Kissa karussa 3 kk, nyt käyttäytyy kuin mielipuoli

Anonyymi-ap

Miten kauan tämä vaihe kestää? Kissa oli siis karussa lähes 3 kk, saatiin loukutettua ja on nyt ulkotarhassa. Huutaa pohjatonta nälkäänsä ja kun ruokitaan, ei malta odottaa ruokaa vaan hyppää syömään kesken kaiken kuin raivotautinen ja repii ruoat kädestä yms.

Käyttäytyy aivan kuin ei olisi koskaan saanut ruokaa vaikka kohta on viikko ruokittu reippailla annoksilla kolme kertaa päivässä. Tilanne ei tunnu helpottavan yhtään. Sisälle ei ole vielä mahdollista ottaa, varsinkaan tällaisella käytöksellä. Kissa tuntuu ihan hullulta. Miten kauan tällaista käyttäytymistä on vielä odotettavissa?

23

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Laitoit sitten luonnossa vapauteen tottuneen elukan ulkotarhaan. Ilmankos sekoilee. Ota sisälle.

      • Anonyymi

        Ennen kuin lähti karkuun niin oli sisäkissana, sitä ennen saanut mennä ulos silloin kun haluaa. Ei voida ottaa kissaa vielä sisälle monesta syystä. Sekoileva käytös keskittyy ruokailuun kun repii kaikki kädestä jo ennen kuin on kupissa, hyppii jne. Etsii maasta jämiä kuin ei olisi koskaan saanut ruokaa vaikka maha on varmasti täynnä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidä kissalla aina saatavilla nappuloita jotta voi pitää ruoka-aikansa silloin kun tahtoo. Ehkä rauhottuisi ruuan suhteen sillä tempulla? Onkohan kissa villiintynyt kesän aikana vapaudessa? Minkä ikäinen kissasi on? Luulisi vanhan kissan osaavat tavat takaisin palattuaan. Jospa se siitä rauhottuu ja tottuu taas sisäkissaksi.

        En uskalla jättää nappuloita vapaalla ruokinnalla, koska se söisi itsensä sellaiseen ähkyyn, että maha räjähtää. Syö täyden kupin parilla haukkauksella eli ahmii aivan käsittämätöntä vauhtia.

        Kyllä kissa osaa muutoin käyttäytyä suht normaalisti, tulee syliin ja haluaa hoitoa. Pohjaton nälkä vain tuntuu olevan, varmaan jäänyt päälle karussa olon aikana että pitää hotkia kaikki heti koska ei tiedä milloin saa lisää.

        Kissa on vähän yli 6-vuotias leikattu poika.

        Onneksi sait kissasi takaisin. Missä lie seikkaillut? Varmaan se siitä asettuu ajan kanssa, varsinkin kun hoksaa ettei nälänhädästä ole enää tietoakaan. Nuoren kissan kanssa voisi olla vaikeampaa jos kissasta olisi tullut puolivilli karkumatkan seurauksena.
        Kannattasko madottaa kaiken varalta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennen kuin lähti karkuun niin oli sisäkissana, sitä ennen saanut mennä ulos silloin kun haluaa. Ei voida ottaa kissaa vielä sisälle monesta syystä. Sekoileva käytös keskittyy ruokailuun kun repii kaikki kädestä jo ennen kuin on kupissa, hyppii jne. Etsii maasta jämiä kuin ei olisi koskaan saanut ruokaa vaikka maha on varmasti täynnä.

        Ota se kissa sisälle ettei se lopullisesti traumatisoidu!!!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi sait kissasi takaisin. Missä lie seikkaillut? Varmaan se siitä asettuu ajan kanssa, varsinkin kun hoksaa ettei nälänhädästä ole enää tietoakaan. Nuoren kissan kanssa voisi olla vaikeampaa jos kissasta olisi tullut puolivilli karkumatkan seurauksena.
        Kannattasko madottaa kaiken varalta?

        Madotin heti kun saatiin tarhaan ja viikon päästä vielä uudestaan. Ollut tässä ihan lähistöllä koska välillä on nähty kissaa muttei aiemmin mennyt loukkuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ota se kissa sisälle ettei se lopullisesti traumatisoidu!!!!!!!

        Kyllä se on jo traumat saanut tuolla metsässä, nyt on sentään kotona turvassa on ruokaa ja lämmintä. Jotain rajaa nyt näihin vastauksiin.

    • Anonyymi

      Metropolin vilinä saanut pään pyörälle, terapeuttia tarvitsee?😾

    • Anonyymi

      Madotus tarpeen niin ruokakin riittää.

    • Anonyymi

      Lue katille fingerporin sarjoja.

    • Anonyymi

      Ap:n on oltava trolli tai täyskaheli.

      • Anonyymi

        Mikä aloituksessa on täyskahelia?

    • Anonyymi

      Mielipuolisuus ja arvaamattomuus on kissan ominaisuus.

    • Anonyymi

      On oikein, että kissaa loukkaavat kirjoitukset poistetaan.

    • Anonyymi

      Ap on trolli

      • Anonyymi

        Joo, koirat on niin, niin siistiä.

      • Anonyymi

        Miksi olisin trolli? Kyllä tällainen käytös on kissoille ihan ominaista jos pitkiä aikoja ollut poissa. Tässä kysyin vain, miten kauan tällaista vielä jatkuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi olisin trolli? Kyllä tällainen käytös on kissoille ihan ominaista jos pitkiä aikoja ollut poissa. Tässä kysyin vain, miten kauan tällaista vielä jatkuu.

        Miksi pidät sitä ulkotarhassa? Ilmankos sekosi ☹️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pidät sitä ulkotarhassa? Ilmankos sekosi ☹️

        Villiintymään päässyt kissa on petoeläin. Jos se ei enää tunne omistajiaan, se voi käyttäytyä erittäin agressiivisesti ihmistä kohtaan. Kun villiintynyt kissa puree- se puree luuta myöten ne kulmahampaansa.
        Se voi repiä esimerkiksi silmään vamman, tai tehdä pitkään paranevat syvät kynnenjäljet muualle kehoon.
        Sillä on nyt tavallaan totuttelu sivistyksen pariin menossa. Kirjoitin jo aiemmin sen käsineellähiplaamisneuvon. Jos kissa on kesympi, sen voi toki viedä kopassa häkistä sisälle, ja antaa vaikka siinä katsella ensin, haistella, ja päästää sen sitten aluksi yhteen huoneeseen, jossa sillä on tarpeellinen, eli vessa, vettä, ja sapuska-ajat.
        Kissalla on ollut loppuajat maastossa nälkä. Sillä se syö kuin mielipuoli- se luulee ruuan loppuvan.
        Kyllä se asettuu, kun tajuaa että säännölleen saa ruokaa. Jos on leikkaamaton, käytettävä leikkuulla, kunnollinen perustarkastuskaan ei olisi pahitteeksi.

    • Anonyymi

      Kesyyntyminen vie aikaa. Ottakaa yhteyttä vaikkapa eläinsuojelupuolen väkeen, ja kysykää neuvoja.
      Eläinlääkärit eivät todennäköisesti tiedä mitään villiintyneen kissan kesyttämisestä. Hyvä kun ruoka maistuu.
      Ensi hätään totuttakaa ihmisen(kotiväen) hajuun ja nykimiseen seuraavasti: kepin päähän kiinnitätte vaikkapa jollain käytetyn käsineen joka on ollut ihmisen, kotiväen, kädessä käytössä, esim työkäsine.
      Silitelkää ja hiplatkaa sillä kepakon nenässä olevalla käsineellä kissaa monesti päivään, halusi tai ei, varovasti.
      Voitte myös viettää aikaa häkin vierellä,ja yrittää näin tehdä itsenne tuttaviksi kissalle. Namipala kun silitys kelpaa, ja rauhoittuu seurassanne.
      On todella vaikeaa kouluttaa villieläintä- minkä kaltainen kissastanne on nyt tullut oltuaan kesän pitkin metsiä.
      Totta kai sillä nälkä on. Lintuset jo lähtivät.

    • Anonyymi

      Kiitos asiallisille kommentoijille!

      Kissa on nyt kahdessa viikossa sen verran rauhoittunut, että malttaa odottaa ruokaa normaalisti ilman hyppimistä, tähän eniten auttoi varmasti madotus. Viikon verran meni annoksen antamisesta ennen kuin tulivat ulos, nyt toki toistettu ihan varmuuden vuoksi.

      Kissa kaipaa hoitoa ja saa hoitoa, ja alkaa olemaan oma itsensä. Jatkossa ei pääse enää vapaasti pihalle koska ei kertakaikkiaan osaa pysyä pihassa, harmi sinänsä koska myyriä riittäisi ja kissa siihen täysin hyödytön 🙈

    • Anonyymi

      Onko suku kypsä kissasi leikattu? Moni ihmettelee kisan käytös,mouruaminen,maukuminen .Joka kantautuu kerrostaloissa rapuun asti ja pissan hajut.Kun otetaan se ilmaisiksi saatu kissan pentu.Mutta ei viedä leikattavasi kun tulee suku kypsäksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe