Kuolinpesän osakkaat

Anonyymi-ap

No niin nyt meitä vain kaksi jotka luonnollisesti rintaperillisiä isämme kuoltua, äitimme kuoli reilut 4 vuotta sitten. Perunkirjoitus tulollaan kunhan saadaan virkatodistus. Siskoni vaan ei tunnu käsittävän miehensä kanssa miten asiat oikein menee. Ovat kovasti tulossa asumaan kotipaikallemme ja mies jo julisti että tontille tuodaan parikin siirtolavaa tavaroille jotka heitetään pois. Mutta mutta tiedän että kuolinpesä tulee olemaan aika lailla velkainen ja ennen ei jaeta saati hävitetä mitään pois ennenkun kuolinpesän asiat selvitetty juurta jaksain. Toiseksi tietääkseni tulen omistamaan talosta puolet kun tuskin pystyy minua siitä ulos ostamaan. Pahoin pelkään että nämä kaksi alkoholismia sairastavaa tapausta eivät osaa huushollia hoitaa ja kaikki kulut jäävät maksamatta. Jo nyt laskut koostuvat huomautuksista, perintätoimiston ja ulosoton kirjeistä. Useampi tuhat saatavia ja vuokralla kun asuvat eivät maksa vuokriaan ajoissa kun rahat menevät alkoholiin ja tupakkaan. Mietin sitäkin että olisko mulla mahdollista pyytää heitä maksamaan mulle päin vuokraa jos ja kun talosta puolet kuitenkin minunkin omistuksessa?

10

456

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Alun perinkin,sisaresi miehellä ei ole mitään oikeutta perintöön jonka sinä ja sisaresi saatte. Rikä hänen kuulu osallistua millään tavoin kuolinpesän asioihin. Poliisiin yhteys,ellei tokene.
      Tietenkin ensin pesänselvitys ja perukirjan teko. Sinänsä osakkaiden on keskenään päätettävä asioista,esim kuolinpesän talossa asumisestakin. Mutta toinen osakas ei voi estää toista käymästä,tai vaikka asumasta,se oikeus kun on yhtäläinen jokaiselle osakkaalle. Kulut kuuluvat sille joka asuu. Esim sähkölaskut. Jätemaksut jne.
      Kiinteistövero ja remontit ja nuohoukset kuuluvat omistajille yhteisesti.
      Että kerropa vaikka tämä sisarellesi,joka pistäköön miehensä ruotuun pois toisten ihmisten omaisuuden kimpusta.

      • Anonyymi

        "Kiinteistövero ja remontit ja nuohoukset kuuluvat omistajille yhteisesti.
        Että kerropa vaikka tämä sisarellesi,joka pistäköön miehensä ruotuun pois toisten ihmisten omaisuuden kimpusta."

        Pikku tarkistus:
        - kiinteistövero kuuluu sille, joka kiinteistöä hallitsee eli sillä asuu;
        - samoin nuohoukset:
        - samoin ylläpitoremontit; peruskunnostus sen sijaan kuuluu myös toiselle omisajalle.


      • Anonyymi

        Poliisille on turha ilmoitella, ei poliisi puutu ihmisten välisiin riitoihin.


    • Anonyymi

      Hallintaoikeudella kyllä kuuluu. Mutta esim puolessa kuolinpesän talosta asumalla kuuluu vain omat käyttökulut. Nuohous on kiinteistön omistajan hyödyksi- samalla hormien kunto selviää. Kun olen itse vuokralla ollut omakotitalossa,vuokranantaja itse hoidatti nuohouksen koska ei kuulunut vuokralaiselle.
      Ja onhan toisellakin osakkaalka yhtä suuri oikeus asua,koska omistaa puolet.
      Sensijaan osakkaan miehellä,olipa vaikka aviomieskin,ei ole oikeutta päättää mitään kp asioissa.
      Asuu jos osakkaat luvan antavat. Remontit: tapetin väri,sovittava,samoin vesihanan malli ym. Ja sitten ne varsinaiset remontit( purkua kunnolla,korjausta) maksavat osakkaat,jos on sovittu remontista.
      Ja remonttia ei yksi sopimatta voi tehdä,tai yksin maksaa.

      • Anonyymi

        "Nuohous on kiinteistön omistajan hyödyksi"
        - Nuohottavaa syntyy uunin käytöstä.

        "Kun olen itse vuokralla ollut omakotitalossa,"
        - Vuokralainen on oma lukunsa, ei vuokralaiselle myöskään kiinteistövuokra kuulu.

        "Ja remonttia ei yksi sopimatta voi tehdä,tai yksin maksaa."
        - Riippuu tilanteesta, kiireellinen asia on hoidettava kuntoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Nuohous on kiinteistön omistajan hyödyksi"
        - Nuohottavaa syntyy uunin käytöstä.

        "Kun olen itse vuokralla ollut omakotitalossa,"
        - Vuokralainen on oma lukunsa, ei vuokralaiselle myöskään kiinteistövuokra kuulu.

        "Ja remonttia ei yksi sopimatta voi tehdä,tai yksin maksaa."
        - Riippuu tilanteesta, kiireellinen asia on hoidettava kuntoon.

        Eikös tässäkin "oltu menossa vuokralle". Mitään muuta juridista ei varmastikkaan osakkaan puolisolla voi olla aloituksen kiinteistöllä, kuin olla vuokralla, jos se sallitaan- mutta hänelle nuohouslaku ei mitenkään kuulu, vaan kiinteistön omistaville sisaruksille.


    • Anonyymi

      Kuolinpesän osakkaalla on oikeus asua ja tulla asumaan kuolinpesään kuuluvaan asuntoon. Mitään vuokraa ei voi periä, koska osakas on osaltaan omistaja asuntoon. Osakkaiden omistus on jaotonta, kunnes perinnönjako suoritetaan.

      Jollei sopuun päästä em. asumisesta, pitää kuolinpesää varten hakea pesänselvittäjä, joka päättää, miten asuminen järjestetään osakkaiden kesken tasapuolisuutta noudattaen.

      Sen vuoksi kuolinpesässä on syytä suorittaa perinnönjako, kunhan velat on maksettu tai vakuus niitä varten on hoidettu talteen. Perinnönjaossa osakkaiden yhteisomistus muuttuu kunkin perillisen yksinomistukseksi, tai jollei omaisuus mahdu yhden osaan, joidenkin osakkaiden määräosaiseksi yhteisomistukseksi.

      Ennen kuin perinnönjako on suoritettu, kaikki kuolinpesän kulut maksetaan kuolinpesän varoista.

      • Anonyymi

        Osakas kyllä voi asua osaomistamassaan. Mutta osakkaan puoliso on tässä aloituksessa tarinan konna.
        Ri hänellä mitään automaattista asumisoikeutta ole,eikä varsinkaan ruveta hankitsemaan mitään roskalavoja sen kiinteistön pihaan,josta tämä osakkaan puoliso ei omista roskaa,saati korren- tai hirrenpätkää.
        Että kuolinpesän asiat kuuluvat osakkaiden keskenään päätettäviksi.
        Eikä ennen perunkirjoituksia ole tarpeellista hävittää mittavammin mitään. Etenkään velkaisesta pesästä.


    • Anonyymi

      Sopikaa että se, joka talossa asuu maksaa myös kulut. Jos esimerkiksi sähkösopimus on kuolinpesän nimissä, olette yhteisesti vastuussa laskuista. Eli sähkösopimus vain sen nimiin, joka talossa asuu. Samoin vesilasku.

      Laskekaa talolle todellinen vuokra asuinkuntanne yleisen tason mukaan. Vähentäkää siitä kiinteistövero, nuohous ja muut pakolliset kiinteistöön kohdistuvat menot, jotka asumaan jäävä ottaa hoitaakseen <- ehdottomasti maininta vuokrasopimukseen.
      .
      Tehkää vuokrasopimus. Esim vuokra 600 euroa kuukaudessa, josta vähennetty kiinteistövero ja nuohous 500 euroa vuodessa.
      Mainitkaa vuokrasopimuksessa myös ruohonleikkurit ym jotka jää vuokralaisen haltuun , ja vuokralaisen velvoite hoitaa piha. Ja kuka maksaa kiinteistön normaalista kulumisesta johtuvat hankinnat kuten vesiboilerit tmv jos rikkoontuvat. Ja mitä kodinkoneita tai laitteita vuokralaisen käyttöön jää.

      600 x 12 = 7200 euroa
      - 500 euroa.
      vuokraa jää maksettavaksi 6500 euroa vuodessa eli 541 e / kk. Joku kohtuu summa olisi fiksua jos vuokralainen huolehtii yhteisestä omaisuudestanne .

      Lopusta PUOLET on asumaan jäävän vuokra, jonka maksaa sinulle. Eihän hänen tarvitse maksaa vuokraa omasta puolikkaastaan.

      Sinä sen sijaan maksat kolmasosan vuokrasta verona, ellei tule vähennyksiä.

      • Anonyymi

        Ennen perinnönjakoa ei osakas omista mitään osuutta jäämistöstä. Omistus on jaotonta ennen jakoa. Sen vuoksi mitään vuokraa ei voi periä.

        Kysymys olisi lahjoituksesta osakkaalta toiselle, mitä koskee lahjavero siltä osin, mitä "vuokra" ylittäisi todelliset kustannukset.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4293
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3233
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2350
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      969
    6. 141
      948
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe