoimissa. Siitä hänelle maksetaan palkkaa. Ilman lainvoimaa olevia ratkaisuja ei voida saattaa täytäntöön. Rikkomatta lakia.
        Edellä lausutun perusteella pyydetään toimivaltaista hallinto-oikeutta kieltämään ja keskeyttämään viipymättä hankinta välipäätöksellä, ennen pääasian ratkaisua. Muussa tapauksessa muutoksenhaku menettää merkityksensä.

        Ratkaisun vaikutus hallinnon luotettavuuteen

        Käsillä oleva lautakunnan ratkaisu vakavalla tavalla horjuttaa hallinnon uskottavuutta ja luotettavuutta. Oikeuskäytännössä on annettu painoarvoa sille, miltä jokin ratkaisu näyttäytyy ulospäin. Tällä punninnalla on merkitystä yleisen hallinnon uskottavuuden kannalta sekä erityistä merkitystä hyvän hallinnon takeiden toteutumisen kanssa.

        Muutoksenhakijan kunnalta saamatta jääneistä asiakirjatilauksista

        Muutoksenhakija on sähköisellä viestillä (alla liitteenä) vaatinut saada käsillä olevat asiakirjat. Kunta on jättänyt ne toimittamatta. Kunta on toimittanut muutoksenhakijalle vastaanottokuittauksen sähköisestä viestistä (alla liitteenä). Osoittaa piittaamattomuutta hyvän hallinnon takeisiin sekä kuntalaisen oikeuksiin. Viimeisimmässä kuntalain uudistuksessa nimenomaan laajennettiin kuntalaisen oikeutta vaikuttaa oman kotikuntansa asioihin. Puolangan kunta esittää kotisivuillaan ”avoimuutta”, mutta ei käytännön tasolla toimi kirjaamansa mukaan. Sekin yksi indisio piittaamattomuudesta hyvän hallinnon takeisiin ja kuntalaisen lain tasolla säädettyihin oikeuksiin. Tällä tavalla kunnanhallinto/ valtapuolue yrittää estää tai pitkittää ja vaikeuttaa virheellisten ratkaisujen tutkintaa ja saattamista toimivaltaisen oikeuden tutkittavaksi. Liekö sekin osa rakenteellista korruptiota valtapuolueelta?

        Edellä lausuttuun viitaten pyydetään hallinto-oikeutta kumoamaan virheellisessä järjestyksessä tehty lautakunnan ratkaisu.

        Joka itsensä ylentää, se alennetaan . Milloin kirjoitat itsestäsi kirjan, jossa todistelet omaa ylivertaisuuttasi muihin verrattuna ? Vai oletko sellaisen mahdollisesti jo kirjoittanut ?

        Eihän tällaisessa hyvät kepulit yhteiskuntaa tai kuntaa pelasteta tai sen tulevaisuutta turvata kirjaa kirjoittamalla. Kunnan ja yhteiskunnan elämismahdollisuuden jatkumo perustuu demokratiaan ja asioiden esille tuomiseen. Kepulikorruptiopolitiikka, oman edun tavoittelun päätökset ja virkahenkilöstön sekä kepulipäättäjien korruptoitunut kepuliosaamattomuus on köyhdyttänyt ja kuihduttanut kuntaa aivan liikaa.
        Ajatelkaahan oikeasti, kun tuulivoimavapaalla Puolangalla olisi mahdollisuuksia vaikka mihin. Täällä on vielä sitä, mistä maailmalla ja hektisessä eteläsuomessa unelmoidaan.
        Kepulit haluaa tuhota tämän ja pitää piirin pienenä, että eläke ja perheen toimeentulo saadaan kieroudella ja vääryydellä turvattua.

        Löytyykö se kirja ? Puolankalaiset sen kirjan luettuaan ymmärtäisivät paremmin miksi joku koko ajan vain valittaa ja jurnuttaa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Löytyykö se kirja ? Puolankalaiset sen kirjan luettuaan ymmärtäisivät paremmin miksi joku koko ajan vain valittaa ja jurnuttaa .

        Keput haluaa korruption ja osaamattomuuden jatkuvan. Tukea vääryyttä kuten Puuttinin vennäällä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keput haluaa korruption ja osaamattomuuden jatkuvan. Tukea vääryyttä kuten Puuttinin vennäällä

        Putin tekee EU-alueesta yhtenäisen ja yksituumaisen. Sama tapahtuu Puolangalla , kunnia täällä kuuluu tämän ketjun ammattivalittajalle .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin tekee EU-alueesta yhtenäisen ja yksituumaisen. Sama tapahtuu Puolangalla , kunnia täällä kuuluu tämän ketjun ammattivalittajalle .

        Ehdottomasti tämä aloitus kiihottaa ja korventaa korruptioon taipuvaisia kepuleita. Yli 22 000 lukijaa on kaikkien aikojen ennätys. Yli kymmenkertainen määrä kunnan asukaslukuun nähden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehdottomasti tämä aloitus kiihottaa ja korventaa korruptioon taipuvaisia kepuleita. Yli 22 000 lukijaa on kaikkien aikojen ennätys. Yli kymmenkertainen määrä kunnan asukaslukuun nähden.

        Monesti oot kommentoinut omaa aloitustasi. Onnea valitulle työllesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehdottomasti tämä aloitus kiihottaa ja korventaa korruptioon taipuvaisia kepuleita. Yli 22 000 lukijaa on kaikkien aikojen ennätys. Yli kymmenkertainen määrä kunnan asukaslukuun nähden.

        Sille kirjalle löytyy lukijoita paljon enempi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehdottomasti tämä aloitus kiihottaa ja korventaa korruptioon taipuvaisia kepuleita. Yli 22 000 lukijaa on kaikkien aikojen ennätys. Yli kymmenkertainen määrä kunnan asukaslukuun nähden.

        Niin tähän lukuun lukeutuu kaikki ne kerrat kun olet päivittänyt sivun, avannut sen itse ja kommentoinut. Tietysti voit myös itseäsi hivellessäsi kuvitella saavuttaneesi jotain.

    • Anonyymi

      Osaamattomat, kepujäsenkirjalla kunnanelätiksi haalitut tekevät kepukuntaa tunnetuksi. Juuri osaamattomuudella. Jokainen muutoshakemus vie kuntaa kohti vapautta kepulien korruptiokahleista. Jokainen muutoshakemus avaa silmiä kepupropagandaan uskovilta.

      • Anonyymi

        Mikä se on ollut "mustan murheen ritarin" elämäntyö ?

    • Anonyymi

      Kepulit loukkaantuu kun tuodaan esille heidän osaamattomuus.

      • Anonyymi

        Kuntalaiset eivät halua kuunnella jatkuvaa masentavaa valitusta tyhjästä .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuntalaiset eivät halua kuunnella jatkuvaa masentavaa valitusta tyhjästä .

        Päinvastoin. Tasan kahden vuorokauden aikana avaajia yli 200. Yhteensä yli 22000 reilussa puolessa vuodessa. Keput yhtä uskottavia kommenteissaan, kuin Vladimir Vladimirovits. Niin ja haluavat, että kepukorruptio hallinnossa jatkuu edelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päinvastoin. Tasan kahden vuorokauden aikana avaajia yli 200. Yhteensä yli 22000 reilussa puolessa vuodessa. Keput yhtä uskottavia kommenteissaan, kuin Vladimir Vladimirovits. Niin ja haluavat, että kepukorruptio hallinnossa jatkuu edelleen.

        Väärässä olet. Keskusta häviää eduskuntavaalit mutta kunnallisvaaleissa Puolangalla kannatus vain nousee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärässä olet. Keskusta häviää eduskuntavaalit mutta kunnallisvaaleissa Puolangalla kannatus vain nousee.

        Ei tule kepu saamaan kannatusta kunnallisvaaleissa, vaikka Suolijärven tuulivoimahanketta ei edistetä. Puolangan kepuleilla tulee vaan mahdoton vastaan osaamattomuutensa ja korruptionsa aiheuttamana. Nyt jo ollaan tilanteessa, että valtakunnan suhteessa suurimmat hallintokulut johtuu oikaisupyynnöistä ja oikeusratkaisuista.
        Nykyisellä kepulipolitiikalla oikaisupyyntöjen ja oikeusasioiden tuplaantuminen ei riitä.
        Kuntapolitiikka on jo nyt täysin aktiivisten kepuliuden ulkopuolisten varassa. Muuten emme saa turvattua Puolangalle minkäänlaista jatkumon tai tulevaisuuden mahdollisuutta.

        Puolangalla on Kainuun paras hallinto. Oikaisupyyntöjä voi tehtailla huvikseen mutta määrä ei ole mikään mittari. Puolangalla on keskustan kannatus suhteettoman suuri ja tulee pysymään suurena.

        Paikallisella kepuagitaattorilla jutut kuin venäläisellä propagandisti Olga Skabajevalla. Näytöstää sekoavan päät ennen vaaleja näillä propagandisteilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paikallisella kepuagitaattorilla jutut kuin venäläisellä propagandisti Olga Skabajevalla. Näytöstää sekoavan päät ennen vaaleja näillä propagandisteilla.

        Missä on se kirja ... kirja ?

    • Anonyymi

      Rakkaat jepufobia-täyssekopäät ja vähä älykkäämmät. Jos tätä aihetta on ihan pakko jatkaa niinvoisko aloittaja alottaa uuden blogin esim Kepufopia 2 ku ei tätä viestiketjua enää jaksa kelata alkuun, ketju on jo liian pitkä, lopetetaan tähän. Ei jatkamisessa mitään järkeä ole mutta jonkun täytynee saada purkaa täällä nimettömänä omaa ottaa oloaan ja onhan se parempi kun yhteiskunnan varoilla kävisi terapiassa

      • Anonyymi

        Älä sekopää tule utelemaan tänne...mitä kepujen propagandisteista kirjotetaan. Kiitos ja näkemiin jo etukäteen.

    • Anonyymi

      Puolangan kepulien suosikkipoikanen -Kettunen ei ole mies. Uhosi ja kannatti transulakia. Nyt äänestyksessä piiloutui ja oli poissa. Voe, voe, Nivakoski. Sinähän olet kepupojun fani!
      Kettunen Tuomas kesk Poissa

      • Anonyymi

        Hoskonen (kesk) Ilomantsista ja Sipilä (kesk) Kempeleestä olivat paikalla. Molemmat äänesti, EI.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hoskonen (kesk) Ilomantsista ja Sipilä (kesk) Kempeleestä olivat paikalla. Molemmat äänesti, EI.

        Translain äänestys kuvaa kepun tilannetta ja ideologiaa. Kumpaakaan kun ei ole enää olemassa. Kannatus vaan hiipuu ja puolue jää pienpuolueeksi. Translaista 13 äänesti vastaan ja 12 puolesta. Kovin on ideologia kepulla hukassa. Kepu ei pääse yhtenäisenä edes vaaleihin saakka, on se niin sekaisin toilailuistaan ja korruptionsa pohjalta.

      • Anonyymi

        Kettunen toimi oikein. Kupapa nyt tuota ilikiää olla paikan päällä kannattamassa .

    • Anonyymi

      Päivän uutisissa kepuille riemunkiljahduksia. Puolue nyt viidennellä sijalla.

      Kannatustaan 0,7 prosenttiyksikköä nostanut vihreät nousi keskustan ohi neljännelle sijalle 10,3 prosentilla. Keskusta jäi 10,1 prosentin kannatuksellaan viidenneksi. Puolueen kannatus laski 0,8 prosenttiyksikköä.

      Taloustutkimus haastatteli 2466 ihmistä. Haastattelut tehtiin 9.–31. tammikuuta välisenä aikana.

      • Anonyymi

        Kepu on nyt keskustassa nipin napin kovalla vaalityöllään, missä ei toki ole mitään tolkkua.
        Neljä on kepua isompaa ja neljä pienempää puoluetta.
        Vasemmistoliitto tulee kirimään vaaleissa vielä kannatuksellaan kepua korkeammalle, eli kepu tippuu pienpuolueeksi. Vaaleissa tulee esille maakuntien äänet. Vasemmistoliitto haluaa säilyttää maaseudun ja yhteiskuntarakenteen, kepulit myyvät kaiken ja kaikkien omaisuuden.
        Demaritkaan ei ole niin röyhkeitä oman edun tavoittelijoita, kun nyky kepulaiset.
        Kansa haluaa elää ja säilyttää elinmahdollisuuden, mikä laskee kyllä kepuloinnin kannatusta.

    • Anonyymi

      Keput kusi sukassa hallintojohtajan viran täyttämisessä? Ei ilmoitusta? Ei esityslistaa viran täyttämisestä?

      • Anonyymi

        Puolangan kunta hakee automaatioasentajaa.
        Kyseisestä työpaikasta on useampi ahkera ammattiosaaja kepulintiin kyllästyneenä siirtynyt muihin elämisen arvoisiin työtehtäviin.
        Hakuaikaa jatkettu, tehtävää aiemmin hakeneet huomioidaan haussa.

        Vastuullinen toiminta ja vahva työntekemisen kulttuuri luovat hyvät puitteet työnteolle Puolangan kunnassa. Työturvallisuus on meille erittäin tärkeää ja laadukkaat sekä nykyaikaiset työvälineet takaavatkin sen, että voit keskittyä olennaiseen. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen osana mukavaa työyhteisöä mielenkiintoisten ja haastavien työtehtävien parissa. Tutustu meihin: www.puolanka.fi

        Järkevät ja potentiaaliset osaajat eivät hae tätä työpaikkaa, kun tietävät sen koostuvan jopa pääosin päivystysluontoisista vessanpönttöjen ja viemäreiden aukaisuista, mikä ei ole olennainen kyseisen työtehtävän toimenkuva, vaikka toki tärkeä tehtävä eri työtoimenkuvassa. Toivottavasti paikkaa ei täytetä kuitenkaan perinteisesti kepuleiden sisäpiiristä täysin ammattitaidottomalla jäsenkirjasuojatyöllistetyllä.

    • Anonyymi

      Keput vehkeilevät Soinin kanssa. Tietävät, että persuihin ei Soinia enää oteta. Kepuille kelpaa kaikki. Soinin plokista poimittua 2.2.2023:

      Gallup tuli. Entropia lisääntyy.

      Viis nyt kärkikolmikosta.

      Kepu ja Luterilainen kirkko.

      Molemmat ovat onnistuneet siinä, että sekä katto että lattia vuotavat yhtä aikaa.

      Molemmat hakevat lohtua samasta suunnasta. Liberaalisuudesta.

      Se on väärä tie.

      Molempia, Kepua ja kirkkoa, tarvitaan, mutta ei suolattomina.

      Kuinka alas mennään ennen kuin tulee nujerrus ja armo.

    • Anonyymi

      OSA 1
      Asiantuntija:
      Suomi uhraa maaseutunsa, luontonsa ja metsänsä erityisesti Saksan vetyteknologian ja teollisuuden vuoksi

      Suomi on ajautumassa tuulivoimasähkön ja vedyn vientimaaksi sen sijaan, että harkitsisi kokonaisvaltaisesti omaa tuulivoima- ja vetytuotannon tarvettaan, vedyn vaihtoehtoja ja rakentamisen merkittäviä vaikutuksia.

      Suomessa on käynnissä omaisuutemme myynti, jolla on kauaskantoiset seuraukset. Luonnonvarakeskus Luken mukaan metsärahastojen ja ulkomaisten sijoittajien omistama metsäala on kasvanut lähes 600 000 hehtaariin. Vertailukohtana Helsingin kaupungin pinta-ala, joka on 21 400 hehtaaria.

      Luken ilmoittamasta pinta-alasta noin puolet on ulkomaisten toimijoiden hallussa.

      Metsien lisäksi merkittävä osa Suomen kansantaloudesta on siirtynyt tai siirtyy yhä kiivaammalla tahdilla ulkomaalaisomistukseen. Kaivos-, teräs- ja akkumineraaliteollisuudessa, tuulivoimaloissa – valmistuneista, rakenteilla ja suunnitteilla olevista 85 prosenttia on ulkomaisessa omistuksessa –, vetyinvestoinneissa ja sähköverkoissa omistus, päätäntävalta ja verotus ovat muiden käsissä.

      Jos ulkomaisessa omistuksessa oleva yhteisö esimerkiksi omistaa suomalaisen voittoa tuottamattoman mankala-periaatteella toimivan energialaitoksen, omakustannushinnan ylittävä osuus verotetaan ulkomailla.

      Omistuksella on merkitystä myös huoltovarmuuden kannalta.

      Onko millään taholla kokonaisvaltaista käsitystä tilanteesta ja sen mahdollisista seurauksista?

      Suomeen ollaan parhaillaan laatimassa vetystrategiaa – jälkijättöisesti. Erityisesti mietityttää, kenen vetystrategiaa Suomi aikoo noudattaa. Elinkeinoministeri Mika Lintilän ja Energiateollisuus ry:n mukaan tavoitteena on tuottaa jopa 10 prosenttia Euroopan vihreästä vedystä.

      Saksalla on oma vetystrategia ja tarkat askeleet siitä, miten se edistää vetyteknologiansa käyttöä maailmanlaajuisesti. Saksan tavoitteena on myös varmistaa vihreän vedyn tuonti oman teollisuutensa tarpeisiin.
      Saksa käytti EU-puheenjohtajuuskautensa vaikuttaakseen EU:n vetystrategiaan. Tämän suunnitelman keskeisenä tavoitteena on rakentaa Euroopan laajuinen vetyputkisto, joka kulkee aina Keski-Saksan läpi. Gasgrid Finland Oy aikookin rakentaa vetyputken Ruotsin lisäksi Saksaan.

      Vedyn kuljetus on erittäin kallista, mutta taloudellisin kuljetustapa on kaasuna putkea pitkin.

      Saksa painottaa vedyn tuontia Pohjoismaista ja Baltian alueelta. Saksan tavoitteena on edistää merituulivoimaa ja vetytuotannon pilottien rakentamista maan ulkopuolella.

      Suomi uhraa maaseutunsa, luontonsa ja metsänsä erityisesti Saksan vetyteknologian ja teollisuuden vuoksi.

      Suomalais-saksalainen kauppakamari on edesauttanut saksalaisten laitevalmistajien, tuulivoimayhtiöiden ja vetyliiketoiminnan rantautumista. Saksalaiset tuulivoimayhtiöt ovatkin ottaneet tukevan aseman maatuulivoiman rakentamisessa ja alan edunvalvonnassa.

      Suomessa on jo saksalaisomisteisia pilottikohteita, muun muassa Harjavallan P2X Solutions ja Kristiinankaupungin CPC Finlandin, joka on saksalaisen tuulivoimayhtiön tytäryhtiö, sekä PGEIF:n yhteishanke vedyn ja metaanin tuottamiseksi ja metaanin laivaamiseksi Saksaan.

      PGEIF:llä puolestaan on sopimus saksalaisen tuulivoimavalmistajan Siemens Gamesan kanssa yhteisinvestoinneista.

      Saksalainen vakuutusjätti Alliantz suunnittelee kymmentä vety- ja metaanilaitosta Suomeen yhteistyössä Nordic Ren-Gas Oy:n kanssa.

      Yle nosti esille huolen muun muassa Ranskan ja Saksan suurista vihreän siirtymän tuista (26.1.). Onko myös Suomeen suunnatuissa vetyinvestoinneissa Saksan valtion tukirahaa?

      Osa vedystä ja metaanista käytettäneen Suomessa, mutta tavoitteena on tuottaa myös vientiin.

      • Anonyymi

        OSA 2

        Vuoteen 2030 mennessä tuulivoiman kokonaiskapasiteetin ennustetaan viisinkertaistuvan tai jopa 50-kertaistuvan. Suomi on ajautumassa tuulivoimasähkön ja vedyn vientimaaksi sen sijaan, että harkitsisi kokonaisvaltaisesti omaa tuulivoima- ja vetytuotannon tarvettaan, vedyn vaihtoehtoja ja rakentamisen merkittäviä vaikutuksia.

        Irlantilainen yhtiö suunnittelee tuulivoimaan nojautuvaa metanolitehdasta Lappiin, sillä vastustus tuulivoimaa kohtaan on voimakasta tuuliolosuhteiltaan ihanteellisessa Irlannissa.

        Inkooseen suunniteltu vetyterästehdas puolestaan vaatii kolmannen kantaverkkolinjan, ja se muuttaa valtio-omisteisen Fingridin suunnitelmia. Norjassa tehdasta ei haluttu, sillä tuulivoima ja sähköyhteydet rikkovat luontoarvoja ja maisemaa.

        Suomi uhraa maaseutunsa, luontonsa ja metsänsä erityisesti Saksan vetyteknologian ja teollisuuden vuoksi. Tämä lisää myös metsänomistajien, metsäteollisuuden ja veronmaksajien kustannuksia, sillä luonnon ennallistamis- ja suojelutavoitteet sekä hiilinielujen ylläpidon tarve lisääntyvät toisaalla.

        Kantaverkkoinvestoinnit kaatuvat sähkön kuluttajien, veronmaksajien ja maanomistajien maksettavaksi. Useat kansalaiset ovat kyseenalaistaneet tämän toiminnan periaatteet ja peruuttamattomat vaikutukset.

        Milloin päättäjämme kuuntelevat ja toimivat maamme parhaaksi?

        Riikka Rajalahti,

        maatalous- ja metsätieteen tohtori

        Multia-Jyväskylä

        Ei Puolangan kepulit ota mitään asiantuntemusta tai realiteetteja huomioon. Heillä on nyt ylijumalana tuulivoimayhtiöt ja vapahtajana tuulivoimayhtiöiden konsulttifirmat.
        Puolangan kepun usko kyseisiin yliluonnollisiin toimijoihin on vankkumaton korruptiosta johtuen.
        Pyhäjoki taitaa olla nyt Suomen tuulivoimaisin kunta. Sielläkin on hankkeita jäänyt toteutumatta ja ne ovat tuoneet kunnalle kulurakenteen. Ei se Pyhäjokikaan ole kovin kokonaistaloudellisesti tuulivoimalla rikastunut.
        Pyhäjoen kunnanjohtaja Soronen vähä nolona tunnustaa järjettömistä hankkeista aiheutuneiden kulujen ja asioiden seurauksena, että luotimme konsulttiyhtiön ammattitaitoon ja osaamiseen, mikä ei pitänytkään paikkaansa.
        Sama konsulttifirma on Puolangan kepujen ylivapahtaja ja yksi pääyhteistyökorruptiokummpani.
        Puolangalta löytyisi osaamista tuulivoimakaavoitukseen, mutta kunta ei käytä ammattitaitoa kuntalaisten edun ja kunnan edun turvaamiseen, vaan ulkoistaa kaiken tuulivoimayhtiöiden konsulttifirmojen huijattavaksi.

      • Anonyymi

        Puolangan kepulit on tiedenaisen analyysistä ulkona, kuin tampoonin naru. Paikalliset kepulit ylistävät, että "Puolangan kunta on hyvä". Puolangan kunta on yhtä kuin me puolankalaiset. Sitäkään ei kepukiimaiset eivät ymmärrä.

        Puolanka ei ole hyvä ... Puolanka on PARAS .

    • Anonyymi

      Ainakin kepulit on rehellisiä.... niin jos on? Luikurit on aina jossain muualla ja muita kuin kepuleita.

      Helsingin käräjäoikeus on tuominnut ex-ministeri Katri Kulmunin erityisavustajana toimineen Kari Jääskeläisen kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

      Oikeuden mukaan hän syyllistyi petokseen ja virkavelvollisuuden rikkomiseen viestintävalmennushankinnoissa.

      • Anonyymi

        Vaalit alle kahden kuukauden kuluttua.

    • Anonyymi

      Tänään jätetty kaivattu ilmoitus. Rohkenen ennakkoon epäillä, että hakijana muiden ohella on edellisessä valinnassa syrjitty hakija. Jäädäänpä kuulolle millä perusteilla nyt syrjitään, vai syrjitäänkö?

      -------------------
      Puolangan kunta hakee hallintojohtajaa

      Puolangan kunnassa työskentelee noin 100 henkilöä. Joukosta löytyy eri alojen ammattilaisia sivistystoimialalta, tekniseltä toimialalta sekä hallinto- ja elinvoimapalveluiden parista.

      Työsuhde-etuina Puolangan kunta tarjoaa työntekijöilleen e-passin sekä jokakesäiset teatteriliput, jolloin pääset näkemään mm. maankuulun Pessimismimusikaalin!

      Puolanka tarjoaa eväät hyvään, helppoon ja turvalliseen arkeen. Palvelut, kuten kaupat, terveyskeskus sekä koulu, löytyvät kuntakeskuksen välittömästä läheisyydestä. Vapaa-ajan aktiviteeteista huolehtivat rikkaalla tarjonnallaan muun muassa kansalaisopisto ja ympäristö, joka on kuin tehty ulkoilua varten.

      Puolangan kunnan yhtensä strategisena tavoitteena on ihmisläheinen, joustava ja tavoitettava kunnan asiakaspalvelu. Tämän ydintehtävän toteuttamiseksi haemme joukkoomme hallintojohtajaa.

      Hallintojohtajana toimit hallinto- ja elinvoimapalvelujen toimialan johtajana ja vastaat hallintopalvelujen koordinoinnista, henkilöstöhallinnosta sekä kuntalaisten osallisuuden edistämisestä. Hallintojohtajalle kuuluu myös asioiden valmistelu kunnanhallitukselle ja valtuustolle. Hallintojohtajana olet myös johtoryhmän jäsen.

      Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on korkeakoulututkinto, joka tukee tehtävän hyvää hoitamista.

      Eduksi katsomme hyvät vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaidot sekä julkisen sektorin hallinnon tuntemuksen.

      Arvostamme kehittämismyönteistä ja ratkaisukeskeistä työskentelyotetta sekä halua oppia uusia asioita.

    • Anonyymi

      No niin sieltähän se viimein tuli Pormestarille virkaansa uuden rengin työpaikkailmoitus.
      Ihme, kun ei mainittu kepun jäsenkirjan voimassaolovelvoitetta. Toki haastatteluissa ottavat varmasti huomioon.
      Ajatelkaahan asiaa oikeasti. Pormestari ryösti meiltä sen reilut satatuhatta.
      Maksamme silti hänelle niin paljon palkkaa, että hän voi pelkästään palkastaan maksaa maatilallaan piian, rengin, sekä poikansa palkan. Lisäksi voi vielä samaan maksamaamme palkkaan kuuluvana hoitaa itse navettahommia kunnan etätöiden nimikkeellä.

      • Anonyymi

        Tienasi miljoonan joten jäi reilusti plussalle. Ammattivalittajan yhteiskunnalle aiheuttamat menot ovat valtavat ja täysin rahan polttamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tienasi miljoonan joten jäi reilusti plussalle. Ammattivalittajan yhteiskunnalle aiheuttamat menot ovat valtavat ja täysin rahan polttamista.

        Suolijärven Travoltalla minulle samaa itsekehua suolti aikoinaan "jäi plussalle", vaikka varasti meiltä kuntalaisilta. Ei jäänyt plussalle. Nimittäin määräaikana kilpailutettu olisi säästänyt määrätyn sakkomaksun 120 000 euroa. Tämä "tienasi miljoonan" höpöttäjä ja häirikkö on kepulainen koira joka juoksee minne käsketään. Ps. Travolta tietää mitä varastamisesta hänelle seuraa.

        Puolanka on Kainuun parhaiten johdettu kunta ja pormestari paras johtaja kautta aikain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolanka on Kainuun parhaiten johdettu kunta ja pormestari paras johtaja kautta aikain.

        Lakatkaahan kepulit toistamasta tätä samaa perustelematonta virkettä jo pelkästään pienenkään oman tulevaisuutenne mahdollisuuden kannalta. Varmaan jo viideskymmenes kerta eri keskusteluissa sama perustelematon korruptoitunut lause.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lakatkaahan kepulit toistamasta tätä samaa perustelematonta virkettä jo pelkästään pienenkään oman tulevaisuutenne mahdollisuuden kannalta. Varmaan jo viideskymmenes kerta eri keskusteluissa sama perustelematon korruptoitunut lause.

        Näkyy tuo sullakin tuo toistelu pelaavan. Varmaan yli sata kertaa samat jutut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näkyy tuo sullakin tuo toistelu pelaavan. Varmaan yli sata kertaa samat jutut.

        Keskusta jää tulevissa vaaleissa kannatukseltaan vasemmistoliittoakin pienemmäksi puolueeksi. Tuolta löytyy tilastoa https://fi.wikipedia.org/wiki/Puoluekannatus_Suomessa
        Viimeisenä oljenkortena kepu vaalilupauksissaan lupaa 200 euroa lapsilisää lisää, että saisivat translain äänimenetyksiä lestadiolaisilta edes jonkun takaisin.
        Asia toki hyvä ja tarpeellinen lapsilisien nostosta, mutta kepun hätä ja ahdinko paistaa läpi.
        Ei Suomen kuudenneksi suurimmalla puolueella taida riittää kapasiteetti lapsilisän korottamiseen, eli sarjassa pormestarimme kaltaisia jo valmiiksi petettyjä vaalilupauksia.

        Lukekaahan Puolangan kunnan teknisen toimialan käyttösuunnitelma 2023.
        Löytyy teknisen lautakunnan esityslistalta. https://puolanka10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2023218-5
        Tuolla lukee, että 2025 on Puolangalla vähintään kaksi tuulivoimapuistoa rakenteilla.
        Seuratkaahan onko äänestämänne kepuli hyväksymässä tämmöisen jo teknisestikin mahdottoman asian.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskusta jää tulevissa vaaleissa kannatukseltaan vasemmistoliittoakin pienemmäksi puolueeksi. Tuolta löytyy tilastoa https://fi.wikipedia.org/wiki/Puoluekannatus_Suomessa
        Viimeisenä oljenkortena kepu vaalilupauksissaan lupaa 200 euroa lapsilisää lisää, että saisivat translain äänimenetyksiä lestadiolaisilta edes jonkun takaisin.
        Asia toki hyvä ja tarpeellinen lapsilisien nostosta, mutta kepun hätä ja ahdinko paistaa läpi.
        Ei Suomen kuudenneksi suurimmalla puolueella taida riittää kapasiteetti lapsilisän korottamiseen, eli sarjassa pormestarimme kaltaisia jo valmiiksi petettyjä vaalilupauksia.

        Jos Puolangan pormestari olisi puolueen johtaja niin kepu olisi suurin puolue .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Puolangan pormestari olisi puolueen johtaja niin kepu olisi suurin puolue .

        No miksikähän sitten ei ole pormestari tanhupallon tilalla. No koska hän on omalla tilalla veronmaksajien rahoilla.

    • Anonyymi

      Maanviljelijällä mennyt motivaatio suojatyöpaikkaan. Milloin Suolijärvinen Marjo palkataan kepujen kannattamana kuntaan? Elinkeinomiehen puoliso jo on kunnanpalkollinen. Hän kehuu hakemuksessaan (CV) olevansa "muutosjohtaja". Hekoheko...

      • Anonyymi

        Elinkeinomies ei voi olla persu tai kommari kun on kunnalla töissä?

    • Anonyymi

      Keskustan kannatus on lähes suoraan verrannollinen maitotilojen määrään. Vuosipudotus viime vuonna -7%-yksikköä. Vuoden 2010 lopussa maitotiloja oli maassamme 10626 ja vuoden 2020 lopussa 5370. Nyt maitotiloja on alle 5000.
      Keskusta on puolueena tehnyt itsestään tarpeettoman.

      • Anonyymi

        Keskustapuolueessa punavihreät globalistit ovat vallassa josta syystä maatalous on ajettu kuralle. Pormestarin veroiset tarvittaisiin johtamaan puoluetta. Eduskuntavaaleissa tulee nokkiin mutta kunnallisvaaleissa kannatus vain nousee .
        Valittajan tulee suunnata valituksensa keskustapuolueen johdolle koska täällä on asiat hyvällä mallilla.

    • Anonyymi

      Teknisen lautakunnan esityslistalla olevalla asiakirjalla todistetaan kunnan metsätuoton olevan 100 000 eur/v. Kepulaisten mannekiini -Suolijärven Travolta- ryösti köyhiltä kuntalaisilta 120 000 euroa, laiminlyömällä virkavelvollisuutensa eli työtehtävän, josta hänelle maksetaan n. 7000 eur/kk ja lisäksi sivukulut sekä eläketurva. Nekin kaikki köyhien kuntalaisten veroista ja valtionosuuksista.
      "Hyvin on hoidettu kepulointi" kun varastetaan kuntalaisten metsätuotto reilun vuoden ajalta.

      • Anonyymi

        Taas tuota saman toistoa. Monesko kerta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas tuota saman toistoa. Monesko kerta?

        Taasko kepulien puttinimainen trolli? Suoltaa propagandaa, valhetta kuin ulkoministeri Lavrovilla. Lautakunnan esityslista tullut julkiseksi perjantaina 10.2. Mistä näitä kepulien ja puuttinin trolleja sikiää? Puolangallekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taasko kepulien puttinimainen trolli? Suoltaa propagandaa, valhetta kuin ulkoministeri Lavrovilla. Lautakunnan esityslista tullut julkiseksi perjantaina 10.2. Mistä näitä kepulien ja puuttinin trolleja sikiää? Puolangallekin.

        Joka itsensä ylentää, se alennetaan . Milloin kirjoitat itsestäsi kirjan, jossa todistelet omaa ylivertaisuuttasi muihin verrattuna ? Vai oletko sellaisen mahdollisesti jo kirjoittanut ?

    • Anonyymi

      Taitaa olla 49 päivää kepujen suureen jytkyyn.

      Ennusteen on tehnyt analytiikkayhtiö Accuscore. Ennusteessa on laskettu tulevan eduskunnan paikkajako neljän viimeisimmän Ylen ja Helsingin Sanomien gallup-tuloksen pohjalta. Ylen puoluekannatusmittaukset tekee Taloustutkimus, HS:lle Kantar TNS.

      Ennusteen mukaan kokoomus saisi uuteen eduskuntaan 11 kansanedustajaa lisää, eli 49 kansanedustajaa. Vielä kuukausi sitten Iltalehden ennusteessa kokoomus oli saamassa 51 paikkaa.

      SDP:n paikkaluku pysyisi nykyisellään, eli sillä olisi tulevallakin vaalikaudella 40 kansanedustajaa.

      Perussuomalaiset saisi yhden edustajan lisää, jolloin se olisi SDP:n kanssa tasatilanteessa 40 kansanedustajalla.

      Keskusta menettäisi IL:n ennusteen mukaan vaaleissa jopa yhdeksän kansanedustajapaikkaa. Keskustalla on nyt eduskunnassa 31 kansanedustajaa, mutta gallup-tulosten pohjalta tehdyssä ennusteessa keskusta saisi ensi kaudelle vain 22 edustajaa.

      • Anonyymi

        Mutta Puolangan kunnallisvaaleissa kannatus vaan nousee .

      • Anonyymi

        Siellähän arkadianmäellä alkaa kepulien ja persujen välinen ero kasvaa. Nykyään +8 edustajaa persuen hyväksi. Huhtikuussa odotettavissa +18 persujen hyväksi. Persuista tulee uusi maanviljelijöiden ja metsätilallisten puolue.

    • Anonyymi

      ONNEKSI kepulien ministerit on rehellisiä ja kaikki muut ketkuja. Toinen kepulien ministeri viestisolmussa ja toinen saanut linnatuomion virka-aseman väärinkäytöstä (puolustusministeri, joka vanhempainvapaalla).
      **
      Keskipohjanmaa-lehden mukaan Lintilä kiisti edelleen lauantaina keskustan tupaillassa lähettäneensä viestiä itse. Lintilä on kertonut olleensa torstaina illallisella pörssiyhtiön edustajan kanssa.

      Lintilä sanoi Demokraatille, ettei hän ole voinut lähettää viestiä itse, koska hän oli illallisella pari tuntia ilman puhelinta ja hän huomasi vasta illallisen jälkeen tililtään 40 minuuttia aiemmin lähetetyn viestin, kun hänen erityisavustajansa ihmetteli viestiä. Lintilä kiisti Demokraatille myös, että hän olisi voinut vahingossa lähettää meemin ryhmään.

      Lintilän mukaan puhelin oli hänellä itsellään, eikä esimerkiksi avustajalla.

      IS kokosi yhteen tapauksen yksityiskohdat ja sen, mitä siitä tiedetään.

      Elinkeinoministeri Mika Lintilä on kertonut olleensa illallisella silloin, kun viesti on hänen tililtään lähetetty. Puhelin on ollut hänellä itsellään.
      Elinkeinoministeri Mika Lintilä on kertonut olleensa illallisella silloin, kun viesti on hänen tililtään lähetetty. Puhelin on ollut hänellä itsellään.

      Lintilä sai tilin takaisin nopeasti
      Lintilän WhatsApp-tililtä oli lähetetty meemi torstai-iltana keskustan WhatsApp-ryhmään, jossa käsitellään työasioita. Lintilän mukaan hänen tilinsä oli kaapattu, mutta perjantaina hän kertoi saaneensa tilinsä jo takaisin.

      Tietotekniikka-asiantuntija Petteri Järvisen mielestä selitys, että tili olisi illalla kaapattu ja aamulla kunnossa kuulostaa ”täysin uskomattomalta”.

      Sekä Järvisen että Ylen haastatteleman Electronic Frontier Finlandin tietoturva-asiantuntija Mikko Kenttälän mukaan WhatsApp-tilin kaappaaminen ei ole helppoa. Jos pääsyn tilille menettää täysin, sen takaisin saaminen kestää Kenttälän mukaan helposti viikon tai kaksi.

      • Anonyymi

        Meille, jotka tunnemme kepulit tämä ei tullut yllätyksenä. Nähtäväksi jää joutuuko kepuministeri eroamaan, kuten Anneli aikoinaan. Epärehellisyys maan perii -vanha kepulainen sanonta.
        -----
        Erikoinen käänne: Lintilä käytti ”kaapattua” tiliään alle kolme tuntia ”hakkeroinnin” jälkeen

        Ville se osaa!

        https://www.iltalehti.fi/villeranta/a/5e93e98b-0a41-4530-a365-1dc57031240a

    • Anonyymi

      Tilastokeskus kertoo väestömuutokset kunnittain. Otan vain kuolleet ja jätän huomiotta poismuuttaneet (vaikka heissäkin kepuleita).

      Kuolleita 2018 oli 53, samoin 2019, 2020 oli 56 ja 2021 49 henkeä( ja ruumista). Yht 211 neljässä vuodessa. Vaalikausi on neljä vuotta.

      Mikäli kepujen esittämä kepulikannatus kunnassa olisi 90%-yksikköä tai sen yli, tällöin kepuleita kannetaan hautaan neljässä vuodessa 190 ruumista. He ei enää äänestä.

      Näin saamme Puolangasta kaiken aikaa paremman kunnan elää ja vaikuttaa asioihin.

      Ps. syntyvyys samaan aikaan 38 lasta eli vanhan ajan luokallinen neljässä vuodessa.

      • Anonyymi

        Pormestari nauttii verovaroistamme n. 6000 euron kuukausipalkkaa 116 äänen turvin. Toisaalta toivottavasti silti ei, mutta oletettavasti tästä äänestäjäkunnasta tulee olemaan suuri luontaisen, valitettavasti elämään kuuluvan, poistuman osuus.
        Toivon kaikille mahdollisimman pitkää ja onnellista elämää.
        Vanhemman väestön voi olla hankala hahmottaa muuttunutta maailman tilannetta, kuten myös muuttunutta kepun poliittista tilannetta ja aatesuunnan muutosta.
        Ikääntyneempien kokemusmielipiteet ovat etenkin nyt tärkeitä. Muistettava toki on, että Kekkosen kuunnellessa kansaa monesta selvittiin. Nyt ollaan aivan erilaisessa ajassa. Kepu ei kuuntele kansaa, vaan ajaa pelkästään omien etujensa tavoittelun politiikkaa.
        Toki onneksi Puolangan kepu huomio ikääntyvien ihmisten palvelutarpeen, koska ei seniilikepuleille ole puolue vielä toistaiseksi touhunnut omaa palvelutaloa Puolangalle, vaikka päiväkoti jo toki on Suolijärvellä.

        Seuraavissa vaaleissa pormestarille 1000 ääntä.

        Näin se pääpiirteissään menee. Itse odotan kovasti milloin suolijärvisen Travoltan kanssa asuvalle Marjolle järjestellään joku hyväpalkkainen johtajan virka. Jos joku moista päätöksentekoelimissä vastustaa, silloin travolta esittää äänestystä. Jos travolta ei esitä (=jäävi) kepulien varahenkilönainen toimii tässä valinnassa puh.johtajana ja näin Marjolle saatiin eläkevirka sinun laskuusi. Tätä kutsutaan kepuloinniksi sinun rahoilla. Persut ei vastusta, sillä heille riittää istua hiljaa ja olla mukana kepuloinneissa.

        Miettikääpä oikeasti ja kepuleilta esimerkkejä toteutumasta.
        Kunnanjohtajan aikaan johtajamme jalkautui kansan keskuuteen monin eri tavoin.
        Pormestari oli Hepokönkäällä, mutta onko muita esimerkkejä nykyisin kunnan kepulivirkakoneiston jalkautumisesta kansan keskuuteen.
        Pormestari käy minimin kunnantalolla ja navetoi muun ajan meidän rahoilla. Ei elinkeinoasiamieskään jalkautumisellaan yritysten ja kansan keskuuteen ole saanut näkyvyyttä. Omat bisnekset ja niihin keskittyminen yhteiskunnan varoilla on kepuleiden päätavoite.
        Onko kunnan päätöskoneistoa näkynyt esimerkiksi terveys- ja vanhustenhuolto puolella konkreettisesti tutustumassa työntekijöiden ja ihmisten elämään.

        Kaksi ihmistä on Puolangalla kanssasi samaa mieltä ja kaikki muut ovat päin vastaista mieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin se pääpiirteissään menee. Itse odotan kovasti milloin suolijärvisen Travoltan kanssa asuvalle Marjolle järjestellään joku hyväpalkkainen johtajan virka. Jos joku moista päätöksentekoelimissä vastustaa, silloin travolta esittää äänestystä. Jos travolta ei esitä (=jäävi) kepulien varahenkilönainen toimii tässä valinnassa puh.johtajana ja näin Marjolle saatiin eläkevirka sinun laskuusi. Tätä kutsutaan kepuloinniksi sinun rahoilla. Persut ei vastusta, sillä heille riittää istua hiljaa ja olla mukana kepuloinneissa.

        Jos paikka täytetään älykkyysosamäärän perusteella niin Marjollehan se menee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos paikka täytetään älykkyysosamäärän perusteella niin Marjollehan se menee.

        Onko paikka auki? Ei älykkyydellä ole mitään tekemistä kepuloinnin kanssa. Siitä todisteena Anna-Kaarina riepu. Kepulaisuus pätevöittää.

      • Anonyymi

        Kepuilla ei toivoa ensikertaa äänestävistä nuorista. Heitä on liki neljännesmiljoona huhtikuun vaaleissa. Kepulaisia heistä aikoisi äänestää 7%. Ja kepu puolueena sijalla 5 (lähde: HS).
        Eli kepu on kuolevien puolue, joka tehnyt itsestään puolueena tarpeettoman.

        Valtakunnan- ja kunnallispolitiikan välillä on varsin heikko korrelaatio .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtakunnan- ja kunnallispolitiikan välillä on varsin heikko korrelaatio .

        Jos kyseessä olisi joku muu puolue kun kepu tai valitsijayhdistys, niin korrelaatio valtakunnan- ja kunnallispolitiikan välillä olisi heikompi.
        Kepun suhteen on paikallispoliitikot suomen pahimpia valtakunnallisen puoluekorruption ja puolueohjauksen orjia sekä uhreja. Puolankaa myydään nyt kepun myötä eteläsuomen toimiessa välittäjänä mitä kyseenalaisemmille ulkomaille.

        Keskusta tulee jäämään vaaleissa pienpuolueeksi. Kannatus on nyt 9,6% ja laskee sitä mukaa kun vaalit lähenee. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009384628.html Vasemmistoliittokin tulee saamaan vaaleissa keskustaa paremman kannatuksen.

        Puolangan tekninen lautakunta on hyväksynyt, että 2025 Puolangalla on rakenteilla vähintään kaksi tuuliteollisuusaluetta. https://puolanka10.oncloudos.com/kokous/2023218-5-12672.PDF
        Teknisen lautakunnan käyttösuunnitelmasta ei tosin ilmene kuka nämä rakentaa ja mihin rakentaa. Myöskään ei käy ilmi, miten mistä ja kuka toteuttaa sähkönsiirtoverkon.
        Ei ole päättäjillä mitään järkeä, mutta jospa hankkisivat itsensä vaihtoon jo ennen seuraavia vaaleja.

        Puolangan kepulit on kepu valtakunnan politiikan pahimpia uhreja ja orjia. He ovat itse tämän tunnustaneet. Tuulivoiman suhteen heidän itsensä esiintuomana valtakunnanpoliittinen ohjaus edellyttää 150 tuulivoimalaa Puolangalle.
        Toki on mahdollisuus, että Puolangan kepulit naamio tuulivoimakorruptionsa valtakunnallisen ohjauksen varjoon.
        Joka tapauksessa Puolangan kepu on orjamaisin keskustan paikallisorganisaatio.
        Puolangan kepun tuho tulee olemaan vielä keskustan valtakunnantason romahtamista suurempi, valitettavasti. Parempaa ja rehellisempää oletin itsekin Puolangan kepulta.
        Jokaisella on oikeus kokea henkilökohtainen pettymys ajatuksiensa pohjaksi.

        Helpottaisiko se edes vähän jos Puolangan keskustapuolueen nimeksi vaidettaisiin Puolanka -puolue seuraavissa kunnallisvaaleissa ?

    • Anonyymi

      Sähkön kulutus tänään 11713 MW. Oma tuotanto 9507 MW. Tuulivoiman osuus 89 MW. Tuonti Ruotsista 2197MW.

      Tieto on pahinta myrkkyä kepupropagadalle.

      • Anonyymi

        Etpä kommentoinut kun tuottoteho oli 4,7 MW.

      • Anonyymi

        Tuulivoima teho oli tänään, kun sähköä todella tarvitaan olematon, eli pienimmillään 11 MW.
        Aurinkovoiman tehokin oli tuulivoimaan nähden yli 15 kertainen, eli 158 MW.
        Täysin turhaa tuhota Suomen luonnon monimuotoisuutta ja aiheuttaa kymmenien tuhansien hehtaareiden hiilinieluaukkoja tuulivoimalle ja samalla tuulivoiman myötä tehdä Suomesta hiilinieluton ja luontoarvoton ulkomaiden tuulivoimareservaatti.

        Katsele vuotuista kokonaistuotantoa. Sillä on merkitystä ja kasvaa koko ajan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsele vuotuista kokonaistuotantoa. Sillä on merkitystä ja kasvaa koko ajan.

        Kerropa ensin meille tyhmille, miten tuulivoimaa tällä hetkellä varastoidaan ja puretaan nyt ennätyspakkasilla. Eli juuri nyt kun kovimmat pakkaset koko maassa. Ei sillä merkitystä jos syystuulilla tuotantoa, kun kulutusta ei tuolloin, kuten nyt.

      • Anonyymi

        Kepuleille tiedoksi, että Ruotsista tänään ostettu energiamäärä vastaa noin kahta (2) Olkiluoto 3:n nettosähkötehoa. Siitä voitte päätellä, että sitä tehomäärää ei voi korvata milloinkaan millään määrällä tuulivoimaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerropa ensin meille tyhmille, miten tuulivoimaa tällä hetkellä varastoidaan ja puretaan nyt ennätyspakkasilla. Eli juuri nyt kun kovimmat pakkaset koko maassa. Ei sillä merkitystä jos syystuulilla tuotantoa, kun kulutusta ei tuolloin, kuten nyt.

        Kuinka paljon kovien pakkasten osuus on vuoden tuntimääristä? Keskilämpötila linee noin +3 astetta.
        Syystuuliilla varastoidaan energiaa järviin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerropa ensin meille tyhmille, miten tuulivoimaa tällä hetkellä varastoidaan ja puretaan nyt ennätyspakkasilla. Eli juuri nyt kun kovimmat pakkaset koko maassa. Ei sillä merkitystä jos syystuulilla tuotantoa, kun kulutusta ei tuolloin, kuten nyt.

        Katso ulkolämpötilojen pysyvyyskäyrää. Siitä selviää montako tuntia on mikin lämpötila on vuodesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka paljon kovien pakkasten osuus on vuoden tuntimääristä? Keskilämpötila linee noin 3 astetta.
        Syystuuliilla varastoidaan energiaa järviin.

        Typerä kepulainen. "Syystuulilla varastoidaan energiaa järviin". Täyttä satua. Ei missään suomessa. Tutkipa tollo asiaa. Varastointi mahdollista vedyksi, mutta sekin vielä alkutekijöissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katso ulkolämpötilojen pysyvyyskäyrää. Siitä selviää montako tuntia on mikin lämpötila on vuodesta.

        Ei lämpötilakäyrillä ole merkitystä. Huippukulutus on se joka määrittää, ellei sitten aleta rajoittamaan energiakulutusta teollisuudelle ynnä muille. Eli vaikka Olkiluoto 3 työntäisi täydellä teholla, tarvitaan huippukulutukseen kaksi saman tehoista (1600 MW) ydinvoimalaa lisää...jos tavoitellaan omavaraisuutta. Aiemmin ei tällaista tarvinnut pohtia, koska Vennään energiaa sai lähes rajattomasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Typerä kepulainen. "Syystuulilla varastoidaan energiaa järviin". Täyttä satua. Ei missään suomessa. Tutkipa tollo asiaa. Varastointi mahdollista vedyksi, mutta sekin vielä alkutekijöissä.

        Kyllä niihin vaan vettä varastoidaan jota käytetään myöhemmin. Vesi järvissä on säästynyttä energiaa.
        Nimittely ei vaikuta asiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuulivoima teho oli tänään, kun sähköä todella tarvitaan olematon, eli pienimmillään 11 MW.
        Aurinkovoiman tehokin oli tuulivoimaan nähden yli 15 kertainen, eli 158 MW.
        Täysin turhaa tuhota Suomen luonnon monimuotoisuutta ja aiheuttaa kymmenien tuhansien hehtaareiden hiilinieluaukkoja tuulivoimalle ja samalla tuulivoiman myötä tehdä Suomesta hiilinieluton ja luontoarvoton ulkomaiden tuulivoimareservaatti.

        Näin aamusta tuuliteho 4048 MW, vesivoima 1615 MW. Vettä varastoidaan tuulivoiman ansiosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin aamusta tuuliteho 4048 MW, vesivoima 1615 MW. Vettä varastoidaan tuulivoiman ansiosta.

        Näin iltapäivästä tuuliteho on jo puolittunut, eli noin 2000 MW.
        Vettä on vesivoimassa varastoitu jo paljon ennen hyödyttömän sattumaenergiatuulivoiman keksimistä.
        Tuulivoima aiheuttaa tuhoa myös vesivoimatuotannolle ja etenkin jokiuomille. Juoksutukset ovat sattumatuulivoiman myötä muuttuneet entistä sattumanvaraisemmiksi ja hallitsemattomammiksi. Jokiuomat ovat alkaneet sortua ja humusta menee vesistöön moninkertaiset määrät. Kepulit ymmärtää ilmeisesti vesistöjen rehevöitymisen osana kunnianhimoista vihreää korruptiosiirtymäänsä.

        Älä kerro satuja. Missä on sortumia?
        Kait ne kevättuvat aiheuttaa sortumia jos nekään. Keväällä juoksurukset on kovia.
        Tuotakin yrität vängätä tuulivoiman syyksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin iltapäivästä tuuliteho on jo puolittunut, eli noin 2000 MW.
        Vettä on vesivoimassa varastoitu jo paljon ennen hyödyttömän sattumaenergiatuulivoiman keksimistä.
        Tuulivoima aiheuttaa tuhoa myös vesivoimatuotannolle ja etenkin jokiuomille. Juoksutukset ovat sattumatuulivoiman myötä muuttuneet entistä sattumanvaraisemmiksi ja hallitsemattomammiksi. Jokiuomat ovat alkaneet sortua ja humusta menee vesistöön moninkertaiset määrät. Kepulit ymmärtää ilmeisesti vesistöjen rehevöitymisen osana kunnianhimoista vihreää korruptiosiirtymäänsä.

        Onhan tuo 2000 MW enemmän kuin nykyiset ydinvoimalat. Yrität vääntä mustan valkeaksi. Tuollaista sontaa kirjoitat. Kaikkea sitä mieleen juokahtaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan tuo 2000 MW enemmän kuin nykyiset ydinvoimalat. Yrität vääntä mustan valkeaksi. Tuollaista sontaa kirjoitat. Kaikkea sitä mieleen juokahtaa.

        En ymmärrä matemaattisilla taidoillani, että 2000 olisi enemmän, kuin 2776.
        Ydinvoiman teho ilman Olkiluoto kolmosta on tuon 2776 aika tasaisesti.
        Perustuu kantaverkkoyhtiömme tiedottamaan.
        https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/sahkojarjestelman-tila/
        Toki ihmettelen, että ei maailmasta löydy sellaista venttiiliä, että Olkiluoto 3 olisi jo jatkuvassa tuotannossa.
        Onko jopa keinotekoista strategiaa viivästyttää Olkiluoto kolmosen tuotantoa korruptoituneen tuulivoiman eduksi.
        Ydinvoimaloissa on toki valvonta ja hyvät turvallisuuskriteerit, sekä niiden toteutumisen seuranta ja vaatimus.
        Tuulivoimalat saavat heitellä jäätä ja katkenneita lapoja kansalaisten turvallisuutta uhaten ja vaarantaen siihen minkään onnettomuustutkintalautakunnan tai Tukesin millään lailla puuttumatta. Jos yksityinen suomalainen ihminen tai suomalainen muun alan yritys aiheuttaisi kansallemme vastaavaa tuhoa ja vaaraa kuin tuulivoima, niin siitä seuraisi vapauden rajoittamisrangaistus.
        Esimerkiksi vihreät etenkin parjaavat maataloutta yli kaiken ja kaikki elämä pitäisi perustua papujen syöntiin ja vihreään energiaan.
        Jokainen maatila on joutunut kalliilla hankkimaan esimerkiksi ympäristöluvan elinkeinonsa harjoittamiseen ja tämän kriteereiden toteuttamista seurataan tarkasti suurien sanktioiden uhalla.
        Tuulivoimaa kunnat kaavoittavat ilman ympäristölupaa, eli kaikki vastuu jää kunnan harteille. Tuulivoimatoimijalla ei ole ympäristövastuita, jos rajanaapurit eivät ole vaatineet ympäristölupaa. Kainuun kunnat ovat tuhon tiensä viitoittaneet, kun eivät vaadi tuulivoimatoimijoilta ympäristölupaa.
        Onko aika suuresti eriarvoisessa asemassa Suomen huoltovarmuutta turvaava maanviljelijä noudattaessaan ympäristöluvan ehtoja ja näin luonnon monimuotoisuutta turvaten ja säilyttäen verrattuna tuulivoimayhtiöön joka saa ilman ympäristölupaa tuhota Suomen luontoa ja sen monimuotoisuutta mielivaltaisesti ilman sanktiopelkoa.
        Toki kunnissa pitäisi asiaan vähänkään perehtyä ja havahtua, sekä varautua suuriin sanktioihin tuulivoimayhtiöiden aiheuttamista haitoista ja vaaroista.

        Tarkoitin nykyisillä voimaloilla ol1 ja ol2:ta jotka kummankin teho 950 MW. Tuossa luvussa on mukana ol3::n koekäyttötehoa.
        Valehtele sinä vaan jientörmien sortumisista tuulivoiman vuoksi. Sitä samaa sontaa syötät.

        Kepuleille edelleen pyyntö asioihin perehtymiseen.
        Tuossa luvussa ei ole ainuttakaan megawattia Olkiluoto kolmosen tehoa.
        Tietoa löytyy Suomen ydinvoimasta myös ja etenkin kepuleille esimerkiksi seuraavasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ydinvoima_Suomessa
        Utajärvellä ja Rovaniemellä on esimerkiksi tuulivoiman suuren tuotantovaihteluiden vuoksi suoritetuista ohijuoksutuksista huomattavia ennennäkemättömiä joenpenger sortumia.
        Tämä humuksella vesistöjen rehevöittäminen kun on kepun vihreän siirtymän ydinajatus, niin siitä ei paljon uutisoida.

        Ydinvoimalaitosyksiköt Olkiluoto 1 ja Olkiluoto 2 (OL1 ja OL2) ovat identtisiä kiehutusvesireaktoreita. Laitosyksiköiden nykyinen nettosähköteho on 890 megawattia (MW). OL1-yksikkö alkoi tuottaa ensimmäisen kerran sähköä yhteiskunnalle syyskuussa 1978 ja OL2-yksikkö helmikuussa 1980.
        Mistä tuo 992 MW tulee? Ei misssän sanota sen olevan Ruotsin ydinvoimaa.
        Ne on ne kesä- ja sateisten kesien ohijuoksutuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepuleille edelleen pyyntö asioihin perehtymiseen.
        Tuossa luvussa ei ole ainuttakaan megawattia Olkiluoto kolmosen tehoa.
        Tietoa löytyy Suomen ydinvoimasta myös ja etenkin kepuleille esimerkiksi seuraavasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ydinvoima_Suomessa
        Utajärvellä ja Rovaniemellä on esimerkiksi tuulivoiman suuren tuotantovaihteluiden vuoksi suoritetuista ohijuoksutuksista huomattavia ennennäkemättömiä joenpenger sortumia.
        Tämä humuksella vesistöjen rehevöittäminen kun on kepun vihreän siirtymän ydinajatus, niin siitä ei paljon uutisoida.

        Et homannut katsoa, että kuvion yläpuolella lukee "tuotanto Suomessa"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepuleille edelleen pyyntö asioihin perehtymiseen.
        Tuossa luvussa ei ole ainuttakaan megawattia Olkiluoto kolmosen tehoa.
        Tietoa löytyy Suomen ydinvoimasta myös ja etenkin kepuleille esimerkiksi seuraavasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ydinvoima_Suomessa
        Utajärvellä ja Rovaniemellä on esimerkiksi tuulivoiman suuren tuotantovaihteluiden vuoksi suoritetuista ohijuoksutuksista huomattavia ennennäkemättömiä joenpenger sortumia.
        Tämä humuksella vesistöjen rehevöittäminen kun on kepun vihreän siirtymän ydinajatus, niin siitä ei paljon uutisoida.

        Patoluukut ovat keväisin sepposen selällään.
        Ei niistä tuulivoimankaan takia enempää vettä mene.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Patoluukut ovat keväisin sepposen selällään.
        Ei niistä tuulivoimankaan takia enempää vettä mene.

        Tällä keskustelulla on kepuleiden useista poistoista huolimatta yli 23700 lukukertaa.
        Kepuleiden hädässään avaamat keskustelut jäävät aika vaatimattomiksi heidän tähän ja tuulivoiman maksaa kuluttaja keskusteluihin verrattuna.
        Kepulit eivät vaan enää ole nykymaailmaan ja yhteiskuntaan mahtuva eduntavoittelujoukkio.
        Hyvä Puolangan päättäjät on jäänyt alle 500 lukukertaan.
        Hyvä keskusta kannatamme teitä on päässyt vähän yli 500 lukukertaan.
        Kepu on totaali pettymys. Heitä ei kansan asiat kiinnosta. Oman edun tavoittelu on tärkeintä kepuleille ja he tekevät sen optimoimiseksi kaiken mahdollisen ja mahdollisimman piilossa kansalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepuleille edelleen pyyntö asioihin perehtymiseen.
        Tuossa luvussa ei ole ainuttakaan megawattia Olkiluoto kolmosen tehoa.
        Tietoa löytyy Suomen ydinvoimasta myös ja etenkin kepuleille esimerkiksi seuraavasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ydinvoima_Suomessa
        Utajärvellä ja Rovaniemellä on esimerkiksi tuulivoiman suuren tuotantovaihteluiden vuoksi suoritetuista ohijuoksutuksista huomattavia ennennäkemättömiä joenpenger sortumia.
        Tämä humuksella vesistöjen rehevöittäminen kun on kepun vihreän siirtymän ydinajatus, niin siitä ei paljon uutisoida.

        Utajärvellä juoksutettin vaellukalojen vuoksi.
        Montassa 110 kV:n linjan korjaus.
        Oulujärven pinta oli lähellä alarajaa.
        Ei tuulivoimalla ole mitään tekenistä ohijuosutusten kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Utajärvellä juoksutettin vaellukalojen vuoksi.
        Montassa 110 kV:n linjan korjaus.
        Oulujärven pinta oli lähellä alarajaa.
        Ei tuulivoimalla ole mitään tekenistä ohijuosutusten kanssa.

        Kun tuulee, patoluukkuja laitetaan vesivoimalaitoksissa pienemmälle ja säädetään. Vesivoimaa säästyy tuulen tuottaman energiamäärän verran. Jos ja kun keväällä patoaltaat ovat reunojaan myöten täynnä, täytyy vesimassoja ohi juoksuttaa. Tällöin joudutaan ohijuoksuttamaan tuulienergialla säästetyt vesimassat ja energiamäärä.
        Tilanne on silloin se, että ensin on maksettu tuulienergian kallis syöttötariffihinta jostakin määrästä tuulienergiaa ja säästetty saman verran 2-3 kertaa halvempaa vesienergiaa, joka sitten ohi juoksutetaan ja tämä patoaltaisiin säästetty edullisempi vesienergia menee hukkaan.

        Luukut on mitoitettu masimi virtaamalle. Ei tuulivoima lisää luukkujen läpäisyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun tuulee, patoluukkuja laitetaan vesivoimalaitoksissa pienemmälle ja säädetään. Vesivoimaa säästyy tuulen tuottaman energiamäärän verran. Jos ja kun keväällä patoaltaat ovat reunojaan myöten täynnä, täytyy vesimassoja ohi juoksuttaa. Tällöin joudutaan ohijuoksuttamaan tuulienergialla säästetyt vesimassat ja energiamäärä.
        Tilanne on silloin se, että ensin on maksettu tuulienergian kallis syöttötariffihinta jostakin määrästä tuulienergiaa ja säästetty saman verran 2-3 kertaa halvempaa vesienergiaa, joka sitten ohi juoksutetaan ja tämä patoaltaisiin säästetty edullisempi vesienergia menee hukkaan.

        On tullut sen verran seurattua Olujärven pintaa. Keväällä rannat on kakana koska talvella järvi on juosutettu alarajalle.
        Ei altaat ole keväällä täynnä vaan lähes alarajoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällä keskustelulla on kepuleiden useista poistoista huolimatta yli 23700 lukukertaa.
        Kepuleiden hädässään avaamat keskustelut jäävät aika vaatimattomiksi heidän tähän ja tuulivoiman maksaa kuluttaja keskusteluihin verrattuna.
        Kepulit eivät vaan enää ole nykymaailmaan ja yhteiskuntaan mahtuva eduntavoittelujoukkio.
        Hyvä Puolangan päättäjät on jäänyt alle 500 lukukertaan.
        Hyvä keskusta kannatamme teitä on päässyt vähän yli 500 lukukertaan.
        Kepu on totaali pettymys. Heitä ei kansan asiat kiinnosta. Oman edun tavoittelu on tärkeintä kepuleille ja he tekevät sen optimoimiseksi kaiken mahdollisen ja mahdollisimman piilossa kansalta.

        Kepu jatkaa Puolangalla -aloitus jätetty samaan aikaan kuin tämä. 21.10.2022. Kepu jatkaa Puolangalla saanut 13 kommentoijaa sekä 351 avaajaa.
        Kepulaisten ylistys ei näytä kiinnostavan samalla tavalla, kuin kepujen hegemonian menetys. Valtapuolue Yhtenäinen V... eiku korjaan... Keskusta uskottelee itselleen valheita, kuten Vladimirin johtama valtapuolue Venäjällä. Ennen lopullista luhistumista.

        Taidat olla venäjän kannattaja, kun joka kerta mainitset siitä. Painu rajan taakse ,kun se venäjä on niin mieleinen sulle.

    • Anonyymi

      Puolangan kepuja ei erota enää Vihreistä. Vihreät ovat vain järkevämpiä aloitteissaan, kuin Puolangan kepulit. Vihreät tavoittelevat merituulivoimaa. Puolangan keput päinvastoin. Matkailualueille ja metsää kasvaville kankaille.
      ***
      Vihreät julkistivat maanantaina energiavisionsa vuodelle 2035, jonka tavoitteena on hiilineutraali Suomi. Vision mukaan Suomessa noin kolme neljäsosaa sähköstä tuotetaan tuolloin tuuli- ja ydinvoimalla.
      Vuonna 2020 tuulivoimaa tuotettiin 8,1 terawattituntia. Vuoteen 2035 mennessä luvun pitäisi kasvaa yli 12-kertaiseksi eli 100 terawattituntia. Puolueen on tavoitteena kasvattaa erityisesti merituulivoimaa.

      • Anonyymi

        No erottaahan ne Puolangan kepulit helposti vihreistä, vähän kuten edellä todettu.
        Vihreät ovat luonnon ja maanomistajien asialla toisin kuin kepulit.
        Kepulit haluaa mahdollisimman suuren luontotuhon ja mahdollisimman suuret hiilinieluaukkokorvaukset maanomistajien ja veronmaksajien maksettavaksi.
        Vihreät ajaa vihreitä arvoja, mutta kepulit ajaa vihreiden ja vihreiden arvojen peitteellä maaseudun tuhoa ja lahjoitusta ulkomaille. Persut sentään turvaa Suomen huoltovarmuutta ja maaseutua, samoin KD.

    • Anonyymi

      MT uutisoi tosiasian, jonka me olemme tienneet jo vuosikausia.

      "Yhä useampi viljelijä hylkää keskustan – vuonna 2015 puoluetta kannatti 85 prosenttia, nyt 44 prosenttia viljelijöistä
      Puoluekantansa kertoneista viljelijöistä vuonna 2015 keskustaa kannatti noin 85 prosenttia. Nyt lukema on 44 prosenttia."

      • Anonyymi

        Kepu luulee, että heillä on vannoutuneet kannattajansa. Kepu ei ole kiinnostunut kansasta ja sen asioista. Tämä toisaalta harmillista, mutta heidän tietoinen korruptoitunut valinta.
        Kepu ei aja enää maaseudun asukkaiden tai yrittäjien asiaa ja kepu ei ole yhtään perehtynyt äänestäjäkatoon tai saati sen juurisyihin. Viljelijät ovat tehneet jo kauan joukkopakoa kepusta heidän asiaansa ajamattomana tahona ja pakovauhti kiihtyy eksponentiaalisesti.
        Kainuun tulevaisuuden turvaa vasemmisto ja persut, vaikka se tuntuu vanhana kepuleisena oudolta, mutta asia on vaan näin, vaikka miten vääntäisi.
        Persut ja vasemmisto perustelee asioita ja on perehtynyt niihin.
        Esimerkiksi tuulivoiman suhteen haluaisin, ja olen jo kauan peräänkuuluttanut, kepun perusteltua kannanottoa asian järkevyydestä myös kulut, tappiot, väestökato ja luontokato esiintuoden.
        Kepu ei perustele mitään kansalle, mikä on korruption suuri tunnusmerkki.
        Olisi vaalien alla etenkin luottamusta osoittava saada kepulta ja Puolangan kepuleilta realistinen kannanotto ja perustelu, miksi he näkevät kokonaisuudessaan järkevänä yli 150 tuulivoimalaa Puolangan tuhoksi. Miettikää oikeasti ajaako kepu tervettä elämääsi edistäviä ja edesauttavia asioita, vai onko se kepuleilla vain oman edun maksimoimista ja jotain hyvää keksitään peitteeksi kansan mieliksi ja nöyränä pitämiseksi.
        Elämäni olen kepua äänestänyt lähes viimeiseen asti, mutta nyt se ei ole äänestämisen arvoinen tai edes viimeinen vaihtoehto.
        Ei paljon antanut Saarikon vierailu Puolangalla. Sama vaikka olisi ajanut pysähtymättä ohi niin paremmin ja mielekkäämmin meillä menisi.

    • Anonyymi

      Hallituspuolue keskustan kannatus laski Ylen edellisestä mittauksesta ja on nyt 9,5 prosenttia. Alimmillaan keskustan kannatus oli viime vuoden loppupuolella, kun se tipahti yhdeksään prosenttiin.

      – Keskustan tilanne ei hirveän hyvä tällä hetkellä ole. Puolue vuotaa edelleen perinteisiin suuntiin eli perussuomalaisiin ja kokoomukseen. Perussuomalaisiin tällä hetkellä vähän enemmän kuin viime kuukausina, Turja sanoo.

      Keskustan kannattajia on jäänyt myös katsomon puolelle eli nukkuvien puolueeseen.

      • Anonyymi

        Pienet puolueet pelkäävät äänestäjien taktikointia
        Alle kymmenen prosentin puolueissa omaksi ryhmäkseen erottuvat keskusta, vihreät ja vasemmistoliitto. Puolueiden pelkona on, että huomio ja äänet valuvat vaalipäivänä valokeilassa olevalle kärkikolmikolle.

    • Anonyymi

      Kyläkepuseniili-nivakosken- suosikkipoikaystävä Kuhmosta putoaa eduskunnasta. Kannatuksen puutteen takia. Kun kepuja putoaa 2.4. vaaleissa ainakin kymmenkunta, tällöin puoluetuki romahtaa lähes kaksi miljoonaa vuodessa. Kepulien puoluetuki on tällä hetkellä 5,523 miljoonaa euroa vuodessa.
      Tämä taas tarkoittaa, että kepupudokkaille on entistä työläämpää löytää yhteiskunnan varoilla suojatyöpaikkaa kepulia lähellä olevista julkisen rahan saalistajista. Entisiä pudokkaita, puumalaisia, ei niin vain viskata sivuun. Näille puumalaisillekin on joku kepuliryhmittymä hankkinut hyväpalkkaisen suojatyön.

      Nyt Puolangan kepulit ryhtykää ennalta hankkimaan korruptiota hyödyntämällä kettuspoikaselle kepulainen suojatyö. Tehän osaatte rakenteellisen korruption koreografiat, koska olette kepuleita.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Kettunen hehkutti lehdistössä ennen äänestystä kannattavansa translakia. Äänestyksestä hän jäi pois, koska pelkäsi että kannatus hupenee transumielisyyteen. https://yle.fi/a/3-12688511

        Onhan näitä keputransumielisiä seniilejä Puolangallakin.
        Muuten Nivakoski ajoi neljä vuotta sitten pihapellolle traktorin peräkärryn, jossa komeili kepupojan naamataulu. Onko nyt seniliteetti vienyt voimat?

        Jospa se väsyttää aina veikata väärää ja voittamatonta hevosta? Lintilällä uskoakseni sama kohtalo kuin Kettusella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa se väsyttää aina veikata väärää ja voittamatonta hevosta? Lintilällä uskoakseni sama kohtalo kuin Kettusella.

        Lintilä ja Kettunen vielä kun ehtii veronmaksajien laskuun jaloviinapullo. Ryyppy murheeseen ja varmaan vaalitappioon.

    • Anonyymi

      Huomasin ohimennen Maaseudun tulevaisuudesta, että meitä ex-kepulaisia on jo kymmeniä tuhansia. Viimeisen 8 vuoden aikana viljelijöiden kepukannatus on puolittunut.

    • Anonyymi

      https://kuntalehti.fi/uutiset/oikeusministerion-selvitys-korruptio-saa-rehottaa-rauhassa-kunnissa/

      Oikeusministeriön selvitys: Korruptio saa rehottaa rauhassa kunnissa

      Kunnissa ja kuntayhtymissä ei ole riittävän täsmällistä ja kattavaa tilannekuvaa tai edes tietoisuutta korruptiosta ja sen ilmenemismuodoista.

      Tämän kertoo oikeusministeriön julkaisema selvitys, jonka mukaan korruption keskeisenä piirteenä on yleisen edun loukkaaminen ja oikeudettoman yksityisen edun tavoittelu.

      Korruptio moninaisena ilmiönä olisi oltava nykyistä paremmin tunnistettuna, jotta kuntien johtamisen, hyvän hallinnon ja riskienhallinnan menettelyiden perustat olisivat vahvempia.

      Kuntien on arvioitava korruptioriskejä hallinnossaan ja toiminnassaan.

      – Vain näin voidaan havaita tilanteita, joissa vaikutusvaltaa käytetään väärin oikeudettoman edun tavoittelemiseksi, selvityksessä kerrotaan.

      Selvityksen ovat ministeriön tilauksesta laatineet sisäisen tarkastuksen asiantuntijat Markus Kiviaho ja Mikko Knuutinen.

      Suojelu- ja peittelykulttuuri ongelmana
      Kuntien johtamisesta ja hallinnon lainmukaisuudesta vastaavien suhtautuminen korruptioon ja sen torjuntaan on vaihtelevaa.

      Rakenteellista korruptiota, maan tapaa ja hyvä veli -verkostoja, ei pääsääntöisesti tunnisteta vakaviksi korruption ilmenemismuodoiksi, selvityksessä sanotaan.

    • Anonyymi

      Sammalsiko elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk) puhe eduskunnan kyselytunnilla 15.12.2022.

      Kyseinen kyselytunti on noussut esiin viime päivien kohussa, jossa Lintilän on väitetty esiintyneen ministerin tehtävässään useasti alkoholin vaikutuksen alaisena.
      Lintilän puhe kuulostaa sammaltavan, laahaavan ja välillä katkeilevan.

      Iltalehti kävi vertailun vuoksi läpi myös myös viikkoa aikaisemmin eli 8.12.2022 pidetyn kyselytunnin tallenteen. Ero Lintilän esiintymisten välillä on ilmeinen, minkä voi havaita juttuun liitetystä videosta.
      Paikalla ollut opposition kansanedustaja ei säästele sanojaan.

      – Kyllähän se havaittiin heti, että hän on mahdollisesti humalassa. Meillä käytiin asiasta ryhmässä keskustelu ja hänen sammaltavaa puhettaan ihmeteltiin, edustaja kommentoi Iltalehdelle tiistaina.

      Edustaja haluaa esiintyä nimettömänä eikä hän halua, että hänen puoluettaan mainitaan.

      Hän pitää Lintilän puhetyyliä ylipäätään epäselvänä ja kankeana.

      – Ehkä ihmiset ovat olleet tämän takia hieman varovaisia johtopäätöksissään, edustaja arvioi.

      Edustajan mukaan Lintilän käytös eduskunnassa 15.12.2022 oli hävytöntä.

    Ketjusta on poistettu 35 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3465
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe